Jouluna saavat kimaltaa muutkin kuin kuusi, joten etsimme komerosta paksusta satiinista ommellut mekot, joissa on laittoman paljon kultaista ja hopeista hohtoa. Silkasta riemusta laitoimme nissepolkaksi, sillä pitäähän niitä helmoja heilutella pelkästään jouluruokien sulamisen varmistamiseksi. Vaikka perinteiset laatikot korvattiin uunijuureksilla, niin ähkyn niistäkin saa aikaiseksi, jos ei pidä varaansa.
Kaikki on valmiina tai ainakin meillä on jo aamusta alkaen asustauduttu päivän kohokohdan eli lahjojensaamisen varalta tonttutyttöasuihin. Edes jouluna tai etenkään jouluna emme luovu ruseteista, röyhelöistä ja pienestä epäkäytännöllisyydestä. Yrittäkääpä saada Purjon jouluesiliinan olkahörhellykset haalarin alle siististi - ei muuten onnistu.
Toivotamme kaikille lahjakasta joulua, kaikenlaisia mukavia hetkiä ja suklaata. Sitä ei koskaan ole liikaa!
Aika pian ja melko nopsaan ovat tontut tehneet työnsä, listanneet kiltit ja tuhmat, pakanneet pukin rekeen sopivat lahjat ja lähettäneet tämän matkaan. Me puimme ihan hämäysmielessä punaista päälle, jotta turhan uteliaiksi herenneet hiippahatut pysyisivät poissa ikkunan takaa ja kuvittelisivat meitä lajitovereikseen.
Mutta huomenna on taas H-hetki tai pitäisikö sanoa, että L- eli lahjahetki. Vähän jo jännittää!
Tällaiset kuviolliset haalarit meillä oli viime vuonna. Pipot päässä näytämme melkein menninkäisiltä, mutta voimme vakuuttaa, että juuri tämä myssymalli pitää sekä korvat että niskan suojassa.
Lunta ei ole näkynyt, pakkanen on tuonut vain vähän huurretta syksyllä haravoimatta jääneisiin lehtiin. Ei siis ole voinut harrastaa hiihtoa, pulkkamäkeä tai edes lätäkköluistelua. Toisaalta se on ihan hyvä, sillä tänä vuonna meillä ei ole vielä ommeltuna mitään näin lämpöistä ja kätevää.
Jos meidät olisi tänä vuonna ystävällismielisesti kutsuttu juhlimaan presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle, niin ilman muuta olisimme pukeutuneet juuri näihin asuihin. Ehkä Purjo olisi jopa silittänyt oman mekkonsa siltä varalta, että olisimme päätyneet median kuviin mielenkiintoisimmista vieraista.
Mielestämme kimalletta ei voi koskaan olla liikaa, joten mikään säihkyvä, säkenöivä, kultahippuinen tai loistava ei ole yliampuvaa etenkään juhlapäivänä. Ja sellainenhan meillä taas on hyppysissämme, vaikka reaaliaikaista iltapukujen kavalkadia ei tänä vuonna olekaan katsottavissa. Ehkä nautimme juhlan kunniaksi Wanhan Armon parempaa spelttiomenakakkua ja kohotamme mustaviinimarjamehumaljan itsenäisyydelle.
Ja ihan pikkuisen myös Isänmaalle, joka muuten on ponteva ja peloton rekisteritila eteläisessä Suomessa. Se selätti vast'ikään Maanmittaushallituksen hutiloiden tehdyn päätöksen poistaa rasitetieoikeus, jota virkamies ei mitenkään löytänyt tietokoneeltaan. Se ei ole sähköisissä tiedostoissa, sitä ei siis ole, päätteli virkamies, mutta onneksi meillä oli hyvin vanhanaikainen paperiversio asiasta. Niin palautettiin rasite paikalleen, kun asiasta aikamme ällittelimme. Mutta pienen pelon se jätti: mitkä kaikki muut oikeutemme saattavat kadota kuin tuhka tuuleen siinä vaiheessa, kun arkistoja digitoidaan? Siinäpä mietittävää itsenäisyyspäivänä!
Meillä ei ole aavistustakaan siitä, onko virtahepo oikeasti turkoosi, mutta ainakin meidän paidoissamme tämä on varsin mahdollista. Ensin tuli sellainen säästöpossumainen olo, koska jollain pankilla oli aikoinaan ja saattaa olla vieläkin säästölipas, joka on muodoltaan pullukkainen virtahepo. Sitten tuli pikkuruisen jääkiekkoinen olo, koska turkoosi ja valkoinen ovat jonkun jääkiekkoseuran värit. Lopulta tuli tunne, että nyt jos koskaan olemme pukeutuneet juuri oikealla tavalla joululeipomista varten. Todennäköisesti se tunne ei syntynyt yhdestäkään hiposta, vaan Purjon ruudullisesta liivihameesta.
Vauvoilla on pastellisävyisiä potkupukuja ja koska meidät lelukuvastoissa luokitellaan virallisesti luokkaan vauvanuket, niin pitäähän sitä edes joskus esitellä, että on meillä vauvanvaatteitakin. Tosin käytämme näitä enimmäkseen yöpukuina. Perinteisesti vauvoilla on hempeitä sävyjä ihan käytännön syistä: haaleat värit saavat aikaa paljon vähemmän allergisia reaktioita kuin tummat ja vahvat. Niinpä nämäkin asut edustavat sitä perinteistä värimaailmaa eli haaleansuloista vaaleanpunaista ryyditettynä sinisävyisellä brodyyrinpalasella tai keltaisilla kukilla.
... ja teki mustasta valkoisen. Me olemme kerrankin valmiina eli löytyy haalarit ja pipot ja iloinen mieli. Vielä puolenpäivän aikaan lunta on maassa ja puussa, joten turhaan ei jo aamusta alaen hihkuttu riemusta.
Iloa lisäsi sekin, että eilisen viiden tunnin sähkökatkon jälkeen myrsky ei vimmoissaan viitsinytkään jatkaa, vaan päätti laantua tasaiseksi tuuleksi. Yksikään pihapuu ei romahtanut lahouttaan eikä kattopeltejä leijaillut naapurin puolelle, joten vakavilta taloudellisilta kolhuilta säästyttiin.
Nyt nautitaan kahden päivän pikatalvesta, Pirjo fleecehaalarissaan ja Purjo vähän tuulenpitävämmässä softsellissään.
Satunnaisina satubaletinharrastajina jatkamme kaunista liikuntaa koronasta huolimatta, koska voimme varsin hyvin pyörähdellä kahdestaan myös kotioloissa, kunhan hulmuavaa helmaa löytyy riittävästi. Me muuten valitsemme harrastuksemme pelkästään pukeutumisen mukaan, joten esimerkiksi paini, suunnistus tai geokätköily on suljettu kokonaan pois, koska niissä pitsihelmoista ei todennäköisesti ole mitään iloa. Nämä mekot olivat muuten aikoinaan valoverhoja, joten kierrätystä on nyt mukana suorastaan metrikaupalla.
Vuoden harmain päivä on selätetty eli aurinko ei turhaan paistanut, koko vuorokausi oli sumuinen ja ankea, joten me keskityimme suklaaseen ja täydelliseen tekemättömyyteen. Nyt on hyvä hetki ottaa somat vaaleanpunaiset asut esille ja ajatella, että maailma on oikeastaan aika lailla kaunis ja jos ei olekaan, niin ainakin me olemme. Eli lähinättiys kunniaan!
Tänä vuonna olemme panostaneet sukkahousuihin tai pitäisiköhän sanoa, että terällisiin legginseihin. Näissä pysyy nenä lämpimänä, koska jostain kummallisesta syystä meillä kylmät varpaat heijastavat samantien jäätymistä nenänpäähän asti.
Emmekö näytäkin iloisilta! Mitään erityistä syytä tosin ei ole, melkein päinvastoin, mutta ainahan uusi mekko ja lämpöisissä sukkahousuissa piilottelevat varpaat saavat kenet tahansa hymyilemään. Yhteiseksi sävyksi valittiin hempeä vaaleanpunainen ja vasta kuvanoton jälkeen huomasimme, että Purjo näyttää melkein leijuvan ilmassa sääriensä sulautuessa taustan väreihin. Silti hänellä on jalat tukevasti torkkupeitossa!
Puput, ketut ja kävyt, niitähän luonto on täynnänsä, joten muutama ennätti kuvioiksi haalareihimme. Viimeöisen tuulenpuhurin jäljiltä metsässä saattaa olla myös melkoinen määrä läpimärkiä lehtiä, pudonneita oksia ja muutama kaatunut puukin, mutta ne eivät välttämättä ole niin kauniita, että kukaan haluaisi niitä vaatteisiinsa. Mikä on sinänsä mielenkiintoista, koska mahdollisimman alkuperäistä ja koskematonta luontoahan kovasti kehutaan ja kiitellään rauhoittavaksi ympäristöksi. Pirstaleiset männyt ja konkelokuuset eivät vielä ole löytäneet tietään muotimaailman digiprinttien elittiin, mutta ehkä jo ensi vuonna joku huomaa näennäisen rosoisuuden ja sekamelskan kauneuden.
Sitä odotellessa ja tuulen tyyntymistä kuunnellessa on hyvä ihastella piilotettuja varpaitaan, sillä vaikka meillä ei ole sukkia, niin ainakin tänään ovat jalat lämpöisessä suojassa.
Vuosituhannen lämpimin (?) marraskuu on alkanut ja säätiedotuksessa luvataan hulvatonta talvimyrskyä. Tai ehkä se ei ollut hulvaton vaan järisyttävä, kauhistuttava, ennalta-arvaamattoman voimakas tai hypersuperkamala, mikä nyt klikkiotsikkona tällä kertaa olikaan. Joka tapauksessa lehmusten lehdet ovat juuri tänään päättäneet laskeutua alas kaikkea muuta kuin suunnitelmallisesti eli koko piha on tänään keltainen. Ehkä tätä kestää vain hetken, koska eteläinen puhuri uhkaa lakaista pihasta kaiken irrallisen pellolle. Sehän ei meitä haittaa, päinvastoin, ilmatieteellinen haravoiminen peittoaa aina manuaalisen. Mahdollinen tuulen mukana lentelevä kasvihuone saa meidät mietteliäiksi, mutta täytyy toivoa, että se on riittävän hyvin ankkuroitunut paikalleen.
Paidat ovat vaihteeksi viskoositrikoota eli sellaiset vähän valuvat, mutta ei niin paljon hulahtelevat, että putoaisivat pois päältä. Puuvillatrikoo on näihin verrattuna jotensakin tönkköä. Varsin mukavat käyttää nyt, kun talonlämmityskausi on alkanut.
Auringonpaiste tarkoittaa hyviä rantakelejä, joten uimapuvut päälle ja ulos. Tai siis ei oikeastaan, mutta aika keväiset lämpötilat pikkupakkasten jälkeen taas on saatu. Uimahallin aukiolosta ei ole tietoa, koska korona-aikana emme lähde minnekään, mutta näin kuvatasolla on mukavaa vähän fiilistellä sitä aikaa, kun ei tarvinnut miettiä kasvosuojuksia tai etäisyyksien pitämistä.
Otetaan kuviollista puuvillakangasta juuri sellainen soiro, jonka kuviosta ei enää oikein saa selville, että mikä se oli. Tehdään siitä semmoinen helppo hame, jossa kaikki leveys kootaan kuminauhalla (resorin sisällä piilossa) vyötärölle ja ommellaan helmaan koristenauha. Sen jälkeen kuvitellaan, että kukaan ei tajua, että hameessani on oikeastaan päätön koira. No voihan sitä aina huijata itseään, mutta tässä tapauksessa kauheus on nimenomaan katsojan silmissä.
Otsikoiden keksiminen on aina yhtä hankalaa. Yhtä hyvin olisimme voineet kirjoittaa, että PaaPiin kuosit ovat aina yhtä hellyttäviä tai että Siiri ja Myyry piristävät kenen tahansa päivän. Tähän pitäisi varmaan laittaa #kuosirakkautta, koska näistä me pidämme aika lailla ja kuviot ovat jotenkin meidänkokoisia.
Violetti ja lila pikkuisen puuterivivahteisina ovat jotenkin syksyisempiä kuin heleän kirkkaat. Siksi näihin on mukava pukeutua tällaisena suhruisentuhruisena päivänä, jota tämä perjantai edustaa. Erityishuomiota haluamme kiinnittää Pirjon housunlahkeessa lentelevään melkeinpä tatuoinninomaiseen lintukuvioon.
Kyllä, ihan oikeita lumihiutaleita on kohdattu. Tosin kurkimme niitä varovaisesti ikkunan takaa, koska säätiedotuksen (tai ainakin klikkiotsikon) mukaan lumikuorma on romahtamassa maahan. Luvassa on ainakin 30 cm lunta, joskaan ei tänne eikä melkein edes Suomeenkaan, mutta joka tapauksessa jonnekin. Hirveä lumikriisi siis piinaa meitä ainakin huomiseen, kunnes alkaa varmaan tulvavaroituksiin johtava lumien sulaminen.
Kaikki kolme lumihiutalettamme sulivat samantien tai ainakin piiloutuivat visusti nurmikon poimuihin. Niistä ei siis enää ole vaaraa elleivät sitten lymyä aamuun asti ja yritä jäädyttää kaikkia kulkureittejä aamuöisen pakkasen myötä.
Kotiasut ovat jälleen kerran raitoja ja palloja pullollaan. Pirjon asu on trikoota, Purjon joustocollegea. Molemmissa vaatekerroissa on helppo tehdä kuperkeikkoja.
Sataa lunta! Ainakin 1 cm valkoista ihmettä on maassa ja koko Suomi on ihan sekaisin.
Me juhlistimme tätä nätistelemällä oikein kunnolla eli olkaröyhelöjä on niin leveästi, että melkein voimme lentoon lähteä. Hempeä pinkkiin vivahtava vaaleanpunainen saa meissä aina aikaan ihastuksenhuudahduksia oli sitten kyse kukista tai ruuduista.
Onkohan talvea koskaan otettu vastaan näin keväisesti?
Haalariaika on varpaanhuiskaisun päässä eli ihan kohta on luvassa lunta. Tosin säätiedotuksen kartasta huomasimme, että eipä tuo onneksi kosketa meitä, sen verran kaukana synkistä kylmistä virtauksista kun olemme.
Eläimet vaatteissa ovat painokuviona suosittuja, mutta kaikki muunlaiset eläimet tyyliin sammakot taskussa tai hirvikärpäset hupussa eivät ole samalla tavalla innostavia ja inspiroivia. Nämä meidän haalariemme kuosit ovat jo suorastaan vanhanaikaisia, koska tänä(kin) syksynä oravat ja ketut ovat vallanneet niin paidat kuin pipotkin. Pienellä mielenkiinnolla odotamme, koska on vaikka skorpionien tai aasien vuoro tai pitäisikö peräti aloittaa vimmattu kansanliike kurkikuosien saamiseksi kauppoihin.
Musta ja valkoinen, pallot ja raidat - niillä pärjää aika pitkälle vaatekomeronsa sisältöä valitessaan.
Mutta jos meiltä kysytte, niin aika tylsiä nämä pitemmän päälle ovat. Joskus on piristävää olla ihan näin yksinkertaisissa asuissa, mutta emme me todellakaan joka päivä halua olla ilman pirskahtelevaa pinkkiä ja vivahteikasta violettia. Pirjolla on muuten sellainen kaikissa ihmisten kaavamallistoissa klassikoksi nimetty vähän levenevähelmainen tunika (kuvassa se näyttää säkiltä, harmi) ja Purjon housuissa on sivussa valkoiset tereet, jotka tekevät niistä kepeän urheilulliset.
Ja jos nyt ihan rehellisiksi heittäydytään, niin Pirjo harkitsee vakavasti muutaman punaisen napin lisäämistä raitojen kumppaniksi tuohon etumukseen leukansa alle.
Olipa kerran, ei kovin kauan sitten, pari palaa flanellia. Molemmissa oli melkoinen määrä erilaisia eläimiä ja molemmista tuli lopulta liivihame. Kun tuloksia katseli tarkemmin, niin huomasi, että keskinkertaisellakin mielikuvituksella molemmista mekoista voisi kertoa kokonaisen tarinan.
Lokakuu alkoi lämpimänä ja jatkuu varmaan syksyisenä, kunhan ennättää. Me olemme valmiita ottamaan vastaan niin sateen kuin auringonkin, koska näissä haalareissa ei tule vilu eikä kuuma. Purjon asu on joustofroteeta, Pirjon trikoota, mutta kuviot ovat samat ja molemmilla vatsan päällä ponimallinen hevonen.
Suurin osa vaatteistamme on nykyisin(kin) ommeltu leikkuutähteistä eli niistä kankaanpalasista, joita muiden ompelusten yhteydessä jää vaille järkevämpää käyttöä. Me yritämme aamulla keksiä sellaiset asukokonaisuudet, jotka jotenkin sointuvat toisiinsa tai joissa on jotain yhteistä. Purjolla on ehdottomasti ainoa avaruusaiheinen paita, joka meiltä löytyy ja Pirjo joutuikin pitkään pohtimaan, mikä sopisi astronauttien kanssa samaan kuvaan. Lopulta teimme yhteispäätöksen: astronautti on ensivilkaisulla niin paljon öttiäisluonteinen hyönteinen, että epämääräiset hämähäkin ja bakteerin välimuodoilta näyttävät kuviot ovat samaa sarjaa.
Nyt on jo kolmatta päivää toitotettu, että viimeistään torstaina myrsky viskoo katot menemään, kaataa puolet Suomen metsistä, aiheuttaa käsittämätöntä tuhoa sähkökatkojen muodossa ja muokkaa koko elämän sellaiseksi, että aikuistenkin on pakko syödä Piltti-purkkiruokia, koska niitä pitää varmuusvarastossa olla. Me olemme varautuneet kauhistuttavaan tuhoon lataamalla akkuja niin tietokoneesta kuin puhelimista ja voivottelemalla jo etukäteen, että ihan varmasti kasvihuone tomaatteineen lähtee naapurimaakuntaan asti. Huomattavasti todennäköisempää on, että pihan satavuotiaat tammet ja pari vuotta nuoremmat lehmukset päättävät asettua vaakatasoon ns. polttopuuvalmiuteen, mutta sen saamme selville vasta sitten, kun tuulet ensin tuivertavat ja lopunajan kaatosateet viistävät maata.
Me päätimme ottaa koko myrskyn lokoisasti verkkarimaisissa trikooasuissa. Näissä on valenapitus ja tyylillemme tyypillisesti yhdistetty kaikenlaisia kankaanloppuja. Oikeastaan tähtikangas ja harmaa college ovat aika vinha yhdistelmä eikä mikään tilkkuvakan satunnainen tapaaminen. Pääasia silti, että näissä on mukava olla.
Syksyllä vedensietävä haalari on varmasti tarpeen, joten meiltäkin sellaiset löytyy. Kuvausta varten olisi ehkä kannattanut laittaa sukatkin jalkaan, mutta eihän sitä aina kaikkea muista.
Pirjon haalari on oikein yksinkertainen, ainoa somisteena pinkki vetoketju sekä rintapielessä aplikoituna My little pony, joka tosin ei kuvassa kovin selkeästi näy. Sen sijaan Purjon haalarin pianonkosketinkuvioinen yläosa erottuu oikein edukseen. Tarkkasilmäinen huomaa, että kosketinsoittajana on kippurahäntäinen kissa.
Musta ja valkoinen eivät ole värejä.
Aina välillä me hämmästymme vaatekaappimme sisältöä. Nytkin etsimme sinapinkeltaista ja viininpunaista, mutta löysimme mustaa ja harmaata. Kuka kumma niitä on hyllyille tunkenut?
Juuri tänään on erinomaisen monisävyisen harmaa vuorokausi, koska sumua, tihkusadetta ja oikein kunnollista kaadetaan ämpäristä -kuuroa on riittänyt pitkin päivää. Jos Pirjo lähtisi nyt ulos, ei häntä erottaisi vesipisaroiden välistä lainkaan, vaikka puserossa lettejä ja kukkia onkin. Purjon reippaan mustavalkoinen asu sen sijaan näkyisi vaikka keskivahvan raerysäyksen keskeltä.
Sääennusteita emme ole selailleet, mutta melkoisella varmuudella nyt eletään kesän viimeisiä lämpöisiä päiviä. Osasyynä saattaa olla se, että on jo syyskuu. Vanhassa maailmassa tämä oli ensimmäinen koulupäivä, tässä uudessa maailmassa se päivä, jolloin harkitaan etäopiskeluun siirtymistä ainakin osassa kouluja. Koronakurimuksessa elelemisestä on tullut uusi normaali, vaikka tauti ei onneksi ole tänne asti ennättänyt.
Me paseeraamme uimapuvuissa, joiden resorit sointuvat kieltämättä melko mukavasti pinnatuolin pinkkiin sävyyn. Aurinko paistaa, muuttolinnut kerääntyvät viimeisille sähkölangoille lentovuorojen jakoon ja kasvihuoneessa tomaatit punertavat kilpaa. Mikäs tässä on ollessa!
Tätä Mikki ja Minni -kangasta oli todennäköisesti jo 90-luvulla, josta vuosikymmenestä on muuten aikaa hämmästyttävästi yli 20 vuotta. Eli siis kohtalaisenmittainen ikuisuus, jos näin nukeniässä asiaa tarkastellaan. Silloin kuosit eivät olleet hetkessä pois muodista ja kankaiden laatukin oli mainio, vaikka tilkut ja palat jostain halpamyynnin superalennuslaatikosta kävikin ostamassa. Ja vielä muhittuaan ompeluhuoneen alimman kaapin ylähyllyn takanurkassa on kangas vielä kuosissaan. Taas kelpaa tanssahdella.
