5.6. Pitsiä, komisariot Pirjo ja Purjo

Tänään me päädyimme lajittelemaan pitsejä. Niitä oli ihan liikaa, joten pieni lepotauko teki taas hyvää. Harvemmin sitä saa istuskella keskellä kaikenlaista kaunista. Näitä pitsejä on leveitä ja kapeita, pinkkejä ja valkoisia, ruusuisia ja kukkaisia, joustamattomia ja ihan vähän joustavia ja on täällä seassa muutama hurmaavansininenkin pitsinippu. Jotta kontrasti säilyisi, ei meillä ole mekoissamme yhtään röyhellystä, ellei sitten Purjon mekon pieniä puhvihihoja sellaisiksi lasketa.

Nukenvaatteissa pitsi on varsin näppärä tapa peittää kankaan pienet reiät, korjata hihansuun hieman epäonnistunut tikkaus tai jatkaa helmaa, joka muuten jäisi liian lyhyeksi. Joskus pitsillä ihan vain harhautetaan ja lisätään tavalliseen mekkoon vähän prinsessamaista oloa. Jos meiltä kysytään, niin ei ole olemassa vaatetta, jossa ei voisi olla pitsiä. Muistaaksemme aikanaan somistimme jopa talvitakin pienellä röyhelöllä eikä siitä mitään haittaa talvipakkasilla ollut, vaikka tavallisesti pitsit ja brodyyrit mielletään vain kesäasujen koristeiksi.

Meidän mekkomme ovat tietenkin kangaskauppa Wexlerin valikoimien annista ommeltuja. Pirjolla on yhdistetty kukallista flanellia neulokseen ja Purjon mekko näyttää useammasta kankaasta ommellulta, mutta tosiasiassa siniseen viskoosiin (?) on painettu raidanomaisesti valkoisia viivoja, pieniä palloja ja vähän isompiakin palloja, mutta juuri siitä isojen pallojen kohdasta ei tällä kertaa leikattu mitään palasia. Mekon astetta tummempi miehusta on trikoota. Näin jälkeenpäin ajatellen tähän olisi varsin hyvin sopinut pieni pitsisomiste helmaan. Ehkä sen voisi vielä lisätä.

2.6. Tänään tutustuimme trikoiden ihmeelliseen maailmaan

Seikkailumme kangaskauppa Wexlerissä jatkuu. Tänään vuorossa olivat trikoolaarit, joissa oli kahmalokaupalla erilaisia kuviollisia kankaita. Pirjo halusi ehdottomasti esittelemään kohtalaisen tanakkaa materiaalia olevia lastentrikoita, joista toki saa aikuisemmallekin kansalaiselle jotain, mutta joiden kuviointi viittaa sellaisiin metrisiin ja sitä lyhyempiin lajitovereihin. Näitäkin on vähän kaikenlaisia paksuuksia, mutta pääasiassa tässä laarissa on sellaisten amerikkalaisten T-paitojen vahvuista neulosta, ei siis mitään lirua. Tällaista kangasta on mukava ommella tavallisellakin ompelukoneella, koska tämä on tiivistä ja napakkaa, mutta vähän ohuemmissa on saumurin ehdoton. Meillä on muuten talvipyjamat tästä etualan moottoripyöräilijäkankaasta.

Purjo halusi esitellä mitä-lie-feikkiviskoosia eli keinokuitua, joka on vilpoisaa ja tuntuu siltä, kuin se valuisi päältä pois. Tästä ei kannata tehdä vaatteita meille, koska materiaali on samaan aikaan painavaa ja kepeää eli ei oikein muotoudu meidän asuihimme. Sen sijaan tästä saa niitä nyt niin muodikkaita housuja, jollaisia Suuri Käsityökerho -lehdessä viime kuussa esiteltiin. Kävimme varastamassa netistä joltain ruotsalaiselta sivulta mallikuvan, jotta ymmärtäisitte, mitä yritämme selittää. Ylhäältä leveää ja alhaalta kapeaa ja vyötäröllä nauhakuja, sivussa taskut.

Meidän omat vaatteemme ovat tietenkin Wexlerin kankaista. Tosin emme ole ihan satavarmoja, löytyykö Purjon omenaista paitakangasta enää yhtäkään palasta, mutta Pirjon punaista Hello Kittyä oli puuvillaisena vielä pakassa ja raitaista trikoota metritolkulla odottelemassa ompelijaansa.

29.5. Oodi flanellille

Uhkasimme eilen hypätä trikoolaariin, mutta päätimmekin kummastuttaa asiakkaita sätkimällä flanellien keskellä. Päätöntä touhua, mutta samalla näette, miten somia kestovaippoja näistä kankaista saa. Ihan tiedoksi: tämmöinen riehuminen kaupassa ei ole sallittua muille kuin meille.

Flanelli on maailman paras materiaali kaikille vilukissoille. Se on pehmeä, se on lämmin, se on kevyt ja se on hengittävä. Täällä Wexlerillä sitä löytyy yksivärisenä ja kuviollisena, joten ainoa ongelma on valinnan vaikeus. Vanhaan hyvään aikaan flanelli oli paksua ja imukykyistä tanakkaa kangasta, jonka kuivumista sai odotella päivätolkulla. Pesun jälkeen se muuttui kovaksi koppuraksi kunnes käytössä palautui mukavaksi itsekseen. Nykyflanelli toimii toisin. Ensimmäisessä pesussa se kutistuu, mutta seuraavissa se säilyttää kaikki mukavat piirteensä väristä pehmoisuuteen. Pesun jäljiltä ei tarvitse vetää päälleen teräspanssaria muistuttavaa flanellipyjamaa, vaan käsiinsä saa juuri oikealla tavalla leppeän asun.

Harmi, että vanhat mielikuvat flanellista istuvat tiukassa. Jos sitä käytetään, niin korkeintaan ruutupaidassa ja silloinkin vähän häpeillen, että kun tämä nyt on se paras materiaali tähän, mutta ei meillä muuten tulisi edes mieleen olla näin vanhanaikaisia. Yhdeksi huonoksi puoleksi on sanottu kudotun kankaan joustamattomuus, mutta missä ihmeessä on kiveen hakattu, että esimerkiksi vauvojen vaatteiden tulee joustaa? Riittää, että niissä ei ole painavia saumoja, joten collegehousujen sijaan voisi joskus kokeilla flanellipöksyjä. Saa näistä aikuisillekin vaikka sellaisen oleskelupyjaman, jossa ollaan olevinaan huolettomasti kotipukeutuneita, mutta tosiasiassa on sävytetty niin smoothie, englanninkielinen sisustuslehti kuin varpaankynsien värikin tiukasti asun sävyihin. Ja värejä täältä kyllä löytyy ihan kaikenlaiseen käyttöön. 

Väreistä puheenollen: katsokaapa tuonne sätkivien koipiemme taustalle. Siellä on eilen mainitsemiamme puuvilloja punasävyisenä monta hyllymetriä. Lisää löytyy kuvasta noin viiden metrin verran vasemmalle ja noin kymmenen metrin verran oikealle. Eli siis ihan kamalasti! Näitä tänään kehumiamme flanelleja on noin kolme pöydällistä, joten jos ei löydä sopivaa, niin vika ei ole valikoimissa vaan ostajassa. Minkä voimme varsin hyvin nyt tässä sanoa, koska meidän ei tarvitse olla asiakasystävällisiä, koska olemme pääasiassa itse asiakkaan roolissa.

28.5. Kankaita ei voi koskaan olla liikaa!

Kerhossa on kohtuuttoman tylsää, joten me päätimme viettää pari päivää kangaskaupassa auttelemalla. Varsinaista apua meistä ei varmaan ollut, mutta on aina hauska viettää aikaansa hypistelemällä, ihastelemalla ja tekemällä löytöjä. 

Paikkana on kangaskauppa Wexler, joka alkuvuodesta siirtyi keskustasta parempien (lue: ilmaisten) parkkipaikkojen äärelle pikkiriikkisen sivummalle. Samaan syssyyn kangasvalikoima laajeni entisestään, joten me olimme vähän enemmän kuin pyörällä päästämme käydessämme hyllyjä läpi. Touhu oli turhankin raskasta, joten istahdimme tauolle käsityöpuuvillojen äärelle. Tarkkasilmäinen huomaa, että Purjon liivihame on tehty samasta kankaasta, jota näkyy oikeassa alakulmassa kokonainen pakka. Olemme nyt todistaneet, että käsityöpuuvillasta voi tehdä myös mekkoja. Pirjon liivihameen Helinä Keiju -kangas on flanellia, joka sointuu vallan mainiosti Purjon asuun, mutta flanelleista kerromme joskus myöhemmin lisää.

Jos rakastaa Mekkotehtaan mekkoja (ja kukapa ei rakastaisi), niin tästä kaupasta löytyy vähän erilaisia kankaita ja kuoseja. Istumme haaleanvaaleiden pakkojen päällä, mutta värejä ja toisiinsa sointuvia sävyjä löytyy vaikka miten paljon. Voisi ostaa 20 cm yhtä kangasta ja 30 cm toista ja vähän vaille metrin kolmatta ja sitten yhdistellä itselleen mekon, jossa kaikki sopii kaikkeen,  mutta jollaista ei saa edes nettikaupasta. Nyt vähän harmittaa, kun emme istuneet takanamme pilkottaville seinähyllyille. Sieltä kun olisi löytynyt samaa punaisen sävyä raitoja, ruutuja, palloja, kukkia, neliöitä ja ties mitä. Viereisiltä hyllyiltä olisi löytynyt sama oranssina, sinisenä, turkoosina... ihan minä tahansa värinä. Käsityöpuuvilloja ne ovat olevinaan, mutta me sanomme, että höpsis, suurimmasta osasta tulee paljon nätimpiä mekkoja kuin tilkkupeittoja. Paitsi niistä kankaista, joissa on pieniä kummituksia, ne voi joku ostaa tilkkutöihinsä.

Paitakankaatkin ovat Wexleriltä, trikoolaareista. Niihin hyppäämme huomenna.

18.5. Pieni onnenhetki

Me teemme ruokaostokset suuressa kaupassa, oikeassa hehtaarihallissa. Se on niin iso puoti, että matkalla maitotiskiltä vihannesosastolle hitaimmat vanhenevat muutamalla vuodella. Me käymme siellä, koska se on kotimatkan varrella, koska siellä on pääsääntöisesti helppo liikkua (paitsi silloin, kun keski-ikäiset parisuhdevammaiset keksivät tulla ostoksille siten, että kumpikin roikkuu kärrynlaidassa ja jokaisen kaalinpään ja juustopaketin äärellä pohditaan varttitolkulla, että tämäkö se on) ja koska me pidämme vaivattomasta elämästä, jossa kaupassa voi kulkea tehokkaasti ennalta mietittyä ja aina samanlaista reittiä pitkin löytäen kaiken tarvittavan vaikka silmät ummessa. Paitsi tänään, kun ikäväksemme huomasimme, että proteiinirahkat oli siirretty omasta hyllystään täysin järjettömään paikkaan. Mutta se ei ole tämän tekstin ydinasia.

Pieni onnenhetki koettiin kassalla, jossa tuttu kassarouva ryhtyi ostoksia katsoessaan kyselemään meidän murheistamme. Vaikuttaa oudolta eikö totta, moni yksioikoisempi asiakas olisi siltä maksutapahtumalta rynnännyt henkilöstöpäällikön luokse valittamaan saamastaan kohtelusta, mutta meistä kyseessä oli todellinen asiakaspalvelu. Olemme nimittäin tässä vuosien mittaan rupatelleet jokaisen puhekykyisen kassatoimenhaltijan kanssa niitä ja näitä sen enempiä miettimättä, mistä kaikesta on tullut avauduttua. Samalla olemme kuulleet heidänkin perheistään, lomasuunnitelmistaan ja harrastuksistaan. 

Tälle meitä ilahduttaneelle henkilölle tulimme kerran herkkänä hetkenämme avautuneeksi siitä, että syömme suklaata suruumme. Tosin sen verran itsesuojeluvaistoa meillä oli, että emme kertoneet, että suruksi riittää pilvinen päivä tai myöhästynyt aamulehti. Joka tapauksessa me ostimme tänään kaksi levyä Fazerin sinistä, jonka ansiosta kassarouva huolestuneesti tiedusteli, onko jotain erityisen ikävää tapahtunut. 

Miettikääpä hetki: me koimme aitoa välittämistä isossa kasvottomassa superhypermegakaupassa, jossa kenenkään ei pitäisi huomata ketään ja jossa asiakkaita riittää vuolaaksi virraksi asti. Hetken jo ajattelimme, että nyt on kasvojen säilyttämisen vuoksi valehtelemisen paikka, mutta kerroimme sitten rehellisesti, että ei varsinaista surua, pienimuotoista huolta kuitenkin. Onneksi ongelma on sitä luokkaa, että sokeri, rasva ja kaakoa oikeassa suhteessa saavat henkisen tasapainomme palaamaan ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Suklaata enemmän meitä ilahdutti se, että joku periaatteessa ihan tuntematon muisti, mistä olemme puhuneet ja mikä tärkeintä - välitti sen verran, että viitsi kysyä.

Olemme niin täpinöissämme, että unohdimme syödä suklaan. Tosin näissä vaaleissa trikooasuissa ei ehkä kannata kovin paljoa olla moisen naposteltavan kanssa tekemisissä, koska suklaa on valitettavan tiukasti tahraavaa ja näihin se suorastaan imeytyisi. Pirjon pusero näyttää siltä, kuin se olisi tehty virkatuista isoäidinneliöistä, mutta todellisuudessa kyseessä on pelkkä painokuvio.

 

 

13.5. Possupussiprinsessat

Possupussi on tilkkupussi, josta ei ostaessaan kovin tarkkaan tiedä, mitä tulee hankkineeksi. Joskus sitä ilahtuu pussin sisällöstä ja joskus on ihmeissään, mikä vimma sen sai hankkineeksi. Yleensä paloista saa ainakin pipon ja jos käy oikein hyvä tuuri, saattaa saada kokonaisen puseron tai vaikka haalarin. Tällä kertaa löytyi sointuvia trikoita, joista syntyi tämmöiset tunika-asut. Pirjon housuissa näkyy hassu salamavaloefekti eli näyttää siltä kuin polvien kohdalta housut olisivat hiutuneet ohuiksi. Todellisuudessa kyse on ylenpalttisesta valonkäytöstä kuvaustilanteessa.

6.5. Diagnoosi: tulehtunut sisäfile

Sarjassamme uskomattomia, mutta ah niin hassunhauskoja asioita esittelemme tänään tulehtuneen lihaksemme, jonka nimeä emme millään muista, mutta joka on käytännössä sama kuin sisäfile. Se on nyt ärsyyntynyt niin, että emme ole pystyssä pysyä. Oireisiin kuuluu salamannopea kirkas kipu, joka lamaa koko jalan ja katoaa yhtä nopeasti kuin syntyikin. Lisävaivana on kaikenlaista jomotusta ja kolotusta ja yleistä itsepäisyyttä, joista viimeksi mainittuun ei ole lääkitystä, mutta muuten saimme apteekista pussillisen erilaisia rohtoja. Niiden tarkoituksena on pitää meidät liikuntakykyisinä ja siedettävissä sielunvoimissasekä taata se, että tauti ymmärtää vähitellen talttua.

Olemme hyvin helpottuneita siitä, että vaivallemme on nyt järjestetty nimiäiset ja sen syntyhistoriasta on saatu kohtuullinen selvitys. Pelkäsimme jonkin aikaa, että joku palanen on irronnut sisältämme ja seilailee pitkin ja poikin kohtuullisen onttoa sisustamme aiheuttaen milloin vihlovaa kipua, milloin epämääräistä pinnetilaa. Onneksi kyse on paljon vaarattomammasta asiasta, johon auttavat perinteiset hoitomenetelmät eli lepo, lämpö ja lempeys yhdistettynä venytyksiin ja huokailuun. Jostain syystä nimenomaan huokailu on asia, joka auttaa moneen vaivaan ja saa aikankin lähipiirin suhtautumaan hyvin myötämielisesti tilanteeseen.

Laitoimme kuvaan uimapuvut ihan siksi, että se sisäfile olisi jotenkin kuvasta paikannettavissa hyvää mielikuvitusta käyttäen. Nämä puvut ovat trikoota ja todennäköisesti kankaalla on joku kuvaileva nimikin. Meille nämä ovat kalapukuja, joiden kuvio on parhaimmillaa uimahallissa. Siellä voi uida jotain selkäuintia siten, että katsojien mielestä kalat parveilevat ympäriinsä. Kesällä emme uskalla näissä järveen, koska ei ole mukava saada kokonaista kalayhteisöä ympärilleen ihailemaan rannan kiehtovimpia uimareita. Emmekä tällä siis tarkoita itseämme vaan näitä uimapukujen kuvia.