tiistai 31. joulukuuta 2019

31.12. Lopun alkua


Vuosi kömpii kohti päättymistään ja me päätimme tehdä astetta modernimman uudenvuodentaian. Koska viime vuosi oli vallan omenaton, nappasimme kaapista marjaisat ja hedelmäiset paidat, joiden tarkoituksena on nyt tuoda satolykkyä ensi vuodelle. Ehkä juoksemme nämä päällä kolme kertaa koirankopin ympäri ja viskomme kipittämisen päätteeksi ikälopun lumiharjan kopin katolle merkiksi siitä, että tätä korkeampia hankia ei talvella olisi tarpeen nähdä. Nyt lunta ei pihassa ole edes yhden hippusen verran.

Rauhallista vuodenvaihdetta ja hassunhauskaa ensi vuotta!

maanantai 30. joulukuuta 2019

30.12. Suosituin auto trikoissa on kleinbus


Kankaisiin on painettu monenlaisia autoja, vaikka mitä merkkejä ja malleja, joista suurin osa on silkkaa mielikuvituksen tuotetta. Mutta kun joku tunnistettava auto löytyy, on se erittäin suurella todennäköisyydellä VW Kleinbus eli hippibussiksikin kutsuttu pakettiauto. Näistä meidän paidoistamme löytyy vaikka miten monta versiota tuosta klassikkokulkupelistä. Epäilemme vahvasti, että se on helppo piirrettävä, jota kuosisuunnittelijat käyttävät kaikenlaisissa joutavanpäiväisissä välitöissään, joissa ei innovatiivisesti etsitä uusia trendejä. Tavoitteena on varmaan saada aikaan kangas, josta ommellaan mukavia arkisia vaatteita eli juuri tällaisia välipäiväasuja.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

29.12. Tunnelmasta toiseen eli kukkamekkonuket vauhdissa

 
Tänään annamme kaikkien kukkien kukkia ja niitä on kyllä aika monta. Purjon liivihame on aitoa 60-lukuista kangasta eikä Pirjonkaan asun puuvilla ole tällä vuosituhannella tehtaanportista myyntiin lähtenyt. Näissä on siis nostalgista havinaa ja hieman retroa tyyliä, joten mallikin on aina ajaton A-linja. Kun Purjon mekossa ei kankaan pituus riittänyt, niin yläosa leikattiin erikseen ja yhdyssauma peitettiin satiininauhalla. Näyttää harkitulta yksityiskohdalta, vaikka itse asiassa on pakon sanelema hävikintorjuntakeino.

lauantai 28. joulukuuta 2019

28.12. Vallan uskomatonta - tänään on pakkaspäivä!


Olemme aika lailla hämmentyneitä, koska kaikkien sumuisten, sateisten ja harmaiden joulukuisten päivien jälkeen meitä kohtasi tänään varsinainen yllätys eli auringonpaiste. Siihen tosin yhdistyi pureva kylmä viima, mutta sillä ei ole merkitystä, koska meillä on kerrankin varpaatpeittävät haalarit ja niin napakat huput, että kylmyys ei pääse edes korvalehdille. Purjon haalarissa huppu on vuoritettu raitakankaalla ja oikeastaan asu näyttää paljon paremmalta, kun huppu ei ole päässä, vaan punavalkoiset raidat antavat väriä mustavalkoiselle asulle.

Tähtiä ei muuten koskaan voi olla liikaa!

perjantai 27. joulukuuta 2019

27.12. Ehdottomasti parasta - ankea arki!


Joulua on nyt juhlittu antaumuksella, paketit avattu ja mainiot sakset saatu. Mistä se pukki tiesikään, että meillä on aina käyttöä kaikenlaisille saksille, joilla voi pilkkoa kangasta, nauhaa, paperia, rautalankaa ja joskus vähän ruohoakin. Joka tapauksessa nyt saa hyvällä omallatunnolla olla syömättä kinkkua ja suklaata ja ottaa ompelukoneenkin esille kolmen päivän karenssistaan.

keskiviikko 25. joulukuuta 2019

25.12. Kimaltaminen erittäin sallittua


Juuri tänään on erinomainen päivä kimaltaa vallan valtavasti. Paljettimekkoja ei voi koskaan olla liikaa eikä joulunpunaista mekkoa voita mikään tähän aikaan vuodesta. Päähän voi laittaa napakan pannan, jossa on pullea rusetti tai mekon kanssa kilpaa hehkuvan tonttulakin.

tiistai 24. joulukuuta 2019

24.12. Oikein paljon äkkiä monta hyvää joulua!


Täällä me jo odotamme innolla joulupukkia saapuvaksi. Eilinen meni tonttuhommissa ja tänään hiljennymme itse lahjapakettien avaamisen äärelle. Niitä on varmasti paljon, koska olemme olleet epätavallisen kilttejä ainakin viikon ajan.

Toivotamme molemmille satunnaisille lukijoillemme oikein hyvää ja ehdottoman hauskaa joulua.

maanantai 23. joulukuuta 2019

23.12. Tonttuhommia


Aatto on vasta huomenna, mutta meillä on jo tänään ollut kaikenlaista tonttupuuhaa. Aina ei näissä hommissa tarvitse pukea päälleen harmaata ja punaista, joskus voi valita myös  ruohonvihreää sydänkangasta. Nämä asut on ommeltu muinaisesta lakanasta, joka näin sai ihan uuden elämän somistettuna jouluisella kultapainatteisella nauhalla. Purjon lakki näyttää omituiselta turbaanilta, mutta kyllä se ihan tavallinen hiippahattu silti on.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

22.12. Tätä jännitystä ei kestä!


Vielä kaksi yötä jouluun! Meitä jännittää niin paljon, että emme oikein tiedä, että miten päin olla. Onneksi löysimme tällaiset varpaatpeittävät yömekot, joissa voimme hipsiä ikkunasta ikkunaan katsomassa, onko jossain joku tonttu meitä kurkkimassa.

perjantai 20. joulukuuta 2019

20.12. Ja taas sataa


Tuntuu siltä, että joulukuussa on satanut vettä ämpärikaupalla. Piha on yhtä suurta lätäkköä, joka melkomoisesti houkuttelee kuraleikkeihin, mutta toisaalta joka päivä puhaltaa niin kylmä viima, että nenä jäätyy hetkessä ihan punaiseksi. Siksi pitäydymme sisätiloissa ja demonstroimme vuosikymmenen vesisadesyksyä näillä uimapuvuilla, jotka tuovat mieleen kesän. 

Enää muutama yö jouluun.

maanantai 9. joulukuuta 2019

9.12. Räntäpäivä


Oikein kunnollisena räntäsadepäivänä on ihan se ja sama, onko asuna kurahaalaria vai ei. Sitä kastuu joka tapauksessa. Lohdullista on se, että kun palaa lätäkkömaailmasta sisätiloihin, voi kieputtaa ympärilleen varpaatpeittävän kylpytakin. Sen sisällä on lämmintä ja mukavaa, vaikka ikkunan takana miten putoilisi tyynyliinan kokoisia märkälumilättyjä.

lauantai 7. joulukuuta 2019

7.12. Juhlia seuraa ankea arki


Kyllä, juhlan jälkeen joutuu palaamaan arkeen, vaikka se miten olisi lauantai. Kaiken ylenpalttisen herkkujensyönnin ja namiennapostelun jälkeen tekee mieli ottaa rennosti ja olla tekemättä yhtään mitään. Siihen oloon sopivat nämä collegehaalarit. Pirjon haalarissa on huppu, Purjolla ei, mutta bad-hair-dayn kohdatessa voi vetää pipon syvälle silmille.

Ja jos asu tuntuu ankealta, voi sitä aina piristää perhosaplikaatiolla.

perjantai 6. joulukuuta 2019

6.12. Juhlat alkakoot!


Valmiina ollaan!

Tänä vuonna pitää Linnan juhliin kuulemma pukeutua tummansiniseen, syvänvihreään tai hyvin  lähellä ruskean sävyjä olevaan punaiseen, jotta olisi muodikas. Me sanomme että höpsis ja esittelemme hempeimmät, söpöimmät ja hellyttävimmät mekkomme, joissa aiomme juhlia ainakin siihen asti, kunnes Sauli ja Jenni ovat kätelleet viimeisenkin vieraan.

maanantai 2. joulukuuta 2019

2.12. Sama malli, kaksi erilaista asua


Kaikki oikeat ompelijat hehkuttavat parhaista asuistaan, että tämäpä on tehty luottokaavalla. Meillä sellainen lienee tämän tunikan malli eli vyötäröltä poikkinapsaistu pusero, jossa on helmassa röyhelö. Hurjimpina hetkinä on olalle lisätty röyhelöt kuten Pirjon asussa, mutta laiskempina päivinä on ollut tyytyminen pelkkään helman laskostamiseen. Jotenkin näissä on vähän semmoinen pikkujuhlan tuntu.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

1.12. Joko saa pukeutua joulumekkoon?


Kysymys on lähinnä retorinen, koska jouluasut on jo puettu päälle ja joulukuu saa alkaa! Enää eivät tontut etsi asukseen pelkkää punaista ja harmaata, sillä nykyisin on vallan sopivaa asetella päähänsä vaikka kuviollinen tonttulakki.

Oikein mukavaa joulunodotusta! 
PS. Purjon liivihameessa on edessä iso tasku, huomasitko? Se on vallan mainio paikka pienten jouluyllätysten säilyttämiseen.

torstai 28. marraskuuta 2019

28.11. Tänään tämmöinen aamu


Tähän aikaan aamusta eli klo 8 tienoilla on hankala sanoa, sataako tänään lunta vai räntää vai pieniä mummoja. Ulkona on niin tukkoisen hämärää, että siitä voisi leikellä pieniä kuutioita ja rakentaa niistä synkeän linnan.

Pitkän pohdinnan jälkeen valitsimme oikein misäänsanomattomat asut, joiden juju on paidoissa: Pirjolla trikoon kuvoina on kettuja, Purjolla ampiaisia. Eläimellinen meno siis jatkuu ympäri vuoden. Värit ovat tietenkin sävy sävyyn sinapinkeltaista ja murrettua oranssia. Jos ei aurinko tänään(kään) paista, niin onpahan pientä iloväriä edes vaatteissa. Ja eikun helmat heilumaan.

perjantai 22. marraskuuta 2019

22.11. Vaikka miten mones harmaa päivä


Tänään on ainakin miljoonas harmaa ja sateinen päivä, joten ilahdutimme itseämme pukeutumalla niin pastellisiin vaatteisiin kuin ikinä syksyllä vaatekaapistaan löytää. Tähän aikaan vuodesta pitäisi jo etsiä punaisia ja vihreitä tonttutamineita, ruskean eri sävyjen värittämiä oloasuja ja heijastimilla terästettyjä ulkoiluvaatteita. Niiden sijaan valitsimme Paapiin kankaista tehdyt hempeilyvaatteet ja keskitymme viettämään lämpöistä sisäpäivää.

lauantai 16. marraskuuta 2019

16.11. Ilmassa on keskivahvaa urheilujuhlan tuntua


Sinivalkoisia vaatteita ei löytynyt tähän hätään mistään eikä jalkapallokuvioisiakaan, joten pitänee tyytyä sinisen eri sävyihin. Pirjo tähtipaidassaan suorastaan leijuu ilmassa eilisen jalkapallo-ottelun jälimainingeissa eikä Purjoa haittaa pätkääkään, vaikka paidan toisen hiha on raidallisen sijaan pallollinen. Suomi on nyt jalkapallomaa - ainakin jos kysytään kaikilta niiltä, jotka huusivat eilen äänensä käheiksi ottelua seuratessaan. Kyllä se tästä hiljalleen vakavammaksi muuttuu. Pian huomataan, että monessa muussa maassa osataan pelata jalkapalloa, vaikka Liechtenstein ei kylmässä Helsingissä ollutkaan kuin mukava harjoitteluvastustaja.

maanantai 11. marraskuuta 2019

11.11. Taas tätä samaa


Ensin meillä oli röyhelöitä muutamassa mekossa, sitten parissa tunikassa ja nyt vaikuttaa siltä, että enää ei löydy yhtäkään puseroa ilman hulmuavaa helmaa tai olkasaumaan upotettua laskostettua kangaskaitaletta. Pirjo pitäytyi vielä maltillisessa yksinkertaisessa tunika-asussa, mutta Purjo halusi oikein korostaa sitä, että tässä on nyt kuulkaa hempeilyvaate, vaikka väri onkin mustikka.

sunnuntai 10. marraskuuta 2019

10.11. Kun mekosta tuli liian pöyhkeä


Otsikossa lukee tarkoituksella, että pöyhkeä eikä pöyheä, koska sellainen tuo Purjon sininen mekko on. Korskea, julkea ja hallitseva ovat asioita, joita hameesta harvemmin sanotaan, mutta jos helmalla on leveyttä 150 cm ja vyötäröllä hädintuskin 30, niin lopputulos on juuri tämä. Kangas pyrkii levittäytymään paljon leveämmälle kuin mitä alunperin on tarkoitettu ja jos ei ole varovainen, niin voi vahingosaa tirvaista Pirjon alas tuolilta. Pirjon punainen mekko puolestaan ei pääse lainkaan edukseen, koska tosielämässä se kimaltelee vienosti ja on näin isänpäivän kunniaksi oikealla tavalla vaatimattoman juhlava.

Voisikohan Purjon mekkoa käyttää hätätilanteessa laskuvarjona?

tiistai 5. marraskuuta 2019

5.11. Ruusuisia unelmia


Ihan varmoja emme ole siitä, ovatko nämä kankaiden kukat ruusuja, mutta ainakin ne ovat aika lailla ruusuisia. Ja vaikka trikoossa pohjaväri on valkoinen, niin jostain kummallisesta syystä olo ei ole ollenkaan kesäinen, vaan enemmänkin hieman syksyinen. Siksi näissä on mukava ottaa marraskuun pienet pakkaset vastaan tietenkin sisätiloissa ja vain vähäsen ikkunasta huurteista pihaa tarkkaillen.

perjantai 1. marraskuuta 2019

1.11. Marraskuu


Juuri tänään olemme sitä mieltä, että kukkia ei koskaan voi olla liikaa. Pikkupakkanen ei tällaisia hempeitä ruusuja ja orvokintapaisia onnistu lannistamaan, niin suloisesti ne ilahduttavat. Tosin näin meidän kesken on valitettavasti sanottava, että puuvillakankainen mekko on enemmän uhka kuin mahdollisuus, koska näihin painuu ikävän nopeasti kaikenlaisia ryppyjä. Jos olemme koko ajan vähän liikkeessä, kukaan ei onneksi huomaa niitä.

lauantai 26. lokakuuta 2019

26.10. Talviset tamineet


Viime yönä Suomen yli pyyhkäisi hirveä-kauhea-karmiva myrsky, joka repi kattoja ja katkoi sähköjä ja joka meidän mielestämme ei lopulta näkynyt missään muussa kuin iltapäivälehtien otsikoissa. Aamulla tämän mainostetun myräkän ohimenon huomasi vain siitä, että haavat olivat huiskineet kaikki lehtensä maailmalle ja pihapuut näyttävät nyt aika alastomilta tammia lukuunottamatta. Ne pitävät sitkeästi kiinni lehdistään pitkälle talveen.

Me otimme esille varpaatpeittävät haalarit siltä varalta, että pakkaset saapuvat ensi viikolla. Purjon haalarissa on yhdistetty fleeceä ja jotenkin samansävyistä vaan ei -väristä tuulipukukangasta, jota riitti huppuunkin vuoriksi. Ilahduimme aika lailla, kun vetoketjukin löytyi samasta värimaailmasta. Pirjon peruspipossa on turbaanirusetti "karvakankaasta". Nyt sitten odottelemme sitä seuraavaa hirveää syysmyrskyä, joka toivottavasti ymmärtää pysytellä jossain Perämeren rannikolla.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

23.10. Voiko röyhelöitä olla liikaa?


Tarkoitamme näitä olkapääröyhelöitä, joita on ilmestynyt melkein puseroon kuin puseroon ainakin meidän vaatekaapissamme. Ovathan nämä somia, mutta näiden silittäminen ei ole kaikkein hauskinta puuhaa. Toisaalta tulee tunne, että arkista arkisimmasta asusta tulee vähän hilpeämpi, kun siihen lisää rypytetyn kangaskaistaleen olalle vai mitä mieltä olette Purjon puserosta?

perjantai 18. lokakuuta 2019

18.10. Raitaa, raitaa, raitaa - ja muutama ruutu


Vaakaraidat lihottavat - tai ainakin luovat sellaisen kuvitelman, että me olisimme kehopositiivisia eli pulskia. Toisaalta kun on kokoa 43 (cm), niin ei voi koskaan kovinkaan pullea olla, vaikka raitoja olisi näinkin hurjia määriä. Valitsimme molemmat röyhelöitä, mutta Pirjo halusi ne olkapäille, Purjo helmaan.

torstai 10. lokakuuta 2019

10.10. Sadepäivään sopivaa


Tietenkin sitä voisi pukeutua sadeasuun, mutta jos sattuu viettämään aikaansa sisätiloissa, niin voi valita vaahteranlehtien väriset housut ja niihin sointuvat paidat. Pirjolla krokotiili suojautuu sateenvarjon alle ja Purjolla sadepisarat viuhuvat pitkin paitaa, joten olemme vahvassa sopusoinnussa ulkoilman kanssa. Krokotiileja tosin ei ole pihassa näkynyt, mutta sadetta on ollut varsin riittävästi.

tiistai 8. lokakuuta 2019

8.10. Muuttolintujen matkassa


Pilvet ja pääskyset kuuluvat kesään, mutta kyllä niitä voi näin syksylläkin vaatteissaan kantaa. Osa muuttolinnuista kasvattaa vielä vararavintovarastoaan nyhtämällä pelloista irti kaiken mahdollisen (tällä viittaamme nyt runsaaseen hanhikantaan), mutta pääskyset ovat toivottavasti jo perillä siellä, missä ikinä aikovat talvehtia.

Yleensä suosimme värikkäämpiä vaihtoehtoja, mutta pakko tunnustaa, että tällaiset mustan ja valkoisen eri sävyt eivät ole ollenkaan hassumpia nämäkään.

perjantai 4. lokakuuta 2019

4.10. Joulumielisimmät ovat jo aloittaneet valmistelut


Vielä ei ole tonttulakkien aika, mutta jotain kovin jouluista näissä trikooasuissa jo on. Purjolla on mekossa muodikkaat olkaröyhelöt korostavasti raitakankaasta ja Pirjon tunika on ihan oikeasti ja tarkoituksella sivuilta pitempi kuin edestä. Olemme siis selkeästi pyrkineen omaksumaan ompelurintamalla nyt kovasti pinnalla (tai pitäisikö sanoa että paininjalan alla) olevia asioita. 

Joulu tuli mieleen siitä, että ensimmäiset "hanki tästä pukinkonttiin" -mainokset ovat saapuneet postilaatikkoon. Jostain kumman syystä Posti pystyy toimittamaan markkinointiaineistoa hyvinkin ajoissa, mutta tavalliset kirjeet ja lehdet viipyvät lajittelukeskuksissa viikkotolkulla. Mistä tuli mieleen, että jos aikoo lähettää jouluksi kortteja, niin ihan viimeiset hetket alkavat olla käsillä, jos toivotukset haluaa aatoksi perille. Sen verran ripeäksi on postinkulku muuttunut.

tiistai 1. lokakuuta 2019

1.10. Lokakuu


Tervehdimme lokakuuta keijukaismaisen kepeästi, onhan mekoissamme näitä siiveikkäitä olentoja vaikka miten monta. Pirjo eläytyi keijukaisten elämään niin vahvasti, että halusi puseroonsakin olalle röyhelöt Purjon tyytyessä raidalliseen paitaan.

 

perjantai 27. syyskuuta 2019

27.9. Ensilumet alkavat vihmoa Suomea


Otsikko on iltapäivälehdestä ja se antaa ymmärtää, että talvirengaskeli alkaa jo ennen kuin puiden lehdet ovat ennättäneet keltaisiksi. Tarkempi perehtyminen juttuun tyrehdytti ensi-innostuksen: lunta tulee pohjoisimpaan Suomeen, ei vielä tänne etelään. Klikkiotsikko toimi juuri niin kuin oli toivottukin eli herätti mielenkiintoa ja ehkä myös pienen pelästymisen. Joko nyt?

Totesimme kuitenkin, että juuri nyt on oikea aika etsiä lämpimät ulkotamineet kädenkantaman päähän. Samalla kaapista löytyi muutama korviapeitävä pipokin, mutta ainakin vielä tässä sovitusvaiheessa sukat unohtuivat laatikkoonsa. 

Nämä haalarit ovat tuulenpitävää kangasta ja molemmissa on trikoovuori. Vyötäröllä on röyhelö, joka ei kovin hyvin kuvassa näy, joten nappasimme toisenkin otoksen, josta kokonaisuus selviää.

 

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

25.9. Semmoiset ihan tavalliset kotivaatteet


Meillä on vanhanaikaiseen tapaan erikseen koti- ja kerhovaatteet. Niitä parempia edustusvaatteita ei kotona leikeissä käytetä, sillä näitä tällaisia tavallisia trikooasuja löytyy pinotolkulla. Tylsän puseron piristeeksi on ommeltu hilpeitä kuvioita. Purjon rintamuksessa on ihana pehmeä fleecepöllö, jota on mukava silitellä. Pirjon paidan koirakuvio leikattiin samasta kankaasta kuin housutkin. Näin pienikokoisissa vaatteissa aplikaatiot toimivat ihan yhtä hyvin kuin isommissa painokuviot.Näissä vaatteissa on muuten varsin kätevää nukkua päiväunia!

tiistai 24. syyskuuta 2019

24.9. Laiskotteluaamu


Joskus aamulla laiskotuttaa ihan valtavasti ja silloin kokee isoa iloa siitä, että sattuu omistamaan ns. salonkikelppoisen yöpaidan. Sellaiseksi voidaan määritellä nämä meidän trikoiset yömekkomme, joissa on varpaisiin asti ulottuva helmaröyhelö. Näissä voisi viihtyä vaikka koko päivän, mutta ulos emme suosittele lähtemään, koska kepeän pakkasaamun kosteus takertuisi takuuvarmasti helmaan eikä se olisi mukavaa

perjantai 20. syyskuuta 2019

20.9. Pilvet, tähdet ja pari oravaa


Keväällä ja kesällä kaikissa vaatteissa tuntui olevan kukkia, mutta syksyn tullen on palattu vähän yksinkertaisempiin kuvioihin eli vaikka nyt sitten näihin tähtiin ja pilviin. Tarkkasilmäinen huomaa, että Pirjon puseron hihoissa vilistävät lisäksi lukuisat erilaiset oravat. Ja tarkasti kangasmuotia seuraavat tietävät, että tänä syksynä trikoiden ykköseläinkuosi on kettu, joten nopeasti oivaltaa, että ihan vähän vanhanaikaisia olemme asuinemme jo nyt. Meitä se ei kuitenkaan haittaa, koska hyvin näissäkin telmii.

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

18.9. Mikki Hiiren uimakoulun viralliset asut


Kiipesimme vihreän muovilaatikon päälle esittelemään melkein virallisia uima-asuja, joissa on Disneyn hahmoja kaiketi matkalla kouluun. Pirjo huiskaisi kuvanottohetkellä käden eteen, joten ette pääse näkemään, miten Mikki innoissaan kantaa kirjanippua sellaisella vauhdilla, että riemu on melkein käsinkosketeltavaa. Tässä uimapukumallissa muuten näyttää siltä kuin Purjolla olisi valtavan iso vatsa. Ei pidä paikkaansa!

tiistai 17. syyskuuta 2019

17.9. Jos saisimme kutsun synttäreille


Jos juuri nyt saisimme kutsun jonkun synttäreille, niin todennäköisesti pukeutuisimme juuri näin eli hillityn himmeästi hohtavaan helmenharmaaseen yhdistettynä prinsessamaiseen vaaleanpunaiseen. Oikeastaan nämä mekot ovat verhokangasta eli juuri sellaisia hukkapaloja, joita jää jäljelle, kun innoissaan ostaa 3 metriä korkeaan huoneeseen kutistumisvaroineen 3,3 metriä verhopituutta. Ehkä siinä jää kokonaan miettimättä, että eihän se verhotanko katossa ole kiinni eikä ala- ja yläkäänteisiin kannata tolkuttomasti kangasta varata. Satiininauha kaula-aukossa ja hihansuissa muuttaa asun kuin asun pikkujuhlavaksi eikä kukaan huomaa, että vaate on lähtöisin sisustus- eikä vaatetuspuolen kankaista!

perjantai 13. syyskuuta 2019

13.9. Miksi muistutamme menninkäisiä?


Näiden asujen kuvioinnissa Hannu ja Kerttu kirmaavat pitkin metsää välittämättä vähääkään noidasta, joka on rakentanut piparkakkutalon houkutellakseen lapsia napsimaan palasia tikkaripuusta. Emme oikein tiedä, onko se tämä vihreä väri, joka saa meidät tuntemaan itsemme irlantilaisiksi maahisiksi, mutta joka tapauksessa olo on kuin keppostelevalla satuolennolla. Yhtään ei haittaa, vaikka on perjantaina ja 13. päivä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

11.9. Pieni hempeily ei ole koskaan pahitteeksi


Eilen oli kesän viimeinen hellepäivä, joka tosin meille näyttäytyi pelkkänä sumuisena aamuna ja lievästi aurinkoisena iltapäivänä. Uutisten mukaan helle pakeni Lappeenrantaan, ehkä siellä sille oli turvallisemmat oltavat kuin ukkosyön jälkeen meidän pihassamme. Ainoat päivästä oikeasti nauttineet olivat lehtokotilot, jotka ponnistivat päivänvaloon jostain kukkapenkkien uumenista ja narskuttivat liljanvarsia niin, että rouskeen saattoi kuulla. 

Tämä aamu on paljon kauniimpi kuin eilinen, joten etsimme syksyiset hempeilyvaatteet, joilla piristää itseämme ja sitä auringonsädettä, joka sinnikkäästi tunkeutuu vähän harmahtavan ikkunan läpi huoneeseemme. Kuivan kesän jälkeen kaikki pöly näyttää imeytyneen lasiin eikä rankkasadekaan ole saanut sitä puhtaaksi.

Purjo otti kukallisen hellemekon ja yhdisti siihen neuletakin, jossa on jotain meille aika lailla epätavallista eli tarrakiinnityksen sijaan nappi. Pirjo löysi vähän epämuodikkaan neonraidalliset legginsit, joiden seuraksi valikoitui röyhelöolkainen pusero. Sen edustaan on ommeltu paljettikoristeinen pehmotähti, jollaisia myytiin askartelukaupassa ja jolle on ihan oikeasti mahdotonta nähdä mitään järkevää käyttötarkoitusta. Tämänkokoisessa puserossa se joka tapauksessa näyttää vähemmän omituiselta kuin vaikka koristeena rapujuhlien pöydässä.

tiistai 10. syyskuuta 2019

10.9. Joskus ihan tavallisia vaatteita


Ajoittain tuntuu siltä, että meillä on vain sellaisia vaatteita, joita ei ole tarkoitettu ihan tavalliseen tylsään arkeen. Siis pieneen riehumiseen, keskihurjaan hyppimiseen, mahdollisesti konttaamiseen ja nurkkien koluamiseen sekä keittiön alakaappiin piiloutumiseen. Mutta on meillä sellaisiakin ja tämä kuva on hyvä esimerkki kotipäiväasuista.

Purjo halusi ehdottomasti jalkapallopaidan viikonlopun  Suomi-Italia -ottelun kunniaksi. Siinä pelissä numero 5 oli Sauli Väisänen, muiden pelinumeroiden haltijoiden nimiä emme ryhtyneet selvittämään. Pirjo on vähemmän maanläheinen, joten hänellä on paidassaan avaruusalus todennäköisesti kuulentojen 50-vuotisjuhlavuoden muisteluiden innoittamana. Tärkeintä näissä on mukavuus ja se, että ei tarvitse ihan hirveästi varoa tekemisiään.

perjantai 6. syyskuuta 2019

6.9. Letityttää


Meidänkin vaatekaapistamme löytyy ns. hifistelykuoseja eli ompelevassa maailmassa kysyttyjä kuvioita. Harvemmin hankimme kankaita metritavarana, joten yleensä ompelupöydälle päätyvät jonkun toisen ompelija leikkuutähteet. Ja hyvä niin, koska olisi aika puuduttavaa ommella samasta kuosista kymmentä melkein samanlaista puseroa tai mekkoa. Mieluummin siis muutama pienempi palanen, koska niistäkin saa aikaan vaikka mitä. Tällä kertaa Vimman Letti muuntui heiluhelmatunikaksi ja olkaröyhelöpuseroksi.

tiistai 3. syyskuuta 2019

3.9. Jos olisi kerhopukupakko


Joka syksy nostetaan esille se, että pakollinen koulupuku olisi hyvä asia. Me emme ole ihan samaa mieltä, koska koulupuku ei ole yksi ainoa paita-neule-housut/hame -setti vaan melkoinen pino erilaisia asuja eri vuodenaikojen mukaan. Mutta jos olisi erityinen kerhopukupakko, niin tässä olisi jonkinlaista osviittaa asuiksi. Pirjolla on trikoosta ommeltu liivihame ja valkoinen brodyyrihihainen pusero, Purjolla puolestaan ruudullinen liivihame ja trikoopusero samasta kankaasta kuin Pirjon mekko. Jos vaihdetaan puseroita, saadaan leningiltä näyttävä trikookokonaisuus ja astetta juhlavampi ruutumekko+valkoinen pusero -yhdistelmä.

Toisaalta omaan vaatekaappiin katsottuamme olemme tulleet siihen tulokseen, että kiitos ei viralliselle kerhoasulle. Me pidämme enemmän vaihtelusta kuin samanlaisuudesta.

perjantai 30. elokuuta 2019

30.8. Ihan kohta on syyskuu


Syksyyn kuuluvat putoavat lehdet, jo vähän turhan pitkään kukkineen kukat ja pikkuisen palelevat varpaat. Kaikki ne löytyvät tästä kuvasta ja varpaita lukuunottamatta myös näistä mekoista, jotka on lämmöllä ja hartaudella koottu tilkkukopan viimeisimmistä jämäpaloista. Pirjo on erittäin tyytyväinen siihen, että palasten keskeltä löytyi vallan mainosti hänen mekkoonsa sointuvaa raidallista resoria. Purjon mekon helma vaikuttaa jotenkin apean lässähtäneeltä, vaikka tosiasiassa sen pitäisi olla soljuvan hulmahteleva. Miten voikaan kuva huijara näin paljon.

keskiviikko 28. elokuuta 2019

28.8. Loppukesän helleaalto


Säätiedotuksessa luvattiin erityisen lämmintä loppua elokuulle, ja mehän otimme asian tosissamme pukeutuen samantien uimapukuihin. Pienellä jännityksellä odotamme, miten sumuisen aamun jälkeen aurinko ennättää lämmittämään pihan auringonottokuntoon. Toistaiseksi ei näin kepeillä asuilla ole ollut ulos menemistä, mutta kunhan päivä tästä pähkäytyy, niin eiköhän lämpöä tule hieman auringonnousun aikaa enemmän. 

Pirjon asussa on selkeä mikälie möhky, mutta Purjon uimapuvun kuviota kannattaa katsoa vähän pitempään, onko siinä etanoita vai kauriita.

perjantai 23. elokuuta 2019

23.8. Aika ennen värejä


Musta, harmaa ja valkoinen eivät kuulemma ole värejä, vaan valon sävyeroja. Joidenkin mielestä juuri nämä sävyerot ovat niitä maailman ihanimpia ja tyylikkäimpiä, mutta me emme ole ihan samaa aallonpituudella tästä asiasta. Meistä nämä ovat vähän tylsiä! Tuttuun tapaan näissäkin on koottu tilkkupinosta samanlaisia (lue: samanvärisiä) kankaanpalasia, käännelty ja väännelty niitä aikamme ja lopulta tehty hulmuhelmaiset tunikat. Palloja, raitoja ja pilvenpalasia vastaan meillä ei ole mitään erityistä, mutta sinisenä, punaisena tai vaikka vihreänä nämä olisivat varmaan paljon reippaampia.

keskiviikko 21. elokuuta 2019

21.8. No nyt meni retroksi


Oikeastaan olemme vain puoliretroja, sillä Pirjon housut ja paita -yhdistelmä näyttää ihan 70-lukuiselta haalari+liivi -asukokonaisuudelta. Purjon digiprintatuista koirankuvista ei tuolla muinaisvuosikymmenellä osattu edes unelmoida. Sävyt näissä molemmissa asuissa kyllä ovat ihan syksyisesti  kohdallaan eli ruskeaa ja punaista hippusella keltaista ryyditettynä.

maanantai 19. elokuuta 2019

19.8. Kaikenlaisia hipsukoita


Pastellivärin vierelle sopii synkeä musta etenkin näin syksyä enteilevänä aikana. Pirjon puserossa on jättiläiskokoisia lainausmerkkejä, jotka varmasti jonkun ihmisen asussa näyttäisivät hauskoilta ja pirteiltä. Näin pienessä vaatteessa ne ovat lähinnä outoja: sitä miettii koko ajan, mistä kuviosta suunnilleen kolmaosa on osunut etukappaleelle. Purjolla on tunikan ja mekon välimuoto eli hameeksi liian lyhyt, mutta helmaröyhelön myötä tunikaksi aivan liian pitkä pusero. Kesällä tämä voisi olla leninki, mutta syksyllä huomaa, että ilman lämpimiä housuja tästä ei ole asuksi oikein mihinkään.

perjantai 16. elokuuta 2019

16.8. Syksyn värit - tällä kertaa turkoosi ja ruskea


Koska syvä sinapinkeltainen (syksyn ehdottomista muotiväreistä se eniten pakollinen) ei ole meidän juttumme, päätimme radikaalisti valita ruskean ja turkoosin yhdistelmät. Näissä on jotain puoliretroa varmaan sen takia, että juuri tähän tapaan piti asunsa väriyhdistellä suunnilleen 10 vuotta sitten. Silloin tämä tuntui pirteältä ja uudelta, nyt aika lailla tavalliselta ja vähän mielikuvituksettomalta. 

Pirjon housuissa näkyy tämän syksyn must-juttu eli lahkeiden sivuun pitää ommella kaistale jotain muuta kangasta. Vähintäänkin sivusauman päälle pitää ommella kolmen raidan nauha, jos ei tee tällaista vähän leveämpää kangaskaistalekaavoitusta.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

14.8. Ankkurit ylösalaisin


Tavallisesti aina keväällä muistetaan, että merihenkisyyshän se olisi taas ajankohtainen. Mepä päätimme huomata saman asian näin syksyn kynnyksellä ja nappasimme hyllyltä sähkönsiniset asut. Pirjo päätti kuitenkin viime hetkellä, että pieni määrä pirteää punaista ei välttämättä ole huono asia ollenkaan näin visuaalisen ilmeen kannalta. 

Tavallaan ankkurit ovat kuvioina varsin hyvin paikallaan, koska aamulla melkomoinen ukkosmyräkkä räyhähti ohitsemme ja yritti saada pihan tulvimaan. Eipä onnistunut, koska on ollut jo pitkään kohtalaiset kuivaa ja kaikki kukkapenkit imivät vettä kuin sienet. Emme joutuneet turvautumaan pelastusveneisiin, vaikka kahden minuutin verran pilvistä kaadettiin vettä isolla ämpärillä. Meri- tai ainakin purohenkiseen tunnelmaan pääsimme joka tapauksessa. 

tiistai 13. elokuuta 2019

13.8. Koulut ovat alkaneet


Me tosin emme vieläkään mene kouluun, mutta jos menisimme, niin näissä tamineissa sen aika lailla todennäköisesti tekisimme. Purjon puserossa ja Pirjon mekon etumuksessa on käytetty samaa pandakuvioista kangasta. Värit ovat maltilliset eli muodikkaasti sukupuolineutraalit ja hellyttävä öhkömönkiäinen on pehmeä muistutus siitä, että meillä on kaikenlaisia uhanalaisia eläimiä. Pitkät hihat ovat varsin tarpeen, koska lämpötila ei nyt elokuussa tunnu enää kohoavan lähellekään hellelukemia.

perjantai 9. elokuuta 2019

9.8. Hyvästi vanhat pitsiverhot


Kierrätys on päivän sana ja mehän olemme kierrättäneet viimeiset ainakin 10 vuotta sitä tahtia, että heikompia hirvittää. Nytkin nappasimme käyttöömme mummolan ruusuverhot, jotka periaatteessa olivat ihan söpöt, mutta eivät ikkunassa oikein vastanneet tämän päivän tarpeisiin. Nämä eivät ole kunnolla rustiikisti maalaisromanttiset eivätkä ehdottomasti sitten niin ollenkaan minimalistiset, vaan juuri sitä kuosia, joka ensimmäisenä konmaritetaan ulos ovesta. Vielä kultaisella 80-luvulla tällainen verho oli Anttilan postimyyntiluettelon ehdottomia hittejä, mutta sittemmin moiset pitsihirvitykset on piilotettu kaappien perukoille odottamaan jotain muuta kuin uutta tulemista näköesteenä ikkunassa.

Mutta mepä saimme näistä prinsessamekot! Helmaa ei tarvinnut huolitella, koska se on jo kankaassa tämmöinen vähän piparkakkureunainen. Pitsin alle  valittiin vähän sähkönsinistä sinisempi vuorikangas, joka hohtaa mukavasti ruusuruudukon takaa. Koemielessä napattiin vielä joululahjapaketin rusetista säästöönotettu punainen satiininauha Purjon mekon vyötärölle ja huomattiin, että kas, tämähän näyttää melkein Lumikin asulta.

Niin että pitsiverhoa meillä ei enää ole, mutta onpa kaksi heiluhelmaista prinsessamekkoa vaikka arkikäyttöön.