perjantai 31. joulukuuta 2021

31.12. Talvikukkia

 

Vuoden viimeisenä päivänä voi muistella kesää ja etenkin sen kauneutta kukkien muodossa. Ulkona on lunta melkein kolmen sentin verran, joten on mukava lompsia krysanteemihaalarissa pitkin poikin miettimässä, joko voisi ottaa pulkan esille ja lähteä mäenlaskuun. Viuh vaan, täältä tulee kukkaketo. 

Purjolla on rusettipipo, jonka käyttömukavuus ei välttämättä ole ihan täydellisin. Iso koriste otsalla keikkumassa on aika hankala, mutta onhan se kuvissa söpö. Pirjon neulepipo sen sijaan on hyvin kätevä, korvat pysyvät lämpiminä ja jos sattuu hulahtamaan hangen sisään, niin tupsusta erottaa, minne on uponnut.

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

26.12. Kimalluskilpailu

 

Paljetteja ei koskaan voi olla liikaa, ei etenkään näin jouluna, kun täytyy kilpailla kuusen kanssa siitä, kuka kimaltaa eniten. Vaihdoimme juhlan kunniaksi tonttulakit rusetteihin ja kieltämättä mietimme, että onko näissäkään mitään erityistä järkeä. Ovathan nämä söpöt, mutta yrittäkääpä keskittyä leikkeihin, kun otsalla keikkuu ylileveä rusetti.

perjantai 24. joulukuuta 2021

24.12. Se kaikkein virallisin tonttuilupäivä

 

Joulu joutuu hurjaa vauhtia, mutta ei hätää, olemme aamusta asti valmiina ja valppaina nappaamaan siitä kiinni ihan heti, kun se jostain ovenraosta meille puikahtaa.

Toivotamme runsaasti tonttumieltä, paljon lahjoja ja sylintäydeltä kaikenlaista hyvää ihan jokaiselle!

keskiviikko 15. joulukuuta 2021

15.12. Askartelupäivä


Tänään on askartelupäivä - ihan siksi, että joulukorttien viimeinen lähettämispäivä oli eilen. Enää ei kannata tahmata käsiään liimalla ja pumpulilla, kun yrittää epätoivoisesti tehdä tontulle pehmoista partaa maailman kauneinta joulutervehdystä varten. Tänään voi siis keskittyä ihan toisenlaisiin tekemisiin kuten vaikka lumitähtien koristeluun tai ikkunamaalausten suunnitteluun.

Meillä on askartelupäiviä varten ihan omanlaisensa asut eli tälläiset ainakin vähän likaahylkivät essumekot. Tosin eivät nämäkään ihan kaikkea kestä eli ei kannata kokeilla, lähteekö pinkki spraymaali pyyhkäisemällä pois. Saattaa olla, että ei lähde.

tiistai 14. joulukuuta 2021

14.12. Vaihteeksi suviurheiluasusteita

 

Hiihtokelit tulivat ja menivät, tänään sataa vettä. Me harkitsemme uintireissua, ei missään nimessä avantoon vaan mielellään katon alle lämpimään veteen. Matka tosin voi olla vaarallinen, koska jo pihatie muistuttaa erehdyttävästi luistelureittiä, joten harkitsemme jo kenkiin liitettäviä liukuesteitä. Onkohan niitä näin pientä kokoa? 

Nyt toivomme, että vesisade vaihtuu kepeäksi lumihiutaleiden tanssiksi ja seuraavat kymmenen päivää olisi pientä, pehmeää pakkasta. Niin tontuilla olisi mukava matkata tuomaan meille valtava määrä paketteja.

 

maanantai 13. joulukuuta 2021

13.12. Olemme yhtä harmaita kuin tämä päivä

 

Harmaa ei kaiketi ole väri, vaan valon aallonpituus. Ulkona on joka tapauksessa varsin harmaata ja sumuista, hetkittäin suorastaan hernerokkamaisen hämärää, joten mekin valitsimme tällaiset erisävyisen ei-minkäänväriset asut.

Jostain syystä Purjo ryttäsi oman tunikansa niin, että hän näyttää pulskalta kuin joulupossu, vaikka todellisuudessa hänellä on varsin soma liehuhelmainen kukkakuvioinen asu. Pirjolla on kukkia vain paitansa hihoissa.

Jos haluaa olla oikein ankea, niin ehkä ei kuitenkaan kannata valita kuvioituja vaatteita. Tällä hetkellä meillä ei - kummallista kyllä - ollut kaapissa yhtäkään hämäränhyssyn kuosista asua.

tiistai 7. joulukuuta 2021

7.12. Pakkasta riittää

 

Epäilemme vahvasti, että olemme aiheuttaneet tämän nykyisen pakkasjakson ihan itse, koska tänä talvena olemme vihdoinkin muistaneet ottaa kuviin mukaan myös pipot, tumput ja jopa kaulahuivin. Sadesäällä ei näissä tamineissa ulos mennä, mutta tällainen pirteä talvikeli on ihan omiaan sekä kunnolliseen pukeutumiseen että neuletöiden esittelyyn. Mitä enemmän meillä on myssyjä, sitä pitempään kestävät kylmät jaksot. Tällä sääennustemenetelmällä joulun jälkeen alkavat lämpimämmät ilmat.

Korvat suojaan ja nenä punaisena pulkkamäkeen, josta lumi on pyhien aikana kulutettu melkoisen hyvin pois. Uutta odotellessa!

perjantai 3. joulukuuta 2021

3.12. Muistellaan kesää

 

 

Talvi yllätti autoilijan ja vähän meidätkin. Ei ole loskaa eikä räntää, on vähäluminen pihamaa ja pikkuruisesti vilu koko ajan, vaikka oikeasti ei kylmää olekaan. Tai no vähän on. 

Ajattelimme ottaa vaatteisiin ripauksen kesää ja sehän tarkoitti sitä, että Purjo kaiveli esille kukallinen trikoohaalarin, joka on niin suvinen kuin asu ikinä voi olla, jos siinä on sekä pitkät hihat että lahkeet. Tällainen kukkaketo olisi mukava kasvattaa ensi vuonna takapihalle. Purjo luotti perinteiseen merimieshenkiseen (vai onko se nykyisin merihenkilö?) sinivalkoraitaan, jossa on mausteena hyppysellinen Hello Kittyä.

Sitten me vain päätimme, että päivässä on pikkuisen mennyttä tai tulevaa kesää. Fiksumpi lukija arvaa, että kyseessä on aika lailla epätoivoinen yritys huijata ikkunoista kurkkivia tonttuja, koska saattaa olla, että ihan kilttinä ei koko vuotta ole oltu.

keskiviikko 1. joulukuuta 2021

1.12. Pupujen aika on nyt

 

Varhaistalvi on siitä mukavaa aikaa, että hyvinkin ohuen lumikerroksen ansiosta voi tarkkailla pihamme öistä elämää tarvitsematta valvoa koko yötä. Eilenkin portaiden vieressä oli selkeästi jonkun pupuperheen kokoontumisajojen jäljet ja siitä innostuneena valitsimme itsellemme pupuisat asut. Värityskin on joulukuun hämärille päiville sopivan puuteripastellinen.

Mutta hetkeksi vakavoituneena: jos joku ilkeä talttahammashyppelijä tänä vuonna yrittää kahmia omena- ja kirsikkapuittemme pehmoista kuorta, niin turhaanpa pihaan saavut. Runkojen ympärillä on vihdoinkin kunnon suojat ja oksista heilahtelevat värikkäät pelottelumieliset nauhat niin tiheässä, että ei sinne sekaan saa hampaitaan aseteltua.