23.8. Luonto tunkeutuu kotiimme

Joten me tunkeudumme luontoon ja jonkun pensaan pimentoon. Tällä on varmasti joku aito nimi, mutta me kutsumme tätä lymyksi ihan siksi, että täällä voi lymyillä. Pirjo on pukenut asunsa vähän huolimattomasti, joten kesäherkuttelun pyöristämä vatsa näkyy vallan veikeästi. Purjo taas tietää, että jos ei voi peittää, niin kannattaa korostaa. Tällä kertaa korostimena on Muumimamma-aplikaatio.

Kotiimme on tällä kertaa tunkeutunut sisilisko. Siinä se toljotti meitä keittiön lattialla, kun palasimme puutarhasta omenanhakumatkalta. Ehkä se oli kuvitellut, että kotimme on autiotalo tai että siellä saa vilistellä miten tahtoo, mutta me olimme eri mieltä ja vangitsimme sen läpinäkyvällä muovikulholla. Kyseessä tuntui olevan varsin paatunut rikollinen, koska se ei mitenkään järkyttynyt vapautensa riistämisestä, ei juossut villinä ympyrää tai yrittänyt raapia tietään ulos. Siksi uskaltauduimme ujuttamaan lattian ja kulhon välistä tanakan pahvin, jonka avulla lopulta saimme kotiintunkeutujan kannettua pihalle. Vasta jälkeenpäin kävi mielessä, että se saattoi olla joku etukäteen rikospaikkaan tutustuva sisilisko, joka ensi yönä vyöryy kaikkien kavereittensa kanssa tekemään pahojaan.

Ryhdyimme listaamaan kaikkia niitä kutsumattomia vieraita, joita kodissamme on nähty. Tietenkin täällä on ollut kauhistuttava määrä hämähäkkejä, kärpäsiä, hyttysiä, ampiaisia, mehiläisiä, kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä. Osan olemme kylmäverisesti tappaneet ja osa on päässyt pakoon. Hiiriä on ollut kymmeniä ja niistä olemme päästäneet ilmat pihalle aina kun se on ollut mahdollista. Kuistilla oli kerran rastas ja kauan sitten vintistä tunkeutui kylpyhuoneen puolelle pääskynen, joka kaiketi kuvitteli ilmanvaihtoputken juuressa olevaa tilkitsemätöntä reikää sopivaksi pesäkoloksi. Harmi, että juuri siitä ujuttautuva putosi pesualtaaseen, jos ei osannut olla varovainen. 

Vintissä ovat mellastaneet ainakin oravat ja jo mainitut hiiret. Lisäksi siellä on harmillisen kukoistava lepakkoyhdyskunta, joka tässä vaiheessa vuotta alkaa hiljalleen etsiytyä kohti talvihorrospaikkoja. 

Ihan kutsuttuina meillä on joskus käynyt koira ja kutsumatta muutama kissa. Ne olivat siitä hankalia, että eivät suostuneet ymmärtämään puhetta, vaan yrittivät olla asettuvinaan taloksi. Itsepäisen katin karkoitus ei ole helppoa puuhaa, koska pahimmillaan sellaiset tarraavat ikkunanverhoihin ja sähisevät sieltä kuin kuvitellen olevansa jotenkin oikeutettuja raatelemaan tekstiilejämme. 

Kodissamme on siis ajoittain suorastaan eläimellinen meno, joten ei ihme, että hakeudumme sieltä pensaiden suojaan piiloon. Tosin täällä voi olla vaikka lehtokotiloita valmiina niljakkaina matelemaan paljaitten jalkojemme yli. YÖK!

 

22.8. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella rikkaruoho

Täällä taas! Varmaan jo luulitte, että olemme kokonaan unohtuneet jonnekin, mutta meillä oli sellainen mustikan, punaherukan, karviaisen ja puolukan kokoinen tauko, jonka aikana täytimme pakastinta kuin mallimartta ikään. Mansikoista emme nyt puhu, koska lehtitietojen mukaan ne olivat loppu jo juhannuksena, vaikka 5 kg laatikon saa edelleen 40 eurolla. 

Jossain vaiheessa kesää meillä oli kuvitelma siitä, että kuvauttaisimme itsemme erilaisten pihapuiden äärellä, näitä kun meillä riittää. Aloitimme tästä ihan tavallisesta kuusesta, joka on asettunut maantieteellisesti tarkastellen pihamme kaakkoiskulmaan. Vasta jälkeenpäin huomasimme, että sen ympärillä kasvaa varsin maittava voikukkayhdyskunta, joka antaa sellaisen oletuksen, että pihamme on yhtä rikkaruohoryöppyä.  Niin se muuten onkin, koska ruohonleikkuri koki äkkikuoleman vain noin 14 vuoden uskollisen niittotyön jälkeen. Kolme viikkoa ilman minkäänlaista ruohonlyhentäjää aiheutti sen, että talon ohi joskus ajavat EU-tarkastajat tutkailivat pihaamme pohtien, pitääkö pihapiiri heinäkasvuston vuoksi määrittää erilliseksi kasvulohkoksi vai ei. Mutta se on ihan toinen tarina se.

Me olemme siis voimissamme ja niin valmiita syksyyn kuin vain voi olla. Kesän hempeydestä muistuttavat vain pallolliset mekkomme, joihin on aplikoitu Hello Kitty -kuviot. Näissä voi hätätilassa esittää kärpässientä kaikille likinäköisille linnuille, joita lähitienoolle on uudisasutunut. Kuvitelkaa: lähinaapurinamme on hyvin äänekäs kurkiparvi, jonka joka-aamuisiin rutiineihin kuuluu mellakointi ja rähinä. Jos ne olisivat ihmisiä, olisimme aikaa sitten soittaneet poliisit paikalle, mutta viattomille luontokappaleille ei voi mitään. Esittävät kuitenkin tyhmempiä kuin ovatkaan.

13.7. Pirjo ja Purjo kehittelevät teorian

Olemme viime aikoina kirjoittaneet hyvin vähän. Osittain se johtuu siitä, että elämässä tapahtuu kovin paljon, joten emme ennätä asettelemaan ajatuksiamme järjestykseen ja osittain siitä, että olemme kehitelleet teoriaa.

Sen mukaan kaikilla on käytössään vain tietty määrä sanoja, jokaisella yksilöllisesti omanlaisensa sekoitus. Jos käyttää päivällä sanoja kovin ahkerasti, ei iltaan enää jää sanottavaa tai kirjoitettavaa. Ja jos jää, niin korkeintaan jotain todella hankalia tai turhia termejä kuten turnipsi tai konfiguraatio. Siksi emme ole ennättäneet blogimme pariin, koska päivät kuluvat nykyisin latoessamme sanoja peräkkäin tai limittäin tai erilaisten pallukoiden ja kulmioiden sisään. Illalla kotona ei ole enää paljoa sanottavaa, koska parhaat sanat on käytetty loppuun. 

Jatkuvien sadekuurojen innoittamina pukeuduimme haalareihin, jotka pitävät ainakin pienesti vettä. Huomiseksi on luvattu poutapäivä, mikä onkin mukavaa vaihtelua tähän ukkoskuurojen värittämään heinäkuuhun.

11.6. Älä huuda, älä pauhaa

... älä riko luonnon rauhaa.

Noin meille on aina opetettu, mutta nyt onkin muoti muuttunut. Stressaantuneita ja muuten vain elämäänsä suivaantuneita ihmisiä kehotetaan kipittämään metsään ja huutamaan siellä paha olonsa oikein raivolla ulos. Karjuntaa voi tehostaa varjonyrkkeilyllä ja kas - muutamassa minuutissa on voimaantunut olo ja taas jaksaa ankeaa arkea. Siellä sitä on korpien kätköissä koettu kokeminen, oltu yhtä Äiti Maan kanssa ja tunnettu, miten leppeä tuuli avaa kaikki aistit ottamaan vastaan niin tuoksut kuin puidenlatvojen huminan.

Kukaan ei ole tähän mennessä tuonut julki huoltaan siitä, mihin kaikki stressi metsästä menee tai siitä, onko puille ja muille kasveille lainkaan hyväksi joutua kuuntelemaan sitä, miten ihmiset purkavat tuntojaan suuriäänisesti. Ei, lehtijutuissa muistetaan vain asian psykologinen ja egologinen puoli, mutta ekologia jää kokonaan sivuun. Puut ja muut viattomat luontokappaleet joutuvat ottamaan vastaan sellaisen määrän negatiivisia tunteita, että kokenut terapeuttikin moisen jälkeen kaipaisi työnohjausta. Puille ei ole tarjolla mitään apua, joten en yhtään ihmettelisi, jos useamman stressinpurkuhuudon kuulleet kuuset kuihtuvat kuoliaiksi.

Eläimet voivat aina paeta ihmisen ärisemisen kuullessaan, mutta puut ovat juurineet tiukasti juuri siinä, missä sattuvat sijaitsemaan. Siitä ei pääse poistumaan minnekään, vaikka ei olisi pätkääkään kiinnostunut ihmisen pahasta mielestä. On pakko huojua juurillaan ja yrittää olla kuin asia ei mitenkään koskettaisi, vaikka todellisuudessa turha älämölö harmittaisi niin, että neulaset putoilevat ennen aikojaan. Järjestyslaki kieltää metelöimisen julkisella paikalla, mutta metsästä ei mainita sanaakaan, joten siellä voi psykologien mielestä melskata yötä myöten ja uskotella itselleen, että nyt stressi haihtuu.

Vaan kun ei haihdu! Sinne se jää puiden kiusaksi. Etenkin taajama-alueiden lähimetsät hyvien kävelyreittien läheisyydessä ovat erityisen alttiita stressireaktioiden vastaanottajiksi, mikä näkyy harjaantuneelle silmälle havupuiden harsuuntumisena ja lehtipuiden kuivumisena. Kaikki metsässä huudettu ääni kerääntyy viattomiin luontokappaleisiin ja suorastaan kumuloituu niissä aiheuttaen ihan yhtä paljon harmia kuin mitä se aiheuttaisi missä tahansa inhimillisessä kuulijassa. Puiden kärsimyksiä ei ajattele kukaan, päinvastoin. Niitä on käyty halailemassa vuositolkulla ja nyt niille saa huutaa niin lujaa kuin jaksaa. Luonnon kuvitellaan ottavan vastaan kaikenlaisen henkisen epätoivon ja väsymyksen, vaikka rajansa sitä on niilläkin.

Joten meidän ohjeemme on: kunnioittakaa luontoa ja olkaa sille kilttejä. Jos kerrostalon rappukäytävässä ei saa hoilata kuin viimeistä päivää, niin miksi ihmeessä lähimetsä olisi sen otollisempi paikka kiljumiselle. Turhanpäiväisellä rääkymisellä ei saavuta yhtään mitään sellaista, mitä ei saisi rauhallisella puheellakin. Ja jos teidän on ihan pakko saada lisää jaksamista halailemalla koivunrunkoja, niin kysykää edes ensin lupa. Tunteet ne on tukkipuillakin! Muutama kaunis lohduttava sana ei olisi ollenkaan pahitteeksi sen jälkeen, kun ensin olette käyneet metsässä melskaamassa omaa pahaa oloanne pois.

Vaatepuolella olemme niin aurinkoisia että itseäkin ihmetyttää. Halusimme kuvalla herättää huomiota ja siksi otimme siihen mukaan hurjan määrän raidallisia laatikkoja. Ne sointuvat mukavasti asujemme väreihin ja keltamustina varoitusvärillisinä saavat aina hieman hätkähtämään, että mitäs nyt. Huomasitte meidät, vaikka olemme ihan hiljaa! Samaa voitte kokeilla siellä metsässä, kun seuraavan kerran tekee mieli purkaa tuntojaan. Olkaa ihan hiljaa ja kuunnelkaa, kyllä silläkin stressi poistuu.

8.6. Pitopalveluyhdistyksen kirjoittamattomat säännöt

Me emme osaa laittaa ruokaa tai leipoa, joten olemme pitopalvelujen suurkuluttajia. Tähän asti olemme tyhminä tumpeloina luottaneet siihen, että pitopalvelun väki saapuu paikalle, laittaa lautaset, lasit ja tarjottavat jne. paikalleen ja meille riittää se, että olemme vieraiden kanssa juhlamielellä. Olemme siis tehneet jo vuosikausia vallan väärin, mutta onneksi viime viikonloppuna meille osui pitopalveluyhdistyksen johtokuntaan kuuluva yrittäjä, joka lateli meille käyttösäännöt. Koska tiedämme, että aika moni luulee pitopalvelun tarjoiluhenkilökunnan esimerkiksi keräävän pöydiltä likaiset lautaset, niin käytämme nyt tämän postauksen neuvoaksemme kaikkia niitä, joilla vaikka rippi- tai ylioppilasjuhlien järjestäminen on vielä edessä.

1. Asiakas on aina väärässä

Tämä on hyvä periaate ja tästä kannattaa lähteä. Vaikka pitopalveluyrittäjä olisi luvannut ihan mitä tahansa, ei hän oikeasti ole luvannut ainakaan sitä, mitä asiakas väittää. Lisäksi jos asiakas reklamoi jostain jonninjoutavasta, niin vedetään välittömästi esiin köyhyyskortti ja todetaan, että palvelu oli moitteeton, mutta asiakas näköjään etsikin halpaa vaihtoehtoa. Köyhä mikä köyhä.

2. Foliovuoka on riittävän täydellinen tarjoiluastia

Jotkut tyhmät - kuten me - olettavat, että juhlissa ruoka tarjoillaan kauniisti aseteltuna. Pitopalveluyhdistyksen mukaan näin ei suinkaan ole, koska foliovuoka on sellaisenaan varsin juhlava eikä vaadi mitään erityistä koristelua. Vuoka uunista ulos ja pöydälle, kyllä siitä kelpaa asiakkaiden kasvispaistosta ottaa eikä tarvitse uikuttaa, että muka joku juhlavampi tarjoiluvuoka pitäisi liata. Jos asiakas valittaa, muistetaan sanoa, että muissa juhlaperheissä ollaan oltu ihan tyytyväisiä eikä kukaan koskaan ole sanonut, että ei muka eineskeittiöidenkin suosima folio kelpaa. Tästä asiakas ymmärtää, että on hienosteleva snobi ja siksi hieman naurettava ja halveksittava.

3.Pitopalvelulla on oikeus tehdä tupatarkastus koko taloon

Pitopalvelun väellä on sen verran raskas työ, että heillä on ennen tilaisuutta oikeus tutkia koko juhlapaikka, oli se sitten jonkun koti, kartano tai nuorisoseurantalo. Erityisesti keittiön kaapit ovat se alue, jossa pitopalvelu saa melskata niin riemulla kuin haluaa, talonväeltä ei tarvitse kysellä lainaan teekannua tai puuttuvia tarjoilukulhoja. Ne voi ottaa kaapista kuin omansa. Jos ei heti löydy, kannattaa nousta tuolille seisomaan ja kurkkia ylimmätkin komerot, aina sieltä jotain lystiä löytyy.

Tästä seuraa myös se, että pitopalveluyrittäjällä on lupa olla joskus hieman leikkisä.  Paistin voi tarjota kekona salaattikulhosta, jos ei keittiöstä löydy muuta sopivaa astiaa. Jos palvelun tilaaja rohkaistuu huomauttamaan, että pyynnöstä ruokasalin puolelta olisi löytynyt hyvinkin juhlavia tarjoiluastioita, niin tuhahdetaan kuuluvasti ja sanotaan, että meillä oli kiire. Sitähän ei pidä mitenkään puolustella, että omia tarjoiluastioita ei muistunut mukaan. Tai kakkulapiota, kastikekannua, leikkuuveistä...

4. Likaisten astioiden kerääminen ei kuulu pitopalvelulle

Monihan kuvittelee, että näin olisi. Tyhmyyksissään uskotaan, että pitopalvelusta tulee peräti kaksi ihmistä paikalle, koska toinen pitää huolta, että pöydässä riittää syötävää ja toinen pitää huolta siitä, että juhlavieraiden ei tarvitse kanniskella astioita itsepalveluna keittiöön. Olette erittäin väärässä luuloinenne. Pitopalvelusta tulee kaksi henkilöä siksi, että he voisivat pitää seuraa toisilleen sillä aikaa, kun isäntäväki (tai emäntäväki) kantaa likaisia lautasia ja kahvikuppeja keittiöön tehden näin tilaa uusille vieraille. Jos pitopalvelun väkeä patistaa astiankantoon, saa ripeästi vastauksen, että "heti" ja sen jälkeen vastaaja poistuu vähintään vartiksi ulos ikään kuin keräämään voimia ja varmistamaan, että joku toinen tekee työt. Jälkeenpäin reklamoidessaan saa vastauksen, että kun talonväki jo teki sitä työtä, niin ajateltiin, että ei tulla väliin sotkemaan.

5. Kolmatta kierrosta ei ole

Pitopalveluissa on käytössä yhdistyksen säännöissä määritelty rajaus, jonka mukaan ensimmäisellä kierroksella kaikille on kaikkea, santsikierros on jo typistetympi versio eikä kolmatta kierrosta ole. Ei siis pidä olla sellainen tyhmyri, joka ensin ottaa salaattia, seuraavalla kerralla kalaa ja vasta kolmannella lämmintä ruokaa. Ei, pitopalveluyhdistys on päättänyt, että ruoka syödään ripeästi, koska heillä on kiire kotiin. Ei siis mitään ensimmäisen kierroksen varovaista maistelua, vaan alusta alkaen hillitöntä mättöä.

6. Kakkua otetaan vain yksi pala

Kolmatta kierrosta ei tunneta kahvittelussakaan, koska pitopalvelulle paras vieras on nopeasti poistuva vieras (etenkin, jos emäntäväki tajuaa kantaa likaiset kupit samantien keittiöön, jotta voi laskea, missä vaiheessa voi ryhtyä äänekkäästi tyhjentämään kahvipöytää). Kahvin kanssa saa ottaa yhden palan kakkua eikä tilaajan ole sopivaa pyytää uutta kakkua pöytään, jos edellisestä on vielä palakin jäljellä. Vaikka ne kakut on periaatteessa maksettu ja tilattu, niin pitopalveluyrittäjä pitää yhdistyksen tukeen nojaten periaatteenaan, että hän saa päättää, paljonko syödään ja mitä. Jos ei vieras ole vaivautunut koskemaan sinappisilakoihin, niin kaksi palaa kakkua on kuin rienausta ruuanlaittajalle.Jos palvelun tilaaja menee ääneen sanomaan, että ottakaa lisää, niin siitä saa laskuttaa erikseen.

7. Vieraissasi on aina joku pitopalveluyrittäjän tuttu

Tämä on siitä kätevää, että jos kaikki ei mene niin kuin toivoit, ja avaat suusi arvostellen sanomalla, että tämä vähän harmitti, niin pitopalveluyhdistykseen kuuluva yrittäjä muistaa muistuttaa omista paikalla olleista tutuistaan. Hän lupaa tiedustella näiltä, menikö kaikki kuten on kerrottu vai olisiko palvelun tilaaja puhunut palturia. Kaikkihan me haluamme, että pitopalvelu urkkii kutsutuilta juhlavierailta tilaisuuden kulkua ja sitä, että eikö ollutkin kamalan laiskaa se talonväki. Eivät olisi viitsineet itse tehdä mitään, vaan yrittivät juoksuttaa pitopalvelun väkeä! 

8.Lopuksi voi ottaa rennommin

Pitopalvelu lopettaa tilaisuuden juomalla talonväen mukeista kahvia ja rupattelemalla mukavia. Likaiset kupit jätetään tiskipöydälle. Työaika on ohi, joten kuka sitä nyt enää siinä vaiheessa tekee itselleen tiskattavaa? Ja kuuden tunnin juhlaan kuuluu vähintään 30 minuutin ruokatauko, sen ruuan maksaa luonnollisesti tilaaja.

- - -

Tähän asti olemme siis tehneet kaikki mahdolliset perusvirheet ja pitopalveluiden väki on ollut hämmennyksissään ihan hiljaa. Vihdoinkin törmäsimme pitopalveluyrittäjään, joka laittoi meidät vaatimuksinemme aisoihin ja selkein sanoin kertoi, miten tulee toimia. Missään ei kuulemma aikaisemmin ole ollut niin vaativaa ja pikkumaista isäntäväkeä kuin meillä, koska oletuksemme olivat suorastaan pöyristyttäviä ja osin naurettaviakin. Mutta virheistä mekin opimme ja tiedämme, että kun on seuraavan juhlan aika, valitsemme jonkun pitopalveluyhdistykseen kuulumattoman palveluntarjoajan, koska meidän mielestämme jokaisella on oikeus kahteen palaan kakkua. Ainakin, jos tulee meille juhliin.

Siltä varalta, että joku haluaa ehdottomasti hankkia palvelua pitopalveluyhdistykseen kuuluvalta yrittäjältä, niin kerromme, että esimerkiksi Myrskylästä löytyy yksi varsin hyvin arvonsa tunteva ja mielellään asiakkaita ohjeistava henkilö.

28.5. Roskapostin uhrit

Me saamme nykyisin hyvin paljon sähköposteja. Niitä lähettävät Gigantti, Posti, Pankki, Jenni N, Onnenarpa, Citymarket ja moni muu. Yhteistä niille on se, että varsinainen asia ei millään mahdu viestiin, joten meidän pitäisi avata liite saadaksemme selville, mitä mukavia uutisia onkaan saapunut.

Vaan mepä emme avaakaan, vaan poistamme kaikki epäilyttävät ja muuten vain outojen lähettäjien meilit samantien. Niissä kun asustaa pelottava virus, joka voi koska tahansa ottaa koko tietokoneemme haltuun ja hävittää ihan jokaisen asian, jonka olemme tallentaneet kovalevylle. Se olisi hyvin surullista, vaikka olemmekin ihan varmuudeksi kopioineet kaiken olennaisen muutamaan muuhunkin paikkaan.

Tosin on pakko tunnustaa, että aina joskus käy mielessä, että sitä voisi vaikka vain vähäsen kurkistaa katsomaan, mitä siellä liitteessä olisi. Entä jos siellä oikeasti kerrottaisiin, mistä sen iPodin voisi eurolla käydä noutamassa tai mikä jännittävä paketti odottaa Matkahuollossa noutajaansa. Silti emme kurkista edes kirjaston koneella käydessämme, koska roskapostin lähettäjällä on se meidän sähköpostiosoitteemme. Pelkäämme, että yhden vaarattomankin liitteen avaaminen saisi posteja suoltavan palvelimen riemastumaan niin, että se tuplaisi tai triplaisi lähetysmäärän. Nykyinen noin kuusi meiliä päivässä riittää ihan hyvin, kiitos vain, sen me maltamme aina iltapäivällä siirtää roskakoriin ja edelleen jonnekin lopullisesti hävitettyjen bittien taivaaseen.

Tänään on pilvinen päivä, joten mekin olemme pukeutuneet riittävän lämpimästi siltä varalta, että saamme päähämme lähteä keräämään lehtokotiloita. Ne hurmaantuivat parin päivän sateista niin, että paikoitellen saimme kerätä kotiloita lapiolla kuumavesiämpäriin. Tosin se lapio oli mallia lasten hiekkalaatikkovarustus, mutta ämpäri iso. Pirjon liivihameen taskusta kurkkii aplikoitu Nalle Puh ja Purjon haalareitten isossa paikkataskussa omaa riemua pitää merimiesnalle.

6.5. Tänään ällöämme moottoripyöriä

Ja inhosimme niitä jo eilen käydessämme muutaman sadan kilometrin päässä autoajelulla. Aurinko paistoi ja vähän väliä vastaan tai ohitse päristeli parvi kaksipyöräisiä. Hyvähän siellä oli ajella, jos motoristit viitsivät ajaa korkeinta tiellä sallittua nopeutta, mutta miettikääpä tilannetta, jossa 40 kpl liian pieneen nahkapukuun pukeutunutta pikkuisen pyylevää virkamiestä päättääkin kevään kunniaksi ajella varovaisesti noin 60 km/h, ettei vain satu mitään ikävää. Sellaisesta laumasta ei pääse ohi eikä yli saa ajaa.

Kyllä me ymmärrämme, että keväiseen kaksipyöräisellä ajeluun liittyy vapauden hurmaa ja muita mukavia asioita. Tässä vaiheessa kevättä ei hurjemmassakaan vauhdissa hampaisiin saa vielä harmaata hyttyskuorta ja ensimmäiset kilometrit ovat aina vähän kuin juhlaa, mutta muiden liikenteessä pujottelevienkin kokemuksia voisi vähän miettiä. Jos taukopaikan parkkiruuduissa on hyvin harvaan aseteltuja pyöriä ja autoilijat joutuvat etsiytymään jonnekin alueen äärireunoille, niin voihan siitä tulla vähän pahaa mieltä ja ainakin ajatuksellista suukopua. Että pitääkö ne pyörät haja-asutusalueellakin asetella keskelle ruutuja, vaikka vähän tiivistämällä saataisiin hyvät tilat kaikille.

Kun olimme saaneet sijoitettua automme jonnekin parkkipaikan kaukaisimman kolkan puoliväliin, kipitimme kohti pullantuoksuista kahvilaa. Siellä me kohtasimme vain sellaisia epämoottoripyöräkerholaisia, joilla ei ollut rumia tatuointeja eikä ilkeää mieltä. Silti me aika lailla ärsyynnyimme siitä, että he eivät viitsineet asettua taukopaikassa jonon hännille vaan kokivat olevansa ikään kuin enemmän oikeutettuja tuoreeseen kahviin kuin kaikki muut. Tietysti nämä vähän rosvon näköiset veijarit vetosivat siihen, että kun kaverikin istuu jo pöydässä, joten tässä on vähän kiire, mutta silti se oli meidän mielestämme epähienoa etuilua.

Jostain syystä jopa puolen tusinan mopopojan ajelu omilla viritetyillä ja siten laittomilla menopeleillään ei tunnu yhtä turhauttavalta kuin nämä kokoontumisajot, joihin lopulta laumautuu yhdelle pienelle taukopaikalle tai muistomerkille kymmeniä ja taas kymmeniä motoristeja. Tai näin me ajattelemme silloin, kun joudumme keskelle pärinäpoikaparvea emmekä ole ihan varmoja siitä, onko ajaminen enää turvallista. Hankkisivat jonkun hyvän harrastuksen kuten vaikka huonekalujen entisöinnin, sitäkin kun voi hyvin tehdä porukalla.

Vaatepuolella ratkaisi tänään väri eli sinistä sen olla pitää. Kaikki muu on trikoota paitsi Pirjon hame, joka on kauniisti laskeutuvaa viskoosia. Mitä on ehkä hankala uskoa, koska kuvassa vaate kaikkea muuta kuin laskeutuu.