sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

10.3. Poikamaista


Ottamatta kantaa siihen, onko olemassa poikavärejä tai tyttövärejä tai poikakuvioita ja tyttökuvioita, niin esittelemme nyt ihan selkeästi poikamaiset asut. Kankaassa on kuvioina työkoneita emmekä tähän mennessä ole tavanneet ainuttakaan tyttöä, joka olisi niitä halunnut vaatteisiinsa. Pinkkejä traktoreita tai oransseja torninostureita on kyllä toivottu, mutta mustia trukkeja ei ole halunnut kukaan. Ovat nämä silti aika vinkeitä asuja.

lauantai 2. maaliskuuta 2019

2.3. Eläimellistä päivää


Otsikossa taas johdettiin lukijoita harhaan, mutta emme anna sen vaivata itseämme. Vaihteeksi olemme unohtuneiden tilkkujen läjästä napattujen kangaspalojen äärellä tai oikeastaan niistä ommeltuja vaatteita esittelemässä. Yhtenäisenä tekijänä näissä asuissa on etumukseen ommeltu eläinaplikaatio, joka sekin on jostain kirjavasta kankaasta leikattu eikä mikään oikea nimekäs vaatemerkin logo.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

1.3. Värinä flamingo


Kevään muotiväri on flamingo ja se on suunnilleen tätä sävyä, jota meilläkin on kukallisissa mekoissamme.Meidän mielestämme se ei kuulu maailman kauneimpien värien joukkoon, mutta koska on päätetty, että vuonna 2019 tätä possunpunaisen, pinkin ja persikan välimuotoa pitää olla paljon, niin mennään sitten joukkojen mukana.