perjantai 24. elokuuta 2018

24.8. Kuiskuttelua


Meillä on todennäköisesti jotain salaista juteltavaa, koska Purjo kuiskuttelee Pirjon korvaan asioita, joita muille ei koskaan kerrota. Asut ovat hämäävästi melkein samanlaisia, mutta oikeastaan hihojen resoreissa on näkyvissä selkeä ero. Jos siis osaa katsoa.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

19.8. Tänään tämmöistä


Tänään asut ovat niin tavalliset, että Pirjokin heilauttaa kättään sen merkiksi, että tosissasiko kuvaat jotain näin tylsää. Purjon paidassa kipittävät leppäkertut ja Pirjon puseron voisi väittää enteilevän sadetta. Ainoa valopilkku ovat oikeastaan nuo keltaiset resorit, punainen tai valkoinen olisi ollut paljon todennäköisempi valinta.

perjantai 17. elokuuta 2018

17.8. Ovatkohan nämä liian laimeita?



Ensin sitä innostuu jostain heleästä väristä tai kivasta kankaasta ja haluaa siitä asun, mutta lopputulos onkin jotenkin väkinäinen, vähän kuin trikoosta olisi kuitenkin unohtunut pohjaväri pois. Jotensakin sellainen tunne meillä näiden vaatteiden kanssa on, koska mikään ei ole oikeastaan vialla, mutta jotain puuttuu. Purjon puuvillahaalarissa on ainakin kymmenen muodikasta yksisarvista ja Pirjon puserossa on jäätelöpalloja muistuttavia kuvioita. Emme suosittele kumpaakaan asua sellaiselle, joka pitää punajuuresta, mansikasta tai muista mahdollisesti massiivisia tahroja aiheuttavista syötävistä.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

15.8. Monta riviä eläimiä


Sama kangas, samat kuviot, mutta eriväriset resorit ja housut. Näin helposti saadaan liukuhihnatyönä ommellut asut ihan erilaisiksi. Pirjolle tehtiin vielä pottamallinen pipo samasta kankaasta ja kas - olemme niin 80-lukulaisia, että itseäkin hirvittää.

tiistai 14. elokuuta 2018

14.8. Oranssi


Niin varmasti kuin syksy tuo tullessaan sinapinkeltaiset ja viininpunaiset vaatteet, niin myös poltettu oranssi tai okra tunkeutuu vaatekomeroon. Koska olemme nukkeja, voimme käyttää vaatteita, joissa on epätavallisia eläimiä, tässä tapauksessa tyylitelty siililauma. Yhtään isommissa vaatekappaleessa nämä saattaisivat näyttää suorastaan pelottavilta.

lauantai 11. elokuuta 2018

11.8. Sinapinkeltaista


Kyllä, taas tänä syksynä se saapuu kauppoihin tai oikeastaan saapui jo eli sinapinkeltainen. Väri, joka ei oikeastaan sovi kenellekään, mutta jota sinnikkäästi meille halutaan myydä. Meillä sitä on paidan kuvioissa ja tunikan rimpsuhelmassa. Näin pieninä annoksina se on jotensakin siedettävää, mutta kokonaisena vaatteena - ihan oikeasti, se on pelkkä suunnittelijoiden juoni saada hankkimaan uusi vaate, joka voisi olla tummanpunainen, mutta kun se väri myytiin jo loppuun, niin tehtiin jostain varastojen kätköistä löytyneestä värivirheellisestä erästä tällaista keltaista.

Ja sinulle, joka väität, että väri on täydellinen ja ihana: hanki silmälasit tai sellainen ystävä, joka uskaltaa sanoa sinulle totuuden!

torstai 9. elokuuta 2018

9.8. Uimapukupäivä


Jos tuuli voi olla samettia, niin tänään se sitä oli. Kuumuuskaan ei tuntunut niin lannistavalta, kun paahde paineli pitkin peltoja ja teitä tuulen mukana vieden hyttyset ja paarmat mukanaan. Me etsimme kaapista uimapuvut, joissa on vaihteeksi vähän tummempi väritys. Kuvioina on iloinen kalastaja ja viekkaanoloisia kettuja.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

8.8. Kukkatunikat


Kukkia on nyt kaikkialla vaatteissa ihan kuin helle olisi sekoittanut suunnittelijoiden pään kokonaan. Tietenkin me tiedämme, että tämän syksyn asut on suunniteltu jo aikaa sitten ja ommeltu todennäköisesti jo vuosi sitten, mutta joka tapauksessa tuntuu siltä, että kuumuuden nuupauttamat kukat ovat vaihtuneet kankaiden kuosiloistoon. Näissä tunikapituisissa mekoissa on ruusuiksi tulkittava kuosi, vähän tuollaista tyyliteltyä kukkaloistoa. Syksyn mallistoista löytyy runsaasti pioneja, astereita ja kehäkukkia, joten kukkikaa tekin riehakkaasti.

tiistai 7. elokuuta 2018

7.8. Raidallinen päivä


Vihdoinkin kylmä päivä! Tai oikeastaan sellainen tavallinen kesäpäivä, jolloin ei ole ollut hehkuvan kuumaa. Siksi meilläkin on tällaiset raidalliset velourpuserot ja niihin sointuvat housut, jotka ovat vallan omiaan ulkoleikkeihin silloin, kun lämpömittari ei hinkua uutta ennätystä. Valitettavasti huomiseksi onkin taas ennustettu jotain tulikuumaa säärintamaa, joka saa meidät pahantuulisiksi.

maanantai 6. elokuuta 2018

6.8. Tänään saattoi mennä ulos


Hieno päivä! Vihdoinkin aurinko ymmärsi pääosin pysyä piilossa ja tuuli ujelsi nurkissa. Vaatteissakin saattoi valita päälleen jotain muutakin kuin uimapuvun. Paikallisen kotieläinpuiston kunniaksi valitsimme liivihameet, joissa on kaikenlaisia eläimiä hyppelemässä ja kirmailemassa. Todennäköisesti lampaat ja lehmät hanhista puhumattakaan ovat pelkästään helpottuneita siitä, että hellekausi on ainakin vähäksi aikaa päättynyt.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

5.8. Vinksinvonksin






Jostain syystä kankaiden printtien suunnittelijoilla on hurja halu asetella kuvioita vähän miten sattuu tai oikeastaan niin, että yrittipä siitä miten tahansa tehdä vaatetta, niin aina kuviot ovat pääosin ylösalaisin. Purjon autopusero on oiva osoitus tällaisesta kankaasta. Pirjon vaatteessa pöllöt ovat kaikki pää ylöspäin, mutta muuten sitä katsoessa tulee pää kipeäksi tipujen sotkuisesta tunkemisesta pitkin kangasta.

lauantai 4. elokuuta 2018

4.8. Me ja saarni


Me olemme nämä tyypit mekko päällä ja tuossa keskellä taustalla on saarni, joka on ns. vieraslaji eli istutettu ihan vasiten ja tarkoituksella tähän pihaan. Helle hellii ja kiduttaa edelleen, mutta onneksi saarni ei näytä siitä häiriintyvän. Meillä sen sijaan alkaa olla ongelmana tarpeeksi vilpoisten mekkojen löytyminen. Näissä yläosa on trikoota, hihat ja helma mukavasti rypistymätöntä seersuckeria (onkohan sille olemassa joku aidosti suomenkielinen vastine?).

perjantai 3. elokuuta 2018

3.8. Ankkurit ylös


Nyt on suunnilleen viimeiset hetket lähteä vesille, koska uskomme lujasti, että syksy on tulossa. Siltä ei tosin tunnu eikä näytä, samaa hellettä tuntuu jatkuvan täältä ikuisuuteen. Viikonlopulle luvatut sateet on peruutettu ja ukkosetkin kiersivät meidät kaukaa. Kaivelimme kaapista nämä jo kevääksi ommellut ankkuripaidat, joista toisen helmassa on röyhelö ja toisen taas ei. Näissä on soma lähteä soutelemaan ärhäköiden hyttysten ruuaksi.

torstai 2. elokuuta 2018

2.8. Kylpytakkipäivä


Pirjo näyttää salaiselta agentilta eli aika lailla epäilyttävältä. Huppua ei ehkä kannattaisi vetää päähän niin, että näyttää pakoilevan jotain. Tänään oli hetken kestänyt sadekuuro, josta me nautimme juoksentelemalla pihalla päättömästi edestakaisin ja sen päätteeksi ilahdutimme itseämme pehmoisilla froteekylpytakeilla.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

1.8. Tässä vaiheessa vuotta lehdet täyttyvät kouluvaatekuvista


Pitäähän meidän olla ajassa mukana eli tässä ovat ensimmäiset syyspastellisävyiset asumme. Aloitamme varovaisesti harmaalla ja pinkillä, vaikka kaupat tursuavat jo tuttua viininpunaista ja sinapinkeltaista sävytettynä sammaleenvihreällä vivahteella. Pirjon asussa seikkailevat Siiri ja Myyry, Purjon puseron hihoissa on somat joutsenet, joita tosin ei kuvassa esitellä. Tosin eipä esitellä muotikuvissakaan niitä asuja kovinkaan järkevästi, aika lailla saa arvailla joskus, että onkohan kyseessä mekko vai takki.