sunnuntai 26. tammikuuta 2014

26.1. Mikä sull on jänönen, kun et enää hyppele?

 photo 7900d6c5-073a-4dfb-9525-de9d9754a52a_zps62183e46.jpg

Osasyynä hyppelemättömyyteen voi olla se, että menit perjantaina poukkaamaan suoraa automme alle ja samalla onnistuit iskemään täysmuoviseen 25 asteen pakkasen tönköksi jäädyttämään puskuriin jäniksenmentävän reiän. Ihan vaan tiedoksesi: olet (tai olit) kalleinta tietämäämme riistalihaa. Lievästi sanoen ottaa päähän. Tosin tämä tapahtuma lähensi meitä kaikkien niiden rekkakuskien kanssa, jotka ovat joutuneet osallistumaan itsemurha-autoilijan viimeisten hetkien seuraamisen (ja tämä siis mitenkään heidän traumaattista kokemustaan vähättelemättä). Jostain tuntemattomasta syystä jänis ryntäsi automme eteen tienpientareen pusikosta ja kääntyi ratkaisevalla hetkellä tuijottamaan kohti meitä. Jarrut vain kirskuivat ja sitten rysähti, mutta selvästi se tuijotti meitä vihaisesti.

Edessä on siis yhteydenotto vakuutusyhtiöön, korjaamoon ja ties minne, koska tuollainen reikä ei voi pitemmän päälle olla autolle kovinkaan terveellinen. Nykyautoissa irrotetaan koko puskuri ja vaihdetaan se toiseen, jolloin kustannusarvio sellainen, että se hirvittää edes ajatella. Samalla odottelemme jäniksen perikunnan mahdollisia korvausvaateita, koska kyseinen hyppelijä vaikutti ainakin kokonsa perusteella klaaninsa päämieheltä. Sellaisten perilliset ovat aina arvaamattomia. Meillä oli onneksi matkassa mukanamme todistaja, joka voi juhlallisesti vakuuttaa, että tilanne oli niin arvaamaton ja yllättävä, ettei siinä keskellä tietä voinut kuin jarruttaa, yrittää väistää ja toivoa, että ei rysähdä. Joskus toiveet eivät toteudu.

Vaatepuoli ei ole kovin kaksisesti kuvattu. Pirjolla on sinikirjavalla fleecellä vuoritettu puuvillahaalari, jossa on eteen aplikoitu joku vuorin sävyjä toistava öttiäinen. Purjolla on punainen fleecehaalari, jossa on Hello Kitty -kuvio. Sukat muistimme laittaa jalkaan ja pipon päähän, mutta tätä muovia naputellessa eivät kintaat tulleet matkaan mukaan.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

22.1. Onnea niille, jotka onnen ansaitsevat

 photo 4bda030d-4ac6-4887-85c1-8d46ac278c76_zpsfb78156b.jpg

Kimaltavissa juhlamekoissa onnittelemme kaikkia niitä, joille haluavat olla ensimmäisiä ja siksi valitsivat syntymäkuukaudekseen tammikuun.

Purjon asussa on yhdistetty pinkkiä vuorisilkkiä ja hopeanhohtoista pitsiä Pirjon valittua paljetein koristellun kultaan vivahtavan pitsin, joka saa ansaitsemansa kontrastin valkoisesta alusmekosta.

Pyydämme saada kiinnittää huomiotanne ihastuttavaan pinnatuoliin, joka vielä pari viikkoa sitten oli 70-lukuisen keltainen, mutta on nyt saanut uuden, modernimman värin. Työlästähän se oli, koska maalaus tehtiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan hiomisineen ja puhdistuksineen ja pohjamaalauksineen ja mitä kaikkia vaiheita sitä nyt onkaan olemassa ennen kuin lopputulos on täydellinen.

lauantai 18. tammikuuta 2014

18.1. Pirjo ja Purjo esittelevät navettahaalarinsa

 photo 7f9f7bbe-b396-473b-8465-5271421672e5_zpse5585cb2.jpg

Luulitte tietenkin, että esittelemme haalarimme niiden autenttisessa ympäristössä. Olitte valitettavan väärässä. Pakkaspäivien kunniaksi asetuimme kuvattaviksi ulos (toivottavasti huomaatte panna merkille, että meillä on sekä varpaat että sormet piilossa).

Seisomme hopeapajun raunioilla eli lahon kannon sisällä. Jos muistatte, niin 14.12.2013 kerroimme pihapiirin myrskytuhoista. Sittemmin vaurioitunut pihtakuusi on kaikkien metsuritaiteensääntöjen mukaan onnistuttu kaatamaan siten, että yksikään puhelin- tai sähkölinja ei katkennut ja lähirakennusten katotkin säilyivät ehjänä. Kyseinen puu romahti hallitusti ja suunnitellusti pihatielle, mistä se sittemmin siirrettiin autuaammille polttokattilamaille.

Pihassamme oli kuitenkin tietämättämme vallinnut symbioosi, jossa Juha Tapion laulun sanoja lyhennellen "Kaksi vanhaa puuta, sateen pieksemää.  Jossain alla maan ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan." Samalla hetkellä, kun pihtakuusi kumahti maahan, horjahti ikivanha hopeapaju, korahti ja heittäytyi maahan hänkin. Tämä tosin ei tapahtunut hillitysti ja hallitusti vaan enemmänkin päinvastoin eli samalla meni nettipiuha, katon reunaa, melkein pesuhuoneen ikkuna ja ruusupensas. Mellä ei ole kovin tuoretta kuvaa tästä puusta, mutta oheisesta kesäotoksesta voitte päätellä, että kyseessä oli melkoinen vonkale, jos pajusta nyt niin voi sanoa.

 photo b958bae6-7ddd-490f-b953-4e599174287d_zps9b6bb484.jpg

Tarkempi tutkimus paljasti, että hopeapaju oli lahompi kuin meidän päämme. Sitä piti käytännössä pystyssä enää pelkkä pinnan tukeva kaarnakerros, kaikki muu oli ruskeaa höttöä, siis tälläistä, mitä vasten kuvassa nojailemme. On ollut suoranainen ihme, ettei paju aikaisemmin ole päättänyt päiviään. Nähtävästi se oli odotellut, että joku ajaa autonsa heittäytymisetäisyydelle, jolloin turmion määrä olisi maksimoitunut. Olemme siten menettäneet pihasta kaksi puuta, jotka pitää ensi keväänä jotenkin korvata uusilla. Onneksi siihen on vielä aikaa. Autot meillä on vielä tallessa!

Haalarimme ovat siis mallia navetta. Siksi yksityiskohdatkin ovat mahdollisimman niukat, koska karjasuojassa ei vaatteissa saisi olla  vaarallisesti tarttuvia lenkkejä, hulmuavia helmoja tai mitään muuta sellaista, minkä vasikat voisivat syödä tai imeskellä likomäräksi. Kuvioita sentään saa olla, joten Pirjolle aplikoitiin Hello Kitty -kuvio ja Purjolle nalle. Näissä voi varsin hyvin ulkoillakin, jos sellainen olo sattuu joskus  tulemaan.

Erityisesti kannattaa huomata pipomme. Ne on tehty aidosta rehunvalmistajan mainostuotteesta, emmekä panisi lainkaan pahaksemme, jos tästä blogimainonnasta saisimme palkkioksi pari lavallista jotain pikkumullin herkkua tai vastaavaa. 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

15.1. Pirjo ja Purjo - huonon palvelun magneetit

 photo ac653433-99f5-4403-8a1d-dde6a10143da_zps20a67abc.jpg

On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Toiset sanovat vajaan vesilasillisen nähdessään, että juomalasi on puoliksi täynnä, toisten mielestä lasi on puolityhjä. Sitten olemme me, joiden mielestä lasi on puoliksi tyhjä, mutta ei siinä vielä kaikki, koska se vesi on oikeastaan juomakelvotonta nestettä, joka joko läikkyy tai vuotaa mihin sattuu, haisee pahalta, maistuu yököttävältä, sotkee kaiken ja tarjotaan ihan väärään aikaan. Arvasitte oikein: me keräämme pettymyksiä ja olemme jo etukäteen varautuneet siihen, että huonosti tässä käy.

Erinomainen esimerkki tästä on asiointimme metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Emme ole aikaisemmin erityisemmin mainostaneet tätä, mutta me omistamme noin kaksikymmentä puuta kaukana kodistamme. Olemme siten yltiötunnepohjaisia etämetsänomistajia, joilla ei ole mahdollisuutta kovin usein käydä tervehtimässä mäntyjään, mutta jotka muistavat kaikissa mahdollisissa käänteissä kertoa, miten tärkeitä ne ovat. Joulukuinen myrsky kävi kuopsaisemassa muutaman rungon nurin, ja koska menimme uskomaan metsänhoitoyhdistysten yhteiselle nettisivulle kirjoitetun mainostekstin "Ei sellaista metsätalouteen liittyvää palvelua, ettet saisi sitä omasta yhdistyksestäsi", niin soittaa rimpautimme kaukaiseen metsätoimistoon toiveenamme saada apua.

Vastaus oli yllättävä. Neuvoja ehdotti, että menisimme itse katsomaan, mitä on tapahtunut. Jos emme osaa tarkasti kertoa tuhokohdetta, on hänellä kovasti vaivaa kävellä pitkin ja poikin metsässä ja tässä olisi kaikenlaista muutakin työtä tehtävänä. Vakuutusta varten voimme itse arvioida tuhot eikä kukaan nyt osta myrskypuita, joten puukaupankin kannalta metsäänmeno on aika lailla turhaa.

Vai tämmöistä on nykyaikainen metsänomistajien palvelu, me ajattelimme. Pitänee ottaa yhteyttä sinne metsänhoitoyhdistysten sivuille ja kertoa, että sloganinsa "Mhy:t ovat jäsentensä täyden palvelun metsätaloja" on  syytä korjata totuudenmukaisempaan muotoon "Metsänhoitoyhdistykset ovat jäsentensä täyden itsepalvelun metsätaloja". Väitettiinhän siellä sivuilla lisäksi, että "Metsänhoitomaksulla varmistetaan kaikille metsänomistajille mahdollisuus saada metsien hoitoon ja käyttöön liittyvää palvelua ja neuvontaa", mutta ei meillä oikeasti käynyt mielessä, että se neuvonta olisi sitä, että mene itse metsääsi ja palvelu sitä, että valitellaan ehdotetun toimeksiannon vaivalloisuutta.

Juu, paha mieli jäi ja syvä tuohtumus valtasi moneksi tunniksi.

Jotta pettymysten määrä maksimoituisi, käytimme autoamme määräaikaishuollossa. Se jos mikä on asia, joka jokaisen tulee tämän tästä kokea, koska mikään ei toimi niin arvattavan huonosti kuin valtuutettu merkkiliike. Kerran on autostamme unohdettu joku ohjastehostimen nesteisiin liittyvä putki avoimeksi, jolloin ratista tuli hirvittävän raskas ja koko auto piti sellaista meteliä, että lähiseudun mummot etsiytyivät varmuudeksi pommisuojaan. Toisella kerralla ystävällinen korjausmies jätti työhanskat konepellin sisään akun päälle vähän kuin ylimääräiseksi bonuspalkinnoksi tai merkiksi siitä, että työt ovat vielä kesken. 

Tällä kertaa huollossa unohdettiin tehdä osa ehdottoman tärkeistä vaihtotoimista, jonka vuoksi piti varata uusi aika seuraavalle viikolle. Jotenkin sitä olettaisi, että kun huoltokirjassa kerrotaan määräaikaishuollossa tehtävät kommervenkit, niin lukutaitoisin asentaja yrittäisi saada selvää siitä, mitä tällä kertaa oikein piti tehdä sen sijaan, että lisätään tuulilasinpesunestettä ja siirretään kuljettajan penkkiä sen verran, että auton omistaja luulee jonkun pitkäsäärisen ajelleen autolla edes 50 metriä. 

Juu, paha mieli jäi tästäkin. Tiedossa on turhaa vaivaa, ylimääräisiä kilometrejä ja ajanhukkaa. Paha on maailma, jossa pettymys seuraa toista, vaikka siihen on miten varautunut. 

Etsimme synkimpiä mahdollisia vaatteita ja päädyimme näihin eläinkuvioisiin trikooasuisin. Pöllöiksi ja apinoiksi me haluaisimme muutamia asiakaspalvelijoita kutsua, mutta se olisi epäkohteliasta. Kutsumme silti.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

12.1. Pirjo ja Purjo kaivavat taistelukirveen esiin

 photo 4cb55e55-e339-4850-a624-3133180e11b0_zpscae1f101.jpg

Olemme kertoneet teille leikkisästä taistelustamme kylmyyden sisätiloihin ajaneita hiiriä vastaan. Tähän asti olemme suhtautuneet näihin pikkujyrsijöihin kohtuullisen rauhallisesti, koska ne ovat pysytelleen kotimme ns. julkisissa tiloissa kuten eteisessä tai kuistilla. Tänään ne kuitenkin ylittivät hyvän maun rajat ja saivat meidät miinoittamaan koko kotimme herkkävireisillä loukuilla.

Heräsimme aamulla rapinaan, joka kauhuksemme kuului makuuhuoneemme lattialta eikä suinkaan esimerkiksi ikkunan takaa. Erittäin törkeäkäytöksinen hiiriyksilö oli päättänyt hakeutua huoneemme kiiltävälle lattialle raapimaan terävillä kynsillään naarmuja niin parkettiin kuin meidän hienohipiäiseen sieluumme. Järkytyksestä toivuttuamme tömäytimme jalkamme lattiaan niin että kumaus kävi, ja säikähtänyt veijari pakeni jonnekin lipaston taakse. Tietysti siellä uuninkulmassa on pikkuruinen lokonen, josta on hyvä raukkamaisesti seikkailla ympäriinsä asukkaiden nukkuessa.

Pidämme tätä sodanjulistuksena! Jos joku hiiri katsoo, että sillä on oikeus hyökätä huoneeseemme, kun olemme kaikkein haavoittuvimmillamme eli umpiunessa, niin se saa totisesti tuta karmean kostomme. Jo nyt olemme virittäneet kaikki mahdolliset loukkumme (yhteensä muuten 8 kpl, ei pidä väittää, ettemmekö olisi varautuneet) ja huomenna menemme ostamaan kaupasta giljotiiniksi nimettyjä ansoja. Lisäksi olemme vakavissamme harkinneet myrkkyjen hankkimista tai vaihtoehtoisesti taloamme kiertävän (joltain karanneen) kotikissan päästämistä sisätiloihin. 

Loukuissa meillä on tarjolla suklaata, koska nykyhiiret eivät juustosta perusta, vaan nauttivat mieluummin lihottavampia sokeripommeja. Jossain suositeltiin jopa hunajan tarjoamista, mutta meidän mielestämme se olisi jo hemmottelua. Eteisen juustonpalat on joka yö käyty napsimassa, joten kyseessä on erittäin ovela ja kaikesta päätellen myös erittäin kevyt tapaus, joka toki saattaa myös napata juustot kiinalaisilla syömäpuikoilla, jotta ei itse narahtaisi loukun lamaamaksi.

Koska emme halua hiiren kapuavan housunlahkeesta sisään, laitoimme jalkaamme sukkahousut. Purjolla on todella mietitty asukokonaisuus, jossa mekon yläosa on samaa kukkaraitakangasta kuin sukkahousut. Pirjo tyytyy vaatimattomampaan kokonasuuteen, jossa tosin sukkisten sininen toistuu mekon ruusuissa.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

8.1. Joulukuusi vietiin pois, pois, pois

 photo f711d781-41f3-4d43-8c3c-663ea6573258_zpsbcff9a32.jpg

Sinne lähti, ulos ovesta, joulukuusemme, joka tänä vuonna oli mallia leveä ja tuuhea. No joo, saattaa olla, että kuvassa ei ole meidän kuusemme, mutta aina voi niin väittää, koska teillä ei kuitenkaan ole täsmällistä tietoa asiasta. Tämä on hellyttävällä tavalla nostalginen viritelmä, josta huomaa, että koristelijalla ei ole ollut mitään erityistä joulun teemaväriä, kuten blogisteilla nykyisin tapana on.

Leveitä ja tuuheita olemme mekin joulunpunaisissa asuissamme, joista tässä ensimmäisessä kuvassa ylin kerros eli liivihameet. Pirjolla on Hello Kittyä koko puuvillakankaan laajuudella ja Purjolla Marimekon jonkunnimisestä raitakankaasta rimpsuhelmainen essu, jossa voisi vaikka leipoa piparkakkutaloa, jos vielä sattuisi olemaan joulua edeltävä aika.

  photo cf187619-9fd2-4448-b3a8-a81b487d226c_zps8b4a1a63.jpg

Mutta mitä löytyykään liivihameiden alta! Pirjolla on maailman ihanin ja pehmein plyyshihaalari, jossa on takana tarrakiinnitys. Tämä on kätevä, helppo pukea päälle ja lämmin. Purjolla puolestaan on puuvillatrikoinen haalari, joka on samaa mallia kuin Pirjonkin, mutta tässä on tehosteena Tiimarin alennusmyynnistä ostettua Hello Kitty -nauhaa, joka oli miellyttävässä -70% alennusmyynnissä. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin on hyvä päättää joulu vuosimallia 2013 ja jatkaa kohti uusia seikkailuja.

 photo a69cb8d4-6c26-4b12-ab05-7d7cd38498e9_zps2eb3de13.jpg

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

5.1. Pirjo ja Purjo kokevat Pukkilan Siwan

 photo 8e68b526-c333-4440-8556-7a7b6e43414f_zpsa8d97d33.jpg

Olemme joskus aikaisemminkin kertoneet, miten omalta mukavuusalueelta poistumista pidetään jotenkin kehittävänä ja kasvattavana kokemuksena. Me päätimme tänään tehdä jotain omasta tylsästä elämästämme poikkeavaa, ja koska kaikkien aikaansa seuraavien blogistien nykytrendinä on tavaran vähentäminen ja shoppailun halveksiminen, ryntäsimme toisinajattelijoina sunnuntain kunniaksi kaupoille.

Emme hyväksy pyhäpäivien ostoksillakäymistä, koska meistä sunnuntaiaukiolossa on aina jotain liian modernia, mutta nyt olimme ns. pakkotilanteessa. Koska halusimme päättää päivämme (vain tämän päivän, ei kaikkia, joten olkaa huoleti) yhtä kokemusta rikkaampina, suuntasimme kohti Pukkilan Siwaa.

Luitte aivan oikein. Emme ole koskaan aikaisemmin siellä käyneet, mutta koska ns. Siwa- ja Sale-matkailu tuntuu olevan tällä hetkellä kovasti muodikasta, päätimme uskaltautua tuollaiseen pahamaineiseen puotiin, jollaiset tuntuvat olevan lievästi yksinkertaisten rikollisten suosiossa. Mikä kauppa siis voisi paremmin sopia kohteeksemme juuri tänään, kun kaipasimme elämäämme lievästi jännitystä.

Oikeastaan kyseinen ostosparatiisi on suorastaan hellyttävän suloinen, suosittelemme kaikille (paitsi niille vankilatuomiota kinuaville varkaille) käyntiä siellä. Tavaraa on kuin muinaisessa sekatavarakaupassa. Huolimatta siitä, että  normiostos vaikutti olevan mäyräkoira ja lenkkimakkara, niin meitä ei silti katsottu mitenkään nenänvartta pitkin, vaikka ostoskorimme poikkesikin vahvasti paikallisten suosimasta. Tai mistä me tiedämme, olivatko muut paikkakuntalaisia, koska kaupassa vallitsi harras hiljainen tunnelma ilman mitään juoruilurupatusta. Voihan olla, että kaikki muutkin ostajat olivat ohikulkumatkalla ja poikkesivat puotiin tarkoituksenaan ottaa anoppilaan mukaan hieman omia eväitä.

Yritimme soluttautua kanta-asiakkaiden joukkoon ja teimme saman, minkä kymmenet rikollisroistot vuosittain tekevät eli laitoimme ostokset koriin, vedimme hupun päämme peitoksi, pälyilimme ympärillemme ja suuntasimme sanaakaan sanomatta kohti kassaa. Maksoimme ostokset kortilla, jotta mahdollisille jälkeemme tuleville ryöstäjille jäisi oikein pieni saalis ja palasimme kotiin tyytyväisinä kokemaamme. Matkalla näimme viisi ulkoilijaa, joista kahdella oli pipo (jos tämä nyt ketään kiinnostaa, mutta haluamme osoittaa, että olimme aistit valppaina valmiina tunnistamaan potentiaalisen siwanryöstäjän).

Julkisia liikennevälineitä ei ollut käytössämme ja yksityisautoilun kunniaksi laitoimme päällemme paidat, joissa on autoja muillekin jakaa. Taas kerran havainnollistamme, miten paljon resorin värin vaihtaminen muuttaa paidan ilmettä. Fiksumpi lukija huomaa, että myös housut ovat samaa väriä kuin paidan resorit.

torstai 2. tammikuuta 2014

2.1. Ei ehkä maailman fiksuin liikelahja

 photo 89aef721-c2b1-4c63-8179-1e10c7aa574a_zps10b24b0f.jpg
 
Kuvassa olemme me ja lievästi kyseenalainen tai vaihtoehtoisesti hurjan huumorintajuisille tarkoitettu joululahja ideatasolla mallia Ikea. Tämä epämääräisehkö laudanpalakasa on itsekoottava linnunpönttö, jonka mukana ei tullut ohjeita, ruuveja (vai nauloillako nämä pitää yhdistellä) eikä mitään selvitystä siitä, mihin mikäkin pala pitää asetella. Yhdessä laudanpätkässä on ystävällisesti somasti porattu oviaukko kotia etsivälle visertäjälle, mutta meille niin tarpeelliset valmiit ja mielellään suunnilleen oikeisiin paikkoihin poratut ruuvinpaikat puuttuivat täysin. Mistä ihmeestä me tiedämme, pitääkö pöntön katto kiinnittää kulmista vai sivuista?
 
Koska emme halua olla ilkeitä, emme kerro, mikä taho meitä muisti tällaisella todellisella jymy-yllätyksellä. Joulupukille hyvissä ajoin lähteneessä kahdeksantoistasivuisessa lahjatoivekirjeessämme ei mainittu sanallakaan pönttöjä, linnunpesiä tai edes pesäkoloja, joten voisimme melkein väittää, että tämä rennon huolettomasti valkoiseen muovikassiin pakattu lahja tuli väärään perheeseen. Toisaalta pitää ajatella, että edes ajatus oli hyvä, vaikka lahjan toteutus ei sitten osunut täydellisesti nappiin. Valmiiksi koottu pönttö olisi ilahduttanut enemmän, sillä uskomattomasti mutta todesti meillä ei ole täydellistä pientä puutyöpajaa, jossa voisimme näppärästi itseksemme viimeistellä tämän valmistalon.
 
Joulu meni hyvin, kiitos kysymästä, ja uusivuosi siihen perään sujui antoisan rattoisasti. Naapurit olivat ystävällisesti ostaneet runsain mitoin erilaisia kalliita ilotulitteita, joten saimme ihailla loistavansädehtiviä rakettielämyksiä ja samalla oikeastaan säästimme rahaa, koska emme posauttaneet omia pennosiamme taivaalle. Totuuden nimissä on tunnustettava, että paloi se sytytyslanka meilläkin. Muutama raketti oli hankittu, mutta ei mitään "ruutia maksimimäärä ja ääntä yli suositusten" -patoja tai koko taivaan valaisevia superraketteja. Mainoslehtiset tutkimme silti tarkasti ja teimme mielikuvitushankintoja pohtien, miltä näyttää "ensin hopeisina tähtinä sädehtivä ja sen jälkeen sinisinä hippusina leijaileva kukkamainen" rakettikuvio. Ihana se oli, etenkin kilometrin etäisyydeltä katsottuna.
 
Uusi vuosi ei uusinut asujamme. Aina vain samaa tylsäntasaista trikoota. Purjon paita on täynnä pikkuruisia nallekarhuja. Tätä kuosia myytiin 1990-luvulla eli viime vuosisadalla, joten älkää innoissanne rynnätkö kauppaan kankaanhankintaan. Pirjon peplumtunika on mariraitaista trikoota ja siihen on aplikoitu PUL-kankaasta (siitä kestovaippojen pintamateriaalista) yksi norsu. Huomatkaa helman söpö ympyrätikkaus. Tällä kertaa se onnistui. Yleensä erehdymme jossain vaiheessa venyttämään kangasta niin, että syntyy ommelmöykkyjä. Ne eivät ole kivoja.