30.10 Me olemme joutuneet kokemaan aivan kamalia asioita!

Ensimmäinen elämäämme syvästi järkyttänyt asia oli se, että bussi ei tullut. Eikä mikä tahansa bussi vaan nimenomaan se yksi ja ainoa, joka kuljettaa tiettyyn aikaan paikasta toiseen, joka toinen paikka sattuu olemaan sellainen, että sieltä myöhästyminen voi koitua kohtaloksi. Se auto ei vain ilmestynyt lähtölaituriin, vaikka miten olimme ajoissa paikalla. Mistään ei saanut selvyyttä bussin kohtalosta, sillä nykyisin linja-autoasemat ovat tiloja, jotka on lukittu asiakkailta virka-ajan ulkopuolella ja toisaalta puhelinpalvelussa ei osattu auttaa.

Siinä me seisoimme nyssäköinemme ja reppuinemme hämärässä illassa ja mietimme, mitä tehdä. Onneksi autonkuljettajamme oli varmuudeksi jäänyt odottelemaan lähtöämme, joten kannoimme matkatavarat takaisin takapaksiin ja ryhdyimme matkaamaan henkilöautolla kohti määränpäätä täysin tietoisina siitä, että emme oikeastaan osaa reittiä perille, ja kun kuljettajamme joskus palauttaa itsensä matkalta kotiin, on huomista kulunut jo monta tuntia. 

Automme vakiovarusteisiin ei kuulu navigaattoria, koska osaamme lukea karttaa. Nyt valitettavasti sattui niin, että karttaa ei ollut matkassa mukana eikä toisaalta aikaa lähteä sitä kotoa noutamaan. Siksi teimme kuten muinaisessa tietokilpailussa eli kiperässä paikassa rimpautimme kaverille. Kerroimme ongelman, ja niin saimme reaaliaikaista risteystietoa noin 300 kilometrin takaa. Täytyy sanoa, että inhimillinen navigaattorimme oli huomattavasti miellyttävämpi kuin koneen sisään piiloutunut ääni.

Pääsimme perille aivan sopivasti, joten mitään varsinaista tuhoa tai vahinkoa tästä ei seurannut ellei laskuihin oteta mukaan erittäin likaiseksi tiesuolasta sotkeutunutta autoa ja kamalaa entä-jos-sattuu-vielä-jotain -jännitystä, jonka ansiosta emme nukkuneet seuraavana yönä lainkaan.

Toinen kamala asia tapahtui hammaslääkärissä. Muistanette vihoittelevan viisaudenhampaamme, jonka ansiosta olemme saaneet kokea paljon kipua ja kärsimystä, mutta jota kuitenkin olemme rakastaneet kuin omaa hammastamme. Ei ollut hänen vikansa, että oli osunut hammasrivin viimeiseksi ja keksinyt putkahtaa ikenestä esille viimeisenä vaan ei vaatimattomana.

Tänään meillä oli ikävä kohtaaminen hammaslääkärin kanssa. Jankutettuaan monta kertaa vihlovan hampaamme haitoista sai hän meidät uskomaan, että siitä oli päästävä eroon. Tämä poistoprosessi sujui varsin mallikkaasti, mutta kun pyysimme hammasta mukaamme, saimme kuulla, että se on bakteeripesä. Sen paikka ei ole pienessä muovipussissa vaan erittäin likaisessa jätteessä. Toistimme pyyntömme kahdesti, mutta tuo pihtien ja tonkien valtias pysyi tiukkana: hammas voi olla osa meitä, mutta leukaluusta irrotettuna siitä on tullut ongelmajäte, jota ei voinut ilman suojapukuisia turvahenkilöitä kuljettaa minnekään.

Sydän ja yläien verta vuotaen jätimme hampaamme. Matkalla kotiin meille selvisi, että sitä ei todennäköisesti vaivannutkaan mikään. Hammaslääkärimme valmistaa tietenkin iltapuhteinaan proteeseja, ja nyt häneltä puuttui varsinainen monsterihammas ujutettavaksi muovikitalakeen poskihampaaksi. Sellainen ylimääräinen löytyi meiltä, joten eikun kiskaisemaan irti ja liimaamaan osaksi tekohampaita. Syvä tuohtumus valtasi meidät. Tosin: jos olisimme saaneet sen luunpalasen mukaan, olisimme kuvanneet sen tähän ja te olisitte pelästyneet oikein kunnolla epämuodostuneita mykkyräjuuriaan.

Purjolla on kukallisesta vakosametista ommeltu olkainhaalari ja tismalleen vaatteen ruusujen väriin sointuva neulospusero. Hatun kupu ja ylälieri ovat vakosamettia, sisälieri sinistä popliinia. Pirjolla on flanelliliivihame yhdistettynä raidalliseen paitaan. Aikaisemmin sama liivihame on esitelty pallopaidan kanssa, mutta ehkä tämä raidallinen on sittenkin mukavampi. Valitsimme nämä vaatteet hammaslääkäriin, koska päättelimme, että kuviollisessa kankaassa ei mahdollinen pieni punainen pisarointi näy.

27.10. Joko sinulla on lammas kellarikomerossa?

Huomenna siirrytään talviaikaan, ja siksi mekin nökötämme tässä kellon äärellä muistuttamassa, että ensi yönä saa nukkua armollisesti yhden tunnin ylimääräistä. Jotta asia olisi erityisen hyvin tiedossa, laitoimme tälläiset hitaat kilpikonnayöpuvut, joiden kangas on ostettu kangaskauppa Wexleristä. Purjo näyttää siltä, kuin hän olisi putoamassa, mutta tosiasiassa hän vain keikkuu vaarallisesti puolelta toiselle.

Tänään meitä on mietityttänyt uutinen, jonka mukaan vantaalaisen kerrostalon häkkikomerossa on jo jonkin aikaa elänyt kasvattilammas. Jostain kumman syystä omistaja ei menettänyt elikkoaan, saanut eläintenpitokieltoa tai edes lampaiden kellarikomerotarhausta vastustavia eläintensuojelijoita taakakseen. Ehei, omistajaa vain kehotettiin hankkiutumaan eroon lampaasta. Ei mitään muuta. Ei varoituksia, ei huomautuksia, ei johtavan lammastalouskonsultin haastatteluja siitä, mitä kaikkia traumoja villantuotantoelikko on voinut saada joutuessaan pimeään, kosteaan kellarikomeroon pois laumastaan. Yksikään sikatiloja yön pimeinä hetkinä kuvannut aktivisti ei ole ottanut yhteyttä mediaan kauhistellakseen sitä, miten lammasta on kaupungissa kohdeltu ja miten ekoterroristit aikovat seuraavaksi masinoida videokuvauskiertueen vuokratalojen häkkikomeroihin.

Miksi ihmeessä muuten niin aktiiviset eläinten puolestapuhujat nyt vaikenevat? Eikö muka todennäköisesti kohtalaisen kivuliaan rituaalikuoleman uhriksi päätyvä urbaanilammas ole ansainnut yhtä suurta huomiota kuin tarhaketut, jotka sentään tainnutetaan ennen lopullista kuoliniskua. Iltapäivälehdessä todetaan, että Suomessa ei eläimiä saa teurastaa kotona, mutta ei niitä käsittääksemme saa kasvattaa kellarissa vailla valonhippusia, joten kuka takaa, että nyt löytynyt lammas saa eläimenarvoisen kuoleman? Ja kuka takaa, että kyseessä on ainutkertainen yksilö eikä Vantaalla ole laumoittain piilotettuja uhrilampaita.

Ehdottaisimme, että eläinlääkärit jalkautuvat navetat ja sikalat jo tutkittuaan kerrostalojen kellareihin etsimään pimeydessä ja ankeudessa kasvatettavia eläimiä. Saattaa olla, että laitakaupunkikiertue toisi esille runsaasti mielikuvituksellisia uudenlaisia malleja elävien eläinten säilytykseen. EU:n ansiosta kaikki mahdolliset ja osa mahdottomistakin maaseutumaisissa oloissa asuvista tuotantoeläimistä on jo listattu ja luokiteltu. Siksi valvonta nyt kannattaisi ulottaa niihin tuotantoeläimiin, jotka eivät jostain syystä olekaan säädösten mukaisissa karjasuojissa vaan jossain ihan muualla. Ehdotamme siis täsmäiskuja autotalleihin, leikkimökkeihin ja epämääräisiin takapihojen hökkeleihin häkkikellareiden lisäksi. 

Vai pitääkö tässä tulkita, että lampaita on ihan luvallista kasvattaa vaikka kellarissa, kunhan ymmärtää vedota, että ei tiennyt sen olevan laitonta. Samalla logiikalla myös ylinopeuden ajaminen on ihan OK, kunhan kertoo pysäyttävälle poliisille, että ei tunne Suomen liikennerajoituksia. Silloinhan sitä on aina syytön.

25.10. Ilmassa on prinsessajuhlan tuntua

Nyt se sitten tapahtui: prinsessa Madeleine meni kihloihin jo kuukausi sitten, mutta vasta nyt kihlaparista julkaistiin photoshopattuja virallisia kuvia. Ohuthuulinen timanttisormuksen ostanut mieshenkilö eli sulhanen ei meidän mielestämme vaikuta kovinkaan luotettavalta, mutta toisaalta tämä on meidän ihan oma ja suppea subjektiivinen mielipiteemme.

Päätimme juhlistaa tätä päivää pukeutumalla romanttisiin pastellimekkoihin, joissa on yhdistetty pitsiä, himmeästi hohtavaa viskoosia ja satiiniruusuja. Uskomme, että prinsessa Madeleine arvostaa tätä pientä ja vaatimatonta tasavaltalaista elettämme pukeutua mahdollisimman suloisesti vain ja ainoastaan hänen kunniakseen.

Kuten huomaatte, meidän kuvamme on otettu suunnilleen kihlauksen aikoihin eli silloin, kun ulkona oli vihreää eikä valkoista. Osin tämä johtuu siitä, että silloin oli paljon mukavaa valoa, jolloin halpiskameramme suostuu ottamaan julkaisukelpoisia kuvia. Osin syynä on se, että ompelukoneemme on irtisanonut työsopimuksensa tikin numero 22 osalta. Emme siis saa uusia asuja sitä tahtia kuin haluamme, koska juuri tuo ommel on se, jolla joustavat kankaat parhaiten yhdistetään. Perustikkiä, siksakkia ja jopa perhosia kone nakuttaa tuosta vain, mutta jousto-ommelta se hyljeksii. 

Harkitsimme ompelukoneen viemistä huoltoon, mutta emme ole ihan varmoja, pysyykö korjaaja vakavana, kun selitämme koneen hylkivän vain tiettyjä ompeleita. Normaalistihan koneet joko tekevät tai eivät tee ihan mitä tahansa sen sijaan, että ne valikoivat kielletyt neulakuviot. Uskomme, että ongelma on hyvin pieni ja se helpottuu heti, kun ompelukone huolletaan ja sen sisään pesiytyneet pölypesäkkeet poistetaan. Sitä ennen pitänee kaivella edellinen masiina varastosta, pyyhkiä pölyt ja yrittää muistella, miten siinä langat pujotetaan ja alalanka puolataan. Parhaista ompelukonekorjaamoista saa muuten sijaiskoneen käyttöönsä huollon ajaksi, ehkä nyt olisi hyvä hetki kokeilla sellaista.

23.10. Turvallista matkaa

Säätieteilijät uhkailivat, että tänään alkaa talvi. Me pöllämystyimme siitä niin, että soitimme oitis rengaliikkeeseen ja tilasimme uudet nastarenkaat kokoa 195 ja jotain. Edelliset kumirinkulat olivat osoittautuneet vaarallisiksi jo keväällä, joten meillä olisi ollut erittäin monta hyvää kuukautta ostaa uudet, mutta niin vain taas piti aivan viime tippaan tämäkin asia jättää.

Pyyhkäisimme kuljettajamme kyyditseminä rengaspuodin pihaan, jossa melkein tusina poliisia meitä jo odotti. Vaistomaisesti tarrasimme kiinni turvavöihin ihan vain varmistaaksemme, että ne ovat varmasti käytössä. Sen jälkeen tarkistimme kuljettajamme kädet siltä varalta, että toisessa olisi käyttökuntoinen kännykkä. Ei onneksi ollut, joten vältyimme sakoilta ja huomautukselta ja julkiselta häpeältä.

Poliisit eivät suinkaan olleet pihassa tarkistamassa paikalle saapuvien autojen ja kuljettajien kuntoa, vaan vaihdattamassa omiin menopeleihinsä talvirenkaita. Tuli oikein turvallinen olo siinä omaa vuoroa odotellessa, kun ympärillä hyöri hurja määrä haalaripukuisia renkaanvaihtajia, riuskoja poliiseja ja kaiken kruununa kaksi jäteautoa, jotka sujuvasti motittivat meidät roskiksen ja rengaspinon väliin. 

Muuten palvelu ei ollut täysin onnistunutta. Meitä kehotettiin ajamaan auto huoltohalliin numero neljä. Lopulta onnistuimme pujottelemaan sieltä jäteauton takaa oikealle paikalle poliisien valvovien silmien alla, mutta hallin ovi ei auennut, vaikka miten yritimme näyttää asiakkailta. Ehei, viereisiin tiloihin jonottelevat pääsivät sujuvasti vaihtopaikoille, mutta me jumitimme ovella minuuttikaupalla. Lopulta kuljettajamme kyllästyi, puikkelehti takaisin parkkiin ja kävimme kysymässä, oliko ymmärryksessämme ehkä jotain vikaa, vai miksi olimme unohtuneet odottelemaan. 

Saavuimme paikalle sopivasti kuullaksemme, miten edellämme olevalle asiakkaalle sanottiin, että halli numero neljä olisi vapaa, sinne saisi siis ajaa samantien. Heiluttelimme oman automme avainta ja mitä teki ystävällinen asiakaspalvelija: muisti meidät ja naputteli laskun valmiiksi. Seisoimme siinä pankkikortti kädessä ja kysyimme, olisiko mahdollista samaan hintaan saada myös se talvirenkaiden vaihto. Meidän mielestämme melkein 500 euroa on hieman hintava summa siitä, että olemme odotelleet kiltisti vuoroamme pääsemättä edes huoltohalliin sisälle.

Rengasliikkeissä ei turhaan pyydellä anteeksi tai pahoitella. Siellä on sellainen äijämeininki, että valittajia ei kuunnella. Pikainen katsaus ajanvarauslistaan osoitti, että seuraava vapaa aika olisi parin tunnin kuluttua, voisimme jäädä odottamaan tai käydä välillä vaikka shoppailemassa. Nostimme vasenta kulmakarvaamme ja kysyimme, että ihanko tosissanne olette. Meille varattu aika on juuri nyt kulumassa, ja jos he epähuomiossa ottivat siihen toisen auton, ei ongelma kosketa meitä vaan ainoastaan heitä. 

Lopulta, aika ripeästi vielä, saimme autoomme talvirenkaat hallissa kolme ja samalla lupasimme itsellemme, että tuossa puodissa emme enää käy. Paitsi että ne poliisit kyllä herättivät sen verran luottamusta, että saatamme taas keväällä olla ihan eri mieltä.

Koska talven piti tulla, on meillä pehmoiset fleecetakit, joissa on hupun reunassa teddysomiste. Eroa näissä on vain nappien verran. Nämä olisivat aika näppärät, jos vaikka tulisi monta metriä lunta ja pitäisi näkyä kohtalaisen hyvin.

21.10. Pirjo ja Purjo katsovat junan ikkunasta

Kylläpä tuossa kuvassa on kylmät värit! Se olkoon enteenä sille, että talvi on hiljalleen tulossa. Olemme juhlatamineissa eli satiinissa ja sametissa, joihin tämän talven muotisuuntausten mukaisesti on lisätty kimallusta ja paljetteja niin, että silmiä häikäisee. Saatte olla varsin vapaasti kateellisia, nämä ovat pikkujouluaikaan kuuminta hottia.

Me kävimme junalla juhlimassa eli suoritimme sellaisen aika lailla vajaan vuorokauden mittaisen interrail-seikkailun. Käytimme ratayhteyksiä, jotka ovat tähän asti olleet meille täysin tuntemattomia, joten reissussamme oli vahvaa seikkailuhenkeä. Hankimme kokemuksia erilaisista lippuvaihtoehdoista, ja saimme ainakin yhden konduktöörin melkein sekoamaan yrittäessämme varmaan tusina kertaa turhaan leimata lippuamme. Lopulta saimme siihen soman punaisen rastin. Sitä ei antanut kone vaan se konduktööri.

Sen verran me opimme, että pääkaupunkiseudulla eli metropolialueella junaradat on sijoitettu näppärästi takapihoille. Näimme ikkunasta suunnattomat määrät sotkuja, kasoja, unohtuneita romuautoja ja kaikenlaisia hylättyjä tavaroita. Kaiken tämän kruunasivat erilaiset pusikot, joiden tarkoituksena oli todennäköisesti piilottaa jotain vielä kurjempaa katseltavaa. Junasta katsottuna pääkaupunkiseutu on uskomattoman ruma ja lohduton! Ehkä siksi suurin osa kanssamatkustajista ummisti silmänsä ja yritti olla huomaamatta kaikkea sitä apeutta, joka ikkunasta levittäytyi. Ei ihme, että moni näytti synkältä, sillä eihän moisessa ympäristössä voi mitenkään säilyttää mielenrauhaansa. Tympeää mikä tympeää.

Saimme myös ensikokemuksen seisakkeesta, joka näytti siltä kuin se olisi hankittu lopetetun DDR:n pakkohuutokaupasta eli ruma, kulmikas ja betoninen. Jos koskaan tekisimme elokuvan, jossa tarvitaan hylättyä radanvarren pysäkkiä, niin nyt tiedämme, mistä sen löytää. Onneksi olimme matkalla päiväaikaan, sillä pimeässä tai edes hämärässä meitä ei sinne saisi ilman supervalaisevia taskulamppuja.

Itse juhlatilaisuus oli maukas. Näin voimme sanoa, sillä tarjoiluvalikoima oli jopa meidän mittapuullamme varsin runsas. Suosittelemme lämmöllä kukkakaalia ja maapähkinävoita, mutta emme ole lainkaan varmoja siitä, kannattaako emmentaljuustoa yhdistää hernetahnaan. No, tulipa sitäkin kokeiltua, jotta teidän ei enää tarvitse. 

Kotimatkalla kohtasimme pariskunnan, joka oli tavaroineen vallannut kahden yhteensä kuusi istumapaikkaa. Koska kaikki vaunut olivat aivan täynnä, rohkenimme ehdottaa, että valtaajat ottaisivat edes tyhjähkön muovikassin ja läppärin syliinsä, jos ne eivät ole erikseen maksaneet matkalippua. Saimme vastaukseksi ruman silmäyksen, mutta onneksi myös konduktööri oli kanssamme samaa mieltä ja pääsimme lepuuttamaan jalkojamme. Kotimatkalla näimme paljon vähemmän takapihoja.

19.10. Missä on oikeudenmukaisuus, kysymme vaan!

 

Vietimme tänään aikaamme kauppakeskuksessa tai oikeastaan tepastelimme napakkaan tahtiin sen erilaisten aulojen ja sokkeloiden poikki matkalla jostain jonnekin. Ilahtuneina huomasimme, että yleensä käsivarteemme tarttuvat epäsuomalaiset naamarasvakauppiaat olivat ruokatunnilla tai joka  tapauksessa poissa tavanomaiselta vartioasemaltaan. Saatoimme unohtaa siinä kohdassa normaalisti käyttämämme perusyrmeän ilmeen, jonka tarkoituksena on sanoa, että älä mulle rupee.

Jollain käytävänpätkällä huomasimme epätavallisen ihmistihentymän, mutta emme antaneet sen vaivata itseämme. Meillä oli tavoite kirkkaana mielessä, joten suuntasimme sitä kohti välittämättä joka suunnasta puskevista lastenrattaista tai kyynärpää tanassa jotain odottavista seniorikansalaisista. Muutaman metrin päässä meistä ojenneltiin kaikille muille esitettä ja kuponkia ja taustalla seisoi hirmuinen standi eli plakaatti, jossa luki, että "oikeudenmukaisuus". Meille ei annettu sitten niin mitään, ei edes kahvikuponkia, joten huomasimme vaalisloganin (sillä sehän se oli) varsin teoreettiseksi. Politiikan kielellä valtuustoehdokkaat eivät ole vielä omaksuneet sen sisältöä osaksi arkensa praktiikan jargonia.

Olimme varmaan liian somia siinä puikkelehtiessamme tai sitten tarjolla oli jotain nukeille sopimatonta, koska sivukorvalla kuulimme, että joku olennainen ikäraja on 18 vuotta. Joka tapauksessa juuri siinä kohdassa meistä tuli ihan näkymättömiä, ei ojennettu karkkia eikä kynää eikä edes lappusta, jossa olisi oikein valokuvaamossa otettu kuva ja joku numero oikein isolla. Ei siinä, että me olisimme niistä erityisen kiinnostuneita, mutta tykönämme pohdimme, että miksi näin. Miten ne potentiaaliset käännytettävät väkijoukosta valitaan?

Emme ole koskaan olleet jakamassa mitään esitteitä tai muita kauppakeskusten ovella, mutta kerran seisoimme messuilla pöydän takana ja ojentelimme karkkikulhoa ehdottaen, että ottakaa ihmeessä useampi, ei näitä lasketa. Tästä voitte päätellä, että meidän messupäivystyksemme oli sovittu tismalleen sen mittaiseksi, miten pitkään kovia, kirjavaan käärepaperiin piilotettuja mainosherkkuja riitti. Olisimme voineet syödä niitä itsekin, mutta ne maistuivat niin pahoilta, että jakelimme niitä suosiolla vähän joka suuntaan. Erityisen iloisia olimme aina, kun paikalle osui koululuokka tai muu nuorisojoukko, joille kelpasi ihan kaikki näyttelypöydistä irtilähtevä esitteistä kynien kautta pinsseihin ja muovikasseihin. Niitä erilaisilla papereilla täytettyjä pusseja löytyi messutapahtuman jälkeen lähialueen roskiksista, sillä harva 14-vuotias on ihan oikeasti kiinnostunut tyrävöistä tai uppopumppujen laatukriteereistä. Kaikenlainen naposteltava sen sijaan auttaa jaksamaan sen pakollisen puolituntisen, joka paikalla on oltava, jotta saa loppupäivän koulusta vapaaksi.

Mutta huomatkaa, me olimme messuosastollamme äärettömän oikeudenmukaisia siihen asti, kun niitä karkkeja kulhossa riitti. Jos näimme, että joltain heikommalta vietiin hänen ottamansa herkut, ryntäsimme viemään vähintään viisi tilalle. Tai joskus jopa kymmenen, jos kiusanteon ja ahdingon kohteeksi joutuneella oli kauniit silmät. Erityisen paljon makeisin tungimme sellaisten lasten taskuihin, joiden äidit jalkaa polkien inttivät, että nyt ei ole karkkipäivä. Hänellä ehkä ei, mutta meillä kyllä.

Niin että peräänkuulutamme tämän päivän kokemuksen perusteella sitä oikeudenmukaisuutta. Onko oikein, että meidät sivuutettiin ulkonäkömme, ikämme tai puoluekantamme takia? Ja  mistä ihmeestä ne kahvilappujen jakelijat tiesivät, että meitä ei olisi hedelmäkarkilla tai kahvikupposella saisi uurnille? Jos meillä olisi äänioikeus, antaisimme äänemme kukkahattutätipuolueelle, koska kuuleman mukaan juuri kukkahattutädit vastustavat kaikkea. Vaaleissa jokainen tuntuu olevan jonkun asian puolella, joten vastavoimaksi tarvittaisiin vankka vastustusrintama.

Kuvassa me istumme portailla ja vastustamme ainakin pakkoseisoskelua. Paitakankaat ovat kangaskauppa Wexleristä ja samanlaisista kuvioista huolimatta ne ovat ihan erilaisia. Pirjon paita on trikoota, mutta Purjo paitapa onkin saanut vohvelikankaan tapaisen pintakuvioinnin. Nämä ovat ihan mukavia paitoja niille, jotka ovat kyllästyneet apinoihin.

 .

17.10. Kolme pientä sanaa ja lehmämekot

Kangaskauppa Wexleristä löytyy kaikenlaista lystiä. Tällä kertaa sieltä matkasi mukaamme tällaista kotieläinkuvioista maailman pehmeintä flanellia, josta oli ihan pakko saada liivihameet. Pirjolla on lisäksi punaruskea neulospusero ja Purjon kellertävä pusero on velouria. Nämä ovat niin somat asut, että nämä päällä ei lähdetä lypsylle vaan keikistellään salamavalojen loisteessa. 

Otsikon kolme pientä sanaa viittaavat Anna Puun lauluun, jossa hän ehdottaa, että ennen nukkumaanmenoa täytyy toiselle sanoa jotain. Laulelee hän siinä paljon muutakin, mutta me olemme nyt pitkään miettineet, että mitä ihmettä se Anna mahtaa tarkoittaa sanottavaksi. Purjo ehdotti, että sitä voisi lausua vaikka "lopeta heti kuorsaaminen". Pirjo oli hieman lempeämmällä linjalla ja pohti, että Anna Puu tarkoittaa oikeasti kysymystä, sillä joka ilta pitää varmistaa, että "sammutitko valot alakerrasta". 

Paneuduimme asiaan oikein antaumuksella ja ryhdyimme pohtimaan, mitä kaikkea ja kenelle sitä voisi kolmella sanalla sanoa. Ainakin ilkeälle epäkelpokerhokaverillemme Kirveli Remuarolle me voisimme sanoa, että "lopeta ilkeät puheesi". Tai oikeastaan me sanoisimme ihan reippaasti, että "suu kiinni, ääliö". Kaikille muille missä tahansa vaaleissa ehdokkaina oleville kannattaisi muistuttaa, että "yritä puhua totta". Huomaatteko, olemme armollisella päällä emmekä vaadi mahdottomia.

Purjo mietti, että jos hän saisi sanoa Pirjolle vain kolme sanaa, niin ne olisivat "tyhjennä tiskikone heti". Pirjo ei hänkään pitkään miettisi omaa repliikkiään vaan tuumaisi "kunhan viet roskat". Sitä voisikin yhden päivän ajan kommunikoida pelkästään kolmisanaisilla lauseilla, sillä niilläkin saisi asiansa varsin hyvin perille. Joskus oikein napakalla päällä ollessa riittäisi kaksikin sanaa kerralla.

No joo, oikeastaan me uskomme vahvasti, että laulussaan Anna tarkoittaa, että ne kolme lausuttavaa sanaa ovat "muistitko ruokkia leijonan". Siinä kappaleessahan sanotaan myös jotain siitä, että jos jättää oven raolleen, niin joku sieltä pääsee sisälle. Koska emme usko kenenkään odottelevan varkaita ja ryöväreitä, niin todennäköisin kotiinhiippailija on leijona.