lauantai 17. marraskuuta 2018

17.11. Varaudumme viileään


Iltapäivälehti lupasi järkyttävänhirveää kylmyyttä eli odotettavissa olisi ihan tavallinen marrakuinen sää. Pientä pakkasta, tuulta pohjoisen suunnasta ja jokunen räntäsateenrupsahdus. Me olemme varautuneet viileään näillä collegakankaisilla haalareilla, joissa kieltämättä näytämme vähän naparetkeilijöiltä. Huomatkaa erityisesti Purjon haalarin hupunnauhojen hulmahdus taaksepäin melkein kuin kunnon puhurissa.

perjantai 16. marraskuuta 2018

16.11. Sumupäivän pastellia


Nykyisin on tapana julkaista niitäkin kuninkaallisten ja päiväkotiryhmien kuvia, joissa ollaan vähän rennommin. Siksi mekin nappasimme tällaisen kuvan, jossa Purjo on kirmaamassa pois heti, kun se on mahdollista. Trikooasut ovat tällaisen pilvisen päivän kunniaksi kepeän pastelliset. Raitakangasta ei ole säästelty, mutta riitti tuohon Purjon tunikaan palanen tähtikuvioitakin.

keskiviikko 14. marraskuuta 2018

14.11. Talvi ei ehkä sittenkään olisi hassumpi juttu

Kuvassa olemme asettuneet kuivaharjoittelemaan mäenlaskua kunnon kelkalla. Lunta vain ei ole maassa eikä puussa eikä muuten ole sitä kelkkaakaan, joten moiseen talviriehailuun ei ole vähään aikaan mitään mahdollisuutta. 

Purjolla on vaatekomerossamme hyvin harvinainen tuote eli napillinen hupputakki, joskin pitää huomauttaa, että napit ovat vain koristeena, luotamme tarrakiinnityksen voimaan.                     

maanantai 12. marraskuuta 2018

12.11. Menisikö jo laittoman puolelle


Tässä kuvassa on ainakin kaksi virhettä. Ensiksi Pirjo mainostaa puserollaan karkkeja ja toiseksi Purjon mekkoon on vangittu luonnonvarainen eläin. Voimme siis todeta, että päivän syntilistamme on saatu täyteen pelkästään pukemalle aamulla vaatteet, joissa on arveluttavia kuvioita. Silti ei kaduta yhtään.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

11.11. Vähän nätimpää


Scuba - tuo jokaisen silitystä inhoavan pelastus! Näissä mekoissa on persikanväriä ja kultaa mustalla reunustettuna ja nämä ovat oikeasti ihanat! Pirjolla on hennosti oranssi pitsipusero ja Purjolla jakku, jossa toistuu mekon vähän kermanvalkoinen pohjaväri.

lauantai 10. marraskuuta 2018

10.11. Pallohelmamekot


Joskus päivä on niin harmaa, että on pakko tehdä vahva vastaisku piristävillä vaatteilla. Näissä on kaiveltu kaapista pallollista flanelia ja kirjavaa trikoota. Tällaisena sumuisena, kalseana päivänä mikään ei lämmitä niin paljon kuin tämmöinen mekko.

perjantai 9. marraskuuta 2018

9.11. Vihreät viritykset


Dinosaurukset ja sammakot viihtyvät hyvin puseroissa etenkin lämpöisen marraskuun aikaan. Vaikuttaa siltä, nämä veijarit eivät päädy talvihorrokseen ollenkaan. Mekään emme ole aktiivisimmillamme sumuisina sadepäivinä.

Sammakko on aplikoitu ja dinosaurukset ovat digiprinttiä. Eivätkä ne edes ole totta.