keskiviikko 29. elokuuta 2012

29.8. Lady Gaga kävi kangaskaupassa

SS108609

Otsikon otimme jostain iltapäivälehdestä. Lady Gaga oli nähty kaupassa ostoksilla ilman housuja, joten loogisesti päättelimme, että hän oli hankkimassa joko hame- tai housukangasta aika lailla akuuttiin tarpeeseen. Tarkentavan tekstin mukaan hän käyttäytyi hyvin ystävällisesti, vaikka poikkesikin muista asiakkaista. Totta: kuka tahansa muu pelkissä sukkahousuissa ja yli 15 cm korkokengissä tepasteleva olisi ohjattu kohtalaisen pikaisesti pois puodista, mutta ei maailmanluokan tähteä. 

Mekin olemme nyt melkein kuuluisia, sillä olemme ainakin kerran käyneet samassa kangaskaupassa kuin lady Gaga. Vaikka tämä tapahtui jo aikoja sitten, voimme edes hetken kuvitella, että olemme katselleet tai vaikka hipelöineen samoja kimallekankaita kuin hän. Meillä kun on aika lailla samanlainen vaatemaku eli paljon ei ole tarpeeksi vaan rusettia, paljettia ja röyhelöä saa olla runsaasti. Lisäksi jokaiselle tekisi hyvää vaihtaa vaatteita yhtä usein kuin me eli vaatekaapin laajuudella kompensoi sen osittaisen arkikäyttökelvottomuuden. Sen sijaan emme aio pukeutua lihaan kuten hän teki aikoinaan. Se ei ollut kaunista. 

Olemme tavanneet myös muita kuuluisuuksia. Kerran näimme saman päivän aikana Tommy Tabermannin kaksi kertaa. Tämä tapahtui siis ennen hänen kuolemaansa. Osasyynä saattoi olla se, että oli joku kirjan ja ruusun päivä, jossa hän katsoi tarpeelliseksi olla paikalla. Olemme olleet Tiina Lymin kanssa samaan aikaan laivalla. Hän tuijotti meitä epämukavasti todennäköisesti miettien, miten saisi osan karismastamme seuraavaan rooliinsa. Tai sitten hän huomasi, että me tuijotimme ja päätti kostaa suuntaamalla silmänsä suoraa meihin. Kerran me näimme Anna-Leena Härkösen, mutta tästä tapaamisesta emme halua puhua. Meillä ei ollut mukavaa, eikä hänelläkään.

Todennäköisesti ei ole mukavaa olla kuuluisa. Nytkin Lady Gaga halusi hieman shoppailla kankaita, mikä on erittäin hyvä ja tervehenkinen harrastus ja kertoo shoppailijan taiteellisista kyvyistä, jotka hän on aina valmis siirtämään osaksi käytäntöä. Heti ryntäsi paikalle lauma kuvaajia ja yhdessä ihmeteltiin, että mitä se nyt kangaskaupasta mahtoi ostaa. Yllätys olisi ollut, jos Lady Gaga olisi onnistunut hankkimaan sieltä koiranruokaa, mutta että paljettikangasta, sitäpä emme osanneet odottaa, emmehän?

Onneksi me emme ole kuuluisia, joten saamme kaikessa rauhassa viettää kesän viimeisiä päiviä keinumalla. Tämä on aika vaarallista touhua, joten emme suosittele tätä kenellekään ilman kypärää ja kyynärsuojuksia. 

SS108600

Purjolla on ribbitrikoosta paita ja housut. Niiden päälle hän on löytänyt Marimekon unikkokankaasta ommellun liivihameen, joka voi hätätilassa toimia vaikka suojaesiliinana.

SS108603

Pirjolla on vaaleanvihreästä trikoosta ommeltu paita ja sukkahousut. Niiden lisäksi hän valitsi viidakkokuosisen flanelliliivihameen.


maanantai 27. elokuuta 2012

27.8. Tänään me olemme kärttyisiä

SS108588

Flunssa-aalto on yltänyt meille asti. Tavoillemme uskollisina emme suinkaan ole sairaita vaan ainoastaan kiukkuisia. Suosittelemme tätä kaikille muillekin. Miksi ihmeessä käyttää kuumemittaria ja potea päänsärkyä, kun voi ihan ilman sen virallisempia mittauksia olla kärttyisä, yskiä keuhkonsa pihalle ja miettiä, miltä tuntuu, kun omat silmät tuntuvat limaisilta. (Jos sanavalinnat aiheuttavat pahoinvointia, niin ihan oma vikanne, älkää lukeko!)

Sairastelemisessa on runsaasti hyviä puolia. Sitä tuntee olevansa vähän niin kuin enemmän elossa, kun nenä vuotaa koko ajan, niveliä särkee ja nukuttaa. Kaikki yleensä ihan tavalliset asiat saavat eksoottisia vivahteita, sillä harvoin sitä syödessä joutuu pitämään nenäliinaa toisessa kädessä ja haarukkaa toisessa. Silmät, joiden olemassaoloa normaalisti tuskin huomaa, ovat nyt heleän punareunaiset ja kipeät. Hienoa, että elimistö aina välillä muistuttaa, että itsestäänselvinä pidetyissä osissa on tuntoaistia. 

Koska meidän mielestämme tämä sairaus on jakamisen arvoinen, olemme käyneet mahdollisimman monessa erilaisessa julkisessa tilassa jakamassa virusinfektion ilosanomaa. On vasta elokuu, ja ensimmäinen jalat alta nappaava flunssa on jo saavuttanut suuret massat. Tästä syksystä tulee vielä hauska, kun virusvyöry toisensa jälkeen saavuttaa uhrinsa. Suosittelemme hankkimaan vastalääkkeeksi paljon C-vitamiinia. Se ei paranna, mutta on aina hauskempi olla kipeänä, jos lääke maistuu hyvältä.

Vaatepuoli on suoraa Marimekon tilkkukopasta. Pirjon mekossa on yhdistetty kuviollista puuvillakangasta ja omenanvihreää collegea. Jotta muuten niin tylsään mekkoon saatiin edes jotain säpinää, aplikoitiin eteen ooga booga -kuvio. Heti saatiin asuun selkeästi oma ilme ja juju. Purjo päätti olla tyylikäs mustavalkoisissaan, mutta hänenkin paitaansa kiinnitettiin koirakuvio.

lauantai 25. elokuuta 2012

25.8. Pirjo ja Purjo harjoittavat jokamiehenoikeusmatematiikkaa

SS108122

Olemme periaatteessa hyvin epäpoliittismatemaattisia, mutta jostain syystä olemme tänään omenanpoiminnan ohessa suorittaneet laskutoimituksia suurilla ja pienillä luvuilla. Laskuharjoituksissamme on kantavana pohjana ollut niin moneen kertaan antaumuksella käsittelemämme jokamies, joka tällä kertaa kerää kiviä eikä suinkaan marjoja, koska ne on aikaa sitten metsistä raahattu pois. Nyt on siis aika käyttää oikeuksia muihin kohteisiin.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun luimme netistä ohjeita niille, jotka ovat aikeissa ottaa toisen maalta kiviä omaan pihaansa tai mihin itse kukin nyt kiviä käyttääkin. Ministeriön virkamiehen mukaan jokamiehenoikeudella saa ottaa myös maa-ainesta, kunhan määrä on vähäinen eli arvo ei ylitä 20 euroa.

Tonni eli tuhat kiloa soraa maksaa halvimmillaan ilman kaikenlaisia veroja suunnilleen 2 euroa (hinta on reilusti pyöristetty keskiarvo erilaisista soralajikkeista, joten sitä ei pidä nyt ottaa ihan pilkuntarkasti). Näin tuo ympäristöministeriön virkamiehen suosittama vähäinen, alle 20 euron arvoinen määrä jokamiehenoikeudella otettavaa maa-ainesta olisi semmoiset rapiat 10 tonnia eli äkkiseltään laskettuna  vähän yli 15 henkilöautolla kiskottavaa peräkärryllistä. 

Samainen virkamies määrittelee pihapiirin eli jokamiehenoikeuksien ulottumattomissa olevan alueen suunnilleen seuraavasti: "Pihapiiri  käsittää vain asunnon välittömän lähistön. Pihapiirin tulee olla pihapiirikäytössä, jotta ulkopuolelta tulija huomaa saapuvansa yksityiseen käyttöön ajatellulle piha-alueelle. Pihassa tulisi olla pihan tunnusmerkkejä kuten hoidettua ympäristöä tms." Rakenteilla olevilla tonteilla ei ole mitään pihapiirin merkkejä, joten ne ovat jokamiehenoikeuden perusteella paikkoja, joista saa ottaa vähäisiä määriä eli alle 20 euton arvosta maa-ainesta. Missään kun ei määritellä, pitääkö jokamiehen keräämien tuotteiden olla alunperin kasvaneita tai sijainneita keruupaikallaan vai saako poimia myös paikalle tuotuja kasveja, oksia tai kiviä. Ja jos marjoja saa kerätä haravaa muistuttavalla raastajapoimurilla, voinee soraa ottaa lapiokaupalla tai vaikka pienellä kaivurilla, kunhan tyytyy vähäisiin määriin. 

Laskutoimituksemme avaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia käyttää hyväkseen jokamiehenä olemista. Miksi ostaa lapsille hiekkaa laatikko täyteen, kun kivien keräämisen ja hiekanjyvien laskemisen varjolla voi hakea joltain tontilta, ei siis pihasta, muutaman peräkärryllisen ihan ilmaiseksi. Enää ei tarvitse toteuttaa jokamieheyttään ratsastelemalla polkuja muiden taimikkoihin tai järjestämällä maksullisia leiriytymisviikonloppuja toisten mailla vaan reviirinsä voi laajentaa taajamaan. Lähellä kotia on runsaasti luonnon antimia, jotka ovat vapaasti napattavissa eikä enää tarvitse vaivautua metsiin hyttystensyötiksi. Ja mikä parasta, nyt ei jokamiehen vastapuolena olekaan ahne maanomistaja, joka ei halua kenenkään kulkevan maillaan vaan reipas uudisrakentaja, jolle ei varmaankaan ole haittaa pienen soramäärän siirtymisestä toisiin pihoihin. Tuskin hän olisi koskaan ennättänyt sitä kaikkea käyttää.

Ilahduimme oivalluksestamme niin, että laitoimme päälle timanttia ja kimalletta. Yläosat ovat samanlaista paljettikangasta, mutta muuten teimme omanlaisemme valinnat. Pirjo halusi vaaleanpunaista tylliä ja Purjo paksua satiinia. Nyt tarvittaisiin vain juhlat, asut olisivat jo valmiina.

torstai 23. elokuuta 2012

23.8. Vaihteeksi söpöstelyä

SS108267

Viimeisiä viedään eli kesä on kuulemma lopussa. Nyt on käytettävä ja näytettävä loputkin kesävaatteet,jos niitä aikoo esitellä. Olemme vaihteeksi äärettömän söpöisinä, tässä on siis kukkia koko kuvan täydeltä. Nuo suurimmat ovat tosin sohvan istuintyynyssä eikä meidän mekoissamme. Olemme luovasti yhdistäneet pikkukukkatrikoota, erilaisia puuvillakankaita ja vähän röyhelöitäkin. Lopputulos on ehkä hieman pikkusievempi kuin meillä tavallisesti. Kannattaa panna merkille myös Purjon pitsisukkahousut.

Asiaa meillä ei tänään ole. Olemme viettäneet päivämme pohtimalla esimerkiksi sitä, miksi rehtoreilla on omituinen vimma ohittaa perusopetuslain suomat kurinpitotoimet ja keksiä itse kaikenlaisia kasvattavia rangaistuksia. Jos koulussa saa antaa jälki-istuntoa ja jakaa erottamislappuja, niin miksi ihmeessä pitää ryhtyä käyttämään oman käden oikeutta ja vaatia tupakoivia oppilaita kirjoittamaan esseitä tupakanpolton vaarallisuudesta. Näinhän joku rehtori teki ja sai varoituksen. Mistä taas seurasi se, että jotkut nostivat hurjan älämölön siitä, että oppilaita paapotaan, kun heitä ei enää saa edes rangaista. Kyllä heitä saa, mutta ei miten tahansa.

Yritimme kuvitella, mitä tapahtuisi, jos vaikka poliisit keksisivät kaikenlaisia omia rangaistuksia siinä vaiheessa, kun sakkolappujen jakaminen ylinopeuksista alkaisi tympiä. Voisi siinä vaikka tuo kyseinen rehtorikin hieman yllättyä, kun satasen sakkojen sijaan poliisit vaatisivat tuomaan 20 litraa itsepomittuja puolukoita poliisiasemalle. Heristäisivät vielä leikkisästi sormea ja sanoisivat, että siinä oppii marjastaessaan hieman hidastamaan tahtia. 

Poliisit voisivat myös nuhtelun sijaan ilmoittaa päin punaisia kävelleelle jalankulkijalle, että tämän täytyy tehdä 20 kyykkyhyppyä siinä samantien ja sen jälkeen kontata kadun toiselle puolelle. Mielivaltainen ja täysin lainvastainen rangaistus, totta, mutta takuuvarmasti jonkun mielestä oikein opettavainen. Näpistyksestä kiinni jäänyt joutuisi paljain käsin hammasharjalla pakastealtaan reunoihin syntynyttä jääkerrosta ja alaikäisille viinaa ostanut joutuisi viiden päivän ajan kirjoittamaan haikuja aiheesta viina ja lapset. Voi vain kuvitella, millainen haloo syntyisi moisesta toiminnasta. Jos nämä olisivat koulussa annettavia rangaistuksia, niitä pidettäisiin vain kasvattavina.

Jos perusopetuslaki ei anna opettajille tarpeeksi valtuuksia kurinpitoon, voidaan lakia aina muuttaa. Toivottavaa on, ettei lakimuutoksella tehdä opiskelusta tai työnteosta rangaistuksia. Aika outoa olisi, jos tunnilla häiriköinnistä päätyisi rangaistuksena siivoamaan muiden tekemiä sotkuja. Silloin voisi aina miettiä, mitä ihmeen kamalaa ne siistijöiksi palkatut oikein ovat tehneet, kun heidän edellytetään siivoavan päivästä toiseen.

tiistai 21. elokuuta 2012

21.8. Synergiaetuja ja win-win -tilanne

SS108628

Otsikon hienot sanat ovat nykysuomea ja tarkoittavat suunnilleen sitä, että jos fiksulla tavalla yhdistetään kaksi eri asiaa, niin lopputuloksena voi olla jotain hyötyä molemmille. Yleensä ei ole, ja silloin puhutaan ekonomiaa ja sanotaan, että on win-win -tilanne, jossa molemmat voittavat, vaikka oikeastaan kumpikaan ei oikeastaan voita mitään vaan ainoastaan välttyy häviämästä niin paljon kuin silloin, jos olisi ihan yksin. Joka tapauksessa tuollaisia sanoja käytetään, kun halutaan jakaa tappiot ja etsitään riittävän tyhmää kumppania uskomaan suuria sanoja.

Me yritimme vakavissamme miettiä, mitkä kaksi ihan tavallista asiaa voisi hyödyllisellä tavalla yhdistää. Ainakin vanhuspalvelut ovat olleet mediassa esillä monin eri tavoin niin henkilökuntamitoituksia mietittäessä kuin ihmeteltäessä niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka jo ovat täyttäneet 65 vuotta. Mepä käänsimme ongelman toisinpäin ja ryhdyimme pohtimaan palveluvanhuksia. Mihin voisimme käyttää kaiken sen energian, joka nyt kuluu kerrostalokyttäämiseen, seuraavien sukupolvien asioiden murehtimiseen ja eläkeläisten tansseihin.

Karmea ja liian vähälle huomiolle jäänyt tosiasia on, että käsittämättömän moni ikäihminen on kohtalaiset siedettävässä kunnossa eikä erityisemmin kaipaa kotiapua ovelle kysymään, vieläkö sitä ollaan hengissä ja jos ollaan, niin maltetaanko siellä lattialla maaten odotella ambulanssin vähemmän kiireellistä kuljetusta yli kymmenen tuntia. Ehei, hämmentävän moni jopa 80 vuotta täyttänyt elää kokonaista elämää, johon tosin kuuluu iän mukanaan tuomia pieniä vaivoja kuten unettomuus. Siihen eivät aina lääkkeetkään auta.

Elämän alku- ja loppupuolella ihmisten unentarve on erilaista kuin keski-iässä tai nuorena. Moni vauva valvoo ja valvottaa vanhempiaan, mutta niin valvoo moni vanhuskin. Perinteinen idea on ottaa vauva-ajaksi oma kotivanhus, joka luontevasti viihdyttää pilttiä muiden nukkuessa. Valitettavasti kaikille yli miljoonalle kriittisen 65 vuoden ylittäneelle ei löydy omaa pikkulapsiperhettä, joten on keksittävä muita keinoja. 

Yhteiskunnassamme on runsain mitoin erilaista spraymaalia kauhulla odottavaa seinää, rikkomatonta katulamppua ja polttoaltista roskasäiliötä, joita nykyresurssein ei ehditä vartioimaan. Jos ikäihmisistä muodostettaisiin esimerkiksi kolmen hengen rollaattoripartioita, jotka yön synkeinä hetkinä lenkkeilisivät ulkosalla unettomuuttaan torjumassa, saataisiin runsaasti silmäpareja estämään sotkutusrikollisuutta. Rollaattorit voitaisiin varustaa infrapunavideokameroin ja pippurisumuttein siltä varalta, että tihutyöntekijät eivät kunnioittaisi kodinturvajoukkoja. 

Talvella nämä mummopartiot voisivat kerätä ajantasaista lumenpaksuustietoa, jotta aurauskalusto saadaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. He voisivat myös kätevästi ilmiantaa sammuneet katulamput, väärille paikoille pysäköidyt autot ja irtokoirat. Tarvittaessa he osallistuisivat dementoituneempien ikätovereittensa etsintään ja jos uni ei vielä aamullakaan ennätä paikalle, voisi osa partioida koulujen luona turvaamassa jalankulkijoiden vapaata kulkua suojatiellä. Muistaaksemme suojatiellä koululaiseen osumisesta saa enemmän pisteitä kuin mummosta ja pisteet nollataan kokonaan, jos osuu samalla kertaa molempiin. Edestakaisin rollaattoria lykkivä seniorikansalainen turvaisi siten monen lapsen koulutien.

VInkeä win-win -ideamme on taas kerran vapaasti käytettävissä, sillä meillä itsellämme on kiire kerhoon. Meillä on kangaskauppa Wexleristä muinoin ostetusta flanellista ommellut liivihameet. Käykää katsomassa  31.7. postaustamme , siellä näette, miltä tämä näytti pelkkänä kankaana. Puserot ovat Marimekon trikoota. Omasta mielestämme näytämme niin asiallisilta, että voisimme olla vaikka opettajia.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

19.8. Aito sammattilainen saksiniekka

SS108238

Onnistuimme selättämään kuvaongelman ja siitä riehaantuneina nappasimme otoksen järvihirviöstä eli ravusta. Tämä yksilö on sielukasta sammattilaista alkuperäissukua ja onneksi kuvausvaiheessa jo huomiovärinen. Luonnossa hän esiintyy kokomustissa, mutta pukeutuu rapujuhlien kunniaksi punaiseen.

 SS108736

Inspiraationlähteenämme on tänään perheenemäntä, joka otti yhteyttä iltapäivälehtiin luonnon tunkeutuessa hänen keittiöönsä kaalimadon muodossa. Lehtitietojen mukaan "perheenäiti teki ällöttävän löydön" parsakaalista, ja joutui vaihtamaan kasvisruuan lihapulliin, joita hän ei  tosin tehnyt kyseisestä madosta vaan jostain muusta jauhelihasta. 

Kotiemme ulkopuolella ja ajoittain myös sisällä on hirveä määrä hengenvaarallisia eläimiä, jotka vaanivat viattomia ihmisuhreja. Kyseinen vihreä mato on vain jäävuoren huippu kaikista niistä pedoista, joiden arvaamattomat aikeet voivat milloin tahansa katkaista rauhallisen arjen. Keittiöissä mellastavat erilaiset riisihäröt ja jauhokuoriaiset, kylpyhuoneessa voi bongata sokeritoukkia ja vaatehuoneessa jyrsivät koiperhosten toukat lepopäviensä ratoksi reikiä neuleisiin sitä tahtia, että heikompaa hirvittää.

Meidänkin viatonta esittävä saksiniekkamme on joskus ryöminyt rantakivikossa valmiina iskemään liian lähelle tunkeutuvan uimarin varpaisiin. Lähes jokaisen suomalaisen laiturin alla vaanii isohampainen tappajahauki, joka on altis pureutumaan uhrinsa pohkeeseen, kunhan joku vaaroista tietämätön uskaltautuu uimaan väärään aikaan väärässä paikassa. Ja jos kalat pysyttelisivätkin poissa, voi aina törmätä verenhimoisiin iilimatoihin, joiden reseptittä saatava terveysvaikutteisuus ei ilahduta sitä, johon madot yllättäen iskevät.

Vesi ei ole ainoa ihmiselle vaarallinen  ympäristö. Metsät ovat sakeanaan karhuja, susia ja ilveksiä, joiden saalistusvimman vahvuudesta ei ikinä voi olla varma. Joku on tiettävästi kohdannut ketun, jonka silmissä hohti selkeästi ihmisviha, mutta joka sillä keraa ylenkatsoi pulskaa ihmissaalista ja jatkoi matkaansa vähempikolesterolisen ravinnon perään. 

Me olemme niin vieraantuneet luonnosta, että uskomme Walt Disneyn  kertomiin satuihin, jotka inhimillistävät eläimet. Samaan aikaan kun uskomme majavien osaavan puhua, saapuu ruoka keittiöön mahdollisimman prosessoituna, jotta emme muistaisi, että kaalia syö joku muukin kuin ihminen. Joskus se toinen syöjä ennättää paikalle ennen meitä ja ryhtyy aterialle. Siinä sitä sitten voi kukin keittiössään miettiä, kummalla on suurempi oikeus kaaliin, meillä vai matosella.

Olemme joka tapauksessa iloisia, että tällä kertaa punaiseksi keitettiin rapu eikä meitä. Asuinamme on vähän niin kuin tunnelman virittämiseksi uimapuvut, joiden materiaali on hankittu kangaskauppa Wexleristä. Tämä on sellaista napakkaa viskoositrikoota, josta voisi vaikka ommella kesämekon, jos vielä sattuisi olemaan kesä.
 

lauantai 18. elokuuta 2012

18.8. Täydellinen turhautuminen ja vahva petosepäily

Kuten huomaatte, meillä ei tänään ole kuvaa. Olemme taas kerran joutuneet taisteluun Photobucketin kanssa ja hävinneet sen. Suuri ja mahtava kansainvälinen kuvapalvelu ei suostu yhteistyöhön kanssamme, vaikka miten kiristämme, uhkailemme ja melkein lahjomme sitä. Olemme ajautuneet sen julistaman yksipuolisen vähintään kahden päivän mittaisen välirauhattomuuden uhreiksi.

Uhreja on viime viikkoina ollut muitakin. Olemme kulmakarvat koholla seuranneet Enkeli-Elisa -keskustelua, josta emme oikein saa mitään tolkkua. Meille on jäänyt kovin käsittämättömäksi se, mistä koulukiusaamiskirjan kirjoittajaa syytetään. Poliisille on tehty tutkintapyyntöjä milloin mistäkin alkaen siitä, saako blogia kirjoittaa väärennetyllä henkilöllisyydellä päätyen siihen, onko kirjoittaja saanut taloudellista hyötyä tekosistaan. Kaiken yllä leijuu mystinen vaatimus siitä, että faktaa ja fiktiota ei saisi sekoittaa keskenään, ettei kenellekään tule paha mieli.

Meidän mielestämme kyseessä on pelkästään nerokas mainoskampanja, johon hyvin monet aikuiset sinisilmäisyyksissään lankesivat. Nuorille on toitotettu jo vuosia medialukutaidon tärkeydestä, mutta aikuiset näköjään uskovat kaiken, minkä netistä löytävät. Kun joku sitten kertoo, että hups, se olisin osittain ja enimmäkseen satua, ei aikuinen lukija nolostukaan vaan kimmastuu. Häntä on petetty ja se on väärin.

Todennäköisesti nämä "julman kirjailijan viattomat uhrit" ovat juuri niitä, jotka uskovat mainosta, jonka mukaan yhdeksän kymmenestä naisesta valitsee tietyn kasvojenpuhdistusaineen. Heitä ei kiinnosta se, mitä ihmettä valitsee yksi oman tiensä kulkija tai edes se, keitä nämä yhdeksän oikein ovat ja koska heiltä on asiasta kysytty. Ehei, he uskovat kuulemaansa ja lukemaansa, koska he haluavat uskoa siihen.

Ihan samalla tavalla moni halusi uskoa Enkeli-Elisan olleen olemassa, koska blogisti-isä niin sydäntäsärkevästi tyttärestään kirjoitti. Kun selvisi, että se isä oli oikeasti nainen, joka aika laskelmoivasti kirjaansa myydäkseen raportoi tunteista ja tuskasta, lukijoille tulikin paha mieli ja pettymys. Hetken aikaa oli saanut kuulua yhteisöön, joka kauhisteli Elisan kohtaloa, arvuutteli käymäänsä koulua, antoi sanallista sapiskaa kiusaajille ja nyrkki pystyssä vaati jotakuta tekemään jotain. Sitten se yhteisö osoittautui harhaanjohdettujen laumaksi, jossa halu uskoa oli ohittanut järjenkäytön. Niinhän se on, että monta ihmistä ei voi olla väärässä, joten väärintekijä ja perisyyllinen on kirjailija, joka ovelasti keräsi huomiota asialleen.

Täällä tykönämme mietimme, olemmeko mekin syyllistyneet petokseen. Kaksi nukkea pitää blogia ja ajattelee omituisia - voiko sellainen olla totta? Kolkutteleeko ovellamme pian poliisi, joka haluaa varmistaa, että me ihan omin pikkusormin näpyttelemme tietokonetta? Ja se kaikkein mielenkiintoisin: missä ihmeessä on mahdollinen taloudellinen hyöty?

keskiviikko 15. elokuuta 2012

15.8. Luovutuskurssi

SS108651

Syksy on kansalaisopistojen kurssien kulta-aikaa. Mekin selasimme kurssitarjontaa vallan täpinöissämme ja löysimme monia erittäin tarpeellisia ja kansansivistäviä kursseja kuten

- afrikkalainen heimotanssi (heimoa ei ole erikseen määritetty, toivottavasti se ei ole mikään kovin sotaisa)
-unelmien puutarha lyhytkurssina (todennäköisesti niille, jotka eivät jaksa unelmoida samasta asiasta kovin pitkään)
- aamujooga klo 10.00 alkaen (nähtävästi aamu-unisille tai muuten vain sellaisille, jotka eivät kovin varhain virittäydy uuteen päivään)
- tuolitanssi (niille, joilla ei ole rytmitajua tai joilla on puujalka itselläänkin)
- tutustu tablettiin (lisätietona oli, että omat tabletit mukaan. Harmi, että eivät tarkentaneet, että nitrot vai iPadit)
- ja sokerina pohjalla: Hawaijin applikoinnin lyhytkurssi, jossa aloitetaan pieni lumihiutaleaiheinen tilkkutyö

Huovutuskurssejakin oli vaikka miten monia, mutta yksi kurssi puuttui jälleen kerran muuten yltäkylläisestä tarjonnasta eli luovutuskurssi. Sitä kaivattaisiin monella eri taholla.

Luovutuskurssihan alkaa perinteisesti verenluovutuksella. Moni ei ole aikaisemmin luovutuspaikalle uskaltautunut, mutta osana kurssia ja hyvin etukäteen valmisteltuna asia sujuu kuin leikki etenkin kun palkaksi saa kahvia ja sämpylän. Kurssiohjelmaan pitää erikseen laittaa maininta, että nämä tarjottavat sisältyvät kurssimaksuun.

Seuraavaksi opiskellaan ja käytännössä harjoitellaan hotellin vastaanotossa avainten luovutusta. Harjoitukset tehdään sekä perinteisillä avaimilla että korttityyppisillä muoviläpysköillä. Tässä vaiheessa käydään läpi tavallisimmat toimet, joita siinä avaintenluovutuksen yhteydessä joutuu tekemään kuten mahdollinen laskunmaksu. Samalla käydään kursorisesti läpi myös muita huoneen luovutukseen liittyviä yksityiskohtia kuten tärkeitä kellonaikoja.

Hankalin osuus kurssia on ehdottomasti morsiamen luovutus sulhaselle. Tässä yhteydessä opetellaan myös luopumaan turhista tavoista eli pohditaan yhdessä, mitä mieltä ylipäätään on morsiamen luovutuksessa, jos morsian ja sulhanen ovat jo vuosia asuneet yhdessä ja matkassa mukana on liuta lapsiakin. Kurssin ohjaaja yrittää luoda uskoa siihen, että perinteinen pohjoismainen tasa-arvoinen tapa kävellä yhdessä alttarille on paljon arvokkaampi kuin keinotekoinen luovutusseremonia. Mikäli kuitenkin päädytään siihen, että luovutus on se ainoa oikea tapa toimia, voidaan harjoitella uusmuotoista juhlakuviota, jossa morsiamen isä luovuttaa tyttärensä ja sulhasen äiti poikansa.

Edistyneemmät kurssilaiset voivat lisäksi tutustua ajoneuvon luovutusilmoitukseen ja ns. vastentahtoisiin luovutuksiin, joissa kohteena ovat olleet Karjala tai Porkkala. Luovutuskurssilla pyritään ensisijaisesti käymään läpi erilaisia  yksilötasolla tärkeitä räätälöityjä luovutuksia, joista olisi kurssilaisille hyötyä arkielämässä samalla tavoin kuin vaikka tuolla blogin alussa mainitusta afrikkalaisesta heimotanssista on kaikille niille, jotka ovat harkinneet oman heimon perustamista ja etsivät nyt sille sopivia liikehtimismuotoja. Uskomme vakaasti, että luovutuskurssille olisi kysyntää siinä kuin hassujen hattujen huovutuskurssillekin.

Meillä ei ole hattuja ollenkaan vaan vaihteeksi oikein tavalliset ja mitäänsanomattomat asut eli melkein samanlaiset punaiset ja harmaat collegepuvut. Tarkka lukija kyllä huomaa eron eli Pirjon puseron helmaan ommellun pienen merkin, joka kertoo, että kyseessä on ilmiselvä merkkivaate.


maanantai 13. elokuuta 2012

13.8. Maineemme leviää, mutta onneksi Seiskan sijaan päädyimme vauvapalstalle

SS1082pp



Vauvapalsta on keskustelupalsta, jossa ei nimensä mukaisesti keskustella vauvoista vaan pääasiassa melkein kaikesta muusta. Siellä lyödään toisia keskustelijoita ja etenkin palstan ulkopuolisia sanan säilällä kuin vierasta sikaa. Palsta on niittänyt mainetta  iltapäivälehtien arvovaltaisena mielipidevaikuttajana, eikä ole kerran tai kaksi, kun kevyissä aviiseissa ja aluelehtien viikonloppunumeroissa on viitattu vauvapalstan keskusteluihin. Joskus on viitattu myös palstalaisten itsensä julkisuuteen lataamaan kuvamateriaaliin, jossa aiheena ovat olleet äitiyteen tavalla tai toisella liittyvät ruumiinosat. Kyseessä on siis eräänlainen keskustelupalstojen anoppi, jolle kaikki on sallittua.

Me pääsimme vauvapalstalaisten hampaisiin vähän kuin Anneli Jäätteenmäki aikanaan sai faksinsa eli pyytämättä ja yllättäen. Joku kehui meitä. Iso yläpeukku siitä hänelle. Kaikki muut palstalaiset sitten eivät välttämättä olleetkaan ihan samaa mieltä. Julkisesti he eivät mielipidettään kertoneet, mutta meillä sähköposti alkoi täyttyä aivan uudella tavalla. Tiedämme blogeja, jotka on suljettu, kun niiden sisältöä on moitittu ja kirjoittaja lytätty limaiseksi lättyseksi, mutta onneksi me olemme vahvempaa tekoa.

Tavallaan vauvapalstalaiset pelaavat peliä, jonka säännöt he ovat itse luoneet. Ensin keksitään joku blogi,  jota ihmetellään, kummastellaan tai ihaillaan. Valittuna on yleensä tyyliblogi, ja jos mahdollista niin sellainen, jonka vaatteisiin ruotijoilla itsellään ei ole varaa. Sen jälkeen aloitetaan vinha inhokampanja: moititaan kuvat, ilmeet, asut, tekstin fontti ja kaikki muukin mahdollinen blogiin liittyvä yksittäisistä kirjoitusvirheistä alkaen. Koulukiusaaminen on aika pientä tähän nettikiusaamiseen verrattuna.

Meille vauvapalstalaiset olivat keskusteluissa kohtuullisen armollisia, joten emme visko tuhkaa ympärillemme ja kerro syvästi katuvamme sitä, että olemme aikanaan ottaneet osuutemme bittitaivaasta ja perustaneet omalle tajunnanvirrallemme kepeän kirjoitusalustan, vaikka teksteissämme (suora lainaus innokkaalta kommentoijaltamme) "ei ole päätä eikä häntää eikä edes järjenhippusta".

Olemme silti varauksellisen tyytyväisiä. Sosiaalisen median mainonta toimi äärettömän tehokkaasti, sillä vauvapalstalla jaetusta linkistä käytiin viime viikolla kahden tunnin aikana yli 400 kertaa meitä kurkistamassa. Sitä voi pitää eräänlaisena tuntikohtaisena ennätyksenä, johon emme ilman ulkopuolisten harjoittamaa keskustelunherätystä olisi milloinkaan itse pystyneet pitäytyessämme kohtalaisen matalassa profiilissa.

Kuvassa emme ole matalalla ollenkaan, vaan kiipesimme kukkapöydälle. Seuranamme täällä korkealla on kaksi puista tulppaania, jotka eivät osoita kuihtumisen merkkejä, vaikka ne ovat kukoistaneet jo kuudetta vuotta paikallaan. Oikein mukavia kukkia siis. Koska olemme riehakkaalla tuulella, laitoimme päälle paljon kukkia ja paljon keltaista. Näissä vaatteissa tulee sellainen pirteä olo, vaikka kaupat pursuavat jo ruskeaa ja tummanharmaata aivan kuin ennakoiden pitkää ja synkeää syksyä.

lauantai 11. elokuuta 2012

11.8. Pirjo ja Purjo joutuvat liian suuriin saappaisiin ja tunkeutuvat valantehneen tekstiviestimiehen kaappiin

SS108349

Kuvassa olemme me ja saappaat. Tässä vaiheessa olemme jo kavunneet saappaista pois, mutta kuten huomaatte, ne ovat meille aivan liian isot. Nämä mustat monsterijalkineet kuuluvat otsikossa mainitulle valantehneelle tekstiviestimiehelle, jonka ansiosta pääsimme eilen kurkistamaan ihan oikean kasarmin sisuksiin.

Olemme aika täpinöissämme voidessamme kertoa lisänneemme muutenkin jo kohtalaista yleissivistystämme kunnioittamalla läsnäolollamme valatilaisuutta ja ohimarssia. Tilaisuus oli arvokas ja kohtalaisen kylmä elokuiseksi ulkoilmatapahtumaksi, celsiusasteita maan pinnassa oli noin 11. Silti runsaslukuinen katsojajoukko oli pukeutunut kalenterin eikä lämpömittarin mukaan. Suosittelemme toimimaan jälkimmäisellä tavalla, sillä siten ei jäädy. Tämä siis tiedoksi niille muutamille, joilla oli minitopit, shortsit ja pikkuruinen pusakka turvana kalseaa viileyttä vastaan.

Siltä varalta, että joku ei ole koskaan päässyt vastaavaan tapahtumaan, kertaamme lyhyesti juhlatilaisuuden kulun. Ensin piti löytää juhlapaikka, joka oli piilotettu kasarmien taakse. Kasarmi on iso rakennus, jossa asuu vihreitä miehiä ja muutama nainen. Juhlapaikan nimi oli urheilukenttä. Siellä piti itse älytä, että yleisön ei sopinut mennä seisomaan hiekkakentälle. Jos ei tätä tajunnut, tuli sotilaspoliisi ohjeistamaan kuuluvalla äänellä, että kulkureitit vapaaksi. Meitä ei tarvinnut ohjeistaa, sillä olimme valinneet itsellemme mukavan paikan pienessä rinteessä. Siitä näki kaiken tarvittavan. Tai olisi nähnyt, jos eivät ikävät pitkät ihmiset olisi tunkeneet eteen.

Varsinainen tilaisuus alkoi torvisoitolla ja selostuksella tapahtuman kulusta. Sitten oli lisää musiikkia ja sen tahdissa paikalle marssi hirmuinen määrä sotilaita, jotka siinä marssiessaan pöllyttivät urheilukentän hiekasta ilmoille oikein mittavan pölypilven. Jos jossain ei pölyä noussut ilmaan tarpeeksi paljon, jatkettiin marssia ihan siinä omalla paikalla siihen asti, että saatiin lupa lopettaa polvien nostelu ja käsien reipas heiluttelu.

Seuraavaksi joku kuulutti, että hän ottaa joukot haltuunsa. Sen jälkeen tämä joku komenteli asentoa ja lepoa ja asetta selkään ja selästä pois ihan kuin ei osaisi päättää, mikä nyt olisi hyväksi milloinkin. Meitä se vähän nauratti. Olisi nyt yhdellä kerralla tehnyt tiettäväksi, mitä tahtoo, niin olisi selvitty sieltäkin paljon nopeammin pois palelemasta. Kun tämä joku oli aikansa miettinyt ääneen, mitä tehtäisiin, oli aika lausua vala ja laulaa valalaulu. Se oli hyvin isänmaallinen hetki ja mekin ymmärsimme pitää suumme kiinni. Lopuksi joukot saivat marssia sieltä kentältä pois omille kasarmeilleen syömään hernekeittoa läheistensä kanssa. Jälkiruuaksi oli Suffeli. Sekin oli aika isänmaallista.

Kasarmilla mekin saimme tutustua tupiin ja kaappeihin. Kaapeissa vallitsi ns. etupainotteinen järjestys eli ne näyttivät olevan täynnä hyvin siistejä pinkkoja, mutta niiden takana vallitsi kaaos. Lisäksi meille pidettiin luento siitä, mistä nyt oikein on kyse. Luennon piti kapteeni, joka kertoi, että hänelle saa soitella aina, kun on asiaa. Meistä se oli lohdullinen tieto. Tosin myös paikalla ollut tekstiviestimies (entinen alokas) kertoi, että käytännössä kaikilla on kännykkä aina mukana, joten kapteenia ei kannata vaivata kyselyillä siitä, onko varusmiehellä repussa tarpeeksi monta paria kuivia sukkia. 

Sitten meidät häädettiin minuutissa pois tuvista ja  poistuimme munkkikahville sotkuun, jossa petyimme pahemman kerran. Siellä oli oikein siistiä, vaikka noin viisi tuhatta vierasta oli käynyt ennen meitä kahvilla. Lopuksi saimme seurata lomallelähtöä, jossa kaikkein tärkeintä näytti olevan se, että ei ota asetta mukaan ja toisaalta muistaa huutaa muiden mukana oikein kuuluvasti jotain sille yllättäen kuuroksi tulleelle kapteenille.

Koko tässä touhussa suurin meitä kummastuttava asia olivat juhlaan saapuneet vieraat, jotka kaikesta päätellen vihaavat ihan aidosti omia lapsiaan. Siellä varuskunta-alueella oli todella paljon tupakointipaikkoja, siis todella, todella paljon suhteessa siihen, että meillä on joku sellainen tupakkalaki. Silti osa vieraista poltteli tupakoitaan kesken valajuhlan ja paraatin, ja lopuksi heitti sen tumpin maahan täysin tietoisina siitä, että oma lapsi (todennäköisesti poika) joutuu sen sieltä siivouspartiossa siivoamaan. Tupakointi siis todistettavasti pienentää aivokapasitteettia ja heikentää näkökykyä, koska me tupakoimattomat kyllä näimme sallitut tupakointipaikat ja ymmärsimme, miten niitä tulisi käyttää. Hyi teitä te haisevat vieraat, inhosimme teitä eilen ja inhoamme tänäänkin. Tyhmiä olette!

Tähän loppuun laitamme vielä kuvat asuistamme, jotka pääkuvassa jäivät jotenkin saappaiden varjoon. Puserokangas on kangaskauppa Wexleristä, housukangas muistaaksemme Eurokankaasta.

PP08351555 

Kannattaa huomata, että vaikka puserot äkkiseltään näyttävät samoilta, ovat ne kuitenkin eri sävyjä. Pirjolla väritys on keltaisempi kuin Purjon puseron oranssit vivahteet.

 SS108354

keskiviikko 8. elokuuta 2012

8.8. Etana, etana näytä sarves niin...

St108155

me tarraamme niihin kiinni ja viskomme koko limaisen elukan tulikuumaan veteen.

Ei, me emme ole luonnonsuojelijoita, eläinaktivisteja tai edes lempeitä ja leppeitä nilviäisten ymmärtäjiä. Me olemme juuri nyt pikkuisessa kodissamme kokonaisen villin ja viekkaan kotilopataljoonan saartamia, luonnon armottomien lakien viattomia uhreja, jotka taistelevat olemassaolostaan tai ainakin oikeudestaan kasvattaa pihassaan kukkia.

Sadekesä toi kukkapenkkeihimme etanalaumat (lue: kotilot, koska nämä reppumatkaajat raahaavat kotia selässään). Ensin niitä ei huomannut lainkaan, mutta vähitellen alkoi ensin nokkosiin ilmaantua pitsimäistä reikäkuviota ja kun tarkemmin katselimme, ei etupihalta enää löytynytkään kasvia, jota ei olisi nakerrettu. Nokkosia saa meidän puolestamme syödä ihan niin paljon kuin haluaa, vaikka halkeamiseen asti, mutta muut kasvit pitäisi osata jättää rauhaan. (Ja jos joku älyn jättiläinen nyt vetää sen johtopäätöksen, että meillä olisi kukkapenkeissämme nokkosia, niin hän on uskomattoman oikeassa. Vapautta nokkosille -kasviaktivisteina me poljemme jalkaamme rikkaruohojen oikeuksien puolesta ja voisimme mennä vaikka mielenosoitusmarssimaan, jos pillikkeet ja savikka siten saisivat tasa-arvoisen kohtelun orvkkien kanssa). 

Pihatiellä kävellessä jaloissa rapisee mukavasti. Kotilo toisensa jälkeen jää jalkoihimme ja murskaantuu inhasti. Jäljelle jää limainen klöntti, joka muuten takertuu ikävällä tavalla kengänpohjaan. Huolestuneina pohdimme, onko pihamme vallannut joukko juuri niitä vaarallisia lehtokotiloita, jotka hiljalleen syövät kaiken vihreän ja jättävät jäljelle pelkkää tyhjää. Meillä nimittäin sitä vihreää riittää, joten lopputuloksena olisi hyvin paljon autiutta.

Ei, emme aio ottaa kuvaa pihamme jyrsijöistä. Mielestämme ne eivät ole oikeutettuja minkäänlaiseen julkisuuteen. Lähtekööt vaeltamaan jonnekin kauas, mistä nyt ikinä ovatkin meille asti ryömineet. Epäilemme, että joku varsinaiselta lehtokotiloalueelta karkotettu on muuttokuormassaan tuonut myös pihakasvinsa ja niiden multapaakuissa tsiljardeja etananmunia. Kotilot ovat lähteneet levittämään kasvientuhoamisen ilosanomaa ja päätyneet nyt pihaamme asti. Paheksumme syvästi moista toimintaa ja aiomme tehdä siitä lopun. Todennäköisesti käytämme jotain oikein pahanhajuista tislettä, joka karkottaa kotiloiden lisäksi kaiken muunkin ryömivän.

Kuvaan olemme pukeutuneet tällä alueella perinteisesti käytettyyn kotilonmetsästysasuun. Joku voisi sanoa, että suojavaatetuksemme muistuttaa kovasti kylpytakkia, mutta tässäkin kauneus on katsojan silmissä. Ymmärrämme, että jos ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt aitoa ja alkuperäistä kotilonmetsästysasua, niin helposti tietämättämyyttään ja sivistymättömyyttään erehtyy ja pyrkii aikaisempien vaatekokemustensa perusteella luokittelemaan asujamme täysin vääriin kategorioihin. Onneksi päättymättömässä aikuiskasvatussarjassamme voimme valistaa lukijoitamme kertomalla, että joskus he voivat olla varsin väärässä.

Asut ovat froteeta ja ne toimivat kaksijakoisesti. Pirjon takkiin aplikoidun unikon tehtävänä on houkutella tyhmimpiä kotiloyksilöitä lähemmäs ihastelemaan kaunista kukkaa samalla kun Purjon vaatteeseen painetut eläinkuviot toimivat pelottimena. Kotilo joutuu vakavaan ambivalenssitilanteeseen eikä tiedä, paeta vai jäädä. Se turhautuu ja joutuu frustraation valtaan eikä muista syödä. Silloin toivottavasti joku siili tai lintu tulee ja syö sen. Masentunut kotilo on kovin altis joutumaan onnettomuuksien uhriksi, joten lopputulos on suorastaan odotettavissa.

maanantai 6. elokuuta 2012

6.8. Kaksi apinaa

SS108619

Me olemme haaveilleet tästä apinakankaasta kauan. Kuukausien kärttäminen tuotti tulosta ja tässä nämä nyt ovat, vihdoinkin. Saimme paidat aivan viimeisellä hetkellä, sillä epäilemme, että koko kuosi on menossa pois muodista. Nyt pitäisi olla jotain muita eläimiä, kirahveja vaikka. Tai sitten sellaisia laajoja maisemia, jotka eivät sovi meille ollenkaan, koska olemme kohtalaisen suppeita eli paidassamme ei näkyisi kuin pieni osa kaupungista tai pahimmassa tapauksessa pelkkä väriläntti, joka pitäisi tunnistaa järveksi tai laituriksi.

Olemme tänään touhunneet niin paljon, että emme edes muista, missä kaikkialla olemme käyneet. Ainakin kurvasimme poliisiaseman pihaan sen verran vauhdikkaasti, että olimme tölväistä kumoon pitkähelmaisten kansanosaan kuuluvan henkilön, joka oli varannut hameelleen kokonaisen parkkiruudun. Sitten ohitimme kokonaisen jonollisen asiakirjoja jättäviä tai muuten vain aikaansa odotustiloissa viettäviä henkilöitä ja marssimme valmiiden asiakirjojen tiskille. Siellä ei ollut ruuhkaa, joten nyt meillä on uudenuutukainen asiakirja, joka on voimassa vuoteen 2067.

Nopeasta palvelusta riehaantuneina kävimme puodissa nimeltä Puuilo. Puuta emme nähneet kuin muutaman liimapuulevyn verran, mutta iloa siellä oli sitäkin enemmän. Olisimme melkein halunneet ostaa ison sinkkiämpärin, josta olisi saanut mainion roskasäiliön koko vuoden sotkuille. Tulimme järkiimme ja hankimme sen sijaan kontaktimuovia. Sitä tarvitaan ihan kohta, kun kerho alkaa ja täytyy päällystää kerhokirjoja. Tai jos olemme tarkkoja, niin yksi kirja, joka sekin on oikeastaan vihko. Lisäksi hankimme harpin, jolla voi tehdä ympyröitä. Sille on aina käyttöä, jos vaikka haluaa piirtää ilmapalloja.

Nämä hankinnat eivät riittäneet, vaan kiersimme puolet kaupungin reppukaupoista pelkästään siitä ilosta, että kaikissa niissä tuntui olevan sama valikoima. Tänä(kin) vuonna repun tulee olla musta ja täynnä herkästi murtuvia muoviosia. Mustan ohessa voi olla jotain synkkiä värejä kuten likaisenharmaata vihreää ja ummehtunutta violettia. Reppujen sovittaminen ei vaikuttanut olevan kovin tavallista, sillä meitä katsottiin aika lailla ihmetellen, kun hypistelyn ja vetoketjunen kokeilun lisäksi halusimme tietää, miltä reppu tuntuu selässä, saako sen hihnoja helposti säädettyä ja voiko kännykkää ihan oikeasti säilyttää olkanauhaan ommellussa pussissa. Muiden mielestä näköjään riitti, että reppu on soma, viis siitä, onko se selkään aseteltuna tarpeeksi napakka.

Emme kerro, millaisen repun ostimme. Sen sijaan voimme vakuuttaa, että mahtuisimme siihen vallan mainiosti asumaan muutamaksi viikoksi.

lauantai 4. elokuuta 2012

4.8. Pirjo ja Purjo heräävät palovaroittimen ulinaan

SS108518

Tänä aamuna klo 6.28 me heräsimme omituiseen, tutunoloiseen ääneen. Ensin luulimme, että se on puhelin. Mietimme unisina, että kuka kumma tähän aikaan meitä yrittää tavoittaa. Sitten huomasimme, että puhelin oli mykkä, mutta ääni jatkui kirahtaen uudestaan ja uudestaan. Se ei tullut mistään meidän huoneessamme sijaitsevasta esineestä, vaan jostain oven takaa itsepäisesti toistuen.

Palovaroitin! Se sen täytyy olla. Kummastelimme, että kuka on tähän aikaan keittiössä paahtamassa leipää. Meillä kun saa liedellä käristää melkein mitä tahansa varsin vapautuneesti, mutta jos erehtyy paahtamaan leipää siinä vieressä vaikka miten haaleaksi, saa automaattisesti aikaan palovaroittimen ulvonnan. Sitten tajusimme, että on lauantai eikä keittiössä kaiken todennäköisyyden mukaan pitäisi siihen aikaan enää tai vielä olla ketään. Kyse on siis vakavammasta asiasta kuin mustunut leivänkylki.

Melkoisella haipakalla hyppäsimme lähimpiin vaatteisiin ja ryntäsimme henki kurkussa etsimään palopesäkettä. Eteisessä ei näkynyt savua, nenään ei kantautunut minkäänlaista katkua tai käryä, mutta palovaroitin jatkoi ujellustaan. Keittiössä ei ollut ketään, uuni ei ollut päällä, paahtoleipää ei näkynyt, tulipalosta ei ollut mitään todisteita. Katsoimme varmuudeksi kaikki muutkin lähihuoneet, mutta mitään ei näkynyt.

Pahimmasta kouhkaamisesta selvittyämme ryhdyimme analysoimaan tilannetta. Lukuisista palovaroittimista vain yksi ujelsi. Se ei suinkaan ollut kiinni keittiön katossa vaan eteisessä, jossa ei todellakaan ollut mitään suurhälytyksen arvoista. Tulimme siihen tulokseen, että varoitin oli joko seonnut tai manattu.

Miten vain, se piti saada vaimennettua. Koska emme tähän hätään ennättäneet penkomaan mistään vääriä hälytyksiä antaville palovaroittimille tarkoitettua hiljennysloitsua, kapusimme keittiötikkaille irrottaaksemme varoittimen katosta ja poistaaksemme siitä pariston. Helpommin sanottu kuin tehty. Meillä kun on katto korkealla ja seinät lavealla, joten edes keikkuminen kaikkein korkeimmalla tasanteella ei auttanut meitä ulottumaan palovaroittimeen asti. Siellä se ulvahteli pilkallisesti, kun yritimme varpaillamme seisten ja ovesta tukea ottaen kurottaa kohti korkeuksia. Onneksi hätä keinon keksii ja apu on yhtä lähellä kuin lähin kirjahylly. Keräsimme paksuimmat ja tukevimmat tietosanakirjat, pinosimme ne keittiötikkaille ja kiipesimme uudestaan ylös. Ja kas, kiitos Tiedon Portaiden vuodelta 1966 me vihdoinkin saimme sen vimmatun kirkunan loppumaan.

Sen jälkeen olemmekin katsoneet ansaineemme taas yhden laiskottelupäivän. Kipusimme kuistin kaiteelle viettämään leppeää kesäpäivää, joka meteorologien mukaan on yksi vuoden viimeisimpiä. Kuvassa meillä on varsin näppärät shortsiasut, joille varmaan löytyy käyttöä vielä muutamana muunakin päivänä, sillä nyt on vasta elokuun alku. Pirjon puserossa on perhosia, Purjolla jotain pöllönoloisia olentoja. Salaa me hieman haukottelemme, sillä lauantaisin ei pitäisi joutua heräämään liian aikaisin.

torstai 2. elokuuta 2012

2.8. Vaarallista elämää

SS108256

Olemme lukuisia kertoja olleet sitä mieltä, että kaikenlainen liikkuminen on vaarallista. Siksi emme erityisemmin juokse maratoneja, tee kieppejä eritasonojapuilla, länkyttele hölkkää tai edes aja rallia, vaikka viimeksi mainittu olisikin varsin hyvin meille sopiva laji. Emme silti harrasta autokilpailuja, koska emme ole päässeet yksimielisyyteen siitä, kumpi olisi kuljettaja ja kumpi lukisi niitä nuotteja, joista emme ymmärrä mitään. Kaasua kyllä haluaisimme painaa molemmat, ja mahdollisimman lujaa.

Emme osaa ajaa polkupyörää, mikä on erittäin hyvä asia, sillä taas tänään saimme kuulla jonkun äksyn kaksipyöräisen heittäneen kuljettajansa asfalttiin varsin vakavin seurauksin. Jalka siinä meni tuhansille mustelmille ja repaleisille ruhjeille. Onneksi pyöräilijän päässä oli ikäluokalleen erittäin epätavallisesti kunnollinen ja napakasti nyöritetty kypärä, joten muilta vakavilta vaurioilta säästyttiin. Kaikki ainekset loppuelämän murskautumiseen olivat olemassa, vaikka lopulta selvittiin säikähdyksellä ja ankealla jomotuksella sekä tietysti lähiympäristön päättömällä tohotuksella ynnä asian suurentamisella megalomaanisiin mittasuhteisiin.

Emme osaa ajaa mopollakaan, sillä meistä se on melkein kuin moottorivetoinen polkupyörä, kiikkerä ja arvaamaton. Lainmukainen mopolla ajaminen vaatii nykyisin teoria- ja ajotunteja sekä teoria- ja ajokokeen läpäisyn, vaikka muinoin luvan mopolla huristeluun saattoi saada sellainenkin, joka ei koskaan ollut koko menopeliä koskettanut saati ajanut. Kaikesta opista ja sivistyksestä huolimatta mopotkin voivat yllättää vaikka ihan kotipihassa. Ei tarvita kuin sateen liukastama savinen pihatie ja hupsista vaan, siellä sitä ollaan ketarat oikosena tai ainakin vaatteet kurassa vain siksi, että ajopeli päätti ottaa hetkeksi herruuden.

Suosittelemme suhtautumaan kaikkiin kaksipyöräisiin terveellä epäluulolla. Meidän mielestämme ei voi olla täysin varmaa, että kahdella pyörällä liikkuva kulkupeli joka tilanteessa pysyy pystyssä. Koko touhussa on mielestämme jotain mystistä, sillä eiväthän esimerkiksi mopot pysäköityinä pysy suorassa kahdella pyörällään vaan kaatuvat ilman tukea. Miten ne siis muka voisivat  olla kaatumatta matkanteon aikana? Tai jos sattuu kaupasta saamaan sellaisen mopoyksilön, jolle on luonteenomaisempaa olla kyljellään kuin pystyasennossa. Saako sitä millään pidettyä vauhdissakaan ajokelpoisena vai hakeutuuko se jatkuvasti makuulle?

Pohdimme tätä synkeää ja vähän pelottavaakin asiaa oikein aurinkoisissa asuissamme. Kankaat ovat Marimekkoa (terveisiä Sulkavan tehtaanmyymälään!). Purjon kangas on tuttua unikkokuosia ja Pirjolla on vähän harvinaisempi krassi-niminen kuviointi. Seisomme tässä perintötuolilla, jonka piti aikanaan siirtyä keittiön puolelle, mutta joka viihtyy niin hyvin kuistilla, ettei sitä ole hennottu siirrellä. Tai voi olla, että tuolin omistaja on vain laiska eikä ole viitsinyt noin 40 vuoteen ryhtyä tuumasta tekoihin.