sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

31.3. Melkein aprillipäivä

 photo a2edf228-3249-4c4c-8a3e-f800275f88ce_zps6715c415.jpg

Kerrankin me olemme ajoissa! Aprillipäivä on vasta huomenna, mutta me muistimme sen jo tänään. Emme kuitenkaan aio huijata tai jäynätä ketään, kunhan muistutamme, että huomenna voi lasketella luikuria sydämensä kyllyydestä. 

Me ajattelimme huomenna laskea liukurilla mäkeä, koska semmoinenkin toiminta on vielä erittäin mahdollista. Lunta on paljon ja se on kylmien öiden napakoittamaa, joten ei tarvitse kahlata hangessa kainaloita myöten. Täytyy vain väistellä kaikkia niitä moottorikelkkailijoita, jotka keväthankien hurmiossa pärräilevät sekä laillisilla että laittomilla reiteillä piikkilangat ja sähköpaimenet kaulassa viuhuen. Mikä siinä onkaan, että aikuisten miesten on pahaisten kakaroitten tavoin ihan pakko leikkiä  James Bondia ja ajeltava tuhatta ja sataa, vaikka ei ole kiire minnekään.

Tänään on päiväkirjaan kirjattu jo kevään ensimmäinen lintubongari. Emme muista moista vuotta, jolloin kaukoputkia olisi aseteltu paraatipaikoille ennen kuin lintuja edes on tarkkailtavana, tai sitten kyseinen bongari oli epätavallisen kiinnostunut naakoista ja variksista. Ehkä hän on sotkenut keskenään sieni- ja lintukirjojen ohjeet eli suostuu tarkkailemaan vain sellaisia lintujam jotka varmasti tunnistaa ja jättää kaikki mahdollisesti myrkylliset tai muuten epäilyttävät varsinaisille ammattilaisille.

Me muuten seisomme hyvin kallisarvoisen työkalupakin päällä. Tämän sisällön todellinen arvo on tuhansia euroja, mutta koska sen entisellä omistajalla oli kamala kiire kotimaahansa Intiaan tai Puolaan (emme millään muista, kumpi se oli), piti hänen huoltoaseman pihassa luopua tästä muutamalla satasella. Lopulta sataset kutistuivat kympeiksi. No, työkalut olivat niin heikkoja, että niillä ei saa mitään pahaa aikaan, jos kohta ei hyvääkään. Tämä salkku on varsin näppärä säilytysrasia kaikenlaiselle roinalle huolimatta siitä, että pinnan alumiini on ohuempaa laatua kuin Toyotan konepelti. Ja se jos mikä on ohutta, koska sitä pitää edes jossain muodossa vain jämäkkä maalikerros jonka alapuolella metallimoleyylit jotenkin yrittävät etsiä toisiaan.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

29.3. Ihan vain herättääksemme kateutta

 photo fe6468de-dd72-4234-b0e3-2708b8dc6d36_zps980b3c66.jpg

Tänä vuonna klassisessa pääsiäiskuvassamme olemme jälleen kerran elämän tärkeimpien asioiden äärellä eli suklaamunakasan tuntumassa. Tarkoituksenamme on herättää pahaa mieltä ja kateutta kaikkien niiden keskuudessa, joille kukko ei ole muninut tai pupu käynyt piilottelemassa herkkuja. Harmi ja sääli, mutta pääsiäinen poikkeaa joulusta siinä, että saadakseen yllätyksiä ei tarvitse olla kiltti. Siksi meitä on onni näin potkinut tai ainakin pupu muistanut.

Asujen väritys on sinikeltainen siksi, että käyttämässämme tipukankaassa on juuri niitä sävyjä. Pirjo valitsi tunikan ja hatun, joihin oli helppo yhdistää sähkönsiniset housut. Purjo valitsi haalarin, joka ei kuvassa pääse oikeuksiinsa. Siinä on somat tiputaskut ja huppu, joka on vuoritettu tuolla samalla kanakankaalla.

Meidän pääsiäisemme sujuu näin suklaamunakkaan äärellä.  Mämmistä ei ole tietoakaan eikä mistään rahkavanukkaista.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

25.3. Hanki - elämä!

 photo e2510443-a1c1-4a21-8923-d82aeed5093b_zpse0000c8c.jpg

Täällä sitä nökötetään lumessa melkein polvia myöten. Vaikka öisin on napakasti pakkasta, ei iltapäivällä enää voi ihan miten tahansa hypellä hankia pitkin.

Meidän lisäksemme täällä on pomppinut joku muukin, mistä kuvassa etualalla on konkreettista todistusaineistoa. Paremmalla kameralla olisimme voineet kuvata kymmeniä muitakin erilaisia jälkiä, joiden perusteella pihassamme on hirmuinen kuhina aamuöisinä auringonnousun hetkinä. Olemme kohtalaisen todennäköisesti tunnistaneet ainakin harakan, jäniksen, gebardin ja antiloopin jäljet, joskin kaksi viimeksi mainittua ovat hieman epävarmoja havaintoja. Voi olla, että kyseessä olivat kuitenkin naapurin kissa ja metsäkauris, mutta eihän sitä koskaan voi olla täysin varma.

Tässä luonnon armoilla seistessä käväisee mielessä, että nuorison muinainen lausahdus "Hanki elämä!" voisi yhtä hyvin olla "hanki - elämä", sillä meidän tekemiemme kuoppien ja eläinten jättämien jälkien lisäksi täällä on kaikenlaisia pieniä mustia öttiäisiä. Niillä on varmaan jokin tarkoitus, vaikka me emme sitä tähän hätään keksikään. Todennäköisesti nämä ovat nyt niitä hyppyhäntäisiä, joista olemme joskus ennenkin kirjoitelleet. Hyytävänjäätävää porukkaa!

Meillä on kätevät fleecehaalarit. Pirjon haalari on sininen ja siinä on eteen aplikoitu merkki, joka ei tietenkään nyt kuvassa näy, koska kuvanottohetkellä se ei tuntunut tärkeältä. Purjon haalari on pallollista kangasta ja myyjä kertoi, että juuri tämä kuosi on erittäin suosittu pienille koirille ommelluissa torkkuhuopasissa, joten sellaisille taskukokoisille haukkujille tiedoksi: pysykää kaukana, tämä fleecehaalari on jo varattu!

lauantai 23. maaliskuuta 2013

23.3. Ihan pienesti päivittelyä

 photo 19c07a13-7fb5-446f-8de2-591ba4c40291_zpsa3ae1869.jpg

Olemme useaan otteeseen ärtyneet siitä, että nykyisen lastenkasvatusmallin mukaan täytyy jälkikasvu viedä kauppaan huudatettavaksi. Muutamaan kertaan viime viikolla törmäsimme taas tähän muoti-ilmiöön, missä äiti huudattaa lastaan ja kertoo samalla puhelimen välityksellä jollekin tutulleen, että hän ei anna lapsen pompotella itseään. Huutakoon nyt, kyllä se oppii, että huudolla ei saa tahtoaan läpi. 

Koska etenkin suurista marketeista on tullut kasvatustantereita ja siten siis ajoittain muille asiakkaille varsinaisia kärsimyksen tyyssijoja, voisivat kauppiaat palkata ammattikasvattajia neuvomaan ja ohjaamaan kaikkia niitä, jotka ovat liian avuttomia olemaan vanhempia. Aivan samalla tavalla kuin nytkin kuulutetaan, että "Martti Nieminen, sinua kaivataan kassalla kaksi" niin voitaisiin huhuilla, että "päivystävä kasvattaja, sinua tarvitaan hedelmäosastolla". 

Palkattu kasvattaja, mielellään lastentarhanopettaja tai jo eläköitynyt ala-asteen opettaja, ei laittaisi ruotuun lapsia vaan heidän vanhempansa. Kuullessaan karjuntaa ja väsynyttä tappelunyyhkytystä voisi kuka tahansa suurempaa älämölöä epäilevä kanssaostelija ottaa yhteyttä neuvontaan, jolloin kasvattaja saapuisi paikalle antamaan ohjeita ja näyttämään ihan kädestä pitäen, että paksun haalarin, tumppujen, kahden myssyn ja pitkän kaulaliinan suojista ärhentelevä lapsi ei suinkaan halua haastaa riitaa vaan päästä eroon vaatteiden muodostamasta saunamaisesta olotilasta. Tyhmempi vanhempi kun ei välttämättä huomaa, että kiukkuisella lapsella on yksinkertaisesti kuuma. Moni vanhempi näyttää ajattelevan, että lapsi pelkässä vallanhimossaan tempoo käsineitään pois, vaikka kyseessä on oikeastaan vain alkeellinen eloonjäämiskamppailu.

Ajattelimme ensin, että päivystävä kasvattaja majailisi jossain leluosaston tienoilla, mutta päätimme ihan oman empiirisen havainnointimme pohjalta, että irtokarkkirivistön keskivaihe olisi parempi paikka. Siitä kun huomaa nopeasti ne uskomattoman monet vanhemmat, jotka lapsineen kulkevat hitaasti ja hartaasti edestakaisin katsoen kaikki mahdolliset namivalikoimat läpi. Kun varmasti jokainen suklaapatukka ja lakritsipussi on ihasteltu, ilmoitetaan lapsille, että mitään ei osteta, koska ei ole karkkipäivä tai joku on ollut tuhma tai muuten vain ei nyt huvita ostaa mitään. Vanhemmat kutsuvat tätä kasvatukseksi, me käytämme siitä nimitystä valistunut kidutus. Niinpä päivystävän kasvattajan tehtävänä on ohjeistaa vanhempia pysymään kaukana karkeista, jos ei niitä halua ostaa. Turha huudattaa lapsiaan purkkapussien luona vain siksi, että itse sattuu olemaan tyhmä.

Päivystävä kasvattaja olisi siitä mukava ilmiö, että hän ei erityisemmin kyselisi lupaa korjata tilanne. Kun välinpitämätön vanhempi ja naama punaisena kirkuva lapsi saadaan puhe-etäisyydelle, ryhdytään heti korjaamaan vanhemman asennetta ja selvittämään lapsen toiminnan todellista syytä.  Vaikka jokainen napakasti ohjattu huudattajavanhempi miten jankuttaisi, että hän ei enää jalallaan tähän puotiin astu, niin vastapuolella ovat ne kymmenet muut ostoksille tulleet, jotka palaavat varmasti uudestaan. Heille kun känkkäränkkää potevien äiti-ihmisten poissaolo merkitsee astetta hieman pitempää ostoskierrosta ja siten vähän täydempää ostoskärryä.

Me päätimme pukeutua oikein vauvamaisesti lähinnä siksi, että näissä asuissa varpaat pysyvät hyvin piilossa ja lämpöisinä. Pirjo kaiveli jostain esiin ihan oikean pitsillä somistetun vauvamyssyn ja siihen sopivan haalarin. Purjo päätti olla vähän isompi ja otti tällaisen kesäisen laivakuvioisen asun. Näissä on varsin mukava viettää vähän pakkasempaakin maaliskuista päivää.
 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

19.3. Käväisemme vain kertomassa, että

 photo b5ccdb95-3fe1-45f4-96ed-6ed4394da0e0_zpsd979f7a4.jpg

meillä on lievää isompi kiire. Olemme haukanneet liian ison palan kakkua (valitettavasti vain kuvaannollisesti, todellisuudessa ei ole näkynyt edes dallaspullaa). Lupaamme kyllä palata blogistelemaan mahdollisimman pian. Sitä odotellessa voitte katsella meitä ja apinoita.

torstai 14. maaliskuuta 2013

14.3. Miinus 28 astetta

 photo c507a11c-eada-4998-ac11-fafcb1cd19f6_zps29d8e8ce.jpg

Viime yönä luonto yllätti meidät hurjistunein pakkaslukemin. Jo monena aamuna kurkku suorana rääkyneet linnutkin olivat nyt niin kuurassa, että niistä ei lähtenyt pihaustakaan. Pihaan palanneet naakat loistivat poissaolollaan eli ne ovat ehkä palanneet vähäksi aikaa jonnekin lämpöisempään. Hyvä niin, me emme naakoista pidä.

Kuvassa meillä ei ole sukkia, mutta on edes pipot mallia potta. Pirjolla on mansikkatrikoinen paita, jonka piti tuoda mieleen lämpö ja kesä. Eipä tuonut, mutta jostain syystä piti ehdottomasti saada lettuja ja mansikkahilloa.  Purjo valitsi aina varmaa mariraitaa.

Öisten huippupakkasten ansiosta olemme kerrankin voineet päivällä nauttia keväthangista, mutta niin ovat jäniksetkin. Jos jollain sattuisi olemaan yksi ylimääräinen ilves, niin sen voisi lähettää tänne meille pitämään kurissa villien pitkäkorvaisten lauma. Syksyllä suojatut omenapuumme ovat saaneet vierelleen lumeen papanoiden parven, joka kertoo siitä, että jänikset ovat viettäneet monta hauskaa juhlaa näykkien kohtalaisen korkealle kohoavia oksia. Me kun emme tajunneet, että juuri tänä talvena puut pitäisi jänisten varalta huputtaa suunnilleen latvaan asti.

Emme ole ihan varmoja siitä, pitäisikö olla tyytyväinen luonnon omasta täsmälannoituksesta vai pitäisikö sittenkin käydä virittelemässä omenapuiden oksiin pelottavia foliopapereita liehumaan tuulessa. Tuskin ne toimisivat, sillä jänikset luulisivat kuitenkin, että olemme järjestäneet heidän kunniakseen riehakkaat festivaalit tai vähintäänkin toivotamme ne tervetulleiksi iloisin liputuksin. Koska meistä ei ole jänispaistin saalistajiksi, voisi peto tai kaksi käväistä ohimennen puutarhan puolella vähän pelottelemassa turhan rohkeiksi ja röyhkeiksi äityneitä pupujusseja.





sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

10.3. Vialliset lapset

 photo 39d726e4-695c-4a7d-8d68-4d24ce5addfc_zps0aab4d5d.jpg

Taas on se aika vuodesta, kun työpaikoilla käydään kehityskeskusteluja ja eskareissa tarkkaillaan lasten koulukypsyyttä. Molemmat aiheuttavat enemmän pahaa mieltä ja hammastenkiristystä kuin tarjoavat ratkaisuja mihinkään ongelmiin. Aikuiset nyt jotenkin pystyvät elämään seuraavan vuoden sen tiedon kanssa, että pitäisi parantaa tapansa ja hymyillä useammin, mutta lapsille palautteen vastaanottaminen ei olekaan niin helppoa.

Joskus meistä tuntuu siltä, että etenkin lastentarhanopettajat koulutetaan ensisijaisesti etsimään vikoja ja puutteita ja siinä sivussa tuntemaan huolta suunnilleen kaikesta, mitä lapset tekevät. Yksikään lapsi ei heidän mielestään ole normaali eli yksi on liian hiljainen, toinen ujo, kolmas hidas, neljäs vilkas ja viides ei muuten vain suostu tottelemaan. Oppikirjojen reippaat ja aurinkoiset lapset tuntuvat eskareista puuttuvan kokonaan, ja siksi täytyy niitä pikkuvikaisia lajitella ja käsitellä eri tavoin, jotta heistä saisi edes jotenkuten kuranttia peruskouluainesta.

Olemme tavanneet hyvin vähän sellaisia lapsia, joista eskariopettajalla tai taustatuellaan erityislastentarhanopettajalla ei olisi pahaa sanottavaa. Erityisen mielellään näytetään tartuttavan lasten luonteenpiirteisiin sen sijaan, että katsottaisiin vaikka käytöstä. Niin kummalliselta kuin se meistä kerholaisista tuntuukin, on ujo eskarilainen kaikesta päätellen kamalinta, mitä eskariopettajat voivat tietää, ja siksi ujot lapset joutuvat näin keväällä erityisen intensiiviseen tarkkailuun. Heistä kirjataan päivän aikana kaikki mahdollinen alkaen oma-aloitteisesta verbaalisesta kontaktoinnista (suomennos: lapsi puhuu toiselle) päätyen leikkikavereiden lukumäärään omaehtoisen toiminnan aikana (suomennos: miten monen kanssa leikkii silloin, kun kukaan aikuinen ei ole sotkemassa tekemisiä). 

Tämän havainnoinnin pohjalta sitten kerrotaan sekä lapselle että vanhemmille, että tässä meillä nyt on kaikin puolin epäkelpo yksilö, koska ei puhua pälpätä jatkuvasti, ei käy käsiksi muihin ja kaiken lisäksi kuuntelee ohjeet kunnolla ennen kuin ryhtyy askartelemaan tai piirtämään. Koska ujo lapsi ei ole rynnännyt riistämään triangelia tai marakasseja muiden käsistä musiikkituokion alussa, on hän myös hidas ja suhtautuu maailmaan varauksellisesti. Se saattaa olla alkukantainen jäänne muinaisesta henkiinjäämisvietistä, mutta eskarissa siitä ei ole mitään hyötyä. Päinvastoin, siellä kehutaan hyökkääjälapsia, jotka väkivaltaisesti nappaavat pienemmän kädestä soittimen lällätellen samalla raikuvasti. Sellaisia kansalaisia maailma kaipaa eikä mitään yksikseen nyhjääviä uiveloita!

Mitenköhän moni vanhempi on tänäkin keväänä jo joutunut itku kurkussa selittämään kaikkitietävälle psykologille tai erityislastentarhanopettajalle, että lapsessa ei ole mitään vikaa, vaikka hän on hitaastilämpiävää ja hiljaista laatua. Sellaisista kehittyy vuosien mittaa varsin kelvollisia tilintarkastajia, tutkijoita ja hammasproteesien valmistajia.  Heitäkin tarvitaan. Lopettakaa siis kilttien ja vähän syrjäänvetäytyvien vainoaminen ja keskittykää vaihteeksi tarjoamaan apua niille, jotka huutavat, tönivät ja kiusaavat. Tiedämme, että eskariopettajat käyttävät heistä adjektiiveja reipas ja eläväinen, vaikka me maallikkopsykologit hoemme kirjainyhdistelmää ADHD. Ai niin, eihän lapseen saa koulukypsyystesteissä leimaa lyödä - paitsi jos hän on ujo, sen saa sanoa ääneen ja sillä saa pelotella. Sellainen ei kuulemma koulussa pärjää, vaan pitäisi jäädä vielä vuodeksi eskariin opettelemaan tärkeitä koulutaitoja eli nipistämistä, karjumista ja muiden vahingoittamista.

Voi olla, että me nyt vähän kärjistämme asioita, mutta valitettavasti olemme jälleen kerran juuri niiden asioiden äärellä, joihin olisi syytä puuttua. Tiedämme, että on mukavampi etsiä ja korjata pikkuvikoja sen sijaan, että ammattitaitoa käytettäisiin sen hankalimman lapsen auttamiseen.

Meillä on meneillään pinkki kausi ja olemme pukeutuneet niin raivoisan värisiin asuihin, että itselläkin silmiä kirvelee. Saattaa olla, että kuvassa ihan vähän laulamme laulua "Kutakuinkin neljäkymmentäkolme pientä elefanttia marssi näin".
 

perjantai 8. maaliskuuta 2013

8.3. Pirjo ja Purjo eivät aio harrastaa

 photo c95611a1-aafd-426f-b9d7-9c2f71cdc356_zps4db6cf28.jpg

Kevät on selkeästi jo pitkällä, koska hyvä ystävämme noronakkeli Norbert on pyrähtänyt talvilevoltaan uuninpankolta kanssamme portaille. Häntä ei pelota edes Pirjon paitaan aplikoitu apina.

Olemme viime päivinä saaneet kuulla kaikenlaisista omituisista harrastuksista, joista ensimmäinen liittyy lintuihin. Siksi kutsuimme Norbertinkin mukaan kummastelemaan, mitä kaikkea ihmiset tekevät, kun heillä on liikaa vapaata aikaa. Lintubongaus eli tipusten tirkistely on ollut jo pitkään tietynlainen eliittiharrastus, johon liittyvät kalliit kaukoputket, turhanaikaiset citymaasturit ja vihreät maastopuvut, joita käytetään vain pari kertaa vuodessa eli silloin, kun kännykkään liitetty kutsuhälytin kertoo jonkun nirppatilhiäisen olevan katseluetäisyydellä. Koska suurin osa linnuista on jo kuvattu ja videoitu, on tästä lajista on kehitetty uudenlainen versio, jossa katselun sijaan kuunnellaan ja äänitetään lintujen laulua.

Lintubongaushan on laji, jossa asetutaan kevät- tai syysmuuton aikaan auringonnousun tienoilla johonkin pellonreunaan tai lintutorniin katselemaan siivekkäitä olentoja linssien läpi. Jalostuneemmassa vaihtoehdossa kiikarien sijaan mukana kannetaan mikrofoneja ja nauhureita, joiden avulla pyritään saamaan talteen räkättien ja naakkojen ääntelyn epätavallisimmatkin vivahteet. Voimme kuvitella, miten alan vannoutuneimmat harrastajat istuvat iltakaudet onnesta ymmyrkäisinä kerrostalokennoissaan ja ämyrit täysillä kuuntelevat nauhoitettua varisten raakkumista ja harakoiden käkätystä sen sijaan, että menisivät ulos kuuntelemaan ihan samoja ääniä. Siinä samalla he tietenkin tekisivät vertailuja siitä, miten pohjanmaalaisen harakan räkätys poikkeaa savolaisen lajitoverin ääntelystä aivan kuin linnuilla olisi aavistustakaan maakunnallisista murre-eroista.

Toinen kuulemamme kummallinen harrastus on jousiammuntaratsastus. Siinä leikitään intiaaneja eli istutaan hevosen selällä (mielellään liikkuvan) ja samalla ammuskellaan nuolia ympäriinsä kuin lännenelokuvissa ikään. Tarkoitus on osua maalitauluihin tai vihollisiin, ihan miten tahansa, mutta emmepä haluaisi jokamiehenä moiseen yhdistelmään metsässä törmätä. Marjametsässä kykkiessään ei kukaan halua joutua nuolisateeseen. Jotkut ovat jalostaneet tämänkin lajin pitemmälle eli ajelevat nahkaliivi päällä moottoripyörällä ympäriinsä ammuskelemassa vähän ärhäkämmin. Siihenkään lajiin emme haluaisi tutustua.

Pysähdyimme yhdessä pohtimaan, mitä kaikkea epätavallista voisimme harrastaa vain siksi, että kukaan muu ei ole sitä keksinyt tehdä. Vaikuttaa siltä, että kaikki outo ja vaarallinen on jo keksitty. On kaikenlaista alamäkipyöräilyä, kalliokiipeilyä ja laskuvarjohyppyjä korkeiden rakennusten katoilta. Kaikkiin niihin tuntuu liittyvän vakava vammautumisen vaara, jota vähätellään, ja koska me haluamme pitää kaikki raajamme ehjinä, jätämme moiset harrastukset väliin. 

Sen sijaan mietimme, onko kukaan keksinyt harrastaa vaikka lehmälaidunpiknikkejä, joissa nautaeläimiä ja usein myös sähköpaimenta uhaten asettaudutaan laitumelle ruutuhuovalle syömään eväitä pyrkien olemaan välittämättä ympärillä hyörivistä lehmistä. Talvella autiolla hangella se olisi helppoa, mutta kesällä kysyttäisiin jo ihan vähän uskallustakin ja joskus myös vankkaa hajunsietokykyä. Toinen käsitääksemme aika vähälle huomiolle jäänyt harrastus on hyttysten rengastaminen, jossa lintujen rengastamisen tapaan asetetaan hyttysen tai muun öttiäisen johonkin raajaan pikkuruinen rengas, jonka avulla kyseinen hyönteinen voidaan tarvittaessa tunnistaa ja sen liikkeitä voidaan seurata. Jos ei saa lentäviä eläimiä kiinni, voi vaihteeksi kokeilla samaa vaikka muurahaisiin. Siinä saisi kesänsä kulumaan varsin mallikkaasti.

Noronakkeliystävämme Norbertia ei onneksi ole kukaan rengastanut, joten hän on taas kevään koittaessa valmis asettumaan marjapensaiden lähelle tarkkailemaan rastaita ja muita marjoille persoja tapauksia. Voisimme kokeilla häntä myös jäniksiin, koska muutama pitkäkorva on ottanut puutarhamme reviirikseen ja papanoi täysin häikäilemättömästi ympäriinsä. Ehkä Norbertin terävä katse karkottaisi loikkivat häiriköt hieman kauemmas.

 

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

6.3. Paita on sininen ja valkoinen ja tähtösiä täynnä

 photo 2ff9dae6-5e1a-4e90-9581-0cd8d0027a1f_zps20afe162.jpg

Joskus huomaamme, että vaatevarastomme sisältää pelkästään vaaleanpunaisia röyhelöitä tai muuten hempeitä asuja. Päätimme korjata tilanteen, tilasimme Nimipyyhkeeltä vinon pinon kankaita ja laitoimme ompelijan töihin. Ensimmäisenä syntyivät nämä tähtiset kokonaisuudet. Purjon asu on vaihteeksi kokonaan samaa kangasta, mutta Pirjon vaatteessa on yhdistelty maritrikoota ja yksiväristä puuvillatrikoota sekä lisätty sen verran tähtiä, että pysytään yhtenäisessä linjassa. Täytyy myöntää, että vaihteeksi nämä ovat vallan piristäviä ettemme sanoisi, että melkein urheilullisia.

Urheilua tai liikuntaa emme ole alentuneet viime päivinä harrastamaan. Ulkona on lunta, jäätä, ajoittaista vesisadetta ja muutenkin kaikin tavoin hankalaa. Kaiken lisäksi säätiedotuksissa uhkaillaan jatkuvasti myrskyllä, lumipyryllä tai vähintäänkin vaarallisella nollakelillä, joten olemme katsoneet oleilun sisätiloissa olevan ainoa turvallinen vaihtoehto.

Joskus muinoin television meteorologit heiluttelivat käsiään kaaressa sinne ja tänne ja vakuuttivat vakavin kasvoin, että korkeapaine on saapumassa tai matalapaine väistymässä, mistä johtuu sitä ja tätä. Nykyisin sääennustuksissa ei tyydytä toteamiseen, vaan kuvaillaan yksityiskohtaisesti, millainen tappajamyrsky on saapumassa lamauttamaan länsirannikon. Kuulijoita kehotetaan varautumaan kahden viikon muonavarastolla ja tarkistamaan, että perheelle riittää juomavettä ja kynttilöitä siltä varalta, että yhteiskunta ajautuu sähkökatkojen takia yli yön kestävään kriisiin.

Me kaipaamme niitä aikoja, jolloin säätä ennustettiin ja sillä selvä. Jos lumipyry sattui olemaan erityisen sakea, ei sen mahdollisuudella erityisemmin peloteltu. Liikenteessä olevat ymmärsivät, että nyt hiljennetään vauhtia ja ajellaan varovaisesti. Talveen kuuluu kaikenlainen lumentulo raekuuroista pehmoiseen lentelevään pakkaslumeen, mutta nyt tuntuu, että jokainen pilvinen päivä on henkilökohtainen uhka ja rangaistus kaikille, jotka uskaltavat työntää nenänsä ulos ovesta. Ja jos odottaa innolla aurinkoisia kevätpäiviä, kuulee kyllä välittömästi meteorologin varoituksen siitä, miten otsonikerroksen oheneminen yhdessä hangesta heijastuviin valonsäteisiin aiheuttaa vähintäänkin lumisokeutta, jos ei peräti jotain pahempaakin.

Sisällä on helpompaa. Ainakaan toistaiseksi ei Pekka Pouta ole huomauttanut, että sängyn alta on saapumassa pölypalleroiden pilvi, joka saattaa aiheuttaa aivastusreaktioita kaikkein herkimmissä allergikoissa. Mette Mannonen ei ole lausunut yhtäkään varoituksen sanaa siitä, että talon eteläpäädyssä sijaitsevan keittiön pakastimesta löytyvä mutakakku voi yllättää täyttävyydellään, mikä tila saattaa jatkua tuntikausia etenkin silloin, jos kyseistä kakkua tulee syöneeksi enemmän kuin kolme palaa. Täällä kotona me olemme selkeästi turvassa kaikelta pahalta!

 

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

3.3. Pirjo ja Purjo kahvittelevat Tarja Halosen kanssa

 photo 566f1c66-e70f-43b5-860c-bcda30db6cca_zps7ee32a21.jpg

Joskus sunnuntaisin on niin tylsää, että kutsumme jonkun ajankohtaisen hahmon kahvittelemaan tai oikeastaan mehuilemaan kanssamme. Tänään päätimme rupatella hetkisen Tarja Halosen kanssa. Laitoimme päälle vähän pyhäisempää asua eli turkoosit satiinimekot, joiden yläosassa on perhoskuviot (paitsi Purjolla, hänellä on mitälie kukkia edessä ja puolikas siipi takana). Tarja on pukeutunut hieman rennommin, vaikka yritimme etukäteen valistaa, että kyseessä ei ole mikään kesken sunnuntaisen kävelylenkin piipahtaminen kavereitten luokse vaan astetta arvokkaampi tilaisuus. Ehei, Tarja saapui meille kauppakassia huolettomasti heilutellen ja vieläpä ilman pipoa.

Päivänpolttavien poliittisten ja filosofisten kysymysten sijaan keskustelimme kissankasvatuksesta ja Hakaniemen torikauppiaiden tarjonnasta. Olimme hieman kauhuissamme huomatessamme, että lahjaksi saatu ulkomaalainen kissanpentu vaikutti edelleenkin kurittomalta, mutta ymmärsimme viisaasti vaientaa kaikenlaiset kasvatusehdotukset ja tyydyimme nostelemaan toista kulmakarvaamme. Jos on muutaman vuoden johtanut kokonaista valtiolta, olettaisi saavan myös kissanpennun ruotuun, mutta vähän hankalalta se vaikutti. Olisikohan meidän pitänyt jostain kaivella esille luotettavan kissaterapeutin nimi ennen kuin tulokas pääsee tuhoamaan kokonaan presidentillisen asunnon?

Ihastelimme myös presidentin kauppakassia, joka oli muodikkaasti kantaaottava. Sitä emme muista, mitä mieltä kassi oli ja mistä, mutta tärkeintä lienee huomata, että se ei ole mikään luontoa tuhoava mainosmuovikassi vaan ekologisempi vaihtoehto. Muumimammamainen käsilaukku taitaa olla taaksejäänyttä elämää nyt, kun adjutantti ei enää ennätä sitä väskyä taustalla kanniskelemaan. Aina ei laukkua tarvita, sillä takin isoihin taskuihin mahtuvat kotoalähtiessä niin avaimet, kännykkä kuin lompakkokin. Emme huomanneet kysyä, olisiko taskuista löytynyt vielä kokoontaitettavat kävelysauvat, mutta emme yhtään ihmettelisi, jos olisi.

Järkevämpi lukija huomaa kyllä, että oikeastaan presidentti Tarja Halonen ei ole tullut meille käymään, vaan kyseessä on pelkkä lehtijuttu ja kansikuva. Silti kukaan ei voi kieltää, etteikö joskus ole piristävää miettiä, mistä sitä puhelisi, jos viikonloppuvieraaksi sattuisi joku muu kuin valtakunnansalin tilaisuutta mainostava henkilö. Että juttelisiko vaikka presidentin kanssa turvallisesti pelkästään kissoista ja uskaltaisiko lopuksi sanoa, että laita hyvä ihminen vaikka huivi tai villamyssy päähäsi, etteivät aivot jäädy.