torstai 28. elokuuta 2014

28.8. Pirjo ja Purjo fillaristien uhrina

 photo 29a11427-cef5-4fea-a40e-7f22bfb76d68_zpsb6a0b96c.jpg

Me emme ole joutuneet mihinkään onnettomuuteen, vaikka kuvasta voisi niin päätellä. Kyseessä on enemmänkin sellainen symbolinen otos, jonka tarkoituksena on kertoa, miltä meistä on tuntunut eikä suinkaan siitä, mitä meille on tapahtunut.

Jo muutamana lauantaina olemme kotoa poistuttuamme joutuneet liikennetilanteeseen, jossa julkisin varoin ylläpidetty maantie on otettu yksityiseen kisailuluontoiseen maantiepyöräilykäyttöön. Suomennettuna noin 12 km mittainen tieosuus on suljettuna normaalivauhtiselta liikenteeltä ja kaikki autoilijat ovat joutuneet matelemaan pyöräilijäryhmien takana noin 40 km/h vauhtia. Pyöräilijöiden ohi ei ole voinut ajaa. Siitä on pitänyt huolen huoltoauto, joka on kaikissa mahdollisissa laillisissa ohitukseen soveltuvissa paikoissa asettunut keskelle tietä estämään näin hurjan mahdollisuuden ja siten varmistanut, että pyöräilijät ovat voineet rauhassa levittäytyä koko tieosuudelle.

Juu, me ymmärrämme, että urheilu on tärkeää ja että on ehdottoman hyvä asia, että nuoriso ajetee ympäriinsä tiukissa trikoissa sen sijaan, että se viettäisi aikaansa netissä norkoilemalla kuten me. Silti meistä on epäoikeudenmukaista, että pahimmillaan yli tusina autokuntaa ajaa hitaasti ja hankalasti pyöräilijäryhmän takana vain siksi, että on päätetty, että fillaristeja ei saa turvallisuussyistä ohittaa. Mikä ihmeen velodromi se maantie oikein on?

Mekin haluamme ottaa tien käyttöömme ja tepastella siinä jossain keskiviivan tienoille hitaasti ja hartaasti huoltoauton estäessä kaiken muun mahdollisen liikenteen. Siinä saisivat kaikki lauantaishoppailuun matkaavat tai kesähäihin kiirehtijät hieman harjoitella kärsivällisyyden kasvattamista, kun me laittaisimme jalkaa toisen eteen ja etenisimme keskimäärin kaksi kilometriä tunnissa jos sitäkään. Koska kyseessä olisi huima urheilusuoritus, ei kenelläkään saisi olla oikeutta meitä ohitella, koska voisimme moisessa tohinassa vaikka menettää askelluksen rytmityksen.

Erityisen tärkeää olisi, että kaikissa risteyksissä olisi huiskijamies, joka osoittelisi kielletyn ajosuunnan kyltillä sinne ja tänne estäen siten muuta liikennettä etenemästä järkevällä tavalla. Olisi hienoa kävellä halki risteyksen, kun kaikki muut joutuisivat pysähtymään tai heidät käännytettäisiin jollekin oikein mutkaiselle kiertotielle, jotta me voisimme keskittyä liikunnan riemuun kaikessa rauhassa. Vielä hienompaa olisi, jos joku pieni kansa kuten vaikka kaukasolaiset seisoskelisi tien vieressä, heiluttelisi kannustavia viirejä ja tämän tästä hurraisi meille. Jos kaukasolaiset ovat estyneitä, niin voisimme harkita myös kanadeesien kutsumista paikalle. Heistä olisi varmasti hauskaa osallistua meidän triatloniin verrattavan urheilusuorituksemme seuraamiseen.

Korostaaksemme sitä, että mille menopeleille tiet ovat varsin sopivia kulkureittejä, laitoimme päälle tällaiset joustofroteiset autopaidat. Näissä kelpaa esiintyä syksymmällä kerhossakin.


 

maanantai 25. elokuuta 2014

25.8. Miksi kukaan varastaa kirpputorilta nuken kestovaippoja?

 photo dad9ad26-b3e0-433f-9eeb-850f022d3ab7_zps6540b869.jpg
 
Päivän polttavin kysymys on lyhyesti ja ytimekkäästi otsikossa.
 
Me varasimme kirpputorimyyntipöydän Lanttilasta ja kannoimme sinne kassikaupalla kaikenlaista turhaa ja tarpeetonta (jota sivumennen sanoen meille on kertynyt enemmän kuin lain mukaan on luvallista säilyttää). Kauppa on käynyt keskinkertaisesti ja kuten tavallista, nimenomaan ne omituisimmat asiat ovat lähteneet uusiin koteihin. Emme vieläkään ymmärrä, mitä kukaan tekee savupiippukauluksellisella trikoopaidalla tai rumalla hupparilla, mutta toivottavasti ostajat ovat onnellisia, vaikka heillä ei ole tippaakaan tyylitajua tai vaatemakua.
 
Pyrimme käymään päivittäin siistimässä pöytäämme, sillä jostain meille täysin tuntemattomasta syystä ostajat haluavat viskoa kaikki asut ympäriinsä, pudottelevat huolettomasti puseroita lattialle ja kantavat kahmalokaupalla muiden pöytien tavaroita meidän vaivoiksemme. Täytyy myöntää, että sotkemisinnosta päätellen kirpputoriasiakkaat ovat keskimääräistä pienemmällä aivokapasiteetilla ja olemattomilla käytöstavoilla varustettuja lievästi sanoen yksinkertaisia ihmispoloja, joiden pienellä turvonneella mutta tyhjällä pääkopalla on mahdotonta ymmärtää, että maailma ei pyöri heidän ympärillään. Siellä me sitten juoksutimme mekkoja ja paitoja pöydästä toiseen vain siksi, että joku oli päättänyt jättää ne juuri meidän myyntipaikallemme, koska onkin yllättäen havainnut, että lapsilisät on jo kolmeen kertaan käytetty eikä lompakossa ole kuin pitkäravivedon kuitteja.

Varasteluunkin olimme henkisesti varautuneet, sillä tietty luontainen poistuma täytyy aina ottaa huomioon, kun laskee tavaroita kädestään ja kääntää niille selkänsä ihmisvilinässä. Sitä me tosin emme voi ymmärtää, miksi kukaan alentuu varastamaan nukelle sopivia vaippoja. Todennäköisesti ja toivottavasti varas ei itse ole sitä ikäluokkaa, että leikkii nukeilla, joten tuo viekas roisto lienee aikuisempaa vuosikertaa. Harmillisesti isoilla ihmsillä on omien leikkien sijaan tapana antaa nukenvaatteita lapsille, joten jossain lienee nyt alaikäinen kansalainen, jonka baby bornilla on lahjaksi saatu kirpputorilta varastettu soma oranssi kestovaippa. Ihan tiedoksi varkaalle: me olisimme voineet ihan lahjoittaakin sen, jotta ei olisi tarvinnut alentua näpistykseen. Toivottavasti ole oikein ylpeä teostasi.
 
Sen sijaan emme ole lainkaan varautuneet siihen, että olisimme voineet seurata lähes reaaliaikaisesti myyntejämme nettisivujen avulla. Harmillisesti sivut ovat olleet joka ilta poissa käytöstä juuri silloin, kun olisimme halunneet tarkistaa päivän myynnit. Lisäksi emme ole lainkaan varmoja siitä, ovatko kaikki myynnit kirjautuneet kassakoneelta seurantasivulle, koska muutamat pöydästä viime viikolla lähteneet tuotteet ovat päätyneet myydyiksi vasta tällä viikolla. Toki ne ovat voineet olla jollain toisella myyntipöydällä piilossa vauvanvaatepinojen alla, mutta huomattavasti todennäköisemmin systeemissä on joku vika, mitä yritetään epätoivoisesti illasta toiseen saada korjattua. Siksi myynnit näkyvät tai eivät näy, ihan miten nyt milloinkin sattuu tapahtumaan. Meistä tämä ei vaikuta kovinkaan luotettavalta systeemiltä.
 
Nämä merimieshenkiset asut eivät ole olleet myynnissä. Huomatkaa, miten taitavasti samaa nallekangasta on käytetty haalariin, hattuun ja vielä trikoopuseron somistukseen.
 

lauantai 23. elokuuta 2014

23.8. Pingviinejä

 photo 209123e6-9da6-41b8-8453-bdf0d40096e5_zpsbffc3e8e.jpg

Tänään esittelemme syksyn ehdottomasti parhaat asut eli joustofroteiset haalarit. Näitä katsoessaan tulee hyvälle mielelle ja unohtaa sen, että ei ole pitkään aikaan kirjoittanut blogiinsa yhtään mitään.

Tällä hetkellä keskitymme jännittämään sitä, purkautuuko Islannissa tulivuori. Jos niin tapahtuu, me emme pääse lentokoneeseen ja se kone olisi joko matkalla täältä muille maille tai sieltä takaisin. Erityisen kamalaa olisi, jos jäisimme sinne ulkomaille odottamaan tuhkan hälvenemistä tai mitä sitä nyt sitten odotellaankin siinä vaiheessa, kun lentokoneet eivät lentele vaan keskitytään kauhistelemaan luonnonilmiöitä.

Joka tapauksessa pingviinihaalari tai pari ilahduttaa aina viimeistään silloin, kun vettä vihmoo valtoimenaan, ukkonen paukkuu, piha muistuttaa kuralammikkoa ja muutenkin on juuri sellaista, jollaista syksyllä on, halusi tai ei. Tässä vaiheessa kannattaa aina muistaa se, että joka kesä ehdotetaan koulujen lomien siirtämistä elokuulle, koska silloin olisi kivat lomasäät. Harva meistä kai sittenkään nauttii siitä, että jo toista viikkoa eletään varsinaisia kumisaapaskelejä. Koululaisille tämä ei oikein nautinnolliselta loma-ajalta vaikuta.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

17.8. Täällä sitä keikutaan omenapuussa

 photo db6b02ae-91b5-4b53-8456-31ff19dc9f69_zpsa394c6b8.jpg

Omenat ovat kypsymäisillään ja ahkerina nukkeina kiipesimme pelottomasti puuhun niitä keräämään. Meillä on erityisesti tätä tilaisuutta varten huolella ommellut asut, sillä Purjo päätti pelotella omenavarkaita leijonahaalarilla ja Pirjo halusi kokeilla, kasvaako porkkana puussa. Tässä tapauksessa kyllä.

Keväinen kukkaloisto on vaihtunut turhankin runsaaksi sadoksi, sillä oksat eivät oikein tunnu jaksavan ylenpalttista painoa, mutta meille pomijoille tästä on pelkkää iloa. Ei tarvitse uhkarohkeasti keikkua oksalta toiselle, sillä näitä riittää nyt niin paljon, että yhdessä ainoassa kohdassa kurotellen saa ämpärinsä täyteen. Ja nämä kuvat ovat vasta ensimmäisiä kesäomenoita. Näkisittepä kaikki myöhäisemmät lajikkeet puhumattakaan talviomenoista! Meille tulee oikein marttamainen olo pelkästä soseenkeittoajatuksesta ja siitä tiedosta, että pian kellari on enemmän kuin täynnä herkkuja.

 photo 6beef8ee-25d3-464f-9806-745b92b7e91a_zps379137a7.jpg

Valitettavasti emme ole ainoita, jotka ovat hyvästä omenasadosta täpinöissään. Melkein kaikissa maahan pudonneissa hedelmissä oli jo omat ottajansa. Yksikään puutarhan kuokkavieras ei onneksi pistänyt meitä, vaikka muutama yritti uhkaavasti häätää jokaisen pois omenapuiden alta. Yritimme ystävällisesti ajatella, että nälkäänsä ne ovat tulleet tänne poistamaan, mutta silti oli lievästi sanoen pelottavaa varmistaa jokaisen omenan kohdalla, joko sillä on omat surisevat ottajansa.

 photo 827b4008-60f3-4b89-9a7a-a75f1f45bece_zps4302556e.jpg

maanantai 11. elokuuta 2014

11.8. Tule takaisin, Paavo Laukkanen!

 photo b7aadffe-8417-4700-9dfe-df2741ad2670_zpsbf3cda96.jpg

Me yritimme tänään ostaa auton, mutta yritykseksi se jäi, koska meistä on tullut näkymättömiä. Tai oikeastaan siitä henkilöstä, jonka lähetimme autokaupoille, sillä ette kai te tosissanne usko, että kaksi 43 cm mittaista nukenvaatteita esittelevää baby bornia ihan oikeasti lähtisi koeajamaan kaikenlaisia uutuuksia.

Joka tapauksessa testihenkilömme kävi yhteensä neljässä lahtelaisessa autoliikkeessä tarkoituksenaan tuhlata vähät rahansa jonkinmoiseen menopeliin, mutta yhdessäkään liikkeessä myyjät eivät huomanneet häntä. Jos yritti lähestyä myyjäryhmää, pakenivat nämä ripeästi kuka mihinkin, ja kauhistunein alkoi hädissään kiillottaa rekisterikilpiä, jotta pääsi piiloon ostohakuista asiakasta. Ei auttanut toiveita vastaavan auton vieressä seisoskelu, ei autoon istuminen, ei myyjän pikkuruisen toimistokopin lasiin koputtelu ("pieni hetki, minulla on tässä asiakas" - siis missä, siellä kopissa ei ole ketään muuta, tietokoneen näyttöruutu on pimeänä ja puhelin mykkänä pöydällä) eikä edes suorasukainen kysymys, että myydäänkö täällä autoja. Ei, autoa ostamaan lähettämämme henkilö oli muuttunut todella epähenkilöksi, jota ei nähtävästi millään aistilla kyennyt havaitsemaan.

Onneksi sinnikäs noin 20 minuutin mittainen odottelu kussakin liikkeessä tuotti tulosta. Nähtävästi siihen mennessä myyjät olivat arponeet, kuka uhrautuu häätämään asiakkaan. Toimintametodi oli joka liikkeessä sama eli auton ajo-ominaisuuksien, superturvallisten turvatyynyjen tai ennennäkemättömän säästäväisen moottorin sijaan ostajalle kerrottiin heti aluksi siitä, miten tuhannen euron lisäpanostuksella autosta saisi varsinaisen kodin viihdekeskuksen. Valitettavasti me emme asu autossa, joten emme ainakaan vielä kovin hyvin ymmärrä, mitä iloa olisi yhdeksästä kaiuttimesta ja ennenkuulumattoman upeasta äänentoistosta. 

Meille tuli ikävä Paavo Laukkasta. Hän on ihan oikea henkilö, joka aikoinaan myi autoja eikä piiloutunut tavaratilaan asiakkaan saapuessa kauppaan. Hän otti avosylin vastaan liikkeeseensä, tervehti, rupatteli, osasi kysyä oikeita kysymyksiä (kuten vaikka että autoako sitä ollaan ostamassa), etsi asiakkaalle sopivan menopelin ja pyrki siihen, että kaupastaan ei lähdetä ulos ilman edes jonkinlaista sopimusta. Saattaa olla, että hän joskus ihan pikkuriikkisen huijasi vaikka vakuuttamalla, että ilman metallinväriä (lisämaksua noin 600 e) ei kukaan nykypäivänä autoa hanki, mutta ei hän koskaan huiputtanut niin paljon, etteikö tyytyväinen asiakas olisi uudestaan ja uudestaan tullut ostoksille. Ja jos asiakas ei tullut liikkeeseen, tuli auto asiakkaan luo eli kanta-asiakkaille Paavo saattoi säännöllisin muutaman vuoden välein ajaa tuliterän auton pihaan ehdotellen koeajoa. Harva kieltäytyi ja harva jätti autonsa vaihtamatta uuteen vuosimalliin.

Me kaipaamme ihan oikeasti Paavoa, joka ensisilmäyksellä näki, onko asiakas tullut potkimaan renkaita vai ostoksille. Kun paksu setelitukko takataskussa kiertää autokaupasta toiseen saamatta edes tervehdystä, menettää vähitellen uskonsa myyntiin ja markkinointiin. Ehkä autonvaihtajamme ei näyttänyt riittävästi ostajalta, ehkä hän ei tarjonnut riittävästi haasteita myyjille, ehkä hän oli vain tylsä, harmaa ja ruma, mutta siitä huolimatta hänelle olisi voinut myydä auton. Hän olisi ehkä epätoivoissaan sortunut jopa siihen yhdeksän kaiuttimen kokoiseen kodin viihdekeskukseen, kunhan joku olisi ihan tosissaan ryhtynyt kaupantekoon. Paavo Laukkanen olisi myynyt hyvän auton ja tarjonnut vielä viinerikahvit siihen päälle. Tosin Paavo olisi samalla myynyt myös meille täysin tarpeettoman vetokoukun, mutta silkasta kaupanteon riemusta olisimme sellaisen hankkineet, sillä koskaan ei voi tietää, koska pihastaan löytää peräkärryn. 

Niin että autokaupat ovat nyt tekemättä, koska kukaan näkemästämme noin tusinasta myyjästä ei ollut tänään pikkurahan puutteessa. Tai ehkä tähdet taivaalla olivat jossain sellaisessa asennossa, että kaupanteko olisi tiennyt huonoa onnea koko loppuvuodeksi. Me nojailemme kiiltävän pellin sijaan muoviseen parkkitaloon ja esittelemme raitaisia trikooasuja. Samalla mietimme, löytyykö netistä autokauppa, joka hyväksyy virtuaalisen vaihtoauton ja lähettää meille pihaan ihan oikean tilalle.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

10.8. Tove täytti vuosia

 photo f34efe38-b063-4f3b-852b-fb1aa0d0e061_zps4d7aacde.jpg

Oikeastaan Tove ei täyttänyt ollenkaan lisää vuosia, koska hän on jo kauniisti sanottuna poistunut keskuudestamme. Koska hän ei ollut paikalla, tyydyttiin puhumaan syntymäpäivästään ja nimeämään edesmenneelle juhlakalulle oma puisto. Mikä on toisaalta hassua, koska ei Tove sinne enää pääse. Olisi kannattanut eläissään lahjoittaa tai nimetä joku maapläntti, jota olisi voinut pitää omanaan. Jostain syystä Suomessa ei ole hurjasti tapana antaa eläville puistoja tai edes kadunpätkiä. Täällä odotetaan, että suurhenkilö ymmärtää kuolla ja sitten ollaan kilvan selittämättä, että nyt tarvitaan patsasta ja aukiota ja vähintäänkin synnyinkodin seinään muistolaattaa kertomaan jälkipolville, että täällä hän syntyi tai ainakin joskus kävi. Poikkeuksen tekevät urheilijat, joille lahjoitetaan tontti ja toivotaan, että he rakentaisivat siihen kotinsa ja muistaisivat maksaa erilaiset liittymämaksut, joita ei muistettu siinä tohinassa liittää lahjoitukseen.

Tovea on nyt juhlittu varmaan enemmän kuin eläissään yhteensä. On taidenäyttelyä ja seminaareja, järjestetään kaikenlaisia teemapäiviä ja arvuutellaan, että mikä muumihahmo olisit. Meidän mielestämme Muumilaaksossa kaikki ovat jotenkin omituisia ja olemme erittäin onnellisia, ettei esimerkiksi kerhossa ole yhtäkään Niiskuneitiä tai Pikku-Myytä. Toisaalta yksi melkein Myy siellä on, koska pikkulapsien puolella kerhossa pikkuisimmalla tytöllä on ihan yhtä ärsyttävä konekivääritulitusnauru kuin muumihahmoista itsepäisimmällä.

Halusimme puolestamme jotenkin olla mukana yhteisessä riehassa, mutta ainoat muumeihin viittaavat samanlaiset asut löytyivät kylpytakkiosastolta. Siksi joudutte jo toisen kerran tässä kuussa ihailemaan sitä, miten froteesta voi ommella kaikenlaista somaa, kunhan sen esittelijänä olemme me. Muumipappa ja Muumipeikko on leikattu vanhasta lakanakankaasta ja aplikoitu koristamaan muuten ehkä hieman valjuja kylpytakkejamme.

tiistai 5. elokuuta 2014

5.8. Pirjo ja Purjo jatkavat pissa-kakka -juttuja

 photo 17848bdc-60b5-4c8f-a9ef-5f88ddf8b160_zps3b40efb0.jpg

Otsikon tarkoituksena on houkutella lukijoiksi henkilöitä, joille eritteistä rupatteleminen on jokapäiväistä touhua...

Ei vaiskaan, mielestämme otsikko on selkeä jatkumo aikaisemmalle hanhenkakkapostaukselle, sillä tänään ihmettelemme toimintaa huoltoasemien tai levähdyspaikkojen wc-tiloissa. Olemme hieman liikkuneet paikasta toiseen kesän aikana ja törmänneet useammin kuin kerran kummalliseen ilmiöön.

Kun äiti/isoäiti/kummi tai muu aikuinen saapuu lasten kanssa sellaisiin wc-tiloihin, joissa on yhteinen peilaus- ja käsienpesutila ja erikseen wc-istuinta varten rakennetut kopit, niin miksi ihmeessä lasten täytyy suorittaa tarpeensa niin, että sen kopin ovi on auki? Mukana oleva aikuinen jää seisomaan yhteiseen tilaan ja sieltä hösää ja hösöttää, neuvoo ja ohjeistaa ja parhaimmillaan vartioi kolmeakin lasta. Mistään yksityisyydestä ei ole tietoakaan, ja koko läsnäolijakaarti saa tietää, kuka on jo pyyhkinyt ja kuka tarvitsee apua.

Ymmärrämme, että näin aikuinen pysyy koko ajan selvillä siitä, onko joku lapsista hukkumaisillaan vessanpyttyyn tai muistaako jokainen varmasti vetää vessan, mutta meidän mielestämme asian voisi hoitaa hieman ystävällisemmin muiden asioitsijoiden kannalta. Ei siinä, että meitä häiritsisi rivi lapsia istumassa omissa eriöissään, mutta ihanko oikeasti oven sulkemisesta voi aiheutua karmaisevia seurauksia? Oletusarvoisesti jokainen wc-tilaan saatu lapsi laittaa ensitöikseen oven lukkoon eikä osaakaan enää avata sitä? Vai wc-kopit ovat oikeastaan teleportteja, joiden kautta lapset katoavat johonkin toiseen todellisuuteen, jos heitä ei herkeämättä vartioi? Vai jokaisessa wc-kopissa on lattialaattojen alla piilossa rosvo, joka voi koska tahansa ryöstää lapsen?

Vastaavasti kun äiti/isoäiti/kummi tai muu aikuinen haluaa istuutua posliiniastialle, laittaa hän oven visusti perässään kiinni ja muistuttaa lapsille, että nämä eivät saa lähte minnekään. Tämäkin on täysin suotavaa ellei peräti toivottavaa, mutta näin ulkopuolisen silmin on todennäköisempää lähteä karkuteille tilasta, josta johtaa ovi ulkopuoliseen maailmaan kuin paikasta, josta pääsee pois vain huuhtelemalla itsensä viemäriin, kapuamalla seinien yli tai poistumalla ovesta yhteisen käsienpesualtaan ääreen. Uskomatonta, miten vähän lapsiin luotetaan heidän istuessaan wc-pytyllä ja miten paljon heihin luotetaan, kun aikuinen haluaa sulkeutua rauhassa omaan koppiinsa näkymättömiin.

Aikuisten wc-käyttäytymisrituaalit ovat salaisia ja niitä suojataan suljetulla ovella, mutta lapsille ei samaa oikeutta suoda. Miksei? Me ymmärrämme, että pottailua harjoitteleva lapsi tarvitsee kannustusta toimilleen ja ihastelua tuotteilleen, mutta  arviolta 5v ikäinen lapsi ei tarvitse samanlaista tukea ja taputuksia osatessaan käydä huoltoaseman vessassa, vaan hänellekin voisi sallia pienen hiljaisen oman hetken. Samalla poistaisi kanssa-asioitsijoiden lievän hämmästelyn heidän jäädessään pohtimaan, perustuuko suomalainen wc-käyttäytyminen aikaisempaa enemmän yhteisöllisyyteen ja sellaisten väri- ja laatuasioiden jakamiseen, joista ennen keskusteltiin pääasiassa hoitavan lääkärin kanssa.

Vaatteillamme ei ole mitään tekemistä wc-tilojen kanssa vaan melkeinpä päinvastoin. Hello Kitty -trikoo tekee meidät uudestaan ja uudestaan iloisiksi, tällä kertaa peruspaitaja ja röyhelötunikana.

perjantai 1. elokuuta 2014

1.8. Pirjolla ja Purjolla on moraalinen ongelma

 photo 7e424c88-d71f-4eea-bd8e-06a9a09905ce_zps526defc2.jpg

Olemme viettäneet monia kuulaita kesäaamuja keräilemällä lehtokotiloita ja säilömällä niitä etikkavesiliemeen. Tämän kaiken olemme tehneet tuntematta minkäänlaisia omantunnontuskia, vaikka tosiasiassa olemme kylmäverisesti ja harkiten murhanneet satoja viattomia limamöykkyjä vain siksi, että emme hyväksy niiden tapaa syödä hengenpitimikseen pihastamme kaikki vihreä. Jostain syystä tuholaiseksi määritellyn olion voi tappaa noin vain, koska sehän on haittana pihassa ja puutarhassa.

Samaan aikaan olemme viritelleet marjapensaiden päälle vihreitä verkkoja, joiden tarkoituksena on estää rastaita napsimasta punaherukoita parempiin suihin vai pitäisikö sanoa että nokkiin. Rastaat eivät ole ihmeemmin meidän peittely-yrityksistämme välittäneet, vaan onnistuvat jostain rakosesta tai liepeen alta pujahtamaan pensaiden alle napostelemaan herkkuja, jotka on tarkoitettu meille talven varalle. 

Rastaat ovat ovelia veijareita, jotka lymyilevät hipihiljaa pensaassa siihen asti, kunnes olemme heidän mielestään liian lähellä. Siinä vaiheessa he räkätyksen kera ottavat suunnan kohti verkon alalaitaa ja pyyhältävät pois kuullostaen vahingoniloisilta konepistooleilta. Yleensä he ovat kaiken lisäksi jääneet viereiseen omenapuuhun pitämään meteliä ja ilkkumaan kuin pahimmat koulukiusaajat ikään.

Muutaman kerran on rastas kuitenkin erehtynyt suunnasta ja jäänyt kiinni verkkoon. Joka kerta se on tapahtunut kaiken lisäksi niin, että lintu on yrittämässä pensaasta poispäin eli se on jo ollut pahanteossa eikä vasta pyrkimässä murkinalle. Silloin meillä on ollut moraalisen pohdinnan paikka: jos lehtokotilo syömässä vuorenkilpien lehtiä on tuholainen, jonka saa tappaa etikkavedellä, niin onko rastas verkossa tuholainen, jonka myös saa lopettaa vai päteekö isompiin eläimiin erilaiset säännöt kuin pieniin. Hyttysen saa tappaa, kärpäsen saa tappaa, lehtokotilon saa tappaa ja hiirenkin loukuttaminen on OK, mutta entä rastaat, harakat tai lokit - ovatko ne kokonsa vuoksi eläinsuojelullisesti turvassa, jos sattuvat pihapiiriin pahantekoon?

Kyllä me tiedämme, että rastaita pitäisi häätää muulla tavoin kuin verkoilla. Meillä on käytössä puista roikkuvat peilinpalaset, pahanhajuinen silliliemi pensaan juurella, muovinen haukka pelotteena, perhosleija, joka näyttää suurisilmäiseltä hirviöltä ja epämääräistä suhinaa pitävät muovisiimat. Mikään näistä ei saa lintuja pysymään loitolla vaan melkeinpä päinvastoin. Yksi innokas profiiliaan peilistä ihaileva rastas jopa itsetuhoutui kieputtauduttuaan ripustusnaruun. Jos haluamme saada herukat pakastimeen, on verkot viritettävä. Muutoin käy kuten kahdelle syömämarjapensaalle, joissa ei ole kahteen viikkoon enää ollut mitään - niin tarkasti linnut ne tyhjensivät jo raakileista.

Asuvalintamme ei liity mitenkään moraaliin tai pohdintoihin. Tällaisella hellesäällä pitää käydä vähän väliä suihkussa ja sen jälkeen pitää pukeutua hetkiseksi froteiseen kylpytakkiin, kunnes taas nappaa uimapuvun päälleen. Uimarantoja olemme vältelleet, koska niissä voi saada itselleen vatsataudin. Tosin samaa epäilemme joskus myös herukkatertuista, joista rastaat ovat käyneet napostelemassa puolet pois.