lauantai 31. joulukuuta 2016

31.12. Valmiina ollaan

 photo b42ec057-f4ea-4c40-acf8-a60dbb04a683_zpszbi6rsmr.jpg


Kohta se alkaa, uusi vuosi. Täällä me olemme valmiina nallepyjamat päällä inkkarihuovalla odottelemassa, koska ulkoa kuuluu rakettien räiskiminen ja tykinlaukausten jyly. Niitä odotellessa käymme kuppikakkuen kimppuun, koska eihän sitä malta nälkäisenä valvoa.

Oikein makoisaa vuodenvaihdetta sinullekin! Näissä herkuissa on riittävästi valvomiseen tarvittavaa energiaa sekä runsaasti suklaata ja paljon lisättyä sokeria.

 photo b893ec71-7197-4a0c-8724-f5d40d1b7158_zpsrpdggv17.jpg

maanantai 26. joulukuuta 2016

26.12. Joululempparit

 photo ad17f310-8d5b-49a4-bfd6-ebc0a239aeef_zpst7pqxasm.jpg

Tämän joulun lempimekkomme ovat tässä:

Pirjo ihastui flanellimekkoon, johon on piilotettu puuvillaista Marimekon Unikkokuosia niin helmaan kuin etukappaleeseenkin. Hihoissa on vähän poimuja olkapäällä, mutta ei niin paljoa, että asuun tulisi turhaa juhlavuutta.

Purjo otti rohkeasti mekon, jonka yläosa on mustapohjaista kirsikkatrikoota. Kangas on hieman synkkää, mutta kun sen yhdisti punaiseen helmaan ja hihoihin, niin eipä se enää kovinkaan ankealta vaikuta.

Näissä asuissa me vietimme melkein koko päivän television ääressä komisario Palmua seuraten. Kerrankin jouluna tuli muutakin kuin romanttista hömppää tai moneen kertaan valmiksinaurettuja sarjoja uusintana.

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

25.12. Jotta totuus ei unohtusi

 photo b46eb96f-6168-4809-b0e6-2ac8eca233f6_zps4honmqyi.jpg

Kesä on tulossa! Ei ehkä kovin pian, mutta alle puolessa vuodessa kuitenkin. Joutopäivänä kaivelimme esille vanhoja valokuvia ja sieltä tupsahti esille tämä, jossa esittelemme viimevuotisia uimapukujamme. Aurinko paistaa ja linnut laulavat eikä nykyisistä kurakeleistä ole tietoakaan.

Oikeastaan piti valita joku vanha kuva, koska olemme syöneet parissa päivässä niin paljon suklaata, että keskikokoinen ajokoira olisi siitä määrästä päätynyt teho-osastolle tiputukseen ylenpalttisen rasvan ja sokerin takia. Meitä ei huimaa eikä okseta, mutta poskemme ovat pulskistuneet sen verran, että emme ehkä olisi kuvissa parhaimmillamme. 

lauantai 24. joulukuuta 2016

24.12. Nisset ja nasset ja joulupolska

 photo 85f8d0a3-7173-4667-956d-157cfc28c8dd_zps1knltafj.jpg

Mikä se on nuken pyörähdellessä, kun on upouudet pitsimekot päällä ja tonttutanssin lomassa voi ihailla niin Pirjon hameen kultahippukoristelua kuin Purjon asun himmeästi hohtavaa satiiniakin. Olemme hilpeällä mielellä odottamassa isoa kasaa lahjapaketteja. Ulkona tuulee ja sataa ja syksyllä epähuomiossa haravoimatta jääneet lehdet rientävät ympäriinsä pitkin pihaa, mutta meitä se ei haittaa. Sytyttelemme kynttilöitä, katsomme televisiosta lastenohjelmia ja syömme piparkakkuja niin, että napa natisee.

Joten näihin tunnelmiin: Oikein Hyvää Joulua Jokaiselle!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

18.12. Pirjo ja Purjo pikkumaisina

 photo 5e02a72d-0028-48f8-8a71-a01b5f90ceb1_zpsueg9r2gq.jpg

Monena vuotena näin joulun aikaan olemme ilahduttaneet jotain satunnaista lasta yllätyspaketillisella nukenvaatteita. Tänä vuonna emme moista aio tehdä, koska joku - kaiketi aikuinen - päätti parantaa jonkun tuntemansa lapsen joulun laatua varastamalla kirpputorilta myyntipöydästämme täydellisen puvuston noin 43 cm mittaiselle vauvanukelle.

Jossain Lahden tienoilla tuo siis jouluiloa esimerkiksi tässä kuvassa Purjon päällä oleva kimallemekko. Voimme kuvitella pienen lahjansaajan onnea samoin kuin sitä tyytyväisyyttä, joka lahjanantajan mieleen tulvahtaa. Kyllä kannatti varastaa, kun lopputulos oli näin iso riemu.  

Olemme varmaan pikkumaisia ajatellessamme niin, että vain meillä olisi oikeus antaa ilmaiseksi vaatteitamme niitä tarvitseville. Jotkut muutkin ovat ottaneet saman oikeuden, koska jos asuilla ei ole kovinkaan korkeaa hintaa, niin silloinhan niiden vieminen ei ole yhtä paha asia kuin jonkun kalliimman tavaran anastaminen. Tunnustamme, että olisimme silti itse halunneet valita, mitä vaatepakettiin laitetaan ja kuka sen saa. Tonttupuku, muutama kestovaippa, dinosauruskuvioinen paita ja housut sekä Hello Kitty -kuvioinen mekko eivät ole ihan se kokonaisuus, jonka olisimme kimallemekon seuraksi pakanneet.

Mutta hyvää joulua jo näin etukäteen sille perheelle, jossa joulukuusivarkauden lisäksi varastetaan lasten lahjatkin.

 



sunnuntai 4. joulukuuta 2016

4.12. Meidän oma Saara Aalto

 photo 5f5862aa-457a-45a9-81cc-f0cf8837e204_zps1wvq2xed.jpg

Tänään on jännittävä päivä, koska meidän oma Saaramme (jonka nimi ei ole Saara) on mukana Talent-kisan finaalissa. Hän laulaa jossain täällä: Lahden Gospelkuoro. 

Kaikesta päätellen ilo on sanamukaisesti irti. Meillä ei ole valitettavasti omia gospelkaapuja, joihin pukeutuneina seurata illan kisaa. Siksi etsimme kaapista tällä hetkellä kaikkein eniten kimaltavat vaatteemme ja olemme niin blingbling kuin ikinä osaamme. Näissä on yhdistetty valkoista ja kullanväristä satiinia, kimaltavaa tylliä ja silkkinauhoja. Lisäksi otimme esille todellisen suklaapommin, jonka räjäytämme, jos kuoro voittaa. Räjähdys tosin ei ole mikään sananmukainen tapahtuma vaan enemmänkin kuvaannollinen, koska etukäteistarkastelun mukaan foliopaperin alla ei ole mitään muuta vaarallista ainetta kuin erityisen lihottavaa suklaata.

Sen syömistä odottelemme iltaan asti peukalot ylöspäin sojottaen ja siten onnistumista ja voittoa tiristellen. 

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

27.11. Tyly todellisuus

 photo 32cb425d-14d3-430e-84d9-7c8e356e949d_zpsv9g67ivn.jpg

Varoitus: seuraava kuvamateriaali saattaa aiheuttaa herkimmissä blogimme lukijoissa ahdistusta, pahaa mieltä ja suoranaista kauhua. Toivomme, että mahdolliset alaikäiset katselijamme laittavat kädet silmien eteen ja sivuuttavat tämän postauksen kokonaan. Emme halua, että näette painajaisia ja kärsitte mediavälitteisestä sokerihumalasta. Paljastamme asian, joka on monen eri tahon tiedossa, mutta josta sekä eduskunta että vaihtuvat hallitukset ovat vaienneet jo monia vuosia.

Kyseessä on salainen kuvapari, jonka ensimmäinen kuva kertoo virallisesta todellisuudesta. Tälläisena halutaan nähdä pääosin vihreisiin asuihin pukeutuneista nuorista miehistä koostuvan ryhmittymän ruoka-aineympyrä. Erilaisia mössöjä, joissa on runsaasti E-alkuisia aineita ja toissavuonna henkensä heittäneiden eläinten jäämistöä. Maukasta, esteettisesti ruokahalua herättävää, terveellistä ja ravitsemuksellisesti juuri oikeanlaista sisältäen kaikki tarvittavat kalorit. Nopea valmistaa eikä haittaa, vaikka tätä ei ennättäisi syömään, koska maistuu lämpimänä ja kylmänä samanlaiselta.

 photo 9e77df6d-9947-4d5c-9515-9abd4038c209_zpsgyebwrb1.jpg

Todellisuudessa hengissäselviämisen mahdollistaa kutakuinkin tämäntapainen kokonaisuus. Ei mitään ravitsemusterapeuttien hyväksymää, ei ehdottomasti lämmitettävää, ei oikeastaan edes terveellistä. Mutta toisin kuin edellisen kuvan tuotteet, nämä maistuvat hyvältä ja lohduttavat hiukan siinä vaiheessa, kun telttaan sataa sisään viidettä päivää eikä edes kuljettajille ole suotu kuuden tunnin yhtenäisiä unia.

  photo de85a15f-f56a-47e0-a695-7827e05f81c8_zpsdjjsw1xa.jpg

Silkasta solidaarisuudesta puimme päällemme eläinkuvioisia asuja. Metsässä ei tähän aikaan vuodessa enää pitäisi kohdata siilejä tai karhuja, ne ovat nukkumassa hyvinansaittuja talviuniaan toisin kuin ne, jotka kaivavat repustaan energiapatukan miettien, pitääkö oikeasti pärjätä kolme vuorokautta ilman unta.

maanantai 21. marraskuuta 2016

21.11. Talvipastellia

 photo b7bc2de1-4023-45f2-bf57-0a7b481386eb_zpslbynen6l.jpg

Tämmöiset asut tänään. Näihin on kerätty tilkuista ja palasista niin tähdet, pilvet, rusetit kuin raidatkin. Tärkeintä on mukava olo ja elo, vaikka ulkona sataa vettä niin, että epäilemme vedenpaisumuksen nostaneen joen rantaviivan jonnekin järkyttävän ja suorastaan pelottavan puoliväliin. Siksi emme mene ulos. Mainio valinta, vaikka itse sanommekin.

lauantai 5. marraskuuta 2016

5.11. Erään aikakauden loppu

 photo f08225f6-f602-4542-8320-3617c1456637_zpsz1rdpyw2.jpg

Maanantaina päättyy yksi meille tärkeä aikakausi. Aamulla postilaatikkoon ei enää tuoda Hesaria, koska lehden jakelupäällikkö tai joku muu ikävä ihminen on päättänyt, että päiväpostin matkassa saapuva paperinen sanomalehti on saapuu sopivaan aikaan sammuttamaan tiedonjanoamme. Silti kaksi paikallista lehteä voidaan edelleen toimittaa ennen kukonlaulua perille tilaajalleen, mutta Hesaria ei ryhdytä samojen jakajien toimesta varhaisjakeluna tuomaan.

Emme siis enää aamulla ennen kerhoonlähtöä saa lukea uutisia rapisevasta paperiversiosta, vaan meitä ohjataan avaamaan nettisivut ja katsomaan sieltä, miten maailma makaa. Mutta kun se ei ole sama asia! Ruudun sininen valo ei kompensoi painomusteentuoksuista lehteä eikä ruudulta ikinä huomaa niitä hulvattomia pikku-uutisia, joita toimittajat sirottelevat sivujentäytteeksi todennäköisest itsekin huvittuneina ideoistaan.

Saamamme kirjeen mukaan "Ymmärrämme, että moni tilaaja kokee muutoksen palvelutason heikennyksenä. Pahoittelemme tilannetta ja pyrimme jatkossa tarjoamaan kaikkille asiakkaillemme parhaiten sopivan tilausvaihtoehdon." Juuri nyt ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa se tarjottu paras vaihtoehto tulee olemaan kustantajalle halvempi tapa eli asiakkaan yhteydenotto bittiavaruuteen, joka keino tulee muutamassa vuodessa jäämään ainoaksi tavaksi saada lehti luettavakseen. Harmillista tässä on se, että jos asuisimme 5 km päässä, saisimme lehden aamulla laatikkoon, mutta juuri täällä asuessamme saamme vain pahoittelut.

Kaiken lisäksi päiväposti ei ole enää aikoihin tullut päivällä vaan enemmänkin iltapäivän puolella. Jos huonosti käy, saavumme alkuillalla kerhosta kotiin samaa matkaa postinjakajan kanssa. Hänellä on silloin mukanaan aviiseja, joiden mainokset eivät enää ole ajankohtaisia ja joiden tarjoukset ovat siirtyneet historian puolelle. Turha siis ilmoitella, että ilmaisia ämpäreitä olisi jonotettavissa klo 9 alkaen, me saamme tiedon vasta klo 17 jälkeen ja silloin sankoja ei ole enää jäljellä.

Tiedämme, että on turha pitäytyä menneessä ja haikailla sanomalehtien perään, tiedon tulevaisuus on netissä. Harmillisesti netti ei aina toimi tai sitten voi saada ruudulle ilmoituksen, että palomuuri on niin täynnä ilkeitä veijareita, että tiedonhippuset eivät enää suodatu läpi ennen kuin palomuuri on päivitetty. Tai sitten saa päähänsä etsiä sen jutun, joka edellisenä sunnuntaina oli suunnilleen lehden puolivälissä vasemmassa alalaidassa. Hakusanoilla ei löydy mitään, joten etsintä ei onnistu toisin kuin paperilehdessä, jota voi selailla uudestaan ja uudestaan huomatakseen, että se olikin lauantainumerossa.

Joka tapauksessa iso tiedonsiirron ovi on nyt sulkeutunut paukkeella ja ryskeellä. Tästä eteenpäin luemme aamupuuroa syödessämme Aku Ankan taskukirjoja tällaisena konventionaalisena versiona emmekä edes vilkuile tietokoneen ruudulta, mitä maailmalla olisi tapahtunut. Taskukirjat kertovat sen kyllä eli väärinkäsityksiä, keksintöjä, veroja, rahoja pankissa ja pankin ulkopuolella, onnea ja onnettomuuksia sekä shoppailua. Aina yhtä ajantasaista.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

2.11. Lunta odotellessa

 photo eb206644-d835-478d-9e70-b87b08798f2f_zpsmyixe9b1.jpg

Ei sitä tullut, vaikka säätiedotuksissa moneen kertaa peloteltiin ja vaikka Helsingissä kuulemma koko aurauskalusto oli lähtövalmiudessa. Hanget korkeat nietokset jäivät ainakin tänään väliin. Täällä pohjoisempana saatiin noin kolme lumihiutaletta leijailemaan laiskanpulskeasti maahan asti, joten talvessa on vahvasti ylimainonnan makua.

Niinpä me ihan kiusallamme esiinnymme tänään uimapuvuissa. Kerrankin meillä on kuvassa sukkia, tosin tällä kertaa Pirjon uimapuvussa. Purjo luottaa sammakoiden pinnallapitävään voimaan.

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

26.10. Eilen kirahvit, tänään hyppivät lehmät

 photo 4063e4c7-5eb6-41af-8a64-ed6894a70ccd_zpslaisslgm.jpg

Yritämme jotenkin korvata pitkää poissaoloamme kirjoittelemalla tyhjänpäiväisiä postauksia.

Tänäänkään  ei ole satanut lunta, joten lehmillä on hyvää aikaa hypellä puseroissamme sen sijaan että ne lajityypilliseen tapaansa tekisivät pesiä oljista. Tuo äskeinen oli vitsi, lehmä ei tee pesää, vaikka aikoinaan tuotantoeläinten vapautusrintama moista esitti. Lähilaitumen nautaeläimet vaikuttavat varsin tyytyväisiltä eloonsa ja oloonsa ulkona, ja hyvä niin, koska todennäköisesti tänään illalla ne siirtyvät takaisin navetan hämärään. Tai voiko loistevalolamppujen valaisemaa tilaa hämäräksi sanoa?

Me pysyttelemme sisätiloissa satunnaista postinhakua ja roskienviemistä lukuunottamatta. Syömme vähän kaurapuuroa ja napostelemme suklaata jälkiruuaksi ja siinä sivussa aivastelemme estottomasti (tietenkin vältellen muiden päälle pärskimistä). Vaikuttaa siltä, että olemme onnistuneet hankkimaan päänräjäyttävän syysflunssan vain siksi, että kerhonvetäjä päätti tulla työpaikalleen sairaana. Tietenkin hän muisti mainita asiasta moneen kertaan keräten säälipisteitä, mutta me emme erityisemmin sääli ketään, joka ei ymmärrä pysyä kaukana muista toimiessaan miljoonien innokkaiden virusten elatusalustana.

Näissä paidoissa on muuten resorit, joiden väriksi väitetään ruohonvihreää. Nähtävästi sävyn on määritellyt joku sellainen, joka on tarkastellut ruohoa marraskuun lopussa, koska meistä tämä ei vastaa sitä, miltä takapihan nurmikko juuri tällä hetkellä näyttää heinäkuisesta heleydestä puhumattakaan.



tiistai 25. lokakuuta 2016

25.10. Juu, kyllä me olemme yhä olemassa

 photo cbd1dfbe-cc0b-4b91-9044-3644f77f889d_zpsvjm4tiob.jpg

Tosin ajoittain tuntuu siltä, että päivä päivältä vähän haaleammin. Yritämme ryhdistäytyä ja  laittaa näytille edes kuvia vaatteistamme, joita edelleen tasaisena virtana soljuu ompeluhuoneesta vaatekomeroomme. Tällä kertaa olemme eläimellisesti kirahvikuvioisissa trikooasuissa toivottamassa tervetulleeksi lunta, jota ei sitten tullutkaan. Kaikki siitä hehkuttivat, koko eilisen illan siitä varoitettiin säätiedotuksissa ja tänään näimme kaksi räntäsateen esiasteeksi määriteltävää haituvaa heittäytymässä auton konepellille. Siinä kaikki, koko ensimmäisen talvipäivän lumo.

lauantai 24. syyskuuta 2016

24.9. Konmarituksen tuolla puolen

 photo 682204ee-13b6-4684-825d-e851072138b7_zpsnxhc6yqr.jpg

Komaritus on muotia. Siinähän hyvästellään turhat tavarat, kannetaan ne kirpputoreille tai kierrätykseen ja sen jälkeen ihastellaan sitä, miten ihanan vapautunut olo ihmisellä voi olla, kun ei ole enää turhaa materiaa vaivoina. Harmi, että samaan syssyyn ei pohdita sitä, miten se kaikki tavara tuli hankittua. Jostain syystä me emme usko, että joku on saanut lahjaksi tusinan verran sohvatyynynpäällisiä tai keittiönverhoja, vaikka tavarahelvetistä eroon päässeet vakuuttavat, että roina on saatu lahjaksi.

Vietimme tämän päivän kirpputorimyyjinä ja siinä sivussa tuli tirkisteltyä, mitä ostajat myyntipöydiltä pois kantoivat. Konmarituksen ideologiaan kuuluu se, että jossain on joku, joka ei rakasta minimalistista kotia, vaan iloisin mielin kantaa toisen heippaamat esineet asuntonsa täytteeksi. 

Päivän ehdoton ykkösartikkeli olivat erilaiset koriste-esineet. Hyvänen aika mikä määrä lasisia piparipurkkeja, kynttilälyhtyjä ja linnunmuotoisia tarjoiluastioita kannettiin ensin myyntiin ja hetken kuluttua tyytyväisen asiakkaan varjelevissa käsissä sieltä pois. Tässä vaiheessa muistutamme, että kyseessä ei ollut mikään keräilijöiden suosima tavaranvaihtopäivä vaan ihan tavallinen krääsäkirpputori, jossa suurin osa tuotteista oli tuotu ihan tavallisista kodeista. Paitsi että viereisen pöydän myyntiartikkelit olivat myyjän isotädin jäämistöstä, ja jos niitä paketteja katseli, niin kyseinen Signe ei ollut niitä tavallisimpia tallaajia. Hänen yläkomeroistaan kun oli löytynyt esimerkiksi noin 8 erilaista valosarjaa, kaikki käyttämättömiä ja vielä alkuperäisissä pakkauksissaan suunnilleen vuodelta 2000. Emme tosin hennonneet kysyä, koska Signe oli päättänyt maallisen vaelluksensa eli miten pitkään pöydänhaltija oli kirpputoria tavaroineen kierrellyt.

Toinen myyntivaltti olivat lasten lelut, joita olikin aseteltu lattialle sopivasti kohderyhmän löydettäviksi. Emme ole aikaisemmin tienneet, että perheissä voi oikeasti olla tapana kierrellä ostoksilla joka lauantai hankkimassa "tämän viikon lelua". Karkkipäivästä olemme kuulleet (emme kannata koko ajatusta, mutta se on ihan toinen juttu) ja lelupäivästä, mutta olemme luulleet sen olevan sellainen päivä, jolloin viedään oma lelu päiväkotiin. Nähtävästi se voi olla myös päivä, jolloin hankitaan suunnilleen kuudes muovinen pikkukaivuri, koska lapsi sellaisen haluaa. Konmaritus ei siis vielä ulotu alle kouluikäisiin, heitä ei tavaran määrä haittaa vaan pikemminkin päinvastoin.

Kolmas aika monen kainaloon päätynyt ostos oli joku tekstiili eli matto, verhot, poppanaliina tai tyynynpäällisiä. Vielä ei kenelläkään näkynyt matkassaan hipsterikotien uusinta hankintaa eli ryijyä, mutta käsittämätön määrä pieni pöytäliinoja, keittiöpyyhkeitä ja bambulangasta virkattuja tiskirättejä vaihtoi omistajaa. Emme edes halua ajatella, millaiseen keittiöön sopii lilapinkki liukuvärjätystä langasta väkerretty ekologinen tuotos. Ehkä se päätyi jonkun konmarittajan autioon keittiöön kahden lasin ja lautasen vierelle sisustukselliseksi säröksi.

Me möimme pois pääosin juhlavaatteitamme, koska jostain syystä mummit ja kummit olettavat, että satiininen tai kultapainettu asu olisi pienen nukenomistajan mieleen. Jos meiltä olisi kysytty, niin olisi kannattanut ostaa joustofroteinen haalari. Siitä kun saa leikkijän kyllästyttä kätevän ellei suorastaan käteenkäyvän pölyrätin.

maanantai 5. syyskuuta 2016

5.9. Pirjon ja Purjon erehdys

 photo 8ea4ee87-4b43-44d1-bcc2-00e8ec8e9350_zpszwoc5aox.jpg

Tai oikeastaan se ei ollut meidän erehdyksemme vaan komisario Palmun. (klikkaa edellisiä sanoja ja pääset Helsingin kaupunginteatterin sivuille lukemaan, mistä on kyse).

Me olemme korkeakulttuurisia, ja juuri siksi kävimme Helsingissä asti teatterissa kokemassa katsomisen riemun. Olimme etukäteen lukeneet kirjan ja katsoneen mustavalkoisen elokuvan, joten tiesimme, kuka on murhaaja. Siksi saatoimme seurata esitystä turvallisin mielin, kunhan ymmärsimme varoa absinttia ja sateenvarjoa.

Näytelmä oli hyvä, olihan se käsikirjoittanut Mika Waltari. Monet dramaturgiset ratkaisut olivat suorastaan mainioita, joten saatoimme keskittyä pienten virheiden poimimiseen. Melkein kaikissa lukemissamme arvosteluissa muistetaan korostaa sitä, miten ohjaus ja kaikki muukin kunnioittaa alkuperäisteosta, mutta me emme ole noiden arvostelujen kanssa aivan sataprosenttisesti samaa mieltä.

Kengät. Luitte aivan oikein! Jos asu on muuten 30-lukuinen, sitä ei pitäisi mennä pilaamaan kengillä vuodelta 2016. Tai siis kengillä, jotka kaikessa kiiltävyydessään, mallissaan ja korkonsa korkeudessa huutavat, että hetkinen, minunlaisiani ette olisi voineet nähdä kenelläkään noin 80 vuotta sitten. Miksi ne siis oli tuotu näyttämölle?

Vuorosanojen unohtelu. Kyllä meidän mielestämme saa unohtaa, kunhan ei anna yleisön sitä huomata. Nyt jopa me huomasimme ja myötähäpeäkiemurtelimme tuoleissamme. Mikä oli todella helppoa, koska Hämeentien esityssalissa on miellyttävän paljon tilaa jaloille.

Näytteleminen. Produktio oli vielä tuore - ensi-ilta oli pari viikkoa sitten - joten näyttelijät eivät vielä esittäneet, he näyttelivät näyttelemistä. He eivät olleet neiti Vanne tai rouva Rygseck, vaan enemmänkin elokuvaversiosta Elina Pohjanpää ja Aino Mantsas. Kieltämättä se hieman häiritsi, mutta jos menette katsomaan näytelmän, niin pankaa merkille, miten vallan viehättävän karmeasti Aino Seppo esittää myrkytettyä kalmoa. Siihen ei kaima aikoinaan joutunut ulottumaan.

Insinööri Vaara. Haloo - miehen piti esittää suunnilleen kolmekymppistä umpirakastunutta insinööriä, ja rooliin otettiin melkein 55-vuotias Pekka Huotari (joka näyttelijänä on sinänsä ihan hyvä, mutta sopi tähän rooliin yhtä hyvin kuin ketsuppi laskiaispullaan ).

Melkein kaikki muu olikin sitten hyvää. Paitsi yleisön käytös poistuttaessa. Jostain syystä väki halusi avautua kokemuksestaan samantien ja suomalainenhan ei voi puhua ja kävellä samaan aikaan, joten teatterisalista poispääsy oli todella hankalaa aulatiloihin esteiksi asettuneiden henkilöryhmien takia. Tilaa oli muutenkin aika lailla pikkuruisesti, joten syvällä pienissä päissämme mietimme, että onko ihan pakko ja ehdottoman välttämätöntä jäädä juoruilemaan keskelle portaita. Ohi ei päässyt oikealta eikä vasemmalta ja jos yritti, sai osakseen tuiman katseen. Jälkeenpäin kävi mielessä, että jos teatterissa olisi syttynyt tulipalo, olisi 99% katselijoista kuollut pääsemättä ulos, koska ne ensimmäiset ulospyrkineet eivät olisi suostuneet siirtymään ovelta minnekään.

Ai niin, melkein unohdimme. Erityisen hauska oli seurata hovimestaria. Elokuvaversiossa hän ei saanut yhtään näin isoa siivua huomiosta.

lauantai 27. elokuuta 2016

27.8. Puolukka putoaa kauas varvusta eli ajautuu muukalaisen ämpäriin

 photo 1115a59a-3307-4a4a-a713-c1db1d4a825b_zpsdnr1wafx.jpg

Täällä taas, tällä kertaa pihan puista on esillä omenapuu. Kuva on otettu ennen syysmyrskyä, joten tuulen raivotessa pitkin Suomea emme ole enää ollenkaan varmoja, onko yksikään omena enää paikallaan. Meillä on vaaleanpunaiset vaatteet ihan siksi, että löytäisitte meidät kaikkien näiden ylenpalttisten lehtien ja oksien välistä. Tarkka katsoja huomaa, että Pirjon paidassa on perhosia, Purjolla taas ei.

Olimme tänään aamulla puolukassa ennakoiden iltapäiväksi hurjistuneita tuulia. Meillä on ihan oma marjapaikka, jonne pitää ensin ajella metsätietä ainakin kolme kilometriä ja sitten vielä kävellä rasittavat sata metriä, mutta kun kaiken tämän on jaksanut tehdä, odottaa perillä melkoinen puolukkakeidas eli kokonainen mäki punaisenaan. Paitsi että tänään ei odottanut, koska siellä oli joku inha vieras poimija, joka ensinnäkin oli paikalla ennen meitä ja toiseksi käyttäytyi kuin olisi jotenkin ollut meitä enemmän oikeutettu mahtisaaliiseen.

Siellä me sitten könysimme eri puolilla mäkeä ämpäreinemme. Meidän sankomme oli ihan kovalla kolikkorahalla ostettu, mutta epäilemme, että muukalainen oli käynyt joutessaan jonottamassa omansa ilmaiseksi.  Me olimme panostaneet tuloksentekoon, joten käytimme poimurina nimekästä kotimaista lähes ammattilaiskäyttöön suositeltua vempainta, metsääntunkeutujalla oli mikälie vanha metallipoimuri. Hän tuhahteli ja huokaili ja vaihtoi marjamätästä tämän tästä kuin peläten, että me onnistuisimme ujuttautumaan niille parhaille apajille ennen häntä. Me taas annoimme poimurin viuhua emmekä tuskastuneet edes siitä, että ajoittain tuli kerättyä enemmän jäkälää kuin marjoja. 

Me emme tiedä, mikä on näissä tapauksissa virallinen marjaetiketti eli miten metsässä tulee käyttäytyä, kun juuri sillä omalla marjastuspaikallaan tapaa jonkun ahneen vieraan poimijan. Siksi emme käyttäytyneet mitenkään, vaan poimimme niin ahkerasti, että pelkäsimme pakastimen täyttyvän jo yhden päivän saaliista. Välillä jouduimme käymään autolla, koska ämpäri oli piripinnassa ja piti hakea toinen. Miettikää hetki: tunnissa olimme saaneet noin 9 litraa marjoja (ja jonkun verran neulasia, sammalta, koivunlehtiä, mustikoita, puolukanvarpuja ja hämähäkkejä) vain siksi, että emme olisi suoneet niistä yhtäkään kilpailevalle sangontäyttäjälle.

Lähtiessämme tunsimme silmät selässämme ja pitihän se arvata, että kun palasimme, oli vieras poimija ujuttautunut meidän puolellemme mäkeä. Se oli sodanjulistus! Niinpä meitä ei sitten yhtään hävettänyt asettua siihen, mihin olimme vähän aikaisemmin lopettaneet eli toisen poimijan puolilleen kerätystä sangosta arviolta viiden metrin päähän. Siinä kun sattui kasvamaan sen verran taajaan marjoja, että yhdeltä neliöltä saimme todennäköisesti kaksi litraa syötävää. Tai ehkä liitoittelimme hieman, mutta joka tapauksessa siinä oli niin paljon puolukoita, että toinenkin ämpärimme täyttyi hyvää vauhtia. 

Suunnilleen tässä  vaiheessa ryöstöpoimija (joka muuten oli iäkäs lippalakkipäinen ja lenkkikenkäinen mies, jos se teitä nyt kiinnostaa) väsähti,  otti oman sangon käteensä ja lähti verkalleen pois. Vähän aikaa hymyilimme voitonriemuisina, mutta sitten muistimme taas sen pakastimen, jonne todennäköisesti ei enää mahtuisi yhtäkään marjaa lisää kesäisen marttailuinvaasiomme johdosta. Ymmärsimme, että liika on liikaa säilönnässäkin, joten toinen marjaämpärimme sai jäädä hieman vajaaksi, kun lähdimme kotiin.

Koska haluamme aina ja kaikkialla tuntea iloa tai ainakin vahingoniloa, niin meitä ilahdutti koko kotimatkan ajan tieto siitä, että me saimme maastokävellä muutaman sata metriä, mutta tuo marjapaikallemme tullut  ketku joutui tarpomaan metsässä vähintään kilometrin päästäkseen takaisin tielle. Meillä kun oli taskussamme oman metsätiemme sulkevan puomin avain, sitä kautta ei kulkisi kukaan muu kuin me. Ai että miksikö olemme niin pikkumaisia, että emme halua muiden siellä kulkevan? No siksi, että metsäautotien reuna merkitsee liian monelle samaa kuin ilmainen kaatopaikka eikä meitä ilahduta enää yksikään sohva, jääkaappi tai vanha runkopatja, joka on jäteaseman sijaan tuotu metsään. Kun tiellä on puomi, ei sinne kanneta roinaa.

tiistai 23. elokuuta 2016

23.8. Luonto tunkeutuu kotiimme

 photo 5f2a3c87-9ca1-4716-bd44-b23cd5d29675_zpsyduzd8id.jpg

Joten me tunkeudumme luontoon ja jonkun pensaan pimentoon. Tällä on varmasti joku aito nimi, mutta me kutsumme tätä lymyksi ihan siksi, että täällä voi lymyillä. Pirjo on pukenut asunsa vähän huolimattomasti, joten kesäherkuttelun pyöristämä vatsa näkyy vallan veikeästi. Purjo taas tietää, että jos ei voi peittää, niin kannattaa korostaa. Tällä kertaa korostimena on Muumimamma-aplikaatio.

Kotiimme on tällä kertaa tunkeutunut sisilisko. Siinä se toljotti meitä keittiön lattialla, kun palasimme puutarhasta omenanhakumatkalta. Ehkä se oli kuvitellut, että kotimme on autiotalo tai että siellä saa vilistellä miten tahtoo, mutta me olimme eri mieltä ja vangitsimme sen läpinäkyvällä muovikulholla. Kyseessä tuntui olevan varsin paatunut rikollinen, koska se ei mitenkään järkyttynyt vapautensa riistämisestä, ei juossut villinä ympyrää tai yrittänyt raapia tietään ulos. Siksi uskaltauduimme ujuttamaan lattian ja kulhon välistä tanakan pahvin, jonka avulla lopulta saimme kotiintunkeutujan kannettua pihalle. Vasta jälkeenpäin kävi mielessä, että se saattoi olla joku etukäteen rikospaikkaan tutustuva sisilisko, joka ensi yönä vyöryy kaikkien kavereittensa kanssa tekemään pahojaan.

Ryhdyimme listaamaan kaikkia niitä kutsumattomia vieraita, joita kodissamme on nähty. Tietenkin täällä on ollut kauhistuttava määrä hämähäkkejä, kärpäsiä, hyttysiä, ampiaisia, mehiläisiä, kovakuoriaisia ja muita hyönteisiä. Osan olemme kylmäverisesti tappaneet ja osa on päässyt pakoon. Hiiriä on ollut kymmeniä ja niistä olemme päästäneet ilmat pihalle aina kun se on ollut mahdollista. Kuistilla oli kerran rastas ja kauan sitten vintistä tunkeutui kylpyhuoneen puolelle pääskynen, joka kaiketi kuvitteli ilmanvaihtoputken juuressa olevaa tilkitsemätöntä reikää sopivaksi pesäkoloksi. Harmi, että juuri siitä ujuttautuva putosi pesualtaaseen, jos ei osannut olla varovainen. 

Vintissä ovat mellastaneet ainakin oravat ja jo mainitut hiiret. Lisäksi siellä on harmillisen kukoistava lepakkoyhdyskunta, joka tässä vaiheessa vuotta alkaa hiljalleen etsiytyä kohti talvihorrospaikkoja. 

Ihan kutsuttuina meillä on joskus käynyt koira ja kutsumatta muutama kissa. Ne olivat siitä hankalia, että eivät suostuneet ymmärtämään puhetta, vaan yrittivät olla asettuvinaan taloksi. Itsepäisen katin karkoitus ei ole helppoa puuhaa, koska pahimmillaan sellaiset tarraavat ikkunanverhoihin ja sähisevät sieltä kuin kuvitellen olevansa jotenkin oikeutettuja raatelemaan tekstiilejämme. 

Kodissamme on siis ajoittain suorastaan eläimellinen meno, joten ei ihme, että hakeudumme sieltä pensaiden suojaan piiloon. Tosin täällä voi olla vaikka lehtokotiloita valmiina niljakkaina matelemaan paljaitten jalkojemme yli. YÖK!
 

maanantai 22. elokuuta 2016

22.8. Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella rikkaruoho

 photo a805ba88-adac-45ac-a6a6-d651c9de4752_zpsxmbtnjuw.jpg

Täällä taas! Varmaan jo luulitte, että olemme kokonaan unohtuneet jonnekin, mutta meillä oli sellainen mustikan, punaherukan, karviaisen ja puolukan kokoinen tauko, jonka aikana täytimme pakastinta kuin mallimartta ikään. Mansikoista emme nyt puhu, koska lehtitietojen mukaan ne olivat loppu jo juhannuksena, vaikka 5 kg laatikon saa edelleen 40 eurolla. 

Jossain vaiheessa kesää meillä oli kuvitelma siitä, että kuvauttaisimme itsemme erilaisten pihapuiden äärellä, näitä kun meillä riittää. Aloitimme tästä ihan tavallisesta kuusesta, joka on asettunut maantieteellisesti tarkastellen pihamme kaakkoiskulmaan. Vasta jälkeenpäin huomasimme, että sen ympärillä kasvaa varsin maittava voikukkayhdyskunta, joka antaa sellaisen oletuksen, että pihamme on yhtä rikkaruohoryöppyä.  Niin se muuten onkin, koska ruohonleikkuri koki äkkikuoleman vain noin 14 vuoden uskollisen niittotyön jälkeen. Kolme viikkoa ilman minkäänlaista ruohonlyhentäjää aiheutti sen, että talon ohi joskus ajavat EU-tarkastajat tutkailivat pihaamme pohtien, pitääkö pihapiiri heinäkasvuston vuoksi määrittää erilliseksi kasvulohkoksi vai ei. Mutta se on ihan toinen tarina se.

Me olemme siis voimissamme ja niin valmiita syksyyn kuin vain voi olla. Kesän hempeydestä muistuttavat vain pallolliset mekkomme, joihin on aplikoitu Hello Kitty -kuviot. Näissä voi hätätilassa esittää kärpässientä kaikille likinäköisille linnuille, joita lähitienoolle on uudisasutunut. Kuvitelkaa: lähinaapurinamme on hyvin äänekäs kurkiparvi, jonka joka-aamuisiin rutiineihin kuuluu mellakointi ja rähinä. Jos ne olisivat ihmisiä, olisimme aikaa sitten soittaneet poliisit paikalle, mutta viattomille luontokappaleille ei voi mitään. Esittävät kuitenkin tyhmempiä kuin ovatkaan.


keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

13.7. Pirjo ja Purjo kehittelevät teorian

 photo 94b3b1d4-4ddc-44a0-bcb4-47cb6def91b8_zpsqkum5p9e.jpg

Olemme viime aikoina kirjoittaneet hyvin vähän. Osittain se johtuu siitä, että elämässä tapahtuu kovin paljon, joten emme ennätä asettelemaan ajatuksiamme järjestykseen ja osittain siitä, että olemme kehitelleet teoriaa.

Sen mukaan kaikilla on käytössään vain tietty määrä sanoja, jokaisella yksilöllisesti omanlaisensa sekoitus. Jos käyttää päivällä sanoja kovin ahkerasti, ei iltaan enää jää sanottavaa tai kirjoitettavaa. Ja jos jää, niin korkeintaan jotain todella hankalia tai turhia termejä kuten turnipsi tai konfiguraatio. Siksi emme ole ennättäneet blogimme pariin, koska päivät kuluvat nykyisin latoessamme sanoja peräkkäin tai limittäin tai erilaisten pallukoiden ja kulmioiden sisään. Illalla kotona ei ole enää paljoa sanottavaa, koska parhaat sanat on käytetty loppuun. 

Jatkuvien sadekuurojen innoittamina pukeuduimme haalareihin, jotka pitävät ainakin pienesti vettä. Huomiseksi on luvattu poutapäivä, mikä onkin mukavaa vaihtelua tähän ukkoskuurojen värittämään heinäkuuhun.



lauantai 11. kesäkuuta 2016

11.6. Älä huuda, älä pauhaa

 photo cdb474f9-5842-4015-af40-c231e8307443_zps9tp25vmj.jpg

... älä riko luonnon rauhaa.

Noin meille on aina opetettu, mutta nyt onkin muoti muuttunut. Stressaantuneita ja muuten vain elämäänsä suivaantuneita ihmisiä kehotetaan kipittämään metsään ja huutamaan siellä paha olonsa oikein raivolla ulos. Karjuntaa voi tehostaa varjonyrkkeilyllä ja kas - muutamassa minuutissa on voimaantunut olo ja taas jaksaa ankeaa arkea. Siellä sitä on korpien kätköissä koettu kokeminen, oltu yhtä Äiti Maan kanssa ja tunnettu, miten leppeä tuuli avaa kaikki aistit ottamaan vastaan niin tuoksut kuin puidenlatvojen huminan.

Kukaan ei ole tähän mennessä tuonut julki huoltaan siitä, mihin kaikki stressi metsästä menee tai siitä, onko puille ja muille kasveille lainkaan hyväksi joutua kuuntelemaan sitä, miten ihmiset purkavat tuntojaan suuriäänisesti. Ei, lehtijutuissa muistetaan vain asian psykologinen ja egologinen puoli, mutta ekologia jää kokonaan sivuun. Puut ja muut viattomat luontokappaleet joutuvat ottamaan vastaan sellaisen määrän negatiivisia tunteita, että kokenut terapeuttikin moisen jälkeen kaipaisi työnohjausta. Puille ei ole tarjolla mitään apua, joten en yhtään ihmettelisi, jos useamman stressinpurkuhuudon kuulleet kuuset kuihtuvat kuoliaiksi.

Eläimet voivat aina paeta ihmisen ärisemisen kuullessaan, mutta puut ovat juurineet tiukasti juuri siinä, missä sattuvat sijaitsemaan. Siitä ei pääse poistumaan minnekään, vaikka ei olisi pätkääkään kiinnostunut ihmisen pahasta mielestä. On pakko huojua juurillaan ja yrittää olla kuin asia ei mitenkään koskettaisi, vaikka todellisuudessa turha älämölö harmittaisi niin, että neulaset putoilevat ennen aikojaan. Järjestyslaki kieltää metelöimisen julkisella paikalla, mutta metsästä ei mainita sanaakaan, joten siellä voi psykologien mielestä melskata yötä myöten ja uskotella itselleen, että nyt stressi haihtuu.

Vaan kun ei haihdu! Sinne se jää puiden kiusaksi. Etenkin taajama-alueiden lähimetsät hyvien kävelyreittien läheisyydessä ovat erityisen alttiita stressireaktioiden vastaanottajiksi, mikä näkyy harjaantuneelle silmälle havupuiden harsuuntumisena ja lehtipuiden kuivumisena. Kaikki metsässä huudettu ääni kerääntyy viattomiin luontokappaleisiin ja suorastaan kumuloituu niissä aiheuttaen ihan yhtä paljon harmia kuin mitä se aiheuttaisi missä tahansa inhimillisessä kuulijassa. Puiden kärsimyksiä ei ajattele kukaan, päinvastoin. Niitä on käyty halailemassa vuositolkulla ja nyt niille saa huutaa niin lujaa kuin jaksaa. Luonnon kuvitellaan ottavan vastaan kaikenlaisen henkisen epätoivon ja väsymyksen, vaikka rajansa sitä on niilläkin.

Joten meidän ohjeemme on: kunnioittakaa luontoa ja olkaa sille kilttejä. Jos kerrostalon rappukäytävässä ei saa hoilata kuin viimeistä päivää, niin miksi ihmeessä lähimetsä olisi sen otollisempi paikka kiljumiselle. Turhanpäiväisellä rääkymisellä ei saavuta yhtään mitään sellaista, mitä ei saisi rauhallisella puheellakin. Ja jos teidän on ihan pakko saada lisää jaksamista halailemalla koivunrunkoja, niin kysykää edes ensin lupa. Tunteet ne on tukkipuillakin! Muutama kaunis lohduttava sana ei olisi ollenkaan pahitteeksi sen jälkeen, kun ensin olette käyneet metsässä melskaamassa omaa pahaa oloanne pois.

Vaatepuolella olemme niin aurinkoisia että itseäkin ihmetyttää. Halusimme kuvalla herättää huomiota ja siksi otimme siihen mukaan hurjan määrän raidallisia laatikkoja. Ne sointuvat mukavasti asujemme väreihin ja keltamustina varoitusvärillisinä saavat aina hieman hätkähtämään, että mitäs nyt. Huomasitte meidät, vaikka olemme ihan hiljaa! Samaa voitte kokeilla siellä metsässä, kun seuraavan kerran tekee mieli purkaa tuntojaan. Olkaa ihan hiljaa ja kuunnelkaa, kyllä silläkin stressi poistuu.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

8.6. Pitopalveluyhdistyksen kirjoittamattomat säännöt

 photo 5e5dc3a0-32b2-4484-adeb-8446c5213a15_zpsnvkyivzx.jpg

Me emme osaa laittaa ruokaa tai leipoa, joten olemme pitopalvelujen suurkuluttajia. Tähän asti olemme tyhminä tumpeloina luottaneet siihen, että pitopalvelun väki saapuu paikalle, laittaa lautaset, lasit ja tarjottavat jne. paikalleen ja meille riittää se, että olemme vieraiden kanssa juhlamielellä. Olemme siis tehneet jo vuosikausia vallan väärin, mutta onneksi viime viikonloppuna meille osui pitopalveluyhdistyksen johtokuntaan kuuluva yrittäjä, joka lateli meille käyttösäännöt. Koska tiedämme, että aika moni luulee pitopalvelun tarjoiluhenkilökunnan esimerkiksi keräävän pöydiltä likaiset lautaset, niin käytämme nyt tämän postauksen neuvoaksemme kaikkia niitä, joilla vaikka rippi- tai ylioppilasjuhlien järjestäminen on vielä edessä.

1. Asiakas on aina väärässä
Tämä on hyvä periaate ja tästä kannattaa lähteä. Vaikka pitopalveluyrittäjä olisi luvannut ihan mitä tahansa, ei hän oikeasti ole luvannut ainakaan sitä, mitä asiakas väittää. Lisäksi jos asiakas reklamoi jostain jonninjoutavasta, niin vedetään välittömästi esiin köyhyyskortti ja todetaan, että palvelu oli moitteeton, mutta asiakas näköjään etsikin halpaa vaihtoehtoa. Köyhä mikä köyhä.

2. Foliovuoka on riittävän täydellinen tarjoiluastia
Jotkut tyhmät - kuten me - olettavat, että juhlissa ruoka tarjoillaan kauniisti aseteltuna. Pitopalveluyhdistyksen mukaan näin ei suinkaan ole, koska foliovuoka on sellaisenaan varsin juhlava eikä vaadi mitään erityistä koristelua. Vuoka uunista ulos ja pöydälle, kyllä siitä kelpaa asiakkaiden kasvispaistosta ottaa eikä tarvitse uikuttaa, että muka joku juhlavampi tarjoiluvuoka pitäisi liata. Jos asiakas valittaa, muistetaan sanoa, että muissa juhlaperheissä ollaan oltu ihan tyytyväisiä eikä kukaan koskaan ole sanonut, että ei muka eineskeittiöidenkin suosima folio kelpaa. Tästä asiakas ymmärtää, että on hienosteleva snobi ja siksi hieman naurettava ja halveksittava.

3.Pitopalvelulla on oikeus tehdä tupatarkastus koko taloon
Pitopalvelun väellä on sen verran raskas työ, että heillä on ennen tilaisuutta oikeus tutkia koko juhlapaikka, oli se sitten jonkun koti, kartano tai nuorisoseurantalo. Erityisesti keittiön kaapit ovat se alue, jossa pitopalvelu saa melskata niin riemulla kuin haluaa, talonväeltä ei tarvitse kysellä lainaan teekannua tai puuttuvia tarjoilukulhoja. Ne voi ottaa kaapista kuin omansa. Jos ei heti löydy, kannattaa nousta tuolille seisomaan ja kurkkia ylimmätkin komerot, aina sieltä jotain lystiä löytyy.

Tästä seuraa myös se, että pitopalveluyrittäjällä on lupa olla joskus hieman leikkisä.  Paistin voi tarjota kekona salaattikulhosta, jos ei keittiöstä löydy muuta sopivaa astiaa. Jos palvelun tilaaja rohkaistuu huomauttamaan, että pyynnöstä ruokasalin puolelta olisi löytynyt hyvinkin juhlavia tarjoiluastioita, niin tuhahdetaan kuuluvasti ja sanotaan, että meillä oli kiire. Sitähän ei pidä mitenkään puolustella, että omia tarjoiluastioita ei muistunut mukaan. Tai kakkulapiota, kastikekannua, leikkuuveistä...

4. Likaisten astioiden kerääminen ei kuulu pitopalvelulle
Monihan kuvittelee, että näin olisi. Tyhmyyksissään uskotaan, että pitopalvelusta tulee peräti kaksi ihmistä paikalle, koska toinen pitää huolta, että pöydässä riittää syötävää ja toinen pitää huolta siitä, että juhlavieraiden ei tarvitse kanniskella astioita itsepalveluna keittiöön. Olette erittäin väärässä luuloinenne. Pitopalvelusta tulee kaksi henkilöä siksi, että he voisivat pitää seuraa toisilleen sillä aikaa, kun isäntäväki (tai emäntäväki) kantaa likaisia lautasia ja kahvikuppeja keittiöön tehden näin tilaa uusille vieraille. Jos pitopalvelun väkeä patistaa astiankantoon, saa ripeästi vastauksen, että "heti" ja sen jälkeen vastaaja poistuu vähintään vartiksi ulos ikään kuin keräämään voimia ja varmistamaan, että joku toinen tekee työt. Jälkeenpäin reklamoidessaan saa vastauksen, että kun talonväki jo teki sitä työtä, niin ajateltiin, että ei tulla väliin sotkemaan.

5. Kolmatta kierrosta ei ole
Pitopalveluissa on käytössä yhdistyksen säännöissä määritelty rajaus, jonka mukaan ensimmäisellä kierroksella kaikille on kaikkea, santsikierros on jo typistetympi versio eikä kolmatta kierrosta ole. Ei siis pidä olla sellainen tyhmyri, joka ensin ottaa salaattia, seuraavalla kerralla kalaa ja vasta kolmannella lämmintä ruokaa. Ei, pitopalveluyhdistys on päättänyt, että ruoka syödään ripeästi, koska heillä on kiire kotiin. Ei siis mitään ensimmäisen kierroksen varovaista maistelua, vaan alusta alkaen hillitöntä mättöä.

6. Kakkua otetaan vain yksi pala
Kolmatta kierrosta ei tunneta kahvittelussakaan, koska pitopalvelulle paras vieras on nopeasti poistuva vieras (etenkin, jos emäntäväki tajuaa kantaa likaiset kupit samantien keittiöön, jotta voi laskea, missä vaiheessa voi ryhtyä äänekkäästi tyhjentämään kahvipöytää). Kahvin kanssa saa ottaa yhden palan kakkua eikä tilaajan ole sopivaa pyytää uutta kakkua pöytään, jos edellisestä on vielä palakin jäljellä. Vaikka ne kakut on periaatteessa maksettu ja tilattu, niin pitopalveluyrittäjä pitää yhdistyksen tukeen nojaten periaatteenaan, että hän saa päättää, paljonko syödään ja mitä. Jos ei vieras ole vaivautunut koskemaan sinappisilakoihin, niin kaksi palaa kakkua on kuin rienausta ruuanlaittajalle.Jos palvelun tilaaja menee ääneen sanomaan, että ottakaa lisää, niin siitä saa laskuttaa erikseen.

7. Vieraissasi on aina joku pitopalveluyrittäjän tuttu
Tämä on siitä kätevää, että jos kaikki ei mene niin kuin toivoit, ja avaat suusi arvostellen sanomalla, että tämä vähän harmitti, niin pitopalveluyhdistykseen kuuluva yrittäjä muistaa muistuttaa omista paikalla olleista tutuistaan. Hän lupaa tiedustella näiltä, menikö kaikki kuten on kerrottu vai olisiko palvelun tilaaja puhunut palturia. Kaikkihan me haluamme, että pitopalvelu urkkii kutsutuilta juhlavierailta tilaisuuden kulkua ja sitä, että eikö ollutkin kamalan laiskaa se talonväki. Eivät olisi viitsineet itse tehdä mitään, vaan yrittivät juoksuttaa pitopalvelun väkeä! 

8.Lopuksi voi ottaa rennommin
Pitopalvelu lopettaa tilaisuuden juomalla talonväen mukeista kahvia ja rupattelemalla mukavia. Likaiset kupit jätetään tiskipöydälle. Työaika on ohi, joten kuka sitä nyt enää siinä vaiheessa tekee itselleen tiskattavaa? Ja kuuden tunnin juhlaan kuuluu vähintään 30 minuutin ruokatauko, sen ruuan maksaa luonnollisesti tilaaja.
- - -

Tähän asti olemme siis tehneet kaikki mahdolliset perusvirheet ja pitopalveluiden väki on ollut hämmennyksissään ihan hiljaa. Vihdoinkin törmäsimme pitopalveluyrittäjään, joka laittoi meidät vaatimuksinemme aisoihin ja selkein sanoin kertoi, miten tulee toimia. Missään ei kuulemma aikaisemmin ole ollut niin vaativaa ja pikkumaista isäntäväkeä kuin meillä, koska oletuksemme olivat suorastaan pöyristyttäviä ja osin naurettaviakin. Mutta virheistä mekin opimme ja tiedämme, että kun on seuraavan juhlan aika, valitsemme jonkun pitopalveluyhdistykseen kuulumattoman palveluntarjoajan, koska meidän mielestämme jokaisella on oikeus kahteen palaan kakkua. Ainakin, jos tulee meille juhliin.

Siltä varalta, että joku haluaa ehdottomasti hankkia palvelua pitopalveluyhdistykseen kuuluvalta yrittäjältä, niin kerromme, että esimerkiksi Myrskylästä löytyy yksi varsin hyvin arvonsa tunteva ja mielellään asiakkaita ohjeistava henkilö.

lauantai 28. toukokuuta 2016

28.5. Roskapostin uhrit

 photo b3dfd5dc-3360-4f2d-a75a-c3b7e9ca97c5_zpsavyydmfl.jpg

Me saamme nykyisin hyvin paljon sähköposteja. Niitä lähettävät Gigantti, Posti, Pankki, Jenni N, Onnenarpa, Citymarket ja moni muu. Yhteistä niille on se, että varsinainen asia ei millään mahdu viestiin, joten meidän pitäisi avata liite saadaksemme selville, mitä mukavia uutisia onkaan saapunut.

Vaan mepä emme avaakaan, vaan poistamme kaikki epäilyttävät ja muuten vain outojen lähettäjien meilit samantien. Niissä kun asustaa pelottava virus, joka voi koska tahansa ottaa koko tietokoneemme haltuun ja hävittää ihan jokaisen asian, jonka olemme tallentaneet kovalevylle. Se olisi hyvin surullista, vaikka olemmekin ihan varmuudeksi kopioineet kaiken olennaisen muutamaan muuhunkin paikkaan.

Tosin on pakko tunnustaa, että aina joskus käy mielessä, että sitä voisi vaikka vain vähäsen kurkistaa katsomaan, mitä siellä liitteessä olisi. Entä jos siellä oikeasti kerrottaisiin, mistä sen iPodin voisi eurolla käydä noutamassa tai mikä jännittävä paketti odottaa Matkahuollossa noutajaansa. Silti emme kurkista edes kirjaston koneella käydessämme, koska roskapostin lähettäjällä on se meidän sähköpostiosoitteemme. Pelkäämme, että yhden vaarattomankin liitteen avaaminen saisi posteja suoltavan palvelimen riemastumaan niin, että se tuplaisi tai triplaisi lähetysmäärän. Nykyinen noin kuusi meiliä päivässä riittää ihan hyvin, kiitos vain, sen me maltamme aina iltapäivällä siirtää roskakoriin ja edelleen jonnekin lopullisesti hävitettyjen bittien taivaaseen.

Tänään on pilvinen päivä, joten mekin olemme pukeutuneet riittävän lämpimästi siltä varalta, että saamme päähämme lähteä keräämään lehtokotiloita. Ne hurmaantuivat parin päivän sateista niin, että paikoitellen saimme kerätä kotiloita lapiolla kuumavesiämpäriin. Tosin se lapio oli mallia lasten hiekkalaatikkovarustus, mutta ämpäri iso. Pirjon liivihameen taskusta kurkkii aplikoitu Nalle Puh ja Purjon haalareitten isossa paikkataskussa omaa riemua pitää merimiesnalle.

perjantai 6. toukokuuta 2016

6.5. Tänään ällöämme moottoripyöriä

 photo 38436e62-68a6-4e77-876e-0dcc98a1eff3_zpshvryupzw.jpg

Ja inhosimme niitä jo eilen käydessämme muutaman sadan kilometrin päässä autoajelulla. Aurinko paistoi ja vähän väliä vastaan tai ohitse päristeli parvi kaksipyöräisiä. Hyvähän siellä oli ajella, jos motoristit viitsivät ajaa korkeinta tiellä sallittua nopeutta, mutta miettikääpä tilannetta, jossa 40 kpl liian pieneen nahkapukuun pukeutunutta pikkuisen pyylevää virkamiestä päättääkin kevään kunniaksi ajella varovaisesti noin 60 km/h, ettei vain satu mitään ikävää. Sellaisesta laumasta ei pääse ohi eikä yli saa ajaa.

Kyllä me ymmärrämme, että keväiseen kaksipyöräisellä ajeluun liittyy vapauden hurmaa ja muita mukavia asioita. Tässä vaiheessa kevättä ei hurjemmassakaan vauhdissa hampaisiin saa vielä harmaata hyttyskuorta ja ensimmäiset kilometrit ovat aina vähän kuin juhlaa, mutta muiden liikenteessä pujottelevienkin kokemuksia voisi vähän miettiä. Jos taukopaikan parkkiruuduissa on hyvin harvaan aseteltuja pyöriä ja autoilijat joutuvat etsiytymään jonnekin alueen äärireunoille, niin voihan siitä tulla vähän pahaa mieltä ja ainakin ajatuksellista suukopua. Että pitääkö ne pyörät haja-asutusalueellakin asetella keskelle ruutuja, vaikka vähän tiivistämällä saataisiin hyvät tilat kaikille.

Kun olimme saaneet sijoitettua automme jonnekin parkkipaikan kaukaisimman kolkan puoliväliin, kipitimme kohti pullantuoksuista kahvilaa. Siellä me kohtasimme vain sellaisia epämoottoripyöräkerholaisia, joilla ei ollut rumia tatuointeja eikä ilkeää mieltä. Silti me aika lailla ärsyynnyimme siitä, että he eivät viitsineet asettua taukopaikassa jonon hännille vaan kokivat olevansa ikään kuin enemmän oikeutettuja tuoreeseen kahviin kuin kaikki muut. Tietysti nämä vähän rosvon näköiset veijarit vetosivat siihen, että kun kaverikin istuu jo pöydässä, joten tässä on vähän kiire, mutta silti se oli meidän mielestämme epähienoa etuilua.

Jostain syystä jopa puolen tusinan mopopojan ajelu omilla viritetyillä ja siten laittomilla menopeleillään ei tunnu yhtä turhauttavalta kuin nämä kokoontumisajot, joihin lopulta laumautuu yhdelle pienelle taukopaikalle tai muistomerkille kymmeniä ja taas kymmeniä motoristeja. Tai näin me ajattelemme silloin, kun joudumme keskelle pärinäpoikaparvea emmekä ole ihan varmoja siitä, onko ajaminen enää turvallista. Hankkisivat jonkun hyvän harrastuksen kuten vaikka huonekalujen entisöinnin, sitäkin kun voi hyvin tehdä porukalla.

Vaatepuolella ratkaisi tänään väri eli sinistä sen olla pitää. Kaikki muu on trikoota paitsi Pirjon hame, joka on kauniisti laskeutuvaa viskoosia. Mitä on ehkä hankala uskoa, koska kuvassa vaate kaikkea muuta kuin laskeutuu.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

4.5. Miksi ei ole helatorstaisuklaata?

 photo 6be8ab3a-4daf-4c24-b0b9-d7ac130c68d2_zpsq6vmhbob.jpg

Emme ole asiantuntijoita, mutta äkkiseltään meistä tuntuu siltä, että helatorstai ei ole saanut ansaitsemaansa arvostusta yhtään missään. Lehdet eivät  täyty ruokaohjeista, blogeissa ei esitellä helatorstaiverhoja, lapset eivät askartele helatorstaimöhkiäisiä eikä kaupasta saa edes helatorstaisuklaata! Muutenkin tuntuu siltä, että koko arkipyhä yritetään väkisin vaimentaa olemattomaksi.

Arvoisat kauppiaan ja markkinamiehet. Tässä teille markkinarako, kokonainen vailla omaa tuotettaan oleva kulutusjuhlaksi sopiva päivä. Pääsiäinen on jo mukavasti saatu kaupallistettua, juhannus on yhtä syömisen juhlaa ja joulu alkaa jo lokakuussa, mutta helatorstai on vielä pelkkä yksittäinen vapaapäivä ilman pakollista rihkamaa. Äkkiä keksimään kaikenlaisia turhia hankintoja, joita ilman ei yksinkertaisesti voi olla.

Me emme keksi mitään turhaa, me vain kainosti ehdotamme, että wienernougat voisi olla huomisen pyhäpäivän virallinen suklaa. Se on riittävän arvokkaanoloista nautittavaa iäkkäämmillekin ihmisille ja se voittaisi makutesteissä mennen tullen minkä tahansa ulkomaalaisen kaakaosekoituksen. Näin helatorstain tienoilla emme panisi lainkaan pahaksemme, jos saisimme maanlaajuisesti ostaa tätä suklaata reilulla alennuksella. Tämä siis vihjeeksi niille, jotka jo miettivät ensi vuoden markkinointikampanjoita.

Vaatepuolella yritämme sulautua vintin portaiden väriin. Pirjolla on kukallinen joustofroteemekko ja Purjolla puolestaan haalari, jonka isoon etutaskuun mahtuu ainakin neljä wienernougatia. Kokeiltu on.

tiistai 3. toukokuuta 2016

3.5. Tänään paistoi aurinko

 photo 0fa38db4-32e7-414b-a36b-cf0bb7d1b0e5_zpsok4knmmn.jpg

Ja kaikki puhuivat vain siitä. Että onpa ihanaa ja kyllä on mukavaa ja nyt on kirkasta ja ties mitä. Siellä sitä sitten viipotettiin kaupungilla takit auki ja oltiin olevinaan niin ihmeissään, kun kevät on tullut.

Ihan tiedoksi: äsken oli vappu ja sitä seuraa toukokuu. Silloin on ihan tavallista, että aurinko paistaa, ei sitä tarvitse ihmetellä päivätolkulla ja olla kuin kyseessä olisi joku lottovoittoon verrattava ääriepätavallinen ilmiö. Ei ole mitään syytä riehaantua aivan valtavasti ja selittää kaikille mahdollisille kuulijoille, että tästä se lämmin jakso alkaa.

Jos on tähän asti ollut kylmä, niin on pukeutunut väärin tai sitten ei ole lämmittänyt kotiaan. Ja vaikka aurinko paistoi tänään melko lailla hehkuvasti, ei se kuitenkaan vielä lämmittänyt maata niin paljoa, että olisi kannattanut asettua istuskelemaan kylmille kiville.

Jos ette vielä ymmärtäneet, niin tämän päivän valitus kohdistuu auringosta änkyröimiseen. Saahan siitä valopallosta iloita, mutta se oli taivaalla jo viime kesänä, ei siis mikään kovin uusi keksintö. Asuvalintamme yhdistyy löyhästi ajatukseen siitä, että kesä on tulossa eli esittelemme uimapukujamme ja kylpytakkejamme aidossa kylpyhuoneympäristössä. Ulos emme näissä vielä uskaltaudu, koska kevät keikkuen tulevi. Suomennettuna koskaan ei voi olla varma, milloin on seuraava virkistävä keväinen räntäsade ja kalsea pakkaspäivä.

 

maanantai 2. toukokuuta 2016

2.5. Valitus nro 2: kukkivat koivut

 photo 9f61276a-4b3a-49b4-8918-a017ad309f2c_zpsyynspjem.jpg

Taas kerran vakavahenkinen ääni radiossa kertoi, että vuosi on siinä vaiheessa, että koivu kukkii. Jaha, me ajattelimme ja mietimme samalla, miksi koivu ei voisi olla kuin kirsikkapuu ja kukkia niin, että sen huomaa kauempaakin. Nyt asia täytyy tarkistaa siitepölytiedotteesta, sillä aivastelu ja paleleminen voivat yhtä hyvin olla flunssaa.

Suomalaiset lehtipuut eivät ole ymmärtäneet, että kylmässä pohjolassa oikein isoilla kukilla rehentely olisi paljon parempi vaihtoehto kuin nykyinen pikkuriikkisten kukintojen piilottelu. Ottaisivat oppia omenapuilta, jotka suorastaan rehentelevät kauneudellaan verrattuna johonkin koivuun, joka väsää puolihuolimattomasti muutaman urvun (vai onko se urpun?) ja sitten levittää melkein näkymätöntä siitepölyä pitkin ja poikin suorastaan ylenpalttisesti ahdistellen samalla kaikki allergisia. Mistä taas tuli mieleen, voisiko lehtipuut haastaa oikeuteen tahallisesta ja tarkoituksellisesta pahan olon aiheuttamisesta.

Tästä kaikesta voi päätellä, että me olemme niiskuttaneet ja vetistelleet aika lailla koko viikonlopun ajan. Koska luonto hyökkäsi meidän viattomien kimppuun, teimme oman ratkaisumme ja iskimme puolestamme suorastaan raivokkaasti pahaa-aavistamattomaan ruusupensaaseen. Napsimme siitä kaikki oksat ja versot ja siten ikään kuin kostimme sen, että kevät saa silmämme punoittamaan.

Vaatepuolella luotamme tilkkukopan antiin. Pirjon paidassa ovat kaverukset Siiri ja Myyry, Purjolla on ainakin tusina Hello Kittyja.



 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

1.5. Olemme kyllästyneet positiivisuuteen!

 photo c667e81a-4410-43e5-a22e-221bd3918d43_zpsj0wzo4it.jpg

Suurin osa oikeanlaiseen elämiseen neuvovista oppaista korostaa sitä, että joka päivästä täytyy löytää jotain positiivista. Ja miksi ihmeessä, kysymme me. 

Siksi päätimme toukokuussa etsiä niitä asioita, jotka ovat totaalisen pielessä ja joista nyt vain ei riittävästi pidetä ääntä, koska ollaan olevinaan kovasti yltiöpositiivisia ja onnellisia. Ei ehkä kannattaisi, koska pessimisti pettyy paljon harvemmin kuin se, joka kuvittelee jokaisen autereisen aamun olevan lupaus hyvästä päivästä.

Ensimmäinen valitusvirtemme koskee YLE:n eli yleisradion uutisia. Eilen virallisenoloinen ääni kertoi useaan otteeseen, että vappuaattoa vietetään koko maassa aurinkoisessa säässä. Hän valehteli. Meillä satoi vettä niin, ettei sekaan mahtunut. Koko piha lainehti suorastaan ylitsevuotavaisesta tulvasta eikä auringosta ollut edes aavistuksenomaista sädettä jossain kaukaisessa taivaanrannassa.

Helsinki ei ole koko Suomi. Jos siellä aurinko paistaa, niin valtakunnassa voi silti olla laajojakin alueita, jotka ovat synkän pilvipeitteen alla. Koko maan säätilasta ei pidä mennä antamaan kattavaa arviota vilkuilemalla studion ikkunasta jossain Pasilassa. Meille muualla asuville voi tulla paha mieli tai kipeä kiukku, koska paikallinen koko maan säätila ei ulotukaan meille asti.

Vaatepuolella olemme tänään tällaisissa tunikoissa, joissa on helmassa röyhelö. Puseromme ovat siis röyhelöhtäviä. Pirjon asussa on kuviona sieniä, Purjolla robotteja tai mitälie öhkömönkijäisiä.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

12.4. Huhtikuu hapuilee jo puoliväliä

 photo 21219cf9-8a41-4aba-bf5c-1327f5600083_zpsyxrqwjnu.jpg

Meille se tarkoittaa sitä, että naapurustoon on muuttanut ääretön määrä erittäin äänekästä väkeä, joka kulttuurinsa mukaisesti ei ymmärrä lainkaan sitä, että hiljaisuus laskeutuu näille maille viimeistään klo 22. Ehei, siihen aikaan kuuluu joka suunnasta hirmuista kaahotusta, kiljuntaa, räpytystä ja urputusta. Kantaväestöllä alkaa olla isohkoja sopeutumisvaikeuksia ja toiveena on, että kuntiinsijoitus ja kotoutus saataisiin mahdollisimman ripeästi alkamaan. Ovathan joutsenet somia katsella ja onhan hanhiparven harjoituslennoissa omanlaistaan viehätystä, mutta niistä huolimatta toivomme, että muuttolinnut päättäisivät suunnata varsinaisille pesimäalueilleen mahdollisimman pian.

Me esittelemme tässä upouusia keväthaalareitamme. Kuvauspaikkana on lahojen tyvipölkkyjen kasa, joka olisi kaiketi pitänyt aikaa sitten poistaa metsästä. Täällä se nyt joka tapauksessa nököttää ollakseen sellainen alkukantaisen jykevä tausta asuillemme. Kuvassa mukana on myös oikea risu eli neulasensa aikaa sitten menettänyt kuusenoksa, jonka elämän huippukohta tämä kuvaussessio todennäköisesti oli. Ajatella: jos me emme olisi sattuneet paikalle, ei kukaan koskaan olisi saanut tietää, että tälläinenkin oksa on olemassa!

Pirjon haalarissa on yhdistetty nostalgisenhilpeää kleinbus -kuvioista puuvillaa turkoosiin vettähylkivään ulkoilupukukankaaseen. Hupun vuorikangas on samaa autokuosia. Harmi, että emme tajunneet ottaa kuvaa niin, että se näkyisi paremmin. Purjolla on hiippahuppuhaalari, jonka kuvioinnissa kissa soittaa pianoa. Huppu näyttää siltä kuin se olisi ommeltu väärin päin, mutta kyllä se on juuri noin tarkoitettu. Tosielämässä hiippa ei sojota kohti taivasta, vaan se on silkasta kuvausesteettisestä syystä aseteltu noin.

Mikäpä oikeastaan on nuken ollessa tällaisena päivänä. Aurinko paistaa, lumet ovat sulaneet, ensimmäiset skillat päättäneet ujosti avata kukkansa ja rohkeimmat raparperitkin jo varovaisesti tunkevat itseään mullasta esiin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

6.4. Vitamiinipommi. Tai voi se olla pallokin

 photo b578d894-3f60-4750-ae6d-46ac1df52f4d_zpsfg2lqbml.jpg

Näinä päivinä on vähän hankala hahmottaa, onko sopivaa puhua pommeista ollenkaan vai tuleeko blogimme samalla lajitelluksi epäilyttävien kirjoitusten joukkoon. Otamme kuitenkin riskin ja asettelimme kuvaan etualalle appelsiinin muistuttamaan siitä, miten tärkeää näinä päivinä on mutustella vitamiineja ja muita terveellisiä asioita, jotka pääsääntöisesti eivät maistu yhtään miltään. Mekäämme emme osaa sanoa, missä tuossa hedelmässä ne vitamiinit piileskelevät. Siellä ne kuitenkin ovat, valmiina pyrähtämään koska tahansa avuksi, jos vaikka sattuisi pikkuruinen nuhanpoikanen vaivaamaan.

Näihin aikoihin alkaa monessa taloudesa myös vimmattu pakastimen sisällön inventointi. Kaikki viime kevänä hellyydellä säilötyt marjat pitäisi ennättää käyttämään ennen kuin seuraava sato kypsyy. Kesällä sitä oletti, että aamunsa voi aloittaa raikkaalla marjasmoothiella ja että rahkamansikkatorttu olisi jokaisen sunnuntain iltapäiväherkku. Kyllä sitä voikin olla väärässä. Paitsi me, jotka olemme saaneet suurimman osan herukoista ja puolukoista käyttöön puhumattakaan mustikoista, jotka jo ovat loppu. Olemme niin vitamiineilla terästettyjä, että yksikään basilisko ei uskalla edes yrittää sairastuttamistamme.

Kevään kunniaksi olemme hieman eläimellisellä tuulella. Pirjolla on meidän ainoa printtitrikoosta ommeltu paitamme, jossa mahan päällä on kuva pulleasta pandasta. Emme oikeastaan pidä näistä printeistä lainkaan, mutta tämä on epätavallisen lystikäs. Purjo valitsi velourpaidan, jossa on rivikaupalla oravia. Tosin paitaa täytyy katsoa vähän aikaa ennen kuin havaitsee, miten ne oravat siinä oikein istuskelevat.


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

3.4. Ai että lenkille? Nyt ymmärsit kyllä jotain väärin

 photo 4964c2ed-bf39-497b-9de0-21fec788f656_zpsiargszmx.jpg

Asuistamme voisi päätellä, että olemme urheilullisella päällä, mutta pois se meistä. Ajattelimme tänään esitellä laajasta asukokoelmastamme jotain vähän poikkeavaa ja eilisen auringonpaisteen siivitteleminä nappasimme esille urheiluasut. Kyllä, näissä voisi kirmaista kilometrin tai kaksi, mutta koska emme erityisemme pidä hikiliikunnasta, niin kuraisen tienvieren kipittelyn sijaan tyydymme leikkimään, että muka olisimme lähdössä ulos. Tarkkasilmäinen lukija huomaa, että meillä ei ole jalassa sukkia saati kenkiä, joten huijausta koko juttu.

Vaatteemme eivät ole valhetta, vaan näissä kelpaisi toden totta vaikka tehdä puutarhatöitä. Pirjo valitsi punaisen asun, jonka etukappale ja housujen sivukappaleet ovat painokuvioista collegekangasta arviolta vuodelta 1995. Tämä kangas on niin tiheällä värillä painettua, että jos hupparin ottaa päältä pois ja asettaa lattialle, niin se seisoskelee siinä ihan yksinään. Onneksi hihat ja huppu ovat pehmeämpää materiaalia. Edessä on hämäävä koristenapitus, jonka alla on näppärä tarrakiinnitys.

Purjo voisi olla vaikka minkä urheiluasumerkin mannekiini, tosin oikeissa lenkkivermeissä ei ole Hello Kitty -aplikaatiota. Joka vuosi nämä samat värit palaavat eli sininen, punainen ja valkoinen pulpahtavat muotiin säännöllisesti aina keväällä, ja tässä asussa niitä on yhdistelty epäsymmetrisen villisti. Oikeassa etukappaleessa on koristeena kaksivärinen nauha, jota on käytetty myös hihoissa. Huppu on vuoritettu Marimekon trikookankaalla, joka sävyltään toistaa hupparin ja vyötärön puuvillanauhan väriä. Resoritkin ovat loppuun asti ajateltu yksityiskohta eli punavalkoraidalliset.

Olisimme varmasti ihan soma näky vaikka vain kävelemässä kevään ihmeitä katsellen, mutta koska tänään satoi lunta (ihan totta, todella ikävä juttu) niin pysyttelemme lämpöisissä sisätiloissa. Nämä ovat oloasuinakin ihan näppärät.

maanantai 28. maaliskuuta 2016

28.3. Pääsiäinen

 photo 78bcc5da-2ed4-4f52-946d-3478e5b46f87_zpslfhh2l50.jpg

Tänä vuonna emme esittele hirmuista pääsiäismunaläjää tai edes kaikkia niitä koottavia leluja, joita olemme onnistuneet keräämään. Sen sijaan olemme vallan hirmuisen ilahtuneita siitä, että selvisimme kesäaikaan siirtymisestä melko pienin vaurioin. Tarkoitamme sitä, että olemme nukkuneet yöllä hyvin ja heränneet riittävän aikaisin, jotta taas tänään illalla pääsemme katsomaan unia hyvissä ajoin.

Tämä toinen pääsiäispäivä on perinteisesti lintujen kevätmuuton lähtölaukauspäivä. Emme tarkoita, että ammuskelisimme ympäriinsä hätyyttelemässä joutsenia, vaan tuolla sanaleikillä yritämme ilmaista, että lähiseutu on ollut sakeana niin muuttolintuja kuin bongareitakin. Tuntuu jotenkin oudolta, miten aikuiset ihmiset voivat suunnilleen aamukuudelta äärettömästi ilahtua nähdessään linnun, jolla on töyhtö tai siipien kärjessä hippunen harmaata merkkinä siitä, että ei olle ihan peruslintu. Niitä sitten tarkkaillaan vallan häpeämättömästi kaukoputkilla. Itseksemme pohdimme, että onko pelto julkista aluetta, jossa oleskelevia voi kuvata niin paljon kuin haluaa vai voitaisiinko se  rinnastaa pihapiiriin. Ainakin lähiseudulla pesivä joutsenpari ansaitsee mielestämme kotirauhaan verrattaan reviirirauhan kaikilta pitkin joenrantaa koikkelehtivilta lintumiehiltä. Elä siinä sitten kaikessa rauhassa, kun koska tahansa kumisaapas kokoa 48 voi solahtaa kotikonnusta sisään.

Meidän piti viettää hetki tai kaksi ulkona oksasahan kanssa, mutta pureva viima ja joka puolella töröttävät kaukoputket aiheuttivat sen, että päätimme viisaasti pysyä sisätiloissa nauttimassa pitkistä pyhistä. Kaupassa emme käyneet, koska meillä ei olisi ollut mitään ostettavaa. Emme siis olleet mukana kulutusjuhlassa, joka mediatietojen mukaan oli niin merkittävä, että kauppiaiden mielestä pääsiäinen saisi olla vaikka joka kuukausi.

 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

16.3. Pirjo ja Purjo myöhästyivät traktorimarssista

 photo b45a6752-23ee-49d4-ab2b-fbc703fd5e73_zpsh1yb3yzi.jpg

Toisaalta onko tuo nyt niin iso yllätys, kun kulkupelinäkin on ruohonleikkuri. Tällä ei kovin hurjaa vauhtia kiidetä, joten oikeastaan jäimme suosiolla pois Senaatintorin tilaisuudesta. Ja jos tarkasti katsotte, niin kuvassa ei ole lunta lainkaan, joten tässäkin on kyse yhdestä viime elokuun unohtuneesta hetkestä. Mutta periaatteessa olisimme voineet olla mukana traktoriletkassa köröttelemässä pitkin pääkaupungin katuja ja herättämässä ihastusta tai vihastusta, miten nyt kukakin asian olisi kokenut.

Kadunvarsilla oli varsin paljon pientä väkeä ihastelemassa koneita, joita ei oikeastaan koskaan näe asvaltin ympäröimillä kotikonnuilla. Hurja huhu kertoo, että kokonaisia päiväkotiryhmiä oli hyvissä ajoin asettunut näköalapaikoille toiveenaan nähdä jotain ikimuistoista. Katuja auraava tai lakaiseva traktori ei ole mitään verrattuna sellaiseen, jolla on lietevaunu mukana matkassa. Lapsia ei pätkääkään kiinnostanut se, miksi satoja ärhäköitä traktoreita ja muutama pikkuruisempikin oli tuotu Helsingin keskustaan, heitä kiinnostivat koneet koneina ja hyvä niin. On ihan mukava ajatella, että vakavalla asialla on toinenkin puoli eli isojen masiinojen vilpitön ihastelu.

Tällä kertaa myöhästyimme marssista ja toivomme, että seuraavaa kertaa ei tule. Jos tulisi, niin pukeutuisimme järkevämmin (lue: lämpimämmin) kuin kuvassa. Trikooasuissa voisi tulla aika äkkiä kylmä, vaikka kevät on jo aloittanut keikkuvan tulemisensa. Tänään oli lämmintä kuin parhaina juhannuksina eli lämpömittari kipusi yli kymmenen asteen, mutta viikonlopuksi on luvattu vähän vilpoisampaa. Ehkä ryhdymme suunnittelemaan tähän ruohonleikkuriin lämmitettävää hyttiä talvimatkailua ajatellen tai kokeilemme, toimisiko tämä myös lumilinkona.
 

lauantai 12. maaliskuuta 2016

12.3. Haalarikansaa

 photo 4c0a3147-c246-44cc-a1eb-edf998de36db_zpsprecqgod.jpg

Mitä tehdä, jos on liikaa kangaspaloja?

Miten olisi vaate mallia haalari? Näihin on saatu upotettua erilaisia joustofroteepaloja, joita on tullut epämääräisten kansgaspussien matkassa. Tyhmempi voisi luulla, että nämä ovat ihan tarkasti ja harkiten tehtyjä, mutta todellisuudessa on vain katsottu tilkkukasasta, mitkä palat suunnilleen sopivat yhteen ja sitten on vain leikelty ja ommeltu ja saatu ainakin meidän mielestämme aikaan vallan näppärät asut.

Molemmissa näissä selkäkappaleet ovat yksiväriset, mutta etukappaleissa on onnistuttu kankaanreunan soiroista leikkaamaan mukavat kuviolliset palaset. Ja mikä parhainta: vetoketjujen ompelu alkaa vähitellen olla niin vahvasti ydinjatkeessa, että mitään kovin pahoja ryttyjä ei enää ommellessa synny. Pirjon haalarin aurinkoiset kuvat ovat enteelliset, sillä tänään on ollut kirkkaanheleä sää, joka on sulattanut pihasta kulkuväylät mustiksi. Se taas riehaannutti oravan, joka viihdytti meitä juoksentelemalla edestaisin pitkin pihatietä 5 metriä suuntaansa. Vaikutti siltä, että kyseinen eläinyksilö ei ihan osannut päättää, että mennäkö vai ei. Meidän puolestamme se olisi varsin hyvin voinut mennäkin, koska emme tänä vuonna halua vintille mitään evakko-oravaperhettä majailemaan ja meluamaan. Harmi, että emme huomanneet ottaa kuvaa kevätkirmailijasta. Siitä olisi ollut iloa teillekin.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

6.3. Maahanmuuttajat riehuivat pihassamme




 photo 697b23ed-f6d2-4897-84ac-36a4d68c343c_zpsvgwbnx2f.jpg

Kerrankin keksimme otsikon, joka aiheuttaa tunnekuohuja lukijoissa ja saa aikaan vihapuhesuman.

Joka tapauksessa me olimme jo pitkään ihmetelleet, kuka kulkee pihassamme ja jättää jälkeensä sekalaisen kokoelman erilaisia jotensakin tunnistamattomia jälkiä. Ajoittain puutarhan hankipeite on ollut kuin haarukalla pistelty. (kuvan lainasimme osoitteesta riistakolmiot.fi)

                        


Perjantaina aamulla olimme lähdössä kerhoon epätavallisen aikaisin eli siinä vaiheessa, kun aurinko vasta harkitsi nousua. Avasimme ulko-oven ja napsautimme avaimella tismalleen kuuden askeleen päähän kuistista pysäköidyn auton ovet auki. Samalla auton valot syttyivät valaisemaan ison osan pihasta ja päädyimme tuijottamaan maahanmuuttajia, jotka olivat asettuneen muina metsäkauriina aivan auton eteen ja nyt siis sen valokiiloihin. Pihassa tuoksuu ihminen ja traktoriöljy ja saappaidenjäljissä ihan vähän navettakin, mutta siitä nämä muukalaiset eivät välittäneet lainkaan. Ne katsoivat meitä äärimmäisen ylenkatseellisesti ikään kuin me olisimme olleet ne, jotka tulivat häiritsemään ties mitä tihutyötä.

Anssi Kela väittää eräässä laulussaan, että kauriit kerääntyvät öisin nuolemaan autoista maantiesuolaa. YÄK! Emme usko tätä tarinaa (voi se toisaalta olla tottakin), mutta ajatuskin villistä kaurislaumasta tai edes kahdesta yksilöstä kuolaamassa automme likaista pintaa ei viehättänyt meitä. Saattaa olla, että kirkaisimme tai ainakin tuhahdimme äärettömän halveksunnan osoituksena. Joka tapauksessa maahanmuuttajiin tai ainakin vieraslajeihin laskettavat metsäkauriin poistuivat paikalta kaikkea muuta kuin säikähtäneen oloisina. Jälkeensä ne jättivät melkoisen määrän jälkiä ja yhden kasan, jota emme tässä halua sen enempää analysoida. Toteamme vain, että vieraissa kulttuureissa on erilaisia tapoja kuin meillä.

Koko viikonloppuna emme uskaltaneet käydä omenapuutarhassa katsomassa, mitä siellä on mahdollisesti tehty. Tähän asti olemme suojanneet puita vain jäniksiltä, mutta nämä peijoonit ulottuvat oksistossa paljon korkeammalle kuin yksikään turborusakko. Toisaalta pitää ajatella, että mukavaahan se on heidänkin saapua sivistyksen äärelle, mutta toisaalta emme ole lainkaan innoissamme, jos kokonainen lauma saa päähänsä ryhtyä viettämään enemmänkin aikaa lähellämme. Joudumme todennäköisesti sanomaa hyvästit isolle osalle istutuksia, sillä ainahan se hyvinlannoitettu perenna maistuu paremmalta kuin joku metsänreunan kalvakka heinäkasvi.


                
  Tämä kuva on haetttu Wikipediasta.