Olemme jälleen hankkineet kokemuksen, jolka toivomme lukijoittemme välttyvän. Otsikossa on oikeastaan kaksi täysin toisiinsa sopimatonta sanaa laitettu vierekkäin, mutta emme oikein keksineet mitään muutakaan sanaparia, joka parhaiten kuvaisi kokemustamme. Puristushan ei voi olla vetelä, mutta koska kyse ei ollut pelkästä käden ojentamisesta, niin käytämme nyt termiä puristus hieman konkreettista merkitystään laajemmassa viitekehyksessä.
Me olemme vanhanaikaisia nukkeja. Kun kohdataan ensimmäisen kerran, ojennetaan käsi, katsotaan silmiin, tervehditään ja kerrotaan kuuluvalla, selkeällä äänellä mielellään oma nimi. Joskus voi huijata ja kertoa jonkun toisen nimen, mutta siitä emme tällä kertaa satuile sen enempää, vaan pysyttelemme nyt tässä tavanomaisessa, arkisessa tervehtimistilanteessa, jossa nimen sanomisen yhteydessä puristetaan toisen osapuolen ojennettua yläraajaa napakasti, mutta varoen. Ei siis rusenneta sormia muhennokseksi, vaan otetaan sen verran ihokontaktia, että toisen käsi ei ei kättelyssä putoa vähäisen sormienkoukistuksen vuoksi pois kättelytilanteesta. Puolin ja toisin osoitetaan, että ollaan ihan ystävällismielisissä aikeissa, koska ojennetussa kädessä ei ole teräasetta, pientä savupommia tai mätiä tomaatteja.
Yleensä tervehtiminen sujuu varsin mukavasti, mutta tänään kohtasimme kerhossa henkilön, jonka käsi ihan oikeasti muistutti vast'ikään vakuumipakkauksesta napattua lohifilettä. Kun me innosta puhkuen lähestyimme ihkauutta kerhokaveria valmiina kättelemään oikein vimmatusti, ojensi hän oman etutassunsa ja siinä se. Ei syntynyt mitään hiipivää ja kähmivää kosketusta kuten tangentin hipaistessa janaa vai oliko se origoa. Kättä nostettiin sen verran, että saatoimme ulottua siihen, mutta yksikään sormi ei edes refleksinomaisesti koukistunut sen merkiksi, että meidät oli havaittu ja kutakuinkin hyväksytty.
Hui kauhistus! Siitä on aikaa, kun viimeksi olemme joutuneet kohtaamaan moisen ällönvetelän kädenpuristuksen, josta ei oikein tiedä, että onko käsi kuoliossa ja putoamassa kokonaan pois, koska hermotus ei enää toimi koukistuksen osalta lainkaan vai onko kättelijä perusolemukseltaan mallia laiska, jolloin oletusarvoisesti hän ei tervehdi vaan häntä tervehditään. Melkein teki mielemme sanoa, että pienimuotoinen vaikka sitten vähän väkisinkin pinnistelty reippaus ei ole ensimmäisenä kerhopäivänä pahasta, etenkään kun uusi tuttavuutemme ei ollut millään tavalla ujo. Ruodottomalta kalalta vaikuttava ojennettu käsi ei antanut hyvää ensivaikutelmaa vaan sai meidät epäilemään, että jotain muutakin ei-niin-kovin-mukavaa olisi tulossa.
Ehkä kaikille pitäisi järjestää tervehtimiskoulutusta. "Näin kättelen sujuvasti" ja "Tervehtimisen ABC" voisivat olla peruskursseja, joita tukisi etenkin meille mieluista "Halailun välttely kohtaamistilanteissa" sekä edistyneemmille tarkoitettu lähinnä kertausmielessä järjestettävä "Ulkoisesti ilmenevän kauko- ja lähikontaktin muodostumiseen vaikuttavat tekijät ihmimillisessä kanssakäymisessä".
Me otimme tällä kertaa kuvaan mukaan Marimekon mukin, josta emme koskaan joisi kahvia, koska muki ei ole kahvin paikka. Mehua tästä sen sijaan on varsin rattoisaa nauttia. Pirjolla on tilanteeseen sopivasti violetista unikkokankaasta liivihame ja pinkki pusero. Purjo valitsi marikangasta vuodelta 1982 (ajatelkaa, maailma oli silloin jo olemassa!) lähinnä siksi, että ihastui mekkonsa taskuun ommeltuun kukkakuvioon. Paidassa on samoja kukkia, mutta sitähän te ette näe, koska kuva on hieman huonosti harkiten napattu.
Yäk. Kylmännihkeä kuollut kala kädessä...
VastaaPoista