26.12. HUPS - joko se joulu meni?

Vähän myöhässä mutta sitäkin lämpöisemmin: joulua!

Kuvassa olemme luonnollisesti me sekä pikkuruinen muovinen joulukuusi, jonka valot lakkasivat toimimasta kriittisellä hetkellä. Eli juuri nyt. On se silti ihan kelpoisa kuusi ja saa ilahduttaa vielä monia vuosia, kunhan ensin löydämme siihen (alennusmyynneistä) uudet lamput.

12.12. Pirjo ja Purjo ottavat kummituskuvan

Muiden valokuviin ilmestyvät Jeesuksen kasvot tai Donald Trumpin hiukset, mutta me saimme kuvaamme ikuistettua kummitusherätyskellon! Katsokaa tuota kaikkein suurinta kameran linssille sulanutta pisaraa oikeassa yläkulmassa, eikö se teidänkin mielestänne ole ilmassa leijuva vanhanaikainen pärisevä herätyskello, joka näyttää kutakuinkin aikaa 16:55?

Meidän piti siis kuvata syksyn ensimmäistä kynttilälyhtyä hetkeä ennen vesisadetta, mutta nyt iltamme kuluu pohtiessamme kuvaan pujahtanutta lisäosaa. Mistä se on tullut, onko se pelkkä heijastus jostain vai putosiko pihaan  aikamittari. Ja mitä ihmettä se tarkoittaa, että kello tunkeutui juuri meidän satunnaiseen valokuvaamme. Ei kai sitä, että huomenna joutuu heräämään aikaisin?

Omat asumme ovat tänään mallia vauvahaalari eli hienommin sanottuna jumpsuit. Erityisesti toivomme, että panette merkille Purjon haalarin punaisen, valkohampaisen vetoketjun. Se on piste iin päälle. 

8.12. Paluu arkeen

Nyt on katsottu Suomi100 -juhlintaa televisiosta ja asujen kuvia lehdistä ja ihmetelty, että kylläpä oli monta kummallista vaatetta. On arvosteltu kampaukset ja silmälasit ja Jenni Haukion mekon takasauman ryppyisyys. Hyvänen aika, mistä ihmeestä meille riittää puhuttavaa seuraavan vuoden aikana, kun emme voi ihmetellä turkislaukkuja, liian piukeita paljettimekkoja tai rupsahtaneita kampauksia. Pitääkö meidän tyytyä pelkästään näihin kotiommeltuihin asuhin? Ja aikuisten oikeasti: voiko päivän suurin uutinen olla se, että joku tulee juhliin heijastavassa takissa.

 

Vakosametti on mainio materiaali silloin, kun halutaan ommella napakka, mutta ei ihan hurjan arkinen liivihame. Vakosametissahan on 50% juhlavaa samettipintaa ja 50 % jotain ihan muuta. Nämä liivihameet ovat ensinäkemältä samanlaisia, mutta jos katsoo oikein tarkasti, niin Pirjon mekossa on edessä iso paikkatasku. Puserot ovat neulosta.

6.12. Hyvää itsepäisyyspäivää!

Ilmassa on juhlan tuntua ja muutama lumihiutale. Mekin ajattelimme ensin pukeutua sinivalkoisiin asuihin, mutta ymmärsimme sitten, että niin tekee suurin osa tänä ilta kättelyjonoon asettuvista. Siksi valitsimme talvipastellia kimalteella ja ilman. Purjo nappasi lisäksi harteilleen fleecevuoritetun viitan Pirjon tyytyessä kevyesti topattuun satiinijakkuun. Kyllä nyt kelpaa juhlia!

5.12. Joko juhlitaan?

Televisiosta tulee etkoja eli esijuhlia ainakin kahden kanavan voimalla ja vähän väliä muistutetaan ties missä mediassa, että juhlat ovat alkaneet. Me olemme osallistuneet näihin satavuotispippaloihin sen verran, että nautimme kahvia ja herkkuleivonnaisia klo 14 koko muunkin maan ohjeistetusti hiljentyessä pullalautasten ääreen. Tai no jos ollaan ihan tarkkoja, niin jätimme sen kahviosuuden väliin ja paneuduimme vähän antaumuksellisemmin syömispuoleen.

Tämä nukketalo voisi olla presidentinlinna ja me sen vartijat. Emme avaa kuistin ovea, jotta ette näe, millainen sotku siellä on vielä päivää ennen juhlia. Koska tämä presidentinlinna sijaitsee sisätiloissa eikä missään meren rannalla, niin mekin saatoimme pukeutua hempeään kukalliseen puuvillaan, joka saattaa olla niinkin kaukaa kuin 1980-luvulta. Yltiöromanttisuutta on korostettu niin satiininauhalla pääntien reunassa kuin pitsillä ja kukkanauhalla pitkin hihoja ja helmaa. Koemme olevamme kovasti söpöjä ja hiljalleen valmiita huomisen ankaraan koitokseen eli monituntiseen kättelyseremonian seuraamiseen.

4.12. Pirjo ja Purjo käyvät kirjaostoksilla ja pettyvät

Me olemme kirjallisia kulinaristeja, kuten kirjahyllystämme voi päätellä. Täältä löytyy kaikenlaista Mielettömästä matikasta runsaaseen ja kohtalaisen kattavaan Aku Ankan taskukirjojen kokoelmaan. Tänään päätimme erilaisten mainosten ja katalogien innoittamina lähteä joulukirjaostoksille, mutta lopputulos oli pettymys: kutakuinkin kaikki etukäteen hankittaviksi suunnittelemamme teokset olivat joko tilapäisesti loppuunmyytyjä tai ilmestyisivät vasta lähempänä joulua. Kaikki toivekirjamme olisivat toki tänä vuonna saatavilla, kunhan malttaisimme tulla uusintaostoksille vaikkapa kaksi päivää ennen aattoa.

Mutta kun me emme malta! Toisaalta meillä ei ole aavistustakaan, olemmeko kaupoilla kirmailemassa vielä pari päivää ennen joulua vai valitsemmeko hälinän ja huiskeen sijaan sen, että istumme kaikessa rauhassa kotona lukemassa. Olemme vähän sellaisessa nyt tai ei koskaan -mielentilassa, koska jos lehtien välissä ja postipojan ihan erikseen kiikuttamana kotiin on tuotu jos jonkinlaista kirjaluetteloa ja -esitettä, niin olisi ihan mukavaa, jos niitä kirjoja saisi vaikka ostaa kaupasta, ei pelkästään ihailla mainoksessa.

Kovasti tynkäostosreissustamme sydämistyneinä kaivelimme tiedostoista esille tällaisen aika vanhan kuvan, jossa olemme kesätamineissa. Ette kai te oikeasti luule, että meillä on niin lämmintä, että voi olla ja elellä kukallisessa pikkumekossa? Siinä on muuten edessä valenappilista, mekossa on oikeasti takana tarrakiinnitys ja edessä pelkkä hämäys, joka koostuu pitsinpätkistä ja napeista. Purjon asu on rengaskuvioista trikoota ja ne renkaat ovat aika lailla isoja. Onneksi edes yksi saatiin osutettua tuohon etumukseen näyttämään siltä kuin paidassa olisi kaarroke. No ei ole, pelkkä visuaalinen harha sekin.

 

3.12. Vettä, lunta, vettä, lunta, vettä...

Elämä on siitä jännittävää, ettei koskaan voi tietää, mitä pilvistä on putoilemassa päähämme. Jotain sieltä joka päivä ropsahtelee tai leijuu, mutta mikään ei tunnu olevan kovin pysyväistä. Eilen oli lunta niin, että auto peittyi vallan valkoiseksi, mutta tänä aamuna oli vain muutama hauras hiutaleläntti siellä täällä rakennusten kupeessa vähän kuin ujosti pälyilemässä, että mihin sitä lähtisi. 

Pakkaslumen ja vesisateen välissä ei ole sitä pienen hetken suojasäätä, jolloin voisi tehdä lumiukon tai lapioida pohjaa lumilinnalle. Ehei, vaihtoehtoina ovat joko pakkanen tai monta astetta plussaa. Kaukana tuntuvat olevan ne syksyt, jolloin saattoi kuljeskella kuulaassa säässä ihastelemassa maisemia. Jos nyt lähtee vaikka metsään, niin saa kuusenoksilta päälleen joko litratolkulla vettä tai sitten muutaman ämpärillisen oikein hienojakoista hilettä, joka osaa tunkeutua niskasta kutittamaan selkää.

Siksi emme menekään ulos, vaan istuskelemme kaikessa rauhassa sisätiloissa. Näissä haalareissa on yritetty tuhota sekä nauha- että kangasvarastoa, joten lopputuloksena on vähän maltillista riemunkirjavaa. Pirjon haalarissa ajatuksena oli saada sinipunaiselle nauhalle jotain käyttöä, joten sitä ommeltiin niin hihaan kuin haalarin etumukseenkin. Purjon haalarissa lähtökohtana oli synkän mustanharmaa kukallinen etukappale, johon yhdistettiin pinkkiharmaata neulosta. Kuvissa nämä näyttävät aika typeriltä, mutta todellisuudessa ovat ihan siedettäviä.

2.12. Me emme ole oikein korkeakulttuurisia

Yritimme äsken katsoa televisiosta valtakunnallista Suomi 100 -juhlaa, mutta emme yksinkertaisesti pystyneet keskittymään kuin viiden minuutin ajaksi. Ehkä meihin on iskenyt joku piilevä ADHD tai vastaava tai sitten juhla oli yksinkertaisesti aivan liian tylsä ja tekotaiteellinen. Tätä ei varmaan saisi sanoa ääneen, mutta emme keksineet yhtäkään suomalaisuuteen liittyvää syytä sille, miksi aikuinen mies hyppeli pitkin lavaa sen näköisenä kuin joku olisi salaa huiskaissut syyhypulveria hänen paitaansa. Tulimme siihen tulokseen, että meille riittää sellainen vähän matalampikin kulttuuri kuten kauneimmat joululaulut tai kesäteatterin näytelmät.

Olemme sentään ymmärtäneet pukeutua puolijuhlavasti satavuotisjuhlaviikon alun kuikuillessa jo ylihuomenna. Puserot ovat molemmilla samanlaista ohutta velouria satiinisomistein. Purjolla on kokonaan vuoritettu vaaleanharmaa pitsiliivihame, jonka struktuuri ei kaipaa somisteita. (Huomatkaa, olemme löytäneet uuden sivistyssanan ja käytämme sitä mukahuolettomasti kuvailemaan pitsin pintaa.) Pirjon mekko on viininpunaista satiinia ja siinä on edessä solmittava satiininauha. Rusetti on vähän repsallaan, mutta ei sitä kukaan huomaa.

1.12. Joskus idea on parempi kuin toteutus

Tiedättehän sen Marimekon mekon, jossa on monta taskua? Ajattelimme haluta samanlaisen, mutta emme ymmärtäneet, että taskujen sijoittamisella saattaisi olla jotain merkitystä lopputulokselle. Niinpä lätkimme taskuja pitkin etukappaletta sinne tänne ja vasta sovitusvaiheessa huomasimme, että ne todellakin näyttävät satunnaisesti sijoitetuilta. Ehkä suunnittelijat ihan oikeasti tietävät, mitä ovat tekemässä. Meillä oli vain vahvasti matkittu visio, jonka toteutus on vähän amatöörimainen.

Käytössä nämä puuvillamekot ovat silti aika mukavat. Edessä on tarrakiinnitys ja taskuihin (niitä on muuten neljä) mahtuvat niin nenäliinat kuin satunnaiset aarteet kuten lattialta löytyvät kolikot ja hiuspinnit.

25.11. Eläimellinen meno jatkuu

Me olemme nyt esitelleet tiikereitä, kissoja, pöllöjä ja ties mitä karhuja, joten jatketaan linjaa ruskeasävyisillä koirilla ja kirahveilla. Koirat ovat niin rumia, että epäilemme niiden piirtäjän vihaavan kaikkia eläimiä ja kirahvit taas ovat pitkäkaulaisia kuten aina.

Muutakin eläimellistä on elämässämme ollut kuin painokuvioiset vaatteet. Kohtasimme eilen hirven, joka oli suunnilleen lounasaikaan paikallisen omakotitaloalueen  laitamilla sen näköisenä, kuin aikoisi noutaa esikoisensa eskarista. Meidän onneksemme hän oli jo ennättänyt ylittää tien ja seisoskeli muina miehinä melkein kioskin kupeessa tähyillen ympärilleen kaikkea muuta kuin kiireisen oloisena. Täytyy myöntää, että kohtalaisen iso hirvi ja pikkuruinen aluepalveluista (eli olutostoksista ja veikkauksesta) huolehtiva kioskirakennus olivat epäsuhta pari.

Emme jääneet tientukkeeksi katselemaan, minne hirvi jatkoi matkaansa. Lähimpään oikeaan metsään oli etäisyyttä ainakin 400 metriä, ja hirven kulkusuunta kohti keskustaa. Saattaa olla, että se oli matkalla hakemaan ilmaista ämpäriä tai jotain black fridayn tarjouksia kuten nuolukiveä tai porkkanapussillista tai voihan olla, että se kävi jättämässä lottokupongin. Pienesti kuitenkin toivoimme, että se ymmärtäisi kääntyä ja palata sinne, mistä oli tulossa, koska autoliikenne ja hirvi eivät koskaan ole mikään hyvä yhdistelmä kummallekaan osapuolelle.

PS. Viikko sitten kohtasimme kolmen kauriin pienlauman. Ne olivat kyllä kauniita katsella, mutta täydellisen pelottomia, mitä tulee ihmisiin ja kulkuneuvoihin. Vähän nyt tuntuu siltä, että luonto tunkee liian lähelle.

5.11. Leijonaa mä metsästän - paitsi että tämä on kai tiikeri

Leijona tai tiikeri, joka tapauksessa joku lihansyöjä meidän paidoissamme vaeltaa ja vaanii. Tarkemmin katsottuna tämä lauma vaikuttaa aika lailla ystävälliseltä, mutta koskaan ei voi olla varma.

Tänään yritämme osoittaa, että vaihtamalla housujen väriä saa asustaan ihan erinäköisen. Tiikerit eivät kuitenkaan muuta väriään yhtään, ne pysyvät ruskeina ja raidallisina edelleen.

1.11. Se suuri hiirijahti

 

Me emme erityisemmin pidä mistään kotieläimistä, mutta hiiret ovat erityisen vähän lähellä sydäntämme. Toki ymmärrämme, että lämmin ja soma kotimme kiehtoo erilaisia kiertolaisia, mutta alivuokralaissuhdetta hiiren kanssa emme tienneet solmineemme ennen kuin sellainen eläin ihan viattomasti tuijotteli meitä hellan alta. Se oli niin änkyrä, ettei se välittänyt kiljumisesta, kirkumisesta tai hurjasta töminästä. Aikansa meitä pällisteltyään se päätti vetäytyä tiskipöydän suojiin sen näköisenä kuin aikoisi majailla koko talven riesanamme.

Päätimme ryhtyä koviin vastatoimiin ja viritimme loukun sopivasti puoliväliin liettä ja tiskipöytää. Turha vaiva. Hiiri hipsutteli paikalle, nappasi juustonpalasen giljotiinin värähtämättä ja palasi lepäilemään johonkin sellaiseen kolkkaan, johon ei harjanvarsi tai huutomme yltänyt.  Röyhkeyden huippu, me ajattelimme, kun tätä oli kestänyt jo parin päivän ajan.

Seuraavaksi olimme ovelia ja viritimme toisen loukun edellisen vierelle. Päättelimme, että jos ei loukku napsahda juustoa hamuilevan hiiren niskaan, niin voisi se jäädä edes vimmatusti ilmaa vispaavalla hännällään kiinni toiseen ansaan. Odotimme koko päivän, mutta kukaan ei tullut aterialle. Päättelimme, että hiiri oli ryhtynyt vegaaniksi ja hylännyt kaikki maitotuotteet, joten huolettomina sammutimme illan tullen valot ja olimme valmiita kapuamaan yöpuulle, kun keittiössä napsahti kaikuvasti. Napsahdusta seurasi suuri hiljaisuus, joten uskaltauduimme hyvin varovasti katsomaan, mitä tapahtui. Olimme valmiita kohtaamaan  hännässään loukkua raahavan pikkunisäkkään, mutta oli ilo olla kerrankin väärässä. Ahneus koitui senkin hiiren kohtaloksi, koska hännän sijaan loukku oli rasahtanut juuri sopivasti niskanikamien kohdalle. Hyvästelimme hiiren asiaankuuluvin menoin ja toivotimme sille mukavaa loppuelämää pihan puolella.

Siltä varalta, että hiiren sukulaiset tulevat tänä iltana ihmettelemään, minne serkku tai isosetä katosi, niin me laitoimme päälle pelottelupuserot. Purjon puserossa on sellainen pöllöparvi, että se saa isommankin hiirilauman varuilleen. Pirjo luottaa  dinosauruksiin, sillä eiväthän hiiret tiedä, että niistä iso osa oli kasvissyöjiä

30.10. Haalareiden aikaan

Talvi tuli ja yllätti ja kaikesta uhoamisesta huolimatta nähtävästi jäi ainakin vähäksi aikaa. Jotta varpaita ei palelisi, etsimme kaapista fleecehaalarit siitäkin huolimatta, että näistä irtoava mikromuovipöly tuhoaa maapallon joidenkin mielestä huomattavasti rivakampaan tahtiin kuin vaikka yhdyskuntajätevesien viemäröinti suoraa jokeen. Ehkä me emme ole vielä riittävän ympäristötietoisia, mutta pakkastietoisia me kyllä olemme. Ulkona on kokonaista kaksi astetta hyytävän puolella ja siihen piinaava viima päälle, joten nämä ovat passelit jopa sisätiloissa.

21.10. Talvea odotellessa

Ihan vielä ei ole lunta eikä pakkasta, mutta uhkaavalta näyttää. Muuttohanhet ovat ainakin viikon verran lennelleet edestakaisin eli aamulla kohti pohjoista ja illemmalla kohti etelää. Ihmettelemme, että mikä niitä oikein vaivaa eli ovatko ottaneet oppia Finnairin koneesta ja Madeiran sijaan lentävät uudestaan ja uudestaan Lissaboniin. Kuvaannollisesti siis. Jotenkin näin siivettömänä olettaisi, että olisi helpompaa lentää samantien määränpäähän sen sijaan, että tämän tästä palaa välietappiin ja aloittaa matkan toistamiseen ja vielä kolmannenkin kerran-

Pirjon velourhaalarissa on yhdistetty kahta erilaista kuosia eli sydämiä ja jäätyneitä (?) appelsiineja. Purjo luottaa raitoihin. Pitkästä aikaa vaatekomerostamme löytyy tämmöiset vanhanaikaiset olkainhaalarit ja katsokaa ommeljälkeä: raidat etusaumassa ovat tasan eikä vähän sinne päin. Ja siinä kohdassa, missä ommeljälki ei ole millilleen, on Hello Kitty -aplikaatio.

8.10. Ehkä me vielä opimme

No niin. Nyt on melkein kuukauden ajan opeteltu niin kuvien kaunistelua kuin uuden tietokoneen käyttöäkin ja aina vain tuntuu hankalalta. Meillä on erittäin vahva muutosvastarinta ja vielä vahvempi epämukavuusaluekammo, joten tätä vauhtia menee noin 8 vuotta ennen kuin totumme kaikenlaiseen uuteen.

Hyvää on se, että löysimme tärkeimmän eli tarkenna kuvaa -napin, joten emme ole enää aika lailla utuisia hahmoja. Huonoa on se, että emme ole keksineet, mistä oman tietokoneemme värit saa säädettyä vähemmän sinisiksi, joten kaikki kuvankäsittelyssa tekemämme muutokset saattavat muilla päätelaitteilla ollakin punaisenkukertavia tai peräti oransseja.

Joka tapauksessa meillä on hieman eläimelliset asut päällä näin hanhien muuttokauden kunniaksi. Pirjon tunikassa on kissoja, Purjolla koiria. Toistaiseksi asujemme eläimet ovat olleet ihan maltillisesti.

 

14.9. Kun kaikki on uutta

Meillä on uusi tietokone. Se ei ole yhtä mukava kuin edellinen koneemme ja kaiken lisäksi se tuntuu hyytyvän aina näin iltasella. Joka tapauksessa kaikki tuntuu hankalalta ja vaikealta ja oudolta, jopa kuvien siirtäminen paikasta toiseen etenee kuin täi tervassa.

Mutta ehkä me vielä totumme tähän ja keksimme, mistä ihmeestä saamme vähän lisää puhtia.

28.8. Mekkokaruselli

 

Koska päivittelemme nykyisin aika lailla nihkeästi kuulumisiamme, niin päätimme vastapainoksi esitellä kerralla monta erilaista syysasua. Tässä on samaan kuvaan saatu varsin sopuisasti niin muumit, apinat, Hello Kittyt kuin jonkinlaiset keijukaishaltijatkin ja kaikkiin mekkoihin vielä sointuvat puserotkin.

16.8. Kimalletaan nyt sitten kunnolla eli Pirjo ja Purjo Bond-tyttöinä

Kuvien kanssa on vielä hieman säätämistä, koska emme ole kaikista lupauksista huolimatta vaivautuneet opettelemaan mitään uutta kuvankäsittelyn jalolla saralla. Olemme siis väriltämme oransseja ja jotenkin häilyväisiä, vaikka painoimme sellaista nappia, jossa luki että tarkenna. Olennaisin tästä kuitenkin välittynee eli olemme Jari Sillanpään syntymäpäivän kunniaksi etsineet kaapista ne kaikkein juhlavimmat mekot. (Ei vaiskaan, valehtelimme niin että melkein hävettää, kunhan etsimme esiteltäväksi jotain sellaista, minkä näkeminen ilahduttaa). 

Näissä mekoissa ei ole säästelty mitään! On satiinia, kimallepainettua sifonkia, hopeanväristä paljettinauhaa, satiininauhaa, monikerroksisia alushameita - kaikkea löytyy ja vähän kuin pisteenä iin päälle helman ympärysmitta lähenee metriä. Se on aika paljon se kun ajattelee, että olemme itse 43 cm mittaisia.

Asetumme vielä tänä iltana kotikatsomoon seuraamaan agentti 007:n seikkailuja. Olemme paremmin ja todennäköisesti myös enemmän pukeutuneita kuin ne vastanäyttelijöiksi kutsutut henkilöt, joiden tehtävänä on somistaa elokuvaa James Bondin räjäytellessä, ammuskellessa ja hypellessä vaarallisesti kaikenlaisen autoilla toilailun ja lentelemisen ohessa. Tästä tulee oikein mukava ilta!

6.8. HUPS - kuvat katosivat

Niin, tähän asti te olette nähneet kuvakäsiteltyjä otoksia, mutta koska photobucket-kuvapalvelu tuli maksulliseksi ja koska me emme ole ennättäneet paneutumaan mihinkään muihin kuvanmuokkaussysteemeihin, niin saatte nyt nähtäväksenne tällaisen raakakuvan. Tässä näkyvät kaikki ne asiat, joita normaalisti rajaamme pois kuvistamme eli kummalliset kulmaukset ja hassut varjot.

Olemme vuosien ajan käyttäneet photobucketia ja tottuneesti poistaneet näkyvistämme kaikki mainokset. Niillä maksetaan meille ilmaisen palvelun käyttö, mutta emmehän me niitä tarvitse, me tarvitsemme terävyyttä ja syvyytä ja kauniita värejä. Kaikki sujui hyvin, kunnes heinäkuun alussa saimme ystävällisen sähköpostin, jonka mukaan palvelu on nyt maksullinen. Ei hätää, maksamalla 400 dollaria saisimme vuodeksi käyttöömme mahdollisuuden jakaa kuviamme kolmannelle osapuolelle eli blogin lukijoille. Meidän kahden - siis photobucketin ja meidän - välinen kuvien vaihtaminen ja säilöminen on edelleen ilmaista, mutta muille emme saa otoksia jakaa.

Tämä tuli vähän puskista. Kyllähän me tiesimme, että ilmaispalveluja ei ole eikä ehkä kannata luottaa ylikansalliseen suureen digipalveluun, mutta silti tuntuu vähän petetyltä. Kaikki kävi tismalleen kuin oppikirjassa: ensin tarjotaan ilmaispalvelu, sitten siihen vähän lisää kaikenlaista kätevää ja huvittavaa ja sitten yhtäkkiä sanotaan, että päätimme, että palvelu on maksullinen, ota tai jätä. Tietenkin me jätimme. Ei meillä ole mitään aikeita maksaa. Kuvat ovat tallessa muualla, mutta seuraavien otosten kanssa täytyy miettiä, missä ne rajaa ja parantelee.

 

4.7. Hidasta elämää (aika mones osa)

Elämämme on edelleen hyyyyyviiiiiiin hidasta, koska ylimainostettu digimaailma kieltäytyy edelleen ulottumasta tänne asti. Toisaalta se on hyvin  rasittavaa, koska emme millään malttaisi odotella nettisivujen aukeamista, mutta toisaalta se antaa meille mahdollisuuden kaivella tiedostoista esille vanhoja valokuvia. Niissä meillä on vaatteita, joita emme enää edes muista.

Tämä kuva on otettu heinäkuussa 2015. Silloinkin oli näköjään aurinkoista, kuistin vierustalla rehottivat rikkaruohot ja meillä olo paidoisamme vaihteeksi kauriita tai muita loikkivia eläimiä. Kärpässienetkin vaikuttivat olevan muodissa, koska niitä löytyy meidän molempien paitojen kuvioista. Oikeastaan on aika outoa, että lastenvaatteissa se tavallisimmin kuvattu sieni on punainen kärpässieni, jota ei edes saa maistella. Odotamme innolla, koska lastensuojelullisissa EU-direktiiveissä päästään käsiksi tähän ongelmaan ja ainoaksi sallituksi sienikuvioksi päätetään herkkusieni ja säilöttynä sekin.

18.6. Nettipimento

Olemme viettäneet kuukauden verran melkoisessa nettipimennossa. DNA:n teoriassa 50 Mbps:n yhteys on supistunut 0,23 Mbps:n kokoiseksi eli hurjan pikkuruiseksi. Vikaa ei ole palveluntarjoajassa, ei laitteissa, joten kuulemma vika on käyttäjässä. Ihan emme tiedä, että miten, mutta nähtävästi pitää vältellä niin liikkuvaa kuvaa kuin ääntäkin. Maksun DNA kyllä ottaa sen mukaan, mitä sopimuksessa on luvattu, vaikka nettikaista on kavennettu niin pieneksi, ettei sellaista uskoisi edes olevan olemassa. Kuluttajana sitä on aika surkeassa asemassa, kun sama taho sekä laskuttaa, kertoo yhteyden olevan kunnossa että vastaa laitteista. Turha yrittää inistä, että netti ei pelitä, kun vastapuoli toteaa, että ei ole mitään vikoja. 

Kummallisesti tämä tiedonkulku ryhtyi takkuamaan siinä vaiheessa, kun irtisanoimme DNA tv:n sopimuksen. Näin teimme siksi, että meillä ei ole aikaa moista tuijotella ja toiseksi pätkiksi pahnavoituva elokuva ei ilahduttanut katsojaa lainkaan. Kun tuon palvelun lisämaksu lakkasi, supistui myös nettiyhteys olemattomaksi. Nähtävästi kunnon yhteyden saa vain maksamalla itsensä kipeäksi, perusmaksulla tarjotaan pelkkää "asiakas on aina väärässä" -mantraa. 

Olemme vihaisia eivätkä edes tähtiset trikooasut auta mieltämme piristämään. Todennäköisesti tämänkin postauksen lähettämiseen menee ainakin 20 minuuttia. DNA - mainio palvelu viihtymiseen ja työntekoon, kunhan sinulla on päivässä ainakin 48 tuntia aikaa odotella.

 

14.5. Äitienpäivää

Meidän tietokoneemme henkäilee viimeisiä bittejä ulos itsestään ja senkin se tekee hyvin kivuliaasti huohottaen ja tämän tästä pohtien, että viitsisikö sitä enää pidää nettiyhteyttä yllä ollenkaan. Taitaa olla aika lähteä koneostoksille, mutta ei ihan heti, koska juuri nyt kaupat ovat täynnä kevättarjouksia koulutyönsä päättäville.

Siitä huolimatta oikein mukavaa äitienpäivää!

29.4. Lämmintä vappuvaatetta

Lunta, räntää ja rakeita. Sellainen on tämä huhtikuun loppupuoli, mutta emme anna sen haitata yhtään. Aamulla kävimme auringonpaisteessa tuhoamassa muutaman väärään paikkaan hakeutuneen vaahteran ja lehmuksen, ihastelimme vuoden ensimmäistä lehtokotiloa (hän on nyt vainaja) ja kaivelimme viime syksynä leijailleiden lehtien alta miljoona erilaista kellokukkaa. Sen jälkeen saatoimmekin katsella ikkunasta, miten naakat kisailivat leikkisästi pienessä myrskynpoikasessa lentäen ensin tuulta vasten ja heittäytyen sitten tuiverruksen vietäviksi. Kun tuuli heikkeni, maailmasta tuli jälleen valkoinen.

Viileällä säällä kannattaa laittaa varpaat piiloon, joten tässä meillä on "jumpsuitit" eli potkupuvut, joissa ei vilu pääse lähelle ainakaan lattian kautta. Kangas on velouria ja mukavan pehmeää. Nämä päällä voisi vaikka mennä nukkumaan.

19.4. Olisikohan ensimmäinen kerta

... kun Pirjo on postauksessa kokonaan ilman Purjoa. Olkaa huoleti, Purjo on varsin hyvässä kunnossa, mutta hän ei mahtunut enää kuviin mukaan, sillä tällä kertaa esittelyssä on myös blogissamme harvinainen ihmisen vaate.

Ensin ommeltiin oikea kevättakki ilman kaavoja (kuva tekstin lopussa) ja sen jälkeen tehtiin loppupalasista Pirjolle melkein samanlainen. Hän tosin halusi omaansa kullanväriset napit ja pyöreäkulmaiset kaulukset, mutta muuten kaikki on tehty vuorikankaan ompelua myöten samalla tavalla. Pisteenä iin päälle tai oikeastaan päähän on trikoomyssy, johon löytyi sävyihin sopiva kangaskukka.

Viimeisimmän kevätmuodin mukainen takki matkasi jo seuraavalle käyttäjälle, joka totesi ehkä kauneimman koskaan kuulemamme kohteliaisuuden: nämä vaatteet ovat niin eläviä! Meidän mielestämme se oli hurjan viisaasti todettu.

 

17.4. Virallinen pääsiäiskuva

Vaikuttaa siltä, että olemme kasvaneet ohi pahimman suklaamunabuumin, koska tänä vuonna yllätysherkkuja ei enää ole kokonaista kukkuraista korillista, vaan ainoastaan nämä kaksi. Tai saattaa olla, että ostamme lisää alennusmyynneistä ja napostelemme itsemme kipeiksi vasta ensi viikolla.

Kuvaan valitsimme pitsiä ja röyhelöä, koska ne antavat meille aina juhlavan olon jopa silloin, jos kangas on alunperin ollut jonkun pitsiverhona. Vähän satiininauhaa, muutama kuminauharypytys ja vekkilaskos, sointuva vuorikangas ja kas - heiluhelmamekkohan se siitä jälleen syntyi.

14.4. Muistithan jättää töihin kakkua kopiokonetrullille?

Luit otsikon aivan oikein.

Aikoinaan trullit kävivät pitkäperjantain tienoilla navetassa viemässä pahaa karmaa ja toivottamassa pieniä maitomääriä. Heitä yritettiin jopa väkivalloin estää pääsemästä lähelle lehmiä ja lepyteltiin pienillä lahjoilla, koska jos trulli onnistui aikeissaan, karja saattoi seuraavana vuonna kuolla outoihin tauteihin.

Trullit ovat yhä keskuudessamme, me emme vain huomaa, että navetan sijaan ne keplottelevat itsensä pääsiäisen aikoihin modernimpiin työpaikkoihin. Siksi kysymme ihan vakavissamme, että jätitkö sinne mitään herkkuja, jotta varmistat kopiokoneen ja digiyhteyksien toiminnan tästä eteenpäin. Jos et muistanut, niin todennäköisesti työpaikkasi langaton verkko ei enää ensi viikolla toimi ja yrittäessäsi skannata tärkeitä työpapereita joudut huomaamaan, että korkeintaan joka kolmas sivu siirtyy sähköpostiisi. Pahantahtoinen trulli on iskenyt ja epäonni jatkuu ensi vuoteen asti.

Useimmilla työpaikoilla tästä trullimahdollisuudesta ei puhuta lainkaan. Tuntuu siltä, että ihmiset häpeävät sitä, että joku pahansuopa taho ottaisi koneet ja laitteet hallintaansa. Sen sijaan koko ulkoistettu ATK-osasto joutuu ylitöihin, koska ei keksitä, mikä on vikana. Digitalisaation aallonharjalla ratsastettaessa ei kehdata sanoa, että noiduttuhan se  systeemi on. Sen sijaan puhutaan palvelunestohyökkäyksistä ja palvelinongelmista, vaikka tosiasiassa vika on ihan normaali pahan silmän katse ja muutama rumanpuoleinen loitsu siihen perään.

Joten jos et jättänyt herkkuja työpaikkasi kahvihuoneen pöydälle, niin omapa on vikasi, jos yhteydet eivät toimi ja työtuolisikin on säädetty sillä tavalla, että joudut istumaan polvet leuassa. Me viemme tuossa tekstin alapuolella olevan kakun oman langattoman modeemimme vierelle toivoen, että siihen vempaimeen ei tarraisi mikään paha.

Ai että miksi me olemme puussa? Tietenkin siksi, että täältä trullit eivät älyä meitä etsiä.

13.4. Keltaisimmat vaatteemme

Tänä vuonna pääsiäinen yllätti totaalisesti. Onneksi ei vain meitä vaan kokonaisen luonnon, koska monen lämpimän päivän jälkeen kylmät puhurit ovat palanneet pakkasten kera. Ulkona on kaunista, mutta niin viileää, että katsoimme parhaaksi pysytellä sisätiloissa. Toivottavasti pääsiäispupu on samaa mieltä eikä kätke koristemunia ulos.

Nämä mekot ovat puuvillaa ja saavat väreillään narsissitkin kalpenemaan. Huomatkaa erityisesti Pirjon paidan resorien väri: se on täsmälleen samaa omenanvihreää kuin liivihameen kukkakuvioiden lehdet. Ja jos ei teidän tietokoneenne näytöllä ole, niin vika ei ole meissä vaan koneenne säädöissä.

 
 

10.4. Myrskyn raivotessa

Ilmastonmuutos näkyy siinä, että kevätmyrskyjä saadaan nykyisin joka viikko. Juuri kun on edellisten voimatuulien viskomat koivunoksat saatu siivottua vähintäänkin ajoreiteiltä sivuun, on vuorossa uusi ja huimemmaksi mainostettu puuskien parvi. 

Tällä kertaa tuuli etelästä ja sehän on se meille mieluisin suunta. Tälläisella viimalla kun lähtee haravoimaan viimevuotisia tammenlehtiä, niin saa nopeasti pihan siistiksi ja pyörteistä hurmaantuneet lehdet pinkovat kovaa vauhtia ensin pellolle ja sitten edelleen jokeen. Tai ainakin ne poistuvat rumentamasta pihaa, joten aikamme kuluksi kävimme hieman huiskimassa haravoilla kaikkein kärkkäimpiä lehtiä matkoihinsa. Jos huonosti käy, vaihtaa tuuli suuntaa ja samat hapertuneet ruskeat haravointijätteet palaavat pontevina takaisin, mutta ainakin hetken verran saatamme kuvitella, että pihatöistä voi suoriutua sukkelastikin.

Myrskyn myllerryksen jälkeen on mukava pukea päälle lämmin haalari, jossa varpaatkin ovat vauvamaisesti hyvin suojassa. Purjon haalari on trikoota, Pirjon joustofroteeta.

9.4. Vähän nätimpää

Tänään on kunnallisvaalipäivä ja sen kunniaksi laitoimme päälle jotain hieman juhlavampaa. Näissä mekoissa on kaikki mahdollinen kimallus, hörhellys ja satiinin lumo. Vaalivalvojaiset eivät kuitenkaan ole meitä varten, joten sen sijaan että jännittäisimme tuloksia yöhön asti, menemme hyvissä ajoin nukkumaan. Vanhasta kokemuksesta sanomme, että kävi miten tahansa, niin mitään suurta mullistusta ei ainakaan vielä huomenna tapahdu. Ja tuskin ylihuomennakaan.

8.4.Meidän pöllöimmät mekkomme

Kevät on keikkunut siihen vaiheeseen, jossa suurimmat muuttolintuparvet ovat toivottavasti ohittaneet kotikonnumme ja voimme keskittyä kaikenlaiseen muuhun toimintaan kuin ornitologien väistelyyn. Tongimme kaapista päällemme mekot, joiden yläosista tarkkasilmäinen löytää pöllön poikineen. Tai voivat ne toki tyttöjäkin olla, mistä sitä tietää.

8.3. Miksi tämä on näin vaikeaa?

Yritettyämme ensin 30 minuuttia saada Photobucketia toimimaan ja taisteltuamme sen jälkeen melkein saman verran tämän blogin kanssa tulimme siihen tulokseen, että olkoon. Ehkä mellä ei oikeasti ollut mitään asiaa.

22.2. Lumipyryä odotellessa

Säätiedotuksessa luvattiin sankkaa lumisadetta, joten me etsimme päällemme asut, joista on olevinaan apua siinä vaiheessa, kun kaikki tiet peittyvät lumeen ja taloista näkyy enää savupiiput. Siksi meillä on nämä traktoripaidat, joissa kuvattu menopeli saattaa olla suunnilleen 1950-luvulta, mutta ehkä juuri siksi se tuntuu luotettavalta ja kotoiselta. Eikä siinä ole yhtään sellaista ylimääräistä elektroniikkaa, jonka ansiosta se ei suostuisi käynnistymään pikkupakkasella. Tarkka katselija huomaa, että eihän tuo ole traktori oikeastaan ollenkaan, vaan mitälie pitsimäistä piirustustuherrusta, mutta meistä nämä ovat aika veikeät paidat tällaiseen säähän.

Hieman pelkäämme, että kovasti mainostettu matalapaine ja lumimyräkkä jäävät jälleen kerran pelkäksi varoitukseksi. Aivan turhan usein olemme varautuneet ties mihin säätiloihin huomataksemme, että iltapäivälehtien "vuosisadan myräkkä" tai "äärettömän vaarallinen ajokeli" tai "sähkönkulutukseen vakavasti vaikuttava hirmupakkasista johtuva kulutuspiikki" onkin vaihtunut kutakuinkin normaaliin säähän. Sen sijaan ne todella vaaralliset jäiset tihkusateet ja paikalliset hirmumyrskyt saavat vallan rauhassa tehdä tihutöitään kenenkään varoittamatta. Ehkä ensi yönä tulee lunta kokonaista 5 cm ja se saa koko eteläisen Suomen paniikin valtaan. Talo ainakin natisee toiveikkaasti eteläisen tuulen osuessa siihen.

 

10.2. Pirjo ja Purjo yöpyvät hotellissa - ei ehkä olisi kannattanut

Me epäilemme, että Sokos-hotelleilla on jotain meitä vastaan. Muutama vuosi sitten meille annettiin huone käytävältä, jossa kaikki kyseisen turkulaisen eläinystävällisen hotellin lemmikkien kanssa matkustavat yöpyivät. Tai siis yrittivät yöpyä, koska siellä oli melkoinen meteli aina, kun joku ohitti vahtikoiria sisältävän huoneen oven. Paikan päällä tekemäämme valitukseen vastattiin, että voivoi. Että pitää ymmärtää, että lemmikkien kanssa matkustavat maksavat huoneestaan, joten pitää sietää pientä häiriötä. Sitä me vain emme ymmärtäneet, että miksi ilman lemmikkiä matkustavat piti laittaa sinne koirahoitolaosastolle, vaika vapaita huoneita olisi ollut muualla.

Nyt yritimme jo etukäteen tehdä selväksi, että ihan mikä tahansa rauhaton huone ei käy. Laitoimme hotelli Ilvekseen tiedon, että rauhallinen huone kohtalaisen korkealta, ei missään nimessä yökerhon sisäänkäynnin yläpuolelta. Ja niin saimme huoneen - aivan oikein - mahdollisimman matalalta ja juuri sopivasti siitä kohdasta, jossa yökerhosta eteenpäin jatkavat taistelivat vapaista takseista. Harmi, että me emme ole aamuyöllä kaikkein virkeimmillämme seurataksemme arkipäivän draamaa.

Ehkä hotelleilla on joku oma salainen henkilörekisterinsä, jonne meidän kohdallemme on tehty  maaginen merkintä. Sen mukaan olemme niitä asiakkaita, joita on lysti sijoitella mahdollisimman ikäviin huoneisiin ja sitten seurata, teemmekö valituksen vai ei. Ja jos teemme, niin saamme piiiiitkän katseen nenänvartta pitkin ja ilmoituksen, että ei ole pakko valita tätä hotellia, jos aikoo nukkua yönsä. Täällä kun on muitakin asiakkaita, joiden viihtyminen menee meidän edellemme.

Jotenkin me toivoisimme, että olisimme kuvan mukaisesti isokenkäisiä ja meitä kuunneltaisiin emmekä joutuisi huomaamaan, että  toiveemme on suunnilleen yhtä tärkeä kuin tuulessa leijaileva kertakäyttölautanen.  Eli tavallaan näkyvä, mutta ei minkään arvoinen. Korkeintaan voi kohahduttaa olkapäitään ja todeta, että kas, siinäpä se lensi, mutta mihinkään toimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä.

Ja kyllä meitä vähän harmitti, kun hississä huomasimme, että joku oli saanut huoneen suunnilleen 17. kerroksesta todennäköisesti kohtuullisella näköalalla yli kaupungin ja meidän huoneestamme näki todella terävästi sisäänkäyntikatoksen päälle sijoitetut erehdyttävästi joulukuusta muistuttavat valomuodostelmat. Että tasan ei käy hotellihuoneet ja meille annetaan aina se, josta olisi tehty siivouskoppi ellei olisi keksitty, että saa tästäkin rahaa.

29.1. Jotenkin kyseenalainen olo

Silloin tällöin selailemme tori.fi:n sivuja ja ihmettelemme uutta kotia etsivän tavaran määrää. Joskus vilkuilemme, millä hinnalla kokoisillemme myydään vaatteita, koska täytyyhän sitä tietää, mikä olisi vaatekaapin sisällön arvo vapailla markkinoilla.

Tänään törmäsimme ensimmäistä kertaa omiin vaatteisiimme. Tai siis ei enää omiin, olemme ne joskus aikaa sitten myyneet tai lahjoittaneet jonkun toisen käyttöön. Joka tapauksessa läjä vaatteitamme on nyt kaupan ja niitä väitetään uusiksi. Jopa sitä mekkoa, jonka muistamme kuvanneemme blogiin joskus vuonna 2013 tai jopa sitä ennen.

Ilmoitustekstin mukaan vaatteet ovat suomalaista käsityötä ja se on ihan totta, mutta niiden hinnat ovat aika lailla korkeampia kuin mitä itse koskaan olemme asuista arvanneet pyytää. Emme oikein tiedä, pitäisikö tässä olla ylpeä siitä, että prinsessamekkomme hinta tuplaantuu neljässä vuodessa eli se, mikä käyttämättömänä maksoi viisi euroa on nyt kymmenen euron hintainen. Eihän se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa, mutta silti. Joku roti sentään käytettyjen mekkojen myynnissäkin pitää olla. 

Toisaalta olemme vähän ylpeitäkin asiasta. Meidän vaatteemme on tehty niin hyvin, että ne vielä 3-5 käyttövuoden jälkeenkin ovat myyntikuntoisia. Tai sitten kukaan ei ole niillä leikkinyt. Ehkä nämäkin trikooasut päätyvät jonain päivänä kierrätykseen tai retropuotiin, jossa joku ihastelee pingviinejä ja robotteja ja tulee siihen tulokseen, että juuri tällaista on kaivattu koko ikä, vaikka ei ole osattu kaipausta sanoiksi pukea.

PS. Meidän vaatteitamme saa huomattavasti edullisemmin suoraa meiltä (käyttämättöminä) kuin kierrätyksen kautta. Paitsi että kaikkea emme myy.

19.1. Ei aina voi olla heleä

Ja koska ei voi olla heleä, saa välillä olla musta ja pinkki.

Näissä asuissa on käytetty niitä viimeisiä tilkunrippeitä, joista ei ensinäkemältä synny yhtään mitään, mutta jotka sitten osoittautuvatkin ihan kelpoisiksi palasiksi. Esimerkiksi tuota Pirjon puseron etukappaleen velouria oli juuri ja juuri sen verran, että se riitti tuohon, mutta kun muut vaatteenpalaset leikattiin pinkeästä pinkistä, tuli kokonaisuudesta ihan mukava. Kuvioitten kohdistamiseen tosin ei kangasta sitten riittänytkään. Ja Purjon rengaskuvioiset housut: niistä tuli tuollaiset kapealahkeiset nimenomaan siksi, että kangasta oli sen verran vähän, ettei yhtään leveämpiin lahkeisiin ollut mahdollisuutta. Koska lahkeet ovat suorat, tehtiin paitaankin vaihteeksi resorittomat hihat.

10.1. Mielenkiintoinen sisustusratkaisu

Talvisina päivinä on hyvää aikaa paneutua blogien ihmeelliseen maailmaan. Tässä tapauksessa muihinkin kuin tähän omaamme ja niihin, joita julkisesti seuraamme.

Olemme löytäneet sisustusblogien ihmeellisen maailman. Ihmeellisen siinä mielessä, että ihmiset joko näyttävät kantavan koteihinsa mitä merkillisintä roinaa tai sitten vastaavasti konmarittavat vallan vimmatusti ja elävät asunnossa, joka näyttää siltä kuin 30-luvun lama yhdistettynä virkaintoiseen ulosottomieheen olisi ankeuttanut elämää viimeiset viisi vuotta ja ainoa ylellisyys on järkyttävän kallis kattolamppu keskellä tyhjää huoneistoa. Kun tämä on nyt niin helppo siivota!

Yksi hauskimmista blogimuodoista ovat nämä idearikkaiden diy-sisustajien (do it yourself eli tee se itse) hengentuotteet. Niissä kerrotaan mielenkiintoisia tapoja sisustaa kodistaan uniikki ja käytännöllinen ihan vain pienten niksien avulla. Vanhat matkalaukut säilytysratkaisuina ja heinäseipäistä tehdyt säilytystikapuut ovat pientä verrattuna siihen, että kotiaan voi tuunata vanhoilla jauhosäkeillä (kannattaa pestä ensin), puisilla appelsiinilaatikoilla (hinta kipuamassa pilviin) ja erilaisilla tilkkutöillä, joissa näkyy enemmänkin into kuin taito. Jokainenhan meistä haluaa saada kylään mennessään eripariset jätetrikoosta muotoillut sisätossut?

Me päätimme kantaa kortemme kekoon tässä sisustusten mielettömässä idea-avaruudessa. Otimme esimerkiksi liikuntavälineen, sellaisiahan alkaa jokaisessa taloudessa olla sanamukaisesti nurkissa pyörimässä. Olisimme toki voineet virkata kahvakuulalle iloisen päällisen (myydäänköhän niitä jossain?) tai maalata kuntopyörän spray-maalilla, mutta koska suosimme vähän vaivattomampia ratkaisuja, niin päätimme tuunata jumppapallon.

Tässä se on, normaalioloissaan nurkassa kyhjöttämässä. Vähän tylsä, jotensakin aneeminen, sisustuksellisesti ajatellen hieman nolo elementti kaikkien ihanien käkikellojemme ja kultareunaisten peiliemme keskellä.

Mutta ei hätää, voimme aina ajatella hieman laajemmin eli nykykielellä ottaa idean tai kaksi laatikon ulkopuolelta.Miksi yrittää peitellä tuota pyöreää ja pehmeää palleroa, kun sen sisäistä olemusta ja voimaannuttavaa ulkomuotoa voi korostaa niinkin pienellä asialla kuin huolellisesti hieman vinoon asetellulla turkoosilla matolla. Entinen itseään häpeilevä jumppapallo saa samalla itseluottamusta ja siitä tulee sivuuntyönnetyn liikuntavälineen sijaan suoranainen kodin kaunistus ja se piste iin päälle, joka kruunaa huolettoman huolellisen nykysisustuksen.

Olisimme iloisia, jos olisimme keksineet tämän ihan itse. Valitettavasti niin ei ole. Tosin siinä blogissa ei piilotettu jumppapalloa, vaan luotiin eteiseen tilan tuntua muodostamalla joogamattorullista kynttilämäinen muodostelma ja asettelemalla sen päälle tarjotin kynttilöineen. Ihan kuin kukaan ei tajuaisi, mistä se "pöytä" koostuu. Tai että ylipäätään pitäisi keksiä joogamatoille jotain muuta tekemistä siksi aikaa, kun niiden päällä ei venytä. Mutta koska blogi.

(Viimeinen lause on huonoa nykysuomea, mutta koska se pulpahtelee tuon tuosta erilaisissa kirjoituksissa, niin päätimme mekin kokeilla, mitä virheellinen kirjoitustapa aiheuttaa. Näppylöitä!)

6.1. Lämpimiä värejä

Ulkona poksuu ja pakastaa, mutta sisällä on mukavan lämpöistä. Ai että mikäkö poksuu? No tietenkin ikivanhat tammipuut ja hirret ja talonnurkat, joskus paukahtaa liputanko ja muutaman kerran on auto sanonut "naks" sellaisella voimalla, että olemme miettineet, että putosiko siitä moottori. Emme silti valita, tämä on talvea ja siihen kuuluu se, että on käsittämättömän kaunista, mutta niin kylmää, että emme tunge edes nenänpäätä ulos ovesta, ellei ole pakko.

Keltainen on lämmin väri, joten etsimme kaapeista keltaisinta mitä löytyy. Samalla valitsimme myös pöllöintä mahdollista, koska näissä molemmissa puseroissa on kyseisiä hiiriä pyydystäviä siivekkäitä. Emme enää edes muista, koska kankaiden pöllövillitys alkoi.Ensin niitä oli harvakseltaan siellä täällä ja sitten joka paikka ikkunaverhoista nilkkasukkiin ja paidannappeihin oli pöllöjen kuvittamaa. Toisaalta mieluummin pöllö paitaan kuin päästäinen tai rotta.

4.1. Pakkasvalmiudessa

Ilmatieteen laitos on antanut pakkasvaroituksen. Hyvänen aika, me ajattelimme. Että ihan tavallisesta talvisäästä täytyy antaa erityinen varoitus ja ohjeistaa ihmisiä pukeutumaan lämpimästi. Koska meistä tuli niin uusavuttomia, että emme ymmärrä -20 pakkasasteen olevan sama asia kuin hurjan kylmä? Tai siis meistä ei tullut avuttomia ollenkaan, koska meillä on täysin uudet haalarit ja kypärämyssyt.

Purjon haalari on tehty jämäpalasista. Kun ei punaista fleeceä riittänyt koko haalariin, niin tehtiin siitä sitten toinen etukappale, huppu ja varpaankärkikappaleet. Jotta kokonaisuus olisi hallittu, vuoritettiin pipo pallollisella trikoolla ja ommeltiin eteen vielä Hello Kitty -merkki ja kas - sitähän ollaan niin tyylikäs että.  Pirjo ei jää pätkääkään jälkeen käytännöllisyydessä, jopa pipon malli on sama. Tämä oranssi kangas suorastaan huusi Eurokankaan palalaarissa, että "pelastakaa minut hyvään perheeseen, jossa arvostetaan taatusti kirkkaita värejä" ja niin me sen sitten nappasimme. Tässä haalarissa tulee vähän sellainen tikrumainen olo (Tikru on se Nalle Puhin tiikerimallinen kaveri).

Me selviämme huomisesta, mutta jos perjantaina pakkasta on uhatut 30 astetta, niin voi päästä pienoinen itku. Jo nyt jännitämme, pysyykö vesijohto sulana.