13.9. Topakat turistit

Olemme tänään kotimaanmatkailleet uudella ja mullistavalla tavalla eli ilman karttaa ja navigaattoria. Suosittelemme tätä kaikille niille, joilla on pitkä pinna eikä oikeastaan mitään erityistä etsittävää.

Oikeastaan turistituokiomme oli silkka vahinko. Purjo luuli, että Pirjo oli ottanut kartan mukaan ja toisaalta Pirjo oletti, että Purjo oli jättänyt navigaattorin paikalleen autonkuljettajamme iloksi. Eipä ollut kumpikaan luultua tehnyt, joten niin sitä oltiin keskellä Hämeenlinnaa ilman mitään tietoa siitä, missä oikeastaan piti olla. Kaiken lisäksi Hämeenlinnassa oli melkein kaikki kadut rikottu ja joka kulmassa seisoi joku haalaripukuinen huiskimassa oikealle ja vasemmalle sen merkiksi, että joko ei saa ajaa siihen suuntaa tai sitten pitää ihan välttämättä kääntyä osoitetulle taholle, vaikka sinne ei ollut mitään asiaa.

Niinpä me päädyimme turisteiksi outoon kaupunkiin. Katsoimme kaikille parhaaksi siirtyä jalkapatikkalaisiksi sen sijaan, että olisimme takapenkiltä osoitelleet oikealle ja vasemmalle yrittäen saada autonkuljettajaamme tajuamaan, että sinne ja tänne ovat ihan sama suunta ja kokonaan riippuvainen siitä, mistä kulmasta asiaa katsoo.  

Ensin me leikimme, että olemme Ruotsissa, sillä löysimme ne ihan samat vaatepuodit, joita on pitkin Tukholmaakin. Puhuimme keskenämme vieraita kieliä ja tervehdimme vastaantulijoita ystävällisesti sanomalla "skudaa". Se on ulkomaankieltä ja tarkoittaa, että päivää. Sitten me huvittelimme hetken esittämällä kipakkoja kaupunkiarkkitehteja. Arvuuttelimme, minä vuonna mikäkin rakennus on rakennettu, koska Hämeenlinnassa on sikinsokin eri-ikäisiä taloja. Olimme vahvasti sitä mieltä, että kaikki rumat laatikkotalot voisi kumauttaa nurin ja rakentaa tilalle kauniita. Mikä älli sekin on, että aina kun arkkitehti saa päättää, puretaan pois kaunis talo ja rakennetaan tilalle jotain mahdollisimman kamalaa vähän kuin muistuttamaan, että hukkaan meni sekin monen vuoden koulutus, kun ei ennätetty perehtyä kuin viivottimeen.

Turisteina löysimme tietenkin myös torille, jossa onneksemme jo purettiin myyntikojuja. Emme siis joutuneet ostamaan mitään matkamuistokrääsää. Hetken pohdimme, josko sittenkin tuhlaisimme rahamme pariin omenaan ja lähettäisimme ne terveisinä Hämeenlinnasta jollekin tutulle, mutta sitten muistimme, että Itella on hidas ja arvaamaton. Omenamme olisivat todennäköisesti tulleet perille joskus vähän ennen joulua vankasti mädäntyneinä tai ainakin muussiksi liiskattuina. Emme halunneet Hämeenlinnalle sitä häpeää, että sieltä lähetetyt terveiset olisivat vallan tahmeana soseena valuneet vastaanottajan postilaatikon pohjalle, joten jätimme perinteisen muistamisviestin väliin.

Kuvan otimme erään puutalon kupeessa. Puutaloja Hämeenlinnassa on vallan valloittavan paljon jopa keskustassa, josta innokkaat viivasuorien linjojen tasakattolaatikkoarkkitehdit eivät ole ihan kaikkia ennättäneet tuhoamaan. Seisomme tässä melkein portinpielessä laskevan auringon kajossa silmiämme siristäen. Purjolla on kangaskauppa Wexlerista ostetusta flanellista ommeltu liivihame ja sen alla pallollinen trikoopusero. Pallot tosin eivät näy kuvassa. Pirjolla on vakosamettiliivihame ja samasta kankaasta lierihattu. Omasta mielestämme soinnumme tähän pylväikköön oikein hyvin, niin että skudaa vaan teillekin, lukijamme.