lauantai 29. kesäkuuta 2013

29.6. Mikä on ruminta maailmassa eli kestonoloa myötähäpeää


 photo 7ffec621-8fef-4dae-b3d7-3162a988e7eb_zps9b9be1f2.jpg


The Juhla on nyt juhlittu. Oli kaunista ja hienoa ja ruoka oli hyvää. Sateen sattuessa siirryttiin sisätiloihin ja auringonpaisteessa ulos. 

Valitettavasti jokaisessa paratiisissa on käärmeensä ja näissä juhlissa se oli maailman rumin näky eli lihava humalainen keski-ikän ehtoopuolelle ennättänyt nainen, joka kukoistuksensa jo lähes loppuunlakastuttua halusi kuitenkin vielä osoittaa viriiliä mieltään huudahtelemalla, kikattelemalla, taputtamalla (väärissä kohdissa) sekä esittelemällä milloin putoilevaa alushamettaan, milloin runsasta monien eri rusketusraitojen kirjavoittamaa rintavarustustaan.

Me ymmärrämme nuoruuteen ja siihen liittyvään lievään hulluuteen yhdistyvän riehakkaan alkoholinkäytön, joka kytkeytyy ryhmäytymiseen ja haluun tulla hyväksytyksi. Me ymmärrämme senkin, että joku juo yksinään suruunsa ja saattaa siinä ajatuksissaan lauleskella ikivanhoja Reijo Kallioita tyyliin viikonloppuisä tai en ole katkera mutta kuitenkin. Ymmärryksemme raja menee kuitenkin tankkimaisten tanttojen julkijuopottelussa muiden kunniaksi järjestettävissä juhlissa. Jos takamuksella on leveyttä toista metriä ja käsivarsien allit hytkyvät kuin keskentekoiset aladoobit, pitäisi päässä olla sen verran järkeä, että jätetään se alkoholi lasiin eikä kaksin käsin ryystetä ilmaista viinaa. Siitä kun yleensä seuraa vain se, että ne järkevämmät (ja jostain kumman syystä myös hoikemmat) kanssasiskot joutuvat kokemaan kestonoloa myötähäpeää yrittäessään olla huomaamatta sitä, miten viinalle perso parasta ennen -päiväyksensä aikaa sitten ohittanut naisvieras örveltää ja möykkää ollessaan omasta mielestään äärettömän hauska.

Meistä ei tuntunut edes muka-lystiltä katsoa sitä, miten kaksi (!) "hilpeässä nousuhumalassa" ollutta kestopermanenttileidiä kompuroi kepeissä marttamallisissa kesäsandaaleissa tanssilattian reunalla huudellen orkesterille soitto-ohjeita. Jopa perinteisesti pikkuiden tyhmänä pidetty basisti näytti kyllästyneeltä ikivanhoihin vitseihin ja siihen, että arvon leidit (illan siinä vaiheessa jo kohtalaisen karhealla kaljabassolla) karjahtelivat biisinvalintakäskyjään ja arvostelivat kuuluvasti tanssijajoukon taitoja esitellen siinä samalla omia sambahtavia ja hieman sammaltavia askelkuvioitaan.

Toki tajuamme, että on ikärasismia vaatia tyrät rytkyen hyllyviä "juhlat = paljon viinaa + perskännit" -tätösiä rajoittamaan alkoholinkäyttöään sivistyneeseen muutamaan lasilliseen. Heidän mielestään humalahakuinen juominen ei saisi olla vain nuorten asia, vaan kaikilla suonikohjujen määrään katsomatta tulee olla yhtäläiset oikeudet ottaa kuppia ja nolata itsensä konttailemalla pöydän alla etsimässä eilistä päivää. Valitettavasti meistä muista vieraista sellainen toiminta ei ole hauskaa vaan osoittaa pelkästään alhaista älykkyysosamäärää sekä totaalista kunnioituksenpuutetta varsinaista juhlakalua kohtaan.

Kamalinta on silloin, kun kännitoilaileva ryppykaula katsoo, että hänellä melkein-sukulaisena on suoranainen oikeus käyttäytyä törkeästi ja varastaa show, vaikka ei edes ole minkään esityksen aika. Pienet päämme eivät yksinkertaisesti ymmärrä, mikä saa aikuisen naisen uskomaan, että hän on täydellisen ylivertainen, vaikka oikeasti on tukevasti humalassa, puhe tulee suusta ulos epämääräisenä mongerruksena eikä ympärillä olevien ihmisten katseissa ole ihailua tai kateutta vaan puhdasta huvittunutta sääliä. 

Tällaista me  saimme tänään kokea. Nyt jo vähän naurattaa, mutta kun tilanne oli päällä, ei edes huvittanut vaan melkein suututti. Jos ei osaa olla ihmisiksi otettuaan viinaa, on parempi olla ottamatta.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

26.6. Lämpöennätyksiä ja turhaa jorinaa


 photo 4bad2a91-3271-438e-a0f9-27d2e5e476f9_zps0c9761c4.jpg

Suomessa on nyt tukehduttavanläkähdyttävän kuuma, mutta siitä ei saa valittaa, koska lämmöstä tulee nauttia, sen verran epätavallista tämä on näillä leveysasteilla. Miksi ihmeessä talvella ei saa 40 asteen pakkasella ilmoittaa, että nyt loppuu uikutus kylmyydestä ja jäätyvästä nenänpäästä, koska pakkasesta tulee nauttia, sen verran harvinainen sääilmiö se on maapallon tasolla. 

Olemme tällä viikolla seuranneet säätiedotuksia ja -ennustuksia erityisen tarkasti, sillä lauantaina on The Juhla, johon tosin emme ole saaneet virallista kutsua, mutta emme anna sen haitata itseämme. Kuokkavieraistaan pidot tunnetaan vai miten se ikiaikainen sananlasku taas menikään. Aiomme ujuttautua tavalla tai toisella kesän näyttävimpään seurapiiritilaisuuteen, joskin vaatepuoli on edelleen mietinnässä. Pukeutuako prameammin kuin juhlakalut vai tyytyäkö johonkin tyylikkääseen ja hillittyyn? Itsemme tuntien mitä enemmän kimallusta ja röyhelöä, sen juhlavampi mieli, joten voi olla, että joku kermakakkumekko kaivetaan kaapin perukoilta ihasteltavaksi. 

Päivän astia eli Kermansaven Oliivi-kahvikuppi ei tiedä juhlasta mitään, koska se on arkinen ja tylsä. Näistä kupeista tarjotaan kahvia niille vieraille, joista ei kovin isosti välitetä, mutta muodon vuoksi katetaan pöytä ja ollaan olevinaan ilahtuneita siitä, että tulivat. Nämä eivät oikein tiedä, että ollako vanhanaikaisia kuppeja vai sittenkin melkein kuin mukeja, koska näistä voi tarjota kahvia myös ilman asettia. Tämän astiaston kanssa tulee käyttää jotain supertavallista ja mitäänsanomatonta lusikkaa, suosittelemme esim. Savonia-sarjaa. Ja jos ei lusikkaa löydy, sointuu näihin varsin hyvin myös jäätelötikku. Tosin mielellään sellainen, josta kahvinhämmentäjä itse on ensin syönyt ne jäätelöt ympäriltä pois.

Ai niin nämä meidän vaatteemme. Näissä on käytetty Marimekon Unikkoa, vaikka me sen Ihamuotilan tempausten jälkeen olemme ajatelleet boikotoida koko puotia. Mennä nyt sulkemaan Sulkavan tehtaanmyymälä ja muukin marimekkotoiminta siellä - se on niin tyhmä teko, että melkein kutsuisimme imbesilliksi, ellei sitä voitaisi tulkita kunnianloukkaukseksi. Joten emme kutsu. Mutta emme kutsu meille kyläänkään, joten turha kuvitella, että edes Oliivi-kahvikuppia vuokseen esille otettaisiin. Ja jos sattumalta otettaisiinkin, niin lusikkaa ei annettaisi vaan hammastikku, jolla ensin vähän tökkisimme häntä epäystävällismielisesti. 

Nämä ovat siis liivihameita, joissa Pirjolla on yhdistetty kahta erikokoista kukkaa, Purjolla pelkkää miniunikkoa. Yleensä meillä on liivihameiden alla puserot, mutta tällä säällä niitä ei tarvita.


 photo 20de91bd-74a6-4943-afcf-e9940933ed2c_zpsd1ba0364.jpg

lauantai 22. kesäkuuta 2013

22.6. Siivoaminen vaarantaa terveytesi!




 photo 6b1cf60f-9ac0-4e63-a595-4d363b05573e_zps05b93c20.jpg

Yleensä on tapana siivota ennen juhannusta eikä sen aikana, mutta meillä ei nyt ole ollut viikkoihin aikaa moiseen touhuun. Tänään katselimme ympärillemme ja tulimme siihen tulokseen, että vaikka on juhlapäivä, niin pienimuotoinen siistimisoperaatio voisi hyvinkin olla paikallaan, koska meillä näytti täsmälleen siltä miltä ei pitäisi eli luvattoman sotkuiselta. Emme kuitenkaan ottaneet mitään ennen-jälkeen -kuvia teidän iloksenne, vaan tyydymme toteamaan, että terveysviranomaiset olisivat todennäköisesti asettaneet kotimme asumiskieltooon, jos olisivat sattumalta poikenneet paikalle.

Tavoillemme uskollisina ryhdyimme toimeen sen enempiä ajattelematta eli kutakuinkin yhtä järkevästi kuin päättömät kanat. Koska siivousintomme on pääsääntöisesti nopeastihiipuvaa laatua, päätimme aloittaa jostain sellaisesta, mitä harvemmin tulee puhdistaneeksi eli tuosta suomalaisten keittiöiden ihmeestä, astiankuivauskaapista. Sen ritilät ja "tippalevy" selvästi huusivat rättiä ja puhdistusainetta. 

Purjo aloitti ripeästi. Hän irrotti kaiken, mitä kaapista ulos sai, pesi ja puunasi oikein innokkaasti jokaista likatahraa. Kun tuli aika viimeistellä lopputulos, otti hän pehmoisen pyyhkeen ja päätti, että koska vesi valuu alaspäin, pitää kuivata myös kaapin pohjalla olevan metalliritilän alapuoli. Sen enempiä ajattelematta hän ojensi kätensä ja ryhtyi kuivaamaan huomaamatta, että kieroutunut kaapinsuunnittelija oli päättänyt jättää ritilän täyteen teräviä metallireunoja. Eipä aikaakaan niin Purjon sormenpää halkesi kahtia ja kuivauspyyhe värjäytyi punaiseksi.

Ja sitä verta pulppusi niin, että siitä tehdyillä veriletuilla olisi ruokkinut pienen kyläkoulun oppilaat kahteen kertaan! Purjo tuijotti typertyneenä vuoroin sormeaan ja vuoroin lattialle pisaroivaa punaista nestettä. Siivousalan oppikirjoissa ei missään kohtaa neuvota, mitä tehdä, kun sormi osuu kavalan giljotiinin uhriksi. Onneksi alkukantainen hengissäselviytymisrefleksi sai hänet painamaan haavaa umpeen niin lujaa kuin pystyi, vaikka mielessä välähti kuolion mahdollisuus verenkierron tyrehtyessä verenvuodon sijaan. 

Moderni lääketiede on ihmeellinen asia, mutta siitä ei ole apua juhannuksena, koska päivystyksessä sairaanhoitaja ei päästä lääkärin puheille kuin ne, joiden todennäköisyys kuolla kolmessa tunnissa on suurempi kuin sata prosenttia. Siksi emme edes yrittäneet hätyyttää lääkäriambulanssia tai Mediheliä vaan kuivasimme lopulta sormen ja suihkutimme siihen haavalakkaa. Nyt Purjo kulkee yksi sormi vaan ei kynsi lakattuna ja tarkkailee, lähteekö sormesta verenmyrkytyksestä kielivää juovaa kohti sydäntä. Jos lähtee, niin ei hätää, sillä tauti ei ole tappava.

Kuva otettiin onneksi jo ennen siivoussessiota (joka muuten loppui siihen, että Pirjo pesi lattian). Juhannuksena piti olla hellettä, mutta vielä puolenpäivän maissa satoi vettä ja oli aika viileää. Siksi meilläkin on pitkähihaista ja -lahkeista päällä, koska täällä oli hellesääksi yllättävän kylmä. Kuppi on mukana kuvassa tänäänkin ja se on käsinmaalattua Arabiaa. Nimeä emme tiedä, mutta meistä se on käsittämättömän ruma. Siksi epäilemmekin, että se on uskomattoman kallis! Tämän maalaajalle on pitänyt maksaa aika lailla ylimääräistä, että hän on suostunut sutimaan moisen kuvioinnin, joka on todennäköisesti ollut varsin moderni joskus 1950-luvulla. Ehkä.
 photo 0678a6bd-b135-4d8a-8123-e8e224e79a71_zps2cfdb53d.jpg

torstai 20. kesäkuuta 2013

20.6. Uusmuotoisia juhannustaikoja

 photo f537489e-4caf-41c1-8166-2c579f22edc3_zps41781a97.jpg

Juhannus on ihan kohta täällä. Moderneina nukkeina päätimme ehdottaa muutamaa uudenlaista juhannustaikaa kaikille niille, jotka ovat kyllästyneet viskomaan vihtoja saunan katolle tai kieriskelemään ruispelloissa. 

Juhannustaikojen perusytimenä on saada selville jotain tulevasta puolisosta. Koska nykyisin ei ole aikaa odotella kuukausitolkulla, pitää nykytaikojen vaikutusten näkyä mielellään jo kuluvan kvartaalin aikana. Siksi ehdotamme, että puolisoa kaipaava sinkku päivittää Facenbookiin, että on lähdössä koko juhannukseksi maalle tai ainakin kauas pois, ja asunto arvotauluineen jää vallan autioksi. Samaan syssyyn kannattaa harmitella sitä, miten ilmastointi ei toimi, joten on pakko jättää olohuoneen ikkuna raolleen, ettei koko huoneisto homehdu tai läkähdy.

Sitten vain sivellään olohuoneen ikkunankarmi supertarttuvalla liimalla, jätetään ikkuna auki ja asetutaan olohuoneen sohvalle istumaan. Siinä sitä sitten odotetaan, että Vasili tai Traian (nimet ihan suoraa poliisin arkistosta) saapuu ryöstöretkelle. Kannattaa kuitenkin muistaa, että itsepuolustukseksi ei kovin kummoisia asioita ole luvallista tehdä edes omassa kodissaan, joten paistinpannulla ei saa  kevyestikään napauttaa takaraivolle tai sumutella pippurisumutteella. Sen sijaan saa soittaa hätäkeskukseen, josta laitetaan tietoa virkavallalle. Jos käy oikein hyvin, poliisi ennättää paikalle jo saman päivän aikana ja vie roiston mennessään. Sen jälkeen voikin toivoa, että oikeudenkäynti järjestyy oikein nopeasti ja että ryöstäjä jää suomalaiseen vankilaan, jonne voi joka toinen päivä lähettää rakkautta tihkuvan kirjeen. Siellä pysyy sulho telkien takana, ja jostain meille tuntemattomasta syystä vangit ovat kirjeenvaihtokaveritoivelistan kärjessä.

Toinen huomenna kokeilemisen arvoinen taika voisi olla moderni versio ruishalmeessa kieriskelylle. Kaupungeissa on kaikenlaisia suihkulähteitä, jotka suorastaan huhuilevat juhannusöisiä kylpijöitä. Uudistetussa taiassa mennään uiskentelemaan suihkulähteeseen ja odotellaan siellä sulhon saapumista. Toisaalta ei kannata värjötellä vedessä kovin pitkään, koska jos käyttää runsaasti vaahtoavaa suihkusaippuaa, joutuu aika pian korvaamaan vaahdon vesikiertojärjestelmällle aiheuttamat vauriot, jos joku kateellinen soittaa poliisit paikalle.

Kolmaskin uudistaika nojaa ikivanhaan perinteeseen. Aikoinaan piti kerätä tyynyn alle seitsemän erilaista kukkaa, jotta saattoi nähdä unta tulevasta sulhostaan. Nykytrendin mukaisesti kerätään seitsemän erilaista kierrätystölkkiä, joita juhannuksen jälkeen palauttaessaan saattaa kohdata palautusautomaatin luona uuden kumppanin. Ja jos niin käy, että siellä ei ole ketään mielenkiintoista pullonpalauttajaa,  saa ainakin muutaman lantin, joilla voi ostaa suklaata, josta taas tulee hyvä mieli.

Me olemme pukeutuneet ruskeanturkooseihin vaatteisiin, joissa seikkailevat niin apinat kuin hevosetkin. Lisäksi meillä on mukana kuvassa aamiaissetti, josta ei löydy pohjasta mitään logoa. Epäilemme vahvasti, että se on piraattituote. Näitä on kai tarkoitus käyttää vaikka silloin, kun haluaa syödä aamu- tai iltapalaa television ääressä. Meidän mielestämme tällainen kokonaisuus ei ole mistään kotoisin, koska lautasosalle mahtuu korkeintaan yksi voileipä.

  photo 6070e9ea-89b4-4fe5-9eca-3b7e54efc99a_zps8a30db47.jpg


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

16.6. Pientä ongelmaa

 photo b0ab5c55-8569-4584-a79e-ea9b488a3953_zps9b5912bc.jpg

Kuten olette ehkä huomanneet, on päivitystahtimme sekä hidastunut että muuttunut poukkoilevaksi vähän niin kuin me itsekin. Elämässä on juuri nyt kaikenlaista jännittävää touhuamista ja pikkumaisia ongelmia, joiden vuoksi blogin varsinainen tarkoitus eli nukenvaatteiden ja noin 43 cm mittaisille sopivan tyylin esittely on hieman haparoinut. Kun kamera ei toimi toivotusti, on hankala saada aikaan kuvia, joissa kuvastuu sisäinen kauneutemme ja ehdoton tyylitajumme.

Lisämausteen koko soppaan on tuonut uusin kerhokaverimme, sellainen varsinainen kesäkerholainen, joka on vähäksi aikaa tullut sotkemaan kuvioitamme ja vinouttamaan paperipinojamme. Ankeli Korpinysvä on ehta pohjoisen tyttö, joka tietää kaikesta kaiken ja on tehnyt ainakin sata kertaa paremmin kaiken sen, mistä milloinkin sattuu olemaan puhetta. Jos joku on tehnyt viisi kuperkeikkaa peräkkäin, on Ankeli tehnyt ainakin sataviisi ja vieläpä pimeässä tai ainakin silmät sidottuna. Ja jos joku on ruokkinut lampaita käydessään mummolassa, on Ankelilla ollut joskus koko Kainuun suurin lammaslauma ja hän tietää kaikkein parhaat tavat syöttää määkiviä karvapalloja.

Niin, Ankeli on äärimmäisen rasittava tapaus ja vieläpä sitä laatua, joka tunkee nenänsä vähän joka asiaan. Jos me väritämme taivasta siniseksi ja aurinkoa keltaiseksi, tulee Ankeli paikalle oranssi kynä kädessään ja ryhtyy opettavaisesti neuvomaan, miten aurinko oikeaoppisesti sävytetään, koska hän on erikoistunut värittämiseen oikeastaan jo ennen kuin oli edes syntynyt. Viime viikolla hän nimitti itse itsensä koko kerhon väritysasiantuntijaksi ja vaati saada itselleen kaikki kynät, koska vain hänellä on riittävän esteettinen silmä värityskirjojen jänittävälle maailmalle.

Jouduimme tekemään aika lailla töitä, jotta saimme Ankelin uskomaan, että vahvasta vakaumuksestaan huolimatta hän on tavallinen töllikköinen, jolla on ylikehittynyt itsetunto, mutta ei yhtään rakennusaineita sen tueksi. Todellisuus voi joskus olla aika julma, ja jos ihan rehellisiä olemme, niin emme edes yrittäneet pehmentää sitä. Kun on muutaman viikon kuunnellut, miten Ankeli on ollut jo neljässä erilaisessa kerhossa, joissa jokaisessa häntä on ihailtu ja kiitelty, niin väkisinkin käväisee mielessä, että miksi noin täydellisen täytyy vaihtaa kerhoa muutaman kuukauden välein. Tätä emme ole vielä kysyneet, mutta jos päällepäsmäriys jatkuu, täytynee asia ottaa puheeksi. Ja siihen asti me väritämme taivaan vaikka violetiksi, jos se tuntuu meistä mukavalta.

Kuvassa meillä on sinistä, punaista, raitaa ja tähteä sekä Purjolla Hello Kitty -kuvio aplikoituna paitaan. Lisäksi otimme esille Uhtua-sarjan teekupin, jota ei todennäköisesti ole kovin ahkerasti käytetty. Se on aivan liian iso ja raskas pienelle iltateelle.


 photo fc9222f1-e2fc-4bb7-907c-e35c72005339_zps72dbd82d.jpg

maanantai 10. kesäkuuta 2013

10.6. Ne kirkuvat ikkunamme alla



 photo b1329598-80cd-420e-9590-b55dc7bf2c7c_zps31182186.jpg

Me haluaisimme nukkua yömme katsellen kaikkia hauskoja unia, joissa olemme uljaita prinsessoja pelastamassa jalokivikäärmeitä. Niissä unissa saisi olla kaunista musiikkia mielellään harpulla ja cembalolla soitettuna, ja aamulla me heräisimme levänneinä ja reippaina valmiina kohtaamaan uuden päivän kaikki koitokset.

Tosielämässä me valvomme pienten bilettäjälintujen riekkuessa ikkunan takana vielä keskiyön aikaan. Lasit ovat levällään, koska oli hellejakso ja päivällä liian kuuma, joten yön synkkinä hetkinä halusimme pientä viileyttä makuuhuoneeseemme. Tavallisina vuosina yössä on korkeintaan huhuillut huuhkaja ja lennellyt muutama vikkelä lepakko, mutta tänä vuonna jostain Kreikasta ja Kyprokselta on pihapiiriimme saapunut uuden ajan parvi pikkulintuja, varsinaisia yökukkujia. Tosin he eivät sananmukaisesti kuku vaan muuten vain trispeillään ja sirinöillään sekä täysin odottamattomilla kiekaisuillaan pitävät meidät hereillä kuin kostona siitä, että suomalaiset matkailijat ovat pitkin talvea käyneet heidän kotikonnuillaan käyttäytymässä huonosti.

Me olemme ihan varmoja, että jossain kuumalla eteläisellä saarella myydään muuttolinnuille iloisen meiningin pesimäkarttaa, jossa pihapiirimme on meiltä kysymättä otettu uudeksi riekkulomakohteeksi. Emme edes halua tietää, mitä kaikkea aivan silmiemme alla lehväsverhostossa tapahtuu, mutta sen voimme kertoa, että äänekästä tuo meno on. Paitsi aamupäivän lyhyinä hetkinä, jolloin tuntuu siltä, että koko yö toisilleen huudelleet ja sirkutelleet tipuset ovat menneet pesiinsä nukkumaan pois käheitä kurkkujaan ja itseaiheutettua väsymystä.

Meillä ei ole mitään käsitystä siitä, minkä lajin visertäjistä on kyse, mutta suomea he eivät ymmärrä. Olemme jo muutamana yönä lukeneet heille ääneen järjestyslaista, että "yleisen järjestyksen häiritseminen tai turvallisuuden vaarantaminen yleisellä paikalla on kielletty metelöimällä tai muulla vastaavalla tavalla". Meidän pihamme ei välttämättä ole yleinen paikka, mutta heidän aiheuttamansa meteli on niin yleistä, että siihen on pakko puuttua. Lisäksi epäilemme, että moinen yöaikainen visertely on omiaan aiheuttamaan järjestyslaissa kovasti varoiteltua järjestyksen häiritsemistä eli epäjärjestystä, koska keittiömme on ryhtynyt olemaan aika sotkuinen aina aamuisin.

Kaikista vaimennusyrityksistä huolimatta linnut eivät lopeta yöllistä juhlintaansa. Hämärässä on lähes mahdotonta nähdä, missä puussa kulloinenkin käkättäjä istuu, joten emme voi heitellä tohveleita heitä kohti toivoen, että pienimuotoinen häirintä ajaisi heidät joko kauemmas puutarhaan tai jopa naapuritontille asti. Ikkunan sulkeminenkaan ei auta, koska silloin kovaäänisin tyyppi asettuu lähimmän pensaan oksalle ja oopperalaulajamaiseen tyyliin ryhtyy avaamaan ääntään niin, että perinteinen kaksinkertainen ikkunalasi on ääniaaltojen edetessä pelkkä kalvo vain. Pahimmillaan vaikuttaa siltä kuin lintu istuisi kirjoituspöydällä ja kiekuisi siinä, vaikka tiedämme hänen tapittavan meitä lasin takana. 

Öinen elämöinti ei ole meidän juttumme. Aiomme ottaa yhteyttä kaikkiin mahdollisiin järjestöihin BirdLifesta alkaen, jotta saadaan joku roti tähänkin asuinaluehäiriköintiin. Laulaa saa, mutta vain kauniilla äänellä ja riittävän etäällä ikkunoista ja mielellään ainoastaan virka-aikaan. Öisille konserteille pitää kysyä lupa poliisilaitokselta, jossa toivottavasti ymmärretään, että meidän kauneusunemme menevät tilapäisesti Suomessa lomailevien muuttolintujen lauluharrastuksen edelle. Onhan se satakielten, pensassirkkojen ja luhtahuittien lysti laulella karaokea kavereitten kanssa miettimättä sitä, että alkuperäisväestöllä on huomenna työpäivä tai ainakin tärkeää tekemistä. Tämä on kuulkaa Suomi, joten pää kiinni ja nyt nukkumaan!






keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

5.6. Olipa kerran laiska metsänomistaja

 photo 81eb4025-8b4f-4ea6-a1f2-b999c5cd8e86_zps06723941.jpg

Tänään me kerromme teille sadun ihan siksi, että emme jaksa miettiä mitään järkeviä asioita. 

Olipa siis kerran laiska metsänomistaja, joka ei laittanut tikkua ristiin metsänsä vuoksi. Karmeana ryteikkönä sai kansallisomaisuus puutua vuodesta toiseen kalmonävertäjien ja tukkimiehentäiden tehdessä rouskuhampaineen vääjäämätöntä tuhoaan. Turhaan huokailivat ikihongat, turhaan kutsuivat koivut. Kukaan ei tullut puumääriä mittailemaan tai taimikkoja hoitamaan. Ainoat sivilisaation jäljet jätti joulukuusivaras, joka hänkin vähitellen laiskistui niin, että ei vaivautunut rämpimään edes näennäisesti pois katseluetäisyydeltä vaan nappasi matkaansa jonkun ojanreunan puista.

Vuodet kuluivat ja laiskan metsänomistajan metsä näytti enemmän kauhuelokuvien näyttämöltä kuin vientiteollisuuden raaka-aineelta. Umpeenkasaneiden rajojen takana puut hoidettiin hyvin, siellä latvuksilla oli tilaa kasvaa ja sammalpeite punoitti puolukoista joka syksy. Laiskan metsänomistajan palsta odotti ihmettä synketen vuosi vuodelta. 

Eräänä talvisena päivänä myrsky raivosi lähitienoolla. Kohtalon oikusta sen yksittäinen puhuri kävi kaatamassa laiskan metsäomistajan metsästä muutaman puun. Tai jos olemme rehellisiä, puita kaatui hieman enemmän kuin muutama, koska siellä syntyi dominoefekti: yksi mänty horjahti nojaamaan luihua lahokuusta, joka uuvahti moisesta taakasta ja painautui tiiviisti muutamaa alipainoista koivua vasten, jotka puolestaan kuvittelivat esittävänsä Joutsenlampea kaareutuen kohti maata kuin parhaassa balettinäytöksessä. Vastaavia draamoja oli parin aarin alueella useita, vaikka kyseessä ei varsinainen joukkotuho ollutkaan.

Talvi tuli ja meni, puut loikoilivat sekamelskana pitkin pusikoita. Kukaan ei tuntunut niistä välittävän. Laiskalla metsänomistajalla oli metsävakuutus, koska hän ei laiskuuttaan koskaan vaivautunut sitä lopettamaan. Niinpä vakuutuksen maksamisen  aikaan laiska (ja aika pihi) metsänomistaja muisti, että a) hänellä on metsää b) talvella oli myrsky c) vakuutus voisi ehkä korvata jotain.

Niinpä laiska metsänomistaja meni metsäänsä ihmettelemään. Vakuutusyhtiön ohjeen mukaan hän laski vaakatasoon päätyneet rungot ja kaikki ne puut, jotka olivat raajarikkoutuneet katkeillen ja murtuen. Sitten laiska metsänomistaja teki vahinkoilmoituksen ja sai hieman myöhemmin pienen summan rahaa korvauksena tuhoutuneesta puuaineksesta.

Mutta laiska metsänomistaja tuli ahneeksi! Hän muisteli, että myrskytuhoalueen liepeillä oli isoja puita seisoskelemassa vallan joutavanpäiväisinä. Myymällä ne voisi saada lisää seteleitä, joilla puolestaan voisi ostaa vaikka punkkipihdit (muuta laiska metsänomistaja ei keksinyt, sillä hänellä oli aika lailla yksinkertainen aivotoiminta). Niinpä laiska metsänomistaja otti yhteyttä metsänhoitoyhdistykseen ja tilasi leimikon.

Metsänhoitoyhdistyksessä oli pientä kiirettä, mutta joskus kesälomien jälkeen tai ainakin ennen uusia myrskyjä saapui leimausseloste ja hieman myöhemmin sovittiin siitä, että laiska metsänomistaja saa edelleen olla laiska, metsänhoitoyhdistys hoitaisi puukauppaan liittyvät kilpailutukset ja muut kommervenkit. Riitti, että laiska metsänomistaja laittaisi nimensä papereihin.

Kuin myös tapahtui. Kaiken piti olla selvää. Tiedossa oli hakkuualue, puutavaralajit, puumäärät, jatkotoimet ja kaikki se, mitä puukauppaan liittyi. Jopa järistyttävän kauhistuttavan suuri etumaksu saapui laiskan metsänomistajan tilille täyttäen sen niin, että pankin puhelinsoittoihin erikoistunut virkailija pirautti huolipuhelun: mitä me nyt tekisimme, kun tällä tilillä on pitkästä aikaa rahaa. 

Aikanaan tuli tieto siitä, että hakkuut ovat alkaneet ja melkein samantien tieto siitä, että ne olivat päättyneet. Kohta ropisisi lisää rahaa tilille ja pankista soitettaisiin taas, tuumaili laiska metsänomistaja, joka muuten oli punkkipihtien lisäksi hankkinut kärpäslätkän, koska se oli tarjouksessa. Soitto tulikin, mutta ei pankista. Puutavaranhankintayhtiön edustaja pirautti ja kertoi, että hakkuu meni muuten mukavasti, mutta jotain mystistä tapahtui, koska sovitusta puumäärästä jäi uupumaan runsaasti kuutioita. Metsäkoneen tietokoneen mittaustuloste kertoi karua kieltään kyseisen kvartaalin tai puolen hehtaarin tuloksesta.

Asiaa ryhdyttiin selvittämään miesvoimin. Ostotapahtumasta vastannut henkilö kertoi, että ei ehkä oikeastaan koskaan käynytkään kyseisessä metsässä, koska luotti metsänhoitoyhdistyksen tekemiin papereihin. Metsänhoitoyhdistyksen toimenhaltija puolestaan tunnusti sivulauseessa, että mahdollisesti on saattanut olla niin, että hän ei ehkä sittenkään kovin perusteellisesti paneutunut kyseisen leimikon tilanteeseen, koska luotti jonkun muun tekemään metsäsuunnitelmaan ja sitä paitsi hakkuualue näkyi aika kivasti auton ikkunasta, josta hän sen  kyllä oli havainnut. Puumäärät olivat pelkkä valistunut arvaus, joka nyt ei jostain syystä tällä kertaa osunut kovinkaan lähelle oikeaa, mutta parempi onni ensi kerralla.

Jostain kumman syystä sadun uljas prinssi ei tässä vaiheessa saapunut paikalle karauttaen ratsullaan pelastamaan laiskaa metsänomistajaa, joka joutui ihan itsekseen miettimään, mikä olikaan tarinan opetus. Ehkä se, että ei pidä ottaa metsävakuutusta, jos ei kestä sen seurauksia. Tai sitten se, että metsäasioissa voi moni juttu mennä metsään - mutta harvemmin se henkilö, jonka pitäisi ja jolle siitä maksetaan.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

2.6. Meidän piti kirjoittaa kengistä

 photo 390ea032-4a96-444a-a778-1fe40d553270_zps0bd9f3f0.jpg

Siis niistä ylikorkeakorkoisista, joita peruskoulunsa päättävät olivat kilvan hankkineet ja jotka jalassa he ehkä hieman köpötellen kävivät noutamassa todistuksena. Mietimme jo otsikkoa ja kuvia ja vahvaa mielipidettämme asiasta, mutta sitten eteemme tuli jotain paljon akuutimpaa ja enemmän myötähäpeää aiheuttavaa. Tulimme nimittäin menneeksi ylioppilasjuhliin, ja saimme toden teolla paljon ajattelemista lapsettomista juhlista.

Mehän periaatteessa vastustamme sellaisia perhejuhlia, joihin kutsutaan vain aikuiset. Kyllä lastenkin tulee saada opetella arjen ja juhlan ero. Valitettavasti vuosi vuodelta tuntuu enemmän siltä, että juhlat ilman isiä, äitejä ja lapsia ovat ainoa oikea vaihtoehto, jos haluaa vieraiden nauttivan läsnäolostaan tai edes jotenkin kykenevän sietämään tilaisuutta.

Ylioppilasjuhlathan ovat tapahtuma, joissa voi joko käväistä pikaisesti tai sitten (erikseen kutsuttuna) viettää aikaansa pitempäänkin juhlien oikein pitkän kaavan mukaan pitopöydän ja sitä seuraavan kahvittelun merkeissä. Tuntikaupalla kestävät juhlat ovat koettelemus lapsille, jonka vuoksi  vanhemmat voisivat ottaa heille mukaan jotain ajanvietettä edes sen verran, että muut vieraat eivät joudu lapsenvahdeiksi ja oheiskasvattajiksi.

Meidän läsnäololla kunnioittamissamme juhlissa oli vain muutamia lapsia, mutta heissä oli sitäkin enemmän kummastelemista. Me emme esimerkiksi erityisemmin pidä siitä, että lapset asettuvat pöydän alle leikkimään koiraa räksyttäen ja purren kahvittelijoita jalkaan. Haluatteko nähdä jäljen? Vanhemmat vain totesivat, että haittaa ei ole, kunhan eivät nuole kenkiä.

Sekin on meistä aika outoa, että juhlimaan kutsutut lapset keräsivät aikansa koiraa leikittyään ja kengät kuolattuaan sohvatyynyt nurkkaan lattialle ja ryhtyivät siellä mätkimään toisiaan huutaen hirmuisesti apua. Vanhemmat hymyilivät lehmänleppeästi kertoen, että noin ne kotonakin tekevät, ei tuo ole vaarallista. Eikä se kai sitä ollutkaan ennen kuin toisen riekkupellen potku osui kukkapöytään, josta romahti muutama annansilmä lattialle mullan levitessä ympäriinsä.

Haasteellinen oli sekin hetki, kun kyseisten lasten vanhemmat lähtivät yhdessä hakemaan kahvitäydennystä. Lapset jätettiin pöydän ääreen pyytäen, että he olisivat kunnolla eivätkä aiheuttaisi häiriötä. Todella järkevä pyyntö ottaen huomioon sen, mitä kaikkea he siihen mennessä olivat tehneet. Kun isän selkä katosi eteisen ovesta, alkoi pöytäliinan tempominen ja hirveä huuto isi-isi-isi. Toinen lapsista päätti, että hänen tilaisuutensa parrasvaloissa oli tullut, jolloin estraadiksi kelpasi ei enempää eikä vähempää kuin aikuisten miehittämä pöytä. Ikävä vieras täti esti moisen siinä vaiheessa, kun oikea jalka oli jo ojentautumassa kahvikupin viereen, mistä tietysti seurasi sumusireeniä muistuttava huuto. Kun kotonakin saa seistä pöydällä, jos laulaa!

Mikä saa nykypäivän vanhemmat kuvittelemaan, että "kylä kasvattaa" tarkoittaa sitä, että heidän ei tarvitse tehdä mitään? Kohtaamiemme vanhempien puolusteluna oli, että jos ei tehdä lapsille mieliksi, niin nämä suuttuvat ja kirkuvat, jolloin tilaisuus menee kunnolla piloille. Päiväkerhon kevätjuhlassa lastenohjaaja oli komentanut lapsia olemaan ihmisiksi, jolloin seurauksena oli ollut mielenilmaus, jonka toistuminen ei olisi terveellistä kenenkään korvakäytäville. Uskalsimme esittää ajatuksen siitä, että huutavan lapsen kanssa voisi mennä vaikka ulos, sinne mahtuisi vähän enemmän ääntä. Epäkunnioittava ehdotus aiheutti puolusteluryöpyn: kyllä lapsivihamielisessä yhteiskunnassa täytyy sen verran lapsia sietää, ettei näitä ulos ajeta pienestä metelistä. Heidätkin on kutsuttu eikä vain aikuisia.

Esitämme isovanhemmille pienen pyynnön: opettakaa niille aikuisille lapsillenne, että joskus ei voi saada kaikkea, vaikka miten huutaisi. Ja että pöydällä seisominen ei kuulu hyviin tapoihin. Ja että hampaiden upottaminen puolustuskyvyttömän kahvittelijan nilkkaan ei ole kaikissa juhlissa sopiva asia. Ehkä tieto sitä kautta joskus ennättää pikkulapsiin asti. Sitä odotellessa valmistaudumme tuleviin juhliin korvatulpin ja paksuvartisin vaelluskengin.