29.5. Varpaat piiloon

Aivan käsittämätön kevätkylmyys ei ole lannistanut meitä. Otimme esiin täsmäaseen eli vanhanaikaiset potkupuvut. Tulkohon hallat ja harmit ja muut, meillä ei ole vilu. 

Kummallisinta tässä kepeässä keväisessä talviajassa on se, että ruoho tuntuu kasvavan kahta kauheammin nyt, kun on kylmä. Luulisi, että se vaitonaisena värisisi ja palelisi, mutta turha toivo - nurmikko rehottaa sellaista vauhtia, että edes etanat eivät perässä pysy. Melkein harmittaa, että käytimme kokonaisen lämpimän päivän saadaksemme pihan siedettävään kuntoon. Nyt se näyttää siltä kuin talo olisi ollut vuosikausia autio, koska kaikkialla ympärillä on tunkkainen rikkaruohoja suoltava nurmikenttä, jonka vihreys tosin on osin sammalen ansiota. Jos emme itse asuisi täällä, olisimme erittäin varmoja siitä, että kyseessä on kummitustalo.

Tietysti voisimme väittää, että meillä on vakaana tarkoituksena kasvatella luonnonmukaista niittyä, jota sieltä täältä täplittävät narsissit, isot ukonkellot, muutama akileija ja pari tunnistamatonta pensasta. Valitettavasti niittymme näkyvin kasvi olisi vuohenputki tai joku muu vastaava ripeäkasvuinen putkisto, joka saa paikan kuin paikan näyttämään huolimattomasti hoidetulta.

Lisäksi meillä on ilonamme muutama lupiini, jotka tosin eivät vielä kuki. Lehdestä luimme, että joku on suunnitellut vieraskasvien ilmoitusvelvollisuutta eli aina, kun kohtaa rikollisesti muualta muuttaneen tai puutarhasta karanneen kasvikunnan edustajan, siitä pitää tehdä ilmoitus. Sen jälkeen saapuu todennäköisesti maahanmuuttoviranomainen haastattelemaan ilman lupaa paikkakunnalle ajautunutta muukalaista, joka lopulta saa häätökäskyn ja karkotetaan konkreettisesti maasta eli kiskotaan juurineen irti ja hävitetään. Aika julmaa meidän mielestämme. Luonnon moninaisuus ei jostain syystä kestä muualta muuttaneita.

Me emme aio kertoa kenellekään, että puutarhassamme on paperittomien kasvien turvapaikka. Sen sijaan keskitymme olemaan onnellisia siitä, että joskus kevään aikana hankimme vaatekomeroomme nämä asut, joiden ansiosta tämäkin hyytävän kylmä päivä on ollut melkein siedettävä. Purjon haalarissa on yhdistetty todella muinoin hankittua dinosauruskangasta siniseen trikooseen - kannattaa huomata todella harkittu kankaiden vaihtelu etenkin jalkateräosassa. Pirjon haalari on pallollista joustofroteeta, joka ei todellisuudessa ole lainkaan niin laikukasta kuin kuvassa.

 

25.5. Toiset ne jaksavat kukkia

 

 

Pihassamme kasvaa omenapuu jos toinenkin. Viime vuonna ne kukkivat yhdessä hujauksessa, joten omenasato jäi olemattomaksi. Olemme pitkin talvea käyneet paasaamassa hyvästä käytöksestä, kunnioituksesta ja tuloksellisesta vuorovaikutuksesta, jossa ajatuksena on se, että me tarjoamme kasvualustan ja omenapuut tarjoavat vastineeksi omenoita. Nähtävästi puheillamme on ollut merkitystä, koska kaikkein läheisin pihaomenapuu on puhjennut sellaiseen kukkamäärään, ettei moista ole aikoihin näkynyt. Kaiken lisäksi erilaiset pölyttävät hyönteiset ovat osallistumassa sadonkasvatukseen, joten puun ympärillä käy sellainen pörinä, ettei paremmasta väliä.

Aurinko on todella paistanut, suorastaan porottanut, joten olemme viisaasti vetäytyneet sisätiloihin. Liika lämpö ei ole erityisen terveellistä, jos sattuu olemaan muovia ja auringonpaiste on suorastaan vaarallista. Siksi olemme tyytyneet kuikuilemaan verhojen raosta ulos ja uskaltautuneet kastelemaan kukkia ja vastaistutettuja omenapuita vasta illan koittaessa. Sadekuurot ovat kieräneet meidät kaukaa samoin kuin ukkoset. Mistään rajuista sääilmiöistä ei nyt oikein olisi väliä, mutta sateelle olisimme aika suopeita. Hankkimamme taimet ovat osoittautuneet varsinaisiksi vesisyöpöiksi eli juopoiksi, koska niille pitää raahata juotavaa ämpärikaupalla ja silti ne luimistelevat lehtiään sen näköisinä kuin aikoisivat kuivua samantien. Leppeä sadekuuro tai vaikka kaksi helpottaisi huomattavasti kastelutaakkaamme.

Meillä ei itsellämme ole varsinaisia kukkamekkoja, vaikka näissä on varsin luovasti yhdistelty Marimekon unikkokuosia. Helmoissa on runsaasti leveyttä, koska meistä on mukava pyörähdellä niin, että näytämme pieniltä laskuvarjohyppääjiltä.              

22.5. Vaaleanpunainen on uusi musta

Mystinen otsikko tarkoittaa sitä, että siinä missä aikuiset naiset pukeutuvat juhlaan kuin juhlaan ns. pikkumustaan, voimme me 43 cm mittaiset koska tahansa valita päällemme vaaleanpunaista tietäen, että valinta on ehdottoman oikea. Kuten juuri tänään, kun meillä on tällaiset melkein kaikkialle soveltuvat mekot, joissa on varsin luovasti yhdistelty kuviollista puuvillaa ja pehmeää neulosta.

Purjon mekon kuviokangas on flanellia ja siinä seikkailevat pienet nallet. Pirjon mekon alaosa on ilmiselvää pääsiäiskangasta, mutta kuka kumma estää käyttämästä pienillä tipuilla somistettua vaatetta koska tahansa muulloinkin. Kananpoikien luvattu aika on suunnilleen nyt, kun kasvattajilta haetaan kesäkanoja rivitalojen takapihoja kuopsuttamaan, joten mielestämme tämän kankaan aika on tänään ja tässä. 

Muuten me emme väreistä olen ihmeemmin mitään mieltä: meille käyvät kaikki. Lempiväriäkään meillä ei ole, vaikka aikoinaan luulimme, että pinkkiä sen olla pitää. Tänä keväänä olemme keksineet keltaisen ja voi olla, että puolen vuoden kuluttua palaamme taas violetin ja tummanvihreän pariin kuten niin monena syksynä ennenkin. Tiedämme, että normaalisti tyyliblogeissa muistutetaan, että kannattaa valita vaatekomeronsa sisältöön pari perusväriä, joita voi sitten somistella muotiväreillä. Me olemme sitä mieltä, että koska olemme pieniä eikä vaatteisiimme mene metritolkulla kangasta, niin voimme varsin hyvin hankkia ison vaatehuoneen ja täyttää sen kaikenkirjavilla asuilla, joista takuuvarmasti aina löytyy toisiinsasointuvaa päällepantavaa. Miksi tyytyä muutamaan väriin, kun voi saada sateenkaaren kaikki sävyt?

 

18.5. Pirjo ja Purjo julkaisevat selfien

Emme luvanneet, että se olisi kuva meistä. Nämä tyypit tulivat tuijottamaan vaatimattomia persooniamme, kun istutimme omenapuuta. Ei siinä mitään, kyllä meitä katsella saa, mutta kun otimme kameran käteen alkoi varsinainen poseeraus. Lehmät tunkivat turpansa niin lähelle linssiä, että lopputulos oli tämä. Selkeästi nautaeläimetkin tietävät, miten otetaan oikeaoppinen kaverikuva.

Päivä on ollut kuuma, joten kevään ensimmäise hellehatut kaivettiin esiin ja etsittiin niihin sointuvat mekot. Nämä ovat viime vuodelta - uskokaa tai älkää, meillä on vuosikertamekkoja! Purjon liivihametyyppisessä asussa on somisteena pieni pätkä satiininauhaa. Koska aikoinaan mekkokangasta ei riittänyt hatun lieriin, tehtiin se samanoloisesta puuvillakankaasta. Tyhmempi luulisi, että juuri niin pitkin tehdä, mutta me tiedämme, että kyseessä oli jälleen kerran pelastautuminen täpärältä ompelumokalta. Mikä olisi kesähattu ilman lieriä? Aivan oikein, se olisi kukkapipo, mutta sellainen ei meidän mielestämme sovi aurinkoisiin päiviin. Pirjon asussa tilanne on päinvastainen eli lieriin riitti kangasta, kupuun ei. Siksi se tehtiin trikoosta, mikä muuten on mainio ratkaisu, koska tällainen hattu pysyy päässä erittäin hyvin.

Istumme biljardikepillä kuin kanat orrella. Ajattelimme keksiä ihan uudenlaisen kuvakulman ja tässä se nyt on.

16.5. Pirjo ja Purjo uppoavat infoähkyyn

Aina joskus me teemme kerhoretkiä eli matkustamme jonnekin hankkimaan kokemuksia. Tällä viikolla olemme saaneet osallistua kerhotapaamiseen, jossa jouduimme kavalan infoähkyn valtaan ja havaitsimme, että edes me emme voi olla koko ajan läsnä kaikkialla ja kaikkien kanssa, vaikka moni tuntuu niin luulevan.

Osallistumamme tilaisuus oli moderni monikanavainen meeting (tuo on ulkomaankieltä ja tarkoittaa kokousta). Siellä oli ihan oikea elävä ihminen puhumassa arvokkaasti pöntöstä. Se ei kuitenkaan ollut mikään kiva pyöreäaukkoinen linnunpönttö vaan korkea pöytä, johon oli kiva nojailla. Samaan aikaan näytettiin suurelta televisioruudulta hänen (tai avustajansa) laatima tekstimuotoinen esitys, jonka kaiketi piti jotenkin tukea kerrottua asiaa, mutta joka saattoi varsin hyvin olla jotain muutakin. Koska paikalla oli eri kielialueiden edustajia, tulkattiin esitykset kuulokkeiden kautta, mutta myös viittomina. 

Tämä ei kuitenkaan nykypäivänä riitä. Seinälle oli heijastettu internetin ihmeellisen twiittimaailman kommentteja, jotka oikeastaan olivat paikalle raahautuneiden muutaman sanan mittaisia kopiointeja esityksistä. He olivat naputelleet puhelimillaan muka-näppäriä twiittihavaintoja, joita sitten heidän seuraajansa kommentoivat tai peräti re-twiittasivat eli jälleenlähettelivät ympäriinsä. Ja jotta aika ei kävisi pitkäksi, oli suurimmalla osalla osallistujista jokin toinenkin mobiililaite hyppysissään, ettei vain tarvitsisi oikeasti kuunnella, mitä puhujalla oli sanottavaa.

Suomennettuna oli järjestetty tilaisuus, jossa sinänsä oli suotavaa olla fyysisesti paikalla, mutta koska kaikilla tuntui olevan kamala kiire tehdä jotain muuta, vietettiin aikaa vastailemalla sähköposteihin, lukemalla aikaisempia kokousliitteitä tai kirjoittelemalla muistioita. Muutamilla läsnäolijoilla tehokkuus oli suorastaan huipussaan siinä vaiheessa, kun samaan aikaan puhelimella lähetteli twiittejä ja tabletilla (sillä tietokoneella) seurasi jotain muuta uutisvirtaa ja tämän lisäksi yritti kamalasti olla sen näköinen, että kuunteli kulloistakin puhujaa kiinnostuneena. Ajoittain tuli tunne, että istuimme isossa avokonttorissa, jossa jokainen puuhasteli omiaan, mutta yritti muiden mieliksi näyttää siltä, että oli osa tehokasta yhteisöä.

Uskallamme olla sitä mieltä, että suurin osa läsnäolijoista ei tänään enää muista mitään siitä asiasta, jonka vuoksi tilaisuus oli järjestetty. Kroppa eli keho oli siirretty paikalle ja läsnäololistaan raapustettu oma nimi, mutta sen jälkeen oli siirrytty virtuaalimaailmaan tekemään jotain sellaista, mitä voi tehdä missä vain. Näennäisesti he olivat paikalla ja muutama teki jopa tarkentavia kysymyksiä, mutta muuten keskittymiskyky oli alhaisempi kuin luokan pahimmalla ADHD-tapauksessa aikanaan. 

Koko tämän väen keskellä me vaikutimme suorastaan laiskoilta. Emme naputelleet tietokonetta, emme lähetelleet viestejä minnekään emmekä edes häiriköineen läheisiä esittämällä nasevia kommentteja puhujien esityksistä. Me suunnittelimme kaikessa rauhassa uusia kesämekkoja, pohdimme kangasvarastomme riittävyyttä, järjestimme mielessämme koristenauhat uuteen järjestykseen ja mietimme, minne olemme piilottaneet kapeat satiininauhat. Emme siis kuunnelleet senkään vertaa kuin muut, vaikka vaikutimme varsin joutavalta yleisöltä. No, täytyy tunnustaa, että aina välillä seurasimme viittomakielentulkkien sulavaa liikehdintää, mutta itse asia jäi meiltäkin hieman ohuen muistijäljen varaan. Siitä huolimatta paheksumme syvästi kaikkia niitä,  jotka siirsivät toimistonsa seminaaritilaan ja olivat olevinaan paikalla. Meidän sentään saattoi kuvitella kuuntelevan, mutta intensiivisesti kännykkäänsä näpyttelevän yleisön tiesi keskittyvän ihan muihin asioihin.

Vaikka kesä on täällä tuotapikaa, on meillä hieman syksyiset asut eli vihreästi viskoosista mekot ja sinisestä kiiltävästä neuloksesta sukkahousut. Meillä on käsittämättömän kylmää sisätiloissa, vaikka säätiedotusten mukaan hirmuinen helleaalto on tulossa jälleen kerran ennen varsinaista kesää. Pientä lämmintä henkäystä toivoisi tännekin.

 

13.5. Sateisena päivänä

Sateisena päivänä sitä voi valita, että lähteekö ulos kastumaan vai valitseeko viisaammin ja jää kotiin pötköttelemään. Me olimme tänään viisaita ja vietimme päivän yöpuvuissa ihan vain osoittaaksemme, että säällä ei ole väliä, aina voi laiskotella. Pirjon yömekko on koirakuvioista trikoota ja siinä on tarrakiinnitys olkapäällä. Purjon pyjama on omituista kaksikerroksista kangasta, jossa kerrokset aina välillä yhdistyvät hindinkielistä kirjoitusta muistuttavina merkkeinä. Silloin syntyy tuollainen kuvassa hennosti hohtava kuvio. Emme muuten keksi yhtäkään järkevää käyttötarkoitusta tällaiselle kankaalle - paitsi siis nukenvaatteet. Meillä ei ole suurtakaan väliä sillä, onko päällämme 100% puuvillaa vai keinokuitua.

9.5. Elämää ilman pankkikorttia

Meidän toivotaan siirtyvän pankkikorttien käyttäjiksi hankalien seteleiden ja kolikoiden sijaan. Oikein hieno idea, mutta sen kaikki hyvät puolet romahtavat ropinalla alas siinä vaiheessa, kun pankkikortti irtisanoo itse ja yksipuolisesti käyttösopimuksensa.

Meille kävi tänään Prisman kassalla suunnilleen noin sen jälkeen, kun ensimmäistä itsenäistä myyntityötään suorittava kassatoimenhaltija oli onnistuneesti skannannut hintatiedot viikonlopun ostoksistamme. Maksupääte ei hyväksynyt korttiamme vaan ilmoitti, että "tapahtuma kesksytetty, anna kortti kassalle". Teimme työtä käskettyä, mutta raha ei suostunut siirtymään tililtä toiselle. Kokeilimme sen jälkeen toista pankkikorttiamme (Pirjolla yksi, Purjolla toinen), mutta tilanne oli sama eli vaikka mitä kommervenkkejä tehtiin, ei maksu onnistunut.

Lyhyen pohdinnan jälkeen lähdimme etsimään pankkiautomaattia varmistaaksemme, ettei inha nettiroisto ole ryöstänyt tiliämme tyhjäksi. Sama juttu: seinästä ei tullut euroakaan rahaa. Kumpikaan korteista ei toiminut. Onneksi käytössämme oli vielä kikkakolmonen eli S-pankki, josta ystävällinen palveluhenkilö ojensi meille kasan vanhanaikaista rahaa, jolla saatoimme käydä maksamassa ostoksemme. Mielessämme käväisi, että laskun olisi ehkä voinut maksaa myös ohittamalla kaikki sirut ja tunnusluvut, mutta emme ryhtyneet hätyyttämään hieman kokematonta, mutta ehdottoman ystävällistä kassaa.

Toimimaton pankkikortti tarkoittaa sitä, että kaikenlaiset maksuautomaatit ovat meiltä toistaiseksi kiellettyjä tai ainakin joudumme vakavasti pohtimaan joka kerta, miten toimia. Bensiiniä voi ostaa seteleillä, mutta ottoautomaatista emme niitä saa, vaan joudumme eläkeläismummojen sekaan jonottamaan pankkitiskille. Pankki on seuraavan kerran auki vasta maanantaina, joten viikonloppuna joudumme välttelemään kaikenlaisia heräteostoksia. Lippuautomaatteja emme voi käyttää lainkaan, koska niille kelpaa vain korttimaksu. 

Emmepä olisi uskoneet, että elämä ilman pankkikorttia - tai meidän tapauksessamme kera sirunsa rikkoneen kortin - olisi näin hankalaa. Olemme vasta nyt valaistuneet vaikka siitä ikävästä tosiseikasta, että läheskään kaikilla bensiiniautomaateilla ei käykään käteinen raha tai että kauppa voi ihan itse päättää, hyväksyykö se ns. sirun ohittamisen maksutilanteissa. Joskus ei hyväksy. Harmi.

Olemme niin voipuneita kaikesta ajattelusta, että laitoimme päälle pehmoiset aamutakit tuomaan edes ripauksen rentoa tunnelmaa. Pirjon takki on oikeastaan collegekangasta, jonka pinta on harjattu pehmeäksi. Purjon takki on joustofroteeta. Molempiin on aplikoitu My little pony -kuvio.

4.5. Pirjo ja Purjo arkihaasteilevat

Kukaan ei ole arkikuvahaastanut meitä todennäköisesti siksi, että emme ole Facebookissa. Olemme kuitenkin paneutuneet asiaan etenkin tutkaillen sitä, millaisia kuvia arkihaasteessa ei saisi itsestään ja elämästään julkaista. Aamulla ei ole sopivaa kuvata sotkuista aamiaispöytää, mutta ei toisaalta hopeista tarjotinta ruusuineen ja vastapaahdettuine sydämenmuotoisine leipineenkään kannata ottaa kuvauskohteeksi. Työmatkakuvaksi ei käy ruuhka - se on jo kaikilla muillakin - mutta yhtä paheksuvasti katsotaan kuvaa ultramodernista fillarista, jolla 15 kilometrin matka kotoa töihin taittuu tuossa tuokiossa kesät talvet. Lounasaikaan ei saa kuvata salaattia eikä luomutomaateista itsemuhentamaansa keittoa ja vain aito ituhippi kohottaa Lumiansa lautasen yläpuolelle esittääkseen, miten makoisan aterian työpaikkaruokalan Mirkku on loihtinut soijasta, vuohenmaidossa marinoiduista voikukanlehdistä ja säilöntäaineettomasta pähkinä-kikherne -tahnasta. 

Ehei, suurin osa arkihaasteen kuvista on tavalla tai toisella naurettavia tai ainakin siis niin moneen kertaan nähtyjä, ettei niistä nauti kukaan. Se "tältä näytän aamulla herätessäni" -kuva on niin ankea, ettei sellaista pitäisi kenenkään laittaa muiden katsottavaksi etenkin kun osa on ilmiselvästi hieman parannellut olemustaan aavistuksenomaisella määrällä ripsiväriä, pikkuisella sipaisulla valokynää ja harjalla, jolla on pörrötetty hiuksia ihan vain sen verran, että on saatu aikaa semmoinen kiva aamusotku.

Meidän arkihaastekuvamme eivät kuvaa arkea ollenkaan vaan sunnuntaita. Ensimmäinen kuva on ilmiselvä kellotapuli, vaikka kirkkoa ei ole lähimaillakaan, ja jos tarkasti katsoo, ei tuolla katon alla mitään kelloa ole kilkutettavaksi.

 

Seuraavassa kuvassa taivas on edelleen kirkkaan sininen, mutta nyt sen eteen on kohonnut hirmuinen monsteri, joka yrittää pitkällä nokalla kolhaista meitä. Jos ei ole varovainen, voi saada päähänsä muutaman peräkärryllisen ohraa.

 

Huolimatta siitä, että tänään on satanut räntää, rakeita ja pieni vanhanaikainen sadekuurokin, on koivussa jo selkeästi vähän vihreää. Jostain kumman syystä se näytti paljon heleämmältä luonnossa kuin kuvassa.

Arkikuvissa esitellään aivan liian harvoin ovia aivan kuin ne olisivat jotenkin vähäpätöinen asia ihmisten elämässä. Sunnuntaikuvahaasteessa ovia onkin sitten tuplaten. Ensin esittelemme tällaiset hieman massiivisemmat versiot, joita me voisimme availla ja sulkea joka päivä, jos olisimme niitä nukkeja, jotka ajavat autonsa talliin. Emme ole, joten nämä pysyvät pääsääntöisesti kiinni.

Tämä toinen esittelyssä oleva ovi vie uskoaksemme mörön kotikellariin. Emme ole uskaltaneet koskaan sitä avata, vaikka - jos katsotte tarkasti - haka on nytkin houkuttelevasti auki aivan kuin joku olisi juuri mennyt sisään ja vain odottelee, että me menisimme perässä. Hui kauhistus!

Nurmikko ei vielä viherrä, mutta sen sijaan meillä on koko takapihalle ulottuva sininen kukkameri. Nämä ovat jotain sipulikasveja, mistä voi siis päätellä, että meillä on muutama miljardi kukkasipulia siististi piilossa epäsiistin ruohomaton alla.

Tänään paistoi aurinko, siitä todisteena oheinen kirkkauteen virittävä otos. Kaksi tuntia myöhemmin satoikin sitten rakeita niin, että maa valkeni ja linnut vaikenivat. Mekin laitoimme keväisen päivän kunniaksi lämpöiset fleecehaalarit, koska ulkona oli ajoittain todella kylmä. Toisaalta se tietää hyvää kaikille inhoile etanoille: ne ovat vielä niin kohmeessa, etteivät pääse ryömimään meidän kerättäviksemme.