1.12. Mitä kannattaa ottaa mukaan armeijaan

Tunnustakaa pois, yllätyitte otsikosta. Odotitte jotain kivaa joulukuusta ja tontuista ja lahjoista ja kaikesta semmoisesta, mutta mepä olemme taas kerran muistaneet tehtävämme kansansivistyksen karulla kentällä. Jos siis googlasit "mitä mukaan inttiin" ja päädyit tänne, niin olet oikeassa paikassa. Ikioma tekstiviestimiehemme on hyvin asiallisesti kertonut meille, mitä kannattaa ottaa mukaansa, kun on aika lähteä puolustusvoimien muonavahvuuteen tai kuten meidän tapauksessamme, tonttuarmeijaan.

Lista ei ole tärkeysjärjestyksessä eikä se edes ole kattava, mutta ainakin se antaa vahvasti suuntaa. Tietolähteemme on sitä mieltä, että hänenkin ensivaiheensa armeijan vihreissä olisivat olleet helpompia, jos joku olisi etukäteen kertonut elämää helpottavista asioista. Siksi me listasimme ne nyt tähän, jotta seuraavilla armeijaanastumiserillä olisi astetta helpompaa

Etukäteen tulevissa ohjeissa neuvotaan ottamaan omat hygieniavälineet. Niillä tarkoitetaan partakonetta, hammastahnaa ja -harjaa, ihonhoitoon käytettäviä aineita ja mitä nyt kukakin haluaa mukanaan kantaa. Hiuksiin ei hurjasti tarvitse panostaa, mutta huulirasvaa suosittelemme lämpimästi samoin kuin kunnon suihkusaippuaa. Tuoksulla ei niin väliä.

Seuraavalta listalta löytyvistä tavaroista sen sijaan ei ole mitään mainintaa ja osassa kaikkein nipottavimpia varuskuntia ne saattavat olla kiikunkaakun sallittuja (etenkin pakkipusseista on olemassa kaikenlaisia mielipiteitä, mutta jos niitä ei kuuntele, niin ei tiedä tekevänsä väärin...)

1. Sukkia. Mustia. Armeijan sukat ovat keinokuitua, ja ne hiovat hienojakoisen hiekkapaperin lailla jalat hiljalleen joko suunnattomille rakoille tai veriseksi muhennokseksi. Siksi mukaan kannattaa pakata kunnollisia retki- tai vaellussukkia. Ne eivät saa näkyä (armeijassa ovat hurjan tarkkoja siitä, että kukaan ei ole sen muodikkaampi kuin toinen), mutta omansa saa kätevästi piilotettua sinne virallisten sukkien alle.

2. Paljon sekä tavallista että rakkolaastaria. Näitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun armeijan jalkineet ovat kaikista sukkavarotoimenpiteistä huolimatta onnistuneet aikaansaamaan tuhojaan. Jalkojaan voi toki mennä näyttämään myös sairastuvalle, mutta siellä on nähty kunnon kuolioitakin, joten edes vesimelonin kokoiset vesirakkulat eivät herätä sympatiaa. Oma ensiapu paras ensiapu. Ja usein ainoa.

3. Pakkipusseja. Armeijassa osa ruokailusta hoidetaan ulkona, vaikka ihan vieressä olisi ruokala. Pakkipussi on tosiasiassa 3 litran pakastepussi, joka laitetaan ruokailuastian eli pakin sisäpuolen suojaksi, jolloin maasto-olosuhteissa hankala tiskaaminen on helpompi suorittaa. Pusseja saa ostaa sotkusta (se on se armeijan kahvilantapainen), mutta fiksu ottaa oman pakastepussirullansa mukaan jo kotoa.

4. Otsalamppu. Tästä on iloa siinä vaiheessa, kun täytyy ulkona pimeässä edetä paikasta toiseen kanniskellen molemmin käsin kaikenlaisia esineitä, joita ei armeija-ajan jälkeen tule koskaan näkemään. 

5. Käsineet. Armeijasta saa laadultaan sukkia vastaavia kädensuojia, joten kannattaa ihan oikeasti ottaa kotoa mukaansa vähintään tuulenpitävät hanskat. Parhaat pitävät sekä tuulta että vettä, mutta ovat kuitenkin niin ohuet, että ne kädessä voi viritellä ansoja tai mitä siellä armeijassa nyt sitten tekeekin. Loppupelissä käsineiden laadun ratkaisee aselaji, sillä tykkimies tekee vähän erilaisia asioita kuin esikunnassa aikaansa viettävä, mutta esimerkiksi moottorikelkkailijoiden käyttämät hanskat voivat pelastaa monta päivää ja etenkin vartiossa seisoskeltua yötä.

6. Kädenlämmittimiä. Näillä me tarkoitamme niitä retkeilijöille ja pilkkijöille suunnattuja kemikaalipusseja, joita pitää helistellä tai rutistella, ja sitten ne tungetaan hanskojen sisään lämmittämään käsiä jopa kuudeksi tunniksi. Ehdottoman hyviä hankintoja!

7. Maastokeikoilla (joita ei ole ihan aluksi) monella on mukana ruokaa eli vähintäänkin nuudeleita ja tonnikalaa. Talon puolesta tarjottava pussiruoka ei ihan vastaa vanhaa sanontaa "armeija marssii vatsallaan". Tomaattikeitto ei kaikilla lisää taistelutahtoa, joten tölkkilihapullat voivat pelastaa kokonaisen päivän. Ja suklaa, lakritsi tai pähkinät. Kannattaa silti muistaa, että jokainen joutuu itse kantamaan sekä pakolliset varusteet että omat muonansa, joten mitään kovin painavaa ei mukaan kannata ottaa.

8. Minigrip-pusseja tai vastaavia. Ne ovat ainoa tapa pitää repussa vaikka sukat kuivina, jos maastossa ollaan neljä päivää putkeen ja koko ajan sataa. Kännykkä kannattaa myös pussittaa! Oikeastaan ihan kaiken sellaisen, minkä ei halua olevan alttiina kosteudelle, voi ujuttaa muovipusseihin oli sitten kyse sanaristikkolehdestä tai otsalampun varaparistoista.

9. Rannekello. Kännykkä täytyy pitää piilossa, eli sitä ei vilkuilla kesken manööverien vaikka mikä olisi. Rannekellosta sen sijaan voi koska tahansa tarkistaa ajankulun.  

Lisäys vuonna 2016: Vuodet ovat kuluneet ja kehitys kehittynyt. Nyt mukaan kannattaa muistaa ottaa myös varavirtalähde.

Armeija antaa periaatteessa ihan kaikki tarvittavat varusteet alushousuista alkaen ja huolehtii niiden pesusta. Vinkkinä viikoksi: T-paidat ja alusvaatteet voi pestä myös kotona lomalla käydessään, jos ei pääse oikeaan aikaan varusteita vaihtamaan. Virallisesti moinen lienee kiellettyä, mutta käytännössä aika lailla maan tapa. Puhdas paita on aina puhdas paita, olipa se pesty teollisuuskoneessa tai kotona. Jos kannat pyykit kotiin, varmista, että muistat ottaa ihan jokaisen sukan mukaan palatessasi kasarmille. Päällystö pitää armeijassa joskus omaa kivaa tarkistamalla, että jokaisella varusmiehellä on kaapissaan tismalleen ne tavarat, joiden siellä pitääkin olla. Yksi puuttuvat paita voi aiheuttaa uskomattomia tunteenpurkauksia.

PS. Tulitikut saa talon puolesta, mutta jos haluat hifistellä, osta omat "takuuvarmasti syttyvät retkitikut".  Niillä voit saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Ja lämpöisen kamiinan.

29.11. Miksi feministeille kelpaa vain törkyturpatyttö?

Tänään olemme äärimmäisten kysymysten äärellä. Luimme epäonneksemme Rosa Meriläisen blogin (HS 29.11.2012), jossa hän toteaa, että hyvin kasvatettu tyttö ei tottele ja toisaalta toivoo, että mahdollisimman moni nuori naisenalku kapinoisi perhejuhlissa äänekkäästi ja siten osoittaisi, että ei kielloista lannistu. Hyvä käytös ja muiden huomioonottaminen eivät taida olla kovin korkeassa kurssissa siinä yhteisössä, jossa Meriläinen haluaisi meidän elävän. 

Feministien mukaan naisilla tulee olla samat oikeudet ja mahdollisuudet  kuin miehillä. He myös vetoavat sukupuolten tasa-arvoon, mutta oman sukupuolensa sisällä he eivät tasa-arvoa hyväksy. Kiltti, hyväkäytöksinen ja muidenkin tunteita ajatteleva tyttö (tai kaiketi myös poika) ei ole kovinkaan toivottu vaihtoehto ainakaan Meriläisen blogin perusteella. Mihin siis unohtui se tasa-arvo ja tytön oikeus valita vaikka korkokengät ja prinsessamekko, jos siltä tuntuu? Miksi perinteisesti poikamaisina pidetyt teot ovat jotenkin enemmän tasa-arvoisia kuin tyttömäiset jutut?

Tuossa blogikirjoituksessa toistui jälleen kerran muissa vastaavissa kolumneissa totena esitetty mielipide siitä, että rauhallinen, aikuisia kuunteleva ja heidän esimerkkinsä mukaan toimiva lapsi olisi arka ja nujerrettu. Vastaavasti meluisa, likainen ja räkäinen lapsi on yhteiskunnalle suoranainen lahja, sillä terävät kyynärpäät ja reipas etuilu ovat ne ominaisuudet, joita feministit arvostavat. Niiden avulla saa sen, mitä kiltit tytöt eivät koskaan saavuta eli ainakin muutaman mustelman ja negatiivista huomiota. Tottelevaisuutta pidetään halveksittavana asiana, vaikka se saattaa olla yksi evoluution keino pitää ihmiskunta elossa. Uskokaa tai älkää: tottelemattomille lapsille tapahtuu useammin kurjia juttuja kuin niille, jotka malttavat mielensä eivätkä suinpäin ryntäile autojen alle.

Kiltteys tulkitaan turhan usein puutteeksi sen sijaan että havaittaisiin, että fiksu lapsi osaa sopeuttaa käytöksensä tilanteen mukaan. Yllättävän usein siitä myös palkitaan. Siinä missä Meriläisen ihannoima lapsi kirkuu hääkirkossa kuin pesärosvouksen uhriksi joutunut lokki, tyytyy älykkäämpi lajitoverinsa istumaan rauhallisesti penkissä rusinoita napostellen. Vaikka feministiäiti kehuukin muiden juhlan pilaavaa lastaan vahvaluonteiseksi ja pelottomaksi, löytää hääväki ainakin yhden erittäin hyvän syyn vastaisuudessa puolustaa lapsettomia häitä.

Ai että miksikö koko asia meitä rassaa? Ehkä siksi, että mielestämme tytöille pitää tasa-arvon nimissä hyväksyä myös rimpsut ja röyhelöt sen sijaan, että aina ihailtaisiin poikamaisia tekoja. Samoin pojille pitää antaa lupa istua kaikessa rauhassa paikallaan eikä aina olettaa, että heidän elämäänsä kuuluu riehuminen ja meteli. Ehkä se sukupuoli ei sittenkään ole niin vahvasti maailmaa määrittävä asia kuin feministit haluavat nähdä vaan ihminen koostuisi jostain muustakin paljon tärkeämmästä.

Me päätimme osoittaa olevamme suorastaan hurjia ja nappasimme kuvaan mukaan mopokypärän. Tämä tosin näyttää joltain Star Wars -hahmolta enemmän kuin päänsuojalta. Asumme ovat vähän kuin vastapainoksi hempeilevää trikoota. Purjolla on vaaleanpunaisia kukkia ja Pirjolla oranssilla pohjalla mustia tähtiä. 

27.11. Väliaikakatsaus

Helsinki on taas koettu ja erityisesti sen metro. Suosittelemme sitä ehdottomasti kaikille, jotka haluavat jännitystä elämäänsä. Metro ei itsessään ole sen kummallisempi kuin muovipenkkinen juna, mutta liukuportaat maan alle ovat joka kerta yhtä vavahduttavat. Oikeastaan ei tunnu lainkaan turvalliselta vajota syvälle maan alle vain siksi, että päätyisi metrolaiturille odottelemaan kulkupeliä. Järjen mukaan niin kaukana maan pinnasta ei yksinkertaista ole turvallista oleskella paitsi jos sattuu olemaan fossiili tai epätavallisen ahkera kastemato.

Siellä me kuitenkin taas kävimme leikkimässä köyhän nuken Linnanmäkeä eli ajelemassa metrolla edestakaisin ja kokeilemalla kaikkia mahdollisia liukuportaita. Hisseihin ei kannata yrittää, sillä osa helsinkiläisistä käyttää niitä käymälöinään. Säälimme syvästi siivoojia, joiden pitää ihmisjätökset hissin lattialta kerätä. Ehkä liian suuri ihmistiheys aiheuttaa osassa paikalllisia asukkaita yllättäviä ulostusreaktioita tai halun merkitä reviirinsä kakkimalla, sillä mitään muutakaan selitystä moiselle me emme keksi. 

Muista tekemisistämme kerromme myöhemmin, sillä nyt meillä on muodikkaasti joulukiire. Kaikilla pääkaupunkilaisillakin on sellainen, sillä he pyrähtelivät sinne tänne päättömän hermostuneesti kuin säikyt varpuset. Jotta erottuisimme tontuista, laitoimme päälle pinkkiä ja lilaa. Purjon vakosamettihousuissa saattaa olla myös hieman sinistä.

 

25.11. Pinkkiä päälle ja kaamosta karkuun

Meillä ei ole tänään mitään asiaa. Tuohtumuksemme nimemme (tai kaiketi juridisesti samankaltaisen nimen) käyttöönotosta ihan muuhun tarkoitukseen kuin esittelemään nukenvaatteita 43 cm mittaisille aiheuttaa meille edelleenkin puuskahduksia. 

Pahaa mieltämme pienentääksemme olemme tutkailleet, mikä kaikki muu juuri nyt painaa ihmisten oloa. Havaitsimme, että lelukuvastot ovat taas herättäneet ankaraa keskustelua eikä suinkaan niiden sisältämien värikkäiden ja hyvälaatuisten kuvien vuoksi vaan siksi, että ne saattavat aiheuttaa joissakin selaajissaan mielipahaa ja orastavaa kulutushysteriaa. Siksi ne pitäisi pakata huomiotaherättämättömiin kirjekuoriin, jotta lapset eivät saisi luetteloja käsiinsä ja rastittaisi innoissaan jokaista lelua toiveekseen. Näin vanhemmat saisivat huoleti ostaa lapsilleen lahjoiksi kerrastoja, sukkia ja kaulahuiveja, koska nämä eivät muunlaisista lahjoista osaisi edes unelmoida. Tai niinhän jotkut luulevat, sillä osa lapsista osaa puhua ja jopa keskustella ikätovereittensa kanssa. Tällaiset agitaattorit ovat juuri niitä, jotka levittävät lasten keskuudessa tietoa siitä, mikä on tämän joulun hittilahja. Pitäisikö  lelutietoiset lapset siirtää kuukauden ajaksi eristyksiin muusta maailmasta, jotta he eivät jatkaisi tiedotustoimintaansa?

Ruotsissa lelukuvastoissa on kaikenlaisia omituisia asioita kuten poikia leikisti silittämässä vaatteita. Suomessa moista menoa on ihmetelty vähän samaan tapaan kuin sitä Ikean muslimimaihin jakamaa kuvastoa, jossa ei ole lainkaan naisia. Jostain syystä suomalaiset aikuiset uskovat, että pojat eivät leiki kotia tai jos leikkivät, niin he ottavat siinä koiran roolin. Ruokaa laittava, vaatteita silittävä tai nukkea nukuttava poika on vähän... omituinen (?) ainakin joidenkin aikuisten mielestä, sillä ei kai niitä naapurimaan lelukuvastoja muuten olisi esille otettu. Meidän mielestämme kyseessä on pelkästään ihmettelijöiden suppeakatseisuus eikä mikään muu. 

Me päätimme olla oikein avarakatseisia ja lähteä Helsinkiin asti ihmettelemään, millaista on niiden toisten Pirjon ja Purjon "tuottama taide". Saattaa olla, että perille päästyämme keskitymme jouluostoksiin, mutta periaatteessa lähdemme taidematkalle. Tosin emme näissä asuissa, joissa voisi tulla aika kylmä. Pirjolla on pinkkiä koko rahalla eli trikoinen pallopaita ja intianpuuvillainen hame. Purjon asuna on jostain kasmirkuvioisesta jätepalasta heikkona hetkenä ommeltu tunika ja housut. Kokonaisuuden ankeutta on pyritty pehmentämään pinkillä satiinirusetilla, mutta lopputulos tuo mieleen huonosti pakatun lahjan. Jos kuva olisi parempi, niin näkisitte, että kankaassa on pieniä hopeanvärisiä hippusia tuomassa juhlavuutta.

23.11. Pirjo ja Purjo - The One and Only

Otsikossa on hieman ulkomaankieltä. Niille, jotka eivät kaikenlaisia hupsujuttuja mongertele, voimme kertoa, että suomeksi se tarkoittaa "yksi ja ainoa". Meitä on tosin kaksi, mutta tekstillä on enemmänkin symbolinen merkitys.

Havaitsimme nimittäin, että meidän nimemme on plagioitu eli kopioitu eli otettu ihan muuhun käyttöön kuin kertomaan meistä ja nukenvaatekaapmme sisällöstä. Tuohduttavaa. Emmehän me tosin ole patentoineet nimiämme tai rekisteröineet niitä vain omaan käyttöömme (kukapa olisi), mutta siitä huolimatta tismalleen samalla nimellä löytyvä sivusto sai meidät nostamaan vasenta kulmakarvaamme kummastuneina. Että ei sitten mitään muuta nimeä keksitty, vaan piti käydä meiltä noutamassa.

Se toinen Pirjo & Purjo on "nuori,  taiteen ja designin parissa työskentelevä porukka, joka tekee ja tuottaa taidetta ja designia yksittäisistä teoksista näyttelyihin, kaupunkitempauksiin sekä laajoihin yhteiskunnallisiin hankkeisiin." Tuo on suora lainaus sivultaan, sillä emme tuon epäsuoremmin sitä osanneet sanoa. Tosin emme täysin ymmärtäneet, mistä on kyse esim. kaupunkitempauksissa, eroavatko ne ratkaisevasti maaseututempauksista tai kylätempauksista eli ovatko ne jotenkin enemmän designia, jos niiden lähellä on asfalttia. Tarvitseeko taide ympärilleen kaupungin? Mielestämme ihan vähän rajoittunut katsantokanta, mutta mahtuuhan tähän maailmaan niin paljon muutakin kummallista.

Joka tapauksessa he ovat yhtä kaukana meistä kuin Picasso Heljä Sundströmistä, mitenkään siis arvottamatta esimerkkihenkilöitä ja heidän töitään. Siis aidosti hyvin kaukana, sillä meillä ei ole mitään hinkua tehdä ja tuottaa taidetta tai designia vaan pelkästään esitellä äärettömän laajaa vaatekaappiamme ja vielä laajempia ajatuksiamme, joita toki voisi taiteeksi kutsua niitäkin. Meitä ei todellakaan saisi edes pienellä rahalla (isolla voisi yrittää) mukaan laajoihin yhteiskunnallisiin hankkeisiin, paitsi ehkä palkatuksi koordinaattoriksi, joka laatisi niitä väliraportteja ja rahoitushakemuksia ja istuisi ohjausryhmässä juomassa kahvia kampaviinerin kera. Missään nimessä emme haluaisi sotkea käsiämme maalilla tai luoda valoinstallaatioita vain kertoaksemme, että väri vapauttaa tai viivan ankara sävy kertoo patoutuneista tunteista. Rohkenemme kertoa, että meillä on parempaakin tekemistä.

Toivottavasti ihailijakuntamme ovat niin erilaisia, ettei mitään ahdistunutta sotkeutumista toisen Pirjon ja Purjon sivuille pääse tapahtumaan. Joka tapauksessa me olimme julkisesti olemassa ensin, jo lähes kolme vuotta ja reilusti yli tuhat esiteltyä asua sitten. Ettäs tiedätte.

Tänään meillä on kuvassa mukana ikivanha lamppu, jonka tarkoituksena on tuoda valoa niille, jotka kaipaavat valaistusta. Kuten esimerkiksi kaikki ne, jotka eivät tienneet originaalin eli alkuperäisen Pirjon ja Purjon majailevan tässä blogissa. Meillä on melkein samanlaiset trikoomekot, mutta hoksaavainen henkilö löytää niistä kyllä pienen eron. Ja pankaa merkille: ei ainuttakaan näennäistaiteellista tietoisesti tarkasti sijoitettua maalitahraa!

21.11. Pirjo ja Purjo miettivät kosintaa

Meitä ei ole kosittu eikä meillä ole aikeita kosia ketään. Tähän kirjoitukseen meitä kirvoitti netistä löytämämme uutinen, jonka mukaan suomalaisessa elokuvateatterissa on kosittu ihan merentakaiseen malliin eli ennen varsinaista elokuvaa esitetty video, johon oli otettu mallia youtuben muinaisesta hitistä. Siinä mies herää kaiketi kotonaan, pukeutuu, ottaa matkaansa sormuksen, ajaa omakotialueen halki elokuvateatteriin, jättää autonsa sakkopaikalle teatterin eteen ja kipittää halki aulan kosimaan tyttöystäväänsä. Juuri kun siinä yleisön edessä valkokankaalla aukeaa ovi, aukeaa se tosielämässäkin ja yltiöromanttinen (tai matkiva) sulhanen saapuu paikalle lausuakseen kuolemattomat sana "Tuletko vaimokseni?". Ja kamerakännykät välkkyvät, yleisö taputtaa ja kaikki olisi lähes täydellistä, ellei morsio erehtyisi sanomaan, että minähän olen jo sinun vaimosi. Jos on yhteinen koti, yhteistä taivalta takana  muutamakin vuosi ja vauva tulossa, niin kosinta lienee lähempänä muodollisuutta kuin maailmojakaatava rakkaudenosoitus. 

Oli miten oli, me kehittelimme ideaa hiema laajemmaksi. Missä kaikissa tapauksissa vastaava videoesitys voisi olla toimiva? Esimerkiksi YT-neuvottelujen päätteeksi voitaisiin kutsua firman väki katsomaan uusinta James Bondia ja siinä alkumainosten jälkeen esittää filminpätkä, jossa rennot remonttimiehet vaihtavat tutulla konttorilla työhuoneiden nimikilpiä ja lukkoja uusiin. Hetkeksi voitaisiin zoomata työpöydän henkilökohtaisiin esineisiin, vaatekaappiin siististi sijoitettuihin varakenkiin ja ikkunasta näkyvään maisemaan. Sitten kuvaan tulisi henkilöstöpäällikkö tai muu esimies, joka katsoisi kameraan iloisesti hymyillen ja kertoisi, että "Juhani, Eira ja Sylvi, nouskaa ylös ja ottakaa kaksi askelta eteenpäin. Turhaan odotitte eläkepäivien koittavan muutaman vuoden kuluttua, sillä olitte heikoin lenkki ja saatte nyt kenkää." Raikuvien aplodien kaikuessa kolme irtisanottua saisivat poistua työpaikalle noutamaan entisistä työhuoneistaan jo käytävälle nostetut henkilökohtaiset tavaransa.

Toinen käyttökelpoinen tapa olisi erosta ilmoittaminen. Puolison voisi usuttaa kavereiden kanssa katsomaan kauhufilmiä, jota ennen pyörähtäisikin käyntiin synkkäsävyinen lyhytelokuva. Siinä muuttoauto kurvaisi tutun talon pihaan, tavarat pakattaisiin ja kannettaisiin pois. Omakotitalossa voisi napata matkaansa myös nuorimmat omenapuut ja parhaat perennat sekä leikkimökin, jos se sattui olemaan sellaista pienempää mallia. Esitys päättyisi siihen, miten puoliso lasten kanssa seisoisi vakavana tyhjässä olohuoneessa ainoana valolähteenään tietokone, jonka ruudulla näkyisi pariskunnan yhteisen pankkitilin saldo. "Kiitos yhteisistä vuosista", sanoisi puoliso kameralle ja samalla zoomattaisiin läppärin näytölle, jossa hetki sitten ihan kelpoinen tilin loppusumma oli yhdellä enterinpainalluksella vaihtunut pyöreäksi nollaksi. 

Emmekä voi olla ajattelematta firman pikkujoulua, jossa ennen pääruokaa voisi esittää videon, jossa inha omistaja polttaisi kirjanpidon roviolla (voikohan nettikirjanpitoa polttaa, emme tiedä, mutta kai ne kuitit ainakin saa palamaan?), poistuisi toimistosta ja ajaisi lentokentälle. Siellä hän kulkisi aina lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kautta lähes portille asti, jossa kääntyisi ja toivottaisi hämmentyneelle henkilökunnalleen "Hyvää joulua ja iloista konkurssia". Tämän jälkeen kamera tallentaisi lentolipun määränpään eli jonkun sellaisen paikan, josta talousrikoksiin syyllistyneitä ei palauteta Suomeen.

Samaa systeemiä voisi toki levittää muihinkin taidemuotoihin kuten vaikka teatteriin. Olisi varmasti ikimuistoista mennä puolisonsa kanssa katsomaan jotain näytelmää, jossa jossain sopivassa kohdassa pääosan esittäjä kertoisi, että "Armaani, meille tulee vauva" ja vastanäyttelijä vastaisi "Ihanaa, aivan kuten Siiri ja Kalle Korhoselle rivillä 7 paikoilla 82 ja 83". Tämän jälkeen esitys jatkuisi alkuperäisin vuorosanoin, mutta Kalle ei todennäköisesti tajuaisi siitä yhtään mitään.

Olemme täydellisen ihastuneita tähän ideaan, joten laitoimme vähän paremmat mekot päälle. Purjolla on vuorisilkkimekko, jonka edusta on erittäin paljettisesta kankaasta (se on varmasti maksanut aikoinaan yli 100 euroa metri, mutta me saimmekin siitä vain leikkuutähteet käyttöömme, joten olkaa huoleti, konkurssi ei uhkaa). Pirjo puolestaan yhdisteli varsin luovasti erilaisia juhlavahkoja kankaita, joista syntyi lopulta pienesti röyhelöinen kokonaisuus satiininauhasomisteineen.

 

19.11. Kummallista asiaa kirjastosta

Me pidämme kirjoista. Voisimme lukea niitä tuntitolkulla tai vaihtoehtoisesti katsoa kuvia. Valitettavasti kirjahyllymme tila on rajallinen, joten meistä on tulltu erittäin ahkeria kirjastonkäyttäjiä. Pitkiltä kunnallisilta hyllyrivistöiltä olemme viikottain kantaneet kotiin kilokaupalla luettavaa ja siten osoittaneet omalta osaltamme innostunutta kulttuurinkaipuuta.

Kirjastojen nykykäytäntönä ovat alennus- ja tyhjennysmyynnit, jolloin tilanpuutteen vuoksi myydään kirjoja, joita kukaan ei ole aikoihin lukenut tai sitten sellaisia kirjoja, joita ei muuten vain katsota tarpeellisiksi säilyttää, kun uutta kertakäyttökirjallisuutta on saatavilla runsain mitoin. Niinpä hyllyistä saavat väistyä erilaiset maailmankirjallisuuden klassikot siinä kuin nuhjuiseksi kulunut salapoliisiromaanikin, jos ne jonkun matemaattisen mittariston mukaan ovat loppuunluettuja.

Enää ei siis voi olla varma, että kirjaston hyllystä löytyy se maailman ihanin käännös Monte Criston kreivistä vuodelta kirves ja kivi. Ehei, hyllyssä saattaa olla mikä tahansa surkeampi väännös samasta teoksesta, mutta se paras on mahdollisesti myyty muutamalla eurolla pois vain siitä syystä, että sitä ei ole luettu riittävästi. Tilalle on ostettu noin neljätoista kappaletta jotain esikoiskirjailijan novellikokoelmaa, joka kiinnostaa tasan kaksi kuukautta ja häipyy sitten unholaan, jos ei kirjailija ymmärrä avautua naistenlehtien palstoilla elämästään ja siten lisää kirjansa hengissäoloaikaa. 

Varma ei voi enää olla edes siitä, että joku mukava kirja viime vuosituhannelta löytyy vuodesta toiseen omalta paikaltaan siististi aakkostetulta hyllyltä. Jos huonosti käy, joutuu se lempiteoskin myyntiin. Turha on enää ajatella, että omaa opusta ei kannata ostaa, koska melkein kirjan kuin kirjan voi etsiä kirjastosta. Kaukana ovat tuollaiset ajat tai edes se, että kirja oli rauhallisena varastossa odottamassa lukijaansa. Kun ei ole tilaa niin ei ole tilaa ja liiat myydään pois, joten kirjaston alennusmyynnissä kannattaa katsoa valikoima tarkasti ja täydentää sitten omaa kirjahyllyään juuri niillä kirjoilla, jotka olivat joulumyynnissä vuonna 1981 ja joita ei enää saa mistään. 

Ne kirjat, jotka eivät mahdu kirjaston hyllyyn tai joita kukaan ei suostu ostamaan, revitään palasiksi ja toimitetaan energiajätteeksi. Tämä raastaa kirjallista sydäntämme ankarasti. Toisaaltaon helpotus ajatella, että sinne lämpöroviolle päätyvät sellaiset menestysteokset kuten "Tuunaa sisustuselementtejä vanhoista villasukista" tai "Itä-Saksan maakellarirakennustaiteen helmiä", joita ei koskaan olisi edes pitänyt painaa. Samalla valitettavasti miettii, että lieskat päätyvät ahnaasti tuhoamaan myös kokonaisia tietosanakirjasarjoja, joista voisi oppia vaikka sellaisen tärkeän asian, että napakettu on toiselta nimeltään naali.

Meillä ovat arvot kohdallaan ja Arvo Ylpön muistelmat napakasti hyllyssä. Siksi saatamme tässä esitellä suorastaan satumaisia mekkojamme. Purjon asuun on aplikoitu sininen elefantti, joka varmasti löytyy jostain satukirjasta. Pirjolla on liivihameellinen Hello Kittyjä ja somasti sointuva vaaleanpunainen pusero.