Pihassamme kasvaa omenapuu jos toinenkin. Viime vuonna ne kukkivat yhdessä hujauksessa, joten omenasato jäi olemattomaksi. Olemme pitkin talvea käyneet paasaamassa hyvästä käytöksestä, kunnioituksesta ja tuloksellisesta vuorovaikutuksesta, jossa ajatuksena on se, että me tarjoamme kasvualustan ja omenapuut tarjoavat vastineeksi omenoita. Nähtävästi puheillamme on ollut merkitystä, koska kaikkein läheisin pihaomenapuu on puhjennut sellaiseen kukkamäärään, ettei moista ole aikoihin näkynyt. Kaiken lisäksi erilaiset pölyttävät hyönteiset ovat osallistumassa sadonkasvatukseen, joten puun ympärillä käy sellainen pörinä, ettei paremmasta väliä.
Aurinko on todella paistanut, suorastaan porottanut, joten olemme viisaasti vetäytyneet sisätiloihin. Liika lämpö ei ole erityisen terveellistä, jos sattuu olemaan muovia ja auringonpaiste on suorastaan vaarallista. Siksi olemme tyytyneet kuikuilemaan verhojen raosta ulos ja uskaltautuneet kastelemaan kukkia ja vastaistutettuja omenapuita vasta illan koittaessa. Sadekuurot ovat kieräneet meidät kaukaa samoin kuin ukkoset. Mistään rajuista sääilmiöistä ei nyt oikein olisi väliä, mutta sateelle olisimme aika suopeita. Hankkimamme taimet ovat osoittautuneet varsinaisiksi vesisyöpöiksi eli juopoiksi, koska niille pitää raahata juotavaa ämpärikaupalla ja silti ne luimistelevat lehtiään sen näköisinä kuin aikoisivat kuivua samantien. Leppeä sadekuuro tai vaikka kaksi helpottaisi huomattavasti kastelutaakkaamme.
Meillä ei itsellämme ole varsinaisia kukkamekkoja, vaikka näissä on varsin luovasti yhdistelty Marimekon unikkokuosia. Helmoissa on runsaasti leveyttä, koska meistä on mukava pyörähdellä niin, että näytämme pieniltä laskuvarjohyppääjiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti