maanantai 29. syyskuuta 2014

29.9. 45 minuutin taistelun jälkeen

 photo c81b1ba2-451f-49e0-9a0f-15d2a8021b94_zps77734619.jpg

...saimme vihdoinkin kuvan ladattua Photobuckettiin. Miksi, ah miksi täytyy täysin toimiva palvelu vähän väliä pilata jollain uudella asetuksella, jonka ansiosta mikään ei onnistu kerralla eikä kahdella. Unohdimme tässä bittitaivaassa taistelun tiimellyksessä, mitä asiaa meillä oli. Ei varmaan mitään tärkeää, koska se tässä lataamisten ja tallentamisten ja editointien tiimellyksessä ehti unohtua.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

21.9. Meitä on petetty: ei itkettänyt yhtään!

 photo 2eae541d-3e85-411c-9335-fb1a2925f2c6_zpsf73cd893.jpg

Sen piti olla syksyn ohjelmaspektaakkeli, jota kymmenen miljoonaa suomalaista kokoontuu yhdessä katsomaan perjantai-illan ratoksi. Sen piti yhdistää meitä kansakuntana enemmän kuin yhteisen vihollisen tai veronkorotusten vastustamisen. Sen piti kirvoittaa sivukaupalla ihastuneita kommentteja ja lisätä levymyyntiä niin, että jokainen ohjelmaan osallistunut pääsisi jonnekin veroluettelon kärkipaikoille iskelmälaulajien sarjassa.

Toisin kävi. Meitä ei ole kymmentä miljoonaa kotimaista katsojaa ja toisaalta Vain elämää -sarjan ensimmäinen osa oli odotuksiin suhteutettuna floppi. Jotenkin vaivautuneet laulajat kiemurtelivat kameroiden edessä yrittäen näyttää siltä, että on ihan luontevaa olla olevinaan vanhoja tuttuja jostain 1960-luvulta alkaen, vaikka osa osallistujista ei ollut vielä silloin syntynytkään. Vähän väliä piti halata ja vakuuttaa, että rakastetaan kaikkia yhdessä ja erikseen ja ihan hurjasti etenkin sen jälkeen, kun toinen oli laulanut laulun, jota ei osannut odottaa sitten niin ollenkaan. 

Ehkä me itse odotimme hieman liikaa tai ehkä koko ohjelmaa oli mainostettu etukäteen turhan paljon tai ehkä se ei nyt vain toimi. Osasyynä voi tietenkin olla sekin, että tämä ensimmäinen osa poikkesi aikaisempien vuosien vastaavista ja siitä oli tehty jonkinlainen yhden miehen musiikintulkinnallisen uran läpileikkaus. Huono, sanomme me ja olemme pettyneitä. Yhtään kyyneltä ei kirvonnut eikä tullut mitään kaihomieltä tai tunteenpaloa kuten aikaisempina vuosina saattoi hetkittäisesti tapahtua. Lisäksi meitä otti päähän se, että jokainen osallistuja hehkutti sitä, miten oli kappaleensa valinnut, vaikka etukäteen on tiedossa, että tuottaja on ne päättänyt.

Hyvän sienisyksyn kunniaksi meillä on tälläiset sienikuvioiset trikooasut. Meidän mielestämme sienien paikka on paidoissa tai metsässä, ruokapöytään niitä ei pidä kenenkään kiusaksi kantaa. Miettikää vähän: ne ovat katalia itiöemiä, jotka putkahtelevat maasta miten sattuu eikä koskaan voi tietää, mikä niistä on myrkyllinen ja mikä vain esittää syötävää.

lauantai 20. syyskuuta 2014

20.9. Syksyn viimeinen lämmin päivä?

 photo 6d64e2e9-4415-4d4f-a48a-fa5c2b6f4478_zps89fe05fa.jpg

Säätiedotusten mukaan tänään on syksyn viimeinen lämmin päivä. Maanantaina sataa lunta kilometrikaupalla, räystäät rasittuvat jääpuikoista ja talviomenat saavat tuta, mitä on pakkanen. No, todennäköisesti ja toivottavasti lunta ei sada ihan meille asti ja pakkanenkin vain vähän nipistelee nurmikkoa, koska meillä ei ole mitään halua vaihtaa talvirenkaita autoon tässä vaiheessa vuotta. Tai siis vaihdattaa, koska meidän mielestämme moinen touhu kuuluu asiantuntijoille eikä meille.

Emme aio mennä ulos tai etenkään uimaan, vaikka uimapukuja esittelemmekin. Mietimme, mikä kuva parhaiten kuvastaisi mennyttä kesää ja päädyimme siihen, että tämmöinen, missä on paljon punaista ja keltaista. Kesä oli täynnä hellettä ja aurungonpaistetta ihan rasittavuuteen asti, joten ainakin me olemme onnellisia, että on palattu takaisin inhimillisiin lämpöarvoihin ja normaaliin elämään, johon kuuluu jotain muutakin kuin ulkoilman välttelyä. Kohtuullisella riemulla tervehdimme sitä tietoa, että kunhan ensi viikon alkupuolen yöpakkasista selvitään, niin päästään nauttimaan ihan tavallisista syysilmoista kumisaapaskeleineen kaikkineen. 

Pirjon uimapukuun liittyy säälittävä tarina. Tuosta keltaisesta Hello Kitty -kankaasta on meille ommeltu vaikka miten monta puseroa ja tunikaa. Trikoota jäi kaiken ompeluinnon jälkeen pienenpieni palanen, mutta säästäväisinä emme viskoneet sitä roskiin, vaan siitä tuli osa uimapukua. Lopputulos on oikeastaan aika hyvä, vaikka lähtökohtana olikin itaruuteen vivahtava köyhäily.


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

14.9. Miksi äiti ei kelpaa verkostoksi?

 photo 7f89dfa0-9866-42e6-af7a-4be47e3c26b3_zps6b3aaf78.jpg


Olemme koko viikonlopun ajan seuranneet blogistia, joka ihan silkkaa osaamattomuuttaan tai osin jopa typeryyttään joutui nettikansan hampaisiin lievästi sanoen kummallisilla kommenteillaan. Koska puolin ja toisin on ollut uhkailua niin kunnianloukkaussyytteillä, nettipoliisilla kuin mustalla listalla, emme uskaltaudu asiasta sen enempää kertomaan. Harmi, olisitte varmasti nauttineet yhtä paljon kuin mekin, koska mikään ei ole niin lystiä kuin sanan säilän heiluttelun seuraaminen. Ja ihan pieni omakin kommentointi.

Sen sijaan kyseisessä blogissa kerrottu työpaikan hakemiseen liittyvä tekstinpätkä sai meidät mietteliäiksi. Kirjoittaja kun kehotti nykyisinä hankalina aikoina käyttämään työnhaussa häikäilemättä hyväkseen verkostoja, sidosryhmiä ja kaikkia mahdollisia erilaisia tuttavuuksia ja kanavia. Kaikkia paitsi äitiä!

Jostain syystä on ihan OK, jos vihjaisee naapurille, että on töitä vailla, voisitko kysellä teidän firmasta. Eikä ole ollenkaan kiellettyä Facebookissa lähestyä tuttavaa tai paria kysellen, voisitko puhua puolestani, kun olen hakemassa sisaryhtiöönne töihin. Samaan tapaan ei saa etsiä töitä äidin avulla, koska äiti on aina puolueellinen osapuoli (tosin niin tulee ollakin, mutta tekeekö se hänestä työnhaun kanavana yhtään sen surkeampaa kuin vaikka urheiluseuran valmentajasta?).

Seuraamamme blogin kirjoittaja oli ehdottomasti sitä mieltä, että jos äiti kyselee lapselleen töitä, ei tätä lasta missään nimessä saa edes kokeeksi työllistää, koska... niin, hän ei kertonut, että miksi ihmeessä se ei ole sopivaa. Kyllä mekin tulemme aina joskus kohteliaasti tiedustelleeksi keskustelukumppaniltamme, että "montako nuorta otatte kesätöihin" tajuamatta lainkaan, että jos olisimme äiti, niin siinä menisi samantien koko loppuiäksi lapsen mahdollisuus päästä töihin kyseiseen putiikkiin. Jos nainen siis soittaa johonkin yritykseen ja yleisluonteisesti kyselee, että onko teillä kesätyöpaikkoja, niin pitää välittömästi varmistaa, onko hän äiti ja jos on, niin sanoa, että kyllä on, mutta ei teidän lapselle. Sitten pitää varmemman vakuudeksi kysyä vielä sen lapsen nimi, ettei epähuomiossa tulisi sille paikkaa tarjonneeksi, jos sillä vaikka on eri sukunimi kuin äidillään.

Kyllä me tiedämme, että ne työpaikat pitäisi itse hankkia ja pitäisi uskaltaa soitella työnantajille, mutta miksi ihmeessä äidin käyttäminen apuna tekee työnhakijasta jotenkin avuttomamman kuin jos prosessissa on mukana työnetsijä. Samanlaista kannustusta ja puolestapuhumista hekin harjoittavat, mutta koska se on heidän työtään, niin siihen suhtaudutaan arvokkaana avunantona eikä peräkamarinpoikana paapomiseen. Kaiken lisäksi monilla äideillä on laaja tuttavapiiri, jonka kautta voisi saada vaikka minkälaista sisäpiiritietoa henkilökohtaisista juoruista kohta aukeaviin vanhempainvapaasijaisuuksiin asti jopa ennen kuin lomitettava henkilö itsekään on tajunnut saavansa perheenlisäystä. 

Meidän mielestämme äidit tulee nostaa työnhaussa siihen arvoon, joka heille kuuluu. Nimenomaan viestinnällisten taitojensa vuoksi heitä ei pidä työnkysyjinä väheksyä vaan työnantajien tulee oppia ymmärtämään, että ihan samalla tavalla kuin hekin hakemusten avulla karsivat suuresta joukosta pienen määrän potentiaalisia työntekijöitä, niin myös äidit hankkivat erilaisista työpaikoista esitietoa voidakseen välittää sen suodatettuna jälkikasvulleen. Jos mahdollisesta työpaikasta vastaa tyly tyyppi, ei kannata lastaan ehdoin tahdoin laittaa sinne mieltään pahoittamaan, kun vastaus kuitenkin on "ei oota". 

Me roikumme tuossa blogikuvassa porraskaiteella. Aurinko paistoi ja meillä on tämmöiset mukavat syksyiset asut. Emme ajattele työnhakua ollenkaan, koska meillä on ihan tarpeeksi tekemistä omenasoseiden kanssa. Taustalla näkyy muodikas keltainen pinnatuoli. Ei, emme myy sitä, turha kysellä. Olivat kuulemma Habitaressa hyvin suosittuja.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

10.9. Lupasimme kertoa matkastamme

 photo b28f798c-3d60-4a19-aeba-8e468a3e211a_zps88d0ea8e.jpg

ja pitäähän se lupaus pitää. 

Heti alkuun seisomme upouudessa matkalaukussamme kaulassamme virallinen kisapassi. Paitsi että kyseessä ei ollutkaan urheilukilpailu, vaikka ulkoisesta habituksestamme niin voisi päätellä. Nämä pehmeät, joustavat haalarit ovat muuten mitä mainioin lentomatka-asu, koska näissä voi vaikka torkahdella, jos sattuu hankkimaan lentolipun koneeseen, joka nousee ilmaan aamuyöllä kello neljä. 

Blogimme yleissivistävässä osiossa näytämme seuraavaksi kaikille Porton yliopistosta kiinnostuneille, miten betoninen voi opinahjo kaukana etelässä olla. Tunnustakaa pois, olette viettäneet unettomia öitä miettimällä, millaisia rakennuksia muiden maiden yliopisto-opiskelijat joutuvat sietämään, mutta nyt voitte keksiä jonkun uuden huolenaiheen. Tämähän on kaikessa harmaudessaan melkein kuin kaatosateiden kauhduttama Finlandia-talo. Akustiikkakin oli melkein samaa tasoa.

  photo 4a3c45d4-dd06-4618-9856-ba24140efba9_zps97bfad0c.gif

Hieman vanhempaa kiviarkkitehtuuria edustavat puolestaan nämä rakennukset muutaman korttelin päässä paikallisesta kaupungintalosta. Oikealla on ihan oikea EU-varoilla kunnostettu kirkko ja vasemmalla todennäköisesti nunnaluostari, koska siitä puuttuu kokonaan paikallinen erityispiirre eli lautasantennit jokaisella ikkunalla. Meistä nämä ovat sellaisia rumankauniita rakennuksia, joiden takana oli niin kapeita katuja, että vastapäisten asuntojen asukkaat saattoivat tarjota toisilleen kahvia kadun yli.

 photo ab1eefae-5404-4965-95ef-18701e816be2_zps79302b8d.gif

Suunnilleen selän taakse jäi tämmöinen maisema. Nuo hehkuvat pisteet eivät kuulu millekään paikalliselle monsterille, vaan sieltä on tulossa pikkuruinen raitiotievaunu, joka urheasti kiipesi jyrkkää mäkeä kauhistuneet turistit kyydissään. Vieressä on jokaisen helsinkiläispoliitikon unelma eli melkein keskustassa ikivanha asuntoalue, jonka halvempia asuntoja halajavat byrokraatit varmaan halusisivat kaataa maan tasalle ja rakentaa tilalle tornitaloja. Harmillisesti tämä on suojeltu alue, jossa saa tehdä vain entisöiviä korjauksia.

 photo 2b4e4a2f-2615-427a-9158-7c18f59918f7_zpsc5dc1672.gif

Ja lopuksi vielä kuva paikallisista kulkupeleistä. Tuo ensimmäinen oli vain matkailijoille tarkoitettu erityiskallis polkuauto, jonka kyytiin emme uskaltaneet. Sen sijaan matkasimme paikallisen taksin penkillä noin 130 km/h kaupunkialueella, jossa oli huomattavasti alhaisempi nopeusrajoitus. Vauhdin hurma valtaat meidät usein kotimaassa, mutta iltayöllä vieraassa kaupungissa yritimme epätoivoisesti muistella, millaisen matkavakuutuksen olemme menneet ottamaan.

Kuvassa kannattaa jälleen kerran panna merkille lystikäs arkkitehtuuri, joka kertoo siitä, että Portossa joko ei ole lainkaan julkisivulautakuntaa tai sitten sillä on omituinen huumorintaju.

 photo f608b43d-1c95-404a-8eb9-52bcf7fb3808_zps31f249e0.gif

PS. Oli siellä jotain ihan tavallistakin. Tässä näkyy hotellin ikkunasta kuvattu paikallisen peruskoulun piha ja sen takana ihan tavallisia taloja ihan tavallisille ihmisille.

 photo a26a3387-6226-40b8-9f50-5d063edf9fc6_zpsbb023026.gif


lauantai 6. syyskuuta 2014

6.9. Portugali on hieno maa: siellä saa aamupalaksi pullaa!

 photo 2bbb0553-a41a-4e19-b3da-1276725208ec_zps33658315.jpg

Me olemme olleet ihan oikeasti ulkomailla! Meitä lähti matkaan aika monta kiloa ja palasi takaisin paljon enemmän, sillä portugalilainen aamupalapöytä koitui kohtaloksemme. Kolmea erilaista rasvaista viineriä, isoja ja pieniä voisarvia, paljon vaaleaa leipää, hilloa, suklaakakkua ja suklaalevitettä - voiko sitä pieni nukke muuta toivoa?

Kuvassa olemme äärettömän hienoina menossa konserttiin. Tuossa alemmassa kuvassa puolestaan on erilainen kokoelma punaisia kattoja, keskeneräisiä remontteja ja hiljalleen raunioituvaa maailmanperintökohdetta. Arvasitte oikein: kaupunki on Porto ja siitä lupaamme kertoa vielä hieman lisää, kunhan toivumme lentomatkan rasituksista.


  photo 661c88ed-2b87-4516-bf8b-fb709359a1da_zpsf53f7b7e.gif