15.12. Tarvitsemme elämänhallintakoulutusta!

Elämänhallintakoulutuksessa opetetaan tavallisesti, että aamulla on tapana herätä, syödä aamupalaa, pestä hampaat ja sijata vuode. Töihin tai kouluun on syytä mennä ajallaan eikä keskellä päivää sovi lähteä päiväunille, jos asiasta ei ole erikseen sovittu tai jos ei satu olemaan kotona. Elämänhallintaa on sekin, että osaa käydä kaupassa, ymmärtää maksaa laskunsa ja oivaltaa, että menojen ei sovi olla suurempia kuin tulojen.

Näiden perinteisten perusasioiden lisäksi voitaisiin jossain järjestää elämänhallintakursseja edistyneemmille eläjille, koska olemme havainneet omissa arkipäiväisissä taidoissamme vakavia puutteita. Siltä varalta, että joku juuri nyt harkitsee tällaisen koulutuksen järjestämistä, avaudumme hieman niistä vajavuuksista, joihin olemme huoleksemme törmänneet.

Aivan ensimmäiseksi voisi olla piuhakurssi. Sen aikana kerrottaisiin kansatajuisesti ja selkeästi, mitä johtoja ja erityisesti millaisia johtojen päitä missäkin tarvitaan. Erityisen tärkeää olisi käydä käytännössä läpi tavallisimpia ongelmatilanteita kuten miten saadaan tietokoneesta kuva välitettyä vanhaan televisioon tai mitä pitää viritellä, että kamerasta saa videon siirrettyä kännykkään ja siitä edelleen ties minne. Lisäksi voitaisiin mahdollisimman havainnollisesti kertoa, miten tulee toimia, jos läppärissä on vain yksi USB-portti, johon pitäisi yhdistää ainakin kolme eri laitetta samaan aikaan. Me olimme luultavasti sairaina juuri silloin, kun oma elämämme järjesti näihin asioihin koulutusta. 

Toinen tärkeä ja aivan liian vähälle huomiolle jäänyt asia ovat lamput. Vanhojen helppojen hehkulamppujen tilalle on tullut iso liuta ties mitä ledejä ja halogeeneja, joiden käytöstä ei tavallinen kansalainen saati nukke ota millään selvää. Me tiedämme, että tuon tuosta on vaikka kirjaston aulassa ystävällisiä ihmisiä asiasta neuvoja antamassa, mutta me emme ole toistaiseksi löytäneet kirjastosta ainuttakaan lamppua lainattavaksi, joten emme ole katsoneet asiaksemme lähestyä neuvontahenkilöitä. Tarvitsemme siis mahdollisimman kattavan ja samalla yksinkertaisen selonteon siitä, miten valita lamppu silloin, kun aina ennen käytössä on ollut 40 W matta hehkulamppu, jonka valossa on luettu iltasatu. Meitä ei kiinnosta se, montako lumenia tai jotain niissä on, vaan ainoastaan se, että lamppu ei pamauta sulaketta hajalle, mutta valaisee lukemiseen tarvittavalla määrällä.

Kolmas nykyaikaiseen elämänhallintaan liittyvä asia ovat erilaiset salasanat ja käyttäjätunnukset. Tarvitsisimme kipeästi apua siihen, miten ne kaikki voi muistaa (samojahan ei missään nimessä saa kahdessa eri palvelussa olla) ja toisaalta miten ne voi turvallisesti säilyttää jossain kaikkien ulottumattomissa, mutta nopeasti tarvittaessa saatavissa. Voimme avautua sen verran, että suosikkikäyttäjätunnuksemme on Pirjo6-0Purjo, ja tavallisin salasanamme on avaa1ovi. Jos teillä ei ole omia, voitte lainata näitä.

Odotellessamme uusia koulutuksia olemme pukeutuneet lämpimästi, sillä ulkona on pikkuruinen talvimyrsky. Purjolla on pöllökuvioiseen fleecehaalariin yhdistetty lentäjälakki, ja Pirjolla on porokuvioisesta fleecestä ommellun haalarinsa pikanttina lisänä hiippahattu. Näissä tarkenee kohtalaisesti täällä sisätiloissa.

 

13.12. Pirjo ja Purjo miettivät joululahjoja

Pohdintamme rajoittuu tällä kertaa ns. eettisiin joululahjoihin eli erilaisiin lahjan saajalle aineettomiin lahjoihin, jotka sitten jossain muussa maassa konkretisoituvat vuohena, kasvimaana tai vaikka viitenä sikana. Joulupukille olemme ilmoittaneet, että lahjavuori ja runsas materia on meille sen verran tärkeitä, että sikalahjakortteja tänne ei kannata kanniskella. Olemme itsekkäitä ja tiedämme sen, joten omaan napaan tuijottamiseen kohdistuvat moitteenne valuvat kuin vesi hanhen selästä.

Jos joskus tuollaisen vuohen tai vastaavan menisimme hankkimaan, niin edellyttäisimme, että kyseiseen vuoheen asennetaan joko mikrosiru tai ainakin se rengastettaisiin. Lisäksi vuohen koodi kerrottaisiin meille, jotta voisimme erityisen nettisivuston välityksellä seurata sen liikkeitä vaikkapa kymmenen metrin tarkkuudella. Jos vuohi tuntuisi pysähtyvän epäilyttävän pitkäksi ajaksi paikalleen, voisimme päätellä, että se päätyi paistiksi sen sijaan, että olisi tarjonnut muita anteja kuten lisää pikkuvuohia omistajalleen. 

Toinen vaihtoehto olisi, että kyseisestä lahjavuohesta lähetettäisiin kerran viikossa kuva lahjoittajalle. Filunkipelin estämiseksi vuoheen tatuoitaisiin numerokoodi ja sen korviin laitettaisiin EU:n eläintenvalvonnasta tutut keltaiset lätkät. Näin lahjoittaja voisi olla varma, että juuri hänen kustantamansa elikkohan se siinä on. Uutisista olemme nähneet, että kamerakännykät ovat levittäytyneet laajoille alueille Aasiaan ja Afrikkaan, joten kuvan lähettäminen ei olisi ongelma. Tärkeintä olisi, että saisimme luotettavaa ajantasaista tietoa siitä, että lahjoituksemme on päätynyt juuri sinne, minne sen luvattiinkin menevän eikä esimerkiksi vallan vääriin taskuihin. Onko kukaan koskaan saanut tietää, minkä nimen kyläläiset ovat lahjavuohelle antaneet, kysymmepä vaan! (emmekä odota vastausta)

Toki me tiedämme, että eettisen lahjan tärkein osa on se kaunis ajatus, joka antajalla on hänen valitessaan serkkupojalle 1000-palaisen palapelin ja kauko-ohjattavan auton sijaan kaukaisen kylän asukkaille hankittavan kanalauman. Me päätimme tänä vuonna ajatella niitä kauniita ajatuksia oikein tuntitolkulla, jos se kerran on se olennaisin juttu. Olemme varmoja, että ne ilahduttavat ihan ilman rahalahjoitustakin.

Vaatepuolella suosimme kierrätystä eli liivihameemme on tehty Marimekon puuvillasta. Joku on joskus tehnyt pyöreitä pöytäliinoja ja lahjoittanut sitten loppurippuset meille. Puserot ovat punaista trikoota. Tällaisissa asuissa on oikein mukava ajatella joulumielisesti pientä vuohilaumaa.

 

11.12. Nakertamista edeltää rakentaminen

Tänään pysyttelemme poissa kuvasta ja esittelemme sen sijaan piparkakkutalon, jonka hyvin kekseliäästi kuvasimme kerralla kahtena eli peilin kautta. Talo on aika lailla mallia mummonmökki, ja jos oikein tarkasti katsoo, voi kuvitella jonkun keijukaisentapaisen kurkkivan yläkerran ikkunasta. Erityisesti toivoisimme huomattavan pikkuruiset hopeanväriset helmet kuistin ja etuseinän ikkunanlaudoissa. Turha siis väittää, että meistä ei olisi pienipiperteiseen näperrykseen.

Hyvä on, tunnustamme. Emme me tätä itse tehneet, mutta osallistuimme kyllä aktiivisesti sekä tarvikkeiden hankintaan että taikinan syömiseen. Ja tiedoksi kaikille niille, jotka harkitsevat saapumista ikkunamme taakse ihastelemaan piparkakkutaloa: tämä on jo pohjia myöten syöty! Elätämme vahvaa toivetta, että saisimme tänä vuonna vielä toisenkin rakennelman, edes sellaisen vähän sortuneen, sokerikuorutuksella peitetyn aitan. 

9.11. Katse jalkoihin - angrya vai mitä!

Kyllä, saatte olla vapaasti kateellisia. Meillä on todennäköisesti Suomen ainoat aika lailla angry birdit popot. Kuvissa ne eivät pääse oikeuksiinsa, vaan näyttävät ehkä enemmän ankoilta, mutta tosielämässä ne ovat aika ihanat.

Kangas on fleeceä, silminä on napit ja kulmakarvat on ommeltu koneen tiheimmällä laakaompeleella. Ompelijamme oli aika lailla täpinöissään keksittyään kerran yltiöpitkäpiimäisessä palaverissa, että juuri tällaisia olemme vailla, ja että näihin voi kuluttaa kuukausia säästeltyjä kangaslaatikon pienimpiä palasia. Lisäksi huopatossusemme ovat lämpimät, kätevät ja suorastaan hauskat eli herättävät keskustelua kaikkialla, missä olemme nämä jalassa käyskennelleet. Jos näette jossain samanlaiset niin tiedätte, että ne on matkittu meiltä ja senkin varmaan aika pian äkkäätte, että nämä on matkittu pehmoleluista. Jos et osaa olla innovatiivinen, ole edes fiksu ja muunna olemassaolevaa sen verran, että voit väittää keksineesi edes osan siitä itse.

7.12. Juhlien jälkimainingeissa

Me olemme vielä hieman eilisen itsenäisyyspäivän tunnelmissa. Tuijotimme tiukasti television ehdottomasti kummallisinta suosittua kättelyohjelmaa reilusti yli kahden tunnin ajan ja moitimme estoitta melkein kaikki mekot joko tyylittömiksi, huonosti kuositelluiksi tai muuten vain omituisiksi. Vain Lisa Sounion nalleleninki sai meidän varauksettoman suosiomme: miten näppärää kiinnittää uninalle tarroirra kiinni helmoihin. Siitä sen saa kätevästi irrotettua, jos kesken juhlien väsymys yllättää ja haluaa käpertyä jonnekin sohvannurkkaan nukkumaan.

Jos ja kun meidät joskus kutsutaan presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle, niin todennäköisesti pukeutuisimme suunnilleen siten kuin tämän päivän kuvassa. Purjo valitsisi ehdottomasti aivan liian paljon kimallusta ja ylipitkän helman, jonka päälle muut vieraat voisivat tämän tästä talloa. Hileitä ja paletteja ei voi koskaan olla liikaa, eikä pitsiäkään. Sen sijaan emme ymmärrä, miksi yhdeksi juhlien parhaaksi puvuksi mainittiin erityisesti miesten vanhoista nahkatakeista liimaamalla aikaansaatu luomus. Mieltämme painaa tiedottomuus siitä, miksi naisten takkeja ei kelpuutettu uusiomateriaaliksi, ja mitä ihmettä ne takittomat miehet nyt laittavat ulos mennessään päälleen.

Leveä helma on ehdottoman tärkeä, sillä emme halua tepastella punaisella matolla miniaskelein ylikapeassa mekossa peläten joka hetki horjahtamista. Siksi Pirjolla on asussaan kaksikerroksinen alaosa, jonka sisäkerroksen alareunaan on ommeltu turkoosista satiinista laskoskaitale. Sen ansiosta melkein metrinen (ympärysmitta, ei halkaisija) helma laskeutuu mahdollisimman laajaksi kaareksi. Hulmuava kangaspaljous keinahtelisi aika somasti vaikka letkajenkan tai perinteisten kansantanhujen tahdissa. 

Meillä on asuissamme ihan oikeat hihat, joiden ansiosta kukaan ei voi tietää, onko käsivarsissamme alleja eli ylimääräistä höllyvää painolastia. Aika monelle eilisten linnanjuhlien vieraalle hihat olisivat voineet olla paikallaan. Muutamalle olisimme ojentaneet myös kaulaliinan, sen verran avonaisissa asuissa siellä tepsuteltiin. Tyylitaitureina tiedämme, että ompelimon kuvassa noin 180 cm mittaisen ja 40 kilon painoisen mallin päällä oleva asu muuttuu aika lailla, kun se kaavoitetaan 160 cm mittaiselle ja 80 kilon painoiselle. Mutta niinhän sitä sanotaan, että ahneesti suklaata mussuttavasta suusta kärsii koko kroppa, joten omapa on vika, jos ei ole yhtä kukkakeppimäisen kepeä kuin me. 

Joku vieras kehui käyttäneensä samaa pukua useana vuonna peräkkäin. Tosin se on joka vuosi purettu osasiinsa, värjätty ja kasattu uudestaan kokoon, joten käytännössä se on ommeltu uudestaan vuosi toisensa perään. Helma on monin eri värein siten osallistunut useisiin juhliin, mutta yläosa on tuunattu, joten emme ole ihan varmoja, voidaanko puhua samasta puvusta. Avarasti katsottuna Pirjollakin on tässä kuvassa vanhojentanssileninki, koska tuosta turkoosista kankaasta on joskus sellainenkin tehty.

Odotamme kiihkeästi kutsua ensi vuoden juhliin, jotka pidetään jossain muussa kuin remontoitavassa presidentinlinnassa eli vaikka stadionilla tai jollain isolla areenalla. Koska Suomen suosituimmaksi kättelytilaisuudessa on viime vuonna nähty Angry Bird ja tänä vuonna nalle, niin eikö jo ensi vuonna olisi kahden tyyliblogia pitävän nuken vuoro?

5.12. Nallen hellässä huomassa

Me olemme koko päivän valmistautuneet huomiseen itsenäisyyspäiväjuhlaan ja etenkin paraatiin. Toivomme koko sydämestämme, että pakkanen pysyisi inhimillisenä, ja ohimarssiin komennettu tekstiviestimiehemme selviäisi päivästä jäätymättä. Miettikää itse - yli viisi tuntia turhautunutta seisoskelua tuulisella kentällä ja lopulta koppuraksi jäätyneillä jaloilla marssiyritystä jossain pesäpallostadionilla.

Käsittääksemme on hyvin itsenäisyyspäivällistä ja ylevää marssia lippujen perässä pitkin Kouvolan kaupunkia, ja varmasti siitä syntyy oikein ikimuistoisia kokemuksia, mutta ikävä kyllä olemme sitä mieltä, että ilman niitäkin voi elää hyvän ja täyden elämän. Meistä lippu on parhaimmillaan hulmuamassa vapaana salossa, ei sankassa lumisateessa joukkojen edessä kuljetettuna. Tosin ajattelumme on kohtuullisen rajoittunutta ja painottuu pitkälle oman vaivannäön minimoimiseen. Siksi tunnemme syvää sääliä kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuvat juhlimaan Suomen suurinta juhlapäivää kuolioon vetäyvin varpain ja paleltuvin kasvoin. Jos meiltä olisi kysytty, paraatissa ei olisi jalankulkijoita lainkaan, vaan pelkästään kaikenlaista lystiä raskasta kalustoa mönkijöistä panssarivaunuihin.

Meidän on varsin hyvä istuskella tässä nallen sylissä Mikki Hiiri -kuvioisissa trikooasuissamme. Nämä käyvät vaikka pyjamista, jos meitä sattuu nukuttamaan. Näissä muuten erottuisimme erinomaisen hyvin vihreisiin talvimaastoasuihin pukeutuneista asevelvollisista, jos nyt sattuisimme paraatiin mukaan eksymään.

3.12. Toppahaalarit

Talvi tuli ja sen myötä toppahaalarit. Jostain syystä Purjo onnistuu näyttämään pulskalta asussa kuin asussa, ja etenkin tässä hän on kuin pieni Michelin-ukko. Taito se on varmaan sekin, että kasvaa kuvissa leveyssuunnassa.

Haalareissa malli on samanlainen, mutta Purjolle on lisätty somisteeksi satiininauhaa ja ommeltu merkki. Pirjo sai lisäksi lentäjälakin suojaamaan viimalta. Sukat ovat muinainen lahja Iivalta (mitäköhän hänelle kuuluu nykyisin?) ja tumputkin meillä olisi, mutta ne unohtuivat taas jonnekin hattuhyllylle kuvauksen ajaksi. 

Talvimyrsky Antti ei ulottunut meille asti, joten pihan puut ovat paikallaan. Lunta on sen verran, että kevytrakenteinen voi laskea mäkeä, mutta isomman ihmisen häntäluu olisi koetuksella. Nyt pitää vain jännittää, että pysyvätkö nämä lumet vai vieläkö tänä vuonna joudumme katsomaan haravoimattomia lehtiä odottamassa maatumistaan.