perjantai 24. heinäkuuta 2015

24.7. Maanlaajuinen huonon palvelun päivä?

 photo 36f64285-3bb2-41a2-9681-b07e8557f565_zpskkln7dl1.jpg

Yritimme eilen tehdä kaksi asiaa, mutta yrityksemme kilpistyivät siihen, että asiakaspalvelussa oli ruuhkaa. Pieni ääni sisällämme sanoo, että ei palveluissakaan kaikkeen voi revetä, mutta paljon isompi ääni karjuu, että kyllä sitä pitäisi edes yrittää. Suomi nousuun vaikka palvelutapahtuma kerrallaan.

Halusimme ostaa kaksi metriä punaista resoria, sillä meillä on meneillään punaisten ompelusten kausi. Jouluasut ommellaan nyt ja resori on loppu. Menimme siis tavallisesti varsin palvelevaan liikkeeseen, jossa nappasimme syliimme kaksi resorirullaa, napakan palan froteeta, ehkä aika lailla tarpeettoman raitatrikoon ja kaksikymmentä metriä haaleanvihreää vinokaitaletta. Tässä vaiheessa on hyvä tunnustaa, että sitä resoria lukuunottamatta kaikki muu oli heräteostosta. Sitten asettauduimme jonoon odottamaan vuoroamme, jotta saamme molemmista erisävyisistä resoreista pienen pätkän. 

Odotimme ja odotimme, kaupanteko ympärillämme oli tyyliä "katsellaan tässä, mutta näytäpä tuota kangasta ja levitetään tämä verho tuohon rinnalle ja ei me oikeastaan edes olla ostamassa, mutta kun aika kampaajalle on vasta tunnin kuluttua". Välillä juoruiltiin niitä näitä Irmasta, joka oli telonut kätensä kompastuttuaan imurinletkuun ja Vuokosta, joka oli laihtunut ihan kamalasti sairastuttuaan sappikivitautiin. Toisella puolellamme palveltiin niitä asiakkaita, jotka olivat joskus ostaneet kukallista kangasta ja halusivat siitä nyt myös tyynynpäälliset, mutta eivät muistaneet niistä kukista muuta kuin värin eli punainen ja myyntivuoden eli 2003. Myyjän vakuuttelut varastojen vaihtuvuudesta eivät ostajaa haitanneet, joten jokainen kukkakangaspakka nostettiin esille ja ihmeteltiin yhdessä.

Me odotimme siinä ostokset sylissä lähes viisitoista minuuttia ja mietimme, miten pitkään autollamme oli parkkiaikaa. Nopean päässälaskun ansiosta päättelimme, että on halvempaa jättää kankaat kauppaan ja siirtyä takaisin autolle kuin maksaa sekä kankaat että sakot. Kannoimme tavarat takaisin paikoilleen ja kipitimme ajopeliimme. 

Kaupat jäivät sillä kertaa syntymättä, mutta melkein seuraavassa korttelissa oli isompi kangaskauppa, jossa tosin ruokatuntiaikaan on sen verran vilskettä ettei kannata pikaostoksille ängetä. Koska lounasaika oli ohi, päätimme kokeilla onneamme siellä. Punaisen resorin kanssa asettauduimme palvelupisteen pöydän ääreen ja odotimme ostohaluisen näköisinä. Kaikilla myyjillä oli joko palvelutapahtuma kesken tai jotain todella jännittävää paperityötä, koska kymmenen minuutin aikana kukaan ei edes huikannut, että hetki vielä, tulen kohta apuun. Harkitsimme leikkaavamme itse metrin pätkän, mutta ajattelimme sitten, että pitäkää kankaanne, osaamme me ne netistäkin tilata, jos ei raha kelpaa. Ja taas kiikutimme resorin sinne, mistä sen olimme ottaneet ja poistuimme puodista.

Kuin pisteenä iin päälle yritimme vielä varata autolle vuosihuoltoaikaa. Soittelimme pitkin päivää ja saimme aina saman vastauksen, jonka mukaan olimme jonossa. Jonottelimme joka kerta kymmenisen minuuttia ja totesimme, että tämä oli nyt tässä. Lopulta saimme kiinni asiakaspalvelijan, joka väsyneenä totesi, että soittajia on niin paljon, että ei kannata edes jonottaa. Teimme sitten varauksen netissä. Tänään saimme vastauksen, jonka mukaan heillä ei valitettavasti ole vapaita aikoja ko. päivänä, mutta miten olisi neljän viikon kuluttua? Soitimme samantien toiseen, vähemmän merkilliseen huoltoon, ja saimme ajan ensi viikon torstaille juuri niin kuin toivoimme.

Syvää tuohtumusta edelleenkin puhisten laitoimme päällemme asut, joissa on yhdistelty erilaisia turkoosinruskeita trikoita. Nämä ovat siltä ajalta, kun lasten vaatteisiin tuli kaikenlaisia hassunhauskoja kuvioita kuten kirahveja samoissa sävyissä pallollisten ja raidallisten kankaiden kanssa. Kieltämättä on kiva ommella vaatteita kankaista, joissa on tismalleen samat värit, mutta vähän erilaiset kuviot.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

18.7. Kasvattakaa itse omat mansikkanne!

 photo c8ae514e-520e-4f66-aaf8-ea1888c356dc_zpsf5avcus8.jpg

Koska mansikat eivät löydä tietään luoksemme, päätimme me etsiytyä kotimansikoiden seuraan. Tässä saatte ihastella meidän kasvatustyömme tuloksia eli aitoja ja erittäin luomuja puolivillejä ahomansikoita. Ihan kesyiltä nämä näin vieressä istuen tuntuvat, mutta alunperin kyseinen lajike lienee karannut joltain oikealta mansikkamaalta. Tätä voisi pitää  sellaisena vaarallisena vieraslajina, joka pitäisi nyhtää juurineen maasta ja antaa tilaa jollekin maatiaisemmalle lajikkeelle. Eipä uskoisi, että näinkin viattomalta näyttävä kasvi on oikeastaan valheella ja viekkaudella tunkeutunut puutarhapiiriimme ja osuttanut itsensä kaikille niille paikoille, joissa ei ruohonleikkurilla tasaisin väliajoin ajella.

Meillä kasvaa mansikoita siellä täällä pitkin pihaa vähän joka koivun juurella, mutta valitettavasti räkätit ja muut harmilinnut käyvät syömäpuuhissa ennen kuin me ennätämme apajille. Tänään älysimme, että rastaat ovat tosissaan aloittaneet herukoiden popsimisen, joten viritimme verkkoja kuin toiveikas kalastaja ikään. Tosin harras huokauksemme sen puolesta, että kukaan ei jäisi verkkoon kiinni, koska meistä on inhottavaa irrotella itsensä henkihieveriin hirttäneitä lintuja nailonkasasta. Vaan ymmärsivätkö linnut, että heidän parastaan me vain halusimme? Ehei. Ennen kuin kymmenen minuuttia oli kulunut, rääkyivät linnut viereisen omenapuun oksilla kuin moittien sitä, että heidän herkkupöytänsä suljettiin.

Vaihteeksi voisitte muuten katsoa vaatteitamme suurta mielenkiintoa tuntien, sillä nämä ovat syysmallistomme ensimmäisiä helmiä. Kyllä, meillä on ihan oikea syysmallisto ja marraskuumallisto ja nyt kyllä päästään näistä tilkuista eroon -mallisto. Kankaat ovat kangaskauppa Wexleristä ja sävyt hieman pastellipuuteriset, kuten syksyllä pitääkin olla. Pirjolla on flanelliliivihame, jossa on japanilaistyylisiä pipopäisiä hahmoja (vaikuttaapa tämä todella typerältä näin kirjoitettuna) ja Purjon mekossa on yhdistelty puuvillaa ja flanellia, joissa on kuvioina saman valmistajan samoja viidakon asukkaita. Tosielämässä tämä on niin nätti, että samanlaisia voisi olla myös noin metrisille ihmisille.

torstai 16. heinäkuuta 2015

16.7. Pirjo ja Purjo mansikkaostoksilla

 photo d950e359-aecc-4ab1-86be-9116db235497_zpscahgxkl8.jpg

Tänään oli mitä mainioin päivä suorittaa mansikkahankintoja talven varalle. Koska meillä ei ole omaa mansikkamaata, olemme tämän herkun suhteen epäomavaraisia, joten suuntasimme toiveikkaina kohtalaisen aurinkoisen päivän kunniaksi kohti autuaampia mansikkapaikkoja eli markettien pihamaamyyntejä. Semmoinen viiden kilon laatikko olisi mitä mainioin hankinta.

Ensimmäisen marketin myyntikojulla meille pahoiteltiin eioota. Tänään ei kaupattavaksi tullut marjoja kuin litran rasioissa, joista koostettuna toivomamme viisi kiloa olisi tullut aivan liian hintavaksi. Jokainen yksittäinen marja olisi ansainnut hellävaraisen pakastuksen omassa pienessä purkissaan ja kolminkertaisen hurraa-huudon syömisvaiheessa. Suuntasimme viereiselle marketille ja kas kummaa, siellä oli sama juttu, vaikka myyjänä oli toinen yritys. Mansikoita oli, mutta vain tilavuusmitallisissa rasioissa ja niissäkin kohtalaiseen kiskurihintaan. 

Emme lannistuneet tästä kokemuksesta - tai no oikeastaan ihan vähän lannistuimme - vaan päätimme jatkaa matkaa paikkaan, jossa on ehdottoman takuuvarmasti marjoja myynnissä laatikkotolkulla. Etsiydyimme siis torille, jonne päästäksemme jouduimme ensin seikkailemaan erilaisten tietöiden ja kerrostalonpurkujen ja sekalaisten liikennemerkkiviidakkojen läpi. Parkkipaikastakin jouduimme maksamaan erikseen. Se tosin oli ehdoton hukkasijoitus, sillä myös torilta olivat mansikalaatikolliset lopussa. Seuraava erä tosin tulisi alle kolmessa tunnissa, mutta ei meillä ollut aikaa jäädä niitä odottelemaan.

Niin että nyt meillä on vino pino pakasterasioita turhaan odottamassa täytettä. Paikallinen lehdistö hehkuttaa, miten mansikat ovat juuri nyt runsaimmillaan ja kypsyvät sellaista vauhtia, ettei vienankarjalainen poimijajoukko ole vauhdissa pysyä. Jokainen etsiköön sisältään pienimuotoisen martan ja pakastakoot vitamiineja talven varalle. Koemme, että meitä on johdettu harhaan ja petkutettu väittämällä, että marjasato olisi runsas ja hyvälaatuinen, koska sitä ei näköjään saada myyntiin kuin litra kerrallaan. Mihinkään itsepoimintapaikkaan me emme lähde, koska kokemuksemme mukaan meidät lykätään keräämään marjoja johonkin sellaiseen riviin, josta saalis on on kolme marjaa metriä kohti. Saisimme könytä kyykyssä tai selkä vääränä suunnilleen puolen kilometrin verran saadaksemme viisi kiloa marjoja kerättyä. Pois se meistä!

Joten tyydymme marisemaan sitä, että pakastimemme ei täyty eikä hillokellarimme pursua. Toisaalta saatamme lähteä huomenna uudestaan kaupoille, mutta sillä kertaa emme oleta tukevamme paikallisia mansikanviljelijöitä, vaan hyväksymme sen, että marjamme tulevaa kaukaa etelästä. Ei kuitenkaan vieläkään Puolasta asti vaan Sauvosta. Poistaessamme mansikoista kantoja puhumme niille Turun murretta, jotta ne tuntevat olonsa kotoisaksi ja viihtyvät paremmin rasioissaan odottaessaan suunnilleen helmikuuta, jolloin ne päätyvät raikastamaan smoothieta.

Koska meillä on vähän ufo olo, valitsimme kaapista tällaiset omituisia olentoja esittelevät trikoopaidat. Uskoaksemme tälläkin kankaalla on nimi ja tämä on ollut huippumuotia noin kolme vuotta sitten. Meille se ennätti jonkun palakaupan yhteydessä viime talvena. Oikeastaan aika sympaattisia veijareita.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

11.7. Yleistä nuokahtelua

 photo bb5b4f22-993b-49af-89a1-46b98c1557c0_zpsapixhe1h.jpg

Kiitos kysymästä, flunssamme voi hyvin ja kukoistaa. Olemme edelleenkin puolikuntoisia ja -tehoisia ja -pökerryksissä. Mikään ei tunnu mukavalta ja joskus paleltaa, joten päätimme hyväksyä suven suloisuuden olevan tänä vuonna semmoista viileämpää sorttia ja laitoimme pipot päähän. Purjon raitapaita on ehtaa marimekkoa ja Pirjon paitakangas lienee muinaisostos Eurokankaasta joskus ennen vedenpaisumusta.

Meillä nuokkuvat nyt kaikki, niin me kuin pihan kukatkin. Takapihan puolella kesäperennat kasvattivat ensin metritolkulla vartta ja sitten oikein isot kukat. Eihän siinä voinut käydä kuin huonosti eli nyt meillä on horisontaalitasossa kukoistavia ukonkelloja. Voivat ne tosin jotain muitakin olla, emme ole ihan varmoja noin satavuotiaasta lajikkeesta, joka on vallannut ison osan pihasta omiin tarpeisiinsa. Siis kukoistamiseen.

Etupihan puolella pionit vasta harkitsevat lysähtämistä nurmikolle, koska ne ovat ujoina pitäytyneet nupuissa kohta kuukauden ajan. Pitäisiköhän niille hankkia joku kukkakuiskaaja kertomaan, että muissa pihoissa kukitaan jo. Kannattaa puhjeta hehkumaan, jos tänä vuonna on moisia aikeita.

 photo dbab96a6-b5a7-44bc-aa4a-5c646a1ad9a5_zpsdtjwrtzh.jpg

lauantai 4. heinäkuuta 2015

4.7. Kesäflunssa

 photo 1c74369c-f759-41b5-9ccf-39d91996cfde_zpss5ne3bkq.jpg

Ulkona on hirmuinen helle, ihmiset pukeutuvat niin kepeästi kuin kehtaavat ja aurinko porottaa puolipilviseltä taivaalta niin, että muovimme sulaisi, jos olisimme ulkona. Vaan emme ole, koska meillä on klassinen kesäflunssa. Sen ansiosta kääriydymme paksuimpaan mahdolliseen huopaan ja palelemme ja tärisemme kuin horkassa. Lisäksi pärskimme, yskimme, niistämme ja huokailemme niin, että itseäkin ärsyttää. Niskaa särkee, päätä pakottaa, keuhkoissa rohisee ja nenä muistuttaa mansikkaa. Siksi laitoimme tällaiset ajankohtaiset asut päällemme, jotta ette huomaisi keskellä kasvojamme helottavia liialla niistämiskäytöllä olleita sieraimia.

Meistä on vähän epäreilua, että sairastuimme juuri nyt. Ei siksi, että erityisemmin olisimme kaivanneet kuumia kesäpäiviä, vaan siksi, että sairaana ei jaksa tehdä mitään. Ei edes olla tietoisesti jouten, koska todella mielellämme vaivumme tämän tästä täyteen tiedottomuuden tilaan ja kuorsaamme autuaan tietämättöminä siitä, että nuhan ansiosta osaamme soittaa nenällämme todennäköisesti saksalaisperäisiä marssikappaleita. Itse emme niitä kuule, koska nukumme sairaan sikeästi, mutta aina valpas lähiympäristö on meille kertonut metelimme pitävän tarvittaessa hereillä vaikka kokonaisen kerrostalon. Onneksi emme asu semmoisessa, joten kipakka kuorsauksemme on toistaiseksi karkottanut talon läheisyydestä pois kaksi oravaa, noin sata naakkaa ja kolme pesällistä räkättirastaita. Jos meiltä kysytään, niin joutivatkin lähteä.

Asujemme mansikkakangas muistuttaa siitäkin, että aikaisempina vuosina olemme tässä vaiheessa täyttäneet vatsamme ja pakastimen punaisilla herkuilla. Toistaiseksi mansikat ovat kypsyneet sitä vauhtia, että viiden kilon laatikolla on aivan liian korkea hinta. Puolalaisiin tuontimarjoihin emme ole erehtyneet koskemaan, koska haluamme ostaa sellaisia mansikoita, jotka on poimittu ostopäivänä eikä viikko sitten. Lisäksi meistä tuntuu kovin epäreilulta ajatus siitä, että syömämme mansikka on matkustanut enemmän kuin me. Lähiruuan ideana on ostaa vain sellaista, mikä ei ole reissannut enempää kuin syöjänsä.  

PS. Tänään on Jaren synttäripäivä, onnea.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

1.7. Häijy nävertäjä

 photo 82d74a77-9c63-451a-8c02-57f5a67ea130_zpsdogavvpr.jpg

Meillä on auto ja autossa jonkun kummallisen määräyksen mukaisesti rengaspaineita tarkkailevat anturit. Niiden tehtävänä on antaa kojelautaan impulsseja, jotka synnyttävät vinkuvaa kilinää siinä vaiheessa, kun jossain auton neljästä renkaasta on vähemmän sisäilmaa kuin muissa. Lisäksi kojetaulun pikkuruisessa näyttöruudussa vilkkuu teksti, jonka mukaan rengaspaineet on välittömästi tarkistettava tai muuten käy köpelösti.

Me olemme luonnostamme rengasalipainekammoisia, joten kuvittelimme, että moinen keksintö antaisi meille luontevasti rauhan ennen ajamista jättää tekemättä renkaiden silmävaraisen paineenvarmistuksen. Ehei ja päinvastoin: nyt me sekä tuijotamme renkaita että mietimme, onko anturissa vika, kun se ei näytä tunnistavan sitä, että milloin mikäkin renkaista näyttää hengenahdistuneelta.

Sunnuntaina se sitten tapahtui eli hälytin kilkatti ja vinkui ja vilkutti hätätekstiä: renkaissasi on ongelma, älä herranjestas lähde ajamaan! Mehän uskoime ja jätimme ajopelin niille sijoilleen kotikuistin viereen, hälytimme apuun kaikki mahdolliset ilmavoimat ja saimme kuulla että joo-o, pientä paineenvaihtelua löytyy, mutta tilanne hallinnassa, joten voimme rauhoittua tai ainakin lopettaa hyppimästä hysteerisinä ympäriinsä.

Maanantaina tuijotimme sitä ilmavaivaista rengasta entistä intensiivisemmin, mutta koska tietokoneohjelmoitu paineenvarmistusjärjestelmä ei reagoinut poikkeustilanteeseen, lähdimme huolettomina ajoon. Tai siis olimme ulkoisesti sen näköisiä kuin mikään ei meitä painaisi, vaikka vaistomaisesti olimme koko ajan varautuneita siihen, että matka katkeaa hirveän pihinän seurauksena.

Ruokatunnilla emme voineet enää pidätellä itseämme vaan soitimme rengasliikkeeseen ja esitimme epäilymme siitä, että automme on joko kirottu tai kuvittelemme omiamme, mutta yksi renkaista näyttä elävän omaa elämäänsä. Rengasliikkeessä oltiin nähtävästi aika tottuneita tällaisiin "silmissäni saattaa olla vikaa, mutta näyttää ehkä siltä, että jotain on vialla" -soittoihin, joten he kutsuivat meidät kahville. Hyvin ystävällinen asiakaspalvelija ajoi automme korjaamotiloihin ja palasi sitten lohduttamaan meitä: automme ei ole muodonmuutoksen kokenut Regan (Manaaja-elokuvan pääosassa ollut tyttö) eikä sitä todennäköisesti ole katsottu kovin pahalla silmällä. Renkaan omintakeisen elämän aiheuttajana oli pieni mutta ilkeämielinen ruuvi, joka oli asettunut sisäpinnalle siten, että sen saattoi havaita vain renkaan ollessa tietyssä asennossa. Rengas tyhjeni hitaasti, mutta salakavalan varmasti.

Noin 20 minuuttia myöhemmin ongelmanaiheuttaja oli poistettu ja nävertäjän aiheuttama reikä paikattu. Myös auton anturijärjestelmä oli nollattu, joten saatoimme iloisin mielin jatkaa matkaa kohti uusia seikkailuja ja mahdollisesti myös ruuveja, nauloja, teräviä kulmia ja lasinsirpaleita.

Laitoimme vaatekaapistamme kuvaan pelottavinta mitä meillä on eli eläinkuvioiset haalarit.  Näiden luulisi pitävän loitolla niin pienjyrsijät kuin typerät ja pahantahtoiset ruuvitkin.