25.11. Eläimellinen meno jatkuu

Me olemme nyt esitelleet tiikereitä, kissoja, pöllöjä ja ties mitä karhuja, joten jatketaan linjaa ruskeasävyisillä koirilla ja kirahveilla. Koirat ovat niin rumia, että epäilemme niiden piirtäjän vihaavan kaikkia eläimiä ja kirahvit taas ovat pitkäkaulaisia kuten aina.

Muutakin eläimellistä on elämässämme ollut kuin painokuvioiset vaatteet. Kohtasimme eilen hirven, joka oli suunnilleen lounasaikaan paikallisen omakotitaloalueen  laitamilla sen näköisenä, kuin aikoisi noutaa esikoisensa eskarista. Meidän onneksemme hän oli jo ennättänyt ylittää tien ja seisoskeli muina miehinä melkein kioskin kupeessa tähyillen ympärilleen kaikkea muuta kuin kiireisen oloisena. Täytyy myöntää, että kohtalaisen iso hirvi ja pikkuruinen aluepalveluista (eli olutostoksista ja veikkauksesta) huolehtiva kioskirakennus olivat epäsuhta pari.

Emme jääneet tientukkeeksi katselemaan, minne hirvi jatkoi matkaansa. Lähimpään oikeaan metsään oli etäisyyttä ainakin 400 metriä, ja hirven kulkusuunta kohti keskustaa. Saattaa olla, että se oli matkalla hakemaan ilmaista ämpäriä tai jotain black fridayn tarjouksia kuten nuolukiveä tai porkkanapussillista tai voihan olla, että se kävi jättämässä lottokupongin. Pienesti kuitenkin toivoimme, että se ymmärtäisi kääntyä ja palata sinne, mistä oli tulossa, koska autoliikenne ja hirvi eivät koskaan ole mikään hyvä yhdistelmä kummallekaan osapuolelle.

PS. Viikko sitten kohtasimme kolmen kauriin pienlauman. Ne olivat kyllä kauniita katsella, mutta täydellisen pelottomia, mitä tulee ihmisiin ja kulkuneuvoihin. Vähän nyt tuntuu siltä, että luonto tunkee liian lähelle.

5.11. Leijonaa mä metsästän - paitsi että tämä on kai tiikeri

Leijona tai tiikeri, joka tapauksessa joku lihansyöjä meidän paidoissamme vaeltaa ja vaanii. Tarkemmin katsottuna tämä lauma vaikuttaa aika lailla ystävälliseltä, mutta koskaan ei voi olla varma.

Tänään yritämme osoittaa, että vaihtamalla housujen väriä saa asustaan ihan erinäköisen. Tiikerit eivät kuitenkaan muuta väriään yhtään, ne pysyvät ruskeina ja raidallisina edelleen.

1.11. Se suuri hiirijahti

 

Me emme erityisemmin pidä mistään kotieläimistä, mutta hiiret ovat erityisen vähän lähellä sydäntämme. Toki ymmärrämme, että lämmin ja soma kotimme kiehtoo erilaisia kiertolaisia, mutta alivuokralaissuhdetta hiiren kanssa emme tienneet solmineemme ennen kuin sellainen eläin ihan viattomasti tuijotteli meitä hellan alta. Se oli niin änkyrä, ettei se välittänyt kiljumisesta, kirkumisesta tai hurjasta töminästä. Aikansa meitä pällisteltyään se päätti vetäytyä tiskipöydän suojiin sen näköisenä kuin aikoisi majailla koko talven riesanamme.

Päätimme ryhtyä koviin vastatoimiin ja viritimme loukun sopivasti puoliväliin liettä ja tiskipöytää. Turha vaiva. Hiiri hipsutteli paikalle, nappasi juustonpalasen giljotiinin värähtämättä ja palasi lepäilemään johonkin sellaiseen kolkkaan, johon ei harjanvarsi tai huutomme yltänyt.  Röyhkeyden huippu, me ajattelimme, kun tätä oli kestänyt jo parin päivän ajan.

Seuraavaksi olimme ovelia ja viritimme toisen loukun edellisen vierelle. Päättelimme, että jos ei loukku napsahda juustoa hamuilevan hiiren niskaan, niin voisi se jäädä edes vimmatusti ilmaa vispaavalla hännällään kiinni toiseen ansaan. Odotimme koko päivän, mutta kukaan ei tullut aterialle. Päättelimme, että hiiri oli ryhtynyt vegaaniksi ja hylännyt kaikki maitotuotteet, joten huolettomina sammutimme illan tullen valot ja olimme valmiita kapuamaan yöpuulle, kun keittiössä napsahti kaikuvasti. Napsahdusta seurasi suuri hiljaisuus, joten uskaltauduimme hyvin varovasti katsomaan, mitä tapahtui. Olimme valmiita kohtaamaan  hännässään loukkua raahavan pikkunisäkkään, mutta oli ilo olla kerrankin väärässä. Ahneus koitui senkin hiiren kohtaloksi, koska hännän sijaan loukku oli rasahtanut juuri sopivasti niskanikamien kohdalle. Hyvästelimme hiiren asiaankuuluvin menoin ja toivotimme sille mukavaa loppuelämää pihan puolella.

Siltä varalta, että hiiren sukulaiset tulevat tänä iltana ihmettelemään, minne serkku tai isosetä katosi, niin me laitoimme päälle pelottelupuserot. Purjon puserossa on sellainen pöllöparvi, että se saa isommankin hiirilauman varuilleen. Pirjo luottaa  dinosauruksiin, sillä eiväthän hiiret tiedä, että niistä iso osa oli kasvissyöjiä