keskiviikko 27. marraskuuta 2013

27.11. Pirjo ja Purjo haluavat työsuhdesuurennuslasin

 photo 74340b26-0d3b-41bf-bccd-43d095ec1d07_zps5861a0ef.jpg

Oikeastaan me haluamme kerhosuhdesuurennuslasin, koska emme ole töissä.

Kaikki alkoi siitä, kun ekokerhotyöryhmä halusi meidän kaikkien kertovan, miten ekologisia olemme. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että egologisuutemme ylittää aika huimasti ekologisuutemme raja-arvot, joten varmuudeksi valehtelimme kyselyssä minkä ennätimme. Emme halunneet tunnustautua sähkösyöpöttelijöiksi tai paperintuhlureiksi, mutta toisaalta emme kokeneet ehdotettuja luonnonsäästöehdotuksia kovinkaan järkeviksi.

Aivan ensimmäiseksi meidän tulisi opetella sammuttamaan valot aina, kun poistumme huoneesta. Meidän mielestämme se ei ole järkevää, koska me poistumme huoneesta niin usein, että joku ulkopuolinen voi kuvitella valojen syttymisen ja sammumisen olevan morsetusta. Voi olla, että epähuomiossa välkyttelisimme valoilla tahtomattamme vaikka hätäviestin. Lisäksi meillä on sellaiset säästölamput, jotka ovat noin vartin verran aika himmeitä kunnes ne muistavat perustehtävänsä eli valaisemisen. Jos me sammuttelisimme valoja tämän tästä, joutuisimme askartelemaan puolipimeässä ja sen nyt tietää, mitä siitä seuraa eli pelkkiä liimaruttukasoja. Harkitsimme otsalampun hankkimista, jos ekokerhovalvoja ryhtyy aktiivitoimiin kerhotilojen pimentämiseksi.

Seuraavaksi meidän olisi opeteltava lajittelemaan jätteemme. Ongelmana on se, että kerhossa emme tuota huomattavammin jätettä lukuunottamatta paperipyyhkeitä, joihin kuivaamme kätemme. Täydellisen turhaan kerhon ruokailutilasta löytyvät niin metallin- ja lasinkeräysastiat kuin iso laatikko ruskeita kartonkipakkauksia varten. Meillä on melkein huono omatunto kaikkien tyhjien jäteastioiden takia, joten olemme harkinneet kantavamme kotoa niin ananastölkkejä kuin rahkapurkkejakin vain siksi, että olisimme yhteiskunnallisesti ja kerhokunnallisesti hyväksyttyjä jätteentuottajia.

Ankein ekokerhoasia on tulostaminen. Aina joskus tarvitsemme vaikka laulujen sanoja tai askarteluohjeita, joita hirmuinen Xerox-merkkinen masiina valtavan puuskutuksen ja ruksutuksen säestyksellä meille suoltaa. Uusien ohjeiden mukaan tulostusta tulee vähentää ja se tehdään printtaamalla samalle sivulle entistä enemmän. Koska minikokoisesta tekstistä ei saa selvää, vaadimme työsuhdesuurennulaseja, jotka auttavat meitä näkemään noin puolen millimetrin mittaisia kirjaimia, joista säästöjen nimissä on molemmin puolin paperia tulostettu. Ihan oikeasti emme ymmärrä, mikä kumma säästö syntyy siitä, että teksti on niin pientä, että jopa nukkekodin asukas pitäisi sen lukemista kärsimyksenä. Jos silmä ei kykene havaitsemaan, onko kyseessä kirjain vai kärpäsen tuottama läntti, on fonttikoko aivan liian pieni. Siinä ei paljoa säästöpuheet auta, jos ei näe, mitä meni tulostamaan.

Niin että joku roti kaikessa ekologisuudessakin. Ihan tahallamme ja provosointitarkoituksella valitsimme asuiksemme autopaidat, sillä ekokerhossa autot ovat hyvin, hyvin paha asia. Ohjeiden mukaan kerhomatkat tulisi tehdä joko kävellen, polkupyörällä tai julkisilla kulkuvälineillä. Hieno ohje, mutta päätimme, että se ei koske meitä. Jos noudattaisimme sitä, emme koskaan enää pääsisi kerhoon, sillä sellainen hankala ja usein unohdettu asia kuin välimatka olisi vakavana esteenä. Kävelkööt muut, se tekee heille varmaan hyvää. Me keskitymme sillä välin lajittelemaan värikyniä pitkiin ja lyhyisiin.

 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

24.11. Pari mietettä lauantaikoulupäivästä

 photo 45afb0f9-308e-4354-8140-3ee9c565a74c_zpsab7bc21e.jpg

Meillä on edelleen kiire eikä vähiten siksi, että eilen oli koulupäivä. Alleviivaamme ja korostamme, että kerhopäivää ei ollut, joten meillä olisi ollut varsin hyvä syy nukkua pitkään, vetelehtiä aamupuurolla, tuijotella ulos ikkunasta joutilaana ja viettää kaikin tavoin mukava päivä. Solidaarisuussyistä nousimme kuitenkin varhain ja osoitimme kaikin tavoin empatiakykyämme kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuivat nyt kouluun, jotta saavat vastaavasti jonkun toisen päivän vapaaksi joulun tienoilla.

Lauantaikoulupäivistä voidaan olla hyvin monta eri mieltä ja koska meitä on kaksi, on mielipiteitäkin noin suunnilleen yhteensä muutama. Toisaalta on ihan oikein, että lapsilla ja nuorilla ja opettajilla on joskus lauantaisin erilaista kehittävää kärsimystä sen verran, että eivät totu pitämään vapaapäiviä itsestäänselvinä. Toisaalta monessa koulussa lauantaityöpäivästä on tehty jonkunlainen rieha, jossa on mukana kirpputoria, sormimaalausta, poniajelua, makkaranpaistoa ja muodon vuoksi joku näennäinen tunti vaikka liikuntaa. Mukaan on kutsuttu isät, äidit, sisarukset, kummit, serkut, isovanhemmat ja jossain myös perheen kotieläimet, jotta kukaan ei kokisi tulleensa jätetyksi ulkopuolelle. Oppilaat saavat ruokalassa oman ateriansa ja runsaslukuiselle sukulais- ja muulle oheisjoukolle myydään hernesoppaa omakustannushintaan vanhempaintoimikunnan soppatykistä.

On olemassa myös sellaisia perheen koulupäiviä, joissa oppilaan tilalle ihan normaalille tunnille voi mennä joko vanhempi tai tällaisen puuttuessa muu läheinen henkilö. Opettajat opettavat kuin muutenkin tekisivät, kuri luokassa olisi samanlainen kuin muulloinkin ja kurssilla edetään sillä oletuksella, että tunnille uskaltautunut vanhempi muistaa kertoa kotona, mitä tuli läksyksi. Luonnollisesti tunnin alussa kuulustellaan läksyt myös vanhemmilta, ja auta armias sitä isää, jonka virkamiesruotsi on niin ruosteessa, ettei hän muista adjektiivin pieni (liten) taivutusta.

Tällaisen koulupäivän paras anti on se, että kotiin palatessaan vanhempi on rättiväsynyt, koska ei ole tottunut siihen, että joutuu tunnin välein vaihtamaan aivotoiminnassaan aivan uusille alueille matematiikasta vaikka biologiaan. Koko ajan joutuu oppimaan vaikka mitä ja kaivelemaan aivosopukoista jotain vanhaa tietoa, mihin uuden liittäisi, ja juuri kun se on pulpahtamaisilleen pinnalle jostain muistin kätköistä, onkin aika vaihtaa oppiainetta. Ja tällaisen koulupäivän kamalin asia on se, että oppilaat eivät kotona suinkaan lepäile leppoisasti vaan syövät kynsiään kauhistellessaan sitä, miten pulpetissa istuvat vanhemmat kerran toisensa jälkeen nolaavat heidät.

Kodin ja koulun yhteistyötähän näillä päivillä yritetään rakentaa eli taustalla on ihan oikea suunnitelma. Harmillisesti suuri osa vanhemmista ei tätä tajua vaan luulee, että lettukestit kotitalousluokassa ovat heidän lapsilleen arkea samoin kuin hassunhauskat kisailut urheilutunnilla. Onneksi tai epäonneksi aika harva vanhempi jaksaa sinne koululle lauantaiksi mukaan lähteä ja oman selvityksemme mukaan into osallistua lapsen päivään korreloi aika suoraa sen kanssa, mitä mieltä kyseisen vanhemman lapsi on asiasta. Emme ole toistaiseksi tavanneet ekaluokkalaista, joka ei haluaisi vanhempiaan koululle emmekä toisaalta peruskoulun päättöluokkalaista, joka toivoo vanhempien sinne tulevan. Vanhemmilla on taipumus kasvaa yhdessä lastensa kanssa, joten melko vähissä ovat ne isät ja äidit, jotka vielä nuorensa yhdeksäntenä kouluvuotena jaksavat luokkaan asti raahautua. Eipä heitä siellä tosin vanhempainilloissakaan kovin sankkoina joukkoina näy. 

Meillä on kouluunkin sopivat asut, joissa säästäväinen ompelijamme on yhdistellyt viimeiset palat kuviollista punaista puuvillaa ja vihreää trikoota. Purjon tunika näyttää jotenkin omituiselta pallolta (onkohan Purjo lihonut?), mutta tosiasiassa tuossa asussa on edessä pari laskosta, joiden piti tuoda väljyyttä helmaan, ei vyötärölle.
 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

17.11. Pätkäsähkön piinaamat

 photo 1772d886-254e-4229-8f4e-8b8316dff769_zps0a2fc917.jpg

Kyllä, me tiedämme, että maata piinaa raivoisa myrsky nimeltä Eino. Siksi on ihan ymmärrettävää, että piuhoissa ei virta kierrä kuten muulloin, mutta miksi ihmeessä myös täällä tyynemmällä puolella Suomea sähköä toimitetaan vain pätkissä? Ovatkohan energiayhtiöt niin solidaarisia toisilleen, että jos puoli maata on ihan pimeänä, niin pitää meiltä muiltakin ottaa joka tunnista viiden minuutin verran virtaa pois.

Tässä Einossa on sellainen lysti piirre, että vielä Norjan puolella puhkuessaan häntä nimitettiin Hildeksi, joka nimi ainakin meille tuo mieleen sellaisen ujohkon mustaan pukuun ja valkoiseen tärkättyyn esiliinaan pukeutuneen sisäkön, joka niiailee vähän väliä tarjoillessaan prikalta kaffetta. Tämä Hilde-myrsky oli kaukana ujosta ja vaatimattomasta, koska se viskeli kattoja sinne tänne ja nosti Norjan rannikolla meren pinnan korkeuksille, jossa se ei ole koskaan ollut. Rajan ylitettyään Hildestä tuli Eino, joka nimenä tuo mieleen vähän juron ja jäyhän renkipojan. 

Meistä tällainen nimellinen sukupuolenvaihdos on lähinnä huvittava. Aikoinaan täällä ei kelvannut kuninkaan nimeksi Carl Gustaf vaan piti väkisin vääntää siitä suomalaisittain Kaarle Kustaa. Onneksi Silvia sentään sai pitää oman nimensä eikä joutunut kulkemaan kansan suussa kuningatar Sylvinä. Nyt meille ei kelvannut naapurimaiden almanakoista napattu nimi Hilde, vaan piti lukea tästä meidän omasta kalenteristamme, että kenen nimipäivä osuu parhaiten myrskypäivälle. Harmi, että ei otettu eilistä Aarnea, siinä olisi ollut kohtalokkaan niskavuorelainen sointi.

Joka tapauksessa myrsky ei ole raivonnut, vaikka tuuli onkin lennätellyt lehtiä ympäriinsä täysin ennakoimattomiin suuntiin. Ulkona ei ole ollut edes keskivaikeaa tuulisäätä vaan ainoastaan sellainen tavallinen syksyinen ilma. Siksi meistä on käsittämätöntä, että lähes koko päivän on sähkönjakelu pätkinyt vähän väliä. Kertaakaan ei ole ennätetty kunnolla hermostumaan sulavia jäätelöitä ajatellessa, mutta jotain outoa tässä päällä-poissa-päällä-poissa -leikissä nyt on. 

Oi, me näemme sielumme silmin jo jonkun voimavirtainsinöörin innolla virittävän tulikivenkatkuista vastausta tähän kirjoitukseemme. Siinä kerrottaisiin virtapiikeistä ja muuntajista ja voimalinjoista ja iskunvaimentimista (paitsi että nämä taitavat olla autossa eikä sähkötolpassa). Joka tapauksessa asialle on joku looginen ja itsestäänselvä selitys, jota me emme todellakaan halua kuulla. Meille riittää kaikki se vaivannäkö, joka aiheutuu siitä, että netti pätkii, pesukonetta ei uskalla laittaa päälle (se ei pidä keskeytyksistä vaan viskoo virran taas palauduttua kaikki vedet pois ja aloittaa pesuohjelman päättäväisesti alusta) ja kynttilöitä joutuu sytyttämään ja sammuttamaan alvariinsa.

Päätimme kaikesta ankeudesta huolimatta ajatella positiivisesti eli pinkisti. Pirjolla on puuvillaliivihame, joka on täynnä Muumeja. Todennäköisesti tämä asu on nyt K18, koska Muumipapa on havaittu polttevan piippua ja sellainenhan ei ole nukenvaatteissa sopivaa. Outoa, että kyseisen tupakkatuotemainonnan havaitsemiseen meni kymmeniä vuosia. Purjolla on onneksi vaarattomampi tähtikuvioinen tunika, joka voisi oikeastaan olla mekkokin, niin pitkä se on. Vaan kun ei ole, se on kuulkaas tunika, koska sen kanssa on pinkit trikoot.

perjantai 15. marraskuuta 2013

15.11. Pirjo ja Purjo pettyvät ja päätyvät postimyyntiasiakkaiksi

 photo 1cf41542-6abc-4302-8ff3-d5e09a448164_zpseec133d1.jpg

Me halusimme pitkästä aikaa kilkutella puikkoja eli tehdä neuletyötä. Malli löytyi lehdestä ja jännittynein mielin etsimme googlen avulla paikallista lankakauppaa. Kaukana ovat ne ajat, kun jokaisen osuuskaupan leninkiosaston vierestä löytyi hyllytolkulla villalankoja ja myssytarpeet sai ostettua maitokauppamatkalla. Nyt paikallinen Anttilankin tarjoaa vain muutamaa Novitan perusmallia, mutta meidän mielemme kaihosi Rowan Angora Hazea. Oli siis suunnistettava laajemmille apajille tai vähintäänkin lankoihin erikoistuneeseen liikkeeseen.

Lankakaupan katuosoite löytyikin ja me kipimme sitä kohti miettien, että roosaa vaiko vihreää lankaa. Saimme miettiä aika kauan, sillä kauppa ei ollutkaan paikallaan vaan muuttanut muualle. Nähtävästi he olivat unohtaneet päivittää nettisivunsa, koska niiden mukaan osoite oli tismalleen oikea. Siinä me seisoimme pölyisen näyteikkunan äärellä hieman pöllämystyneinä. Ei luotu aloitussilmukoita sinä iltana, koska ei ollut lankaa.

Emme lannistuneet, vaan teimme muutamana iltana salapoliisitöitä ja facebookin avulla saimme selville uuden osoitteen ja sen, että puodissa oli vast'ikään pidetty avajaiset. Tiedossa oli tarjouksia! Lähdimme varta vasten toiselle puolelle kaupunkia ja löysimmekin oikean oven, mutta juuri sinä päivänä se oli tanakasti lukossa, koska muutto jatkui vielä jonkun osittain keskeneräisen remontin takia. Turhaan liiskasimme nenämme kaupan oveen ja yritimme katsoa, löytyykö juuri sitä toivomaamme lankaa jostain hyllystä.

Tänään päätimme, että nyt tai ei koskaan eli suuntasimme jälleen kohti lankakauppaa. Hienoa ajatus, mutta toteutus ei toiminut vieläkään, sillä tänään puoti oli suljettu siksi, että väki sieltä oli siirtynyt Tampereelle kädentaitomessuille. Varmasti heille todella mukava asia, mutta meille se oli seikka, joka katkaisi kamelin selän. Niin mielellämme kuin teemme ostokset paikallisista palvelevista pikkukaupoista, niin nyt näyttää siltä, että joku korkeampi voima ei halua meidän siellä asioivan. 

Äsken naputtelimme lankatilauksen nettikauppaan ja nyt odottelemme muutaman viikon, että saamme paketin kotiin asti. Jostain syystä suomalaiset nettipuodit ovat äääääärettömän hitaita, mutta emme me nyt niin hienoja ole, että tilaisimme 200 g angoralankaa jostain Brittein saarilta, mistä sen saisi parissa päivässä. Lankakaupan omistajalle tiedoksi: me yritimme ihan tosissamme tulla ostoksille, joten ihan turha vuoden kuluttua antaa lausuntoja siitä, miten asiakkaat eivät vaivaudu kauppaan vaan ostavat ties mistä postimyynneistä. Me kannatamme helppoutta, ja jos ostoksille pääseminen tehdään näin hankalasti, niin jopa itsepäisin asiakas lannistuu.

Vaatteina meillä on talvipastelliset aplikaatioilla koristellut trikoopaidat ja harmaat collegekangashousut. Paitakangas on muistaaksemme Marimekkoa, housujen kankaiden hankintapaikasta meillä ei ole sitten niin mitään käsitystä. Näissä asuissa ei ole tarkoitus ottaa kantaa yhtään mihinkään, mutta omasta mielestämme näytämme näissä kohtalaisen somilta.

maanantai 11. marraskuuta 2013

11.11. Saako lukiolainen käydä välitunnilla Lidlissä?

 photo 954f08f4-c0fc-4467-acb9-941bd2994f0b_zpsa4f33bca.jpg

Otsikkoon sisältyy päivänpolttava kysymys. Eräässä kaupungissa (joka ei halua nimeään julkisuuteen ja ymmärrämme täysin, että miksi ei) on ensin paikallinen oppilaitos kieltänyt oppilaitaan käymästä välitunnilla kaupassa ja sen jälkeen paikallinen saksalaissyntyinen puoti on ohjannut välipalatarpeita hankkineet lukiolaiset pois tiloistaan vedoten siihen, että koulun kanssa on asiasta sovittu. Hus pois senkin alaikäiset asiakkaat! Koululaisen tai opiskelijan ei ole suotavaa käydä kaupassa murkinanhankinnassa ennen kuin kello kilkahtaa 14 kertaa, koska koulu tarjoaa ravitsevan ja vitamiinipitoisen kouluruuaksi kutsutun mössön, jota ei sovi ylenkatsoa hakeutumalla einespizzan pariin. Toisena kiellon perusteena on halu rauhoittaa kauppa oikeille ostajille: ryhmästä meluisia koululaisia syntyy hyvin vähän katetta ja erittäin paljon häiriötä.

Ottamatta nyt kantaa sen enempää siihen, onko 17 vuotta täyttänyt henkilö riittävän iäkäs tietämään, tarvitseeko hän välipalaa koulupäivänä, joka kestää klo 8.00 - 16.00 tai ottamatta kantaa siihen, tulisiko koulun jotenkin tukea verensokerin kohtalaista tasaisuutta tilanteissa, joissa koulupäivän aikana ei kaupassa saa käydä, ulotamme tämän ajatusrakennelman täysin teoreettisesti muihinkin häiritseviin kansanosiin. 

Haluamme, tai siis oikeastaan vaadimme, että lapsiperheet eivät käy kaupoissa klo 15.00 - 18.00 välisenä aikana. Heistä lähtee huomattavasti enemmän ääntä kuin kolmesta lukiolaistytöstä tai laumasta juuri ja juuri 12 vuotta täyttäneitä poikia. Lisäksi lapsiperheet vievät erittäin runsaasti tilaa meiltä tosiostajilta ja viettävät turhauttavan kauan aikaa kassalla latoessaan siihen hihnalle kaikenlaista turhaa pientä tilpehööriä, jota kukaan oikea asiakas ei missään nimessä menisi ruuhka-aikaan ostamaan. Toivomme, että kauppiaat laittavat oville isot kyltit, joissa ilmoitetaan, että lasten kanssa kauppaan aikovat ymmärtävät noudattaa tätä aikarajoitusta, joka on meidän kaikkien kuluttajien hyödyksi.

Seuraavaksi esitämme, että eläkeläisiltä kielletään kaikenlainen pankkiasiointi klo 11.00 - 13.30 välisenä aikana sekä klo 15.00 jälkeen, jos nyt joku pankki sattuu siihen aikaan vielä asiakkaita palvelemaan. Havaintojemme mukaan seniorikansalaiset ruuhkauttavat rahalaitokset ikävällä tavalla juuri silloin, kun työssäkäyvät yrittävät pankissa asioida. Eläkeläisistä syntyy myös arvaamaton määrä meteliä, kun rollaattorien pyörät kirskuvat ja epäkuntoiset kuulolaitteen vinkuvat. Sellainen äänisaaste on omiaan karkottamaan kaikki ne asiakkaat, jotka haluaisivat keskustella sellaisista tärkeistä asioista kuin pankin omat kiskurihintaiset rahastot ja pitkäaikaiset matalakorkoiset sijoitustilit.

Kolmanneksi tahdomme, että kaikki isot autot pysyvät kaukana siitä osasta parkkitaloa, jossa meillä on tapana säilyttää omaa kulkupeliämme kerhopäivän aikana. Isot autot levittäytvät parkkiruutuun niin, että viereisessä ruudussa tuntuu ahtaalta ja epämukavalta. Lisäksi monsteriautojen kuljettajat ovat pääsääntöisesti isoja ja äänekkäitä korstoja, joista syntyy häiriötä muille asiakkaille jo pelkän näköhavainnon perusteella. Haluamme siis kieltää heidätkin.

Asuvalintamme ei tänäänkään liity mielipiteisiimme. Olemme vaihteeksi ottaneet pinkit fleecehaalarit joissa on vaihteeksi pallokuvio. Tuntuuko tutulta? Tänä talvena pallot ja pilkut ovat ehdotonta muotia etenkin meillä 43 cm mittaisilla. Te muut saatte tyytyä tylsiin yksivärisiin asuihin.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

6.11. Pirjo ja Purjo kummastuvat

 photo d63d754a-e7e8-495c-b54b-f8eaca54cf94_zpsc79cbb18.jpg

Maailmassa on aika paljon asioita, joita me syvästi ihmettelemme. Toisaalta maailmassa on myös aika paljon ihmisiä, jotka ihmettelevät meitä, joten tasoissa ollaan.

Tänään me olemme melkoisella antaumuksella kummastelleet tulevan isänpäivän alkutytinöissä jaettuja Vuoden isä -palkintoja.

Äitienpäivänä jaetaan mitaleja ansioituneille äideille, jotka ovat yksin kasvattaneet vähintään tusinan lapsia vedettömässä, sähköttömässä ja todennäköisesti myös ikkunattomassa mökissä keskellä korpimaita sen jälkeen, kun tuoni on korjannut aviopuolison inhimillisesti katsoen aivan liian varhain. Ansioitunut äiti ei ole tästä lannistunut vaan on hoitanut hatarassa navetassa todellisen kantakirjakarjan, käynyt kodin ulkopuolella töissä vähintäänkin keittäjänä ja tietenkin ennen tätä työrupeamaa hoitanut aamulehtien jakamisen ennen auringonnousua lykkien kahta nuorinta vaunuissa ja vetäen kolmea seuraavaa pulkassa perässään. Kaikkien lasten mentyä kouluun on äitikin lähtenyt opintielle ja valmistunut joko opettajaksi tai terveyssisareksi, koska "sitä joutoaikaa tuntui olevan niin paljon".

Äitienpäivämitalin saanut äiti on osallistunut monin eri tavoin yhteiskunnalliseen toimintaan, hän on ollut maatalousnaisten tai marttojen kantava voima, diakoniapiirin uupumaton ahertaja, kirkkokuoron helein sopraano ja kansalaisopiston kudontapiirin idearikkain räsymattoilija. Luonnollisesti hän on kasvattanut kaikki lapsensa kunniallisiksi kansalaisiksi ja kelpo veronmaksajiksi. Lapsilleen ja näiden puolisoille hän on aina ollut korvaamaton tuki ja kuuntelija, jonka kokemuksen syvällä rintaäänellä lausutut elämänviisaudet ovat kannustaneet niinä hetkinä, jolloin omassa elämässä on ollut tilapäisiä ongelmia.

Palkittu äiti on vuosien ajan jo olosuhteidenkin pakosta joutunut olemaan äärettömän säästäväinen, mutta hän on onnistunut kotipuutarhan tuotteilla ja kasvimaan antimilla varsin hyvin ravitsemaan kaikki lapsensa puhumattakaan siitä miten ansioitunut äiti on oppinut taitavasti ompelemaan isonveljen palttoosta pikkuveikalle siistin koulupuvun. Ja vaikka rahaa on ollut niukasti, on koti aina ollut niin siisti, että pölyhiukkaset joutuvat potemaan yksinäisyydestä johtuvaa masennusta. "Lasten ollessa pieniä en aina ennättänyt vuoteeseen asti nukkumaan, mutta levoksi riitti se, että suljin hetkeksi silmäni keitellessäni öisin ryynimakkaroita torilla myytäväksi.", kertoo palkittu äiti äitienpäivähaastattelussa paikallislehden toimittajalle, joka utelee typeriä jaksamisesta ja tuikitärkeästi omasta ajasta. 

Ja mistäkö ansioista saa sitten Vuoden isän tittelin? Riittää, että on pitänyt isyysvapaan ja isäkuukauden ja muistanut kertoa siitä julkisuudessa. Että niin vaativaa se on isillä!

Meilläkin on ihan kamalan vaativaa, sillä leikimme hippaa. Purjolla on maailman ihanin velourasu, joka on pehmeä ja lämmin ja kaunis samaan aikaan. Huomatkaa punainen vetoketju,jossa on valkoinen hammastus. Tällaisista pienistä yksityiskohdista meidät laadukkaat tyylibloggaajat tunnistaa. Pirjo otti  puseropinosta sinisen paidan, jossa toistuu Purjonkin asusta löytyvä Hello Kitty -kuviointi.

PS. Toki me arvostamme Vuoden isiä ja ymmärrämme, että on aika hankala löytää yhtäkään miestä, joka olisi edes hiukan yhtä ansioitunut kuin äitienpäivämitalin arvoiset naiset. Silti meitä ihan vähän naurattaa: mies lapsen kanssa kotona on mitalin arvoinen, nainen lapsen kanssa kotona on kansakunnan vihollinen nro 1, joka ei ole ymmärtänyt palata työelämään kantamaan korttaan kekoon bruttokansantuotteen kasvattamiseksi ja kauppataseen alijäämän hillitsemiseksi.

lauantai 2. marraskuuta 2013

2.11. Klassista pilkkua ja raitaa

 photo 55705e76-c01c-4682-8207-c93f2133650e_zpsf29eae9a.jpg

Kun meillä on kiire, kuten nyt, tyydymme leikkimään, että tämä on pelkästään tyyliblogi, jossa tosin esitellään nukenvaatteita, mutta emme anna sen häiritä itseämme. Jos se on jollekin satunnaiselle lukijalle liikaa niin ihan tiedoksi: missään ei ole määritetty, että tyyli kuuluisi vain niille, joilla on mittaa puolitoista metriä tai enemmän.

Raidat ja pilkut ovat aina muodissa, joten laitoimme vaihteeksi päällemme jotain oikein tavallista ja huomaamatonta, mutta samalla klassista ja melkein tilaisuuteen kuin tilaisuuteen sopivaa. Purjon tunika helmaröyhelöineen yrittää esittää nyt niin muodikasta peplumpuseroa jossa tavalliseen puseroon ommellaan vyötärölle volanki eli liehuke, joka on juuri niin pitkä, että se peittää takamuksen. Tämä taitaa olla vähän pitempi.

Pirjo luottaa raidan lumoon. Vaihteeksi neljä eri väriä tuovat jotain uutta vaatekomeroomme, joka on aika täynnä Marimekon tasaraitapuseroita suunnilleen seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Nämä kapeat raidat sopivat aika hyvin tällaisille tasan 43 cm mittaisille malleille, koska jos raita on leveä ja nukke lyhyt, voi käydä niin, ettei sitä asua edes tajua raidalliseksi, koska koko vaatteen saa yhdestä raidasta. Toisaalta taas kapea raita oikein pitkän ihmisen päällä antaa sellaisen vaikutelman, että kyse ei ole raidoista lainkaan vaan huonosti meleeratusta pinnasta.

Kyllä se kiire meilläkin jossain vaiheessa hellittää, mutta juuri nyt näyttää siltä, että emme ehdi kovin aktiivisesti teitä ilahduttamaan. Harmi.