... älä riko luonnon rauhaa.
Noin meille on aina opetettu, mutta nyt onkin muoti muuttunut. Stressaantuneita ja muuten vain elämäänsä suivaantuneita ihmisiä kehotetaan kipittämään metsään ja huutamaan siellä paha olonsa oikein raivolla ulos. Karjuntaa voi tehostaa varjonyrkkeilyllä ja kas - muutamassa minuutissa on voimaantunut olo ja taas jaksaa ankeaa arkea. Siellä sitä on korpien kätköissä koettu kokeminen, oltu yhtä Äiti Maan kanssa ja tunnettu, miten leppeä tuuli avaa kaikki aistit ottamaan vastaan niin tuoksut kuin puidenlatvojen huminan.
Kukaan ei ole tähän mennessä tuonut julki huoltaan siitä, mihin kaikki stressi metsästä menee tai siitä, onko puille ja muille kasveille lainkaan hyväksi joutua kuuntelemaan sitä, miten ihmiset purkavat tuntojaan suuriäänisesti. Ei, lehtijutuissa muistetaan vain asian psykologinen ja egologinen puoli, mutta ekologia jää kokonaan sivuun. Puut ja muut viattomat luontokappaleet joutuvat ottamaan vastaan sellaisen määrän negatiivisia tunteita, että kokenut terapeuttikin moisen jälkeen kaipaisi työnohjausta. Puille ei ole tarjolla mitään apua, joten en yhtään ihmettelisi, jos useamman stressinpurkuhuudon kuulleet kuuset kuihtuvat kuoliaiksi.
Eläimet voivat aina paeta ihmisen ärisemisen kuullessaan, mutta puut ovat juurineet tiukasti juuri siinä, missä sattuvat sijaitsemaan. Siitä ei pääse poistumaan minnekään, vaikka ei olisi pätkääkään kiinnostunut ihmisen pahasta mielestä. On pakko huojua juurillaan ja yrittää olla kuin asia ei mitenkään koskettaisi, vaikka todellisuudessa turha älämölö harmittaisi niin, että neulaset putoilevat ennen aikojaan. Järjestyslaki kieltää metelöimisen julkisella paikalla, mutta metsästä ei mainita sanaakaan, joten siellä voi psykologien mielestä melskata yötä myöten ja uskotella itselleen, että nyt stressi haihtuu.
Vaan kun ei haihdu! Sinne se jää puiden kiusaksi. Etenkin taajama-alueiden lähimetsät hyvien kävelyreittien läheisyydessä ovat erityisen alttiita stressireaktioiden vastaanottajiksi, mikä näkyy harjaantuneelle silmälle havupuiden harsuuntumisena ja lehtipuiden kuivumisena. Kaikki metsässä huudettu ääni kerääntyy viattomiin luontokappaleisiin ja suorastaan kumuloituu niissä aiheuttaen ihan yhtä paljon harmia kuin mitä se aiheuttaisi missä tahansa inhimillisessä kuulijassa. Puiden kärsimyksiä ei ajattele kukaan, päinvastoin. Niitä on käyty halailemassa vuositolkulla ja nyt niille saa huutaa niin lujaa kuin jaksaa. Luonnon kuvitellaan ottavan vastaan kaikenlaisen henkisen epätoivon ja väsymyksen, vaikka rajansa sitä on niilläkin.
Joten meidän ohjeemme on: kunnioittakaa luontoa ja olkaa sille kilttejä. Jos kerrostalon rappukäytävässä ei saa hoilata kuin viimeistä päivää, niin miksi ihmeessä lähimetsä olisi sen otollisempi paikka kiljumiselle. Turhanpäiväisellä rääkymisellä ei saavuta yhtään mitään sellaista, mitä ei saisi rauhallisella puheellakin. Ja jos teidän on ihan pakko saada lisää jaksamista halailemalla koivunrunkoja, niin kysykää edes ensin lupa. Tunteet ne on tukkipuillakin! Muutama kaunis lohduttava sana ei olisi ollenkaan pahitteeksi sen jälkeen, kun ensin olette käyneet metsässä melskaamassa omaa pahaa oloanne pois.
Vaatepuolella olemme niin aurinkoisia että itseäkin ihmetyttää. Halusimme kuvalla herättää huomiota ja siksi otimme siihen mukaan hurjan määrän raidallisia laatikkoja. Ne sointuvat mukavasti asujemme väreihin ja keltamustina varoitusvärillisinä saavat aina hieman hätkähtämään, että mitäs nyt. Huomasitte meidät, vaikka olemme ihan hiljaa! Samaa voitte kokeilla siellä metsässä, kun seuraavan kerran tekee mieli purkaa tuntojaan. Olkaa ihan hiljaa ja kuunnelkaa, kyllä silläkin stressi poistuu.
Hei, olisiko nämä vaatteet myynnissä?
VastaaPoista