9.9. Paljaat varpaat, harmaat haalarit

 

Syksyllä vedensietävä haalari on varmasti tarpeen, joten meiltäkin sellaiset löytyy. Kuvausta varten olisi ehkä kannattanut laittaa sukatkin jalkaan, mutta eihän sitä aina kaikkea muista.

Pirjon haalari on oikein yksinkertainen, ainoa somisteena pinkki vetoketju sekä rintapielessä aplikoituna My little pony, joka tosin ei kuvassa kovin selkeästi näy. Sen sijaan Purjon haalarin pianonkosketinkuvioinen yläosa erottuu oikein edukseen. Tarkkasilmäinen huomaa, että kosketinsoittajana on kippurahäntäinen kissa.

10.8. Tove täytti vuosia

Oikeastaan Tove ei täyttänyt ollenkaan lisää vuosia, koska hän on jo kauniisti sanottuna poistunut keskuudestamme. Koska hän ei ollut paikalla, tyydyttiin puhumaan syntymäpäivästään ja nimeämään edesmenneelle juhlakalulle oma puisto. Mikä on toisaalta hassua, koska ei Tove sinne enää pääse. Olisi kannattanut eläissään lahjoittaa tai nimetä joku maapläntti, jota olisi voinut pitää omanaan. Jostain syystä Suomessa ei ole hurjasti tapana antaa eläville puistoja tai edes kadunpätkiä. Täällä odotetaan, että suurhenkilö ymmärtää kuolla ja sitten ollaan kilvan selittämättä, että nyt tarvitaan patsasta ja aukiota ja vähintäänkin synnyinkodin seinään muistolaattaa kertomaan jälkipolville, että täällä hän syntyi tai ainakin joskus kävi. Poikkeuksen tekevät urheilijat, joille lahjoitetaan tontti ja toivotaan, että he rakentaisivat siihen kotinsa ja muistaisivat maksaa erilaiset liittymämaksut, joita ei muistettu siinä tohinassa liittää lahjoitukseen.

Tovea on nyt juhlittu varmaan enemmän kuin eläissään yhteensä. On taidenäyttelyä ja seminaareja, järjestetään kaikenlaisia teemapäiviä ja arvuutellaan, että mikä muumihahmo olisit. Meidän mielestämme Muumilaaksossa kaikki ovat jotenkin omituisia ja olemme erittäin onnellisia, ettei esimerkiksi kerhossa ole yhtäkään Niiskuneitiä tai Pikku-Myytä. Toisaalta yksi melkein Myy siellä on, koska pikkulapsien puolella kerhossa pikkuisimmalla tytöllä on ihan yhtä ärsyttävä konekivääritulitusnauru kuin muumihahmoista itsepäisimmällä.

Halusimme puolestamme jotenkin olla mukana yhteisessä riehassa, mutta ainoat muumeihin viittaavat samanlaiset asut löytyivät kylpytakkiosastolta. Siksi joudutte jo toisen kerran tässä kuussa ihailemaan sitä, miten froteesta voi ommella kaikenlaista somaa, kunhan sen esittelijänä olemme me. Muumipappa ja Muumipeikko on leikattu vanhasta lakanakankaasta ja aplikoitu koristamaan muuten ehkä hieman valjuja kylpytakkejamme.

9.5. Elämää ilman pankkikorttia

Meidän toivotaan siirtyvän pankkikorttien käyttäjiksi hankalien seteleiden ja kolikoiden sijaan. Oikein hieno idea, mutta sen kaikki hyvät puolet romahtavat ropinalla alas siinä vaiheessa, kun pankkikortti irtisanoo itse ja yksipuolisesti käyttösopimuksensa.

Meille kävi tänään Prisman kassalla suunnilleen noin sen jälkeen, kun ensimmäistä itsenäistä myyntityötään suorittava kassatoimenhaltija oli onnistuneesti skannannut hintatiedot viikonlopun ostoksistamme. Maksupääte ei hyväksynyt korttiamme vaan ilmoitti, että "tapahtuma kesksytetty, anna kortti kassalle". Teimme työtä käskettyä, mutta raha ei suostunut siirtymään tililtä toiselle. Kokeilimme sen jälkeen toista pankkikorttiamme (Pirjolla yksi, Purjolla toinen), mutta tilanne oli sama eli vaikka mitä kommervenkkejä tehtiin, ei maksu onnistunut.

Lyhyen pohdinnan jälkeen lähdimme etsimään pankkiautomaattia varmistaaksemme, ettei inha nettiroisto ole ryöstänyt tiliämme tyhjäksi. Sama juttu: seinästä ei tullut euroakaan rahaa. Kumpikaan korteista ei toiminut. Onneksi käytössämme oli vielä kikkakolmonen eli S-pankki, josta ystävällinen palveluhenkilö ojensi meille kasan vanhanaikaista rahaa, jolla saatoimme käydä maksamassa ostoksemme. Mielessämme käväisi, että laskun olisi ehkä voinut maksaa myös ohittamalla kaikki sirut ja tunnusluvut, mutta emme ryhtyneet hätyyttämään hieman kokematonta, mutta ehdottoman ystävällistä kassaa.

Toimimaton pankkikortti tarkoittaa sitä, että kaikenlaiset maksuautomaatit ovat meiltä toistaiseksi kiellettyjä tai ainakin joudumme vakavasti pohtimaan joka kerta, miten toimia. Bensiiniä voi ostaa seteleillä, mutta ottoautomaatista emme niitä saa, vaan joudumme eläkeläismummojen sekaan jonottamaan pankkitiskille. Pankki on seuraavan kerran auki vasta maanantaina, joten viikonloppuna joudumme välttelemään kaikenlaisia heräteostoksia. Lippuautomaatteja emme voi käyttää lainkaan, koska niille kelpaa vain korttimaksu. 

Emmepä olisi uskoneet, että elämä ilman pankkikorttia - tai meidän tapauksessamme kera sirunsa rikkoneen kortin - olisi näin hankalaa. Olemme vasta nyt valaistuneet vaikka siitä ikävästä tosiseikasta, että läheskään kaikilla bensiiniautomaateilla ei käykään käteinen raha tai että kauppa voi ihan itse päättää, hyväksyykö se ns. sirun ohittamisen maksutilanteissa. Joskus ei hyväksy. Harmi.

Olemme niin voipuneita kaikesta ajattelusta, että laitoimme päälle pehmoiset aamutakit tuomaan edes ripauksen rentoa tunnelmaa. Pirjon takki on oikeastaan collegekangasta, jonka pinta on harjattu pehmeäksi. Purjon takki on joustofroteeta. Molempiin on aplikoitu My little pony -kuvio.

11.2. Pirjo ja Purjo löytävät sisäisen putkimiehensä

Otsikko on jälleen kerran harhaanjohtava. Oikeastaan me emme löytäneet mitään, koska olemme aina tienneet olevamme luontaisia viemärinavaajia ja jäätyneiden vesijohtoputkien sulattajia.

Muinaiset viimekuiset pakkaset jäädyttivät osan kotimme sadoista vesijohtometreistä. Emme antaneet sen haitata (no hyvä on, pikkuisen harmittelimme ja aika paljon pohdimme asiaa, mutta emme ryhtyneet tekoihin). Kehittelimme tosin kaikenlaisia lämpöpuhallinsysteemejä, mutta emme edes kaivaneet hiustenkuivaajaa esiin.

Ja turhaahan se olisi ollutkin, sillä lämpimät säät sulattivat putket itsekseen, joten aamulla saatoimme kuunnella tuttua pulinaa ja kurlutusta veden loristessa uomissaan ja tyhjiksi liruteltujen putkistojen täyttyessä. Osasyynä saattoi olla sekin, että taloa on viime päivinä lämmitetty hieman enemmän kuin normaalisti, joten perinteinen lämpöä harakoille -menetelmämme saattoi olla myös polttelemme jäitä -prosessi.

Ilomme oli aavistuksen verran ennenaikainen, sillä vähälle käytölle jäänyt suihkusta vettä poiskuljettava viemäri oli joko jäässä tai muuten vain tukossa (uskokaa tai älkää, täällä melkein kaikki on mahdollista). Meitähän ei moinen pikkuseikka lannistanut! Kiehautimme kattilallisen vettä ja kaadoimme sen lattiakaivoon odottaen joko pihahdusta tai sihahdusta riippuen siitä, millaiseen esteeseen neste törmäsi. Emme ole täysin varmoja ääniefektistä, mutta muutaman minuutin kuluttua oli sekin ongelma poissa päiväjärjestyksestä ja taas saatavilla sekä tulevaa että menevää vettä. 

Tietenkin siellä suihkussa piti sitten lotrata vedellä oikein antaumuksella, koska oma pesuhuone on aina oma. Joku saunan yhteydessä oleva parilla hanalla varustettu yhteistila ei mitenkään voi vastata pikkuruista rauhallista rajattujen ja valikoitujen yksilöiden käyttöön tarkoitettua suihkuhuonetta. Esittelemme siksi tällä kertaa vesijohtojärjestemämme kunniaksi kylpytakit, jotka on ommeltu ohuesta joustofroteesta, huoliteltu vinokaitaleella ja somistettu aplikoidulla kuviolla, jotta tunnistaisimme omamme. Purjo näyttää hieman ikääntyneeltä judokalta, mutta kyseessä on kokonaan valokuvaajan taitamattomuudesta johtuva virhekäsitys.

5.9. Omenoita yli oman tarpeen

Tänä vuonna niitä taas on, omenoita nimittäin. Viime vuonna puutarhamme puut saivat yhdessä aikaan noin kolme omenaa, tänä vuonna tuotantoa on prosenteissa ja kappaleissa laskien huomattavasti enemmän. Katsokaa vaikka kuvasta, jossa kaikkein nuorin ja kokemattomin puu yrittää epätoivoisesti pyristellä runsassatoisena.

 

Pitäisi varmaan olla iloinen, että luonto näin runsaskätisesti jakelee antimiaan, mutta meille niin tyypilliseen tapaan asia synnyttää myös akuuttia marmatusta. Mihin oikein joudumme kaiken tämän tuotannon kanssa? Hedelmiä on niin paljon, että järkevämpi puristuttaisi ne mehuksi, mutta me emme siihen souviin lähde. Hirmuinen työ! Kerää, pese, pakkaa, kuljeta, kanna ja raahaa - ja tuossa on vasta se, mitä pitää tehdä omenoille ja pulloille, ennen sitä pitää ne pullot tai kanisterit hankkia tai pestä, kellarista raivattava säilytystilaa ja elämä muutenkin järjestettävä siten, että sovittuna aikana on sovitun omenamäärän kanssa mehustamolla. Sisäinen marttamme ei tähän aikaan vuodesta jaksa herätä vaan nukkuu varsin tyytyväisenä Ruususen unta siinä kohdassa, missä muut havahtuvat ilman prinssin suudelmaakin keittelemään hilloja ja soseita.

Meillä siis syödään omenoita sen sijaan, että niitä innolla säilöttäisiin. Omenapiirakoita on tehty reseptillä ja ilman. Erityisen helposti tuo viimeksi mainittu onnistuu kaupan valmistaikinasta. Lisäksi on kokeiltu uuniomenoita, kaurapaistoksia ja kaikki muitakin ehdottomasti terveydelle vaarallisia tapoja tuhota odottamattoman runsas omenasato. Koko ajan olemme hieman pelänneet, että terveysviranomaiset saapuvat meille ja kertovat soosoo -sormi ojossa, miten oikeaoppisesti tulisi toimia, jos luonnon tarjoilut ovat ylitsevuotavaiset tai tässä tapauksessa siis puusta putoavaiset. Ei vaniljakastiketta, ei kermavaahtoa, ei sokeria vaan omenoita sellaisenaan ja mielellään korkeintaan kaksi päivässä, sillä se määrä pitää lääkärin loitolla, mutta toisaalta ei vielä anna tuhoavan paljon hedelmäsokeria aivoja rappeuttamaan.

Kummallisinta tämän vuoden omenoissa on se, että niissä ei ole matoja. Mehän emme hoida hedelmäpuitamme mitenkään eli emme ruiskuta hyönteismyrkkyjä tai edes vaivaudu nuorennusleikkelemään niitä keväisin. Olemme suvaitsevaisia ja sallimme luonnon osallistua hedelmistä nauttimiseen. Joka tapauksessa nyt on muistimme mukaan ehdottomasti siistiomenaisin vuosi, joka saattaa johtua siitä, että viime vuoden kolme omenaa eivät riittäneet tyydyttämään omenatuholaisten ruokahalua. Ilman einestä jääneet öttiäiset kuolivat nälkään eikä seuraava sukupolvi ole vielä löytänyt valkean kuulaamme kuorelle.

Me olemme menneet piiloon siltä varalta että joku kuitenkin keksii ehdottaa mehunpuristustuokiota tai soseutussessiota. Vaatteemme ovat sopivasti valjun vaaleanpunaisia. Purjolla on paidallinen dalmatialaisia ja Pirjolla My little pony aplikoituna etumukseen.

8.8. Etana, etana näytä sarves niin...

me tarraamme niihin kiinni ja viskomme koko limaisen elukan tulikuumaan veteen.

Ei, me emme ole luonnonsuojelijoita, eläinaktivisteja tai edes lempeitä ja leppeitä nilviäisten ymmärtäjiä. Me olemme juuri nyt pikkuisessa kodissamme kokonaisen villin ja viekkaan kotilopataljoonan saartamia, luonnon armottomien lakien viattomia uhreja, jotka taistelevat olemassaolostaan tai ainakin oikeudestaan kasvattaa pihassaan kukkia.

Sadekesä toi kukkapenkkeihimme etanalaumat (lue: kotilot, koska nämä reppumatkaajat raahaavat kotia selässään). Ensin niitä ei huomannut lainkaan, mutta vähitellen alkoi ensin nokkosiin ilmaantua pitsimäistä reikäkuviota ja kun tarkemmin katselimme, ei etupihalta enää löytynytkään kasvia, jota ei olisi nakerrettu. Nokkosia saa meidän puolestamme syödä ihan niin paljon kuin haluaa, vaikka halkeamiseen asti, mutta muut kasvit pitäisi osata jättää rauhaan. (Ja jos joku älyn jättiläinen nyt vetää sen johtopäätöksen, että meillä olisi kukkapenkeissämme nokkosia, niin hän on uskomattoman oikeassa. Vapautta nokkosille -kasviaktivisteina me poljemme jalkaamme rikkaruohojen oikeuksien puolesta ja voisimme mennä vaikka mielenosoitusmarssimaan, jos pillikkeet ja savikka siten saisivat tasa-arvoisen kohtelun orvkkien kanssa). 

Pihatiellä kävellessä jaloissa rapisee mukavasti. Kotilo toisensa jälkeen jää jalkoihimme ja murskaantuu inhasti. Jäljelle jää limainen klöntti, joka muuten takertuu ikävällä tavalla kengänpohjaan. Huolestuneina pohdimme, onko pihamme vallannut joukko juuri niitä vaarallisia lehtokotiloita, jotka hiljalleen syövät kaiken vihreän ja jättävät jäljelle pelkkää tyhjää. Meillä nimittäin sitä vihreää riittää, joten lopputuloksena olisi hyvin paljon autiutta.

Ei, emme aio ottaa kuvaa pihamme jyrsijöistä. Mielestämme ne eivät ole oikeutettuja minkäänlaiseen julkisuuteen. Lähtekööt vaeltamaan jonnekin kauas, mistä nyt ikinä ovatkin meille asti ryömineet. Epäilemme, että joku varsinaiselta lehtokotiloalueelta karkotettu on muuttokuormassaan tuonut myös pihakasvinsa ja niiden multapaakuissa tsiljardeja etananmunia. Kotilot ovat lähteneet levittämään kasvientuhoamisen ilosanomaa ja päätyneet nyt pihaamme asti. Paheksumme syvästi moista toimintaa ja aiomme tehdä siitä lopun. Todennäköisesti käytämme jotain oikein pahanhajuista tislettä, joka karkottaa kotiloiden lisäksi kaiken muunkin ryömivän.

Kuvaan olemme pukeutuneet tällä alueella perinteisesti käytettyyn kotilonmetsästysasuun. Joku voisi sanoa, että suojavaatetuksemme muistuttaa kovasti kylpytakkia, mutta tässäkin kauneus on katsojan silmissä. Ymmärrämme, että jos ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt aitoa ja alkuperäistä kotilonmetsästysasua, niin helposti tietämättämyyttään ja sivistymättömyyttään erehtyy ja pyrkii aikaisempien vaatekokemustensa perusteella luokittelemaan asujamme täysin vääriin kategorioihin. Onneksi päättymättömässä aikuiskasvatussarjassamme voimme valistaa lukijoitamme kertomalla, että joskus he voivat olla varsin väärässä.

Asut ovat froteeta ja ne toimivat kaksijakoisesti. Pirjon takkiin aplikoidun unikon tehtävänä on houkutella tyhmimpiä kotiloyksilöitä lähemmäs ihastelemaan kaunista kukkaa samalla kun Purjon vaatteeseen painetut eläinkuviot toimivat pelottimena. Kotilo joutuu vakavaan ambivalenssitilanteeseen eikä tiedä, paeta vai jäädä. Se turhautuu ja joutuu frustraation valtaan eikä muista syödä. Silloin toivottavasti joku siili tai lintu tulee ja syö sen. Masentunut kotilo on kovin altis joutumaan onnettomuuksien uhriksi, joten lopputulos on suorastaan odotettavissa.

27.7. Olisiko aika käydä valtaamassa joku katu?

Tampereella vallattiin katu. Jotkut järjen jättiläiset päättivät, että he haluavat tilaa vapaalle olemiselle, epäkaupalliselle kulttuurille ja elämälle ilman autoja. Jostain syystä kaikki vapaus, epäkaupallisuus ja autottomuus piti toteuttaa keskellä ajoväylää aivan kuin mieltään osoittavat eivät yksinkertaisissa pienissä pääkoppasissaan olisi keksineet mitään kätevämpää paikkaa. Ai niin, ilman autoa oli hankala lähteä sataa metriä kauemmas kaljaa myyvästä marketista.

Vapauteen liittyi poliisiautojen potkimista, papattien räjäyttelyä, kaljoittelua, lasipullojen rikkomista kadulle, lievää törkeämpää roskaamista, hälytysajoneuvoliikenteen estämistä ja muuta pientä mukavaa, joka varmasti sai tilaisuuteen osallistuvat tuntemaan itsensä vankoiksi yhteiskunnan rakentajiksi. Lehtikuvista päätellen osallistujat olivat keskimäärin alle 30-vuotiaita eli juuri siinä iässä, jossa isi ja äiti vielä kustantavat elämisen ja olemisen, kun itseä etsitään yliopiston käytäviltä, työttömien työpajoista ja rähjäisistä bändien harjoitustiloista. Siis juuri niistä, joissa soitetaan omasta mielestä psykedeenistä ja uraauurtavaa musiikkia, mutta jonka kaikki muut osaavat ensikuulemalta tulkita tärykalvojen kiusaamiseksi.

Ja kun on tarpeeksi eksyksissä itseltäänkin, luulee olevansa iso ja mahtava mennessään istumaan keskelle katua kaljatölkki kädessä vastustamaan autoilua. Kaupunki kuuluu ihmisille, ei autoille. Jostain syystä ne ihmiset sitten jättävät jälkeensä lasinsirpalekasoja ja pizzalaatikoita ymmärtämättä ollenkaan sitä, että vapauteen kuuluu myös vastuu. Tai ehkä ei ole osattu kotona vaatia jokaista siivoamaan jälkiään, joten siellä kadulla sitten kuviteltiin, että tilaisuuden päätteeksi äiti tulee ja laittaa kaiken kuntoon kuten ennenkin.

Me kummastelemme uudestaan ja uudestaan ihmisten silkkaa itsekkyyttä, joka kätketään erilaisten mukahyvien päämäärien kaapuun. Mieltään osoittavat halusivat tilaa ollakseen vapaita, mutta samalla he halusivat kahlehtia muiden vapauden mahdollisimman kapeaksi. He halusivat tilaa epäkaupalliselle kulttuurille, joka olikin omaisuuden vahingoittamista ja sotkemista. He halusivat elämää ilman autoja, vaikka tosielämässä he ovat istuneet autojen kyydissä paljon enemmän kuin kävelleet. Oikeastaan he halusivat riidellä ja rähistä sekä tehdä muiden elämän mahdollisisimman epämukavaksi. Siinä sitä onkin elämälle tavoitetta kerrakseen!

Kyllä, me halveksimme heitä ihan avoimesti. Luulisi, että aikuiset ihmiset osaavat ajaa asioitaan rakentavasti eikä perstuntumalla istuskelemassa muiden esteenä ja sirottelemalla lasinsirpaleita suojateille. Melkein toivoisi, että joku ryhtyisi vastaiskuun. Sopiva tapa voisi olla vaikka suvivirren soittaminen uudestaan ja uudestaan valtavista ämyreistä opiskelijakylässä sunnuntaiaamuna klo 6.00.

Me voisimme myös mennä valtaamaan jonkun kadun. Se olisi ehdottomasti kävelykatu, jossa mopoilla huristelisimme vallan vimmausti jakaen lentolehtisiä, joissa olisivat meidän teesimme. Mepä haluamme kaikki kaupunkien keskustat tyhjiksi ihmisistä, koska valokuvat autioista kaduista ovat paljon mukavampia kuin sellaiset, joissa näkyy epämääräistä väkeä. Lisäksi vaadimme vapautta häkkeihin suljetuille mummoille eli nämä vouhkaajat voisivat mennä edes kerran viikossa vanhainkoteihin ohjatusti lykkimään vanhuksia pyörätuoleissa pihamaille. Siinä voisi se oma takalistoperspektiivi hieman laajeta eli tajuntaan iskostuisi ehkä hippunen ymmärrystä siitä, mistä tässä elämässä oikeasti on kyse silloin, kun vapaa oleminen aidosti on rajoitettu.

Meillä on mahdollisimman huomaamattomat asut siltä varalta, että osuisimme jonkun vastaavan kadunvaltauksen keskelle. Emme kerro, mitä tekisimme valtaajille, koska se ei ehkä olisi laillista. Molempien paidat ovat maritrikoota ja niihin on aplikoitu kuvioita eli Purjolle pikkuinen ooga booga -merkki ja Pirjolle miniunikko. Purjolla on collegehousut, Pirjon housut ovat puuvillaa ja niissä on vaaleanpunaiset tikkaukset.

25.7. Se on turha, mutta ihana!

Se on jäätelökone. Ensin se tuntui maailman turhimmalta lahjalta, mutta sittemmin se on osoittautunut erittäin käteväksi esineeksi, jota ilman voi elää, mutta harmittaisi koko ajan.

Ihmelaitteen mukana tuli monisivuinen ohjekirja, jossa kerrottiin, että koneella valmistettu jäätelö ei maistu samalta kuin kaupasta ostettu. Varoitus oli paikallaan, sillä tällä tehty jäätelö ei ole lähellekään samanlaista kuin tusinatuotettu einesjäätelö, jota pakastealtaista saa noutaa. Oikeastaan tällä tehty jäätelö ei ole vielä kertaakaan maistunut edes samalta kuin joku edellinen valmistuserä, mikä saattaa osin liittyä siihen, että hulvattomasti olemme kokeilleet erilaisia reseptejä pääosin sen mukaan, mitä kulloinkin on käteen osunut.

Olemme tehneet mansikkajäätelöä, jossa oli mansikkaa enemmän kuin kermaa. No joo, siitä tuli sorbettia. Olemme kokeilleet suklaahippujäätelöä, joka maistui suklaahippujäätelöltä. Niitä hippuja oli aika paljon. Kokeilimme ihan tavallista vaniljajäätelöä, joka oli aika äklöä, koska aitoa vaniljaa hulahti sekaan varmaan enemmän kuin olisi edes laillista. Testasimme, miltä maistuu mariannekarkkiraejäätelö ja tulimme siihen tulokseen, että emme tee sitä enää. Karkki karkkina ja jäätelö jäätelönä. Yritimme tehdä suklaajäätelöä lisäämällä sokeria ja kaakaota, mutta siitä tuli kyllä sokerikaakaojäätelöä. Kaikenlaista muutakin on kokeiltu kaapista löytyvistä aineksista, mutta ei sentään nakkimakkarajäätelöä tai pizzamaustejäädykettä. Sen sijaan jäädytetty jugurtti on muodostunut jonkinasteiseksi intohimoksi.

Tässä laitteessa on yksi ainoa huono puoli: sitä valmista kermaherkkua tulee kerralla ihan liian vähän, vain muutaman desilitran verran. Toisaalta valmistus on helppoa eli ensin jäädytetään valmistusastia, sitten laitetaan sinne tarvittavat aineet eli kermaa tai jugurttia ja sekaan mitä nyt kulloinkin on käsillä, sekoitin päälle ja sitten se itsekseen vatkaa jäätelön valmiiksi. Helpompaa kuin heinänteko. Suunnilleen vartin kuluttua jäätelö syödään, pestään astiat ja laitetaan valmistuskulho pakastimeen jäätymään ja odottamaan seuraavaa kertaa. Mikä on mahdollisimman nopeasti.

Sopivia herkkujentekoasuja ovat liivihameet, sillä tänään on ollut omituinen hellepäivä. Aurinko ei ole paistanut, mutta ulkona on olo kuin kasvihuoneessa eli lämmintä ja kosteaa. Oikea lehmänhenkäyskeli. Pirjolla on puuvillakankaasta apinainen mekko ja Purjolla neuloksesta vastaava asu, jossa on yhdistetty yksiväristä ja raidallista kangasta ja lopuksi vielä aplikoitu trikoosta leikattu ooga booga -kuvio etukappaleeseen.

15.7. Pärinäpojat ja surinasussut



Tässä me istumme skootterin päällä kuin vanhat tekijät. Kypärää ei ole kummallakaan eikä uimapukukaan ole se kaikkein suositeltavin ajoasu puhumattakaan paljaista varpaista, mutta toisaalta eipä tämä kulkupelikään ole liikenteessä vaan tukevasti paikallaan. Se on hyvä asia, sillä ei meistä olisi liikenteen melskeeseen ilman panssariajoneuvoa.

Meitä lähellä oleva henkilö kertoi mopokortinhankintaan liittyen kokemuksiaan kaupunkiajosta skootterilla. Autokoulunopettaja oli toki valistanut, että huolimatta kirkkaasta ajoasusta, värikkäästä kypärästä ja reippaanpunaisesta ajopelistä tulee skootterikuskista näkymätön heti, kun  hän uskaltautuu autojen sekaan. Ajoradalla autoilijat yrittävät kiilata eteen tai kylkeen, kolmion takaa voidaan huolettomasti ajaa skootterin eteen ja sielläkin, missä ei ole tilaa ohittaa, se tehdään, vaikka kevyemmän moottoriajoneuvon kuljettaja liiskattaisiin ohimennen liikenteenjakajaa  vasten. Ja juuri sellaista se rauhallisen iltapäiväliikenteen seassa oli ollutkin.

Vaikka nelikaistaisella katuosuudella ei olisi ollut kuin skootteri ja kaksi autoa, joista toisessa autokoulunopettaja, piti se toisen autoilijan ehdottomasti ohittaa skootteri kyynärpäätä hipoen ja tunkeutua autokoulun auton ja skootterin väliin kuin kiusallaan. Siinä sitten saattoi ajaa sumuvalot kiinni skootterin rekisterikilvessä osoittamassa, kenelle ajoväylät oikeasti kuuluvat. Nopeusrajoitusten mukaisesti ajavalle pienemmälle kulkupelille töötättiin, näytettiin kansainvälisiä käsimerkkejä ja parhaimmillaan yritettiin peruuttaa päälle parkkiruudusta. Liikenteessä näyttivät vallitsevan viidakon lait, joiden mukaan pienin on se uhrein, jos ei ymmärrä vilkkaasti pinkoa pakoon.

Tämän kaiken kuultuamme ymmärrämme erittäin hyvin kaikkia niitä mopoilijoita, jotka ajavat keskellä ajokaistaa turvallisella nopeudella vilkuilematta turhia sivuilleen tai antamatta tietä. Siitä kun ei hyvää seuraa. Pienikin ajautuminen kohti kaistan oikeaa reunaa aiheuttaa sen, että rinnalle tunkee joku autoineen ja sillä autolla onkin hyvä vähitellen työntää mopoilija sivummalle kivisen pientareen tai jalkakäytävän puolelle. Autoilija vetoaa siihen, että mopoilija ei näy, mutta kyseessä on silkka valikoiva sokeus. Kyllä näkyisi, jos sieltä ratin takaa katsottaisiin kunnolla vaikka vanhanaikaisesti päätä kääntämällä, jos ei peilejä ole osattu suunnata oikein.

Toisaalta me ymmärrämme sitä autoilijaakin vähäsen. Äkkivilkaisulla kun mopoilija ja moottoripyöräilijä näyttävät aika lailla saman kulkijaheimon edustajilta. Osa moottoripyöräilijöistä käyttäytyy aika röyhkeästi eli ajaa omaa kaistaansa kahden auton välissä, ohittelee oikealta puolelta pientareen kautta ja keksii ihan omia liikennesääntöjään varmaan siksi, ettei koskaan oppinut niitä oikeita kunnolla. Ei sellaista menijää tee mieli kunnioittaa.

Meidän uimapukumme eivät kuvassa oikein näy, mutta voimme kertoa, että Pirjon trikoouikkarissa on kuvioina omenoita ja Purjon raidalliseen uimapukuun on aplikoitu oogabooga-hirviö. Kaikille epäileväisille tiedoksi: tänäänkin paistoi aurinko, joten ei koko kesä ole sadetta ollut. Skootterilla on ikää enemmän kuin 10 vuotta ja se on enemmänkin pihan somiste kuin jokapäiväinen kulkupeli.