Juuri tänään ukkosta on ilmassa niin paljon, että linnutkin tuntuvat lentävän sähkövoimalla. On kuumaa ja kosteaa ja jokaisen marjapensaan ympärillä on sellainen määrä ötököitä, että jos ei nyt pölytys onnistu niin ei sitten ikinä. Säätiedotus ei luvannut vielä sadetta, mutta alhaalla lentävät pääskyset ovat tähän asti semmoista keliä ennustelleet. Saa nähdä, pitävätkö vanhat ennusmerkit paikkansa.
maanantai 20. toukokuuta 2019
sunnuntai 12. toukokuuta 2019
12.5. Vimman lettiä
Tämä lettikangas on eräänlainen legenda ompelupiireissä. Tätä jonotetaan, säilötään kaapissa ja muistetaan olla myymättä palaakaan yhtään ohjehintaa kalliimmalla, koska valmistaja on sen kieltänyt. Onhan tämä ihan nättiä, mutta ei ehkä sittenkään maineensa veroista eli uskomattoman upean ihanan täydellistä. Materiaalina mukavaa ommella, asuna söpöä ja kuviona vähän epätavallista. Tai ehkä tätä ei ole tarkoitettu näin pienikokoisiin asuihin, iso kuvio vähän katoaa, kun puserolla on pituutta 17 cm.
perjantai 3. toukokuuta 2019
3.5. Palelupäivä
Yöllä ei satanut lunta tai räntää, mutta tänään on niin kylmä, että epäilemme luittemme huurtuvan, jos uskaltaudumme ulos. Paitsi että einä nukeilla oikeastaan mitään luurankoa edes ole.
Vaatteiksi valitsimme topatusta trikoosta tehdyt haalarit, joissa on vähän samanlainen olo kuin olisi pukeutunut napakkaan makuupussiin. Purjon haalarissa ei ole mitään erityistehosteita, mutta Pirjolla on eteen aplikoitu vetoketjun värisävyjä mukaileva Minni Hiiri.
keskiviikko 1. toukokuuta 2019
1.5. Vaihteeksi yöpukuja
Me nukumme yömekoissa, koska niissä saa varpaat tarvittaessa piiloon helmaröyhelön alle. Näissä mekoissa oli ensin kapearaitaista trikoota, jonka seuraksi kaiveltiin tilkkuvakasta suunnilleen samansävyisiä palasia ja saatiinkin tällaiset sinipunavalkoiset asut aikaiseksi. Yleensä meillä on selkäpuolella tarrakiinnitys pukemista helpottamassa, mutta näissä tarrat ovat olalla.
tiistai 30. huhtikuuta 2019
30.4. Kohta saapuvat pakkaset
Aikoinaan vappuna otettiin kaapista uusi mekko ja lähdettiin kevättä ihmettelemään. Nyt kevät meni jo, ja me odottelemme ensimmäisiä kunnollisia yöpakkasia räntäsateineen. Sellaista on luvassa heti kuun vaihteessa, joten me päätimme jättää mekot edelleen kaappiin ja valita tämmöiset olkaröyhelöiset pilkkupuserot. Paljaista varpaista huolimatta näissä kyllä tarkenee.
maanantai 29. huhtikuuta 2019
29.4. Kevään kylpytakit
Toiset menevät heittämään talviturkkiaan hyiseen järveen, mutta me emme moiseen aio ajautua. Sen sijaan esittelemme joustofroteisia kylpytakkeja, jotka ovat mukavan lämpimiä myös hieman kylmempinä päivinä ja vapuksihan on taas viileää luvattu. Pirjon takin huppu on hieman liian iso, koska unohdimme, että eihän meillä ole hiuksia, joita täytyy laajalla hupulla suojata, mutta muuten nämä ovat oikein passelit asut solmittavine vöineen kaikkineen.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2019
14.4. Vaalipäivän perhostelua
Puseroissa on pinkkejä ja turkooseja perhosia oikein runsaasti, ja jotta kokonaisuus olisi täydellinen, on näissä vielä muhkeat olkaröyhelötkin. Erona ovat vain housut: Pirjolla mustaa, Purjolla pinkkiä. Katsomme kovasti luottavaisina tulevaisuuteen, koska menneiden viikkojen aikana kansanedustajaehdokkaat ovat luvanneet yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Jännitetään iltaan asti, miten käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)