Mutta kyllä me edelleen kovasti olemme olemassa. Pari kuukautta vierähti ties mitä puuhastellen, mutta tänään on aika lomailla, laittaa prinsessa- ja merenneitokuvioiset uimapuvut päälle - muut vaatteet näillä helteillä olisivat ehdottomasti liikaa - ja toivottaa lämmintä juhannusta kaikille.
Nykyiset trikookankaat ovat siitä lystejä, että niissä on ruutujen, raitojen ja kukkien sijaan kaikenlaisia hassuja öttiäiskuvioita ja TV:stä tuttuja hahmoja. Pienestäkin palasta saa uimapuvun, jossa on vatsan päällä hilpeä kuvio. Järvessä uidessa pitää varmaan olla varuillaan, ettei joku katala hauki kuvittele, että Pirjon navan kohdalla oleva sammakko kuuluu sen ateriavalikoimaansa.
Hiihtokelit tulivat ja menivät, tänään sataa vettä. Me harkitsemme uintireissua, ei missään nimessä avantoon vaan mielellään katon alle lämpimään veteen. Matka tosin voi olla vaarallinen, koska jo pihatie muistuttaa erehdyttävästi luistelureittiä, joten harkitsemme jo kenkiin liitettäviä liukuesteitä. Onkohan niitä näin pientä kokoa?
Nyt toivomme, että vesisade vaihtuu kepeäksi lumihiutaleiden tanssiksi ja seuraavat kymmenen päivää olisi pientä, pehmeää pakkasta. Niin tontuilla olisi mukava matkata tuomaan meille valtava määrä paketteja.
Uima-altaassa ei saa leikkiä hippaa, koska siellä pitää ottaa huomioon muutkin polskuttelijat. Silti me valitsimme juuri ne uimapuvut, joissa tulee semmoinen olo, että on melkein pakko kokeilla, saako pöllö kissan kiinni. Saattaa olla niinkin päin, että kissa hermostuu uhittelevaan lintuun ja lähtee sitä jahtaamaan.
Vaakaraita kuulemma lihottaa, mutta emme me ole moista huomanneet. Uskallamme ottaa tämän kuvion (onko raita kuvio?) käyttöön jopa uimapuvuissa. Tarkkasilmäinen huomaa, että Pirjolla on paljon enemmän vaakaviivoja kuin Purjolla, mutta eipä edes raitojen määrä ainakaan meistä näytä vaikuttavan tukevoittavasti.
Ja kun me menemme uimaan, niin kaikki muut luulevat, että tuolta tulee tiikerihai!
Suurimmalla osalla ei ole kasvihuoneessaan valkoista puuvillamattoa, mutta meilläpä on. Se on kaunis, kätevä ja pitää rikkaruohot loitolla. Lisäksi se tuntuu houkuttavan kurkkua suorastaan infernaaliseen kasvuun, koskapa juuri tämä kasvattimme on päätynyt pelmahtamaan lavakaulusten ulkopuolelle oikein kunnolla. Vaikuttaa, että sillä olisi jonkinlainen aluevaltaajan tavoitetila, jossa pyrkimyksenä on työntää tomaatit nurkkaan ja asettua koko 18 neliön kasvihuoneen jokaiseen koloseen millä tahansa keinolla. Kurkkuja tämä yksilö sen sijaan tekee hyvin vaatimattomasti, mutta todennäköisesti on mahdotonta olla samaan aikaan sekä tuottoisa että elintilaansa laajentava.
Me leikimme, että tämä on viidakko tai ainakin sademetsä. Pirjon uimapuvussa onkin mielikuvitusta ruokkivasti melkoinen määrä satuisia sieniä ja Purjolla pitkäkaulaisia kirahveja, jotka saattavat olla enemmänkin savannien asukkaita, mutta eivät kaihda tällaista vähän vehreämpääkään elinympäristöä. Ulkona saattaa sataa, meillä täällä kennolevyjen ympäröiminä on miellyttävän trooppinen ilmasto.
Kaikkea sitä löytää, kun komeroita tonkii. Tällä kertaa löysimme todella unohtuneet uimapuvut kuosia 80-luku tai jotain sinnepäin. Oikeastaan nämä ovat 2020-luvun ompeluksia, mutta neonvärit tuovat erittäin oivasti mieleen menneet vuosikymmenet.
Ainakin viikon verran olemme lukeneet, miten kaikki kärvistelevät helteessä. Meillä ei moista ongelmaa ole, koska emme tunge nenäämme ulos keskipäivän tienoilla tai edes illalla. Ulkoilemme aamun hiljaisina hetkinä ja häädämme samalla räkättirastaita pois mansikka-altaastamme. Luitte ihan oikein: meillä heräteostoksena hankitut mansikantaimet saavat tämän kesän tuottaa satoa entisessä lasten uima-altaassa, toki ystävällisesti mullalla täytetyssä ja pohjastaan aavistuksen vertaa enemmän kuin vähän repaleisessa. Rastaiden elämän hankaloittamiseksi olemme virittäneet siihen päälle napakan verkon estämään nokkakohtaiset varkaudet. Turhilta yrityksiltä ja vihaisilta rääkäisyiltä ei vältytä eli jotenkin tuntuu, että luonto aikoo kostaa.
Tälle viikolle on uhkailtu jopa 30 asteen hepulihellettä, joten me olemme varmuudeksi jo maanantaina valmiina auringonottoon tai ainakin siihen, että on tappavan kuuma. Nämä ovat todellisuudessa sisätiloissa käytettäviä asuja, koska ulkona verenhimoiset hyttyset ovat valmiina kahdessa sekunnissa iskeytymään iholle. Pihalla on syytä pukeutua pitkähihaisiin ja -lahkeisiin asuihin, jos haluaa välttyä jatkuvalta raapimiselta.
Kuvassa näemme uimapukuja ja härvelin, joka ensinäkemältä ei kuvasta katsojalle yhtään mitään. Tarkkasilmäinen huomaa, että Purjolla on uimapuvussaan ankka ja tässä onkin koko jutun ydin. Tai oikeastaan hanhissa, mutta koska meillä ei ole yhtään hanhikangasta, niin päädyimme ankkaan. Tuo härveli edessämme on hieman rimpula drone, jolla voi nousta ainakin viiden metrin korkeuteen ja ottaa kuvia pääosin alapuolisista alueita.
Alkukappaleesta voi vihmerämpi päätellä, että hanhet ovat päättäneet asettautua ainakin tilapäisesti läheisille pelloille syömään vastakylvettyä viljaa. Ei käy, sanomme me, ja mietimme kaikki mahdolliset keinot häätää viekkaat räpyläveijarit pois. Toistaiseksi olemme käyttäneet yleistä juoksentelua pitkin ja poikin hehtaareja, käsien järjetöntä pyörittelyä helikopterimaisesti, kattilankansien paukuttelua juoksentelun lomassa, älytöntä älämölöhuutoa ja kiukkuista kirkumista. Kaikki tämä on tehokasta muutaman kymmenen minuutin verran, mutta sitten hanhiparvi taas lehahtaa paikalle ja jatkaa terroristitekojaan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Dronen käyttöön tarvitaan lupa eikä tämmöinen pieni lelu tosielämässä ole tehokas ollenkaan, mutta kiivaasti me yritämme ratkaisua ongelmaamme keksiä. Koiraa meillä ei ole, paikalliset villikissat pelkäävät hanhia ja ainoa lähialueella asustava luontainen vihollinen eli kettu lienee syönyt vatsansa täyteen, koska se ei näytä yhtään välittävän siitä, että melkein vieressä on tuhansia kiloja tuoretta lihaa.
Ainoa toivomme on, että nämä hanhet pitävät ohrapeltoa pelkkänä lintujen ABC:na ja jatkavat mahdollisimman nopeasti lomailemaan kohti pohjoista perinteisellä yhden pysähdyksen taktiikalla. Yritämme tehdä parvien olon mahdollisimman epätervetulleeksi, jotta ne ymmärtäisivät, että missä tahansa muualla on paljon mukavampaa.
Tuuli toi supisuomalaisille hangille vähän hähmäisen kellanruskean kerroksen Saharan hiekkaa. Kummallista ajatella, että vielä muutama kuukausi sitten nuo hienonhienot jyväset lepäilivät ihan onnellisina hehkuvan auringon alla ja nyt ne ovat päätyneet meidän pihaamme jonkun joutavanpäiväiset tuulenpuuskan takia. Tänne se hiekka sitten jää, kulkeutuu jaloissamme sisätiloihin ja edelleen pölynimuripussiin eikä enää ikinä koskaan pääse takaisin sinne, mistä se on lähtöisin. Tai kuka tietää, entä jos se palasinkin takaisin tänne, mistä se on joskus kauan, kauan sitten lähtenyt? Jospa kyseessä kuitenkin on jostain jääkaudelta tai maailman synnystä alkunsa saanut paluumuuttajapöly?
Vallan villiintyneinä kaukaisista minikokoisista sorajyvävieraista pukeuduimme uimapukuihin, vaikka ulkona onkin suunnilleen nollakeli. Ehkä Afrikasta tullut laskeuma oli ensimmäinen enne kesästä.
Mutta ei meillä kuulkaa ole edes ajatusta siihen suuntaan, että etsiytyisimme 25 asteen pakkasesta noin 2-asteiseen veteen. Tosielämässä kääriydymme pehmeän huovan sisään sohvannurkkaan, mutta ainahan me voimme kunnon blogistin tapaan antaa sellaisen kuvan, että elämme äärirajoilla ja teemme ihailtavia asioita. Kuvankäsittelyllä olisimme voineet laittaa taustalle vaikka iglun, mutta rehellisinä nukkeina tyydymme seisomaan tässä lipaston päällä. Ja kun rehellisyys nyt tuli puheeksi, niin emme me todellakaan tänään tätä kuvaa ottaneet, poseeraus on ikuistettu jo syksyllä lämpimien säiden aikaan.
Näissä uimapuvuissa on selkeä eläinteema eli tarkka katsoja huomaa, että Pirjon vatsan päällä kuikuilee kissa, Purjolla kokonainen koiralauma.
Auringonpaiste tarkoittaa hyviä rantakelejä, joten uimapuvut päälle ja ulos. Tai siis ei oikeastaan, mutta aika keväiset lämpötilat pikkupakkasten jälkeen taas on saatu. Uimahallin aukiolosta ei ole tietoa, koska korona-aikana emme lähde minnekään, mutta näin kuvatasolla on mukavaa vähän fiilistellä sitä aikaa, kun ei tarvinnut miettiä kasvosuojuksia tai etäisyyksien pitämistä.
Sääennusteita emme ole selailleet, mutta melkoisella varmuudella nyt eletään kesän viimeisiä lämpöisiä päiviä. Osasyynä saattaa olla se, että on jo syyskuu. Vanhassa maailmassa tämä oli ensimmäinen koulupäivä, tässä uudessa maailmassa se päivä, jolloin harkitaan etäopiskeluun siirtymistä ainakin osassa kouluja. Koronakurimuksessa elelemisestä on tullut uusi normaali, vaikka tauti ei onneksi ole tänne asti ennättänyt.
Me paseeraamme uimapuvuissa, joiden resorit sointuvat kieltämättä melko mukavasti pinnatuolin pinkkiin sävyyn. Aurinko paistaa, muuttolinnut kerääntyvät viimeisille sähkölangoille lentovuorojen jakoon ja kasvihuoneessa tomaatit punertavat kilpaa. Mikäs tässä on ollessa!
