1.7. Häijy nävertäjä

Meillä on auto ja autossa jonkun kummallisen määräyksen mukaisesti rengaspaineita tarkkailevat anturit. Niiden tehtävänä on antaa kojelautaan impulsseja, jotka synnyttävät vinkuvaa kilinää siinä vaiheessa, kun jossain auton neljästä renkaasta on vähemmän sisäilmaa kuin muissa. Lisäksi kojetaulun pikkuruisessa näyttöruudussa vilkkuu teksti, jonka mukaan rengaspaineet on välittömästi tarkistettava tai muuten käy köpelösti.

Me olemme luonnostamme rengasalipainekammoisia, joten kuvittelimme, että moinen keksintö antaisi meille luontevasti rauhan ennen ajamista jättää tekemättä renkaiden silmävaraisen paineenvarmistuksen. Ehei ja päinvastoin: nyt me sekä tuijotamme renkaita että mietimme, onko anturissa vika, kun se ei näytä tunnistavan sitä, että milloin mikäkin renkaista näyttää hengenahdistuneelta.

Sunnuntaina se sitten tapahtui eli hälytin kilkatti ja vinkui ja vilkutti hätätekstiä: renkaissasi on ongelma, älä herranjestas lähde ajamaan! Mehän uskoime ja jätimme ajopelin niille sijoilleen kotikuistin viereen, hälytimme apuun kaikki mahdolliset ilmavoimat ja saimme kuulla että joo-o, pientä paineenvaihtelua löytyy, mutta tilanne hallinnassa, joten voimme rauhoittua tai ainakin lopettaa hyppimästä hysteerisinä ympäriinsä.

Maanantaina tuijotimme sitä ilmavaivaista rengasta entistä intensiivisemmin, mutta koska tietokoneohjelmoitu paineenvarmistusjärjestelmä ei reagoinut poikkeustilanteeseen, lähdimme huolettomina ajoon. Tai siis olimme ulkoisesti sen näköisiä kuin mikään ei meitä painaisi, vaikka vaistomaisesti olimme koko ajan varautuneita siihen, että matka katkeaa hirveän pihinän seurauksena.

Ruokatunnilla emme voineet enää pidätellä itseämme vaan soitimme rengasliikkeeseen ja esitimme epäilymme siitä, että automme on joko kirottu tai kuvittelemme omiamme, mutta yksi renkaista näyttä elävän omaa elämäänsä. Rengasliikkeessä oltiin nähtävästi aika tottuneita tällaisiin "silmissäni saattaa olla vikaa, mutta näyttää ehkä siltä, että jotain on vialla" -soittoihin, joten he kutsuivat meidät kahville. Hyvin ystävällinen asiakaspalvelija ajoi automme korjaamotiloihin ja palasi sitten lohduttamaan meitä: automme ei ole muodonmuutoksen kokenut Regan (Manaaja-elokuvan pääosassa ollut tyttö) eikä sitä todennäköisesti ole katsottu kovin pahalla silmällä. Renkaan omintakeisen elämän aiheuttajana oli pieni mutta ilkeämielinen ruuvi, joka oli asettunut sisäpinnalle siten, että sen saattoi havaita vain renkaan ollessa tietyssä asennossa. Rengas tyhjeni hitaasti, mutta salakavalan varmasti.

Noin 20 minuuttia myöhemmin ongelmanaiheuttaja oli poistettu ja nävertäjän aiheuttama reikä paikattu. Myös auton anturijärjestelmä oli nollattu, joten saatoimme iloisin mielin jatkaa matkaa kohti uusia seikkailuja ja mahdollisesti myös ruuveja, nauloja, teräviä kulmia ja lasinsirpaleita.

Laitoimme vaatekaapistamme kuvaan pelottavinta mitä meillä on eli eläinkuvioiset haalarit.  Näiden luulisi pitävän loitolla niin pienjyrsijät kuin typerät ja pahantahtoiset ruuvitkin.

25.6. Pirjo ja Purjo ottavat kantaa Guggenheimiin

Taide on ollut aina meitä lähellä. Tässäkin kuvassa se on ihan helmanhuiskahduksen päässä. Siksi katsomme, että on aikamme ottaa osaa taidemuseokeskusteluun, joka aika vaimeana velloo arkkitehtikilpailun tulosten tultua julki.

Emme varsinaisesti ota kantaa siihen, tarvitaanko Guggenheimia vai ei. Sen sijaan meitä kiinnostaa ihan kamalasti ajatus siitä, että voittoisan talorykelmän suunnitelleet arkkitehdit nostivat esille sen, että kyseessä ei ole pelkkä museo ja turistirysä vaan kaikkien kaupunkilaisten oma olohuone. Oi, me ajattelimme, miten ihanaa! Olohuoneethan ovatkin vieneet kodeissa ihan tuhottomasti tilaa, joten nyt voidaan Helsingissä ryhtyä rakentamaan kerrostaloja, joissa on keittiö ja pari pikkuruista huonetta, mutta joihin sisältyy optio saada käyttää Guggenheimin tiloja omaan oleskeluun.

Voimme jo kuvitella, miten sinne jonnekin rantatontille rakennetaan mustia hiilikasaa muistuttavia rakennuksia, joista yhteen tulee se olohuone. Siellä on kirjattomia kirjahyllyjä täynnä koriste-esineitä ja matkamuistoja Kreikasta ja Thaimaasta. Seinillä on kehystettyjä taidejulisteita ja muutama hieman haalistunut ryijy. Lisäksi yhteiskäytössä olevassa tilassa olisi hurjan monta konsolipeliä ja tietokonetta ja muutama ylisuuri televisio kulahtaneine sohvaryhmineen, sillä sellaisia ne olohuoneet ovat: eräänlaisia löhöilemisen ja pelaamisen keskuksia, joihin on yhdistetty televisiohuone ja usein myös vähän isompi ruokapöytä vieraiden kestitsemiseen.

Me voimme kuvitella, miten perhekunnittain saavutaan paikalle jostain Taka-Töölöstä ja Punavuoresta, vallataan joku mukava kulmasohva, kaivetaan kassista esiin popcornit ja ryhdytään katselemaan Netflixistä jotain mukavaa elokuvaa samalla kun ulkomaalaiset turistit tirkistelevät ulkopuolelta lasiseinien takaa, että tuolla ne helsinkiläiset nyt ovat omassa olohuoneessaan ja näyttävät kovasti olevan eikä tekevän. Vaihteeksi voidaan tulla kavereiden kanssa, laitetaan pöytä koreaksi ja lauletaan loppuillasta karaokea niin, että korvia särkee. Kerrankin saa vääntää volyymia niin paljon kuin tahtoo, koska ei ole ihan vierellä naapureita koputtelemassa pattereihin ja valittamassa metelistä.

Etelänpuoleisten ikkunoiden luona olisi paikallisten ituhippiviherpipertäjien yhteinen kasvihuone, jossa kukoistaisivat kaikki ne yrtit, jotka eivät ikkunattomissa keittokomeroissa menesty. Takaseinällä voisi olla piano, sillä sellainen löytyy monesta olohuoneesta, mutta sitä saisi soittaa vain silloin, jos ei oikeasti osaisi muuta kuin Kissanpolkan. Sillä tavalla niitä pianoja muutenkin käytetään aika harvoin varsinaiseen musisointiin. Lisäksi kaupunkilaisten yhteisestä olohuoneesta pitää löytyä vieraspatjoja, koska maalaisserkut ja muutkin majoitetaan olohuoneen lattialle, miksi ei siis samaa jatkettaisi uudisrakennuksessakin. Siellä olisi aina ilmainen petipaikka niille, jotka eivät jaksa lähteä illanvietosta takaisin kotiin.

Me toivomme kovasti, että ajatus yhteisestä olohuoneesta ei nyt kutistuisi kahvilaksi, josta saa seitsemää erilaista lattea soijamaidolla ja ilman. Sellainen kun ei oikeasti ole olohuone vaan kahvila. Ei siis uusi idea ollenkaan.

Mutta jos kysyisitte meidän mielipidettämme koko rakennushankkeesta, niin emme ihan ymmärrä, miksi Kiasmaan ei rakenneta muotopuolta tornia ja sanota, että tässä mainio kierrätys-Guggenheim. Ekologiset aatteet ovat muotia, joten miksi tehdä uutta, kun tuunaamalla saisi vanhasta hyvän tai ainakin ihan käypäisen. Kaiken lisäksi paljon halvemmalla. Ja jos turistit haluavat nähdä jotain erikoista, voi heidät viedä katsomaan ihan oikeita hiilikasoja niitä muistuttavien talojen sijaan.

Me laitoimme korkeakulttuurisen keskustelun kunniaksi päälle hieman juhlavampaa mekkoa. Kannattaa huomata Pirjon mekon paljettien kimallus ja Purjon keimailevat pitsikoristeet. Tuo taideteos edessämme edustaa mielestämme jotain realistis-teknisen käsityön suuntausta ja on ainutlaatuisuudessaan korvaamattoman arvokas.

20.6. Uskomaton arvontasoppa - mutta meiltähän sekin onnistuu

Tasan kello 18.00 me asettauduimme kuvauspaikalle suorittamaan tärkeää tehtävää. Tosin ennen kuvausta ja arvontaa piti päättää, kumpi saa olla virallinen valvoja ja kumpi nostaa arvan. Päädyimme siihen, että Purjo saa toimia onnettarena, mutta Pirjo saa avata ja lukea lappusen. Kuvassa Pirjo siis seuraa silmä tarkkana, että kaikki menee arvokkaasti ja ketään erikseen suosimatta.

Jotta arvonta olisi riittävän salainen, laitoimme kaikille arvontaan osallistuneille lappuun salanimen, jonka nappasimme joko meille jätetyistä kommenteista tai saamistamme sähköposteista. Tässä välissä iso kiitos kaikille kymmenelle osallistuneelle. Laput olivat pinkkejä, joten ajauduimme tilapäiseen kriisiin huomatessamme, että vaatteemme eivät soinnu arpalipukkeisiin. Koska nämä ovat lämpimimmät mahdolliset mekkomme ja koska ulkona on hallanvaara vähän muuallakin kuin alavilla mailla, päätimme lämmön ja mukavuuden nyt menevän soinnuttelun edelle. Anteeksi siis joulunpunaisen ja pinkin sotkeminen samaan kuvaan. Käytännöllisyys menee nyt kauneuden edelle.

Asuja vaihdellessamme oli aurinko jälleen kerran mennyt pilveen, joten oli hieman hankala löytää sellaista paikkaa, jossa olisi sen verran valoa, että toimitus saadaan suoritettua. Lisäksi arvontamaljatilanteemme oli viedä meidät ja astiakaapin vakavaan riitaan, koska emme löytäneet riittävän korkeaa jalallista lasiastiaa. Jouduimme käyttämään mielikuvitustamme ja yhdistimme pienen jääpala-astian jälkiruokakulhoon, jotta Purjo ulottui nappaamaan lipukkeen.

Ai että kukako voitti. Hyvänen aika - tadaa -  tässä kuvassa on virallisen valvojan virallinen käsi ja siinä keksimämme nimimerkki:

Voittaja on Iiris - onnea, onnea - joka kirjoitti, että "Mummotettava olisi iloinen näistä vaatteista." Paketti lähtee siis sinne, joten Iiris - tarkkaile sähköpostiasi, me otamme yhteyttä vielä tänään. Pitäähän sinun päästä valitsemaan, otatko Pirjon vai Purjon asukokonaisuudet leikittäviksi.

Mukavaa juhannusta kaikille. 

17.6. Tanssi juhannukselle

Koska kesällä on olemassa sadetanssia, lavatanssia ja kaikenlaista muutakin sulavaa liikehdintää, päätimme laittaa nilkkamme vinoon ja varpaamme ojoon ja osallistua lämpöistä juhannusta anelevaan liikuntatuokioon. Voi olla, että tämä ei tehoa, mutta eipä voi sanoa, että ei olisi yritetty. Asuina meillä on hempeät bodyt ja niihin yhdistettynä satiinivyötäröiset tutut, jotka keinahtelevat askeltemme tahdissa kohtalaisen epärytmikkäästi. Mikä tosin saattaa johtua siitä, että Purjo hyräilee pieniä elefantteja ja Pirjo Meksikon pikajunaa, mikä yhdistelmä ei ehkä ole kaikkein tasatahtisin.

Meidän kannaltamme sillä ei ole mitään merkitystä, sataako vai paistaako, mutta hurjan monen mielestä juhannuksen räntäsade on melkein sama kuin lahjaton joulu. Me vietämme kesäjuhlamme lämpöisissä sisätiloissa ja viluisan sää sattuessa korkeintaan kurkimme ikkunanraosta lumikinoksia. Toivomme, että niitä ei ilmaannu, koska kesäkukkaloisto on puhkeamaisillaan melkeinpä viekoittelevaan kukoistukseensa ja on sääli, jos akileijat ja ukonkannukset hautautuvat lumeen tai uiskentelevat rankkasateen riivaamina läheiseen jokeen.

Uimisesta meille tuli mieleemme vihreä hämähäkki, jolla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä tanssimme kanssa. Tällainen löytyi yhtenä iltana makuukamarimme ovesta (kuvaa emme kauhultamme ennättäneet ottamaan, oheinen otos on varastettu osoitteesta http://mitatekis.vuodatus.net/lue/2007/07/hamahakkihyokkays)

 

Yleensä hämähäkeillä on edes pieni kunnioitus muita kohtaan, mutta meillä oleskellut oletti saavansa helpon saaliin uneliaista nukeista. Se tuli suoraa kohti ja oli nähtävästi päättänyt haukata meidät iltapalakseen samantien. Hädissämme teimme sen, mihin vain eläinrääkkääjä pystyy eli huijasimme pitkäsäären tyhjään muovirasiaan, paperi päälle karkaamisen estämiseksi ja kiihdytys kohti lähintä tuhoamisyksikköä eli wc-pyttyä. Sinne me sen upotimme ja vettä päälle. Jonka jälkeen huomasimme, että tapaushan oli varsin uimataitoinen ja se kauhoi kuohujen keskellä rintauintia kuin Jani Sievinen parhaina aikoinaan. Lorautimme pyttyyn tappavan annoksen jotain, puhdistusainetta (kemiallista sodankäyntiä on vaikea vastustaa, kun vastassa on vihreä 8-jalkainen) ja tuhosimme vastustajamme lopullisesti kattilallisella kiehuvaa vettä. Ehkä hieman yliampuvaa, mutta tehokasta.

Nyt me mietimme, onko jossain viemärimutkassa kasvamassa oikea pienien vihreiden hämähäkkien armeija valmiina nousemaan yön pimeinä hetkinä ruiskimaan päällemme Harpic wc-puhdistusainetta. Etenkin kun Wikipedian mukaan nämä ovat jahtihämähäkkejä, joiden saalistus perustuu väijymiseen. Voi olla, että ensi yöksi laitamme wc-pytyn kannen päälle painoksi muutaman tiiliskiven. Ei meillä varsinaisesti pelätä, kunhan varaudutaan.

14.6. Juhannusarvonnassa matkalaukullinen vaatteita

Emme ole vielä koskaan arponeet mitään, mutta hyppely mukavuusalueelta sinne tänne voisi nyt olla paikallaan. Ulkona sataa ja kesä on kylmin miesmuistiin, joten pieni hyppely on joka tapauksessa ehdottoman tarpeen. Sitä paitsi kukaan ei todennäköisesti lue blogiamme juhannusviikolla, joten eipä ole pelkoa siitä, että ihan oikeasti joutuisimme mistään luopumaan.

Palkintona ovat valinnan mukaan joko Pirjon tai Purjon vaatteet niiltä päiviltä, jolloin kävimme kangaskauppa Wexlerissä kummastelemassa. Katsokaa kuvia  ajanjaksolta 28.5. - 8.6.2015 lisättynä vielä näillä uimapuvuilla (tai siis toisella näistä) niin saatte selville, mistä on kyse. Kaikki pakataan kuvassa näkyvään pilkulliseen matkalaukkuun ja lähetetään jonnekin, mielellään tietenkin sinne, missä arvonnan voittaja sattuu asumaan.

Jos haluat osallistua, laita viesti kommenttikenttään, joka löytyy jostain tämän tekstin jälkeen. Ehkä siinä lukee sinisellä että Ei kommentteja tai Näytä 5 kommenttia, mutta kyllä se ainakin teoriassa on käytettävissä. Älä kerro itsestäsi mitään kovin henkilökohtaista, pelkkä etunimi tai nimimerkki riittää. Tietysti olisi mielenkiintoista tietää, miksi ihmeessä arvontaan osallistut ja kenelle mahdollinen voitto olisi menossa. Ei sillä arvonnan kannalta ole mitään merkitystä, mutta me olemme luontaisen uteliaita. Lisätietoja kuten sukunimeä ja osoitetta kyselemme siinä vaiheessa, kun arvonta juhannuspäivänä on suoritettu. Vielä emme ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi toimii onnettarena.

Jos kommenttikentän käyttö ei onnistu, mutta haluat sinnikkäästi arvontaan osallistua, laita sähköpostia osoitteeseen pirjojapurjo@gmail.com

Hirmuisesti hyvää onnea kaikille arvontaan ja miksei muutenkin.

13.6. Heja prinssilliset häät, täällä ollaan jo valmiina

Asettelimme itsemme sireenipensaan varjoisalle puolelle ja huiskimme täältä vallan vimmatusti päivän hääparille, joka on jo käynyt läpi ties mitä illallis- ja puheseremonioita yhdistettynä yölliseen biletykseen. Lehtitietojen mukaan eilen (tai tänään) on juhlittu aamuneljään asti, joten täytyy toivoa, ettei Neito Sofia Hellqvistin hääkampausaika ole kovin varhain aamulla.

Me olemme tunnetusti erittäin kuningas- ja prinssimielisiä ja lisäksi erityisen paljon Sofia-mielisiä, joten tänään on meidän kesämme kohokohtajuhla. Tukholmassa on kehitelty erityinen prinsessaleivos juhlistamaan häiden odotusta, ja koska siinä on vaaleanpunaisen eri sävyjä, niin mekin etsimme omasta mielestämme tilanteeseen sopivaa juhla-asustusta. Tosin missään etikettikirjassa ei sanota, että vaatteet pitää soinnuttaa syötäviin, mutta prinsessaleivokset ovat aina sen verran makoisia, että niistä voi etsiä myös mekkojensa värikartan aineksia.

Pirjon mekko on valkoista ihan aitoa morsiussatiinia ja sitä koristaa paljettinauha, joka oikeassa valossa heijastaa hempeää vaaleanpunaista. Purjolla on muuten punertavassa mekossaan tehosteena ruusukuvioista organzaa tai mitälie ohutta kangasta, joka kuultaa viehkosti läpi. Mekko on kauttaaltaan vuoritettu. Sireenit puolestaan ovat jotain ikivanhaa lajiketta, joka kukkii miten kukkii minäkin vuonna. Nyt on vaihteeksi varsin kukallinen hetki, mutta onpa tässä ollut aikoja, jolloin se on suostunut pursuamaan kukkaterttuja vain muutamalla oksalla.

Paljon onnea sinne Ruotsinmaalle. Toivotaan, että aurinko paistaa ja juhlavierailla on mukavaa. Me istumme television ääressä ja arvostelemme ihan jokaisen vaatteen ja ilmeen ja olemme iloisia, että yksikään kameramies ei tule kuvaamaan mahdollista haukotteluamme.

8.6. Kauhiast knapei

Viimeisenä työpäivänä kangaskaupassa paneuduimme nappien ihmeelliseen maailmaan. Niitähän riittää kahmalokaupalla! On kaikkia mahdollisia värejä (ja muutama melkein mahdoton, mihin ihmeeseen voi ommella sinivioletin tai läikikkään napin?) ja kokoja, on kantanappeja ja nelireikäisiä takkinappeja, pyöreitä ja piparkakkureunaisia.  Jossain tuolla pohjalla on lisäksi ainakin nelikulmaisia nappeja ja kaksi melkein palloa.

 

Pirjo riehaantui täysin nappilaarin äärellä. Ihan totta, näitä on kokonainen laari, ei siis muutamaa putkilollista. Tämä on oikeastaan aarrekasa, koska tästä voi itse etsiä nappiparin tai viisi yksilöä tai miten monta sitä nyt onkaan päättänyt tarvita. Onneksi tähän on koottu vain isoja nappeja, joten jos tarvitsee puseroonsa pikkuruisia kiinnitystarpeita, ei tarvitse kaivella laarin pohjalta, vaan voi kipaista myymälän takaosaan, jossa Purjo jo meitä odottaa.

Täällä napit ovat siistissä järjestyksessä laatikoissa ja mukeissa. Kuvassa näkyy hyvin suppea valikoima kaikesta siitä, mitä on tarjolla. Hyllyiltä löytyy pikkuruisia nappeja paitapuseroihin, vähän tanakampia neuletakkeihin ja muutama niin koristeellinen, että ne sopisivat todennäköisemmin paremmin korvakorun koristeeksi kuin somistamaan mekkoa.

Vaatteemme ovat edelleen suoraa Wexlerin trikookokoelmista. Pirjolla on ohut kirjoneulepusero ja siihen sointuvat tiilenpunaiset housut ja Purjolla työkonekuvioinen paita yhdistettynä punaisiin trikoohousuihin. Näissä on hyvä tehdä töitä, sillä onneksi tänä kesänä ei ole tarvinnut kärsiä vielä ainuttakaan inhaa hellepäivää-