tiistai 30. lokakuuta 2012

30.10 Me olemme joutuneet kokemaan aivan kamalia asioita!

kukat   lierihattu

Ensimmäinen elämäämme syvästi järkyttänyt asia oli se, että bussi ei tullut. Eikä mikä tahansa bussi vaan nimenomaan se yksi ja ainoa, joka kuljettaa tiettyyn aikaan paikasta toiseen, joka toinen paikka sattuu olemaan sellainen, että sieltä myöhästyminen voi koitua kohtaloksi. Se auto ei vain ilmestynyt lähtölaituriin, vaikka miten olimme ajoissa paikalla. Mistään ei saanut selvyyttä bussin kohtalosta, sillä nykyisin linja-autoasemat ovat tiloja, jotka on lukittu asiakkailta virka-ajan ulkopuolella ja toisaalta puhelinpalvelussa ei osattu auttaa.

Siinä me seisoimme nyssäköinemme ja reppuinemme hämärässä illassa ja mietimme, mitä tehdä. Onneksi autonkuljettajamme oli varmuudeksi jäänyt odottelemaan lähtöämme, joten kannoimme matkatavarat takaisin takapaksiin ja ryhdyimme matkaamaan henkilöautolla kohti määränpäätä täysin tietoisina siitä, että emme oikeastaan osaa reittiä perille, ja kun kuljettajamme joskus palauttaa itsensä matkalta kotiin, on huomista kulunut jo monta tuntia. 

Automme vakiovarusteisiin ei kuulu navigaattoria, koska osaamme lukea karttaa. Nyt valitettavasti sattui niin, että karttaa ei ollut matkassa mukana eikä toisaalta aikaa lähteä sitä kotoa noutamaan. Siksi teimme kuten muinaisessa tietokilpailussa eli kiperässä paikassa rimpautimme kaverille. Kerroimme ongelman, ja niin saimme reaaliaikaista risteystietoa noin 300 kilometrin takaa. Täytyy sanoa, että inhimillinen navigaattorimme oli huomattavasti miellyttävämpi kuin koneen sisään piiloutunut ääni.

Pääsimme perille aivan sopivasti, joten mitään varsinaista tuhoa tai vahinkoa tästä ei seurannut ellei laskuihin oteta mukaan erittäin likaiseksi tiesuolasta sotkeutunutta autoa ja kamalaa entä-jos-sattuu-vielä-jotain -jännitystä, jonka ansiosta emme nukkuneet seuraavana yönä lainkaan.

Toinen kamala asia tapahtui hammaslääkärissä. Muistanette vihoittelevan viisaudenhampaamme, jonka ansiosta olemme saaneet kokea paljon kipua ja kärsimystä, mutta jota kuitenkin olemme rakastaneet kuin omaa hammastamme. Ei ollut hänen vikansa, että oli osunut hammasrivin viimeiseksi ja keksinyt putkahtaa ikenestä esille viimeisenä vaan ei vaatimattomana.

Tänään meillä oli ikävä kohtaaminen hammaslääkärin kanssa. Jankutettuaan monta kertaa vihlovan hampaamme haitoista sai hän meidät uskomaan, että siitä oli päästävä eroon. Tämä poistoprosessi sujui varsin mallikkaasti, mutta kun pyysimme hammasta mukaamme, saimme kuulla, että se on bakteeripesä. Sen paikka ei ole pienessä muovipussissa vaan erittäin likaisessa jätteessä. Toistimme pyyntömme kahdesti, mutta tuo pihtien ja tonkien valtias pysyi tiukkana: hammas voi olla osa meitä, mutta leukaluusta irrotettuna siitä on tullut ongelmajäte, jota ei voinut ilman suojapukuisia turvahenkilöitä kuljettaa minnekään.

Sydän ja yläien verta vuotaen jätimme hampaamme. Matkalla kotiin meille selvisi, että sitä ei todennäköisesti vaivannutkaan mikään. Hammaslääkärimme valmistaa tietenkin iltapuhteinaan proteeseja, ja nyt häneltä puuttui varsinainen monsterihammas ujutettavaksi muovikitalakeen poskihampaaksi. Sellainen ylimääräinen löytyi meiltä, joten eikun kiskaisemaan irti ja liimaamaan osaksi tekohampaita. Syvä tuohtumus valtasi meidät. Tosin: jos olisimme saaneet sen luunpalasen mukaan, olisimme kuvanneet sen tähän ja te olisitte pelästyneet oikein kunnolla epämuodostuneita mykkyräjuuriaan.

Purjolla on kukallisesta vakosametista ommeltu olkainhaalari ja tismalleen vaatteen ruusujen väriin sointuva neulospusero. Hatun kupu ja ylälieri ovat vakosamettia, sisälieri sinistä popliinia. Pirjolla on flanelliliivihame yhdistettynä raidalliseen paitaan. Aikaisemmin sama liivihame on esitelty pallopaidan kanssa, mutta ehkä tämä raidallinen on sittenkin mukavampi. Valitsimme nämä vaatteet hammaslääkäriin, koska päättelimme, että kuviollisessa kankaassa ei mahdollinen pieni punainen pisarointi näy.

lauantai 27. lokakuuta 2012

27.10. Joko sinulla on lammas kellarikomerossa?

kello

Huomenna siirrytään talviaikaan, ja siksi mekin nökötämme tässä kellon äärellä muistuttamassa, että ensi yönä saa nukkua armollisesti yhden tunnin ylimääräistä. Jotta asia olisi erityisen hyvin tiedossa, laitoimme tälläiset hitaat kilpikonnayöpuvut, joiden kangas on ostettu kangaskauppa Wexleristä. Purjo näyttää siltä, kuin hän olisi putoamassa, mutta tosiasiassa hän vain keikkuu vaarallisesti puolelta toiselle.

Tänään meitä on mietityttänyt uutinen, jonka mukaan vantaalaisen kerrostalon häkkikomerossa on jo jonkin aikaa elänyt kasvattilammas. Jostain kumman syystä omistaja ei menettänyt elikkoaan, saanut eläintenpitokieltoa tai edes lampaiden kellarikomerotarhausta vastustavia eläintensuojelijoita taakakseen. Ehei, omistajaa vain kehotettiin hankkiutumaan eroon lampaasta. Ei mitään muuta. Ei varoituksia, ei huomautuksia, ei johtavan lammastalouskonsultin haastatteluja siitä, mitä kaikkia traumoja villantuotantoelikko on voinut saada joutuessaan pimeään, kosteaan kellarikomeroon pois laumastaan. Yksikään sikatiloja yön pimeinä hetkinä kuvannut aktivisti ei ole ottanut yhteyttä mediaan kauhistellakseen sitä, miten lammasta on kaupungissa kohdeltu ja miten ekoterroristit aikovat seuraavaksi masinoida videokuvauskiertueen vuokratalojen häkkikomeroihin.

Miksi ihmeessä muuten niin aktiiviset eläinten puolestapuhujat nyt vaikenevat? Eikö muka todennäköisesti kohtalaisen kivuliaan rituaalikuoleman uhriksi päätyvä urbaanilammas ole ansainnut yhtä suurta huomiota kuin tarhaketut, jotka sentään tainnutetaan ennen lopullista kuoliniskua. Iltapäivälehdessä todetaan, että Suomessa ei eläimiä saa teurastaa kotona, mutta ei niitä käsittääksemme saa kasvattaa kellarissa vailla valonhippusia, joten kuka takaa, että nyt löytynyt lammas saa eläimenarvoisen kuoleman? Ja kuka takaa, että kyseessä on ainutkertainen yksilö eikä Vantaalla ole laumoittain piilotettuja uhrilampaita.

Ehdottaisimme, että eläinlääkärit jalkautuvat navetat ja sikalat jo tutkittuaan kerrostalojen kellareihin etsimään pimeydessä ja ankeudessa kasvatettavia eläimiä. Saattaa olla, että laitakaupunkikiertue toisi esille runsaasti mielikuvituksellisia uudenlaisia malleja elävien eläinten säilytykseen. EU:n ansiosta kaikki mahdolliset ja osa mahdottomistakin maaseutumaisissa oloissa asuvista tuotantoeläimistä on jo listattu ja luokiteltu. Siksi valvonta nyt kannattaisi ulottaa niihin tuotantoeläimiin, jotka eivät jostain syystä olekaan säädösten mukaisissa karjasuojissa vaan jossain ihan muualla. Ehdotamme siis täsmäiskuja autotalleihin, leikkimökkeihin ja epämääräisiin takapihojen hökkeleihin häkkikellareiden lisäksi. 

Vai pitääkö tässä tulkita, että lampaita on ihan luvallista kasvattaa vaikka kellarissa, kunhan ymmärtää vedota, että ei tiennyt sen olevan laitonta. Samalla logiikalla myös ylinopeuden ajaminen on ihan OK, kunhan kertoo pysäyttävälle poliisille, että ei tunne Suomen liikennerajoituksia. Silloinhan sitä on aina syytön.

torstai 25. lokakuuta 2012

25.10. Ilmassa on prinsessajuhlan tuntua

SS108953

Nyt se sitten tapahtui: prinsessa Madeleine meni kihloihin jo kuukausi sitten, mutta vasta nyt kihlaparista julkaistiin photoshopattuja virallisia kuvia. Ohuthuulinen timanttisormuksen ostanut mieshenkilö eli sulhanen ei meidän mielestämme vaikuta kovinkaan luotettavalta, mutta toisaalta tämä on meidän ihan oma ja suppea subjektiivinen mielipiteemme.

Päätimme juhlistaa tätä päivää pukeutumalla romanttisiin pastellimekkoihin, joissa on yhdistetty pitsiä, himmeästi hohtavaa viskoosia ja satiiniruusuja. Uskomme, että prinsessa Madeleine arvostaa tätä pientä ja vaatimatonta tasavaltalaista elettämme pukeutua mahdollisimman suloisesti vain ja ainoastaan hänen kunniakseen.

Kuten huomaatte, meidän kuvamme on otettu suunnilleen kihlauksen aikoihin eli silloin, kun ulkona oli vihreää eikä valkoista. Osin tämä johtuu siitä, että silloin oli paljon mukavaa valoa, jolloin halpiskameramme suostuu ottamaan julkaisukelpoisia kuvia. Osin syynä on se, että ompelukoneemme on irtisanonut työsopimuksensa tikin numero 22 osalta. Emme siis saa uusia asuja sitä tahtia kuin haluamme, koska juuri tuo ommel on se, jolla joustavat kankaat parhaiten yhdistetään. Perustikkiä, siksakkia ja jopa perhosia kone nakuttaa tuosta vain, mutta jousto-ommelta se hyljeksii. 

Harkitsimme ompelukoneen viemistä huoltoon, mutta emme ole ihan varmoja, pysyykö korjaaja vakavana, kun selitämme koneen hylkivän vain tiettyjä ompeleita. Normaalistihan koneet joko tekevät tai eivät tee ihan mitä tahansa sen sijaan, että ne valikoivat kielletyt neulakuviot. Uskomme, että ongelma on hyvin pieni ja se helpottuu heti, kun ompelukone huolletaan ja sen sisään pesiytyneet pölypesäkkeet poistetaan. Sitä ennen pitänee kaivella edellinen masiina varastosta, pyyhkiä pölyt ja yrittää muistella, miten siinä langat pujotetaan ja alalanka puolataan. Parhaista ompelukonekorjaamoista saa muuten sijaiskoneen käyttöönsä huollon ajaksi, ehkä nyt olisi hyvä hetki kokeilla sellaista.

tiistai 23. lokakuuta 2012

23.10. Turvallista matkaa

takit

Säätieteilijät uhkailivat, että tänään alkaa talvi. Me pöllämystyimme siitä niin, että soitimme oitis rengaliikkeeseen ja tilasimme uudet nastarenkaat kokoa 195 ja jotain. Edelliset kumirinkulat olivat osoittautuneet vaarallisiksi jo keväällä, joten meillä olisi ollut erittäin monta hyvää kuukautta ostaa uudet, mutta niin vain taas piti aivan viime tippaan tämäkin asia jättää.

Pyyhkäisimme kuljettajamme kyyditseminä rengaspuodin pihaan, jossa melkein tusina poliisia meitä jo odotti. Vaistomaisesti tarrasimme kiinni turvavöihin ihan vain varmistaaksemme, että ne ovat varmasti käytössä. Sen jälkeen tarkistimme kuljettajamme kädet siltä varalta, että toisessa olisi käyttökuntoinen kännykkä. Ei onneksi ollut, joten vältyimme sakoilta ja huomautukselta ja julkiselta häpeältä.

Poliisit eivät suinkaan olleet pihassa tarkistamassa paikalle saapuvien autojen ja kuljettajien kuntoa, vaan vaihdattamassa omiin menopeleihinsä talvirenkaita. Tuli oikein turvallinen olo siinä omaa vuoroa odotellessa, kun ympärillä hyöri hurja määrä haalaripukuisia renkaanvaihtajia, riuskoja poliiseja ja kaiken kruununa kaksi jäteautoa, jotka sujuvasti motittivat meidät roskiksen ja rengaspinon väliin. 

Muuten palvelu ei ollut täysin onnistunutta. Meitä kehotettiin ajamaan auto huoltohalliin numero neljä. Lopulta onnistuimme pujottelemaan sieltä jäteauton takaa oikealle paikalle poliisien valvovien silmien alla, mutta hallin ovi ei auennut, vaikka miten yritimme näyttää asiakkailta. Ehei, viereisiin tiloihin jonottelevat pääsivät sujuvasti vaihtopaikoille, mutta me jumitimme ovella minuuttikaupalla. Lopulta kuljettajamme kyllästyi, puikkelehti takaisin parkkiin ja kävimme kysymässä, oliko ymmärryksessämme ehkä jotain vikaa, vai miksi olimme unohtuneet odottelemaan. 

Saavuimme paikalle sopivasti kuullaksemme, miten edellämme olevalle asiakkaalle sanottiin, että halli numero neljä olisi vapaa, sinne saisi siis ajaa samantien. Heiluttelimme oman automme avainta ja mitä teki ystävällinen asiakaspalvelija: muisti meidät ja naputteli laskun valmiiksi. Seisoimme siinä pankkikortti kädessä ja kysyimme, olisiko mahdollista samaan hintaan saada myös se talvirenkaiden vaihto. Meidän mielestämme melkein 500 euroa on hieman hintava summa siitä, että olemme odotelleet kiltisti vuoroamme pääsemättä edes huoltohalliin sisälle.

Rengasliikkeissä ei turhaan pyydellä anteeksi tai pahoitella. Siellä on sellainen äijämeininki, että valittajia ei kuunnella. Pikainen katsaus ajanvarauslistaan osoitti, että seuraava vapaa aika olisi parin tunnin kuluttua, voisimme jäädä odottamaan tai käydä välillä vaikka shoppailemassa. Nostimme vasenta kulmakarvaamme ja kysyimme, että ihanko tosissanne olette. Meille varattu aika on juuri nyt kulumassa, ja jos he epähuomiossa ottivat siihen toisen auton, ei ongelma kosketa meitä vaan ainoastaan heitä. 

Lopulta, aika ripeästi vielä, saimme autoomme talvirenkaat hallissa kolme ja samalla lupasimme itsellemme, että tuossa puodissa emme enää käy. Paitsi että ne poliisit kyllä herättivät sen verran luottamusta, että saatamme taas keväällä olla ihan eri mieltä.

Koska talven piti tulla, on meillä pehmoiset fleecetakit, joissa on hupun reunassa teddysomiste. Eroa näissä on vain nappien verran. Nämä olisivat aika näppärät, jos vaikka tulisi monta metriä lunta ja pitäisi näkyä kohtalaisen hyvin.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

21.10. Pirjo ja Purjo katsovat junan ikkunasta

SS109095

Kylläpä tuossa kuvassa on kylmät värit! Se olkoon enteenä sille, että talvi on hiljalleen tulossa. Olemme juhlatamineissa eli satiinissa ja sametissa, joihin tämän talven muotisuuntausten mukaisesti on lisätty kimallusta ja paljetteja niin, että silmiä häikäisee. Saatte olla varsin vapaasti kateellisia, nämä ovat pikkujouluaikaan kuuminta hottia.

Me kävimme junalla juhlimassa eli suoritimme sellaisen aika lailla vajaan vuorokauden mittaisen interrail-seikkailun. Käytimme ratayhteyksiä, jotka ovat tähän asti olleet meille täysin tuntemattomia, joten reissussamme oli vahvaa seikkailuhenkeä. Hankimme kokemuksia erilaisista lippuvaihtoehdoista, ja saimme ainakin yhden konduktöörin melkein sekoamaan yrittäessämme varmaan tusina kertaa turhaan leimata lippuamme. Lopulta saimme siihen soman punaisen rastin. Sitä ei antanut kone vaan se konduktööri.

Sen verran me opimme, että pääkaupunkiseudulla eli metropolialueella junaradat on sijoitettu näppärästi takapihoille. Näimme ikkunasta suunnattomat määrät sotkuja, kasoja, unohtuneita romuautoja ja kaikenlaisia hylättyjä tavaroita. Kaiken tämän kruunasivat erilaiset pusikot, joiden tarkoituksena oli todennäköisesti piilottaa jotain vielä kurjempaa katseltavaa. Junasta katsottuna pääkaupunkiseutu on uskomattoman ruma ja lohduton! Ehkä siksi suurin osa kanssamatkustajista ummisti silmänsä ja yritti olla huomaamatta kaikkea sitä apeutta, joka ikkunasta levittäytyi. Ei ihme, että moni näytti synkältä, sillä eihän moisessa ympäristössä voi mitenkään säilyttää mielenrauhaansa. Tympeää mikä tympeää.

Saimme myös ensikokemuksen seisakkeesta, joka näytti siltä kuin se olisi hankittu lopetetun DDR:n pakkohuutokaupasta eli ruma, kulmikas ja betoninen. Jos koskaan tekisimme elokuvan, jossa tarvitaan hylättyä radanvarren pysäkkiä, niin nyt tiedämme, mistä sen löytää. Onneksi olimme matkalla päiväaikaan, sillä pimeässä tai edes hämärässä meitä ei sinne saisi ilman supervalaisevia taskulamppuja.

Itse juhlatilaisuus oli maukas. Näin voimme sanoa, sillä tarjoiluvalikoima oli jopa meidän mittapuullamme varsin runsas. Suosittelemme lämmöllä kukkakaalia ja maapähkinävoita, mutta emme ole lainkaan varmoja siitä, kannattaako emmentaljuustoa yhdistää hernetahnaan. No, tulipa sitäkin kokeiltua, jotta teidän ei enää tarvitse. 

Kotimatkalla kohtasimme pariskunnan, joka oli tavaroineen vallannut kahden yhteensä kuusi istumapaikkaa. Koska kaikki vaunut olivat aivan täynnä, rohkenimme ehdottaa, että valtaajat ottaisivat edes tyhjähkön muovikassin ja läppärin syliinsä, jos ne eivät ole erikseen maksaneet matkalippua. Saimme vastaukseksi ruman silmäyksen, mutta onneksi myös konduktööri oli kanssamme samaa mieltä ja pääsimme lepuuttamaan jalkojamme. Kotimatkalla näimme paljon vähemmän takapihoja.


perjantai 19. lokakuuta 2012

19.10. Missä on oikeudenmukaisuus, kysymme vaan!

 siraffeja


Vietimme tänään aikaamme kauppakeskuksessa tai oikeastaan tepastelimme napakkaan tahtiin sen erilaisten aulojen ja sokkeloiden poikki matkalla jostain jonnekin. Ilahtuneina huomasimme, että yleensä käsivarteemme tarttuvat epäsuomalaiset naamarasvakauppiaat olivat ruokatunnilla tai joka  tapauksessa poissa tavanomaiselta vartioasemaltaan. Saatoimme unohtaa siinä kohdassa normaalisti käyttämämme perusyrmeän ilmeen, jonka tarkoituksena on sanoa, että älä mulle rupee.

Jollain käytävänpätkällä huomasimme epätavallisen ihmistihentymän, mutta emme antaneet sen vaivata itseämme. Meillä oli tavoite kirkkaana mielessä, joten suuntasimme sitä kohti välittämättä joka suunnasta puskevista lastenrattaista tai kyynärpää tanassa jotain odottavista seniorikansalaisista. Muutaman metrin päässä meistä ojenneltiin kaikille muille esitettä ja kuponkia ja taustalla seisoi hirmuinen standi eli plakaatti, jossa luki, että "oikeudenmukaisuus". Meille ei annettu sitten niin mitään, ei edes kahvikuponkia, joten huomasimme vaalisloganin (sillä sehän se oli) varsin teoreettiseksi. Politiikan kielellä valtuustoehdokkaat eivät ole vielä omaksuneet sen sisältöä osaksi arkensa praktiikan jargonia.

Olimme varmaan liian somia siinä puikkelehtiessamme tai sitten tarjolla oli jotain nukeille sopimatonta, koska sivukorvalla kuulimme, että joku olennainen ikäraja on 18 vuotta. Joka tapauksessa juuri siinä kohdassa meistä tuli ihan näkymättömiä, ei ojennettu karkkia eikä kynää eikä edes lappusta, jossa olisi oikein valokuvaamossa otettu kuva ja joku numero oikein isolla. Ei siinä, että me olisimme niistä erityisen kiinnostuneita, mutta tykönämme pohdimme, että miksi näin. Miten ne potentiaaliset käännytettävät väkijoukosta valitaan?

Emme ole koskaan olleet jakamassa mitään esitteitä tai muita kauppakeskusten ovella, mutta kerran seisoimme messuilla pöydän takana ja ojentelimme karkkikulhoa ehdottaen, että ottakaa ihmeessä useampi, ei näitä lasketa. Tästä voitte päätellä, että meidän messupäivystyksemme oli sovittu tismalleen sen mittaiseksi, miten pitkään kovia, kirjavaan käärepaperiin piilotettuja mainosherkkuja riitti. Olisimme voineet syödä niitä itsekin, mutta ne maistuivat niin pahoilta, että jakelimme niitä suosiolla vähän joka suuntaan. Erityisen iloisia olimme aina, kun paikalle osui koululuokka tai muu nuorisojoukko, joille kelpasi ihan kaikki näyttelypöydistä irtilähtevä esitteistä kynien kautta pinsseihin ja muovikasseihin. Niitä erilaisilla papereilla täytettyjä pusseja löytyi messutapahtuman jälkeen lähialueen roskiksista, sillä harva 14-vuotias on ihan oikeasti kiinnostunut tyrävöistä tai uppopumppujen laatukriteereistä. Kaikenlainen naposteltava sen sijaan auttaa jaksamaan sen pakollisen puolituntisen, joka paikalla on oltava, jotta saa loppupäivän koulusta vapaaksi.

Mutta huomatkaa, me olimme messuosastollamme äärettömän oikeudenmukaisia siihen asti, kun niitä karkkeja kulhossa riitti. Jos näimme, että joltain heikommalta vietiin hänen ottamansa herkut, ryntäsimme viemään vähintään viisi tilalle. Tai joskus jopa kymmenen, jos kiusanteon ja ahdingon kohteeksi joutuneella oli kauniit silmät. Erityisen paljon makeisin tungimme sellaisten lasten taskuihin, joiden äidit jalkaa polkien inttivät, että nyt ei ole karkkipäivä. Hänellä ehkä ei, mutta meillä kyllä.

Niin että peräänkuulutamme tämän päivän kokemuksen perusteella sitä oikeudenmukaisuutta. Onko oikein, että meidät sivuutettiin ulkonäkömme, ikämme tai puoluekantamme takia? Ja  mistä ihmeestä ne kahvilappujen jakelijat tiesivät, että meitä ei olisi hedelmäkarkilla tai kahvikupposella saisi uurnille? Jos meillä olisi äänioikeus, antaisimme äänemme kukkahattutätipuolueelle, koska kuuleman mukaan juuri kukkahattutädit vastustavat kaikkea. Vaaleissa jokainen tuntuu olevan jonkun asian puolella, joten vastavoimaksi tarvittaisiin vankka vastustusrintama.

Kuvassa me istumme portailla ja vastustamme ainakin pakkoseisoskelua. Paitakankaat ovat kangaskauppa Wexleristä ja samanlaisista kuvioista huolimatta ne ovat ihan erilaisia. Pirjon paita on trikoota, mutta Purjo paitapa onkin saanut vohvelikankaan tapaisen pintakuvioinnin. Nämä ovat ihan mukavia paitoja niille, jotka ovat kyllästyneet apinoihin.
 .

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

17.10. Kolme pientä sanaa ja lehmämekot

kopio

Kangaskauppa Wexleristä löytyy kaikenlaista lystiä. Tällä kertaa sieltä matkasi mukaamme tällaista kotieläinkuvioista maailman pehmeintä flanellia, josta oli ihan pakko saada liivihameet. Pirjolla on lisäksi punaruskea neulospusero ja Purjon kellertävä pusero on velouria. Nämä ovat niin somat asut, että nämä päällä ei lähdetä lypsylle vaan keikistellään salamavalojen loisteessa. 

Otsikon kolme pientä sanaa viittaavat Anna Puun lauluun, jossa hän ehdottaa, että ennen nukkumaanmenoa täytyy toiselle sanoa jotain. Laulelee hän siinä paljon muutakin, mutta me olemme nyt pitkään miettineet, että mitä ihmettä se Anna mahtaa tarkoittaa sanottavaksi. Purjo ehdotti, että sitä voisi lausua vaikka "lopeta heti kuorsaaminen". Pirjo oli hieman lempeämmällä linjalla ja pohti, että Anna Puu tarkoittaa oikeasti kysymystä, sillä joka ilta pitää varmistaa, että "sammutitko valot alakerrasta". 

Paneuduimme asiaan oikein antaumuksella ja ryhdyimme pohtimaan, mitä kaikkea ja kenelle sitä voisi kolmella sanalla sanoa. Ainakin ilkeälle epäkelpokerhokaverillemme Kirveli Remuarolle me voisimme sanoa, että "lopeta ilkeät puheesi". Tai oikeastaan me sanoisimme ihan reippaasti, että "suu kiinni, ääliö". Kaikille muille missä tahansa vaaleissa ehdokkaina oleville kannattaisi muistuttaa, että "yritä puhua totta". Huomaatteko, olemme armollisella päällä emmekä vaadi mahdottomia.

Purjo mietti, että jos hän saisi sanoa Pirjolle vain kolme sanaa, niin ne olisivat "tyhjennä tiskikone heti". Pirjo ei hänkään pitkään miettisi omaa repliikkiään vaan tuumaisi "kunhan viet roskat". Sitä voisikin yhden päivän ajan kommunikoida pelkästään kolmisanaisilla lauseilla, sillä niilläkin saisi asiansa varsin hyvin perille. Joskus oikein napakalla päällä ollessa riittäisi kaksikin sanaa kerralla.

No joo, oikeastaan me uskomme vahvasti, että laulussaan Anna tarkoittaa, että ne kolme lausuttavaa sanaa ovat "muistitko ruokkia leijonan". Siinä kappaleessahan sanotaan myös jotain siitä, että jos jättää oven raolleen, niin joku sieltä pääsee sisälle. Koska emme usko kenenkään odottelevan varkaita ja ryöväreitä, niin todennäköisin kotiinhiippailija on leijona.
 

maanantai 15. lokakuuta 2012

15.10. Ja taas uudet haalarit

pastellihaalarit

Nämä asut ommeltiin siinä vaiheessa, kun pitkäntähtäimen säätiedotuksen mukaan tänään piti olla pakkasta. Ei ollut, oli vesisadetta, tuulta ja sinne tänne ropisevia puista pudonneita lehtiä. Siksi katsoimme parhaaksi jäädä sisätiloihin, koska nämä asut imevät itseensä kosteutta kuin pesusienet.

Pesusienistä meille tuli mieleen wc-paperi, älkää kysykö miksi. Joka tapauksessa olemme tehneet hankintalakiin perustumattoman yksityishenkilön oman käytön pitkäaikaisen suorahankinnan eli tilanneet kolme säkillistä wc-paperia. Näin olemme mukana tukemassa paikallisen koulun luokkaretkeä, joka toivottavasti suuntautuu Linnanmäelle tai karkkitehtaaseen tai muuhun hauskaan paikkaan kotiseutumuseon hämähäkinseittien peittämien muinaismuistojen tarkastelun sijaan. Samalla olemme varmistaneet sen, että meillä on pehmopaperia tämän vuosikymmenen puoliväliin asti tai jopa pitemmälle.

Me teimme hankintapäätöksen puhtaalta elämänhelppouspohjalta, sillä saimme samaan hintaan ylipuhuttua kotiinkuljetuksenkin. Kuka tahansa voisi koska tahansa tilata vaikka rekallinen papereita, mutta niiden saaminen kotivarastoihin onkin toinen juttu. Nytkin me tiedämme, että siellä koululla on ensin nosteltu isot wc-paperisäkit pois rekasta, sitten kiikutettu ne sisätiloihin ja varastoitu sinne odottamaan vanhempia ja muita ostajia, jotka kuittia vastaan noutavat omansa pois. Me emme halua osallistua selkeästi hikiseen prosessiin lainkaan vaan seisoskelemme tässä portailla armollisesti odottamassa, että meitä palvellaan. Jos oikein avuttomiksi heittäydymme, onnistumme varmaan ulottamaan kotiinkuljetuksen varastointiin asti, jolloin oma osuutemme supistuu maksamiseen ja kiittämiseen.

Ai niin, näiden haalareitten kankaat, ne on tilattu Kangastukusta Hyvinkäältä.

lauantai 13. lokakuuta 2012

13.10. Aiheuttajaperiaate

tiskikone

Tänään on joku yleinen tumpelointipäivä, jolloin kaikenlainen epäonnistuminen on sekä sallittua että suotavaa. Arvatkaapa, onko tämä päivä kuin meille tehty. Tosin tänään emme ole saaneet aikaan yhtäkään katastrofia, mutta vielä on aikaa vaikka mihin.

Otsikolla viittaamme kotitöihin, joita inhoamme melkein yhtä paljon kuin mätiä omenoita saappaanpohjan alla. Me olemme sitä mieltä, että se joka sotkuttaa, se myös siivoaa. Siksi kiipesimme tähän tiskikoneen äärelle (älkää tehkö tätä kotona, jos satutte painamaan enemmän kuin me) muistuttamaan, että jos likaatte lautaset tai kahvikupin, saatte luvan omin pienin kätösin kantaa ne koneeseen. Ei siis tiskipöydälle tai tiskialtaaseen vaan suoraa tiskikoneen ahnaaseen kitaan.

Sama pätee likaisiin vaatteisiin. Niitä ei sirotella lattioille toivoen, että tapahtuu ihme ja ne kipittävät  itsekseen pesukoneeseen. Toistaiseksi nykyteknologia on pystynyt kehittämään hengittäviä, tuulenpitäviä, kosteutta hylkiviä ja ties mitä eristäviä vaatteita, mutta itsekseen pyykkikoppaan matelevia sukkia ei kaupasta vielä saa. Tai jos saa, niin ilmoittakaa ihmeessä meillekin. Ostamme niitä heti tusinan.

Aikamme uskoimme, että tavaroilla on taipumus itsekseen asettua väärille paikoille, vaikka me ensin sijoittaisimme ne sinne, minne pitääkin. Pitkä empiirinen tutkimus osoitti, että olimme hämmästykseksemme väärässä. Ongelmana ei ollut esineiden yöllinen vaeltelu vaan meidän oma päiväaikainen vaeltelemattomuutemme: tehokkuuteen pyrkiessämme noudatimme ohjetta "vie mennessäs, tuo tullessas", mutta jos ei ollut vietävää, jäi myös tuomatta ja päinvastoin. Eli jos kodinhoitohuoneesta ei ollut mitään tuotavaa makuuhuoneeseen, ei sinne kannattanut viedä mitään eivätkä sukat päätyneet pyykkikoppaan. Ylenpalttinen tehokkuusajattelumme koitui kohtaloksemme, vaikka pitkään uskoimme Kotilieden vuodelta 1925 olevan oikeassa. Siinä kun neuvotaan välttämään ylimääräisia askeleita.

Kotitöissä rento trikoo on mainio materiaali. Nukenvaatteissa ylipäätään suosimme kaikenlaisia joustavia kankaita, sillä kaikesta hyötyvenyttelystä (kurottelemme astioita tiskikoneen viimeiseen peränurkkaan) huolimatta emme ole vieläkään saaneet käsiämme yhtään sen laajakaarisemmiksi kuin ennenkään. Siksi meillä on vaatteissa aina takana napit tai tarrat, koska pään yli puettavat vaatteet ovat valitettavan hankalia. Toki tiedämme, että osa lajitovereistamme sellaisia käyttää, mutta kun käsi ei taivu niin se ei taivu, vaikka miten yrittäisi. Tällä kertaa meidän asumme ovat tavanomaisesta poiketen erittäin yksinkertaisia eli ei aplikaatioita, nauhoja, koristekukkia tai mitään muutakaan vaan oikein pelkistettyä palloa ja raitaa. Jos kyllästymme näihin, voimme myöhemmin lisätä vaikka pitsiä. Sitä kutsutaan tuunaamiseksi ja uudistamista voi tehdä aika uusillekin vaatteille.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

10.10. Olemme sanattomia

uikkari1010

Vallitsevan vedenpaisumuksen kunniaksi olemme uima-asuissa. Harkitsimme puolivakavissamme, että pulahdamme kuraveteen yhdessä pellolle ilmestyneeseen lammikkoon saapuneiden joutsenten kanssa, mutta sitten päätimme pysytellä kaukana mahdollisista salmonellavirityksistä. Niin, muuttohanhia seurasivat joutsenet, jotka kaula kenossa lipuvat pellon pinnassa sen näköisinä kuin nousuvesi olisi täysin normaalia aina lokakuussa Lisäksi pihapiiristä jo kesällä kaikonneet naakat ovat palanneet sulosointuineen, joten maailmamme on hyvin lintuinen.

Sanattomia olemme siksi, että meillä ei ole oikeastaan mitään sanottavaa. Emme jaksa ottaa kantaa siihen, että Stockmannin nettikauppa meni nurin Hullujen päivien takia. Asia ei meitä koskettanut, emme aikoneet ostaa mitään, mutta heti kun saimme tästä tietää, valtasi meidät vallan hillitön himo käydä kokeilemassa, josko sinne verkkopuotiin pääsisimme. Emme päässeet ja hyvä niin, olisimme voineet epähuomiossa ostaa vaikka kaulahuivin.

Emme jaksa ottaa kantaa siihenkään, että Risto-Matti Ratia tepasteli itsensä Tanssii tähtien kanssa -kisassa jatkoon. Meidän mielestämme hän osoitti huonoa makua astellessaan epätahtisesti samban, rumban tai minkälie askelin. Eikä meitä kiinnosta BB-talokaan, jota muuten emme ole seuranneet lainkaan. Siksi tyydymme esittelemää näitä uimapukujamme, joista niistäkään ei ole mitään sanottavaa. Trikoota ovat, ja jos menemme veteen, niin tulevat likomäriksi.
 

maanantai 8. lokakuuta 2012

8.10. Naamakirjakamut

siniset

Ei, me emme vieläkään ole Naamakirjassa eli Facebookissa. Meitä on kyllä houkuteltu sinne hyvin sinnikkäästi, mutta olemme pitäneet pintamme. Uusin kaveripyyntö tuli keljulta entiseltä kerhokaveriltamme Kirveli Remuarolta, joka on ehdokkaana koulun vaaleissa. Hän on huomannut somen eli sosiaalisen median merkityksen ja nähtävästi miettii, että mitä useampi naamakirjakamu, sen enemmän äänestäjiä. Kirveli unohti, että meillä ei ole äänioikeutta koulun vaaleissa, mutta sitähän muut eivät tietäisi vaan olettaisivat, että Kirvelin täytyy olla hyvä tyyppi, koska jopa me olemme ystäviään.

Kaikenlaiset vaalit ovat saaneet ihmiset aktivoitumaan. Hurjan monella on nyt vankkoja mielipiteitä, ja niitä täytyy toreilla ja turuilla käydä kertomassa hernekeiton tai ainakin vastakeitetyn kahvin äärellä. Kansalaiset kyselevät, että puolesta vai vastaan jotain tiehanketta tai eurooppalaista yhteisvaluuttaa ja vaalien ehdokkaat vastailevat painavin äänenpainoin. Harva muistaa tai tietää, että esimerkiksi kunnanvaltuustossa ei isommin mietitä sitä, millä valuutalla kuluja maksetaan. Ne asiat päätetään jossain ihan muualla, mutta ihmeesti niitä on vaalipaneeleissa esille nostettu.

Kirveli Remuaro on siis ehdolla koulun oppilaskunnan vaaleissa. Hänen vaalilauseensa oli suunnilleen niin, että "vahvaa tukea ja jaksamista". Se on meistä hieno lause, koska kaikki hänen kanssaan tekemisiin joutuvat tarvitsevat ehdottomasti sitä tukea ja harva jaksaa Kirvelin kiukuttelua kovinkaan montaa tuntia. Täytyy toivoa, että kukaan ei epähuomiossa äänestä häntä, koska siitä seuraisi pahaa mieltä ja kärsimystä suurelle joukolle viattomia oppilaita.

Kirvelin vaalikampanja on mukana ajan hermolla. Hän on pyytänyt varmaan kaikkia tuntemiaan ja lukuisia tuntemattomia naamakirjakavereiksi. Siten hän pyrkii osoittamaan, että on kaikkien ystävä. Lisäksi Kirveli on otattanut itsestään sellaisia passikuvaa elävämpiä otoksia, joissa hän hymyilee viekkaan vinosti aivan kuin vasemmasta takahampaasta olisi juuri lohjennut iso palanen. Niitä Kirveli on monistanut ja kiinnittänyt sinne tänne koulun lähitienoille. Koulun aulassa hän pitää kiihkeitä palopuheita ja jokaisella tunnilla kääntää keskustelun itseensä ja siihen, miten tärkeää on valita juuri hänet päättämään tärkeistä asioista kuten siitä, minne oppilaskunnan jäsenet tekevät kevätretken. Ei voi sanoa, etteikö hän näkisi vaivaa tullakseen valituksi, mutta entiseen tapaan jyrääviä ovat menetelmänsä. 

Me emme ole ehdokkaina sitten niin missään, vaikka todennäköisesti voittaisimme ainakin vuoden enitenpukeutuvien 43 cm mittaisten tittelin jo ennen kuin moinen kisa edes alkaa. Tällä kertaa meillä on collegekankaasta ommellut haalarit, jollaiset punasävyisinä esittelimme jo suunnilleen kuukausi sitten. Hankala sanoa, ovatko nämä siniset oikeastaan vähän somemmat vai tuntuuko vain siltä, koska nämä ovat uudemmat. Kirveli Remuarolle emme tällaista asua suosittele ollenkaan, koska hän vain pilaisi omalla tympeällä olemuksellaan koko vaatteen. Pysytelkööt vain lötköttävien villahousujen ja sinapinkeltaisten neulepuseroiden linjalla. 

lauantai 6. lokakuuta 2012

6.10. Äijämeininkiä eli mitä merkillistä maastossa

n�kkileip�

Tätä ette olisi meistä uskoneet, emme tosin itsekään ikinä aavistaneet, mihin elämä nukkeja kuljettaa. Katsokaa kuvaa: enstexhaalarit, punaiset pipot ja liivit, näkkileipäkääre, sammaleinen puunrunko. Aivan oikein, olemme metsässä ja vähän metsällä. Punainen väri on tärkeä juttu, koska sen tarkoituksena on houkutella hirviä, jotta ne saataisiin toisten punapipoisten toimesta pois popsimasta taimikkoja ja ryntäilemästä aamuhämärissä autoilijoiden päälle sarvia heilutellen. Näkkileipä (ihan aitoa armeijan tavaraa!) puolestaan on mukava juttu siinä vaiheessa, kun tulee vähän nälkä. Nuotio ei näy kuvassa, mutta senkin ääressä tuli aurinkoisena lauantaina istuttua.

Hirvien lisäksi luonnosta löytyi vaikka mitä muuta ihmeellistä. Lähipellolle laskeutui hirmuisen iso hanhiparvi, joka piti sellaista meteliä, että harkitsimme jo poliisin kutsumista paikalle. Luonnossa ei ole sopivaa huutaa sellaisella tavalla, ettei kuule omia ajatuksiaan. Jopa tuosta huonolaatuisesta kuvasta voitte päätellä, että hanhitiheys neliötä kohti oli melkoinen. Nopealla ns. hanhenpaskalaskurilla arvioimme, että kiljukauloja oli paikalla noin miljoona. Kyseisessä laskurissa mitataan neliön alue ja lasketaan siitä ulostekasojen määrä ja kerrotaan sillä välilaskupaikkana käytetyn pellon pinta-ala. No hyvä on, ehkä niitä oli noin 50 000, mutta siinäkin oli ainakin 49 995 liikaa. Lähipellon tulvalammikon joutsenet olivat paljon hiljaisempia luontoääniä, niitä voisimme katsella lisääkin.

hanhet

Siltä varalta, että joku on kiinnostunut mainioista metsästyshaalareistamme, laitamme tänne muutaman lisäkuvan. Kangas on siis kestävää enstexiä, vuori sinistä reikäneulosta. Huppu on ehdottoman tärkeä, ilman sitä voi niska ikävällä tavalla kylmettyä. Tärkeä on myös heijastinnauha, josta on ommeltu sekä haalarin selkäkappaleeseen että edustaan valokuvissakin kiivaasti välkkyvä koriste. Eihän se korvaa oikeaa heijastinta, mutta hätätilassa auttaa sen verran, ettei haalarin käyttäjä kokonaan pimeyteen piiloudu, jos vain jostain saadaan valonsäde osumaan heijastavaan pintaan.

vihre�

selk�

Erityisesti haluamme vielä näyttää pientä, mutta kätevää yksityiskohtaa. Meillä molemmilla on tuossa heijastinnauhan alapuolella muutama näppärä nauhalenkki, joihin voi kiinnittää vaikka nimilapun tai sisäänpääsyyn oikeuttavan kortin, jonka täytyy olla koko ajan näkyvissä. Tuossa yläpuolella on merkki, joka haalarissa pitää olla, jotta se olisi merkkihaalari. Muilla on joku reimatec tai vastaava, meillä merkissä lukee original. Se on ulkomaankieltä ja tarkoittaa alkuperäistä. Meille se sopii erinomaisesti, koska emme erityisemmin halua olla loppuperäisiä.

SS109369
 

torstai 4. lokakuuta 2012

4.10. Kahviautomaatin karmea kosto

apinainen

Meillä on kerhossa kahviautomaatti, joka on oikeastaan hankittu sinne vain aikuisia varten. Me nuoremmat käytämme sitä lähinnä kylmällä säällä, jolloin haluamme nauttia juomaksi jotain lämmittävää eli lorottelemme automaatista kuumaa vettä mustaviinimarjamehua laimentamaan.

Kahviautomaatti on mallia mahdollisimman halpa. Se ei osaa tehdä mitään lihottavia kaakaoita tai edes maitokahvia, vaan sen repertuaariin kuuluu joko kuuma vesi tai pelkkä äijäkahvi, johon voi lisukkeeksi ottaa maitoa ja/tai sokeria. Nuo lisukkeet tulevat kahvin sekaan likaisenharmaana nesteenä, jonka tarkoitus on varmaan vähentää koko automaatin käyttämistä. Aika usein ilkummekin siinä tauon aikana, että koko masiina valmistaa maailman pahinta kahvia ja kaiken lisäksi tekee sen niin laiskasti, että luulisi sen olevan valtiolla töissä.

Periaatteessa varsinainen täysautomatisoitu kahvinkeittoprosessi on jännittävä yhdistelmä puuskutusta, raaputusta ja puhinaa. Me epäilemme, että keittimen sisällä asustaa pari pientä mummoa, jotka vaivalloisesti änkeytyvät ylös lepopatjoiltaan, kun joku painaa automaatin nappeja. Sitten ne mummot laittavat tulet ison padan alle, veivaavat kampia, hilaavat kahvinpapuja myllyyn jauhaakseen ne, raahaavat sokeriliuossäiliöitä ympäriinsä ja tuhahtelevat paheksuvasti, jos joku haluaa maitoakin juomaansa. Kaikesta tästä kuuluu masiinan ulkopuolelle vain osa, mutta etenkin harmituksen huokaukset tavoittavat myös sen, joka laitteen ulkopuolella odottaa saavansa juomansa tuosta vain näkemättä itse mitään vaivaa. 

Aina välillä keitin korahtelee kuin viimeisiä henkäyksiään ja lirauttelee hanoistaan muutaman pisaran nesteitä, vaikka kukaan ei olisi lähimaillakaan. Tällä se selkeästi osoittaa, miten vähän välittää namiskojen painelijoista ja tyhjistä mukeista: kahvia voi sen mielestä tarjoilla silloinkin, kun kukaan ei sitä halua.

Me emme koskaan uskalla laittaa niitä koneessa asuvia pieniä mummoja isoihin töihin, joten olemme hyvin varovaisesti ja anteeksipyytäen napauttaneet nappia, jossa lukee "kuuma vesi". Sitä painettuamme laitteen näyttötauluun tulee kohtelias viesti "sinun vesi valmistuu". Hetkeä myöhemmin mehulasiimme valuu hieman väsähtänyt virta lämmintä vettä ja kone kertoo näytöllään, että "sinun vesi valmis" ihan siltä varalta, että emme itse olisi tapahtumaa havainneet. Vettä kiehauttaessaan kahvinkeitin ei koskaan murise yhtä uhkaavasti kuin silloin, kun se valmistaa kahvia, joten emme ole kaikesta kahvinvalmistusprosessiin liittyvästä rusahtelusta ja kitinästä huolimatta osanneet pelätä mitään erityistä terrori-iskua. Kaikesta päätellen keittimen mummot ovat silti jo pitkään suunnitelleet attentaattia, koska tänään ne iskivät todella yllättäen ja suorastaan epäinhimillisen raukkamaisesti.

Olimme ottamassa automaatista hieman kuumaa vettä saadaksemme lämmintä mehua. Kone tärisi hetken ja kurlutteli itsekseen, jonka jälkeen se purskautti mukiimme epämääräistä harmaanvalkoista paksua nestettä. Tarkempi analyysi osoitti, että keittimen mummot olivat päättäneet ihan oma-aloitteisesti aloittaa sokerirasituskoneen, koska olimme veden sijaan saaneet mehun sekaan desilitran verran sokerilientä. Me olemme persoja makealle, mutta emme sentään niin persoja, että haluaisimme juoda imelää  tököttiä. 

Jonossa jäljessämme seisoneelle kerholaiselle kävi vielä huonommin. Hänkin halusi vettä, mutta keittimen mummot olivat toista mieltä ja kaatoivat mukiinsa vahvaa, mustaa kahvia. Sen jälkeen keitin sanoi HIK ja ihan selkeästi röyhtäisi. Seuraavat kerholaiset saivat painella mitä tahansa masiinan nappeja, lopputulos oli aina sama eli kahvinkeittäjämummot tarjosivat sinnikkäästi kaikille oikein laihaa kahvia. Ehkä meidän ei olisi pitänyt moittia keittimen toimintaa niin, että se kuuli. Loukkaantuneen kahvinkeittimen saattaminen toimintakuntoon saattaa olla hyvin hankalaa, sillä kuulemamme perusteella ne ovat aika pitkävihaisia.

Onneksi kerhoa on uudestaan vasta ensi viikolla. Kuvassa esittelemme tämän päivän kerhovaatteemme eli kukkaraitainen paita ja sukkahousut neuleesta sekä kätevät esiliinamaiset liivihameet. Pirjon asun apinainen kangas on kangaskauppa Wexleristä, Purjon Marimekolta. Se on muuten unikkokuosia, jos et heti huomannut. Sanotaan vaikka, että nämä ovat sellaisia pirteitä asuja, joilla juhlitaan lokakuuta ja melkein sateettomia päiviä.

tiistai 2. lokakuuta 2012

2.10. Tunnelma sähköistyy

uniasut

Sähkö on kummallinen asia. Kun sitä valuu verkosta piuhoja pitkin kodinkoneisiin ja valaisimiin, ei läsnäoloaan oikeastaan edes huomaa, mutta kun virtapiuhat menevät solmuun tai niihin muodostuu sankka tukos, on olo ankea.

Me olemme kärsineet sähkökatkoista melkein kolmen viikon verran. Noin vain varoittamatta pimenee koko talo, vaikka juuri olisi aloittanut lihapullien paistamisen tai hyvin tärkeän tietokonepelin. Hups vaan, ilman mitään myrskyä, ukkosta, hirveää lumisadetta tai ulkoa kaikuvaan kolarinrysähdystä sähköä ei enää tule. Näin kuluu minuutti tai kaksi, ja juuri kun on mielessään käynyt sähkölaskun maksamiset ja muut tärkeät toimet, palaa valkeus jälleen. Mistä muuten ei ole sen tietokonepelin kannalta enää mitään hyötyä, se on jo menetetty.

Aikamme siedimme moista sähköjen pätkimistä ajatellen, että lähellä tehtävä linjan siirtäminen, syyskuun runsaat sateet tai joku muu meistä riippumaton asia aiheutti katkoja, mutta kun synkeä pimeys valtasi kotimme viidettä kertaa saman illan aikana, katsoimme parhaaksi toimia. Otimme yhteyttä sähköyhtiöön ja ihmettelimme asiaa. Jätimme oikein sähköpostiosoitteemme, johon saattoi laittaa lyhyen, mutta kattavan selvityksen aiheesta "miksi sähköyhtiömme toimittaa vain lyhytkestoista sähköä, vaikka on tilattu pitkää tavaraa". Epäilimme, että meille toimitettu sähköerä oli joko hankittu kierrätyksestä tai se oli valmistusvaiheessa jäänyt vialliseksi, eikä laadunvarmistus huomannut kiireissään sähkövirtaan jääneitä solmuja. 

Yllättäen sähkökatkoista tuli menneisyyttä. Seuraavana päivänä eivät valot vilkkuneet kuin pari kertaa yöllä ja ruokaakin saattoi laittaa joutumatta miettimään, montako ylimääräistä minuuttia pitää hauduttamiseen varata. Illalla soi puhelin, ja sähköyhtiön vastaava päivystävä valvomonhoitaja halusi rupatella kanssamme. Jostain syystä hän tuntui vieroksuvan sähköposteja (ehkä juuri niiden sähköisyyden vuoksi?), vaikka vasiten siihen olimme vastausta pyytäneet. Numeromme hän oli urkkinut jostain tiedustelusta, sillä me emme suostu maksamaan jostain niin epävarmasta ja näkymättömästä asiasta kuin sähkö eli emme ole virallisia asiakkaita ollenkaan.

Saimme kuulla hyvin kattavan selostuksen siitä, miten yllättävä virtapiikki vioitti jonkun pylvääseen asetetun sähköjutun, keraaminen suojus vaurioitui ja säröili, sade kasteli sähköpylvään ja lopulta sähkö virtasi valtoimenaan vähän sinne ja tänne, kunnes sulakkeeseen verrattava varotoimi katkaisi virran ja automaattisesti palautti sen, kun vaara oli ohi. Tai no joo, se alkuperäinen selitys oli paljon monimutkaisempi ja täynnä ammattisanastoa, mutta pääpiirteissään me ymmärsimme tapahtuneen suunnilleen noin. Vikaa oli etsitty etenkin pimeään aikaan, koska silloin saattoi nähdä sähköpylvään kipinöivän. Se ei ole merkki noituudesta vaan siitä, että jotain on vialla. 

Saamme olla tästä eteenpäin huolettomia, sillä vastaava päivystävä valvomonhoitaja lupasi meille lähitulevaisuudessa vain niitä tavallisia sähkökatkoja, jotka valitettavasti yleensä kestävät vähintään neljännevuorokauden. Niiden aiheuttajana on yleensä meteorologi, joka ennustaa myrskyä ja puuskittaista tuulta. Silloin kaatuu sähkölinjoille puita, ja kaikki voimavirta valuu ihan hukkaan jonnekin maahan. Koska sähkö on näkymätöntä ja herkästi haihtuvaa, sitä ei voi käydä keräämässä ämpäriin. Meille tuli oikein luottavainen olo kuullessamme, että maailmassa on jotain pysyvää eli syksyn tullen saamme vielä moneen kertaan istua nykypäreen eli ladattavan ledlampun kajossa vanhanaikaisen sähkökatkon synkentäessä elämämme moneksi tunniksi.

Siltä varalta, että pimeys taas lankeaa kohtaloksemme, laitoimme päälle yöpuvut. Purjo halusi mekkomallisen, mutta Pirjo tietää, että pyjama on lämpimämpi vaihtoehto. Lisäksi siinä on helpompi tehdä kuperkeikka, kun hulmuavat helmat eivät ole haittana.