maanantai 31. joulukuuta 2012

31.12. Oikein juhlavaa vuotta, uutta tai vanhaa, sama se meille

vpjuhla

Joulun jälkeen ehdottomasti paras juhlahetki on uudenvuoden aattoilta, jolloin saamme räiskiä raketteja niin että taivaankansi säkenöi. Aloitimme hyvissä ajoin pienillä papateilla, tykinkuulilla ja tulta syöksevillä pikkupadoilla. Siirrymme vähitellen raskaampaan arsenaaliin eli pieniin raketteihin ja niiden jälkeen ovat vuorossa isommat padat sekä lopulta suunnilleen keskiyöllä suuret raketit, joilla on tarkoitus aiheuttaa kateutta kaikissa naapureissa noin kolmen kilometrin säteellä.

Niin, meillä on vakava räjähdeaddiktio, joka kulminoituu jokavuotiseen ilotulitukseen. Muulloin ongelmamme onneksi pysyy aika hyvin piilossa emmekä esimerkiksi heittele tähtisädetikkuja ympäriinsä tai aloita päiväämme paukuttelemalla papattimattoja. Joulun me vietämme kuitenkin aika tiiviisti rakettimainosten parissa vertaillen hintoja, ruutimääriä, värejä ja efektejä. Heti pyhien jälkeen ryntäämme kauppaan ja hankimme järkevän määrän ilotulitteita. Alleviivaus vielä tässä vaiheessa sanalla järkevä, sillä seuraavana päivänä täydennämme varastojamme hieman lisää ja aina aattona huomaamme, että jotain todella olennaista puuttuu ammusvarastostamme, joten ei auta muu kuin rynnätä kauppaan jonottamaan toivoen, että juuri se meille tärkeä tulite odottaa kiltisti hyllyssään.

Toki tiedämme, että tämä on silkkaa turhuutta ja rahanmenoa, mutta meidän mielestämme kauneusarvoista ei sovi kiistellä. Jos minuutin mittainen sädehtivä valosuihku keskiöisellä taivaalla on meidän mielestämme kutakuinkin kauneinta, mitä on olemassa, niin miksi emme sitä esteettistä taide-elämystä itsellemme soisi? Ja siinä sivussa vähän naapureillekin. Tosin on tunnustettava, että käytännössä nykyisin ilotulitusnäytös sujuu suunnilleen niin, että ensin joku naapureista ampuu pienen raketin, johon seuraava vastaa hieman näyttävämmällä ja me vielä hurjemmalla. Kierre toistuu muutamaan otteeseen, mutta ainakin tähän asti sen lopullisen suurimman ja hurjimman esityksen olemme me lähettäneet koko lähiseudun ihailtavaksi siinä vaiheessa, kun muiden pihat hiljenevät ja väki siirtyy sisätiloihin.

Joten hempeissä juhlamekoisamme itsekin hieman kimaltaen toivotamme kaikille säädyille oikein loistokasta ja sädehtivää vuodenvaihdetta! Muistakaa suojalasit ja lukekaa turvallisuusohjeet, jotta ensi vuonnakin voitte seurata seikkailujamme ihmeellisessä maailmassa.

lauantai 29. joulukuuta 2012

29.12. Vihreää ällötystä

vihre��

Otsikolla emme tällä kertaa tarkoita asujamme, joskin ne valittiin puhtaasti aihepiirin mukaisesti. Olemme yhdistelleet niissä melko luovasti raitatrikoota, kirpunvihreää collegekangasta, puuvillaista Nalle Puh -kangasta sekä ripauksen verran sinistä trikoota. Kokonaisuus on tyylimme mukaisesti hillityn hallittu sekamelska.

Otsikon vihreä ällötys kumpusi suoraa kerhotilojen jääkaapista, jossa näin loma-aikaan ei pitäisi kenenkään säilytellä mitään. Alleviivaus sanalla pitäisi sen kaikissa merkityksissä. Toisin kuitenkin on, sillä käväistessämme viime viikolla ihan pikaisesti kerhotiloissa, törmäsimme kaikkea muuta kuin innosta puhkuviin jääkaapinsiivoojiin, joilla oli esitellä varsinaisia vuosikertahomeita.

Kerhossa on siis jääkaappi, jonne voimme laittaa päivittäiset eväämme. Oletusarvoisesti kaappi on tyhjä aina aamuisin ja iltapäivisin kerhon päätyttyä. Ehei, osalla kerholaisista on tapana jättää muutama voileipä tai varajugurtti hyllylle,  koska jos seuraavalla kerralla unohtaa ottaa eväät, voi napata jääkaapista sinne edellisellä kerralla jätetyn muovirasian ja syödä sen sisällön.

Syksyn mittaan erilaisia rasioita oli jääkaappiin kertynyt melkoinen kasa. Sinnikkäät ja työlleen omistautuneet siistijät olivat avanneet ihan jokaisen purkin ja kutakuinkin kävelyttäneet niiden sisällön biojätepusseihin.  Parhaista paloista oli otettu oikein valokuvakin, kuten vaikka siitä leipäpalasta, josta kosketettaessa oli pölähtänyt harmaanvihreä itiöpilvi, joka peitti kolmasosan tiskioöydästä. Myös epämääräinen pinaattipiirakaksi epäilty limaisennuljakas klöntti oli arvioitu kuvauksen arvoiseksi jo siksikin, että sen alkuperäinen olomuoto oli jäänyt salaisuudeksi.

Jääkaapista löytyi myös todellisia aarteita, kuten jugurttipurkki, jonka kannen mukaisesti sen sisältö olisi parasta ennen 14.2.2012. Nähtävästi joku kerholainen ajatteli syödä sen vasta siinä vaiheessa, kun se ei enää ole ihan parasta tai vaihtoehtoisesti hapanmaitovalmisteen täyttäessä kokonaisen vuoden. Purkki on nyt todettu yli-ikäiseksi ja poistettu kylmäsäilytyksestä, sillä siistijät olivat sitä mieltä, että jos ruokaa ei ole yli puolessa vuodessa syöty, saa se luvan lähteä kiertoon käymättä ihmisen elimistössä.

Toinen aarre oli tiukasti suljettu muovipussi, jonka sisältö vaikutti niin epäilyttävältä, että siihen ei kukaan suostunut tutustumaan tarkemmin. Vahva epäilys oli, että joku säilytti surviaisentoukkia ruokien keskellä. Vaihtoehtoisesti kyseessä saattoi myös olla itsekseen turvonnut kinkkusuikaleannos, joka joskus kuvitteli päätyvänsä pizzaan, mutta muuttuisin madoiksi.

Joka tapauksessa esitämme nyt syvän paheksuntamme kaikkia niitä kohtaan, joilla on tapana täyttää kerhon jääkaappi omilla eväillään, ja unohtaa ne sitten perimmäiseen nurkkaan ikään kuin sen hävittäminen ei enää olisi omistajansa vastuulla. Mietimme tykönämme, miltä heidän omat kylmäsäilytystilansa näyttävät eli onko siellä kinkku vuodelta 2011 ja mahdollisesti kolme palaa kurkkua viime kesäkuulta ynnä tietysti maitotölkki, jonka sisältö on jo itsekseen vaeltanut pois paikalta jättäen ruskeanvihreän tönkön pastan lillumaan harmaanvalkoisessa liemessä. 

Toki esitämme myös kauniin kiitoksemme niille kanssakansalaisille, jotka itseään säästelemättä suorittivat siistimistyön, joka ei oikeastaan kuulunut heille lainkaan. On hienoa, että joidenkin arkeologinen innostus yltää jääkaapin muinaismuistoihin asti.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

26.12. Purjo on muuttanut pois kotoa!

lumiukkopaketti

Paitsi että oikeasti ei ole muuttanut, Itella vain suuressa viisaudessaan on päättänyt kääntää kaikki Purjolle tulevat postit uuteen osoitteeseen eikä asialle kuulemma voi yhtään mitään. 

Tämä harmillinen episodi alkoi siitä, kun yksi perheenjäsen muutti muualle ja teki kaikki asiaankuuluvat viralliset kommervenkit. Postin palveluissa tästä riehaannuttiin niin, että päätettiin samalla vaihtaa Purjonkin vakituinen asuinpaikka, vaikka häntä ei ole erikseen missään mainittu eikä hän ole mihinkään lähtenyt. Ensimmäisen väärään paikkaan välitetyn kirjeen kanssa kuvittelimme, että kyseessä on erehdys, mutta aika pian huomasimme, että asia oli Itellassa vakaasti harkittu eikä mitään korjausliikkeitä enää voinut tehdä. 

Kaikki Purjon posti on jonkun salaperäisen syyn takia päätetty viedä uuteen osoitteeseen, mutta yllättäen vain osa sinne asti päätyy. Esimerkiksi Aku Ankat saa joku toinen eikä Itella ole vastuussa siitä, mihin luukkuihin ne livautetaan, koska tilaaja ei ole ilmoittanut uutta osoitettaan lehden kustantajalle. Turhaan olemme inttäneet Itellan asiakaspalvelulle, että Purjo ei ole muuttanut minnekään. Ehei, he tietävät paremmin, joten ohjeeksi on annettu, että tekisimme osoitteenmuutosilmoituksen pois siitä osoitteesta, jossa Purjo ei ole koskaan edes asunut. Sen jälkeen Purjolla on häivähtävä mahdollisuus saada niin korttinsa kuin lehtensäkin kotiin asti eikä jonnekin satojen kilometrien päähän. Toinen vaihtoehto on ilmoittaa lehden jakeluun uusi osoite (siis se, jossa ei asu) ja käydä vaikka kerran kuukaudessa noutamassa sieltä lehtensä. 

Niin että jos joku on lähettänyt Purjolle joulukortteja tai peräti laskuja, niin valitettavasti meillä ei ole aavistustakaan siitä, missä ne ovat ja saapuvatko ne milloinkaan minnekään. Itella pysyy jämäkkänä ja jyrkkänä eli siellä ei ole tehty mitään virhettä, vaikka heiltä ei mistään osoitteenmuutoslomaketta löydykään. On nukkekansalaisen oma asia todistaa, että ei ole epähuomiossa unissaan täytellyt virallisia lomakkeita ja lähetellyt niitä hyvin salaisina eteenpäin. Ja jos ne saapumattomat postinsa haluaa saada, täytyy kyetä todistamaan, milloin ja mistä ne on kuka lähettänyt. Se taas on aika hankalaa, koska ei tiedä, keneltä olisi kirjeitä, paketteja ja muuta mukavaa Itellan toimittamana osannut odotella. 

Täytyy sanoa, että ihmeellinen on Itella! Verkkosivujensa mukaan sen tärkeä perustehtävä on tarjota ensiluokkaisia postipalveluita kaikille koko maassa. Harmi, että ensiluokkaisuus on sama kuin tilattujen lehtien katoaminen ja lähestysten sinnikkään itsepäinen vieminen aivan muualle kuin vastaanottajan osoitteeseen.

Joulukassi ei onneksi tullut postin matkassa, koska silloin se olisi luultavasti jossain lajittelukeskuksessa piilossa eikä kukaan koskaan milloinkaan vaivautuisi tuomaa sitä perille. Saimme aattona monta hienoa pakettia ja paljon suklaata, mutta mahdumme silti edelleen mainioihin tonttupukuihimme, joiden paras puoli on sulosointuinen kilinä jokaisella askeleella. Näissä voi esittää myös vaikka sotatanssin kaikkia maailman kadotettuja kirjeitä muistellen.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23.12. Kimaltavaa joulua toivottaa TrioP

Trio

Ai että mikä trio: no tietysti Pirjo, Purjo ja piano.

Toivotamme joulua jo tänään, koska meillä ei ole aavistustakaan siitä, ehdimmekö huomenna yhtään mitään. Lahjat ovat pakkaamatta, tontut näkemättä ja kalenterista ainakin kolme luukkua avaamatta. Olemme myöhässä aikataulusta ja se on kokonaan maailmalopun syytä, sillä odotimme sitä niin innolla, että unohdimme jouluvalmistelut.

Tänään me teimme jotain sellaista, mitä emme periaatteesta koskaan halua tehdä eli kävimme kaupassa sunnuntaina. Olimme paikalla hyvissä ajoin viisi minuttia ennen avaamisaikaa, ja ehdimme jo ajatella, että saamme tehdä ostokset kaikessa rauhassa. Tasan kello 12.00 huomasimme, että olimme erittäin väärässä. Kauppaan ryntäsi massoittain väkeä kaikista ovista, ja ilmassa oli hetken verran suorastaan suuren urheilujuhlan tai vähintäänkin avajaisten tuntua.

Koska olemme äärettömän kokemattomia sunnuntaishoppailijoita, etenimme tarkan etukäteen valitun suunnitelman mukaisesti. Valitettavasti kanssaostelijat toimivat täysin toisin. Menetimme monta kertaa hermomme konkreettisesti läheisriippuvaisiin keski-ikäisiin pariskuntiin, joiden piti molempien roikkua ostoskärryissä ja viedä käytävillä enemmän tilaa kuin hyväkäytöksisen kuusilapsisen perheen. Uskokaa nyt, että se puoliso ei katoa minnekään, jos kiinnitätte sen selkään lapun, jossa on nimi, osoite ja teidän puhelinnumeronne sekä kerrotte, että eksyttyään hänen tulee hakeutua infoon, jossa ystävälliset tädit kyllä kuuluttavat koko talolle, että Marko 45 v odottaa vaimoa neuvonnassa. Lisäksi puolison voi opettaa ihan yksin lykkimään niitä ostoskärryjä rauhallisesti perässänne ilman, että koko ajan itse sivusta ohjailette oikeaan suuntaan.

Kassoilla ei ollut lainkaan jonoja, joten selvisimme koko ostosrupeamastamme vajaassa puolessa tunnissa. Sinä aikana kaupan parkkipaikka oli täyttynyt autoista ja autoilijoista, joilla korkeimpana tavoitteena oli saada pysäköintitila oven vierestä. Siksi poispääsy parkkikerroksesta oli hyvin vaikeaa, sillä oikealta ja vasemmalta eteen pyyhkäisi ajopelejä, joilla kaikilla oli kiire jonnekin, mutta kenelläkään ei mitään muuta näkyvää suuntaa kuin eteenpäin. Varmuudeksi väistimme kaikkia, sillä joulumielellä olisi harmillista menettää vaikka takapuskuri.

Niin että kaikista koettelemuksista selvittyäemme me olemme nyt oikein jouluisia ja auvoisia ja pikkiriikkisen armollisellakin tuulella. Laitoimme parasta päälle eli satiinia ja paljetteja, jotta hohtaisimme kilpaa kynttilöiden kanssa, ja toivotamme siis rauhallista ja erityisesti lahjakasta joulua ihan kaikille ja erityisesti itsellemme.

perjantai 21. joulukuuta 2012

21.12. Pirjo ja Purjo luovat suhteita alamaailmaan

unelmatakit

Tänään me olemme tehneet epätavallisia asioita eli lahjoneet varsinaisia alamaailman edustajia tarkoituksenamme puhdas hyöty!

Joskus kerhopäivinä meidän automme on parkkihallissa maan alla. Siellä se on turvallisesti saanut sulatella lumensa, ja meistä on ollut mukavaa kerhopäivän päätteeksi päästä ajelemaan autolla heti eikä vasta sitten, kun se on kaivettu hangesta esiin. Sisätiloissa ei tarvitse pelätä, että epähuomiossa luo lumet jonkun toisen omistaman auton ympäriltä ja päältä, vaikka kieltämättä meillä on joskus hankaluuksia muistaa, mihin omamme olemme jättäneet.

Erittäin tärkeässä osassa tätä autonsäilytysprosessia ovat paikalliset paikoitustalotoimenhaltijat, jotka keräävät tahmatörkytassujen ympäriinsä viskomat roskat, pesevät autohallin likaisen lattian ja joskus myös sotketut seinät, myyvät kuukausilippuja ja auttavat aina silloin, kun joudumme pulaan vaikka jonkun ulkomaalaisen ilkiön kiilattua meidän automme umpikujaan laittomalla pysäköinnillään. He saattavat suhtautua meihin hieman huvittuneesti, mutta ymmärtävät nauraa tyhmyydellemme vasta sitten, kun olemme etääntyneet kuulomatkan ulkopuolelle. Sitä kutsutaan huomaavaiseksi asiakaspalveluksi, ja sellaista saa nykyisin aivan liian harvoin.

Me olemme panneet merkille, että tällaiset tärkeät ihmiset kannattaa pitää tyytyväisinä, sillä silloin saattaa saada sitä tuikitärkeää apua hieman nopeammin kuin polkemalla jalkaa ja syytämällä solvauksia. Siksi me tänään veimme valvontakoppiin monitorien ääressä ahertaville valvojille suklaarasian joulumuistamisena. Muut kantavat lahjoja päiväkotiin, opettajille ja vaikka  postinkantajille, mutta me suoritimme pikaisen laskutoimituksen ja tulimme siihen tulokseen, että ehdottomasti paras hyötysuhde lahjonnalla on silloin, kun joulumuistaa aidosti jokapäiväiseen elämäänsä vaikuttavia huomaamattomia henkilöitä, joille kukaan muu ei älyä viedä mitään. Vuoden ainoan paketin antajan muistaa paremmin kuin yhden sadasta.

Ojensimme siis parkkiluolan lasikopissa pakertaville nuorehkoille miehille tarkasti valitun laktoosittomia nameja sisältävän suklaarasian hyvän joulun toivotuksin, ja saimme vastineeksi äärettömän hölmistyneen, mutta aidosti ilahtuneen kiitoksen. Vaikka emme antaneet joululahjaamme puhtaasti hyväsydämisyyttämme, niin koimme kuitenkin sellaisen hetkellisen auvoisen pikkuruisen jouluilon, jota normaalisti tunnemme avatessamme itse pakettivuoremme suurimpia laatikoita.

Muuten päivä meni shoppaillessa. Pukeuduimme mahdollisimman suloisiksi, sillä kuka pystyisi ruuhkassa ruhjomaan tällaisiin ylisöpöihin fleecetakkeihin pukeutuneita sulottaria. Purjon takissa on violettia satiininauhaa ja pikkuruiset ruusuperhoskoristeet nappien tilalla, PIrjolla puolestaan kimaltavaa paljettinauhaa ja satiinirusetit somistamassa edustaa. Olimme todennäköisesti paikasta toiseen päättömästi ryntäilevän jouluostosväen parhaiten pukeutuneet nuket.

tiistai 18. joulukuuta 2012

18.12. Tiskiharjan salattu elämä

popohaalarit

Meillä on kerhossa tapana, että eväshetken jälkeen jokainen tiskaa käyttämänsä astiat eli vähintäänkin huuhtelee mehupullonsa sekä lajittelee mahdolliset roskat kuten banaaninkuoret biojätteeseen ja paperiset ruokaliinan energiajätteeseen. Koska tuo lajitteleminen on äärettömän hankalaa, on meillä ihan kuvalliset ohjeet siitä, mihin mikäkin roska kuuluu. Silti aina joskus syntyy ongelmia vaikka siitä, että onko jugurttipurkin kansi mitä jätettä ja mihin ihmeeseen laitetaan se läpimärkä käsipyyhepaperi, jolla pyyhkäistiin pöydältä kaatunut maito.

Tämä puoli ruokailusta on siis äärettömän hyvin hoidettu, mutta isompana ongelmana esiintyy nykyisin hyvin itsepäinen tiskiharja, joka löytyy tämän tästä milloin mistäkin. Kerholaisissa kun on kaksi koulukuntaa, joihin kumpaankaan me emme kuulu. Ensimmäisten mukana tiskiharjan paikka on tiskialtaassa, jossa se iloisena odottaa käyttäjäänsä. Toisten mukaan tiskiharjan pitäisi olla pöydällä tiskialtaan vieressä, josta sen sujuvasti löytää aina tarvittaessa. Koska kumpikaan koulukunta ei suostu antamaan periksi, siirtyy tiskiharja paikasta toiseen aina sen mukaan, kuka sitä on viimeksi käyttänyt.

Asiasta on käyty lukuisia tunnerikkaita keskusteluja, joiden pohjalta voisi väittää, että jotkut asiat nyt vain ovat elämää suurempia. Meidän  kerhossamme se on tämä tiskiharja, jonka paikasta kumpikaan osapuoli ei suostu tinkimään piiruakaan. Ei edes silloin, kun toiset väittävät märän harjan sotkevan tiskipöydän pintaa siten, ettei siihen voi enää mitään muuta laskea ja toiset puolestaan valittavat, että se tiskialtaassa purjehtiva tiskiharja on itsessään ärsyttävän märkä. 

Vikaa on etsitty keittiön suunnittelijasta, joka oli sitä mieltä, että kerhossa ei tarvita suurinta suomalaiskeksintöä eli astiankuivauskaappia, jonka alaritilään harjan saisi kätevästi heilumaan. Vikaa on etsitty myös tiskipöydästä, jossa ei ole mitään järkevää paikkaa harjalle. Upotetun altaan ansiosta tiskipöytälevyssä ei ole mitään vedenvirtausta estäviä reunoja, joten turha vedelläkotraus kostautuu yleensä pienimuotoisena vedenpaisumuksena. 

Meillä olisi kätevä, mutta valitettavasti mahdoton ratkaisu. Tiskialtaan yläpuolelle kaakeliin voisi kiinnittää imukuppikoukun, johon harjan saisi valuttamaan ylimääräisiä vesiään suoraa altaaseen. Valitettavasti tämä vaihtoehto ei käy, koska sellainen imukuppisysteemi saattaa olla vaarallinen: koskaanhan ei tiedä, milloin joku meistä saa päähänsä nielaista sen! Siis omin somin pienin sormin irrottaa seinästä, tunkee suuhunsa ja aiheuttaa yleistä pakokauhua ynnä hämminkiä. Näin meille kerrottiin. Sitä me vain emme ymmärrä, että eivätkö muka kerhotädit huomaa, kun joku meistä kipuaa tiskialtaaseen ja ryhtyy moiseen toimeen, pikkuruisina kun emme edes tuolilla seisten yllä seinään asti.

Vaatteina meillä on öttiäishaalareita, joiden värit eivät soinnu toisiinsa, mutta näiden tarkoitus onkin olla lämpimiä.

lauantai 15. joulukuuta 2012

15.12. Tarvitsemme elämänhallintakoulutusta!

hiippis

Elämänhallintakoulutuksessa opetetaan tavallisesti, että aamulla on tapana herätä, syödä aamupalaa, pestä hampaat ja sijata vuode. Töihin tai kouluun on syytä mennä ajallaan eikä keskellä päivää sovi lähteä päiväunille, jos asiasta ei ole erikseen sovittu tai jos ei satu olemaan kotona. Elämänhallintaa on sekin, että osaa käydä kaupassa, ymmärtää maksaa laskunsa ja oivaltaa, että menojen ei sovi olla suurempia kuin tulojen.

Näiden perinteisten perusasioiden lisäksi voitaisiin jossain järjestää elämänhallintakursseja edistyneemmille eläjille, koska olemme havainneet omissa arkipäiväisissä taidoissamme vakavia puutteita. Siltä varalta, että joku juuri nyt harkitsee tällaisen koulutuksen järjestämistä, avaudumme hieman niistä vajavuuksista, joihin olemme huoleksemme törmänneet.

Aivan ensimmäiseksi voisi olla piuhakurssi. Sen aikana kerrottaisiin kansatajuisesti ja selkeästi, mitä johtoja ja erityisesti millaisia johtojen päitä missäkin tarvitaan. Erityisen tärkeää olisi käydä käytännössä läpi tavallisimpia ongelmatilanteita kuten miten saadaan tietokoneesta kuva välitettyä vanhaan televisioon tai mitä pitää viritellä, että kamerasta saa videon siirrettyä kännykkään ja siitä edelleen ties minne. Lisäksi voitaisiin mahdollisimman havainnollisesti kertoa, miten tulee toimia, jos läppärissä on vain yksi USB-portti, johon pitäisi yhdistää ainakin kolme eri laitetta samaan aikaan. Me olimme luultavasti sairaina juuri silloin, kun oma elämämme järjesti näihin asioihin koulutusta. 

Toinen tärkeä ja aivan liian vähälle huomiolle jäänyt asia ovat lamput. Vanhojen helppojen hehkulamppujen tilalle on tullut iso liuta ties mitä ledejä ja halogeeneja, joiden käytöstä ei tavallinen kansalainen saati nukke ota millään selvää. Me tiedämme, että tuon tuosta on vaikka kirjaston aulassa ystävällisiä ihmisiä asiasta neuvoja antamassa, mutta me emme ole toistaiseksi löytäneet kirjastosta ainuttakaan lamppua lainattavaksi, joten emme ole katsoneet asiaksemme lähestyä neuvontahenkilöitä. Tarvitsemme siis mahdollisimman kattavan ja samalla yksinkertaisen selonteon siitä, miten valita lamppu silloin, kun aina ennen käytössä on ollut 40 W matta hehkulamppu, jonka valossa on luettu iltasatu. Meitä ei kiinnosta se, montako lumenia tai jotain niissä on, vaan ainoastaan se, että lamppu ei pamauta sulaketta hajalle, mutta valaisee lukemiseen tarvittavalla määrällä.

Kolmas nykyaikaiseen elämänhallintaan liittyvä asia ovat erilaiset salasanat ja käyttäjätunnukset. Tarvitsisimme kipeästi apua siihen, miten ne kaikki voi muistaa (samojahan ei missään nimessä saa kahdessa eri palvelussa olla) ja toisaalta miten ne voi turvallisesti säilyttää jossain kaikkien ulottumattomissa, mutta nopeasti tarvittaessa saatavissa. Voimme avautua sen verran, että suosikkikäyttäjätunnuksemme on Pirjo6-0Purjo, ja tavallisin salasanamme on avaa1ovi. Jos teillä ei ole omia, voitte lainata näitä.

Odotellessamme uusia koulutuksia olemme pukeutuneet lämpimästi, sillä ulkona on pikkuruinen talvimyrsky. Purjolla on pöllökuvioiseen fleecehaalariin yhdistetty lentäjälakki, ja Pirjolla on porokuvioisesta fleecestä ommellun haalarinsa pikanttina lisänä hiippahattu. Näissä tarkenee kohtalaisesti täällä sisätiloissa.
 

torstai 13. joulukuuta 2012

13.12. Pirjo ja Purjo miettivät joululahjoja

punaista

Pohdintamme rajoittuu tällä kertaa ns. eettisiin joululahjoihin eli erilaisiin lahjan saajalle aineettomiin lahjoihin, jotka sitten jossain muussa maassa konkretisoituvat vuohena, kasvimaana tai vaikka viitenä sikana. Joulupukille olemme ilmoittaneet, että lahjavuori ja runsas materia on meille sen verran tärkeitä, että sikalahjakortteja tänne ei kannata kanniskella. Olemme itsekkäitä ja tiedämme sen, joten omaan napaan tuijottamiseen kohdistuvat moitteenne valuvat kuin vesi hanhen selästä.

Jos joskus tuollaisen vuohen tai vastaavan menisimme hankkimaan, niin edellyttäisimme, että kyseiseen vuoheen asennetaan joko mikrosiru tai ainakin se rengastettaisiin. Lisäksi vuohen koodi kerrottaisiin meille, jotta voisimme erityisen nettisivuston välityksellä seurata sen liikkeitä vaikkapa kymmenen metrin tarkkuudella. Jos vuohi tuntuisi pysähtyvän epäilyttävän pitkäksi ajaksi paikalleen, voisimme päätellä, että se päätyi paistiksi sen sijaan, että olisi tarjonnut muita anteja kuten lisää pikkuvuohia omistajalleen. 

Toinen vaihtoehto olisi, että kyseisestä lahjavuohesta lähetettäisiin kerran viikossa kuva lahjoittajalle. Filunkipelin estämiseksi vuoheen tatuoitaisiin numerokoodi ja sen korviin laitettaisiin EU:n eläintenvalvonnasta tutut keltaiset lätkät. Näin lahjoittaja voisi olla varma, että juuri hänen kustantamansa elikkohan se siinä on. Uutisista olemme nähneet, että kamerakännykät ovat levittäytyneet laajoille alueille Aasiaan ja Afrikkaan, joten kuvan lähettäminen ei olisi ongelma. Tärkeintä olisi, että saisimme luotettavaa ajantasaista tietoa siitä, että lahjoituksemme on päätynyt juuri sinne, minne sen luvattiinkin menevän eikä esimerkiksi vallan vääriin taskuihin. Onko kukaan koskaan saanut tietää, minkä nimen kyläläiset ovat lahjavuohelle antaneet, kysymmepä vaan! (emmekä odota vastausta)

Toki me tiedämme, että eettisen lahjan tärkein osa on se kaunis ajatus, joka antajalla on hänen valitessaan serkkupojalle 1000-palaisen palapelin ja kauko-ohjattavan auton sijaan kaukaisen kylän asukkaille hankittavan kanalauman. Me päätimme tänä vuonna ajatella niitä kauniita ajatuksia oikein tuntitolkulla, jos se kerran on se olennaisin juttu. Olemme varmoja, että ne ilahduttavat ihan ilman rahalahjoitustakin.

Vaatepuolella suosimme kierrätystä eli liivihameemme on tehty Marimekon puuvillasta. Joku on joskus tehnyt pyöreitä pöytäliinoja ja lahjoittanut sitten loppurippuset meille. Puserot ovat punaista trikoota. Tällaisissa asuissa on oikein mukava ajatella joulumielisesti pientä vuohilaumaa.
 

tiistai 11. joulukuuta 2012

11.12. Nakertamista edeltää rakentaminen

kakkutalo

Tänään pysyttelemme poissa kuvasta ja esittelemme sen sijaan piparkakkutalon, jonka hyvin kekseliäästi kuvasimme kerralla kahtena eli peilin kautta. Talo on aika lailla mallia mummonmökki, ja jos oikein tarkasti katsoo, voi kuvitella jonkun keijukaisentapaisen kurkkivan yläkerran ikkunasta. Erityisesti toivoisimme huomattavan pikkuruiset hopeanväriset helmet kuistin ja etuseinän ikkunanlaudoissa. Turha siis väittää, että meistä ei olisi pienipiperteiseen näperrykseen.

Hyvä on, tunnustamme. Emme me tätä itse tehneet, mutta osallistuimme kyllä aktiivisesti sekä tarvikkeiden hankintaan että taikinan syömiseen. Ja tiedoksi kaikille niille, jotka harkitsevat saapumista ikkunamme taakse ihastelemaan piparkakkutaloa: tämä on jo pohjia myöten syöty! Elätämme vahvaa toivetta, että saisimme tänä vuonna vielä toisenkin rakennelman, edes sellaisen vähän sortuneen, sokerikuorutuksella peitetyn aitan. 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

9.11. Katse jalkoihin - angrya vai mitä!

angry

Kyllä, saatte olla vapaasti kateellisia. Meillä on todennäköisesti Suomen ainoat aika lailla angry birdit popot. Kuvissa ne eivät pääse oikeuksiinsa, vaan näyttävät ehkä enemmän ankoilta, mutta tosielämässä ne ovat aika ihanat.

Kangas on fleeceä, silminä on napit ja kulmakarvat on ommeltu koneen tiheimmällä laakaompeleella. Ompelijamme oli aika lailla täpinöissään keksittyään kerran yltiöpitkäpiimäisessä palaverissa, että juuri tällaisia olemme vailla, ja että näihin voi kuluttaa kuukausia säästeltyjä kangaslaatikon pienimpiä palasia. Lisäksi huopatossusemme ovat lämpimät, kätevät ja suorastaan hauskat eli herättävät keskustelua kaikkialla, missä olemme nämä jalassa käyskennelleet. Jos näette jossain samanlaiset niin tiedätte, että ne on matkittu meiltä ja senkin varmaan aika pian äkkäätte, että nämä on matkittu pehmoleluista. Jos et osaa olla innovatiivinen, ole edes fiksu ja muunna olemassaolevaa sen verran, että voit väittää keksineesi edes osan siitä itse.

angry2

angry3

perjantai 7. joulukuuta 2012

7.12. Juhlien jälkimainingeissa

kultajuhla

Me olemme vielä hieman eilisen itsenäisyyspäivän tunnelmissa. Tuijotimme tiukasti television ehdottomasti kummallisinta suosittua kättelyohjelmaa reilusti yli kahden tunnin ajan ja moitimme estoitta melkein kaikki mekot joko tyylittömiksi, huonosti kuositelluiksi tai muuten vain omituisiksi. Vain Lisa Sounion nalleleninki sai meidän varauksettoman suosiomme: miten näppärää kiinnittää uninalle tarroirra kiinni helmoihin. Siitä sen saa kätevästi irrotettua, jos kesken juhlien väsymys yllättää ja haluaa käpertyä jonnekin sohvannurkkaan nukkumaan.

Jos ja kun meidät joskus kutsutaan presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle, niin todennäköisesti pukeutuisimme suunnilleen siten kuin tämän päivän kuvassa. Purjo valitsisi ehdottomasti aivan liian paljon kimallusta ja ylipitkän helman, jonka päälle muut vieraat voisivat tämän tästä talloa. Hileitä ja paletteja ei voi koskaan olla liikaa, eikä pitsiäkään. Sen sijaan emme ymmärrä, miksi yhdeksi juhlien parhaaksi puvuksi mainittiin erityisesti miesten vanhoista nahkatakeista liimaamalla aikaansaatu luomus. Mieltämme painaa tiedottomuus siitä, miksi naisten takkeja ei kelpuutettu uusiomateriaaliksi, ja mitä ihmettä ne takittomat miehet nyt laittavat ulos mennessään päälleen.

Leveä helma on ehdottoman tärkeä, sillä emme halua tepastella punaisella matolla miniaskelein ylikapeassa mekossa peläten joka hetki horjahtamista. Siksi Pirjolla on asussaan kaksikerroksinen alaosa, jonka sisäkerroksen alareunaan on ommeltu turkoosista satiinista laskoskaitale. Sen ansiosta melkein metrinen (ympärysmitta, ei halkaisija) helma laskeutuu mahdollisimman laajaksi kaareksi. Hulmuava kangaspaljous keinahtelisi aika somasti vaikka letkajenkan tai perinteisten kansantanhujen tahdissa. 

Meillä on asuissamme ihan oikeat hihat, joiden ansiosta kukaan ei voi tietää, onko käsivarsissamme alleja eli ylimääräistä höllyvää painolastia. Aika monelle eilisten linnanjuhlien vieraalle hihat olisivat voineet olla paikallaan. Muutamalle olisimme ojentaneet myös kaulaliinan, sen verran avonaisissa asuissa siellä tepsuteltiin. Tyylitaitureina tiedämme, että ompelimon kuvassa noin 180 cm mittaisen ja 40 kilon painoisen mallin päällä oleva asu muuttuu aika lailla, kun se kaavoitetaan 160 cm mittaiselle ja 80 kilon painoiselle. Mutta niinhän sitä sanotaan, että ahneesti suklaata mussuttavasta suusta kärsii koko kroppa, joten omapa on vika, jos ei ole yhtä kukkakeppimäisen kepeä kuin me. 

Joku vieras kehui käyttäneensä samaa pukua useana vuonna peräkkäin. Tosin se on joka vuosi purettu osasiinsa, värjätty ja kasattu uudestaan kokoon, joten käytännössä se on ommeltu uudestaan vuosi toisensa perään. Helma on monin eri värein siten osallistunut useisiin juhliin, mutta yläosa on tuunattu, joten emme ole ihan varmoja, voidaanko puhua samasta puvusta. Avarasti katsottuna Pirjollakin on tässä kuvassa vanhojentanssileninki, koska tuosta turkoosista kankaasta on joskus sellainenkin tehty.

Odotamme kiihkeästi kutsua ensi vuoden juhliin, jotka pidetään jossain muussa kuin remontoitavassa presidentinlinnassa eli vaikka stadionilla tai jollain isolla areenalla. Koska Suomen suosituimmaksi kättelytilaisuudessa on viime vuonna nähty Angry Bird ja tänä vuonna nalle, niin eikö jo ensi vuonna olisi kahden tyyliblogia pitävän nuken vuoro?

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

5.12. Nallen hellässä huomassa

nalle

Me olemme koko päivän valmistautuneet huomiseen itsenäisyyspäiväjuhlaan ja etenkin paraatiin. Toivomme koko sydämestämme, että pakkanen pysyisi inhimillisenä, ja ohimarssiin komennettu tekstiviestimiehemme selviäisi päivästä jäätymättä. Miettikää itse - yli viisi tuntia turhautunutta seisoskelua tuulisella kentällä ja lopulta koppuraksi jäätyneillä jaloilla marssiyritystä jossain pesäpallostadionilla.

Käsittääksemme on hyvin itsenäisyyspäivällistä ja ylevää marssia lippujen perässä pitkin Kouvolan kaupunkia, ja varmasti siitä syntyy oikein ikimuistoisia kokemuksia, mutta ikävä kyllä olemme sitä mieltä, että ilman niitäkin voi elää hyvän ja täyden elämän. Meistä lippu on parhaimmillaan hulmuamassa vapaana salossa, ei sankassa lumisateessa joukkojen edessä kuljetettuna. Tosin ajattelumme on kohtuullisen rajoittunutta ja painottuu pitkälle oman vaivannäön minimoimiseen. Siksi tunnemme syvää sääliä kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuvat juhlimaan Suomen suurinta juhlapäivää kuolioon vetäyvin varpain ja paleltuvin kasvoin. Jos meiltä olisi kysytty, paraatissa ei olisi jalankulkijoita lainkaan, vaan pelkästään kaikenlaista lystiä raskasta kalustoa mönkijöistä panssarivaunuihin.

Meidän on varsin hyvä istuskella tässä nallen sylissä Mikki Hiiri -kuvioisissa trikooasuissamme. Nämä käyvät vaikka pyjamista, jos meitä sattuu nukuttamaan. Näissä muuten erottuisimme erinomaisen hyvin vihreisiin talvimaastoasuihin pukeutuneista asevelvollisista, jos nyt sattuisimme paraatiin mukaan eksymään.

maanantai 3. joulukuuta 2012

3.12. Toppahaalarit

toppa

Talvi tuli ja sen myötä toppahaalarit. Jostain syystä Purjo onnistuu näyttämään pulskalta asussa kuin asussa, ja etenkin tässä hän on kuin pieni Michelin-ukko. Taito se on varmaan sekin, että kasvaa kuvissa leveyssuunnassa.

Haalareissa malli on samanlainen, mutta Purjolle on lisätty somisteeksi satiininauhaa ja ommeltu merkki. Pirjo sai lisäksi lentäjälakin suojaamaan viimalta. Sukat ovat muinainen lahja Iivalta (mitäköhän hänelle kuuluu nykyisin?) ja tumputkin meillä olisi, mutta ne unohtuivat taas jonnekin hattuhyllylle kuvauksen ajaksi. 

Talvimyrsky Antti ei ulottunut meille asti, joten pihan puut ovat paikallaan. Lunta on sen verran, että kevytrakenteinen voi laskea mäkeä, mutta isomman ihmisen häntäluu olisi koetuksella. Nyt pitää vain jännittää, että pysyvätkö nämä lumet vai vieläkö tänä vuonna joudumme katsomaan haravoimattomia lehtiä odottamassa maatumistaan.

lauantai 1. joulukuuta 2012

1.12. Mitä kannattaa ottaa mukaan armeijaan

ekat tontut

Tunnustakaa pois, yllätyitte otsikosta. Odotitte jotain kivaa joulukuusta ja tontuista ja lahjoista ja kaikesta semmoisesta, mutta mepä olemme taas kerran muistaneet tehtävämme kansansivistyksen karulla kentällä. Jos siis googlasit "mitä mukaan inttiin" ja päädyit tänne, niin olet oikeassa paikassa. Ikioma tekstiviestimiehemme on hyvin asiallisesti kertonut meille, mitä kannattaa ottaa mukaansa, kun on aika lähteä puolustusvoimien muonavahvuuteen tai kuten meidän tapauksessamme, tonttuarmeijaan.

Lista ei ole tärkeysjärjestyksessä eikä se edes ole kattava, mutta ainakin se antaa vahvasti suuntaa. Tietolähteemme on sitä mieltä, että hänenkin ensivaiheensa armeijan vihreissä olisivat olleet helpompia, jos joku olisi etukäteen kertonut elämää helpottavista asioista. Siksi me listasimme ne nyt tähän, jotta seuraavilla armeijaanastumiserillä olisi astetta helpompaa


Etukäteen tulevissa ohjeissa neuvotaan ottamaan omat hygieniavälineet. Niillä tarkoitetaan partakonetta, hammastahnaa ja -harjaa, ihonhoitoon käytettäviä aineita ja mitä nyt kukakin haluaa mukanaan kantaa. Hiuksiin ei hurjasti tarvitse panostaa, mutta huulirasvaa suosittelemme lämpimästi samoin kuin kunnon suihkusaippuaa. Tuoksulla ei niin väliä.

Seuraavalta listalta löytyvistä tavaroista sen sijaan ei ole mitään mainintaa ja osassa kaikkein nipottavimpia varuskuntia ne saattavat olla kiikunkaakun sallittuja (etenkin pakkipusseista on olemassa kaikenlaisia mielipiteitä, mutta jos niitä ei kuuntele, niin ei tiedä tekevänsä väärin...)

1. Sukkia. Mustia. Armeijan sukat ovat keinokuitua, ja ne hiovat hienojakoisen hiekkapaperin lailla jalat hiljalleen joko suunnattomille rakoille tai veriseksi muhennokseksi. Siksi mukaan kannattaa pakata kunnollisia retki- tai vaellussukkia. Ne eivät saa näkyä (armeijassa ovat hurjan tarkkoja siitä, että kukaan ei ole sen muodikkaampi kuin toinen), mutta omansa saa kätevästi piilotettua sinne virallisten sukkien alle.

2. Paljon sekä tavallista että rakkolaastaria. Näitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun armeijan jalkineet ovat kaikista sukkavarotoimenpiteistä huolimatta onnistuneet aikaansaamaan tuhojaan. Jalkojaan voi toki mennä näyttämään myös sairastuvalle, mutta siellä on nähty kunnon kuolioitakin, joten edes vesimelonin kokoiset vesirakkulat eivät herätä sympatiaa. Oma ensiapu paras ensiapu. Ja usein ainoa.

3. Pakkipusseja. Armeijassa osa ruokailusta hoidetaan ulkona, vaikka ihan vieressä olisi ruokala. Pakkipussi on tosiasiassa 3 litran pakastepussi, joka laitetaan ruokailuastian eli pakin sisäpuolen suojaksi, jolloin maasto-olosuhteissa hankala tiskaaminen on helpompi suorittaa. Pusseja saa ostaa sotkusta (se on se armeijan kahvilantapainen), mutta fiksu ottaa oman pakastepussirullansa mukaan jo kotoa.

4. Otsalamppu. Tästä on iloa siinä vaiheessa, kun täytyy ulkona pimeässä edetä paikasta toiseen kanniskellen molemmin käsin kaikenlaisia esineitä, joita ei armeija-ajan jälkeen tule koskaan näkemään. 

5. Käsineet. Armeijasta saa laadultaan sukkia vastaavia kädensuojia, joten kannattaa ihan oikeasti ottaa kotoa mukaansa vähintään tuulenpitävät hanskat. Parhaat pitävät sekä tuulta että vettä, mutta ovat kuitenkin niin ohuet, että ne kädessä voi viritellä ansoja tai mitä siellä armeijassa nyt sitten tekeekin. Loppupelissä käsineiden laadun ratkaisee aselaji, sillä tykkimies tekee vähän erilaisia asioita kuin esikunnassa aikaansa viettävä, mutta esimerkiksi moottorikelkkailijoiden käyttämät hanskat voivat pelastaa monta päivää ja etenkin vartiossa seisoskeltua yötä.

6. Kädenlämmittimiä. Näillä me tarkoitamme niitä retkeilijöille ja pilkkijöille suunnattuja kemikaalipusseja, joita pitää helistellä tai rutistella, ja sitten ne tungetaan hanskojen sisään lämmittämään käsiä jopa kuudeksi tunniksi. Ehdottoman hyviä hankintoja!

7. Maastokeikoilla (joita ei ole ihan aluksi) monella on mukana ruokaa eli vähintäänkin nuudeleita ja tonnikalaa. Talon puolesta tarjottava pussiruoka ei ihan vastaa vanhaa sanontaa "armeija marssii vatsallaan". Tomaattikeitto ei kaikilla lisää taistelutahtoa, joten tölkkilihapullat voivat pelastaa kokonaisen päivän. Ja suklaa, lakritsi tai pähkinät. Kannattaa silti muistaa, että jokainen joutuu itse kantamaan sekä pakolliset varusteet että omat muonansa, joten mitään kovin painavaa ei mukaan kannata ottaa.

8. Minigrip-pusseja tai vastaavia. Ne ovat ainoa tapa pitää repussa vaikka sukat kuivina, jos maastossa ollaan neljä päivää putkeen ja koko ajan sataa. Kännykkä kannattaa myös pussittaa! Oikeastaan ihan kaiken sellaisen, minkä ei halua olevan alttiina kosteudelle, voi ujuttaa muovipusseihin oli sitten kyse sanaristikkolehdestä tai otsalampun varaparistoista.

9. Rannekello. Kännykkä täytyy pitää piilossa, eli sitä ei vilkuilla kesken manööverien vaikka mikä olisi. Rannekellosta sen sijaan voi koska tahansa tarkistaa ajankulun.  

Lisäys vuonna 2016: Vuodet ovat kuluneet ja kehitys kehittynyt. Nyt mukaan kannattaa muistaa ottaa myös varavirtalähde.

Armeija antaa periaatteessa ihan kaikki tarvittavat varusteet alushousuista alkaen ja huolehtii niiden pesusta. Vinkkinä viikoksi: T-paidat ja alusvaatteet voi pestä myös kotona lomalla käydessään, jos ei pääse oikeaan aikaan varusteita vaihtamaan. Virallisesti moinen lienee kiellettyä, mutta käytännössä aika lailla maan tapa. Puhdas paita on aina puhdas paita, olipa se pesty teollisuuskoneessa tai kotona. Jos kannat pyykit kotiin, varmista, että muistat ottaa ihan jokaisen sukan mukaan palatessasi kasarmille. Päällystö pitää armeijassa joskus omaa kivaa tarkistamalla, että jokaisella varusmiehellä on kaapissaan tismalleen ne tavarat, joiden siellä pitääkin olla. Yksi puuttuvat paita voi aiheuttaa uskomattomia tunteenpurkauksia.


PS. Tulitikut saa talon puolesta, mutta jos haluat hifistellä, osta omat "takuuvarmasti syttyvät retkitikut".  Niillä voit saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Ja lämpöisen kamiinan.