tiistai 31. heinäkuuta 2018

31.7. Taas löytyi farkkuasuja

Kuva-arkiston kaiveleminen on kivaa. Tänään löytyi tämmöinen otos, jossa Purjo esittelee farkkujen takakappaleesta tehtyä hametta. Brodyyri helmaan ja valmista tuli eli ei tarvinnut edes ommella kovin paljoa. Pirjon liivihameen ideana on taskusta kurkkiva tyttö. Suunnitteluvaiheessa se tuntui todella hyvältä ajatukselta, valmiissa vaatteessa tämä ei sitten enää näyttänytkään yhtä hyvältä kuin mielikuvituksessa.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

30.7. Kukkien keskellä


Ei kesä ole pelkkää hellettä, se on myös pitsimekkoja ja kauniita kukkia.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

29.7. Helle jatkuu


Aiemmin tällä viikolla oli pilviäpuserossa, nyt niitä on Purjolla uimapuvussa. Pirjon uikkarissa on pöllön pyykkipäivä. Tosin tänään ei kannata pyykkiä pestä, koska helle on siinä vaiheessa, että ilmankosteus tuntuu olevan yli 100%, mikään ei kuivu yhdessä yössä.

lauantai 28. heinäkuuta 2018

28.7. Auringolta suojassa


Purjo katsoo luottavaisena pilviä, mutta Pirjo on valinnut varjoisan paikan täysin tietoisena siitä, että aurinko porottaa pilvienkin läpi ihan tarpeeksi. Asuissa on kepeitä kukkasia ja toisaalta puuvillabrodyyrin tuomaa viileyttä. Purjon hatussa on kätevä päänympärysresori, jonka ansiosta hattu pysyy hyvin päässä.

perjantai 27. heinäkuuta 2018

27.7. Uimapukukuva


Jonkun aikaa siinä meni, kun etsimme uimapukukuvaa. Ei niin, etteikö meillä uimapukuja olisi, mutta kuviin niistä päätyy vain pieni osa. Tässä vähän kuin Ähtärin matkailumainokseksi pandakuvioita ja melkein bambupuu.

torstai 26. heinäkuuta 2018

26.7. Farkut on aina muotia

Farkkutyyli on aina muotia. Meille se oikea farkkukangas on tosin turhan tanakkaa, joten nämä asut on ommeltu astetta ohuemmasta paitakankaasta.  Sekä haalarissa että liivihameessa on somisteena sydänniitti ihan siksi, että niitä sattui meillä olemaan. Molemmilla on lisäksi pilvikuvioinen trikoopusero.

Näillä helteillä tässä asustuksessa jaksaa olla korkeintaan 10 minuuttia. Sitten on jo liian kuuma edes ajatella mitään.

 

keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

25.7. Pastellia


Ulkona on inha helle ja sisälläkin tarpeeksi lämpöasteita, mutta siitä huolimatta julkaisemme kuvan, jossa olemme pukeutuneet lämpöisesti. Kaupoissa on jo syysmallistot myynnissä, joten mekin päätimme hyvissä ajoin näyttää, miltä joskus kuumuuden hellitettyä voi näyttää.