lauantai 27. tammikuuta 2018

27.1. Jotkut ideat eivät ole hyviä


Esimerkkinä ei nyt niin kovin kaksisista ideoista esittelemme tällä kertaa nämä jotensakin 70-lukuvaikutteiset hörhellykset. Näistä piti tulla sellaiset kepeät ja samalla pikkuisen juhlavat asut, mutta lopputulos on lähellä sekametelisoppaa. On kukalliset trikoohousut, on brodyyrikangasta, on pallonauhaa, on röyhelöä. Jopa kädentiet piti mennä kuminauhalla röyhelöittämään, jotta lopputulos olisi ... runsas?

Toisaalta näiden ompelemisen ja etenkin esittelemisen jälkeen ymmärtää taas hyvin sitä onnetonta, joka jossain hikipajassa väsää rumia vaatteita vain siksi, että joku suunnittelija on saanut päähänsä, että nyt halutaan juuri tätä.  Äkkiseltään se suunnittelijakaan ei keksi, että kuka haluaisi, mutta kuningasidea täytyy toteuttaa ja pian. Sitten se lopputulos muistuttaa jotain tällaista eli periaatteessa OK, mutta kuka kumma ja missä ihmeessä kehtaa julkisesti esiintyä tämmöisissä. 

Vielä joskus perustamme rumien vaatteiden vastustuskomitean. Näiden kanssa me tosin olemme ongelmissa, koska emme osaa päättää, että ovatko nämä yksinomaan rumia vai ainoastaan liikaa. Onneksi omaan vaatekaappiinsa saa säilöä ihan mitä haluaa, joten seuraavan kerran nämä otetaan esille, jos joku järjestää 70's partyn. Ehdottomasti ei kovin pian.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

24.1. Pirjo ja Purjo häätunnelmissa


Kukaan tuttu ei tiettävästi ole menossa naimisiin, mutta me olemme viettäneet enemmän kuin runsaasti aikaa katsomalla television hääohjelmia. Niissä kaikissa on samanlainen osanottajajoukko eli morsian, joka ei ole ollenkaan varma haluamastaan hääpuvusta ja sitten kavereita tai sulhanen tai äiti tai isoisä, joka on ihan eri mieltä koko asusta kuin morsian itse. Tietty mukana on läskiä tai ryppyjä tai jotain muuta, jonka vuoksi on kamalan hankala löytää sopivaa asua. Sitten niitä mekkoja sovitellaan ja itketetään ensin morsianta kertomalla, että se hänen unelma-asunsa on liian kallis tai ruma tai vähintäänkin siinä on selässä joku outo leikkaus, jonka takia sitä ei ikinä voi kuvitellakaan hankkivansa. Ja lopulta morsian itkettää kaikkia valitsemalla leningin, jossa hän tuntee olevansa morsian ja joka vastaa tismalleen sitä, mitä hän halusi, mutta ei ikinä tiennyt etsivänsä.

Ajoittain me ihmettelemme, miksi kiusaamme itseämme moisilla ohjelmilla. Varmaan siksi, että ehdoton suosikkisarjamme Satuhäät ei tule riittävän usein uusintoina, joten joudumme sen sijaan tyytymään amerikkalaisiin ja brittiläisiin sarjoihin. Samalla kiroamme sen, joka keksi, että morsiuspukujen sovittamisesta voi tehdä ohjelman. Tai oikeastaan kiroamme vasta sen, joka keksi, että samaa formaattia voi käyttää monessa eri maassa pienin vivahde-eroin. 

Toisaalta näiden ohjelmien ansiosta me tiedämme, että pitsi ei sovi kaikille ja että selkäpuolen vetoketjun voi vaihtaa nyöreihin, jos ei muuten mahdu mekkoonsa. Meillä on mekoissa selkäpuolella tarranauhaa, pitäisiköhän sen ilosanomaa jakaa morsiuspukuliikkeisiin. Lisäksi olemme oppineet, että kimalletta voi todellakin olla liian paljon (onneksi se koskee vain morsiuspukuja, ei meidän asujamme) ja että merenneitolinajaisessa puvussa ei voi ottaa kovin pitkiä askeleita. Siksi meillä ei ole yhtään sellaisia hankalia vasta nilkoista leveneviä mekkoja, vaan suosimme näitä tällaisia vyötäröltä asti oikein leveitä, joissa helmat heiluvat pahimmillaan 1,5 metrin verran.

Näihin mekkoihin on yhdistelty niin satiininauhaa, kimallekangasta kuin ohutta organzaakin. Eivätkä nämä kiristä tai purista mistään toisin kuin televisio-ohjelmien mekot, joista jostain syystä pääsääntöisesti se viimeisenä sovitettu on ainoa oikea. Muutenhan draaman kaari katkeaisi alkutekijöihinsä, jos heti ensimmäinen asu olisi sopiva. Eikä meidän tarvitse hankkia mekkoa vuotta ennen tilaisuutta, kuten niissä ohjelmissa tehdään: jostain syystä amerikkalaisia morsiuspukuja ommellaan kutakuinkin 12 kuukauden verran! Jos joku erehtyy kertomaan, että häät ovat jo saman vuoden aikana, niin myyjät pyörittelevät silmiään ja huokailevat kauhistuneina. 

Me emme pyörittele silmiämme vaan helmojamme. Ja hyvä niin.

perjantai 5. tammikuuta 2018

5.1. Kevät on melkein täällä


Vasta kuvasta huomasimme, että Purjon haalarista on karannut muutama leppäkerttu. Ei kai se haittaa?

Tänään kaivelimme kaapin perukoilta mahdollisimman iloisia vaatteita, koska ankea harmaus ulkona alkaa vähitellen riittää. Iloinen on tässä tapauksessa synonyymi riemunkirjavalle, mutta onneksi me emme ole mitään värien konmarittajia, joille kelpaa vain musta ja valkoinen.