lauantai 27. helmikuuta 2016

27.2. Että piti tämäkin päivä kokemamme

 photo f41ed89e-3f84-46d2-8d7f-3e56fac81b6f_zpsuiwzfxwj.jpg

Heti alkuun vakuutamme, että tämän päivän kuva ei mitenkään liity tekstiin! Täsmälleen päinvastoin.

Me kävimme kangaskaupassa, joka vastasi erittäin paljon painajaistamme siitä puodista, jossa myydään vain rumia kankaita. Tiedättehän nuo kankaat, jotka ovat huonolaatuisia, ripeästi ryppyisiä ja nyppyisiä, väritykseltään lähinnä koiran oksennusta muistuttavia ja ommeltavuudeltaan lähellä nollaa. (Ommeltavuus = kangas ei kaipaa mitään erityisjärjestelyjä liukuakseen sujuvasti ompelukoneen paininjalan alla, ei veny eikä vanu jo neulan koskettaessa sitä).

Tähän asti olemme tavanneet kyseisiä kankaita aika lailla satunnaisesti onnettomina yksittäiskappaleina erilaisissa palalaareissa, mutta kauhuksemme löysimme kaupan, jonka tuloksentekoideologia perustuu pelkästään moisten hirviöverkojen myyntiin. Miettikää itse: laarikaupalla synkkäsävyisiä sinapinkeltaisia polyestereita, todennäköisesti vuodelta 1978 peräisin olevia neuvostoliittolaisen kangastehtaan loppuvarastosta kaiveltuja harmaan ja tahmealta vaikuttavan pinkin ruuduttamia kiiltäväpintaisia,  ilman muuta myös painovirheellisiä keinokuitupaloja sekä jo valmiksi nyppyisiä ja superryppyisiä punertavia pellavia, joista voisi toki ommella pikantteja perunasäkkejä. Kaikkea tätä saa edullisesti ellei peräti halvalla, mutta miksi ihmeessä kantaisimme kotiin kankaita, jotka eivät ilmiselvästi ole huonon laatunsa vuoksi kelvanneet kenellekään muulle viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Jäämme harvoin sanattomiksi, mutta tuo kauppa kyllä hiljensi meidät melkein puoleksi tunniksi. Kyseessä oli  lehtijutun mukaan vieläpä uudenlainen konsepti, jota tultaisiin laajentamaan, jos kysyntä on riittävä. Tästä voisi siis vetään sen mieltäjärkyttävän johtopäätöksen, että jossain on iso kamalien kankaiden varasto, josta riittää myytävää moneen vastaavaan liikkeeseen. Olemme kauhistuneita! Ja aika lailla valmiita perustamaan  Oikeutta kauniille kankaille -yhdistyksen, joka on valmis ryhtymään toimiin, jos ei ihan tuhotakseen niin ainakin boikotoidakseen kaikkia ällöttäviä tahraisia, virheellisiä, varastoinnissa pahnavoituneita ja ilkeämielisten suunnittelijoiden tahallaan kuvottaviksi kuvioimia kankaita.

Tähänastisessa kangaskauppahistoriassa olemme joka kerta löytäneet puodista edes yhden kankaan, jota haluamme palavasti. Emme välttämättä ole sitä ostaneet, osin siksikin, että meillä ei ole oikeasti mitään tarvetta 400 e/metri maksavalle sametille, niin ihanaa kuin se olisikin. Tuossa kangaskaupassa yksikään palanen tai pakka ei saanut meitä ihastumaan tai edes pohtimaan, mitä siitä voisi ehkä tehdä. Täytyy toivoa, että kaltaisiamme ei olisi kovin paljoa, koska muuten liike ei pysy pystyssä. Toisaalta täytyy ihmetellä, kuka sieltä kantaa kankaita kotiinsa. Joku patoutuneesta vihastaan kertakäyttöistä ympäristötaideteosta väsäävä taiteilijako?

Kuvassa me olemme ympäröineet itsemme kauniilla kankailla. Kauneudesta saa olla kanssamme eri mieltä, mutta jos pitää valita valkoiset tähdet pinkillä pohjalla tai turkoosit ja ruskeat läntit syleilemässä toisiaan, niin valitsemme ilman muuta ne tähdet. Ihan ulkonäkösyistä.
 

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

21.2. Taas ne tulevat

 photo 62811154-fac4-4681-92eb-394770e7320f_zpsmto6gwoe.jpg

Otsikolla emme tarkoita influenssaviruksia vaan sinistä, punaista, valkoista, raitaa ja palloa, josta ovat takuuvarma kevään merkki vaatekaupassa. Siksi mekin päätimme esitellä jo hyvissä ajoin eli keskellä helmikuuta vähän kepeämpiä mekkoja. Helmat ja hihat näissä ovat kepeää painettua viskoosia, joten emme ole joutuneet yhdistelemään erilaisia kankaita, vaan kaikki pienet ja isommat pylpyrät löytyivät samasta palasta. Harmillisesti painatus ei mennyt ihan langansuunnan mukaan, joten helmakäänne aiheutti pientä päänvaivaa. Onneksi se ei näy lopputuloksessa. Koska sinivalkoiseen yhdistetään keväällä ripaus punaista, aplikoimme etumukseen omasta mielestämme mukavat kuvat.

Tänä viikonloppuna on kisailtu Salpausselällä. Periaatteesta boikotoimme koko riehaa, koska sijoittivat siellä naisten mäkihyppykisan perjantaiaamuun perustellen asiaa sillä, että miesten hyppely kerää enemmän yleisöä. Niin varmaan, koska aamulla klo 9 iso osa potentiaalisista katsojista on töissä tai koulussa, mutta illalla klo 19 he ovat vapaita tuijottelemaan mäkeen sieltä leiskauttelevia hyppääjiä. No toisaalta Lahdessa tuuli taas illalla ihan vimmatusti eikä etukäteen mainostettua suurmäen kisaa käyty lainkaan. Järjestäjät voisivat tykönänsä miettiä, voisiko kyse olla jonkun naispuolisen tuulen jumalattaren kostosta (tosin me emme tiedä, onko tuulilla erikseen omia taruolentoja, mutta aina sitä on mukava ajatella, että olisi).

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

14.2. Tänään kaikki on vaaleanpunaista ja makeaa

 photo 9b3e28a2-b866-46ca-8884-ed5a2eb8e974_zpszh04qeyy.jpg

Olkaatten kateelliset! Meillä on sekä uusi kerrostarjotin (ostettu Hollolasta Finnmarin tehtaanmyymälästä hintaa 4.9 euroa) että kokonaista kolme kerrosta ystävänpäivällisiä kuppikakkuja. Lisäksi meillä on uudet hempeilymekot. Kerrostarjotin oli valmiiksi koottu, mistä iso kiitos myymälähenkilökunnalle, joka oli todennäköisesti nähnyt aika paljon vaivaa saadakseen ainakin tusinan verran tarjottimia niin houkuttelevan näköisiksi, että olihan sieltä pakko yksi kotiin kantaa.

Pääsääntöisesti emme esittele asujemme selkäpuolta, mutta nyt teemme poikkeuksen. Pirjon mekossa kun koko mekon juju on tuo kukkanauhasta solmittava rusetti, jonka ansiosta asu on yhtä hempeä niin edestä kuin takaakin. Sivuhuomautuksena toteamme, että vaatteemme ovat myös selkäpuolelta ihan siistejä, mutta tylsiä. Kuka haluaa uudestaan ja uudestaan nähdä, että kas, näinpä tänne on ommeltu tarranauhat hankalien nappien tai vetoketjujen sijaan.

  photo e80c2ff8-4611-4fb5-9821-e9a0cbe4f34f_zpskmq9gnvp.jpg

  photo 1a91eab5-dfca-441c-91f7-7a5d756abc2c_zpswg3nt6ph.jpg

Purjon mekossa ei ole säästelty krumeluurien kanssa. Löytyy pitsiä, kimallusta, tähtikuvioita, satiinia kaula-aukossa ja pisteenä iin päälle helman laskosnauha. Joskus enemmänkään ei ole tarpeeksi! Näissä mekoissa on hyvä asettua nauttimaan pähkinäisenmantelisia herkkuja, joiden koristeet sointuvat tismalleen mekkojemme väreihin.

  photo 9d6c3c65-1c26-4f06-a67a-4169c94baab0_zps8zqissxk.jpg

  photo fd470649-971c-4572-bf5a-a3bd925c97c7_zps4kqvoezi.jpg

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

7.2. Muisteleminen on kivaa

 photo 96705bb7-b873-48a3-95da-fecdca1f31b7_zpsvqy6gelt.jpg

Talvi ei ole ihan päättänyt, millainen se haluaa olla. Välillä vihmoo vettä, välillä pakastaa, joskus pilkistää aurinko ja samantien iskee tuulenpuuska. Sääennustuksissa on varmuuden vuoksi luvattu vähän kaikenlaista, jotta edes pieni osa ennustuksesta pitäisi ajoittain paikkansa.

Tällaisina päivinä on hyvä kaivella esille vanhat valokuvat ja istua ihmettelemään, mitä kaikkea on tullut tehtyä. Tässä kuvassa on todennäköisesti vielä syyskuu, ruoho kasvaa kohisten ja ikiaikaiset ruosteiset kottikärryt odottavat sitä hetkeä, kun lehdet leijailevat puista. Tosielämässä emme haravoineet lehtiä syksyllä, meillä oli jotain muuta puuhaa, mutta eikö oikeasti näytäkin siltä, kuin olisimme ihan tuossa tuokiossa valmiita tarttumaan puutarhatöihin?

Pirjolla on farkkukankainen mekko, jossa on edessä iso tasku tammenterhojen tai kastematojen keräämistä varten. Purjon farkuissa on takana paikkataskut, joihin mahtuisi muutama kunnollinen rautanaula ja sellaisia pieniä kiviä, jotka voisivat olla timantteja. Tosin meidän pihamme kivet eivät yleensä kimmellä yhtään, mutta ainahan sitä voi toivoa, että sorakuorman mukana tulisi muutama hiekkakuopasta karannut rubiini tai topaasi. Toistaiseksi niitä ei ole näkynyt kiivaista etsinnöistämme huolimatta.

Paidoissa meillä on myös näin talvella ajankohtaisia eläimiä eli pöllöjä ja kettuja. Viimeksimainittu eläinkunnan edustaja on muutamana iltapuhteena nähty takapihalla kuljeskelemassa aivan muina kettuina eli sen näköisenä, ettei sillä ole kiire minnekään, mutta että sillä ei ole myöskään mitään aietta lähteä pienestä pelottelusta pois. Saattaa olla, että se hamuaa saaliikseen paikallista fasaaniperhettä tai sitä omenapuita syövää jänistä, joka on jäljistä päätellen noin parimetrinen.

Tuossa kuvan etualalla on pikkuruinen tammenpoikanen. Mitenköhän se on mahtanut talvehtia? Toivottavasti kukaan elävän ravinnon ystävä ei ole käynyt napostelemassa sitä nälkäänsä. Melkein kävimme tarkistamassa tammentaimen voinnin, mutta päätimme sitten, että noin pienessä puussa ei ole sen vertaa mahantäytettä, että kukaan vaivautuisi sitä aterioimaan edes alkuruuaksi. Toivottavasti olemme oikeassa.