Sinivalkoisia vaatteita ei löytynyt tähän hätään mistään eikä jalkapallokuvioisiakaan, joten pitänee tyytyä sinisen eri sävyihin. Pirjo tähtipaidassaan suorastaan leijuu ilmassa eilisen jalkapallo-ottelun jälimainingeissa eikä Purjoa haittaa pätkääkään, vaikka paidan toisen hiha on raidallisen sijaan pallollinen. Suomi on nyt jalkapallomaa - ainakin jos kysytään kaikilta niiltä, jotka huusivat eilen äänensä käheiksi ottelua seuratessaan. Kyllä se tästä hiljalleen vakavammaksi muuttuu. Pian huomataan, että monessa muussa maassa osataan pelata jalkapalloa, vaikka Liechtenstein ei kylmässä Helsingissä ollutkaan kuin mukava harjoitteluvastustaja.
lauantai 16. marraskuuta 2019
maanantai 11. marraskuuta 2019
11.11. Taas tätä samaa
Ensin meillä oli röyhelöitä muutamassa mekossa, sitten parissa tunikassa ja nyt vaikuttaa siltä, että enää ei löydy yhtäkään puseroa ilman hulmuavaa helmaa tai olkasaumaan upotettua laskostettua kangaskaitaletta. Pirjo pitäytyi vielä maltillisessa yksinkertaisessa tunika-asussa, mutta Purjo halusi oikein korostaa sitä, että tässä on nyt kuulkaa hempeilyvaate, vaikka väri onkin mustikka.
sunnuntai 10. marraskuuta 2019
10.11. Kun mekosta tuli liian pöyhkeä
Otsikossa lukee tarkoituksella, että pöyhkeä eikä pöyheä, koska sellainen tuo Purjon sininen mekko on. Korskea, julkea ja hallitseva ovat asioita, joita hameesta harvemmin sanotaan, mutta jos helmalla on leveyttä 150 cm ja vyötäröllä hädintuskin 30, niin lopputulos on juuri tämä. Kangas pyrkii levittäytymään paljon leveämmälle kuin mitä alunperin on tarkoitettu ja jos ei ole varovainen, niin voi vahingosaa tirvaista Pirjon alas tuolilta. Pirjon punainen mekko puolestaan ei pääse lainkaan edukseen, koska tosielämässä se kimaltelee vienosti ja on näin isänpäivän kunniaksi oikealla tavalla vaatimattoman juhlava.
Voisikohan Purjon mekkoa käyttää hätätilanteessa laskuvarjona?
tiistai 5. marraskuuta 2019
5.11. Ruusuisia unelmia
Ihan varmoja emme ole siitä, ovatko nämä kankaiden kukat ruusuja, mutta ainakin ne ovat aika lailla ruusuisia. Ja vaikka trikoossa pohjaväri on valkoinen, niin jostain kummallisesta syystä olo ei ole ollenkaan kesäinen, vaan enemmänkin hieman syksyinen. Siksi näissä on mukava ottaa marraskuun pienet pakkaset vastaan tietenkin sisätiloissa ja vain vähäsen ikkunasta huurteista pihaa tarkkaillen.
perjantai 1. marraskuuta 2019
1.11. Marraskuu
Juuri tänään olemme sitä mieltä, että kukkia ei koskaan voi olla liikaa. Pikkupakkanen ei tällaisia hempeitä ruusuja ja orvokintapaisia onnistu lannistamaan, niin suloisesti ne ilahduttavat. Tosin näin meidän kesken on valitettavasti sanottava, että puuvillakankainen mekko on enemmän uhka kuin mahdollisuus, koska näihin painuu ikävän nopeasti kaikenlaisia ryppyjä. Jos olemme koko ajan vähän liikkeessä, kukaan ei onneksi huomaa niitä.
lauantai 26. lokakuuta 2019
26.10. Talviset tamineet
Viime yönä Suomen yli pyyhkäisi hirveä-kauhea-karmiva myrsky, joka repi kattoja ja katkoi sähköjä ja joka meidän mielestämme ei lopulta näkynyt missään muussa kuin iltapäivälehtien otsikoissa. Aamulla tämän mainostetun myräkän ohimenon huomasi vain siitä, että haavat olivat huiskineet kaikki lehtensä maailmalle ja pihapuut näyttävät nyt aika alastomilta tammia lukuunottamatta. Ne pitävät sitkeästi kiinni lehdistään pitkälle talveen.
Me otimme esille varpaatpeittävät haalarit siltä varalta, että pakkaset saapuvat ensi viikolla. Purjon haalarissa on yhdistetty fleeceä ja jotenkin samansävyistä vaan ei -väristä tuulipukukangasta, jota riitti huppuunkin vuoriksi. Ilahduimme aika lailla, kun vetoketjukin löytyi samasta värimaailmasta. Pirjon peruspipossa on turbaanirusetti "karvakankaasta". Nyt sitten odottelemme sitä seuraavaa hirveää syysmyrskyä, joka toivottavasti ymmärtää pysytellä jossain Perämeren rannikolla.
keskiviikko 23. lokakuuta 2019
23.10. Voiko röyhelöitä olla liikaa?
Tarkoitamme näitä olkapääröyhelöitä, joita on ilmestynyt melkein puseroon kuin puseroon ainakin meidän vaatekaapissamme. Ovathan nämä somia, mutta näiden silittäminen ei ole kaikkein hauskinta puuhaa. Toisaalta tulee tunne, että arkista arkisimmasta asusta tulee vähän hilpeämpi, kun siihen lisää rypytetyn kangaskaistaleen olalle vai mitä mieltä olette Purjon puserosta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)