lauantai 29. maaliskuuta 2014

29.3. Pirjo ja Purjo pesevät pyykkiä ja saavat uuden kokemuksen

 photo 43c4913a-dd5f-438e-8ccb-3da3edf175f9_zpsf6c76a09.jpg

Ensi yönä kellot taas sekoavat ja aamulla joutuu miettimään, mikä niistä on kesäajassa ja mikä ei. Tunnin nipistämien yöunista ei todellakaan ilahduta meitä.

Sen sijaan ilahduimme tänään ihmeellisestä ja järjellä ajatellen uskomattomasta Dr. Beckmannin värin- ja liankerääjästä, joka pelasti harmaanlikaisen pyyheliinan jälleen valkoiseksi. Kyseinen pyyheliina oli todennäköisesti omatoimisesti eksynyt mustien hupparien ja farkkujen kanssa samaan pesukoneeseen, jolloin lopputuloksena oli omalla tavallaan puhdas pyyhe, joka oli imenyt itseensä niin paljon väriä, että sitä saattoi kutsua harmaaksi. Koska se oli juuri käynyt läpi pitkällisen pesuprosessin, emme tulkitse sitä likaisenharmaaksi vaan enemmänkin harmahtavaksi.

Emme pidä pyyheliinoista, joilla ei ole mitään varsinaista väriä, joten päädyimme epätoivoiseen tekoon ja palautimme pyyhkeen pesukoneeseen yhdessä pienen kuituliinanpalasen kanssa. Dr. Beckmannin tuoteselosteen  mukaan se keräisi itseensä pesuveden värit ja liat, jolloin pyykki säilyttäisi värinsä tai tässä tapauksessa ei säilyttäisi vaan palautuisi alkuperäiseen sävyynsä eli valkoiseksi. Muutamaa tuntia myöhemmin koimme varsinaisen ihmeen: pesukoneesta löytyi valkoinen pyyhe ja likaisenharmaa kuituliina. Olemme mykistyneitä ja meitä harmittaa aika lailla, että emme huomanneet ottaa ennen-jälkeen -kuvia, joilla olisimme todistaneet, että järjellä ajatellen mahdoton on mahdollista.

Kuvassa meillä on yöpuvut, joissa seikkailee Nalle Puh ystävineen. Me emme seikkaile, vaan lähdemme nukkumaan, jotta voisimme huomenna herätä väärään aikaan.

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

26.3. Pirjo ja Purjo pelailevat korteilla

 photo 1cadbed4-baaf-4ec9-8c81-3841b751ed97_zps99a47d82.jpg

Oikeastaan me emme pelaa korttia vaan sukellamme korttien ihmeelliseen maailmaan, joka tähän asti on ollut meille uskomattoman tuntematon. Lisäksi päätimme keksiä pyörän uudelleen auttaaksemme valtiontaloudesta perin huolestuneita päättäjiä. Emme kuitenkaan puhu peli- tai joulukorteista vaan näistä kaikenlaisista hygienia- ja alkoholipasseista tai digitaalisista piirturikorteista, joiden syvin olemus ei suinkaan ole jonkun osaamisen osoittaminen vaan puhdas rahankeruu. Tämä on henkilökohtainen mielipiteemme, joka on ihan yhtä oikea kuin jotkut lainsäädännölliset perusteet, joiden mukaan mitään ei voi osata tai osoittaa todeksi, jos ei ole hankkinut maksullista korttia siitä kertomaan.

Emme edes tiedä, mitä kaikkia virallisia lippusia ja lappusia on olemassa, mutta päätimme silti keksiä muutaman lisää. Onhan sanoinkuvaamattoman kummallista, että esimerkiksi rakennuksilla ei saa olla töissä ilman asianomaiselle alueelle tarkoitettua lupakorttia, mutta koulussa saa olla opettamassa ilman kaulassa roikkuvaa kylttiä, joka kertoo, millä oikeudella siellä tepastellaan. Koska esimerkiksi tuo digitaalinen kuljettajakohtainen piirturikortti maksaa 100 e ja se pitää uusia viiden vuoden välein, voitaisiin valtiontaloutta paikata painattamalla paljon, paljon maksullisia kortteja ihan vain rahankeruumielessä. 

Uusien korttien keksiminen on helppoa. Ensin päätetään, mikä tekeminen voisi varsin hyvin olla luvanvaraista. Esimerkiksi auton ujuttaminen pysäköintiruutuun on tällainen juttu, joten joku viranomainen voisi nyt laatia ehdotuksen, jonka mukaan jokaisen parkkiruutuja käyttävän autoilijan tulee viiden vuoden välein hankkia 100 euroa maksava parkkiruutukortti, jota ilman autoa ei saa ajaa merkittyyn pysäköintiruutuun tai siitä pois. Luonnollisesti pitää vielä lisäksi maksaa pysäköintimaksu, koska parkkiruutukortti oikeuttaa vain auton ajamiseen paikalleen, ei auton säilyttämiseen.

Pullojen keräämistä pidetään ympäristön siivoamisena, mutta kyllä meitä vähän kummeksuttaa, että sitä voi tehdä ihan noin vain ilman mitään lupia. Siksi voisi olla varsin näppärää, että pulloja teiden varsilta tai puistoista keräävillä olisi erityinen pullonkierrätyskortti, jonka saamiseen liittyy luonnollisesti päivän mittainen pakollinen kurssi sekä tentti, jossa pitää tietää, miten pullonpalautusautomaattia käytetään ja paljonko pulloista maksetaan. Kortin hinta voisi olla 50 euroa ja kurssipäivä erikseen 100 euroa. Kaikki palautusautomaatit uudistettaisiin siten, että ne toimisivat vain kortin ja 28 merkin mittaisen salasanan avulla, jotta estettäisiin luvaton pullonpalautus.

Erilaiset työt ovat tähän asti olleet kenen tahansa tehtävissä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Miksi ei esimerkiksi työnvälittäjiltä vaadittaisi korkeintaan kolme vuotta voimassa oleva työnvälityskortti, jota ilman ei saisi edes vihjaista, mistä voisi kysellä töitä. Kortin myöntäisi joku oikein korkea viranomainen tai vaihtoehtoisesti poliisilaitoksen kanslisti  parillisina päivinä maanantaisin. Korttia varten pitäisi jonottaa ainakin tunti ja ottaa mukaansa edellisen perjantain paikallislehti tai jotain vastaavia täysin turhia papereita, joista kukaan ei ole kiinnostunut. Samalla tavalla vain kortillisten tehtäväksi voitaisiin antaa vaihtoautokauppa, lakaisukoneen kuljettaminen ja urkujen soitto. Sillä tavalla me saisimme kerättyä uskomattomia määriä rahaa pois kuljeksimasta ja tuhlattavaksi turhuuksiin.

Olemme aivan täpinöissämme näin mainiosta ideasta. Hieman samaa tunnepuolta edustavat puseroittemme sarjakuvahahmot, jotka eivät ole sieltä rauhallisimmasta päästä. Väiski Vemmelsäären, Repe Sorsan ja Sylvesterin elämä ei ole koskaan ollut kaikkein leppoisinta.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

22.3. Mitä kettu sanoo?

 photo c5c53d14-5dc7-4873-b228-51c3f20cb920_zps8b75fb7e.jpg

Me emme tiedä, mitä kettu sanoo, vaikka meillä on repolaisia tunikoissamme melkoiset parvet. Tosin kettu on laumaeläin eikä isommin parveile, mutta meistä nyt oli lystiä niin ajatella. 

Ompelijamme on vaihteeksi viehättynyt kaikenlaisista helmaröyhelöistä, joita alkaa olla kaikissa asuissamme housuista lähtien. Tällä kertaa hän onneksi tyytyi suoralahkeisiin neuloshousuihin, mutta ei voinut välttää kiusausta jatkaa puseroitamme frillalla. Kuva muuten vääristää värejä aika rankasti: oikeastaan nämä ovat lähempänä omenan heleää hehkua kuin hieman tunkkaista myrkynvihreää.

Omenoista tulivat mieleen omenapuumme, joita olemme käyneet jo katsastamassa. Ei ainuttakaan kukkaa puhumattakaan hedelmistä! Harmi. Mikä se sellainen talviomenapuu on, joka ei tuota talvella mitään? Positiivinen asia sen sijaan on se, että tänä vuonna jänikset eivät ole käyneet järsimässä yhtäkään runkoa säpäleiksi. Emme silti vielä poistaneet yhtäkään suojusta, sillä luontokappaleet ovat arvaamattomia. Voihan olla, että ne olivat aitan takana odottamassa, että me laitamme puutarhan kevätkuntoon. Mahtoivat pettyä katkerasti huomatessaan, että olimme vasta ensimmäisellä urkintaretkellä katsomassa, mitä kaikkea ehkä voisimme joskus tehdä. Tänään tyydyimme ihmettelemään ja levittelemään käsiämme, sillä ei pidä ryhtyä liian aikaisin yhtään mihinkään.

Toinen vaihtoehto on tietenkin se, että jänikset pelkäävät kettuja, ja niitähän meillä nyt on ainakin omiksi tarpeiksi.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

16.3. Pörhöhörhöhaalarit

 photo fd58bcbd-ee5c-4647-82a7-7261db5b943c_zps896bafbb.jpg

Tällaisena päivänä kannattaa ottaa esille kaappien kirjavimmat ja pörröisimmät haalarit, pukea ne päälle ja mennä portaille huutamaan, että "hahaa senkin talvi, täällä ollaan varsin valmiina, vaikka yrititkin yllättää". Lunta on maassa jälleen sen verran, että varpaita saattaa paleltaa, jos ei ole riittävästi varautunut. Lunta on muuten myös sen verran, että kaikki pihan viimevuotiset tammenlehdet ja muut sotkut ovat lumoavasti peittyneet piiloon ja voimme taas tarkastella ympäristöä tuntematta tekemättömistä töistä pistoa sydämessämme.

Olisimme muuten varsin tyytyväisiä tilanteeseen, mutta muutama pikkulintu on päättänyt ottaa talvesta kaiken ilon irti. Ne ovat asettuneet ikkunalaudalle kirkumaan joka aamu auringonnousun aikaan aivan kuin kuvitellen, että hihkumalla paha olo, luminen maisema ja palelu poistuvat. Eivät muuten poistu, joten höyhenpeitteiset herätyskellot voisivat edes yrittää olla hiljaa. Mikäkähän ihmeen vimma on saanut ne tänä vuonna luulemaan, että makuuhuoneemme ikkunan luona on heille ja esitykselleen tarkoitettu estradi, jossa näytös täytyy pitää käsittämättömän aikaisin.

Nämä esittelemämme haalarit ovat paksua pörröistä fleeceä, ja näissä oli tarkoitus temmeltää pulkkamäessä jo aikoja sitten. Temmeltämättä jäi, sillä kuraisella pihalla ei kannata tällaisessä asussa lähteä itseään sotkemaan. Niin lämpimiä ja mukavia kuin nämä ovatkin, niin tuntuu siltä, että tämä materiaali imee itseensä kaiken mahdollisen lian ja loskan. Teemme näistä varmaan pölyrättejä siinä vaiheessa, kun kyllästymme tähän suloiseen pehmeyteen. Siihen tosin menee varmaan vielä aika pitkä aika, koska säätiedottajasetä lupasi talven jatkuvan vielä ainakin viikon verran.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

11.3. Vessanpytty varhaiskasvatuksen välikappaleena

 photo 1e07aef5-a5c8-4cb7-8ddf-430dffeefc11_zpsc1119a5c.jpg

Eilisen kohujuttuna saimme iltapäivälehdistä lukea päiväkodista, jossa pikkulapset pesivät pottia ja vessanpyttyjä karkkipalkalla. Iltaan mennessä mehevä otsikko oli kumottu ja monesta eri lähteestä vakuuteltiin, että todellisuudessa lapset eivät tehneet mitään oikeaa työtä ja  karkit oli päiväkodissa kielletty jo viime vuosisadalla. Jos joku lapsi nyt sattui osallistumaan johonkin siivoukseen vivahtavaan, niin hän teki sen ainoastaan siihen tarkoitukseen hankituilla motorisia taitoja kehittävillä leikkivälineillä eikä oikealla mopilla ja wc-harjalla. Myrkyllistä lipeää ja muita sokeutta aiheuttavia aineita sai käyttää ainoastaan siivousainepassin suorittanut aikuinen, joka oli pyhästi luvannut olla maistamatta mitään sellaista, missä on yli sivun mittainen tuoteseloste.

Tuskin potan peseminen lasta pilaa, mutta miksi ihmeessä jättää kädentaitojen harjoittaminen siivoukseen tai leipomiseen, kun päiväkodissa olisi niin paljon jännittävämpiäkin asioita tehtävänä. Joka päivä henkilökunta kokoontuu pariksi tunniksi suunnittelemaan retkiä, askarteluja ja muuta kehittävää toimintaa. Miksi lapset eivät voisi tehdä sitäkin, jos he kerran ovat palkatta kelpoisia kaikkiin muihin päiväkodin tehtäviin? Todennäköisesti lasten suunnitelmat olisivat niin nopeasti valmiita, että aikuiset voisivat lyhentää jokapäiväisen iltapäivänmittaisen lapsilta ehdottomasti kielletyn kahvihuoneessa tai lepotiloissa pidettävän palaverinsa kymmeneen minuuttiin. Heille jäisi paljon enemmän aikaa sille päiväkodin tärkeimmälle tehtävälle eli läsnäololle lasten elämässä. Sitä me kutsuisimme synergiaeduksi.

Yleisesti paheksutaan syvästi sitä, jos jossain maassa lapset lajittelevat jätteitä henkensä pitimiksi eivätkä ennätä kouluun. Sen sijaan aika moni tuntui eilen suunnattomasti ilahtuvan siitä, että päiväkodissa lapset oppivat tekemään töitä. Miksi emme siis laajentaisi päiväkodin työkasvatusta kaikenlaiseen kotona ja sen lähipiirissä luontaisesti tehtävään työhön. Minikokoisten moppien ja leikki-imurien rinnalle voisi hankkia ihan oikeita porakoneita, ruuvinvääntimiä ja vatupasseja, joille kaikille on käyttöä siinä vaiheessa, kun lapset kiinnittävät seinään lisää naulakkoja tai kokoavat hoitajille Ikeasta hankittuja lastulevykalusteita.

Ulkoleikeissäkin voitaisiin vähitellen ikuisen mäenlaskun ja hiekkakakkujen sijaan panostaa johonkin tuottavaan. Parilla painepesurilla ja pitkävartisella harjalla lapset voisivat joutoaikoina pestä autoja, ja jos pihassa olisi kunnollinen monttu, onnistuisi ainakin öljynvaihto. Siivouksesta innostuneet voisivat imuroida auton sisätilat ja pikkuisilla kätösillä ulottuisi siivousliinalla puhdistamaan tuulilasin sisäpinnan kapeimmatkin koloset. 

Arvoisat varhaiskasvattajat - miksi tyytyä päiväkodissa ns. perinteisten naistentöiden opettamiseen, kun pienellä pohtimisella ohjelmaan voi ottaa kotitöiden koko kirjon! Jos autonrassaaminen ei inspiroi, voi nikkaroida vaikka  kasvihuoneen tai vajan. Jos päiväkodin ympärillä on tarpeeksi tilaa, pienessä ulkorakennuksessa voi kasvatella kanoja ja ottaa sinne muutaman kesälampaan. Lapset kyllä mielellään luovat lantaa, kunhan heitä siihen kannustaa. Sadepäivinä koko porukka voisi kokoontua tietokoneen äärelle opettelemaan, miten maksetaan laskuja ja tilataan netistä vaatteita, joita ei edes aiota ostaa, vaan jotka palautetaan sovituksen jälkeen takaisin lähettäjälleen. Ne, jotka eivät ole moisesta kiinnostuneita, voivat kokoontua sohvalle seuraamaan jääkiekkoa.

Ideoitamme saa käyttää aivan vapaasti. Kaikesta kekseliäisyydestämme ilahtuneina otimme kuvaan mukaan lampun symboloimaan älymme valoa. Asuina meillä on yksinkertaiset mekot, joita olisi kannattanut ommella samalla kertaa enemmänkin. Jostain syystä meiltä ovat tähän asti kokonaan puuttuneet tällaiset suorat T-paitamaiset leningit, jotka nyt ihan sattumalta ovat raidalliset. Pirjon mekko on tavallista raitatrikoota, mutta Purjon mekkokangas yrittää esittää kirjoneuletta siinä kieltämättä aika mainiosti onnistuen.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

9.3. Huikean sinistä

 photo ac393bde-563b-44c2-a755-379f8df3fa3a_zps103f76b8.jpg

Kevään kunniaksi valitsimme taustaksemme huikean sinisen jumppamaton, joka on melkein samaa sävyä kuin taivas tänään iltapäivällä auringon paistaessa niin, että tiaiset olivat mennä keväästä sekaisin. Olemme viettäneet sunnuntain visusti sisällä, jotta mikään yltiövarhaisen kevään herättelemä pöpönen ei kävisi meihin käsiksi.

Tällaisena päivänä on aivan liian lämmintä pakastimen sulattamiseen, joten sen sijaan voi kääntyä vaatekomeron puoleen ihmettelemään, mitä kaikkea on viime keväältä jäänyt käyttämättä. Löysimme tällaiset asut, joiden vihertävä väri on tänä vuonna ehdottoman muodikas. 

Purjon flanelliliivihameessa seikkailevat viidakon eläimet ja Pirjon aidosti 90-lukuisessa retrokuosissa junan lisäksi kaikenlaisia puita. Kuosit sinänsä voivat olla sitä taikka tätä, tärkeintä on kaikenlainen vihertäminen ruohosta omenoiden kautta sammaleen väriin. Asuja voisi täydentää hapsulaukulla, sellainen on jokaisella yhtään asusteitaan ajattelevalla olalla, kyynärtaipeessa tai kädessä, koska joku jossain on päättänyt, että hupsut hapsut ovat kevään juttu. Me emme moiseen muotiin lähde mukaan, meille riittää se, että joku muu kanniskelee tavaroitamme.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

4.3. Pirjo ja Purjo ajelevat taksilla

 photo 1fe69d2a-b78a-4fd2-a8cc-dece5df83e85_zpsd3c44444.jpg


Oi, se on ihanaa! Siis ajeleminen taksilla ympäriinsä. Me suosittelemme sitä kaikille niille, joilla ei ole jostain syystä omaa autonkuljettajaa.

Me emme yleensä pääse mittariauton kyytiin, mutta nyt olemme sattuneesta syystä (ja se sattui aika paljon) päässeet tätäkin herkkua maistamaan tavanomaisen kerhomatkailumme sijaan. Olemme aivan lumoutuneita! Sitä vain soitetaan taksikeskukseen, kerrotaan oma sijainti tai ainakin se paikka, jonne taksin toivotaan saapuvan ja hups heijaa - hetken kuluttua sitä löytää itsensä puhtaan, siistin, normaalia perheautoa hieman ylellisemmän hyrysysyn takapenkiltä, jonne on päässyt kipuamaan sen jälkeen, kun kuljettaja on rientänyt avaamaan oven. Sitten vain kertoo, minne on matkalla ja keskittyy nauttimaan olostaan. Joku toinen vilkuttelee kaistanvaihdossa ja miettii selkeimmän reitin perille.

Me olemme päässeet tapaamaan monia mukavia taksinkuljettajia, joista osa on rupatellut kanssamme puuta heinää eli ulkomaankielellä small talkia ja osa on ollut viisaasti vaiti havaittuaan, että meillä on meneillään elämää suurempi ajatteluprosessi. Olemme saaneet kuulla tilastotietoja Salpausselän kisojen mäenlaskusta aina 1980-luvulta asti ja päässeet vaihtamaan mielipiteitä siitä, voiko autotallin automaattioviin luottaa. Paitsi että me emme vaihtaneet mielipidettämme mihinkään, epäluotettavia mitä epäluotettavia moiset kauko-ohjattavat keksinnöt. 

Lisäksi olemme saaneet tutustua sellaisiin herkkuihin, joita meidän normaalisti käyttämässämme ajopelissä ei ole. Hämmästyttävin näistä oli automaattijarrutus, joka sai auton pysähtymään jo ennen kuin kuljettaja ennätti ruuhkassa kunnolla kaasua painaa. Hyvin kummastuttava kokemus tilanteessa, jossa emme edes älynneet olevamme törmäysuhanalaisia. Toinen mielenkiintoamme kerännyt asia ovat kaikenlaiset navigaattorit, tietokonenäytöt ja muut hilavitkuttimet, joita takseissa tuntuu olevan pienen sellutehtaan prosessinseurantalaitteiston verran. Oli nostalgista seurata, mitä kaikkea tietoa autoon välittyi myös vanhanaikaisesti koodikielellä monotonisen miesäänen kertoessa vaimeasti kaiuttimista "kaksikaksi neljäkaksi" tai jotain sinnepäin. Voihan olla, että meille välitettiin ravituloksia tai pörssikursseja, mutta meistä se vaikutti siltä kuin joku olisi luetellut meneillään olevia logistisia prosesseja.

Kaikista mukavista taksilla-ajeluhetkistä haluamme ojentaa kimpullisen kukkia kiitokseksi. Olkaa hyvä. Me olemme taas palanneet arkeen ja auton etupenkille sadattelemaan kanssa-autoilijoita ja painamaan ihan itse jarrua. Asuillamme emme yritä millään tavalla ottaa kantaa kokemuksiimme, vaikka Pirjolla onkin paidallinen apinoita ja Purjon paitaan on aplikoitu skootteri. Nämä nyt vain osuivat tänään päälle ja näiden värit sointuvat somasti yhteen.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

2.3. Uusi lumi on vanhan surma

 photo fe225cda-9828-4983-82fb-ffb2d6ad5ca3_zpscc2b4fa1.jpg

Otsikko on ikiaikainen sananlasku, joka noin pääsääntöisesti on pitänyt paikkansa. Tänään tosin tuli uutta lunta, vaikka vanhasta ei ole ollut tietoakaan muutamaan viikkoon. Vanhan lumen surma on siten tehty aikoja sitten, joten tämä uusi lumi käväisi paikalla vain varmistamassa tuhotyönsä onnistumisen. Paikallisesta joestakin jäät näyttävät harkitsevan lähtemistä: ensin ne kapusivat pitkin rantoja ja sitten romahtivat uomaan odottelemaan yläjuoksun valumavesiä. Toistaiseksi virtauma on vielä niin vaimea, ettei mitään klassisia kevättulvia ole näköpiirissä. Viime vuonna tähän aikaan uskalikot ajelivat siellä moottorikelkoillaan, mutta nyt ilman ilmatyynyalusta ei joelle ole mitään asiaa.

Lunta siis satoi tänään sen verran, että ilmasta saattoi käyttää adjektiivia sakea. Muutama myräkkä ja pyry olivat ohi hetkessä. Maassa ei ole enää mitään valkoista, joten hukkaan meni sekin sataminen. Edes sen vertaa ei lumkiteitä saatu, että olisi voitu tehdä pikkuruinen lumiukko pelottelemaan pihapuiden tiaisia ja tilhiä mäenlaskusta puhumattakaan.

Meillä on talvihetken kunniaksi upouudet fleecetakia ja Purjolla jopa siniset sukkahousut kertomassa siitä, että ulkoiltu on. Pirjo nakkasi omat sukkiksensa pois samantien kun päästiin sisätiloihin, joten hän esittelee kuvassa paljaita varpaitaan. Ulkoilusää oli vielä aamupäivällä mitä mainioin, sillä silloin aurinko uskaltautui pilvien lomasta hetkisesti kurkistamaan pihaamme melkein kuin olettaen löytävänsä narsissin tai pari, mutta löysikin meidät.

Purjon takissa on somisteena puuvillaista elefanttinauhaa todennäköisesti kaukaa 1960-luvun puolelta. Jostain syystä se tuo väritykseltään mieleemme saamelaisten kansallispuvun. Saamelaisilla ei tosin ole mitään norsunauhoja vaatteittensa koristeena, mikä siis reunahuomautuksena kerrottakoon kaikille niille, jotka luulevat meidän moista kuvittelevan. Huomatkaa muuten, miten sujuvasti hupun reunan nauha jatkuu takin etukappaleessa. Voisi melkein luulla, että ompelijamme on vasiten sen siihen asetellut. Pirjolla on takin koristenauhassa vihreitä oksia ja kultahippusia (ei tietenkään oikeita vaan metallilangasta ommeltuja), ja lisäksi on edustaan ommeltu isot kullanväriset napit keräämässä katseita. Oikeastaan näissä takeissa on näppärä tarrakiinnitys, joten napit ovat todellakin vain koristeita.