perjantai 29. toukokuuta 2015

29.5. Oodi flanellille

 photo 262352f9-4463-4ca0-b23d-a6bbf0778230_zpsdfqpl7cn.jpg

Uhkasimme eilen hypätä trikoolaariin, mutta päätimmekin kummastuttaa asiakkaita sätkimällä flanellien keskellä. Päätöntä touhua, mutta samalla näette, miten somia kestovaippoja näistä kankaista saa. Ihan tiedoksi: tämmöinen riehuminen kaupassa ei ole sallittua muille kuin meille.

Flanelli on maailman paras materiaali kaikille vilukissoille. Se on pehmeä, se on lämmin, se on kevyt ja se on hengittävä. Täällä Wexlerillä sitä löytyy yksivärisenä ja kuviollisena, joten ainoa ongelma on valinnan vaikeus. Vanhaan hyvään aikaan flanelli oli paksua ja imukykyistä tanakkaa kangasta, jonka kuivumista sai odotella päivätolkulla. Pesun jälkeen se muuttui kovaksi koppuraksi kunnes käytössä palautui mukavaksi itsekseen. Nykyflanelli toimii toisin. Ensimmäisessä pesussa se kutistuu, mutta seuraavissa se säilyttää kaikki mukavat piirteensä väristä pehmoisuuteen. Pesun jäljiltä ei tarvitse vetää päälleen teräspanssaria muistuttavaa flanellipyjamaa, vaan käsiinsä saa juuri oikealla tavalla leppeän asun.

Harmi, että vanhat mielikuvat flanellista istuvat tiukassa. Jos sitä käytetään, niin korkeintaan ruutupaidassa ja silloinkin vähän häpeillen, että kun tämä nyt on se paras materiaali tähän, mutta ei meillä muuten tulisi edes mieleen olla näin vanhanaikaisia. Yhdeksi huonoksi puoleksi on sanottu kudotun kankaan joustamattomuus, mutta missä ihmeessä on kiveen hakattu, että esimerkiksi vauvojen vaatteiden tulee joustaa? Riittää, että niissä ei ole painavia saumoja, joten collegehousujen sijaan voisi joskus kokeilla flanellipöksyjä. Saa näistä aikuisillekin vaikka sellaisen oleskelupyjaman, jossa ollaan olevinaan huolettomasti kotipukeutuneita, mutta tosiasiassa on sävytetty niin smoothie, englanninkielinen sisustuslehti kuin varpaankynsien värikin tiukasti asun sävyihin. Ja värejä täältä kyllä löytyy ihan kaikenlaiseen käyttöön. 

Väreistä puheenollen: katsokaapa tuonne sätkivien koipiemme taustalle. Siellä on eilen mainitsemiamme puuvilloja punasävyisenä monta hyllymetriä. Lisää löytyy kuvasta noin viiden metrin verran vasemmalle ja noin kymmenen metrin verran oikealle. Eli siis ihan kamalasti! Näitä tänään kehumiamme flanelleja on noin kolme pöydällistä, joten jos ei löydä sopivaa, niin vika ei ole valikoimissa vaan ostajassa. Minkä voimme varsin hyvin nyt tässä sanoa, koska meidän ei tarvitse olla asiakasystävällisiä, koska olemme pääasiassa itse asiakkaan roolissa.

torstai 28. toukokuuta 2015

28.5. Kankaita ei voi koskaan olla liikaa!

 photo afed2fb8-5a95-4056-b852-62d857f4d7cc_zps00ggrpon.jpg

Kerhossa on kohtuuttoman tylsää, joten me päätimme viettää pari päivää kangaskaupassa auttelemalla. Varsinaista apua meistä ei varmaan ollut, mutta on aina hauska viettää aikaansa hypistelemällä, ihastelemalla ja tekemällä löytöjä. 

Paikkana on kangaskauppa Wexler, joka alkuvuodesta siirtyi keskustasta parempien (lue: ilmaisten) parkkipaikkojen äärelle pikkiriikkisen sivummalle. Samaan syssyyn kangasvalikoima laajeni entisestään, joten me olimme vähän enemmän kuin pyörällä päästämme käydessämme hyllyjä läpi. Touhu oli turhankin raskasta, joten istahdimme tauolle käsityöpuuvillojen äärelle. Tarkkasilmäinen huomaa, että Purjon liivihame on tehty samasta kankaasta, jota näkyy oikeassa alakulmassa kokonainen pakka. Olemme nyt todistaneet, että käsityöpuuvillasta voi tehdä myös mekkoja. Pirjon liivihameen Helinä Keiju -kangas on flanellia, joka sointuu vallan mainiosti Purjon asuun, mutta flanelleista kerromme joskus myöhemmin lisää.

Jos rakastaa Mekkotehtaan mekkoja (ja kukapa ei rakastaisi), niin tästä kaupasta löytyy vähän erilaisia kankaita ja kuoseja. Istumme haaleanvaaleiden pakkojen päällä, mutta värejä ja toisiinsa sointuvia sävyjä löytyy vaikka miten paljon. Voisi ostaa 20 cm yhtä kangasta ja 30 cm toista ja vähän vaille metrin kolmatta ja sitten yhdistellä itselleen mekon, jossa kaikki sopii kaikkeen,  mutta jollaista ei saa edes nettikaupasta. Nyt vähän harmittaa, kun emme istuneet takanamme pilkottaville seinähyllyille. Sieltä kun olisi löytynyt samaa punaisen sävyä raitoja, ruutuja, palloja, kukkia, neliöitä ja ties mitä. Viereisiltä hyllyiltä olisi löytynyt sama oranssina, sinisenä, turkoosina... ihan minä tahansa värinä. Käsityöpuuvilloja ne ovat olevinaan, mutta me sanomme, että höpsis, suurimmasta osasta tulee paljon nätimpiä mekkoja kuin tilkkupeittoja. Paitsi niistä kankaista, joissa on pieniä kummituksia, ne voi joku ostaa tilkkutöihinsä.

Paitakankaatkin ovat Wexleriltä, trikoolaareista. Niihin hyppäämme huomenna.

maanantai 18. toukokuuta 2015

18.5. Pieni onnenhetki

 photo 8703d1ad-a0b4-4620-8cf6-03a66b7d27c9_zpsnd1blbea.jpg

Me teemme ruokaostokset suuressa kaupassa, oikeassa hehtaarihallissa. Se on niin iso puoti, että matkalla maitotiskiltä vihannesosastolle hitaimmat vanhenevat muutamalla vuodella. Me käymme siellä, koska se on kotimatkan varrella, koska siellä on pääsääntöisesti helppo liikkua (paitsi silloin, kun keski-ikäiset parisuhdevammaiset keksivät tulla ostoksille siten, että kumpikin roikkuu kärrynlaidassa ja jokaisen kaalinpään ja juustopaketin äärellä pohditaan varttitolkulla, että tämäkö se on) ja koska me pidämme vaivattomasta elämästä, jossa kaupassa voi kulkea tehokkaasti ennalta mietittyä ja aina samanlaista reittiä pitkin löytäen kaiken tarvittavan vaikka silmät ummessa. Paitsi tänään, kun ikäväksemme huomasimme, että proteiinirahkat oli siirretty omasta hyllystään täysin järjettömään paikkaan. Mutta se ei ole tämän tekstin ydinasia.

Pieni onnenhetki koettiin kassalla, jossa tuttu kassarouva ryhtyi ostoksia katsoessaan kyselemään meidän murheistamme. Vaikuttaa oudolta eikö totta, moni yksioikoisempi asiakas olisi siltä maksutapahtumalta rynnännyt henkilöstöpäällikön luokse valittamaan saamastaan kohtelusta, mutta meistä kyseessä oli todellinen asiakaspalvelu. Olemme nimittäin tässä vuosien mittaan rupatelleet jokaisen puhekykyisen kassatoimenhaltijan kanssa niitä ja näitä sen enempiä miettimättä, mistä kaikesta on tullut avauduttua. Samalla olemme kuulleet heidänkin perheistään, lomasuunnitelmistaan ja harrastuksistaan. 

Tälle meitä ilahduttaneelle henkilölle tulimme kerran herkkänä hetkenämme avautuneeksi siitä, että syömme suklaata suruumme. Tosin sen verran itsesuojeluvaistoa meillä oli, että emme kertoneet, että suruksi riittää pilvinen päivä tai myöhästynyt aamulehti. Joka tapauksessa me ostimme tänään kaksi levyä Fazerin sinistä, jonka ansiosta kassarouva huolestuneesti tiedusteli, onko jotain erityisen ikävää tapahtunut. 

Miettikääpä hetki: me koimme aitoa välittämistä isossa kasvottomassa superhypermegakaupassa, jossa kenenkään ei pitäisi huomata ketään ja jossa asiakkaita riittää vuolaaksi virraksi asti. Hetken jo ajattelimme, että nyt on kasvojen säilyttämisen vuoksi valehtelemisen paikka, mutta kerroimme sitten rehellisesti, että ei varsinaista surua, pienimuotoista huolta kuitenkin. Onneksi ongelma on sitä luokkaa, että sokeri, rasva ja kaakoa oikeassa suhteessa saavat henkisen tasapainomme palaamaan ennen kuin ehdimme kissaa sanoa. Suklaata enemmän meitä ilahdutti se, että joku periaatteessa ihan tuntematon muisti, mistä olemme puhuneet ja mikä tärkeintä - välitti sen verran, että viitsi kysyä.

Olemme niin täpinöissämme, että unohdimme syödä suklaan. Tosin näissä vaaleissa trikooasuissa ei ehkä kannata kovin paljoa olla moisen naposteltavan kanssa tekemisissä, koska suklaa on valitettavan tiukasti tahraavaa ja näihin se suorastaan imeytyisi. Pirjon pusero näyttää siltä, kuin se olisi tehty virkatuista isoäidinneliöistä, mutta todellisuudessa kyseessä on pelkkä painokuvio.
 
 

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

13.5. Possupussiprinsessat

 photo 96441611-f1cc-4278-8212-3166202ef5ba_zpsafpiirzt.jpg

Possupussi on tilkkupussi, josta ei ostaessaan kovin tarkkaan tiedä, mitä tulee hankkineeksi. Joskus sitä ilahtuu pussin sisällöstä ja joskus on ihmeissään, mikä vimma sen sai hankkineeksi. Yleensä paloista saa ainakin pipon ja jos käy oikein hyvä tuuri, saattaa saada kokonaisen puseron tai vaikka haalarin. Tällä kertaa löytyi sointuvia trikoita, joista syntyi tämmöiset tunika-asut. Pirjon housuissa näkyy hassu salamavaloefekti eli näyttää siltä kuin polvien kohdalta housut olisivat hiutuneet ohuiksi. Todellisuudessa kyse on ylenpalttisesta valonkäytöstä kuvaustilanteessa.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

6.5. Diagnoosi: tulehtunut sisäfile

 photo b0deab93-7983-403d-8023-c1714644cb5b_zps0nmuqaoo.jpg

Sarjassamme uskomattomia, mutta ah niin hassunhauskoja asioita esittelemme tänään tulehtuneen lihaksemme, jonka nimeä emme millään muista, mutta joka on käytännössä sama kuin sisäfile. Se on nyt ärsyyntynyt niin, että emme ole pystyssä pysyä. Oireisiin kuuluu salamannopea kirkas kipu, joka lamaa koko jalan ja katoaa yhtä nopeasti kuin syntyikin. Lisävaivana on kaikenlaista jomotusta ja kolotusta ja yleistä itsepäisyyttä, joista viimeksi mainittuun ei ole lääkitystä, mutta muuten saimme apteekista pussillisen erilaisia rohtoja. Niiden tarkoituksena on pitää meidät liikuntakykyisinä ja siedettävissä sielunvoimissasekä taata se, että tauti ymmärtää vähitellen talttua.

Olemme hyvin helpottuneita siitä, että vaivallemme on nyt järjestetty nimiäiset ja sen syntyhistoriasta on saatu kohtuullinen selvitys. Pelkäsimme jonkin aikaa, että joku palanen on irronnut sisältämme ja seilailee pitkin ja poikin kohtuullisen onttoa sisustamme aiheuttaen milloin vihlovaa kipua, milloin epämääräistä pinnetilaa. Onneksi kyse on paljon vaarattomammasta asiasta, johon auttavat perinteiset hoitomenetelmät eli lepo, lämpö ja lempeys yhdistettynä venytyksiin ja huokailuun. Jostain syystä nimenomaan huokailu on asia, joka auttaa moneen vaivaan ja saa aikankin lähipiirin suhtautumaan hyvin myötämielisesti tilanteeseen.

Laitoimme kuvaan uimapuvut ihan siksi, että se sisäfile olisi jotenkin kuvasta paikannettavissa hyvää mielikuvitusta käyttäen. Nämä puvut ovat trikoota ja todennäköisesti kankaalla on joku kuvaileva nimikin. Meille nämä ovat kalapukuja, joiden kuvio on parhaimmillaa uimahallissa. Siellä voi uida jotain selkäuintia siten, että katsojien mielestä kalat parveilevat ympäriinsä. Kesällä emme uskalla näissä järveen, koska ei ole mukava saada kokonaista kalayhteisöä ympärilleen ihailemaan rannan kiehtovimpia uimareita. Emmekä tällä siis tarkoita itseämme vaan näitä uimapukujen kuvia.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

3.5. Kun vaatekaapissa ei ole mitään sopivaa päällepantavaa

 photo 7bcad7ec-62b1-4690-9ad4-98fe51630520_zpsbdrktmym.jpg

Se on tyttö.

Tietysti me odotimme innoissamme, kuka Yhdistyneen kuningaskunnan eli kotoisammin Englannin hurmaavan prinssi Georgen pikkusisarukseksi putkahtaa, jos nyt kuninkaallisista voi käyttää tuollaista verbiä. Nimeä prinsessalla ei vielä ole tai ainakaan sitä ei ole vielä rahvaalle kerrottu. Toivomme kovasti, että siitä tulee Prudence, joka on äänneasultaan melkein kuin Purjo. Siis jos haluaa ajatella lausumista aika laajasti ja kuulee huonosti.

Joka tapauksessa halusimme kovasti juhlistaa maailmaantuloaan, mutta eihän meille tietenkään tähän hätään sopivia vaatteita löytynyt. Prinsessaa ei sovi juhlia verkkareissa eikä edes kirjavissa trikoissa, koska prinsessat ovat pastellisia ja suloisia. Lopulta löytyivät nämä satiinimekot, joissa on satiini- ja sydännauhaa, pitsinpoikasta ja juuri sopivasti kankaan himmeää hohtoa osoittamaan, että iloitsemme kovasti pikkuruisen neidon syntymästä. Koska hän on kuninkaallinen, näytti hän jo ensimmäisissä valokuvissaan varsin nuppuselta toisin kuin rahvaammat lajitoverinsa, jotka tapaavat vajaan kymmenen tunnin iässä olla ryppyisiä ja laikukkaita.

Olemme kovasti kuningasmielisiä ja erityisesti prinsessamielisiä. Silti  meitä ei saisi kirveelläkään odottelemaan tuntitolkulla jonkun sairaalan sivuovella sitä, että näkisimme vilahduksen kuninkaallisesta hovikampaajasta ja jalkaraspinhaltijasta ja mitä kaikkia näitä hovissa tarpeellisia ammattikuntien edustajian nyt taas onkaan. Tuskin vaivautuisimme paikalle muutenkaan, koska televisiosta ja netin kautta voi seurata asioiden etenemistä paljon paremmilta aitiopaikoilta kuin puistonreunoista ja kadunviereltä. Mukavuudenhaluisina käperryimme nytkin sohvannurkkaan odottelemaan virallista tietoa kaikessa rauhassa. Ja tulihan se sieltä, juuri kun harkitsimme prinsessaleivoksen maistelua. Erinomainen ajoitus niin meillä kuin heillä.

 

perjantai 1. toukokuuta 2015

1.5. Vappumekotusta

 photo be37c0bf-e15e-49f6-99f6-eff731a5113e_zpspy0uzhul.jpg

Uskokaa tai älkää, mutta meillä paistoi tänään aurinko! Tosin ei kovin aktiivisesti, ainoastaan sen verran, että ennätimme röyhelöissämme kuvauttamaan itsemme kuin kauneimpana kevätpäivänä ikään. Näissä asuissa ei ole säästelty rypytyksiä, satiininauhaa tai pitsiä, mutta silti tässä poseeratessa ennätti tulla kylmä.

Tavoillemme erittäin epätavallisesti yritämme löytää tästäkin asiasta hyvät puolet:
1. Kylmä kohmettaa lehtokotilot, joten niitä ei vielä ole hivuttautunut portaille asti. Paikallisessa lehdessä kerrottiin, että nyt on paras aika kerätä kotilot tapettaviksi, jotta syksymmällä säästyy niiden jälkeläisten tuhoamiselta (herranjestas, kirjoitimmeko me, että syksy - siihenhän on vielä ikuisuus aikaa). 
2. Tuuli kuljettaa viimevuotisia tammenlehtiä ympäri pihaa, joten ei tarvitse paneutua haravoimiseen. Luonto hoitaa jälleen kerran senkin puolestamme ja ihan yhtä pätevästi kuin me siivoamisen. Lehtiä on nyt pensaiden alla, talon suojaisissa nurkissa ja ruusupensaisiin takertuneena. Me tyydymme piilottamaan roskia sängyn tai maton alle ja aina joskus muutaman postilaatikkoonkin.
3. Kylmyyden vuoksi kaikki kevätkukat eivät puhkea kukoistukseensa yhtä aikaa vaan vähitellen. Narsisseilla ei ole vielä mitään ajatusta kukkimisesta, hyvä kun ovat vaivautuneet jonkunlaisia lehtiä maan povesta esille lykkimään. Vähemmän jalosukuiset valkovuokot sen sijaan koristavat nurmikkoa kuin kuvitellen, että ne voisivat olla siinä vielä takapihajalkapallokauden avaisten jälkeenkin.
4. Me voimme istua hyvällä omallatunnolla sisällä katselemassa pihakoivussa pörhistelevää stalkkaajalintua (vakoilijatiainen se meiltä tähän asti on puuttunutkin). Kyseinen lintu viettää kaiken aikansa tietyn puun tietyllä oksalla katselemalla suoraa tähän työpöydällemme. Mitä tiedonhippusia se kuvittelee täältä tihkuvan? Lisäksi se on pullein koskaan näkemämme pikkulintu, joten suosittelemme sille blogitekstiemme sijaan Jutan ihmedieettejä.