27.11. Tyly todellisuus

Varoitus: seuraava kuvamateriaali saattaa aiheuttaa herkimmissä blogimme lukijoissa ahdistusta, pahaa mieltä ja suoranaista kauhua. Toivomme, että mahdolliset alaikäiset katselijamme laittavat kädet silmien eteen ja sivuuttavat tämän postauksen kokonaan. Emme halua, että näette painajaisia ja kärsitte mediavälitteisestä sokerihumalasta. Paljastamme asian, joka on monen eri tahon tiedossa, mutta josta sekä eduskunta että vaihtuvat hallitukset ovat vaienneet jo monia vuosia.

Kyseessä on salainen kuvapari, jonka ensimmäinen kuva kertoo virallisesta todellisuudesta. Tälläisena halutaan nähdä pääosin vihreisiin asuihin pukeutuneista nuorista miehistä koostuvan ryhmittymän ruoka-aineympyrä. Erilaisia mössöjä, joissa on runsaasti E-alkuisia aineita ja toissavuonna henkensä heittäneiden eläinten jäämistöä. Maukasta, esteettisesti ruokahalua herättävää, terveellistä ja ravitsemuksellisesti juuri oikeanlaista sisältäen kaikki tarvittavat kalorit. Nopea valmistaa eikä haittaa, vaikka tätä ei ennättäisi syömään, koska maistuu lämpimänä ja kylmänä samanlaiselta.

Todellisuudessa hengissäselviämisen mahdollistaa kutakuinkin tämäntapainen kokonaisuus. Ei mitään ravitsemusterapeuttien hyväksymää, ei ehdottomasti lämmitettävää, ei oikeastaan edes terveellistä. Mutta toisin kuin edellisen kuvan tuotteet, nämä maistuvat hyvältä ja lohduttavat hiukan siinä vaiheessa, kun telttaan sataa sisään viidettä päivää eikä edes kuljettajille ole suotu kuuden tunnin yhtenäisiä unia.

 

Silkasta solidaarisuudesta puimme päällemme eläinkuvioisia asuja. Metsässä ei tähän aikaan vuodessa enää pitäisi kohdata siilejä tai karhuja, ne ovat nukkumassa hyvinansaittuja talviuniaan toisin kuin ne, jotka kaivavat repustaan energiapatukan miettien, pitääkö oikeasti pärjätä kolme vuorokautta ilman unta.

21.11. Talvipastellia

Tämmöiset asut tänään. Näihin on kerätty tilkuista ja palasista niin tähdet, pilvet, rusetit kuin raidatkin. Tärkeintä on mukava olo ja elo, vaikka ulkona sataa vettä niin, että epäilemme vedenpaisumuksen nostaneen joen rantaviivan jonnekin järkyttävän ja suorastaan pelottavan puoliväliin. Siksi emme mene ulos. Mainio valinta, vaikka itse sanommekin.

5.11. Erään aikakauden loppu

Maanantaina päättyy yksi meille tärkeä aikakausi. Aamulla postilaatikkoon ei enää tuoda Hesaria, koska lehden jakelupäällikkö tai joku muu ikävä ihminen on päättänyt, että päiväpostin matkassa saapuva paperinen sanomalehti on saapuu sopivaan aikaan sammuttamaan tiedonjanoamme. Silti kaksi paikallista lehteä voidaan edelleen toimittaa ennen kukonlaulua perille tilaajalleen, mutta Hesaria ei ryhdytä samojen jakajien toimesta varhaisjakeluna tuomaan.

Emme siis enää aamulla ennen kerhoonlähtöä saa lukea uutisia rapisevasta paperiversiosta, vaan meitä ohjataan avaamaan nettisivut ja katsomaan sieltä, miten maailma makaa. Mutta kun se ei ole sama asia! Ruudun sininen valo ei kompensoi painomusteentuoksuista lehteä eikä ruudulta ikinä huomaa niitä hulvattomia pikku-uutisia, joita toimittajat sirottelevat sivujentäytteeksi todennäköisest itsekin huvittuneina ideoistaan.

Saamamme kirjeen mukaan "Ymmärrämme, että moni tilaaja kokee muutoksen palvelutason heikennyksenä. Pahoittelemme tilannetta ja pyrimme jatkossa tarjoamaan kaikkille asiakkaillemme parhaiten sopivan tilausvaihtoehdon." Juuri nyt ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa se tarjottu paras vaihtoehto tulee olemaan kustantajalle halvempi tapa eli asiakkaan yhteydenotto bittiavaruuteen, joka keino tulee muutamassa vuodessa jäämään ainoaksi tavaksi saada lehti luettavakseen. Harmillista tässä on se, että jos asuisimme 5 km päässä, saisimme lehden aamulla laatikkoon, mutta juuri täällä asuessamme saamme vain pahoittelut.

Kaiken lisäksi päiväposti ei ole enää aikoihin tullut päivällä vaan enemmänkin iltapäivän puolella. Jos huonosti käy, saavumme alkuillalla kerhosta kotiin samaa matkaa postinjakajan kanssa. Hänellä on silloin mukanaan aviiseja, joiden mainokset eivät enää ole ajankohtaisia ja joiden tarjoukset ovat siirtyneet historian puolelle. Turha siis ilmoitella, että ilmaisia ämpäreitä olisi jonotettavissa klo 9 alkaen, me saamme tiedon vasta klo 17 jälkeen ja silloin sankoja ei ole enää jäljellä.

Tiedämme, että on turha pitäytyä menneessä ja haikailla sanomalehtien perään, tiedon tulevaisuus on netissä. Harmillisesti netti ei aina toimi tai sitten voi saada ruudulle ilmoituksen, että palomuuri on niin täynnä ilkeitä veijareita, että tiedonhippuset eivät enää suodatu läpi ennen kuin palomuuri on päivitetty. Tai sitten saa päähänsä etsiä sen jutun, joka edellisenä sunnuntaina oli suunnilleen lehden puolivälissä vasemmassa alalaidassa. Hakusanoilla ei löydy mitään, joten etsintä ei onnistu toisin kuin paperilehdessä, jota voi selailla uudestaan ja uudestaan huomatakseen, että se olikin lauantainumerossa.

Joka tapauksessa iso tiedonsiirron ovi on nyt sulkeutunut paukkeella ja ryskeellä. Tästä eteenpäin luemme aamupuuroa syödessämme Aku Ankan taskukirjoja tällaisena konventionaalisena versiona emmekä edes vilkuile tietokoneen ruudulta, mitä maailmalla olisi tapahtunut. Taskukirjat kertovat sen kyllä eli väärinkäsityksiä, keksintöjä, veroja, rahoja pankissa ja pankin ulkopuolella, onnea ja onnettomuuksia sekä shoppailua. Aina yhtä ajantasaista.

2.11. Lunta odotellessa

Ei sitä tullut, vaikka säätiedotuksissa moneen kertaa peloteltiin ja vaikka Helsingissä kuulemma koko aurauskalusto oli lähtövalmiudessa. Hanget korkeat nietokset jäivät ainakin tänään väliin. Täällä pohjoisempana saatiin noin kolme lumihiutaletta leijailemaan laiskanpulskeasti maahan asti, joten talvessa on vahvasti ylimainonnan makua.

Niinpä me ihan kiusallamme esiinnymme tänään uimapuvuissa. Kerrankin meillä on kuvassa sukkia, tosin tällä kertaa Pirjon uimapuvussa. Purjo luottaa sammakoiden pinnallapitävään voimaan.

26.10. Eilen kirahvit, tänään hyppivät lehmät

Yritämme jotenkin korvata pitkää poissaoloamme kirjoittelemalla tyhjänpäiväisiä postauksia.

Tänäänkään  ei ole satanut lunta, joten lehmillä on hyvää aikaa hypellä puseroissamme sen sijaan että ne lajityypilliseen tapaansa tekisivät pesiä oljista. Tuo äskeinen oli vitsi, lehmä ei tee pesää, vaikka aikoinaan tuotantoeläinten vapautusrintama moista esitti. Lähilaitumen nautaeläimet vaikuttavat varsin tyytyväisiltä eloonsa ja oloonsa ulkona, ja hyvä niin, koska todennäköisesti tänään illalla ne siirtyvät takaisin navetan hämärään. Tai voiko loistevalolamppujen valaisemaa tilaa hämäräksi sanoa?

Me pysyttelemme sisätiloissa satunnaista postinhakua ja roskienviemistä lukuunottamatta. Syömme vähän kaurapuuroa ja napostelemme suklaata jälkiruuaksi ja siinä sivussa aivastelemme estottomasti (tietenkin vältellen muiden päälle pärskimistä). Vaikuttaa siltä, että olemme onnistuneet hankkimaan päänräjäyttävän syysflunssan vain siksi, että kerhonvetäjä päätti tulla työpaikalleen sairaana. Tietenkin hän muisti mainita asiasta moneen kertaan keräten säälipisteitä, mutta me emme erityisemmin sääli ketään, joka ei ymmärrä pysyä kaukana muista toimiessaan miljoonien innokkaiden virusten elatusalustana.

Näissä paidoissa on muuten resorit, joiden väriksi väitetään ruohonvihreää. Nähtävästi sävyn on määritellyt joku sellainen, joka on tarkastellut ruohoa marraskuun lopussa, koska meistä tämä ei vastaa sitä, miltä takapihan nurmikko juuri tällä hetkellä näyttää heinäkuisesta heleydestä puhumattakaan.

25.10. Juu, kyllä me olemme yhä olemassa

Tosin ajoittain tuntuu siltä, että päivä päivältä vähän haaleammin. Yritämme ryhdistäytyä ja  laittaa näytille edes kuvia vaatteistamme, joita edelleen tasaisena virtana soljuu ompeluhuoneesta vaatekomeroomme. Tällä kertaa olemme eläimellisesti kirahvikuvioisissa trikooasuissa toivottamassa tervetulleeksi lunta, jota ei sitten tullutkaan. Kaikki siitä hehkuttivat, koko eilisen illan siitä varoitettiin säätiedotuksissa ja tänään näimme kaksi räntäsateen esiasteeksi määriteltävää haituvaa heittäytymässä auton konepellille. Siinä kaikki, koko ensimmäisen talvipäivän lumo.

24.9. Konmarituksen tuolla puolen

Komaritus on muotia. Siinähän hyvästellään turhat tavarat, kannetaan ne kirpputoreille tai kierrätykseen ja sen jälkeen ihastellaan sitä, miten ihanan vapautunut olo ihmisellä voi olla, kun ei ole enää turhaa materiaa vaivoina. Harmi, että samaan syssyyn ei pohdita sitä, miten se kaikki tavara tuli hankittua. Jostain syystä me emme usko, että joku on saanut lahjaksi tusinan verran sohvatyynynpäällisiä tai keittiönverhoja, vaikka tavarahelvetistä eroon päässeet vakuuttavat, että roina on saatu lahjaksi.

Vietimme tämän päivän kirpputorimyyjinä ja siinä sivussa tuli tirkisteltyä, mitä ostajat myyntipöydiltä pois kantoivat. Konmarituksen ideologiaan kuuluu se, että jossain on joku, joka ei rakasta minimalistista kotia, vaan iloisin mielin kantaa toisen heippaamat esineet asuntonsa täytteeksi. 

Päivän ehdoton ykkösartikkeli olivat erilaiset koriste-esineet. Hyvänen aika mikä määrä lasisia piparipurkkeja, kynttilälyhtyjä ja linnunmuotoisia tarjoiluastioita kannettiin ensin myyntiin ja hetken kuluttua tyytyväisen asiakkaan varjelevissa käsissä sieltä pois. Tässä vaiheessa muistutamme, että kyseessä ei ollut mikään keräilijöiden suosima tavaranvaihtopäivä vaan ihan tavallinen krääsäkirpputori, jossa suurin osa tuotteista oli tuotu ihan tavallisista kodeista. Paitsi että viereisen pöydän myyntiartikkelit olivat myyjän isotädin jäämistöstä, ja jos niitä paketteja katseli, niin kyseinen Signe ei ollut niitä tavallisimpia tallaajia. Hänen yläkomeroistaan kun oli löytynyt esimerkiksi noin 8 erilaista valosarjaa, kaikki käyttämättömiä ja vielä alkuperäisissä pakkauksissaan suunnilleen vuodelta 2000. Emme tosin hennonneet kysyä, koska Signe oli päättänyt maallisen vaelluksensa eli miten pitkään pöydänhaltija oli kirpputoria tavaroineen kierrellyt.

Toinen myyntivaltti olivat lasten lelut, joita olikin aseteltu lattialle sopivasti kohderyhmän löydettäviksi. Emme ole aikaisemmin tienneet, että perheissä voi oikeasti olla tapana kierrellä ostoksilla joka lauantai hankkimassa "tämän viikon lelua". Karkkipäivästä olemme kuulleet (emme kannata koko ajatusta, mutta se on ihan toinen juttu) ja lelupäivästä, mutta olemme luulleet sen olevan sellainen päivä, jolloin viedään oma lelu päiväkotiin. Nähtävästi se voi olla myös päivä, jolloin hankitaan suunnilleen kuudes muovinen pikkukaivuri, koska lapsi sellaisen haluaa. Konmaritus ei siis vielä ulotu alle kouluikäisiin, heitä ei tavaran määrä haittaa vaan pikemminkin päinvastoin.

Kolmas aika monen kainaloon päätynyt ostos oli joku tekstiili eli matto, verhot, poppanaliina tai tyynynpäällisiä. Vielä ei kenelläkään näkynyt matkassaan hipsterikotien uusinta hankintaa eli ryijyä, mutta käsittämätön määrä pieni pöytäliinoja, keittiöpyyhkeitä ja bambulangasta virkattuja tiskirättejä vaihtoi omistajaa. Emme edes halua ajatella, millaiseen keittiöön sopii lilapinkki liukuvärjätystä langasta väkerretty ekologinen tuotos. Ehkä se päätyi jonkun konmarittajan autioon keittiöön kahden lasin ja lautasen vierelle sisustukselliseksi säröksi.

Me möimme pois pääosin juhlavaatteitamme, koska jostain syystä mummit ja kummit olettavat, että satiininen tai kultapainettu asu olisi pienen nukenomistajan mieleen. Jos meiltä olisi kysytty, niin olisi kannattanut ostaa joustofroteinen haalari. Siitä kun saa leikkijän kyllästyttä kätevän ellei suorastaan käteenkäyvän pölyrätin.