sunnuntai 18. lokakuuta 2015

18.10. Pirjo ja Purjo suhtautuvat ynseästi turvapaikanhakijoihin

 photo b23b924a-d549-46ab-8aba-d2b0a5739ee1_zpsnpctgj5v.jpg

Mielenkiinnolla odotamme, mikä myrsky otsikostamme nousee, sillä sehän ei noudata mitään mediassa virallisesti hyväksyttyä linjaa. Mutta eivätpä noudata meidän turvapaikanhakijammekaan!

Olemme moneen kertaan kertoneet, miten muutamilla pikkulinnuilla, pääasiassa tiaisilla, on ikävänä tapana asettautua ikkunamme taakse laulelemaan kaikenlaisia joutavanpäiväisiä lurituksia. Talven lähestyessä ne ovat keksineet, että perinteinen talviasumus jossain kolossa tai puussa ei ole enää mitään, nyt pitää saada turvapaikka lämpöisestä hirsiseinästä. Niinpä ne ovat kilvan kanniskelleet ikkunalautojen rakoihin kaikenlaista pehmeää ja mukavaa irtonaista tavaraa kuten räsymatoista pudisteltua paksua ompeluhuonepölyä ja kankaanpalasia. Iltakaudet ne ovat raapineet seinän sisällä asumuksiaan lintujen sisustuslehtien ohjeiden mukaisesti suojaisiksi ja kodikkaiksi. Tähän tietokoneen vierelle se ääni on kuullostanut siltä kuin kymmenpäinen hiirilauma olisi valloittamassa taloa. Ei siis mukavaa.

Tänään päätimme, että koska seinän hakkaaminen, ikkunan kolistelu tai yleinen valittaminen ei saa mitään muutosta aikaan, niin on pakko ottaa itseään niskasta ja ryhtyä toimeen. Kapusimme tikapuille ja tungimme linnunmentäviin rakoihin jotain sellaista vaahtoa, joka epämääräisen kemiallisen reaktion ansiosta laajenee käsittämättömällä tavalla ja tukkii kaikki mahdolliset pesäkolot. Siitäs saitte senkin tunkeilijat, enää ette rellestä seinässämme!

Kaikille meitä ihan syystä eläinrääkkäyksestä syyttäville tiedoksi, että ensin varmistimme, että seinän sisällä ei ollut ketään laulutaitoista. Toiseksi tässä pihapiirissä on runsain mitoin erilaisia rakennuksia, joissa voi talveaan viettää, ei tarvitse tulla meidän ikkunanpieleemme. Kolmanneksi lintujen paikka ei ole sisällä talossa, ei edes mahdollisissa ulkolaudoituksen pikkuruisissa koloissa. Neljänneksi meistä on todella mukavaa purskutella sitä uretaanivaahtoa ympäriinsä ja ihmetellä, miten lystejä palluroita se tekeekään.

Nyt meillä on hiljaista. Kukaan ei viserrä tai rapistele seinän sisällä. Muutaman tuhoon tuomitun seinänsisäänhyökkäysyrityksen jälkeen lintuparvi katsoi parhaaksi siirtyä muualle. 

Valitsimme vaatekomerosta tällaiset kulkuneuvokuvioiset trikooasut ikään kuin kertoaksemme kuokkavieraillemme, että tervemenoa poispäin. Pirjon asussa on virtaviivaisia kulkuneuvoja ja Purjolla paloautoja. Huomaatteko: aurinko paistaa ja meillä on paljaat varpaat, sillä ulkolämpötila kipusi tänään yli kymmenen asteen. Emme siis häätäneet turvapaikanhakijoitamme tuuleen ja pakkaseen, vaan suorastaan epälokakuumaiseen heleään syyspäivään.

perjantai 16. lokakuuta 2015

16.10. Syvä huoli kuningatar Silvian jaksamisesta

 photo d8d2044f-0a61-4b80-bbf7-eab870824153_zpsvgm4kqn9.jpg

Ruotsiin on tulossa kuninkaallisia vauvoja ihan roppakaupalla, joten me olemme nyt hieman huolissamme siitä, miten ihmeessä kuningatar Silvia oikein mahtaakaan jaksaa ensi vuodesta eteenpäin. Hänhän on kertonut olevansa kovasti lapsirakas ja hoitavansa mielellään nykyistä kolmea lastenlastaan. Mutta että kaksi pientä siihen vielä lisäksi, mahtaa olla hovissa vipinää muutaman vuoden kuluttua! Lisäksi Silvialle tulee kovasti kiirettä neuloa kahdelle vauvalle pastelliset takit ja myssyt. Hänhän on tähän asti purkanut osan isoäitiyttään somiin neuleisiin, joihin lapsenlapset on ensimmäisissä virallisissa kuvissa puettu. Odotamme, että perinne jatkuu eikä Madeleinen lapsilta käydä hakemassa pieneksi jääneitä villatakkeja tulevien serkkujen käyttöön.

Juu, me olemme kuningasmielisiä tai ainakin prinsessamielisiä, kuten olemme moneen kertaa aikaisemminkin julki tuoneet. Siksi tämä syksy on ollut vähän kuin pitkään jatkunut jouluntienoo, kun ensin kerrottiin prinsessa Victorian raskaudesta, sen jälkeen oli prinssillinen kastejuhla ja heti perään tiedotettiin, että myös prinsessa Sofia odottaa perheenlisäystä. Hovin tiedotusyksikkö on joutunut varmaan tekemään monta ylityötuntia, että on saatu koko tiedotussuma purettua. 

Tai no jos me olemme ihan rehellisiä, niin meidän mielestämme Carl Philip ja Sofia olisivat voineet vaikka kuukauden verran odotella vauvauutisensa kanssa. Olisivat vain keskenään ja sukulaisten kanssa hykerrelleet onnesta sen sijaan, että menivät kertomaan viralliselle hovitiedottajalle koko asiaa. Tästä eteenpäin kamerat zoomataan aina Sofian vatsanseudulle ja kaikki kysymykset koskevat sitä, että miltä tuntuu ja kuka mahtaa olla tulossa ja toivotteko sitä tai tätä lahjaksi. Jos Sofia epähuomiossa hipelöi lastenvaatekaupassa vaaleanpunaista mekkoa, julistaa ruotsalainen lehdistö heti, että tyttö tulossa. Sama juttu Victorialla, jonka olisi varmaan varminta hankkia tulevalle vauvalle kaikki nettikaupoista. Muuten jokainen hänen kädessään kuvattu vauvanvaate myydään loppuu ennätysajassa eikä hänelle itselleen jää mitään ostettavaa.

Vähän meitä jännittää se, että onkohan  Daniel pari vuotta sitten kantanut Estellen rattaat vintille odottamaan uutta tulokasta vai ostavatkohan he uudet menopelit. Siinä voi kuninkaallisilla sisaruksilla olla melkoinen kilpavarustelu käynnissä, kun vertaillaan rattaiden ominaisuuksia ja renkaita ja kokoontaitettavuutta ja mitä sitä nyt siinä vaiheessa vertaillaankin. Lopulta hankitaan jotain vaikka ihan tunnepohjalta ja sen jälkeen puolet ruotsalaisvauvoista haluaa tismalleen samanlaiset. Tai jos eivät vauvat niin heidän vanhempansa ainakin. Niinhän kävi Estellen synnyttyä ja Madeleinen molempien lasten jälkeen: vauvalehtien vertailuja ei enää luettu, sen sijaan haluttiin samaa, mitä prinsessat olivat omilleen valinneet. Samalla saatiin tietyille ratasmalleille ilmaista mainosta ympäri maailman.

Me etsimme kaapista ensin jotain oikein röyhelöistä ja hempeää, mutta näin syksyllä sellaisia asuja ei oikein enää löytynyt. Onneksi ovat nämä fleecetakia tossuineen ja hattuineen. Näissä näytämme äärettömän suloisilta ja prinsessaisilta itsekin.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

11.10. Ai että pakkasta?

 photo 61d2a68e-6fbb-463e-a55a-22c48e1dd5da_zpss7l4u5zm.jpg

Radiossa varoitettiin tänään juuri ennen puoltapäivää kaikkia uusmaalaisia autoilijoita: tienpinnat ovat liukkaita pakkasen takia! Että sitten tiesitte te kaikki kesärenkailla pitkin eteläisintä Suomea luistelevat autoilijat. Ilman virallista tiedotetta ette olisi ikinä saaneet tietää, miksi autonne hakeutui ojanpohjalle kaikista epätoivoisista ratinkääntöyrityksistä huolimatta. Kiusallammekin  laitoimme päälle oranssit uimapuvut muistuttamaan siitä, sisätiloissa on yllättävän lämmintä. Miksi siis mennä uhkarohkeasti ulos, kun voi viettää päivänsä sisällä.

Sitä paitsi meillä ei ollut ollenkaan kovin kylmä pihallakaan. Ihan hyvin tarkeni ilman hanskoja pärryytellä trimmerillä viimeisiä nokkosia matalaksi ja siinä sivussa kiusata jotain pikkutiaisia, jotka ovat päättäneet viettää talvensa huoneemme ikkunanpieleen kaivautuneina. Tyynen rauhallisesti kaivelimme (tässä vaiheessa jo käsinein varustettuina) pesäntekotarpeita pois lautojen välistä välittämättä lainkaan turhautuneiden rakentajien sirkutuksesta ja hyörinästä. Lehdissä on kirjoitettu jotain yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä, mutta se ei tarkoita sitä, että meidän kotimme olisi automaattisesti myös jonkun toisen kodin aihiona.

Me suunnittelemme jo täyttä päätä kaikenlaista kivaa loppusyksyksi. Esimerkiksi matkaa niin kauas, ettei siellä taida kasvaa pippurikaan. Koska olemme kaikista muutoksista pitkään ja hartaasti huolissa suorastaan kieriskeleviä, tuskailemme jo nyt sitä, että myöhästymme jostain tai unohdamme jotain tai muuten vain tapahtuu asioita, joita ei ole otettu huomioon suunnitelmassa A, B, C tai D. Toiset lähtevät matkaan ostamalla lipun, pakkaamalla laukun ja lähtemällä noin vain menemään, mutta me otamme reissaamisestakin kaiken ikävän irti. Mutta matkasta lisää joskus myöhemmin. Ennen sitä pitää päättää, olisiko huone hotellin 38. kerroksessa mukava vai ei.

 

tiistai 6. lokakuuta 2015

6.10. Posti ei petä - tänäkään vuonna

 photo a27d7994-53a4-4e18-aa5c-c2b477503467_zpspchnrbf5.jpg

Meidän ikuisuusvalitusaiheemme on Postin toiminta. Joskus tuntuu siltä, että olipa nimi mikä tahansa - Itella tai Posti tai jotain muuta - niin lakisääteisten tehtävien hoitaminen on vuosi vuodelta ankeampaa ja asiakasepäystävällisempää. Kirjeitä on kadonnut, paketteja jätetty toimittamatta ja sokerina pohjalla tai rusinana pullan päällä, ihan miten tahansa, on kirjeiden jumittaminen postitoimistoon.

Eräs henkilö muutti ja teki kaikkien taiteen sääntöjen mukaisen ilmoituksen postille ja maistraattiin ja ystävilleen ja kenelle sitä nyt on tapana muutosta ilmoittaa. Ihan joka paikkaan hän ei viestiä laittanut, koska oletti, että posti kyllä huolehtii omasta osuudestaan ja laittaa mahdolliset harvalukuiset kirjeet lupaustensa mukaisesti eteenpäin uuteen osoitteeseen.

Kului kuukausi. Muuttaja ihmetteli, miksi ei saanut mitään tietoja Kelasta tai sähkölaitokselta, vaikka opintotukipäätöstä ja virallista varmistusta sähkösopimuksen irtisanomisesta vielä kovasti odoteltiin. Nettitietojen mukaan Kela oli lähestynyt muuttajaa juuri ennen virallisen osoitteenmuutoksen tekemistä, joten kirjeen olisi jo pitänyt olla perillä. Totuuden nimissä on kerrottava, että se päätös toki näkyi jo muuttajan omissa tiedoissa, mutta virallinen kirje uupui edelleen. Sama sähkösopimuksen kanssa: irtisanomisilmoitus on lähetetty, mutta missä ihmeessä se mahtaakaan vaeltaa.

Salaisuus ratkesi syyskuun viimeisten päivien tienoilla. Muuttaja sai kerralla kuukauden kaikki postit muovilenkillä yhteen niputettuina. Siis vasta silloin saapuivat perille kirjeet, joiden olisi pitänyt olla perillä jo syyskuun alussa, mutta joita ystävällinen postilaitos oli marinoinut viikkotolkulla. Siellä tuli kaivattu työtodistus, oppilaitoksen virallisia tiedotteita ja postikortti, joka oli lähetetty ennen elokuun puoliväliä. Hiphurraa, ne eivät olleetkaan kadoksissa vaan hyvässä tallessa omassa lokerossaan postissa odottamassa sitä, että niiden sisältämiin asioihin ei enää voi reagoida. Vasta sitten, kun kaikki mahdolliset valitusajat jne. on varmasti ohitettu, vaivautui postinjakaja lykkäämään kirjeet eteenpäin. Mutta ähäkutti - kirjeissä ei ollut ainuttakaan laskua, josta olisi jo lähetetty huomautus ja joiden maksamattomuuden ansiosta muuttaja olisi menettänyt luottotietonsa.

Missä oikein on nykypäivänä ylpeys hyvin tehdystä työstä? Ei ihme, että kirjeiden määrä pienenee kuukausi kuukaudelta, kun  postissa tehdään ihan kaikki mahdollinen, ettei kukaan heidän palvelujaan käyttäisi. Silloin harvoin kun erehtyy oikeaan postikonttoriin, tyrkytetään siellä postimerkkien ostajalle ylihintaista suklaata, heijastimia ja hassunhauskoja tarroja, mutta se perinteinen työtehtävä eli kirjeiden vieminen lähettäjältä vastaanottajalle on kokonaan unohtunut.

Onneksi postin leväperäisestä toiminnasta johtuva kirjeiden pitkä kuljetusaika ei tällä kertaa ei saanut aikaan mitään peruuttamattoman kamalaa. Meidänkin kiukunpurkauksemme jää lyhytaikaiseksi kunnes taas torstaina saamme Kodin Kuvalehden, jonka kansi on rutuille rypistetty ja osittain revennyt. Jostain syystä postinjakelijamme vihaa kyseistä aviisia eikä suostu tuomaan sitä perille siistinä ja lukukelpoisena. Ehei, joka toinen viikko hän ryttää, rutistaa, repii ja silpoo lehteämme aivan kuin sen arvot eivät vastaisi hänen maailmaansa ollenkaan. Jostain syystä Kauppalehti Optio tai ilmaisjakelulehti  Pirkka eivät koskaan koe samaa kohtaloa.

Tänään valitsimme asuiksemme pinkkiä ja turkoosia, koska näitä värejä ei syksyssä yleensä ole. Maailma ulkona on ruskea, keltainen ja oranssi eli todella kaukana näistä väreistä. Pirjon liivihame on velouria, Purjon puuvillaa. Kukkia ja muumeja ei voi koskaan olla liikaa.