tiistai 29. syyskuuta 2015

29.9. Oikeusministeriö on kiinnostunut meistä

 photo 8c2e50ce-d8ea-436b-a899-5287e2553713_zpskh51souu.jpg

Kyllä, luitte aivan oikein. Vaikka emme ole juoksennelleet öisin pussilakana asunamme tai lähetelleet epäilyttäviä vihapuheeksi tulkittavia viestejä, saimme Oikeusministeriöstä vakavahenkisen kirjeen. Meidät on valittu vastaamaan kansalliseen turvallisuuskyselyyn. Ja mehän vastasimme.

Koska emme usko mihinkään luottamuksellisuuteen, poistimme ensitöiksemme vastauslomakkeesta kaikki tunnistetiedot. Jos ja kun joku haluaa käyttää vastauksiamme myöhemmin, ei hän pääse mitenkään käsiksi siihen, kuka vastaaja oli, koska varovaisuussyistä käsittelimme lomaketta muovihansikkaat kädessä. Mekö vainoharhaisia? No jo vain!

Aluksi piti päättää, koska olemme syntyneet (neljänumeroinen luku!) ja mikä on ammattimme. Sen jälkeen piti valita, onko meillä käytössämme mopo, vapaa-ajanasunto tai polkupyörä, mutta esimerkiksi vene tai peräkärry eivät tutkijoita kiinnosta. Harmi. Ei niin, että meillä niitä olisi, mutta jos perämoottorit ovat kohtalaisen yleinen varkauden kohde, niin voisihan niistäkin jotain kysellä yleisen turvallisuuden nimissä. Kun tavarapuolesta oli selvitty, urkittiin äidin ja isän syntymämaata. Hyvänen aika, omakin syntymämaa pitää tarkistaa selässämme olevasta leimasta, joten mistä me nyt tähän hätään keksimme, mistä vanhempamme olisivat. 

Onneksi kysymykset helpottuivat tämän jälkeen. Meiltä kysyttiin omaisuusrikoksista ja väkivallasta ja ongelmista asuinalueella. Kysymysten laatija tuntui olettavan, että vastaajat eivät liiku kovinkaan kauas kodistaan, koska väkivallan uhkaa ei heidän mielestään voi kokea kuin kilometrin säteellä kotoa. Melkein kirjoitimme heille, että vaikka metroon on meiltä matkaa ihan hurjasti, niin voimme me sielläkin vaikka kuinka usein tulla tyrkityiksi. Jostain syystä kysyttiin pääasiassa rikoksen kohteeksi joutumisesta, sillä luottamuksellisuus ei taida ulottua niihin retkuihin asti, jotka iloisesti vastaisi tirvivänsä vastaantulijoita vähintään kahdesti kuukaudessa jäämättä koskaan kiinni.

Kysymyksiä oli 43 kpl ja me keksimme kaikkiin vastauksen. Rehellisyyttämme testattiin kysymällä kahdessa eri kohdassa siviilisäätyämme ja päätimme, että ensimmäisellä kerralla olemme  rekisteröidyssä parisuhteessa ja toisella kertaa eronneita. Siinäpä sitten tutkija miettii, että mikä tälle vastaajalle tuli kesken kaiken kysymyksiin vastatessa, kun hän päätyi eroon. Uskomme, että hän on joka tapauksessa iloinen ihan jokaisesta pöydälleen päätyneestä palautuskuoresta, koska ei näihin kyselyihin kovin hartaasti vastailla.

Tuskin maltamme odottaa, millaisia tuloksia aikanaan turvallisuuskyselystä saadaan. Ainakin me teimme parhaamme aiheuttaaksemme lievää hämmennystä, mutta todennäköisesti vaatimaton panoksemme ei tuhansien otoksessa tule merkitsemään yhtään mitään. Jotenkin koko asian tylsyyden kruunaamiseksi etsimme komerosta asuja, joissa hukumme massaan. Pirjo valitsi liukuvärjätyillä pallokuvioilla somistetun trikoopaidan, mutta Purjo kaiveli jostain aidon maatuskapuseron. Pinkki ja keltainen sointuvat oikeastaan aika hyvin yhteen, vaikka ensin ajattelimme, että kuvasta tulee riitasointuinen.

 

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

27.9. Voi miksi meillä ei ole ruokablogia!

 photo a1063da1-f432-4984-a016-d5fdf8134e4c_zps2yfm2bir.jpg

Jos meillä olisi ruokablogi, olisimme voineet viikon mittaan ottaa kuvia erilaisista soseista, joita olemme keitelleet niin, että ensi talvena ei yhtäkään sämpylätaikinaa tehdä ilman omenasosevahvistusta! Koska omenasato on jäänyt osin vähäisemmäksi kuin ennen ja osin ollut järisyttävän runsas, on jokainen keittelemämme sose maistunut erilaiselta. Erilaiset lajikkeet kuten valkea kuulas, punakaneli ja mitä näitä nyt onkaan antavat kaikki erilaisia makuvivahteita puhumattakaan niistä ikiaikaisista lajikkeista, jotka maistuvat niin kitkeriltä, että niiden esiäitipuu on takuuvarmasti kasvanut Lumikin pahan äitipuolen puutarhassa. Myrkyllisiä nämä meidän hedelmämme eivät ole, mutta maultaan niin happamia, että niiden syömisestä pitäisi antaa joku maistelupalkinto. Mutta sinne sosekattilaan me olemme nekin viskoneet, kunhan ensin on kuoret, lihavimmat madot ja siemenkodat kohtalaisen tarkasti poistettu.

Koska rakastamme kokeiluja myös keittiössä, olemme perusomenasoseen ohessa keitelleet erilaisia raikkaita ja vähemmänjärkeviä yhdistelmiä. Esimerkiksi puolukan lisääminen kattilaan antoi keitokselle niin heleän värin, että sitä olisi varsin hyvin voinut käyttää vampyyrielokuvassa veren sijaan. Tunsimme hetken melkein noitamaista riemua sekoitellessamme hurmeeseen vivahtavaa kuplivaa liejua, joka tosin maistui vallan mainiolta. Miksi ihmeessä emme ole aikaisemmin yhdistelleet makuja näin vallattomasti? Osin todennäköisesti siksi, että emme ole aikoihin vaivautuneet metsään enää pahimpaan hirvikärpäsaikaan, joten ainoa punainen saatavilla oleva marja olisi pitänyt kerätä pihlajista. Tänä vuonna ne ovat tyhjiä!

Omenapuutarhassamme käy lisäksemme muitakin herkunhimoisia. Ihmettelimme aikamme, miksi tammen juurella on kuin nokittuja hedelmiä, mutta sitten selvisi, että röyhkeä tuuheahäntäinen rotta eli orava oli käynyt keräilemässä oman saaliinsa, nakutteli sen hampaanjälkiä täyteen ja hylkäsi sitten puun juurelle. Olisi edes syönyt kunnolla mutta ei, hyvä jos kolmasosa päätyi vatsaan asti. Kaiken lisäksi se ei napannut matkaansa yhtäkään niistä kitkeristä ja pahanmakuisista yksilöistä aivan kuin tietäen, että punaposkiset on parhaita.

Sama tyyppi oli kerännyt pihakeinun alle keon tammenterhoja. Ihmettelimme puolukoita peratessamme, että mikä ihme täällä rahisee, onko joku osa hajalla tai painostamme taipunut kieroon. Ehei, siellä alla oli varsinainen väliaikavarasto tuoreita terhoja suojassa sateelta ja tuulelta. Meiltä se ei ollut suojassa, koska tapanamme on marjoista roskia poistaessamme keinua kohtalaisen hurjasti hokien samalla rautatieasemia ja -seisakkeita Mäntsälästä etelään. Siis Hirvihaara, Kerava, Savio jne. Ei siinä mitään järkeä ole etenkin kun säännöllisesti unohdamme Puistolan, mutta toisaalta tehdäänhän sitä nykyisin paljon järjettömämpiäkin juttuja. Keinuimme sitten koko varaston hajalle, josta voisimme toki lausua pahoittelumme, mutta koska keinun alusta oli otettu luvatta käyttöön, niin katsomme tekomme oikeutetuksi,

Puolukkaomenasoseen innoittamina etsimme asuiksi punaisinta, mitä talosta löytyy. Pirjo valitsi pilvikuvioisen tunikan, Purjo ankkureita. Etenkin Pirjon kannattaa pysyä kaukana keitoksistamme, sillä vitivalkoisista pilvistä ei millään pesuaineella saa pois pinttynyttä puolukkatahraa.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

20.9. Pirjo ja Purjo käyvät syömässä hienossa ravintolassa

 photo 9680a951-a56b-47e8-81b7-8d0d3c006196_zpszgnrlx5r.jpg

Aina on aihetta juhlaan, me ajattelimme ja lähdimme eilen syömään niin hienoon ravintolaan, että sieltä sai halutessaan alkupaloiksi etanoita. Koska olemme koko kesän ajan säilöneet lehtokotiloita etikkaliemeen, emme tällä kertaa tarttuneet tarjoukseen vaain söimme jotain ihan muuta.

Ei, me emme kuvanneet ainuttakaan annosta, vaikka jokainen niistä oli pieni taideteos. Jopa se maistiaispalaksi tuotu porkkananpala, jonka päällä oli mustatorvisienimajoneesia. Sen Purjo tosin pudotti valkoiselle pöytäliinalle nurinniskoin ja sai aikaan pienen hirveän vihreän tahran, joka ei ikipäivinä siitä liinasta poistu. Teimme siis lähtemättömän jäljen, vaikka tarjoilija siivosi sotkumme ja vakuutti, että tällaista sattuu. 

Niin, me emme siis kuvanneet, mutta näytti siltä, että kaikissa muissa pöydissä piti ruuasta ottaa kuva ja laittaa se samantien Naamakirjaan ja Instagramiin ja kaikkiin muihinkin palveluihin ikään kuin tiedottamaan, että hei vaan kaikki, minä olen nyt syömässä. Tässä on härkäpapuvaahto ja tässä rieputettua fasaanin kivipiiraa. Ja hetken kuluttua sama juttu, mutta tällä kertaa pääruuasta. Koko ajan välähdyksiä siellä ja täällä, kun annokset ikuistettiin kuviksi sen sijaan että olisi itse osattu pysähtyä niiden äärelle nautiskelemaan ilman yleisöä ja Naamakirjan tykkäyspeukkuja.

Toki myönnämme, että ne ruuat oli taitavasti aseteltu lautaselle, ne maistuivat taivaallisilta ja niistä näki, että kokkimme Juuso (kyllä, kysyimme hänen nimensä, koska Purjo harkitsi jo ennen jälkiruuan näkemistä pienimuotoista kosintaa tavoitteenaan loppuelämä lihapatojen ääressä) nautti työstään. Jokainen kastikepisara ja pikkuruinen puolitettu sipuli oli täydellisesti oikealla paikallaan puhumattakaan mausteisen etikan sulosointuisista viivoista lähellä, mutta ei liian lähellä raastetun nauriin murusia. Silti me emme kuvanneet niitä vaan söimme ja nautimme. Olimme siis muihin aterioitsijoihin verrattuna täydellisen erilaisia ruokailijoita, vähän kuin sivussa valtavirtauksista.

Jälkiruoka olisi ehkä pitänyt kuvata vain siksi, että saisitte tulla oikein kateellisiksi. Jostain syystä valitsimme kolmen erilaisen suklaan kombinaation ja saimme eteemme lautasen, jossa suklaaherkkuja täydentämään piperretyt helmimäiset hyytelöpisarat oli jokainen koristeltu aidoilla kukilla. Sellaisilla, joiden läpimitta oli suunnilleen 5 mm. Saatoimme mielessämme nähdä, miten annoksen tekijä oli pikkuisilla pinseteillä yksitellen poiminut kukkien terälehtiä ja asetellut ne valkosuklaamoussen vierelle meitä ilahduttamaan. Söimme kaiken ja olimme oikein tyytyväisiä! Heikkona hetkenä saatamme myöntää, että kokonaisuus maksoi saman verran kuin kolmihenkisen perheen kuukauden kaikki ruuat, mutta me emme ole kolmihenkinen perhe, joten emme tunne asiasta yhtään huonoa omaatuntoa. 

Me emme olleet syömässä näissä asuissa, mikä oli sikäli oikea ratkaisu, että punajuuriterriini oli lievästi sanoen vilkkaalla päällä ja pyrki pois haarukasta. Emme ole koskaan vielä tavanneet niin ripeäliikkeistä kasvisannosta kuin se oli. Onneksi sylissämme oli ruokaliina, joten mitään isoja pesulalaskuja ei ole tiedossa. Esittelemme tuossa yläreunan aika lailla surkeassa valossa oletussa kuvassa satiinimekkoja, joita on täydennetty paljeteilla ja röyhelöillä ja pitseillä. Molemmissa on vyötäröllä taakse rusetille solmittava nauha, josta olisi ollut eilen hyötyä. Kesken syömisen sen olisi voinut höllentää vapauttamaan tilaa herkuista täyttyvälle vatsalle.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

13.9. Ensimmäinen hirvikärpänen

 photo e76dc4b2-590d-4628-a6a3-b5397790aac2_zpsup5a2i8o.jpg

Tänään se on kohdattu: syksyn ensimmäinen hirvikärpänen. Se oli todella ovela veijari, joka ei vielä metsässä ilmiantanut itseään, vaan oli aivan hipihiljaa kotiin asti. Pääsimme jopa sanomaan, että ei siellä metsässä mitään erityisiä vainolaisia ollut, ei edes hyttysiä enää. Silloin tunsimme jonkun ryömivän niskassamme kohti takaraivoa ja tajusimme, että jonnekin hupunreunan alle oli sittenkin kipittänyt pieni ja itsepäinen hirvikärpänen. Se seikkaili aikansa edestakaisin aivan kuin ei osaisi päättää, että oikeaanko vai vasempaa korvaan sitä pesiytyisi. Onneksi saimme sen hyppysiimme ja lähetimme paremmille hirvenmetsästysmaille. Toivottavasti sillä ei ollut toista yhtä salakavalaa kaveria mukanaan. Kuvaa emme ottaneet, sen verran ikävä kuvauskohde olisi ollut.

Olimme puolukassa ja saalis oli runsas. Kutakuinkuin yhden aarin eli 10x10 metrin alueelta poimimme ämpärimme täyteen. Tunsimme olevamme äärettömän ahkeria kykkiessämme, polvistuessamme ja kontatessamme puolukanvarpujen seassa. Täytyy toivoa, että kukaan muu ei ollut paikalla kuvaamassa marjastustamme, sillä ajoittain se nauratti jopa itseämme. Mutta missään ei ole sanottu, että marjoja poimiessaan pitää seistä! Yhtä hyvin sitä voi kaikessa rauhassa istuskella jäkäläisellä kalliolla ja kerätä marjoja ympäriltään selän väsymättä.

Asuvalintamme on sävyiltään syksyinen. Pirjon tummanpunaisen ja violetin sävyinen haalari on omiaa kaikille niille, jotka haluavat piiloutua syksyiseen metsään. Tässä on juuri oikeat pudonneiden lehtien sävyt, joille kontrastina on sekä hihasta pilkottava että selkäkappaleelle ommeltu reippaankokoinen heijastinnauhan palanen. Purjon kannattaa hakeutua muiden silmiltä salaan jonnekin koivikkoon, koska keltaisessa haalarissa sinne voi tähän vuodenaikaan asettautua lähes näkymättömäksi. Haalarin etukappaleen kaarroke on yksivärinen ja siihen on aplikoitu nallekarhu. Molemmat haalarit on vuoritettu ja myös hieman kosteammissa olosuhteissa varsin hyviksi havaittu.

Ai ne puolukatko? Ne ovat jo soseena odottamassa talvea ja vispipuuropäiviä.

torstai 10. syyskuuta 2015

10.9. Pirjo ja Purjo löytävät aarteen


 photo b2087d66-ae4e-4133-a04e-dcc6c211f81c_zpszv6ild8c.jpg

Jokaisella nukella pitäisi olla vintti ja siellä kaikenlaista roinaa, jonka keskeltä aina välillä nousisi esille hienoja ja odottamattomia asioita. Osasyynä siihen, että meillä on tänä kesänä ollut kovin kiire, on nimenomaan henkilökohtainen geokätköilymme. Me pyrimme etsimään ullakollle unohtuneiden hetkien joukosta kaikkea sellaista, mitä emme ikinä osaisi kuvitella sieltä löytävämme. Oravien tuhoamien nukkamattojen ja koinsyömien ikivanhojen neuletakkien keskeltä löysimme laatikon, jossa oli muutama puoliuskonnollinen julkaisu, pari muinaista matkaesitettä ja tämä: kaavalehti vuodelta 1957! Sen ainoa puute on se, että nuket on asuvalikoimassa unohdettu kokonaan, mutta tällä kertaa antanemme sen anteeksi. Kokonaisuus on muuten niin lumoava, että tästä löydöstä toipumiseen menee koko ensi viikko.

 photo 54aebabd-7066-4921-921e-3e4a2bef6fd5_zpst5pudzta.jpg

Onnemme on suunnilleen täydellinen, koska lehti sisälsi myös huomattavan käyttökelpoisen kaava-arkin sekä täsmälliset selostukset siitä, miten tehdä esimerkiksi tällainen asu (jos siis sattuu olemaan hieman pitempi kuin meidän jalot 43 senttiämme).

 photo d8faa70f-e97a-4209-9107-b1224fbbfaaf_zps8rlilefr.jpg

Lehti on ilmestynyt maaliskuussa ja siinä on nykymuotiin verrattuna huomattavan käyttökelvottomia asuja lapsille. Vielä 50-luvulla alaikäiset saattoivat varsin huolettomasti leikkiä ulkona ilman vaaralliselta säteilyltä suojaavia pitkähihaisia asuja ja tummia laseja. Lasten kaavat eivät noudata mitään pituuteen liittyviä senttimetrimääriä, vaan nämä on jaoteltu ikävuosien mukaan. Täytyy toivoa, että aikakauden valistuneet äidit tiesivät, oliko jälkikasvunsa enemmän kokoa 10 v vai sittenkin jo 12 v.

 photo be72bcd4-40ce-4c7f-ba18-0ccf94a6a38a_zpsnnxklkmx.jpg

Ehdoton suosikkimme oli silti tämä huoleton koulupojan asu. Kuvatekstien mukaan se on isompien poikien toivepuku! Taskut ja kaikki. Seuraksi sopii kuulemma niin valkoinen kuin värikäs paita.

 photo ce234366-ba5e-43f9-b196-84a423380917_zpsg5dyddbm.jpg

tiistai 8. syyskuuta 2015

8.9. Joka aamu me päätämme

 photo f6c7ee40-2b17-4c1f-af21-86bae71ffa29_zpskm8luhlu.jpg

... että tänään kerromme, mitä kaikkea on tapahtunut. Ja joka ilta huomaamme, että emmepä kertoneetkaan. Elämä lipuu ohi, mikset sinäkin?

Huolimatta äärimmäisen surkeasta omenasadosta olemme viettäneet monta päivää keittelemällä sosetta. Toisaalta meillä on hieman huono omatunto siitä, että näin estämme pihlajanmarjakoin onnellisen elämän, toisaalta taas koemme suunnatonta iloa siitä, miten pakastin täytyy pienillä sosepusseilla. Olemme löytäneet sisäisen marttamme! 

Ajoittain harkitsemme myös kellarin ottamista haltuun henkisessä mielessä, mutta koska siellä on pimeää, kosteaa ja sekaista, tyydymme katsomaan ovelta lasipurkkien armeijaa. Toistaiseksi emme ole kokeneet umpiointiherätystä, mutta voihan olla, että jonain päivänä löydämme itsemme tulikuumien tölkkien ääreltä. Lisäksi pelkäämme, että kellarissa voisi olla hiiriä eikä meitä erityisemmin kiinnosta ryhtyä taisteluun yhteisestä tilasta. Iikityttää pelkkä ajatuskin siitä, että hillopurkin päällä majailisi pikkuruinen papanoiva harmaa hiirulainen.

Eläimistä on muutenkin ollut kaikenlaista uutta harmia. Vaikka omenasato on pikkuruinen, on muutama harakka päättänyt tulla kanssamme osingoille. Siellä ne viettävät aikaansa melkein kädenkantaman päässä nokkimassa satoa pilalle. Yritämme uskotella, että ne syövät matoja, mutta tiedämme huijaavamme itseämme. Niillä on makeanhimo ja siihen eivät näköjään enää riitä herukkapensaiden viimeisimmät marjat, vaan täytyy käydä nakuttelemassa reikiä omenoihin. Lisäksi ne valitsevat suurimmat ja parhaimmat yksilöt, mikä viittaa tahalliseen ja tarkoitukselliseen haitantekoon. 

Vaatteissa on taas kaiveltu tilkkukopan pohjia. Pirjon paidassa on päivän agendaan sopivasti muutama hiiri ja Purjon paidassa voi väittää näkevänsä omenapuun ihan tuossa keskellä vatsan päällä.


 

tiistai 1. syyskuuta 2015

1.9. Hurja määrä asioita tapahtuu

 photo 434dc869-6f86-4237-8819-ecb2f6b2c4fc_zpsuizuiqne.jpg

Olemme olleet hyvin, hyvin hiljaa pitkän aikaa, sillä meille on tapahtunut niin paljon, että emme ole ennättäneet kirjoittamaan sanaakaan. Emmekä kyllä nytkään kerro kaikesta siitä, mitä on tapahtunut, kunhan ihan vähän raotamme salaisuuksien verhoa.

Listaamme nyt muutamia asioita, joihin olemme törmänneet. Paitsi että oikeasti emme ole törmänneet yhtään mihinkään, älkää luulkokaan. Tarkoitimme noin niin kuin kuvaannollisesti.

1.  Kävimme lentokentällä. Ne, jotka matkustavat alvariinsa, eivät pidä moista kertomisen arvoisena asiana. Meille se oli kokemus. Lentokenttäkäynnin jälkeen seurasimme Finnairin koneen kulkua kohti Aasiaa Flightradarin avulla. Meille selvisi, että vaikka koke tutkakuvasta jossain Mongolian ylätasangolla katoaakin, pääsee se silti perille ihan niin kuin pitääkin. Mikä sinänsä oli suuri helpotus, koska ajatus läheisestämme vaeltamassa päämäärättömästi pitkin Mongoliaa tuntui kovin, kovin pahalta.

2.   Matkustimme junassa. No joo, sen olemme tehneet ennenkin, mutta tällä kertaa saimme ensin kuulla kuulutuksen, että juna lähtee ja sillä selvä, mutta heti perään tuli tieto, että eipäs juupas, vaihdetaankin junaan raiteella viisi. Täpötäysi taajamajunallinen matkustajia siirtyi kiltisti parin raiteen päähän kuullakseen, että ottiatuota, ihan vielä ei päästäkään matkaan. Ja tämä kaikki siis tapahtui ennen kuin VR aloitti YT-neuvottelut, joten odotettavissa on, että junamatkailu tulee entisestään vähenemään liikkumattomien junien takia.

3.   Keittelimme omenasosetta. Kyllä, omenasato on suotuisa, joskin omenat ovat pienikokoisia ja pihlajanmarjakoi on yrittänyt tehdä tuhojaan. Tuossa kuvassakin me olemme omenapuussa, vaikka sitä ei ehkä ihan heti huomaa, koska juuri tämä kyseinen  puu ei suotu tuottamaan tänä vuonna yhtään satoa. Viereisessä puussa on omenoita sitäkin enemmän, joten jotain aika kummallista tapahtui keväällä kukintavaiheessa.

4.    Kävimme monta kertaa mustikassa, joten ensi talvena on syytä syödä joka aamu raikasta smoothieta. Me tosin pitäisimme enemmän sokerisesta mustikkapiirakasta, mutta sellainen kuulemma lihottaa.

5.   Saimme tietää, että viime vuonna talon päälle kaatunut hopeapaju vioitti kattotuolia. Me emme ole nähneet katolla yhtäkään tuolia, joten älkää kysykö, mistä on kyse. Joka tapauksessa tämä tieto on aiheuttanut luvattoman paljon liikennettä keittiöstä portaita pitki vinttiin ja sieltä takaisin ja samaan aikaan ikkunoiden taakse on rakenneltu työsuojeluttomia telineitä, joiden avulla katolle ja varmaan sille näkymättömälle tuolillekin tapahtuu jotain.

6.   Varmaan jotain muutakin tapahtui, me vain emme enää muista, että mitä.