Meidänkin vaatekaapistamme löytyy ns. hifistelykuoseja eli ompelevassa maailmassa kysyttyjä kuvioita. Harvemmin hankimme kankaita metritavarana, joten yleensä ompelupöydälle päätyvät jonkun toisen ompelija leikkuutähteet. Ja hyvä niin, koska olisi aika puuduttavaa ommella samasta kuosista kymmentä melkein samanlaista puseroa tai mekkoa. Mieluummin siis muutama pienempi palanen, koska niistäkin saa aikaan vaikka mitä. Tällä kertaa Vimman Letti muuntui heiluhelmatunikaksi ja olkaröyhelöpuseroksi.
perjantai 6. syyskuuta 2019
tiistai 3. syyskuuta 2019
3.9. Jos olisi kerhopukupakko
Joka syksy nostetaan esille se, että pakollinen koulupuku olisi hyvä asia. Me emme ole ihan samaa mieltä, koska koulupuku ei ole yksi ainoa paita-neule-housut/hame -setti vaan melkoinen pino erilaisia asuja eri vuodenaikojen mukaan. Mutta jos olisi erityinen kerhopukupakko, niin tässä olisi jonkinlaista osviittaa asuiksi. Pirjolla on trikoosta ommeltu liivihame ja valkoinen brodyyrihihainen pusero, Purjolla puolestaan ruudullinen liivihame ja trikoopusero samasta kankaasta kuin Pirjon mekko. Jos vaihdetaan puseroita, saadaan leningiltä näyttävä trikookokonaisuus ja astetta juhlavampi ruutumekko+valkoinen pusero -yhdistelmä.
Toisaalta omaan vaatekaappiin katsottuamme olemme tulleet siihen tulokseen, että kiitos ei viralliselle kerhoasulle. Me pidämme enemmän vaihtelusta kuin samanlaisuudesta.
perjantai 30. elokuuta 2019
30.8. Ihan kohta on syyskuu
Syksyyn kuuluvat putoavat lehdet, jo vähän turhan pitkään kukkineen kukat ja pikkuisen palelevat varpaat. Kaikki ne löytyvät tästä kuvasta ja varpaita lukuunottamatta myös näistä mekoista, jotka on lämmöllä ja hartaudella koottu tilkkukopan viimeisimmistä jämäpaloista. Pirjo on erittäin tyytyväinen siihen, että palasten keskeltä löytyi vallan mainosti hänen mekkoonsa sointuvaa raidallista resoria. Purjon mekon helma vaikuttaa jotenkin apean lässähtäneeltä, vaikka tosiasiassa sen pitäisi olla soljuvan hulmahteleva. Miten voikaan kuva huijara näin paljon.
keskiviikko 28. elokuuta 2019
28.8. Loppukesän helleaalto
Säätiedotuksessa luvattiin erityisen lämmintä loppua elokuulle, ja mehän otimme asian tosissamme pukeutuen samantien uimapukuihin. Pienellä jännityksellä odotamme, miten sumuisen aamun jälkeen aurinko ennättää lämmittämään pihan auringonottokuntoon. Toistaiseksi ei näin kepeillä asuilla ole ollut ulos menemistä, mutta kunhan päivä tästä pähkäytyy, niin eiköhän lämpöä tule hieman auringonnousun aikaa enemmän.
Pirjon asussa on selkeä mikälie möhky, mutta Purjon uimapuvun kuviota kannattaa katsoa vähän pitempään, onko siinä etanoita vai kauriita.
perjantai 23. elokuuta 2019
23.8. Aika ennen värejä
Musta, harmaa ja valkoinen eivät kuulemma ole värejä, vaan valon sävyeroja. Joidenkin mielestä juuri nämä sävyerot ovat niitä maailman ihanimpia ja tyylikkäimpiä, mutta me emme ole ihan samaa aallonpituudella tästä asiasta. Meistä nämä ovat vähän tylsiä! Tuttuun tapaan näissäkin on koottu tilkkupinosta samanlaisia (lue: samanvärisiä) kankaanpalasia, käännelty ja väännelty niitä aikamme ja lopulta tehty hulmuhelmaiset tunikat. Palloja, raitoja ja pilvenpalasia vastaan meillä ei ole mitään erityistä, mutta sinisenä, punaisena tai vaikka vihreänä nämä olisivat varmaan paljon reippaampia.
keskiviikko 21. elokuuta 2019
21.8. No nyt meni retroksi
Oikeastaan olemme vain puoliretroja, sillä Pirjon housut ja paita -yhdistelmä näyttää ihan 70-lukuiselta haalari+liivi -asukokonaisuudelta. Purjon digiprintatuista koirankuvista ei tuolla muinaisvuosikymmenellä osattu edes unelmoida. Sävyt näissä molemmissa asuissa kyllä ovat ihan syksyisesti kohdallaan eli ruskeaa ja punaista hippusella keltaista ryyditettynä.
maanantai 19. elokuuta 2019
19.8. Kaikenlaisia hipsukoita
Pastellivärin vierelle sopii synkeä musta etenkin näin syksyä enteilevänä aikana. Pirjon puserossa on jättiläiskokoisia lainausmerkkejä, jotka varmasti jonkun ihmisen asussa näyttäisivät hauskoilta ja pirteiltä. Näin pienessä vaatteessa ne ovat lähinnä outoja: sitä miettii koko ajan, mistä kuviosta suunnilleen kolmaosa on osunut etukappaleelle. Purjolla on tunikan ja mekon välimuoto eli hameeksi liian lyhyt, mutta helmaröyhelön myötä tunikaksi aivan liian pitkä pusero. Kesällä tämä voisi olla leninki, mutta syksyllä huomaa, että ilman lämpimiä housuja tästä ei ole asuksi oikein mihinkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)