30.3. Saammeko esitellä: Hedwig Digestive ensimmäinen, pääsiäiskakku

 

Reseptistä tiedämme vain sen, että Hedwig on mallia vegaani eli soijakermaa, paljon suklaata ja muuta terveellistä. Varsinainen höttökakku, mutta niin näyttävä! Ja täyttävä.

Ai että miksi tämän nimi on Hedwig? Koska se nimi tuli ensimmäisenä mieleen ja pitäähän nyt kakulla nimi olla!  

Me puolestamme etsimme näin pääsiäisen kunniaksi keltaista ylle. Sattumalta samalla osuimme myös lintuaiheeseen: Purjolla on pöllöjä, Pirjolla kanoja. 

Vallan mukavaa pääsiäistä kaikille! 

28.3. Miksi ihmiset hamstraavat ruokaa

Ensin kauhistellaan koirankakkaa joka paikassa ja sitten kummastellaan, että miksi ihmeessä etenkin mummot ostavat kahmalokaupalla ruokaa, vaikka kaupat ovat pääsiäisenä auki joka päivä. Kevät on siis tullut, koska keskustelunaiheissa on siirrytty laturaivosta uusiin otsikoihin.

Me olemme aina kuvitelleet, että kaupat ovat olemassa siksi, että sieltä voi ostaa juuri niin paljon kuin haluaa tai tarvitsee. Viime päivinä olemme nettikeskusteluissa oppineet, että joitakin kanssaostajia häiritsee ihan kamalasti se, että toiset ostavat paljon ruokaa ja vielä säkillisen vessapaperia kärryjen päälle vähän kuin näyttääkseen, että sukujuhlaa pukkaa ja nyt on varauduttu. Sillä koska kaupat ovat avoinna kaikkina pääsiäispäivinä, niin sinne voi mennä joka päivä sen sijaan, että juuri tänään tai huomenna kiusaa muita ostamalla viisi kassillista ruokaa. On noloa ja naurettavaa hamstrata ruokaa, koska sitä riittää ja riittää ja riittää ja uutta valmistetaan koko ajan.

Mutta kun me emme halua mennä joka päivä kauppaan! Me suosimme yksinkertaista elämää ja siihen kuuluu se, että ei hötkyillä joka päivä hyllyjen välissä pohtimassa, että tarvittaisiinko tänään kardemummaa vai kirveliä. Sen  sijaan ennakoidaan ja suunnitellaan ja jos unohdetaan jotain, niin ollaan luovia ja sovelletaan reseptiä omannäköiseksi. Näin meidän kesken esimerkiksi kirveli on oikeastikin aika tarpeetonta, sen voi jopa jättää korvaamatta eikä kukaan huomaa mitään.

Toisaalta huomasimme, että meillä on kärrysokeus. Emme koskaan katsele, mitä muut ostavat ja kuinka paljon. Tai kyllä me sitä määrää kurkimme ennen kassajonon valintaa, koska runsas tavaramäärä tarkoittaa pitkää jonotusta, mutta emme me tiedä, että mitä muut ostavat. Emme tuijota kassahihnaa miettien, että mitäköhän tuokin kuvittelee tekevänsä makaronista, suklaasta ja pakastepinaatista, mutta näköjään on niitäkin, joita asia kiinnostaa niin paljon, että siitä pitää tehdä keskustelunavaus. Ehkä meidänkin takanamme tänään jonottanut henkilö rustaa juuri nyt facebookiin kauhistunutta kirjoitusta ostoksistamme ja pohtii, miten maapallo tuhoutuu itsekkäiden hankintojemme takia. Maustettua rahkaa ja Domino-keksejä, voi hyvänen aika sentään.

Pääsiäisestä tulee ensimmäisenä mieleen suklaa ja se on ruskeaa. Meillä ei ole kovinkaan paljoa ruskeita vaatteita, mutta löytyy kaapista sentään jotain. Molemmilla on paidoissa pöllökuvioita, vaikka Purjon pönäkän vakosamettihaalarin alta  ei kuvioista oikein saa selvää.

20.3. Lumetusta

Takatalvi iski sakeallä ja sitkeällä lumisateella, mutta ei huolta, me olemme varautuneet vaikka mihin. Nämä haalarit ovat sisäpuolelta pehmeäksiharjattua collegekangasta, joka pitää varpaat ja korvat lämpöisinä. Pirjon haalarissa huppu on vuoritettu trikoolla, Purjon hupussa on reunasomisteena melkein aitoa kärpännahkaa. Tai voihan se olla vaikka keinoturkista.

18.3. Joskus sitä onnistuu ja joskus ei

Kuvioiden kohdistaminen on periaatteessa visuaalisesti tärkeä asia myös vaatteissa. Ajoittain siinä onnistuu paremmin kuin toisinaan. Periaatteessa pyrimme siihen, että raidat olisivat ainakin melkein kohdallaan ja kuviot samaan suuntaan, mutta koska materiaalit ovat usein muiden ompelusten hukkapaloja, niin sattumalla on enemmän sanomista lopputulokseen kuin vakaalla harkinnalla ja kaavojen asettelulla.

 Tässä Purjon velourhaalarissa kaikki meni nappiin tai oikeastaan vetoketjuun, jonka molemmin puolin kuvio jatkuu lähes saumattomasti.

Pirjon haalarissa onnistumisprosentti oli pienempi, sillä vaikka kuviot osuivat kohdalleen vaakatasossa, niin pystysuunnassa ei onnistuttu yhtä hyvin. Hevosten etu- ja takapäät eivät niin sanotusti kokonaan täydentäneet toisiaan. Jostain syystä tämä on silti hellyttävä.

15.3. Pirjo ja Purjo kohtaavat liukukäytävässä itsepintaisen perheen

Ensin kerromme, mikä on liukukäytävä. Se on ihmisten kuljettamiseen tarvittava kuljetin, joka voi olla tasainen tai kalteva. Tavallaan se on siis liukuportaat ilman portaita ja näitähän löytyy vaikka kaupoista. Jos osuu paikalle ostoskärryjen kanssa niin huomaa, että kärryjen pyörät solahtavat käytävän pintaan siten, että niiden kanssa ei lähde hallitsemattomaan liukuun.

Eilen olimme onnistuneen ostosreissun päätteeksi tanakasti tavaroinemme liukukäytävällä matkalla ylöspäin eli kohti kulkupeliämme, kun arviolta 5v nassikka päätti viereisellä eli alaspäin matkaavien liukuhihnalla lähteäkin kipittämään kanssamme samaan suuntaan. Hauskaahan se on, että pääsee tekemään jotain ihan väärinpäin, vaikka kieltämättä samaan aikaan alas pyrkivät vaikuttivat pikkuruisen närkästyneiltä yrittäessään väistellä vastavirtaan kulkevaa.

Lapsen höpsöttelyt vielä ymmärtää, mutta kun seuraavaksi tämän vanhemmat päättivät tehdä saman, niin kyseessä vaikutti olevan koko perheen pieni mielenosoitus vallitsevia olosuhteita vastaan. Sen sijaan, että isä, äiti, kolme kassillista ostoksia ja yksi sylikokoinen lapsi olisivat valinneet kanssamme samaan suuntaan vievän liukukäytävän, niin he seurasivat iskujoukkoja eli vanhempaa lasta, joka ylätasanteelle päästyään kannusti kaikuvasti perhettään. Hetken ajan saatoimme antaa pientä ymmärrystä yllättävälle valinnalle, koska juuri sillä hetkellä reitti oli vapaa, mutta eiväthän muut asiakkaat kunnioittaneet tätä yksilöllistä vaihtoehtoa. Päättäväisesti muutama alaspäin suuntaava omia ostoksiaan pohtiva kuluttaja asteli liukukäytävälle vähän välittämättä siitä, että vastaantulijat pyrkivät osoittamaan olevansa etukulkuoikeutettuja.

Seurauksena oli pientä hälinää, tönimistä, pyrkimystä asettua tilaa antaen riittävästi sivuun ja samaan aikaan sinnikästä yritystä päästä aivan liian ahtaasta paikasta ohi  kiivaasti tepsutellen, jotta tulosuuntaan viettävä hihna ei työntäisi alaspäin. Kieltämättä helpompaa olisi ollut kääntyä takaisin ja hyväksyä se, että liukukäytävillä on tietty kulkusuunta, mutta kuten perheen isä jollekin kyselijälle tokaisikin, niin "ei näissä ole mitään merkintää pakollisesta reitistä ole". 

Kyllä, tässä vaiheessa meidän olisi pitänyt jo olla vaikka missä asti, mutta uteliaisuus oli aikaa sitten voittanut ja olimme pysähtyneet ylätasanteen sivuun muka kaivelemaan laukusta puhelinta ja muka katsomaan, minkä viestin olimme saaneet. Olihan koko näytelmä pakko nähdä loppuun asti ja samalla varmistaa, että jos kyseessä on piilokamera, niin pääsisimme mukaan toljottaen tapahtumaa suu hämmästyksestä puoliavoinna. Perhe pääsi lopulta perille ja jatkoi matkaansa hieman yllättäen ihan normaalisti, vaikka periaatteessa he olisivat voineet kävellä takaperin autolleen.

Vielä kotimatkalla mietimme, mikä sai perheen toimimaan tavallaan. Aikaa kului paljon enemmän kuin menemällä "oikeaan" suuntaan, joten syynä ei voinut olla edes kiire. Vanhemmalle lapselle ei kertaakaan huudeltu, että älä mene parkkialueen puolelle, joten huoli lapsen karkaamisesta ei sekään vaikuttanut motiivilta. Ylöspäin menevien puolella ei ollut mitään erityistä ruuhkaa tai jonotusta. Ainoaksi syyksi keksimme sen, että perhe oli päättänyt, että näin me menemme ja sillä selvä. Tai ehkä heillä on joka päivä tapana tehdä joku juttu päinvastoin kuin tavallisesti ja juuri sillä hetkellä kohteeksi osui kulku liukukäytävällä.

Meidän ylösalaspäivämme näkyy ensisijaisesti Purjon puserossa, jossa villakoirakuvio on täsmälleen navan kohdalla pää alaspäin. Äärettömän huolimatonta sijoittelua siltä, joka on vaatteet aikanaan kankaasta leikannut!

13.3. Kuka köpsehtii takapihallasi?

Meidän takapihallamme käyvät ainakin orava, naakka, harakka, kauris, musta ja valkoinen kissa, joku petolintu (syö pienempiään, joten jättää jälkeensä jonkun muun DNA:ta), jänis tai rusakko sekä kettu. Ja lisäksi tietenkin parvitolkulla kaikenlaisia tiaisia ja muita raukkamaisia aamuvisertäjiä, joiden ainoa tarkoitus on liverryksellään tehdä aamun torkuttajat kaistapäisiksi. 

Nämä ovat kaikki periaatteessa harmittomia ja vaarattomia jäljenjättäjiä ainakin siihen asti, kun se petolintu ei metsästä meitä, mutta joidenkin takapihoilta löytyy ikävämpiäkin jälkiä kuten vaikka lenkkitossun tai turvakengän jälkiä kokoa 48 tai peräti 52. Kyllä vain, tässä lähialueella on yksi ja toinen ihmetellyt, että miksi pihassa on käyty, kävelty samantien takapihan puolelle ja jätetty menemättä sille todennäköisimmälle pääovelle, jonne johtaa lumesta puhtaaksi luotu käytävä. Sinisilmäisimmät meistä tietenkin miettivät, että jospa se oli nuohooja, joka jo etukäteen katsoi, mistä pääsee katolle kätevästi tai jos se oli kiertävä peltikatto- tai rännikauppias, joka vähän mittaili tarvittavan muoviputken määrää ennen tarjouksen tekemistä. Me vähän vähemmän luottavaiset olemme sitä mieltä, että rosvokopla siinä katsoo valmiiksi, pääseekö takapihan puolelta miten helposti sisälle herättämättä huomiota.

Me olemme onneksi kotona melkein aina, mutta tuntuu kamalalta ajatella, että jossain puuvajamme kulmalla ruosteisessa paketiautossa istuisi mies (meidän mielikuvituksessamme se on aina mies ja poliisin tilastoissa samoin), joka kirjaisi ruutuvihkoon menemisemme ja tulemisemme. Siellä olisi tiedossa, että tiistaisin klo 9 lähtevät ja palaavat vasta klo 12, joten juuri siihen aikaan kannattaa mennä rötöstelemään. Vara-avaimen tietäisivät olevan postilaatikossa (mutta sitä eivät tietäisi, että ei sillä pääse sisälle taloon, sillä saisi vasta auki sen oven, jonka takana olisi piilossa varsinainen vara-avain - ja niitä erilaisia ovia on tässä pihassa kutakuinkin 18, joten tervemenoa vaan kokeilemaan, mihin lukkoon se avain sopii). Tosin kuulimme vähän aikaa sitten, että joku mummo oli lähtenyt kauppaan, viipynyt 30 minuuttia ja takaisin tullessaan huomannut, että varkaat olivat käyneet, joten meidän aamupäiväpoissaolomme aikana ne ehtisivät järjestämään vaikka pient juhlat emmekä me tietäisi siitä mitään.

Emme ole vainoharhaisia - paitsi  ehkä pikkuisen - mutta siitä huolimatta panemme merkille, jos pihaan ajaa auto, jonka ei pitäisi siihen saapua tai jos talon ohi ajellaan epätavallisen hitaasti. Tänään on sellainen loskakeli, että kaikki ajavat ultra-alinopeutta, mutta tavallisina päivinä noteeraamme kaikki huolestuttavat kulkijat. Oletettavasti heistä noin 99% on ihan asiallisilla asioilla, mutta sille noin 1 %:lle haluamme tarjota haasteellisen varastelukokemuksen, jos meille yrittävät.

Toisaalta voisi olla aika vinkeä tilanne nähdä varkaiden alaleuan loksahtaminen, kun he löytäisivät noin parinsadan tai ehkä jopa enemmän 43 cm mittaiselle tarkoitetun vaatteen kokoelmamme, joka on siististi sijoitettu komeroon värien mukaisessa järjestyksessä. Ehkä he luulisivat päätyneensä Onnelin ja Annelin talon tapaiseen asumukseen, jossa asuu pienten tyttöjen sijaan vielä pienempiä tyttöjä. Ehkä he ymmärtäisivät, että täällä ei ole mitään vietävää, jos ei satu olemaan kohtalaisen minikokoinen.

Siltä varalta, että joku nyt sattumalta miettii pientä varastelukeikkaa, niin pukeuduimme huomiotaherättävästi. Keltainen ja pinkki yhdessä ovat melkoinen varoitusväri, jolla saa runsaasti näkyvyyttä. Siksi valitsimme kuvaan nämä asut, joissa on yhdistetty joustofroteeta ja niin kirkasväristä trikoota, että se melkein häikäisee. Ehkä näillä saisi peloteltua ainakin ne takapihan naakat vähäksi aikaa muihin puihin.

 

11.3. Pirjo ja Purjo harkitsevat bataatinkasvatusta

Tänä vuonna se iski ensimmäistä kertaa oikein kunnolla: puutarhakuume!

Kaikki alkoi harmittomasti muutamasta melkein käyttämättömästä lavakauluksesta, jotka ohimennessämme pihaa kierrellessä löysimme.  Luontainen ahneus nosti heti päätään ymmärtäessämme, että näiden hintana kaupasta hankittuna on noin 10 e/kpl. Konmaritukset ja muodikkaat kuolinsiivoukset unohtuivat samantien, koska käypää tavaraa ei pidä tuhlutella ja saattaa haaskioon. Kannoimme lavakaulukset siististi varastoon ja mietimme, että tämä on kohtalon sormi tai jotain muuta johdatusta. Vähintäänkin kyseessä on merkki siitä, että nyt olisi aika kasvatella jotain muutakin vihreää kuin hometta.

Olemme tutkailleet siemenluetteloita ja kasvatusohjeita ja tulleet siihen tulokseen, että näin lehtokotilovyöhykkeellä salaatit todennäköisesti popsitaan pienempiin suihin ja porkkanoista meillä ei ole kuin ikäviä kitkemiskokemuksia. Siksi olemme päätymäisillämme kasvattamaan minttua (koska se tuoksuu), mansikoita (koska muuten vain) ja bataattia, koska nettiohjeiden mukaan sitä kasvatellaan vähän kuin perunaa eli puolikas purkkiin itämään. Bataatti sitten kehittelee versoja, jotka katkotaan pistokkaiksi ja asetellaan vesiastiaan kasvattamaan juuria. Kun siltä tuntuu, versot istutetaan kohopenkkiin, varotaan pakkasta ja kuivuutta ja liikaa märkyyttä ja kaikkea sitä, mikä joka tapauksessa tuhoaa sadon. Syksyllä sitten voi maasta kaivella satoa, jota pitää saunottaa viikon verran 30 asteisessa saunassa. Tai niin me ainakin ymmärsimme, koska ei meillä ole mitään muutakaan pimeää, kosteaa ja normaalia huoneilmaa lämpimämpää tilaa, jossa on hyvä ilmanvaihto.

Saunotus on syksyn asia, meidät tuntien tuskin koskaan pääsemme viljelyssä siihen asti, että saamme jotain satoakin. Siksi retiisi ja persilja ovat meille sopivia viljeltäviä eli nopeita, samantien syötäviä eivätkä niin kovin tarkkoja siitä, onko viljelmän päällä harsoa tai katetta tai muistammeko kastella oikeaoppisesti. Voisimme harkita myös tilliä ja kuminaa, koska ne vaikuttavat varsin vaarattomilta kasvateltavilta.

Ennen lumien sulamista pitää päättää viljelmämme paikka, kanniskella soraa, multaa ja turvatta ympäriinsä, mahdollisesti idättää jotain keittiön ikkunalla (ja tappaa ne versot liialla kastelulla) ja lopulta päätyä ostamaan valmiit laatutaimet suoraa puutarhamyymälästä. Oi, tästä tulee hauska kevät. Tai ainakin todennäköisesti aika sotkuinen.

Etsimme vaatevarastoista jotain aiheeseen sopivaa ja Pirjo nappasi päällensä keväisen kukkaisen tunikan. Purjo päätyi maltillisempaan ratkaisuun, hänellä on kukkia legginseissä ja tunikan helman koristeompeleessa.

8.3. Possupussi

Possupussi on kangaspaketti, jonka sisällöstä tietää kutakuinkin vain metrimäärän ja suunnilleen sen, mitä materiaaleja todennäköisimmin pakettiin on pakattu. Siis semmoinen kangasmaailman sika säkissä, todellinen arvoitus, mutta edullinen ja siksi niin kiehtova. Alkujaan nämä olivat ihan aidosti hukkapaloja eli pakanloppuja, isokokoisia leikkuutähteitä, mallipaloja ja ties mitä yksittäiskappaleita, mutta nykyisin melkein jokainen suomalainen nettikangaskauppa pilkkoo säännöllisin välein suoraa pakalta palasia pusseihin. Palaset myydään melkein normaalilla metrihinnalla, mutta jännittäväksi tilauksen tekee se, että ei voi tietää, mitä saa. Sitten nettikeskusteluissa esitellään sitä omaa hankintaa ja harmitellaan, että kaapit tursuavat kangasta, kuka ostaisi (mielellään ovh:lla) pussihysterian vallassa tilatut ylimääräiset, joista ei oksentamatta voi ommella edes yöpukua.

Niin, kankaista pääsee aina eroon, kunhan hinta on oikea, mutta valistunut ja valaistunut kuluttaja ei saa enää ajatella noin. Nyt pitäisi ostaa vain tositarpeeseen ja maltilla, mutta kuka kumma pystyy kangashankinnoissa olemaan maltillinen? Ei kukaan! Eikä etenkään se, jonka kaapit ja komerot jo nyt tursuavat metritolkulla kaikkea ihanaa, josta jonain päivänä tulee se maailman täydellisin mekko tai tunika.

Me olemme lähes kokonaan onnistuneet välttämään possupussihysterian, mutta meitä vaivaa vakavanlaatuinen kangaspalahamstraus. Ne, jotka ostavat mysteeripusseja, ompelevat paljon ja ovat usein meidän tavallamme hyvin säästäväisiä. Siksi he myyvät ne ompeluksista jääneet kankaanpalaset edullisesti jollekin sellaiselle (meille!), joka saa vaatteensa aikaiseksi pienistäkin paloista.

Kuvassa meillä on tästä erinomaiset esimerkit. Purjon plyyshimekossa on  yhdistetty kettukuvioista ja yksiväristä kangasta, koska kettukangasta oli niin vähän, että niistä palasista ei oikein kokonaista vaatetta saanut. Kun resoriksi valittiin turkoosi eikä punainen, niin saatiin meidän mielestämme varsin hallittu kokonaisuus, joka ei heti huuda, että haloo, olemme jämäpaloja. Pirjon pusero on leikattu pitkästä mutta kiilamaisen kapeasta palasesta, josta olisi ehkä ollut järkevämpää tehdä tonttulakkeja, niin täpärälle leveys takakappaleita leikatessa meni. Housut ovat meidän lempparikangastamme eli pehmeäpintaista trikoota, johon on painettu neulelettien kuviot. Vähän kuin jalassa olisi villahousut, vaan ei sittenkään.

5.3. Pirjo, Purjo ja Suomisen perhe

Otsikossa tarkoitamme vanhaa kotimaista elokuvaa, emme mitä tahansa satunnaista Suomisten klaania.

Tänään pidimme nostalgiapäivän ja katselimme tai ainakin toisella korvalla kuuntelimme Suomisen perheen sanailuja. Kuvaankin päätimme pukeutua sillä tavalla, että jos Pipsa sattuisi kutsumaan meidät kylään sinne kuvausvuoteen 1941, niin emme olisi kovin paljoa alivaatetettuja. Tuo Hello Kitty -kuvio ehkä aiheuttaisi hieman keskustelua, mutta muuten tällainen ruudullinen ja pallollinen puuvillamekko on hyvinkin saattanut olla asiallinen asukokonaisuus sen aikaisille nukeille. Etenkin Purjon mekon etumuksen "irtokaulus" olisi varmasti herättänyt asiaankuuluvaa ihastusta.

Pahoitimme kyllä mielemme, kun huomasimme, että elokuvassa oli käytetty järkyttävän huomionhakuisia elementtejä irrottamalla nuorimman pääosanesittäjän nuken pää ikään kuin symboloimaan helpolla hankitun rahan raadollista valtaa. Harmi, että elokuvatarkastus ei ole vuosikymmeniin havahtunut moiseen inhaan väkivaltaan. Laitoimme siinä vaiheessa silmät visusti kiinni ja toivoimme, että kyseessä oli tietokoneanimaatio (vaikka toki tiedämme, että 1941 tietokoneita tavallisille käyttäjille ei ollut olemassakaan). 

Enimmäkseen me ihastelimme elokuvassa näkyviä vaatteita, joissa oli taitavat leikkaukset ja jotka istuivat paljon paremmin kuin nämä tämän päivän elastaaniasut. Samalla mietimme, miksi nykylapsilla ei ole enää esiliinoja vaatteiden suojana. Moni banaani- ja porkkanatahra aiheuttaisi paljon kepeämmän huokailun löytyessään esiliinasta kuin eilen ostetusta puserosta. Tosin me syömme aina niin siististi, että mitään sotkua ei synny,

 

3.3. Pastelli

Kevään tulon tietää siitä, että kauppoihin ilmestyy hempeänvärisiä vaatteita. Oikeastaan ne kai ovat saapuneet johonkin varastoon jo tammikuussa, mutta viimeistään tässä vaiheessa niitä raahataan myymälän puolelle vinoiksi pinoiksi, joita asiakkaat sitten uudestaan ja uudestaan tonkivat olettaen, että juuri tässä puodissa pienin koko kätketään alimmaiseksi.

Onneksi me emme käy kaupoissa, vaan ompelutamme asumme. Tällä kertaa olemme valinneet ihan nimettyjä kankaita, sillä tuo kitaraa soittava tyyppi on muistaaksemme nimeltään Myyry ja Purjon mekon salmiakkikuvioisellakin kankaalla on silläkin joku nimi ja suunnittelija. Kitarakuosi on tosin ikivanha eli ainakin kaksi vuotta kaapissa muhitettu, joten tätä kangasta ei taida  enää olla saatavissa.

Joka tapauksessa kevät tulee ja jos ette heti mene ostamaan kevätasuja, niin löydätte tyhjät hyllyt. Siellä kaupan varastossa on nyt paljon pahvilaatikoita, joissa kesämallisto odottaa pääsyä myyntiin eivätkä ne uimapuvut ja helletopit pitkään malta odotella, koska niiden jälkeen tulee taas joku välikausimallisto viemään tilaa. Siksi kevätvaatteet myydään nyt ja kesäasut toukokuussa, jotta sopivasti heti juhannuksen jälkeen voidaan virittää koulunalunodotusta henkivät tavarat esille. 

Mutta tänä keväänä pastelli on taas taattua vaatekomerontäytettä, koska siinä on kaiketi vähän toiveikkuutta päästä eroon paukkuvista pakkasista ja virranpuutteessa köhivistä autonakuista. Kuva on muuten otettu jo syyskuussa, nyt on sen verran vilpakkaa, että lyhythihaisessa mekossa ei pitkään kirmailtaisi.