keskiviikko 4. toukokuuta 2016

4.5. Miksi ei ole helatorstaisuklaata?

 photo 6be8ab3a-4daf-4c24-b0b9-d7ac130c68d2_zpsq6vmhbob.jpg

Emme ole asiantuntijoita, mutta äkkiseltään meistä tuntuu siltä, että helatorstai ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta yhtään missään. Lehdet eivät  täyty ruokaohjeista, blogeissa ei esitellä helatorstaiverhoja, lapset eivät askartele helatorstaimöhkiäisiä eikä kaupasta saa edes helatorstaisuklaata! Muutenkin tuntuu siltä, että koko arkipyhä yritetään väkisin vaimentaa olemattomaksi.

Arvoisat kauppiaan ja markkinamiehet. Tässä teille markkinarako, kokonainen vailla omaa tuotettaan oleva kulutusjuhlaksi sopiva päivä. Pääsiäinen on jo mukavasti saatu kaupallistettua, juhannus on yhtä syömisen juhlaa ja joulu alkaa jo lokakuussa, mutta helatorstai on vielä pelkkä yksittäinen vapaapäivä ilman pakollista rihkamaa. Äkkiä keksimään kaikenlaisia turhia hankintoja, joita ilman ei yksinkertaisesti voi olla.

Me emme keksi mitään turhaa, me vain kainosti ehdotamme, että wienernougat voisi olla huomisen pyhäpäivän virallinen suklaa. Se on riittävän arvokkaanoloista nautittavaa iäkkäämmillekin ihmisille ja se voittaisi makutesteissä mennen tullen minkä tahansa ulkomaalaisen kaakaosekoituksen. Näin helatorstain tienoilla emme panisi lainkaan pahaksemme, jos saisimme maanlaajuisesti ostaa tätä suklaata reilulla alennuksella. Tämä siis vihjeeksi niille, jotka jo miettivät ensi vuoden markkinointikampanjoita.

Vaatepuolella yritämme sulautua vintin portaiden väriin. Pirjolla on kukallinen joustofroteemekko ja Purjolla puolestaan haalari, jonka isoon etutaskuun mahtuu ainakin neljä wienernougatia. Kokeiltu on.

tiistai 3. toukokuuta 2016

3.5. Tänään paistoi aurinko

 photo 0fa38db4-32e7-414b-a36b-cf0bb7d1b0e5_zpsok4knmmn.jpg

Ja kaikki puhuivat vain siitä. Että onpa ihanaa ja kyllä on mukavaa ja nyt on kirkasta ja ties mitä. Siellä sitä sitten viipotettiin kaupungilla takit auki ja oltiin olevinaan niin ihmeissään, kun kevät on tullut.

Ihan tiedoksi: äsken oli vappu ja sitä seuraa toukokuu. Silloin on ihan tavallista, että aurinko paistaa, ei sitä tarvitse ihmetellä päivätolkulla ja olla kuin kyseessä olisi joku lottovoittoon verrattava ääriepätavallinen ilmiö. Ei ole mitään syytä riehaantua aivan valtavasti ja selittää kaikille mahdollisille kuulijoille, että tästä se lämmin jakso alkaa.

Jos on tähän asti ollut kylmä, niin on pukeutunut väärin tai sitten ei ole lämmittänyt kotiaan. Ja vaikka aurinko paistoi tänään melko lailla hehkuvasti, ei se kuitenkaan vielä lämmittänyt maata niin paljoa, että olisi kannattanut asettua istuskelemaan kylmille kiville.

Jos ette vielä ymmärtäneet, niin tämän päivän valitus kohdistuu auringosta änkyröimiseen. Saahan siitä valopallosta iloita, mutta se oli taivaalla jo viime kesänä, ei siis mikään kovin uusi keksintö. Asuvalintamme yhdistyy löyhästi ajatukseen siitä, että kesä on tulossa eli esittelemme uimapukujamme ja kylpytakkejamme aidossa kylpyhuoneympäristössä. Ulos emme näissä vielä uskaltaudu, koska kevät keikkuen tulevi. Suomennettuna koskaan ei voi olla varma, milloin on seuraava virkistävä keväinen räntäsade ja kalsea pakkaspäivä.

 

maanantai 2. toukokuuta 2016

2.5. Valitus nro 2: kukkivat koivut

 photo 9f61276a-4b3a-49b4-8918-a017ad309f2c_zpsyynspjem.jpg

Taas kerran vakavahenkinen ääni radiossa kertoi, että vuosi on siinä vaiheessa, että koivu kukkii. Jaha, me ajattelimme ja mietimme samalla, miksi koivu ei voisi olla kuin kirsikkapuu ja kukkia niin, että sen huomaa kauempaakin. Nyt asia täytyy tarkistaa siitepölytiedotteesta, sillä aivastelu ja paleleminen voivat yhtä hyvin olla flunssaa.

Suomalaiset lehtipuut eivät ole ymmärtäneet, että kylmässä pohjolassa oikein isoilla kukilla rehentely olisi paljon parempi vaihtoehto kuin nykyinen pikkuriikkisten kukintojen piilottelu. Ottaisivat oppia omenapuilta, jotka suorastaan rehentelevät kauneudellaan verrattuna johonkin koivuun, joka väsää puolihuolimattomasti muutaman urvun (vai onko se urpun?) ja sitten levittää melkein näkymätöntä siitepölyä pitkin ja poikin suorastaan ylenpalttisesti ahdistellen samalla kaikki allergisia. Mistä taas tuli mieleen, voisiko lehtipuut haastaa oikeuteen tahallisesta ja tarkoituksellisesta pahan olon aiheuttamisesta.

Tästä kaikesta voi päätellä, että me olemme niiskuttaneet ja vetistelleet aika lailla koko viikonlopun ajan. Koska luonto hyökkäsi meidän viattomien kimppuun, teimme oman ratkaisumme ja iskimme puolestamme suorastaan raivokkaasti pahaa-aavistamattomaan ruusupensaaseen. Napsimme siitä kaikki oksat ja versot ja siten ikään kuin kostimme sen, että kevät saa silmämme punoittamaan.

Vaatepuolella luotamme tilkkukopan antiin. Pirjon paidassa ovat kaverukset Siiri ja Myyry, Purjolla on ainakin tusina Hello Kittyja.



 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

1.5. Olemme kyllästyneet positiivisuuteen!

 photo c667e81a-4410-43e5-a22e-221bd3918d43_zpsj0wzo4it.jpg

Suurin osa oikeanlaiseen elämiseen neuvovista oppaista korostaa sitä, että joka päivästä täytyy löytää jotain positiivista. Ja miksi ihmeessä, kysymme me. 

Siksi päätimme toukokuussa etsiä niitä asioita, jotka ovat totaalisen pielessä ja joista nyt vain ei riittävästi pidetä ääntä, koska ollaan olevinaan kovasti yltiöpositiivisia ja onnellisia. Ei ehkä kannattaisi, koska pessimisti pettyy paljon harvemmin kuin se, joka kuvittelee jokaisen autereisen aamun olevan lupaus hyvästä päivästä.

Ensimmäinen valitusvirtemme koskee YLE:n eli yleisradion uutisia. Eilen virallisenoloinen ääni kertoi useaan otteeseen, että vappuaattoa vietetään koko maassa aurinkoisessa säässä. Hän valehteli. Meillä satoi vettä niin, ettei sekaan mahtunut. Koko piha lainehti suorastaan ylitsevuotavaisesta tulvasta eikä auringosta ollut edes aavistuksenomaista sädettä jossain kaukaisessa taivaanrannassa.

Helsinki ei ole koko Suomi. Jos siellä aurinko paistaa, niin valtakunnassa voi silti olla laajojakin alueita, jotka ovat synkän pilvipeitteen alla. Koko maan säätilasta ei pidä mennä antamaan kattavaa arviota vilkuilemalla studion ikkunasta jossain Pasilassa. Meille muualla asuville voi tulla paha mieli tai kipeä kiukku, koska paikallinen koko maan säätila ei ulotukaan meille asti.

Vaatepuolella olemme tänään tällaisissa tunikoissa, joissa on helmassa röyhelö. Puseromme ovat siis röyhelöhtäviä. Pirjon asussa on kuviona sieniä, Purjolla robotteja tai mitälie öhkömönkijäisiä.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

12.4. Huhtikuu hapuilee jo puoliväliä

 photo 21219cf9-8a41-4aba-bf5c-1327f5600083_zpsyxrqwjnu.jpg

Meille se tarkoittaa sitä, että naapurustoon on muuttanut ääretön määrä erittäin äänekästä väkeä, joka kulttuurinsa mukaisesti ei ymmärrä lainkaan sitä, että hiljaisuus laskeutuu näille maille viimeistään klo 22. Ehei, siihen aikaan kuuluu joka suunnasta hirmuista kaahotusta, kiljuntaa, räpytystä ja urputusta. Kantaväestöllä alkaa olla isohkoja sopeutumisvaikeuksia ja toiveena on, että kuntiinsijoitus ja kotoutus saataisiin mahdollisimman ripeästi alkamaan. Ovathan joutsenet somia katsella ja onhan hanhiparven harjoituslennoissa omanlaistaan viehätystä, mutta niistä huolimatta toivomme, että muuttolinnut päättäisivät suunnata varsinaisille pesimäalueilleen mahdollisimman pian.

Me esittelemme tässä upouusia keväthaalareitamme. Kuvauspaikkana on lahojen tyvipölkkyjen kasa, joka olisi kaiketi pitänyt aikaa sitten poistaa metsästä. Täällä se nyt joka tapauksessa nököttää ollakseen sellainen alkukantaisen jykevä tausta asuillemme. Kuvassa mukana on myös oikea risu eli neulasensa aikaa sitten menettänyt kuusenoksa, jonka elämän huippukohta tämä kuvaussessio todennäköisesti oli. Ajatella: jos me emme olisi sattuneet paikalle, ei kukaan koskaan olisi saanut tietää, että tälläinenkin oksa on olemassa!

Pirjon haalarissa on yhdistetty nostalgisenhilpeää kleinbus -kuvioista puuvillaa turkoosiin vettähylkivään ulkoilupukukankaaseen. Hupun vuorikangas on samaa autokuosia. Harmi, että emme tajunneet ottaa kuvaa niin, että se näkyisi paremmin. Purjolla on hiippahuppuhaalari, jonka kuvioinnissa kissa soittaa pianoa. Huppu näyttää siltä kuin se olisi ommeltu väärin päin, mutta kyllä se on juuri noin tarkoitettu. Tosielämässä hiippa ei sojota kohti taivasta, vaan se on silkasta kuvausesteettisestä syystä aseteltu noin.

Mikäpä oikeastaan on nuken ollessa tällaisena päivänä. Aurinko paistaa, lumet ovat sulaneet, ensimmäiset skillat päättäneet ujosti avata kukkansa ja rohkeimmat raparperitkin jo varovaisesti tunkevat itseään mullasta esiin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

6.4. Vitamiinipommi. Tai voi se olla pallokin

 photo b578d894-3f60-4750-ae6d-46ac1df52f4d_zpsfg2lqbml.jpg

Näinä päivinä on vähän hankala hahmottaa, onko sopivaa puhua pommeista ollenkaan vai tuleeko blogimme samalla lajitelluksi epäilyttävien kirjoitusten joukkoon. Otamme kuitenkin riskin ja asettelimme kuvaan etualalle appelsiinin muistuttamaan siitä, miten tärkeää näinä päivinä on mutustella vitamiineja ja muita terveellisiä asioita, jotka pääsääntöisesti eivät maistu yhtään miltään. Mekäämme emme osaa sanoa, missä tuossa hedelmässä ne vitamiinit piileskelevät. Siellä ne kuitenkin ovat, valmiina pyrähtämään koska tahansa avuksi, jos vaikka sattuisi pikkuruinen nuhanpoikanen vaivaamaan.

Näihin aikoihin alkaa monessa taloudesa myös vimmattu pakastimen sisällön inventointi. Kaikki viime kevänä hellyydellä säilötyt marjat pitäisi ennättää käyttämään ennen kuin seuraava sato kypsyy. Kesällä sitä oletti, että aamunsa voi aloittaa raikkaalla marjasmoothiella ja että rahkamansikkatorttu olisi jokaisen sunnuntain iltapäiväherkku. Kyllä sitä voikin olla väärässä. Paitsi me, jotka olemme saaneet suurimman osan herukoista ja puolukoista käyttöön puhumattakaan mustikoista, jotka jo ovat loppu. Olemme niin vitamiineilla terästettyjä, että yksikään basilisko ei uskalla edes yrittää sairastuttamistamme.

Kevään kunniaksi olemme hieman eläimellisellä tuulella. Pirjolla on meidän ainoa printtitrikoosta ommeltu paitamme, jossa mahan päällä on kuva pulleasta pandasta. Emme oikeastaan pidä näistä printeistä lainkaan, mutta tämä on epätavallisen lystikäs. Purjo valitsi velourpaidan, jossa on rivikaupalla oravia. Tosin paitaa täytyy katsoa vähän aikaa ennen kuin havaitsee, miten ne oravat siinä oikein istuskelevat.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

3.4. Ai että lenkille? Nyt ymmärsit kyllä jotain väärin

 photo 4964c2ed-bf39-497b-9de0-21fec788f656_zpsiargszmx.jpg

Asuistamme voisi päätellä, että olemme urheilullisella päällä, mutta pois se meistä. Ajattelimme tänään esitellä laajasta asukokoelmastamme jotain vähän poikkeavaa ja eilisen auringonpaisteen siivitteleminä nappasimme esille urheiluasut. Kyllä, näissä voisi kirmaista kilometrin tai kaksi, mutta koska emme erityisemme pidä hikiliikunnasta, niin kuraisen tienvieren kipittelyn sijaan tyydymme leikkimään, että muka olisimme lähdössä ulos. Tarkkasilmäinen lukija huomaa, että meillä ei ole jalassa sukkia saati kenkiä, joten huijausta koko juttu.

Vaatteemme eivät ole valhetta, vaan näissä kelpaisi toden totta vaikka tehdä puutarhatöitä. Pirjo valitsi punaisen asun, jonka etukappale ja housujen sivukappaleet ovat painokuvioista collegekangasta arviolta vuodelta 1995. Tämä kangas on niin tiheällä värillä painettua, että jos hupparin ottaa päältä pois ja asettaa lattialle, niin se seisoskelee siinä ihan yksinään. Onneksi hihat ja huppu ovat pehmeämpää materiaalia. Edessä on hämäävä koristenapitus, jonka alla on näppärä tarrakiinnitys.

Purjo voisi olla vaikka minkä urheiluasumerkin mannekiini, tosin oikeissa lenkkivermeissä ei ole Hello Kitty -aplikaatiota. Joka vuosi nämä samat värit palaavat eli sininen, punainen ja valkoinen pulpahtavat muotiin säännöllisesti aina keväällä, ja tässä asussa niitä on yhdistelty epäsymmetrisen villisti. Oikeassa etukappaleessa on koristeena kaksivärinen nauha, jota on käytetty myös hihoissa. Huppu on vuoritettu Marimekon trikookankaalla, joka sävyltään toistaa hupparin ja vyötärön puuvillanauhan väriä. Resoritkin ovat loppuun asti ajateltu yksityiskohta eli punavalkoraidalliset.

Olisimme varmasti ihan soma näky vaikka vain kävelemässä kevään ihmeitä katsellen, mutta koska tänään satoi lunta (ihan totta, todella ikävä juttu) niin pysyttelemme lämpöisissä sisätiloissa. Nämä ovat oloasuinakin ihan näppärät.