maanantai 31. joulukuuta 2012

31.12. Oikein juhlavaa vuotta, uutta tai vanhaa, sama se meille

vpjuhla

Joulun jälkeen ehdottomasti paras juhlahetki on uudenvuoden aattoilta, jolloin saamme räiskiä raketteja niin että taivaankansi säkenöi. Aloitimme hyvissä ajoin pienillä papateilla, tykinkuulilla ja tulta syöksevillä pikkupadoilla. Siirrymme vähitellen raskaampaan arsenaaliin eli pieniin raketteihin ja niiden jälkeen ovat vuorossa isommat padat sekä lopulta suunnilleen keskiyöllä suuret raketit, joilla on tarkoitus aiheuttaa kateutta kaikissa naapureissa noin kolmen kilometrin säteellä.

Niin, meillä on vakava räjähdeaddiktio, joka kulminoituu jokavuotiseen ilotulitukseen. Muulloin ongelmamme onneksi pysyy aika hyvin piilossa emmekä esimerkiksi heittele tähtisädetikkuja ympäriinsä tai aloita päiväämme paukuttelemalla papattimattoja. Joulun me vietämme kuitenkin aika tiiviisti rakettimainosten parissa vertaillen hintoja, ruutimääriä, värejä ja efektejä. Heti pyhien jälkeen ryntäämme kauppaan ja hankimme järkevän määrän ilotulitteita. Alleviivaus vielä tässä vaiheessa sanalla järkevä, sillä seuraavana päivänä täydennämme varastojamme hieman lisää ja aina aattona huomaamme, että jotain todella olennaista puuttuu ammusvarastostamme, joten ei auta muu kuin rynnätä kauppaan jonottamaan toivoen, että juuri se meille tärkeä tulite odottaa kiltisti hyllyssään.

Toki tiedämme, että tämä on silkkaa turhuutta ja rahanmenoa, mutta meidän mielestämme kauneusarvoista ei sovi kiistellä. Jos minuutin mittainen sädehtivä valosuihku keskiöisellä taivaalla on meidän mielestämme kutakuinkin kauneinta, mitä on olemassa, niin miksi emme sitä esteettistä taide-elämystä itsellemme soisi? Ja siinä sivussa vähän naapureillekin. Tosin on tunnustettava, että käytännössä nykyisin ilotulitusnäytös sujuu suunnilleen niin, että ensin joku naapureista ampuu pienen raketin, johon seuraava vastaa hieman näyttävämmällä ja me vielä hurjemmalla. Kierre toistuu muutamaan otteeseen, mutta ainakin tähän asti sen lopullisen suurimman ja hurjimman esityksen olemme me lähettäneet koko lähiseudun ihailtavaksi siinä vaiheessa, kun muiden pihat hiljenevät ja väki siirtyy sisätiloihin.

Joten hempeissä juhlamekoisamme itsekin hieman kimaltaen toivotamme kaikille säädyille oikein loistokasta ja sädehtivää vuodenvaihdetta! Muistakaa suojalasit ja lukekaa turvallisuusohjeet, jotta ensi vuonnakin voitte seurata seikkailujamme ihmeellisessä maailmassa.

lauantai 29. joulukuuta 2012

29.12. Vihreää ällötystä

vihre��

Otsikolla emme tällä kertaa tarkoita asujamme, joskin ne valittiin puhtaasti aihepiirin mukaisesti. Olemme yhdistelleet niissä melko luovasti raitatrikoota, kirpunvihreää collegekangasta, puuvillaista Nalle Puh -kangasta sekä ripauksen verran sinistä trikoota. Kokonaisuus on tyylimme mukaisesti hillityn hallittu sekamelska.

Otsikon vihreä ällötys kumpusi suoraa kerhotilojen jääkaapista, jossa näin loma-aikaan ei pitäisi kenenkään säilytellä mitään. Alleviivaus sanalla pitäisi sen kaikissa merkityksissä. Toisin kuitenkin on, sillä käväistessämme viime viikolla ihan pikaisesti kerhotiloissa, törmäsimme kaikkea muuta kuin innosta puhkuviin jääkaapinsiivoojiin, joilla oli esitellä varsinaisia vuosikertahomeita.

Kerhossa on siis jääkaappi, jonne voimme laittaa päivittäiset eväämme. Oletusarvoisesti kaappi on tyhjä aina aamuisin ja iltapäivisin kerhon päätyttyä. Ehei, osalla kerholaisista on tapana jättää muutama voileipä tai varajugurtti hyllylle,  koska jos seuraavalla kerralla unohtaa ottaa eväät, voi napata jääkaapista sinne edellisellä kerralla jätetyn muovirasian ja syödä sen sisällön.

Syksyn mittaan erilaisia rasioita oli jääkaappiin kertynyt melkoinen kasa. Sinnikkäät ja työlleen omistautuneet siistijät olivat avanneet ihan jokaisen purkin ja kutakuinkin kävelyttäneet niiden sisällön biojätepusseihin.  Parhaista paloista oli otettu oikein valokuvakin, kuten vaikka siitä leipäpalasta, josta kosketettaessa oli pölähtänyt harmaanvihreä itiöpilvi, joka peitti kolmasosan tiskioöydästä. Myös epämääräinen pinaattipiirakaksi epäilty limaisennuljakas klöntti oli arvioitu kuvauksen arvoiseksi jo siksikin, että sen alkuperäinen olomuoto oli jäänyt salaisuudeksi.

Jääkaapista löytyi myös todellisia aarteita, kuten jugurttipurkki, jonka kannen mukaisesti sen sisältö olisi parasta ennen 14.2.2012. Nähtävästi joku kerholainen ajatteli syödä sen vasta siinä vaiheessa, kun se ei enää ole ihan parasta tai vaihtoehtoisesti hapanmaitovalmisteen täyttäessä kokonaisen vuoden. Purkki on nyt todettu yli-ikäiseksi ja poistettu kylmäsäilytyksestä, sillä siistijät olivat sitä mieltä, että jos ruokaa ei ole yli puolessa vuodessa syöty, saa se luvan lähteä kiertoon käymättä ihmisen elimistössä.

Toinen aarre oli tiukasti suljettu muovipussi, jonka sisältö vaikutti niin epäilyttävältä, että siihen ei kukaan suostunut tutustumaan tarkemmin. Vahva epäilys oli, että joku säilytti surviaisentoukkia ruokien keskellä. Vaihtoehtoisesti kyseessä saattoi myös olla itsekseen turvonnut kinkkusuikaleannos, joka joskus kuvitteli päätyvänsä pizzaan, mutta muuttuisin madoiksi.

Joka tapauksessa esitämme nyt syvän paheksuntamme kaikkia niitä kohtaan, joilla on tapana täyttää kerhon jääkaappi omilla eväillään, ja unohtaa ne sitten perimmäiseen nurkkaan ikään kuin sen hävittäminen ei enää olisi omistajansa vastuulla. Mietimme tykönämme, miltä heidän omat kylmäsäilytystilansa näyttävät eli onko siellä kinkku vuodelta 2011 ja mahdollisesti kolme palaa kurkkua viime kesäkuulta ynnä tietysti maitotölkki, jonka sisältö on jo itsekseen vaeltanut pois paikalta jättäen ruskeanvihreän tönkön pastan lillumaan harmaanvalkoisessa liemessä. 

Toki esitämme myös kauniin kiitoksemme niille kanssakansalaisille, jotka itseään säästelemättä suorittivat siistimistyön, joka ei oikeastaan kuulunut heille lainkaan. On hienoa, että joidenkin arkeologinen innostus yltää jääkaapin muinaismuistoihin asti.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

26.12. Purjo on muuttanut pois kotoa!

lumiukkopaketti

Paitsi että oikeasti ei ole muuttanut, Itella vain suuressa viisaudessaan on päättänyt kääntää kaikki Purjolle tulevat postit uuteen osoitteeseen eikä asialle kuulemma voi yhtään mitään. 

Tämä harmillinen episodi alkoi siitä, kun yksi perheenjäsen muutti muualle ja teki kaikki asiaankuuluvat viralliset kommervenkit. Postin palveluissa tästä riehaannuttiin niin, että päätettiin samalla vaihtaa Purjonkin vakituinen asuinpaikka, vaikka häntä ei ole erikseen missään mainittu eikä hän ole mihinkään lähtenyt. Ensimmäisen väärään paikkaan välitetyn kirjeen kanssa kuvittelimme, että kyseessä on erehdys, mutta aika pian huomasimme, että asia oli Itellassa vakaasti harkittu eikä mitään korjausliikkeitä enää voinut tehdä. 

Kaikki Purjon posti on jonkun salaperäisen syyn takia päätetty viedä uuteen osoitteeseen, mutta yllättäen vain osa sinne asti päätyy. Esimerkiksi Aku Ankat saa joku toinen eikä Itella ole vastuussa siitä, mihin luukkuihin ne livautetaan, koska tilaaja ei ole ilmoittanut uutta osoitettaan lehden kustantajalle. Turhaan olemme inttäneet Itellan asiakaspalvelulle, että Purjo ei ole muuttanut minnekään. Ehei, he tietävät paremmin, joten ohjeeksi on annettu, että tekisimme osoitteenmuutosilmoituksen pois siitä osoitteesta, jossa Purjo ei ole koskaan edes asunut. Sen jälkeen Purjolla on häivähtävä mahdollisuus saada niin korttinsa kuin lehtensäkin kotiin asti eikä jonnekin satojen kilometrien päähän. Toinen vaihtoehto on ilmoittaa lehden jakeluun uusi osoite (siis se, jossa ei asu) ja käydä vaikka kerran kuukaudessa noutamassa sieltä lehtensä. 

Niin että jos joku on lähettänyt Purjolle joulukortteja tai peräti laskuja, niin valitettavasti meillä ei ole aavistustakaan siitä, missä ne ovat ja saapuvatko ne milloinkaan minnekään. Itella pysyy jämäkkänä ja jyrkkänä eli siellä ei ole tehty mitään virhettä, vaikka heiltä ei mistään osoitteenmuutoslomaketta löydykään. On nukkekansalaisen oma asia todistaa, että ei ole epähuomiossa unissaan täytellyt virallisia lomakkeita ja lähetellyt niitä hyvin salaisina eteenpäin. Ja jos ne saapumattomat postinsa haluaa saada, täytyy kyetä todistamaan, milloin ja mistä ne on kuka lähettänyt. Se taas on aika hankalaa, koska ei tiedä, keneltä olisi kirjeitä, paketteja ja muuta mukavaa Itellan toimittamana osannut odotella. 

Täytyy sanoa, että ihmeellinen on Itella! Verkkosivujensa mukaan sen tärkeä perustehtävä on tarjota ensiluokkaisia postipalveluita kaikille koko maassa. Harmi, että ensiluokkaisuus on sama kuin tilattujen lehtien katoaminen ja lähestysten sinnikkään itsepäinen vieminen aivan muualle kuin vastaanottajan osoitteeseen.

Joulukassi ei onneksi tullut postin matkassa, koska silloin se olisi luultavasti jossain lajittelukeskuksessa piilossa eikä kukaan koskaan milloinkaan vaivautuisi tuomaa sitä perille. Saimme aattona monta hienoa pakettia ja paljon suklaata, mutta mahdumme silti edelleen mainioihin tonttupukuihimme, joiden paras puoli on sulosointuinen kilinä jokaisella askeleella. Näissä voi esittää myös vaikka sotatanssin kaikkia maailman kadotettuja kirjeitä muistellen.

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

23.12. Kimaltavaa joulua toivottaa TrioP

Trio

Ai että mikä trio: no tietysti Pirjo, Purjo ja piano.

Toivotamme joulua jo tänään, koska meillä ei ole aavistustakaan siitä, ehdimmekö huomenna yhtään mitään. Lahjat ovat pakkaamatta, tontut näkemättä ja kalenterista ainakin kolme luukkua avaamatta. Olemme myöhässä aikataulusta ja se on kokonaan maailmalopun syytä, sillä odotimme sitä niin innolla, että unohdimme jouluvalmistelut.

Tänään me teimme jotain sellaista, mitä emme periaatteesta koskaan halua tehdä eli kävimme kaupassa sunnuntaina. Olimme paikalla hyvissä ajoin viisi minuttia ennen avaamisaikaa, ja ehdimme jo ajatella, että saamme tehdä ostokset kaikessa rauhassa. Tasan kello 12.00 huomasimme, että olimme erittäin väärässä. Kauppaan ryntäsi massoittain väkeä kaikista ovista, ja ilmassa oli hetken verran suorastaan suuren urheilujuhlan tai vähintäänkin avajaisten tuntua.

Koska olemme äärettömän kokemattomia sunnuntaishoppailijoita, etenimme tarkan etukäteen valitun suunnitelman mukaisesti. Valitettavasti kanssaostelijat toimivat täysin toisin. Menetimme monta kertaa hermomme konkreettisesti läheisriippuvaisiin keski-ikäisiin pariskuntiin, joiden piti molempien roikkua ostoskärryissä ja viedä käytävillä enemmän tilaa kuin hyväkäytöksisen kuusilapsisen perheen. Uskokaa nyt, että se puoliso ei katoa minnekään, jos kiinnitätte sen selkään lapun, jossa on nimi, osoite ja teidän puhelinnumeronne sekä kerrotte, että eksyttyään hänen tulee hakeutua infoon, jossa ystävälliset tädit kyllä kuuluttavat koko talolle, että Marko 45 v odottaa vaimoa neuvonnassa. Lisäksi puolison voi opettaa ihan yksin lykkimään niitä ostoskärryjä rauhallisesti perässänne ilman, että koko ajan itse sivusta ohjailette oikeaan suuntaan.

Kassoilla ei ollut lainkaan jonoja, joten selvisimme koko ostosrupeamastamme vajaassa puolessa tunnissa. Sinä aikana kaupan parkkipaikka oli täyttynyt autoista ja autoilijoista, joilla korkeimpana tavoitteena oli saada pysäköintitila oven vierestä. Siksi poispääsy parkkikerroksesta oli hyvin vaikeaa, sillä oikealta ja vasemmalta eteen pyyhkäisi ajopelejä, joilla kaikilla oli kiire jonnekin, mutta kenelläkään ei mitään muuta näkyvää suuntaa kuin eteenpäin. Varmuudeksi väistimme kaikkia, sillä joulumielellä olisi harmillista menettää vaikka takapuskuri.

Niin että kaikista koettelemuksista selvittyäemme me olemme nyt oikein jouluisia ja auvoisia ja pikkiriikkisen armollisellakin tuulella. Laitoimme parasta päälle eli satiinia ja paljetteja, jotta hohtaisimme kilpaa kynttilöiden kanssa, ja toivotamme siis rauhallista ja erityisesti lahjakasta joulua ihan kaikille ja erityisesti itsellemme.

perjantai 21. joulukuuta 2012

21.12. Pirjo ja Purjo luovat suhteita alamaailmaan

unelmatakit

Tänään me olemme tehneet epätavallisia asioita eli lahjoneet varsinaisia alamaailman edustajia tarkoituksenamme puhdas hyöty!

Joskus kerhopäivinä meidän automme on parkkihallissa maan alla. Siellä se on turvallisesti saanut sulatella lumensa, ja meistä on ollut mukavaa kerhopäivän päätteeksi päästä ajelemaan autolla heti eikä vasta sitten, kun se on kaivettu hangesta esiin. Sisätiloissa ei tarvitse pelätä, että epähuomiossa luo lumet jonkun toisen omistaman auton ympäriltä ja päältä, vaikka kieltämättä meillä on joskus hankaluuksia muistaa, mihin omamme olemme jättäneet.

Erittäin tärkeässä osassa tätä autonsäilytysprosessia ovat paikalliset paikoitustalotoimenhaltijat, jotka keräävät tahmatörkytassujen ympäriinsä viskomat roskat, pesevät autohallin likaisen lattian ja joskus myös sotketut seinät, myyvät kuukausilippuja ja auttavat aina silloin, kun joudumme pulaan vaikka jonkun ulkomaalaisen ilkiön kiilattua meidän automme umpikujaan laittomalla pysäköinnillään. He saattavat suhtautua meihin hieman huvittuneesti, mutta ymmärtävät nauraa tyhmyydellemme vasta sitten, kun olemme etääntyneet kuulomatkan ulkopuolelle. Sitä kutsutaan huomaavaiseksi asiakaspalveluksi, ja sellaista saa nykyisin aivan liian harvoin.

Me olemme panneet merkille, että tällaiset tärkeät ihmiset kannattaa pitää tyytyväisinä, sillä silloin saattaa saada sitä tuikitärkeää apua hieman nopeammin kuin polkemalla jalkaa ja syytämällä solvauksia. Siksi me tänään veimme valvontakoppiin monitorien ääressä ahertaville valvojille suklaarasian joulumuistamisena. Muut kantavat lahjoja päiväkotiin, opettajille ja vaikka  postinkantajille, mutta me suoritimme pikaisen laskutoimituksen ja tulimme siihen tulokseen, että ehdottomasti paras hyötysuhde lahjonnalla on silloin, kun joulumuistaa aidosti jokapäiväiseen elämäänsä vaikuttavia huomaamattomia henkilöitä, joille kukaan muu ei älyä viedä mitään. Vuoden ainoan paketin antajan muistaa paremmin kuin yhden sadasta.

Ojensimme siis parkkiluolan lasikopissa pakertaville nuorehkoille miehille tarkasti valitun laktoosittomia nameja sisältävän suklaarasian hyvän joulun toivotuksin, ja saimme vastineeksi äärettömän hölmistyneen, mutta aidosti ilahtuneen kiitoksen. Vaikka emme antaneet joululahjaamme puhtaasti hyväsydämisyyttämme, niin koimme kuitenkin sellaisen hetkellisen auvoisen pikkuruisen jouluilon, jota normaalisti tunnemme avatessamme itse pakettivuoremme suurimpia laatikoita.

Muuten päivä meni shoppaillessa. Pukeuduimme mahdollisimman suloisiksi, sillä kuka pystyisi ruuhkassa ruhjomaan tällaisiin ylisöpöihin fleecetakkeihin pukeutuneita sulottaria. Purjon takissa on violettia satiininauhaa ja pikkuruiset ruusuperhoskoristeet nappien tilalla, PIrjolla puolestaan kimaltavaa paljettinauhaa ja satiinirusetit somistamassa edustaa. Olimme todennäköisesti paikasta toiseen päättömästi ryntäilevän jouluostosväen parhaiten pukeutuneet nuket.

tiistai 18. joulukuuta 2012

18.12. Tiskiharjan salattu elämä

popohaalarit

Meillä on kerhossa tapana, että eväshetken jälkeen jokainen tiskaa käyttämänsä astiat eli vähintäänkin huuhtelee mehupullonsa sekä lajittelee mahdolliset roskat kuten banaaninkuoret biojätteeseen ja paperiset ruokaliinan energiajätteeseen. Koska tuo lajitteleminen on äärettömän hankalaa, on meillä ihan kuvalliset ohjeet siitä, mihin mikäkin roska kuuluu. Silti aina joskus syntyy ongelmia vaikka siitä, että onko jugurttipurkin kansi mitä jätettä ja mihin ihmeeseen laitetaan se läpimärkä käsipyyhepaperi, jolla pyyhkäistiin pöydältä kaatunut maito.

Tämä puoli ruokailusta on siis äärettömän hyvin hoidettu, mutta isompana ongelmana esiintyy nykyisin hyvin itsepäinen tiskiharja, joka löytyy tämän tästä milloin mistäkin. Kerholaisissa kun on kaksi koulukuntaa, joihin kumpaankaan me emme kuulu. Ensimmäisten mukana tiskiharjan paikka on tiskialtaassa, jossa se iloisena odottaa käyttäjäänsä. Toisten mukaan tiskiharjan pitäisi olla pöydällä tiskialtaan vieressä, josta sen sujuvasti löytää aina tarvittaessa. Koska kumpikaan koulukunta ei suostu antamaan periksi, siirtyy tiskiharja paikasta toiseen aina sen mukaan, kuka sitä on viimeksi käyttänyt.

Asiasta on käyty lukuisia tunnerikkaita keskusteluja, joiden pohjalta voisi väittää, että jotkut asiat nyt vain ovat elämää suurempia. Meidän  kerhossamme se on tämä tiskiharja, jonka paikasta kumpikaan osapuoli ei suostu tinkimään piiruakaan. Ei edes silloin, kun toiset väittävät märän harjan sotkevan tiskipöydän pintaa siten, ettei siihen voi enää mitään muuta laskea ja toiset puolestaan valittavat, että se tiskialtaassa purjehtiva tiskiharja on itsessään ärsyttävän märkä. 

Vikaa on etsitty keittiön suunnittelijasta, joka oli sitä mieltä, että kerhossa ei tarvita suurinta suomalaiskeksintöä eli astiankuivauskaappia, jonka alaritilään harjan saisi kätevästi heilumaan. Vikaa on etsitty myös tiskipöydästä, jossa ei ole mitään järkevää paikkaa harjalle. Upotetun altaan ansiosta tiskipöytälevyssä ei ole mitään vedenvirtausta estäviä reunoja, joten turha vedelläkotraus kostautuu yleensä pienimuotoisena vedenpaisumuksena. 

Meillä olisi kätevä, mutta valitettavasti mahdoton ratkaisu. Tiskialtaan yläpuolelle kaakeliin voisi kiinnittää imukuppikoukun, johon harjan saisi valuttamaan ylimääräisiä vesiään suoraa altaaseen. Valitettavasti tämä vaihtoehto ei käy, koska sellainen imukuppisysteemi saattaa olla vaarallinen: koskaanhan ei tiedä, milloin joku meistä saa päähänsä nielaista sen! Siis omin somin pienin sormin irrottaa seinästä, tunkee suuhunsa ja aiheuttaa yleistä pakokauhua ynnä hämminkiä. Näin meille kerrottiin. Sitä me vain emme ymmärrä, että eivätkö muka kerhotädit huomaa, kun joku meistä kipuaa tiskialtaaseen ja ryhtyy moiseen toimeen, pikkuruisina kun emme edes tuolilla seisten yllä seinään asti.

Vaatteina meillä on öttiäishaalareita, joiden värit eivät soinnu toisiinsa, mutta näiden tarkoitus onkin olla lämpimiä.

lauantai 15. joulukuuta 2012

15.12. Tarvitsemme elämänhallintakoulutusta!

hiippis

Elämänhallintakoulutuksessa opetetaan tavallisesti, että aamulla on tapana herätä, syödä aamupalaa, pestä hampaat ja sijata vuode. Töihin tai kouluun on syytä mennä ajallaan eikä keskellä päivää sovi lähteä päiväunille, jos asiasta ei ole erikseen sovittu tai jos ei satu olemaan kotona. Elämänhallintaa on sekin, että osaa käydä kaupassa, ymmärtää maksaa laskunsa ja oivaltaa, että menojen ei sovi olla suurempia kuin tulojen.

Näiden perinteisten perusasioiden lisäksi voitaisiin jossain järjestää elämänhallintakursseja edistyneemmille eläjille, koska olemme havainneet omissa arkipäiväisissä taidoissamme vakavia puutteita. Siltä varalta, että joku juuri nyt harkitsee tällaisen koulutuksen järjestämistä, avaudumme hieman niistä vajavuuksista, joihin olemme huoleksemme törmänneet.

Aivan ensimmäiseksi voisi olla piuhakurssi. Sen aikana kerrottaisiin kansatajuisesti ja selkeästi, mitä johtoja ja erityisesti millaisia johtojen päitä missäkin tarvitaan. Erityisen tärkeää olisi käydä käytännössä läpi tavallisimpia ongelmatilanteita kuten miten saadaan tietokoneesta kuva välitettyä vanhaan televisioon tai mitä pitää viritellä, että kamerasta saa videon siirrettyä kännykkään ja siitä edelleen ties minne. Lisäksi voitaisiin mahdollisimman havainnollisesti kertoa, miten tulee toimia, jos läppärissä on vain yksi USB-portti, johon pitäisi yhdistää ainakin kolme eri laitetta samaan aikaan. Me olimme luultavasti sairaina juuri silloin, kun oma elämämme järjesti näihin asioihin koulutusta. 

Toinen tärkeä ja aivan liian vähälle huomiolle jäänyt asia ovat lamput. Vanhojen helppojen hehkulamppujen tilalle on tullut iso liuta ties mitä ledejä ja halogeeneja, joiden käytöstä ei tavallinen kansalainen saati nukke ota millään selvää. Me tiedämme, että tuon tuosta on vaikka kirjaston aulassa ystävällisiä ihmisiä asiasta neuvoja antamassa, mutta me emme ole toistaiseksi löytäneet kirjastosta ainuttakaan lamppua lainattavaksi, joten emme ole katsoneet asiaksemme lähestyä neuvontahenkilöitä. Tarvitsemme siis mahdollisimman kattavan ja samalla yksinkertaisen selonteon siitä, miten valita lamppu silloin, kun aina ennen käytössä on ollut 40 W matta hehkulamppu, jonka valossa on luettu iltasatu. Meitä ei kiinnosta se, montako lumenia tai jotain niissä on, vaan ainoastaan se, että lamppu ei pamauta sulaketta hajalle, mutta valaisee lukemiseen tarvittavalla määrällä.

Kolmas nykyaikaiseen elämänhallintaan liittyvä asia ovat erilaiset salasanat ja käyttäjätunnukset. Tarvitsisimme kipeästi apua siihen, miten ne kaikki voi muistaa (samojahan ei missään nimessä saa kahdessa eri palvelussa olla) ja toisaalta miten ne voi turvallisesti säilyttää jossain kaikkien ulottumattomissa, mutta nopeasti tarvittaessa saatavissa. Voimme avautua sen verran, että suosikkikäyttäjätunnuksemme on Pirjo6-0Purjo, ja tavallisin salasanamme on avaa1ovi. Jos teillä ei ole omia, voitte lainata näitä.

Odotellessamme uusia koulutuksia olemme pukeutuneet lämpimästi, sillä ulkona on pikkuruinen talvimyrsky. Purjolla on pöllökuvioiseen fleecehaalariin yhdistetty lentäjälakki, ja Pirjolla on porokuvioisesta fleecestä ommellun haalarinsa pikanttina lisänä hiippahattu. Näissä tarkenee kohtalaisesti täällä sisätiloissa.
 

torstai 13. joulukuuta 2012

13.12. Pirjo ja Purjo miettivät joululahjoja

punaista

Pohdintamme rajoittuu tällä kertaa ns. eettisiin joululahjoihin eli erilaisiin lahjan saajalle aineettomiin lahjoihin, jotka sitten jossain muussa maassa konkretisoituvat vuohena, kasvimaana tai vaikka viitenä sikana. Joulupukille olemme ilmoittaneet, että lahjavuori ja runsas materia on meille sen verran tärkeitä, että sikalahjakortteja tänne ei kannata kanniskella. Olemme itsekkäitä ja tiedämme sen, joten omaan napaan tuijottamiseen kohdistuvat moitteenne valuvat kuin vesi hanhen selästä.

Jos joskus tuollaisen vuohen tai vastaavan menisimme hankkimaan, niin edellyttäisimme, että kyseiseen vuoheen asennetaan joko mikrosiru tai ainakin se rengastettaisiin. Lisäksi vuohen koodi kerrottaisiin meille, jotta voisimme erityisen nettisivuston välityksellä seurata sen liikkeitä vaikkapa kymmenen metrin tarkkuudella. Jos vuohi tuntuisi pysähtyvän epäilyttävän pitkäksi ajaksi paikalleen, voisimme päätellä, että se päätyi paistiksi sen sijaan, että olisi tarjonnut muita anteja kuten lisää pikkuvuohia omistajalleen. 

Toinen vaihtoehto olisi, että kyseisestä lahjavuohesta lähetettäisiin kerran viikossa kuva lahjoittajalle. Filunkipelin estämiseksi vuoheen tatuoitaisiin numerokoodi ja sen korviin laitettaisiin EU:n eläintenvalvonnasta tutut keltaiset lätkät. Näin lahjoittaja voisi olla varma, että juuri hänen kustantamansa elikkohan se siinä on. Uutisista olemme nähneet, että kamerakännykät ovat levittäytyneet laajoille alueille Aasiaan ja Afrikkaan, joten kuvan lähettäminen ei olisi ongelma. Tärkeintä olisi, että saisimme luotettavaa ajantasaista tietoa siitä, että lahjoituksemme on päätynyt juuri sinne, minne sen luvattiinkin menevän eikä esimerkiksi vallan vääriin taskuihin. Onko kukaan koskaan saanut tietää, minkä nimen kyläläiset ovat lahjavuohelle antaneet, kysymmepä vaan! (emmekä odota vastausta)

Toki me tiedämme, että eettisen lahjan tärkein osa on se kaunis ajatus, joka antajalla on hänen valitessaan serkkupojalle 1000-palaisen palapelin ja kauko-ohjattavan auton sijaan kaukaisen kylän asukkaille hankittavan kanalauman. Me päätimme tänä vuonna ajatella niitä kauniita ajatuksia oikein tuntitolkulla, jos se kerran on se olennaisin juttu. Olemme varmoja, että ne ilahduttavat ihan ilman rahalahjoitustakin.

Vaatepuolella suosimme kierrätystä eli liivihameemme on tehty Marimekon puuvillasta. Joku on joskus tehnyt pyöreitä pöytäliinoja ja lahjoittanut sitten loppurippuset meille. Puserot ovat punaista trikoota. Tällaisissa asuissa on oikein mukava ajatella joulumielisesti pientä vuohilaumaa.
 

tiistai 11. joulukuuta 2012

11.12. Nakertamista edeltää rakentaminen

kakkutalo

Tänään pysyttelemme poissa kuvasta ja esittelemme sen sijaan piparkakkutalon, jonka hyvin kekseliäästi kuvasimme kerralla kahtena eli peilin kautta. Talo on aika lailla mallia mummonmökki, ja jos oikein tarkasti katsoo, voi kuvitella jonkun keijukaisentapaisen kurkkivan yläkerran ikkunasta. Erityisesti toivoisimme huomattavan pikkuruiset hopeanväriset helmet kuistin ja etuseinän ikkunanlaudoissa. Turha siis väittää, että meistä ei olisi pienipiperteiseen näperrykseen.

Hyvä on, tunnustamme. Emme me tätä itse tehneet, mutta osallistuimme kyllä aktiivisesti sekä tarvikkeiden hankintaan että taikinan syömiseen. Ja tiedoksi kaikille niille, jotka harkitsevat saapumista ikkunamme taakse ihastelemaan piparkakkutaloa: tämä on jo pohjia myöten syöty! Elätämme vahvaa toivetta, että saisimme tänä vuonna vielä toisenkin rakennelman, edes sellaisen vähän sortuneen, sokerikuorutuksella peitetyn aitan. 

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

9.11. Katse jalkoihin - angrya vai mitä!

angry

Kyllä, saatte olla vapaasti kateellisia. Meillä on todennäköisesti Suomen ainoat aika lailla angry birdit popot. Kuvissa ne eivät pääse oikeuksiinsa, vaan näyttävät ehkä enemmän ankoilta, mutta tosielämässä ne ovat aika ihanat.

Kangas on fleeceä, silminä on napit ja kulmakarvat on ommeltu koneen tiheimmällä laakaompeleella. Ompelijamme oli aika lailla täpinöissään keksittyään kerran yltiöpitkäpiimäisessä palaverissa, että juuri tällaisia olemme vailla, ja että näihin voi kuluttaa kuukausia säästeltyjä kangaslaatikon pienimpiä palasia. Lisäksi huopatossusemme ovat lämpimät, kätevät ja suorastaan hauskat eli herättävät keskustelua kaikkialla, missä olemme nämä jalassa käyskennelleet. Jos näette jossain samanlaiset niin tiedätte, että ne on matkittu meiltä ja senkin varmaan aika pian äkkäätte, että nämä on matkittu pehmoleluista. Jos et osaa olla innovatiivinen, ole edes fiksu ja muunna olemassaolevaa sen verran, että voit väittää keksineesi edes osan siitä itse.

angry2

angry3

perjantai 7. joulukuuta 2012

7.12. Juhlien jälkimainingeissa

kultajuhla

Me olemme vielä hieman eilisen itsenäisyyspäivän tunnelmissa. Tuijotimme tiukasti television ehdottomasti kummallisinta suosittua kättelyohjelmaa reilusti yli kahden tunnin ajan ja moitimme estoitta melkein kaikki mekot joko tyylittömiksi, huonosti kuositelluiksi tai muuten vain omituisiksi. Vain Lisa Sounion nalleleninki sai meidän varauksettoman suosiomme: miten näppärää kiinnittää uninalle tarroirra kiinni helmoihin. Siitä sen saa kätevästi irrotettua, jos kesken juhlien väsymys yllättää ja haluaa käpertyä jonnekin sohvannurkkaan nukkumaan.

Jos ja kun meidät joskus kutsutaan presidentin itsenäisyyspäivävastaanotolle, niin todennäköisesti pukeutuisimme suunnilleen siten kuin tämän päivän kuvassa. Purjo valitsisi ehdottomasti aivan liian paljon kimallusta ja ylipitkän helman, jonka päälle muut vieraat voisivat tämän tästä talloa. Hileitä ja paletteja ei voi koskaan olla liikaa, eikä pitsiäkään. Sen sijaan emme ymmärrä, miksi yhdeksi juhlien parhaaksi puvuksi mainittiin erityisesti miesten vanhoista nahkatakeista liimaamalla aikaansaatu luomus. Mieltämme painaa tiedottomuus siitä, miksi naisten takkeja ei kelpuutettu uusiomateriaaliksi, ja mitä ihmettä ne takittomat miehet nyt laittavat ulos mennessään päälleen.

Leveä helma on ehdottoman tärkeä, sillä emme halua tepastella punaisella matolla miniaskelein ylikapeassa mekossa peläten joka hetki horjahtamista. Siksi Pirjolla on asussaan kaksikerroksinen alaosa, jonka sisäkerroksen alareunaan on ommeltu turkoosista satiinista laskoskaitale. Sen ansiosta melkein metrinen (ympärysmitta, ei halkaisija) helma laskeutuu mahdollisimman laajaksi kaareksi. Hulmuava kangaspaljous keinahtelisi aika somasti vaikka letkajenkan tai perinteisten kansantanhujen tahdissa. 

Meillä on asuissamme ihan oikeat hihat, joiden ansiosta kukaan ei voi tietää, onko käsivarsissamme alleja eli ylimääräistä höllyvää painolastia. Aika monelle eilisten linnanjuhlien vieraalle hihat olisivat voineet olla paikallaan. Muutamalle olisimme ojentaneet myös kaulaliinan, sen verran avonaisissa asuissa siellä tepsuteltiin. Tyylitaitureina tiedämme, että ompelimon kuvassa noin 180 cm mittaisen ja 40 kilon painoisen mallin päällä oleva asu muuttuu aika lailla, kun se kaavoitetaan 160 cm mittaiselle ja 80 kilon painoiselle. Mutta niinhän sitä sanotaan, että ahneesti suklaata mussuttavasta suusta kärsii koko kroppa, joten omapa on vika, jos ei ole yhtä kukkakeppimäisen kepeä kuin me. 

Joku vieras kehui käyttäneensä samaa pukua useana vuonna peräkkäin. Tosin se on joka vuosi purettu osasiinsa, värjätty ja kasattu uudestaan kokoon, joten käytännössä se on ommeltu uudestaan vuosi toisensa perään. Helma on monin eri värein siten osallistunut useisiin juhliin, mutta yläosa on tuunattu, joten emme ole ihan varmoja, voidaanko puhua samasta puvusta. Avarasti katsottuna Pirjollakin on tässä kuvassa vanhojentanssileninki, koska tuosta turkoosista kankaasta on joskus sellainenkin tehty.

Odotamme kiihkeästi kutsua ensi vuoden juhliin, jotka pidetään jossain muussa kuin remontoitavassa presidentinlinnassa eli vaikka stadionilla tai jollain isolla areenalla. Koska Suomen suosituimmaksi kättelytilaisuudessa on viime vuonna nähty Angry Bird ja tänä vuonna nalle, niin eikö jo ensi vuonna olisi kahden tyyliblogia pitävän nuken vuoro?

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

5.12. Nallen hellässä huomassa

nalle

Me olemme koko päivän valmistautuneet huomiseen itsenäisyyspäiväjuhlaan ja etenkin paraatiin. Toivomme koko sydämestämme, että pakkanen pysyisi inhimillisenä, ja ohimarssiin komennettu tekstiviestimiehemme selviäisi päivästä jäätymättä. Miettikää itse - yli viisi tuntia turhautunutta seisoskelua tuulisella kentällä ja lopulta koppuraksi jäätyneillä jaloilla marssiyritystä jossain pesäpallostadionilla.

Käsittääksemme on hyvin itsenäisyyspäivällistä ja ylevää marssia lippujen perässä pitkin Kouvolan kaupunkia, ja varmasti siitä syntyy oikein ikimuistoisia kokemuksia, mutta ikävä kyllä olemme sitä mieltä, että ilman niitäkin voi elää hyvän ja täyden elämän. Meistä lippu on parhaimmillaan hulmuamassa vapaana salossa, ei sankassa lumisateessa joukkojen edessä kuljetettuna. Tosin ajattelumme on kohtuullisen rajoittunutta ja painottuu pitkälle oman vaivannäön minimoimiseen. Siksi tunnemme syvää sääliä kaikkia niitä kohtaan, jotka joutuvat juhlimaan Suomen suurinta juhlapäivää kuolioon vetäyvin varpain ja paleltuvin kasvoin. Jos meiltä olisi kysytty, paraatissa ei olisi jalankulkijoita lainkaan, vaan pelkästään kaikenlaista lystiä raskasta kalustoa mönkijöistä panssarivaunuihin.

Meidän on varsin hyvä istuskella tässä nallen sylissä Mikki Hiiri -kuvioisissa trikooasuissamme. Nämä käyvät vaikka pyjamista, jos meitä sattuu nukuttamaan. Näissä muuten erottuisimme erinomaisen hyvin vihreisiin talvimaastoasuihin pukeutuneista asevelvollisista, jos nyt sattuisimme paraatiin mukaan eksymään.

maanantai 3. joulukuuta 2012

3.12. Toppahaalarit

toppa

Talvi tuli ja sen myötä toppahaalarit. Jostain syystä Purjo onnistuu näyttämään pulskalta asussa kuin asussa, ja etenkin tässä hän on kuin pieni Michelin-ukko. Taito se on varmaan sekin, että kasvaa kuvissa leveyssuunnassa.

Haalareissa malli on samanlainen, mutta Purjolle on lisätty somisteeksi satiininauhaa ja ommeltu merkki. Pirjo sai lisäksi lentäjälakin suojaamaan viimalta. Sukat ovat muinainen lahja Iivalta (mitäköhän hänelle kuuluu nykyisin?) ja tumputkin meillä olisi, mutta ne unohtuivat taas jonnekin hattuhyllylle kuvauksen ajaksi. 

Talvimyrsky Antti ei ulottunut meille asti, joten pihan puut ovat paikallaan. Lunta on sen verran, että kevytrakenteinen voi laskea mäkeä, mutta isomman ihmisen häntäluu olisi koetuksella. Nyt pitää vain jännittää, että pysyvätkö nämä lumet vai vieläkö tänä vuonna joudumme katsomaan haravoimattomia lehtiä odottamassa maatumistaan.

lauantai 1. joulukuuta 2012

1.12. Mitä kannattaa ottaa mukaan armeijaan

ekat tontut

Tunnustakaa pois, yllätyitte otsikosta. Odotitte jotain kivaa joulukuusta ja tontuista ja lahjoista ja kaikesta semmoisesta, mutta mepä olemme taas kerran muistaneet tehtävämme kansansivistyksen karulla kentällä. Jos siis googlasit "mitä mukaan inttiin" ja päädyit tänne, niin olet oikeassa paikassa. Ikioma tekstiviestimiehemme on hyvin asiallisesti kertonut meille, mitä kannattaa ottaa mukaansa, kun on aika lähteä puolustusvoimien muonavahvuuteen tai kuten meidän tapauksessamme, tonttuarmeijaan.

Lista ei ole tärkeysjärjestyksessä eikä se edes ole kattava, mutta ainakin se antaa vahvasti suuntaa. Tietolähteemme on sitä mieltä, että hänenkin ensivaiheensa armeijan vihreissä olisivat olleet helpompia, jos joku olisi etukäteen kertonut elämää helpottavista asioista. Siksi me listasimme ne nyt tähän, jotta seuraavilla armeijaanastumiserillä olisi astetta helpompaa


Etukäteen tulevissa ohjeissa neuvotaan ottamaan omat hygieniavälineet. Niillä tarkoitetaan partakonetta, hammastahnaa ja -harjaa, ihonhoitoon käytettäviä aineita ja mitä nyt kukakin haluaa mukanaan kantaa. Hiuksiin ei hurjasti tarvitse panostaa, mutta huulirasvaa suosittelemme lämpimästi samoin kuin kunnon suihkusaippuaa. Tuoksulla ei niin väliä.

Seuraavalta listalta löytyvistä tavaroista sen sijaan ei ole mitään mainintaa ja osassa kaikkein nipottavimpia varuskuntia ne saattavat olla kiikunkaakun sallittuja (etenkin pakkipusseista on olemassa kaikenlaisia mielipiteitä, mutta jos niitä ei kuuntele, niin ei tiedä tekevänsä väärin...)

1. Sukkia. Mustia. Armeijan sukat ovat keinokuitua, ja ne hiovat hienojakoisen hiekkapaperin lailla jalat hiljalleen joko suunnattomille rakoille tai veriseksi muhennokseksi. Siksi mukaan kannattaa pakata kunnollisia retki- tai vaellussukkia. Ne eivät saa näkyä (armeijassa ovat hurjan tarkkoja siitä, että kukaan ei ole sen muodikkaampi kuin toinen), mutta omansa saa kätevästi piilotettua sinne virallisten sukkien alle.

2. Paljon sekä tavallista että rakkolaastaria. Näitä tarvitaan siinä vaiheessa, kun armeijan jalkineet ovat kaikista sukkavarotoimenpiteistä huolimatta onnistuneet aikaansaamaan tuhojaan. Jalkojaan voi toki mennä näyttämään myös sairastuvalle, mutta siellä on nähty kunnon kuolioitakin, joten edes vesimelonin kokoiset vesirakkulat eivät herätä sympatiaa. Oma ensiapu paras ensiapu. Ja usein ainoa.

3. Pakkipusseja. Armeijassa osa ruokailusta hoidetaan ulkona, vaikka ihan vieressä olisi ruokala. Pakkipussi on tosiasiassa 3 litran pakastepussi, joka laitetaan ruokailuastian eli pakin sisäpuolen suojaksi, jolloin maasto-olosuhteissa hankala tiskaaminen on helpompi suorittaa. Pusseja saa ostaa sotkusta (se on se armeijan kahvilantapainen), mutta fiksu ottaa oman pakastepussirullansa mukaan jo kotoa.

4. Otsalamppu. Tästä on iloa siinä vaiheessa, kun täytyy ulkona pimeässä edetä paikasta toiseen kanniskellen molemmin käsin kaikenlaisia esineitä, joita ei armeija-ajan jälkeen tule koskaan näkemään. 

5. Käsineet. Armeijasta saa laadultaan sukkia vastaavia kädensuojia, joten kannattaa ihan oikeasti ottaa kotoa mukaansa vähintään tuulenpitävät hanskat. Parhaat pitävät sekä tuulta että vettä, mutta ovat kuitenkin niin ohuet, että ne kädessä voi viritellä ansoja tai mitä siellä armeijassa nyt sitten tekeekin. Loppupelissä käsineiden laadun ratkaisee aselaji, sillä tykkimies tekee vähän erilaisia asioita kuin esikunnassa aikaansa viettävä, mutta esimerkiksi moottorikelkkailijoiden käyttämät hanskat voivat pelastaa monta päivää ja etenkin vartiossa seisoskeltua yötä.

6. Kädenlämmittimiä. Näillä me tarkoitamme niitä retkeilijöille ja pilkkijöille suunnattuja kemikaalipusseja, joita pitää helistellä tai rutistella, ja sitten ne tungetaan hanskojen sisään lämmittämään käsiä jopa kuudeksi tunniksi. Ehdottoman hyviä hankintoja!

7. Maastokeikoilla (joita ei ole ihan aluksi) monella on mukana ruokaa eli vähintäänkin nuudeleita ja tonnikalaa. Talon puolesta tarjottava pussiruoka ei ihan vastaa vanhaa sanontaa "armeija marssii vatsallaan". Tomaattikeitto ei kaikilla lisää taistelutahtoa, joten tölkkilihapullat voivat pelastaa kokonaisen päivän. Ja suklaa, lakritsi tai pähkinät. Kannattaa silti muistaa, että jokainen joutuu itse kantamaan sekä pakolliset varusteet että omat muonansa, joten mitään kovin painavaa ei mukaan kannata ottaa.

8. Minigrip-pusseja tai vastaavia. Ne ovat ainoa tapa pitää repussa vaikka sukat kuivina, jos maastossa ollaan neljä päivää putkeen ja koko ajan sataa. Kännykkä kannattaa myös pussittaa! Oikeastaan ihan kaiken sellaisen, minkä ei halua olevan alttiina kosteudelle, voi ujuttaa muovipusseihin oli sitten kyse sanaristikkolehdestä tai otsalampun varaparistoista.

9. Rannekello. Kännykkä täytyy pitää piilossa, eli sitä ei vilkuilla kesken manööverien vaikka mikä olisi. Rannekellosta sen sijaan voi koska tahansa tarkistaa ajankulun.  

Lisäys vuonna 2016: Vuodet ovat kuluneet ja kehitys kehittynyt. Nyt mukaan kannattaa muistaa ottaa myös varavirtalähde.

Armeija antaa periaatteessa ihan kaikki tarvittavat varusteet alushousuista alkaen ja huolehtii niiden pesusta. Vinkkinä viikoksi: T-paidat ja alusvaatteet voi pestä myös kotona lomalla käydessään, jos ei pääse oikeaan aikaan varusteita vaihtamaan. Virallisesti moinen lienee kiellettyä, mutta käytännössä aika lailla maan tapa. Puhdas paita on aina puhdas paita, olipa se pesty teollisuuskoneessa tai kotona. Jos kannat pyykit kotiin, varmista, että muistat ottaa ihan jokaisen sukan mukaan palatessasi kasarmille. Päällystö pitää armeijassa joskus omaa kivaa tarkistamalla, että jokaisella varusmiehellä on kaapissaan tismalleen ne tavarat, joiden siellä pitääkin olla. Yksi puuttuvat paita voi aiheuttaa uskomattomia tunteenpurkauksia.


PS. Tulitikut saa talon puolesta, mutta jos haluat hifistellä, osta omat "takuuvarmasti syttyvät retkitikut".  Niillä voit saada ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa. Ja lämpöisen kamiinan.

torstai 29. marraskuuta 2012

29.11. Miksi feministeille kelpaa vain törkyturpatyttö?

mopokin

Tänään olemme äärimmäisten kysymysten äärellä. Luimme epäonneksemme Rosa Meriläisen blogin (HS 29.11.2012), jossa hän toteaa, että hyvin kasvatettu tyttö ei tottele ja toisaalta toivoo, että mahdollisimman moni nuori naisenalku kapinoisi perhejuhlissa äänekkäästi ja siten osoittaisi, että ei kielloista lannistu. Hyvä käytös ja muiden huomioonottaminen eivät taida olla kovin korkeassa kurssissa siinä yhteisössä, jossa Meriläinen haluaisi meidän elävän. 

Feministien mukaan naisilla tulee olla samat oikeudet ja mahdollisuudet  kuin miehillä. He myös vetoavat sukupuolten tasa-arvoon, mutta oman sukupuolensa sisällä he eivät tasa-arvoa hyväksy. Kiltti, hyväkäytöksinen ja muidenkin tunteita ajatteleva tyttö (tai kaiketi myös poika) ei ole kovinkaan toivottu vaihtoehto ainakaan Meriläisen blogin perusteella. Mihin siis unohtui se tasa-arvo ja tytön oikeus valita vaikka korkokengät ja prinsessamekko, jos siltä tuntuu? Miksi perinteisesti poikamaisina pidetyt teot ovat jotenkin enemmän tasa-arvoisia kuin tyttömäiset jutut?

Tuossa blogikirjoituksessa toistui jälleen kerran muissa vastaavissa kolumneissa totena esitetty mielipide siitä, että rauhallinen, aikuisia kuunteleva ja heidän esimerkkinsä mukaan toimiva lapsi olisi arka ja nujerrettu. Vastaavasti meluisa, likainen ja räkäinen lapsi on yhteiskunnalle suoranainen lahja, sillä terävät kyynärpäät ja reipas etuilu ovat ne ominaisuudet, joita feministit arvostavat. Niiden avulla saa sen, mitä kiltit tytöt eivät koskaan saavuta eli ainakin muutaman mustelman ja negatiivista huomiota. Tottelevaisuutta pidetään halveksittavana asiana, vaikka se saattaa olla yksi evoluution keino pitää ihmiskunta elossa. Uskokaa tai älkää: tottelemattomille lapsille tapahtuu useammin kurjia juttuja kuin niille, jotka malttavat mielensä eivätkä suinpäin ryntäile autojen alle.

Kiltteys tulkitaan turhan usein puutteeksi sen sijaan että havaittaisiin, että fiksu lapsi osaa sopeuttaa käytöksensä tilanteen mukaan. Yllättävän usein siitä myös palkitaan. Siinä missä Meriläisen ihannoima lapsi kirkuu hääkirkossa kuin pesärosvouksen uhriksi joutunut lokki, tyytyy älykkäämpi lajitoverinsa istumaan rauhallisesti penkissä rusinoita napostellen. Vaikka feministiäiti kehuukin muiden juhlan pilaavaa lastaan vahvaluonteiseksi ja pelottomaksi, löytää hääväki ainakin yhden erittäin hyvän syyn vastaisuudessa puolustaa lapsettomia häitä.

Ai että miksikö koko asia meitä rassaa? Ehkä siksi, että mielestämme tytöille pitää tasa-arvon nimissä hyväksyä myös rimpsut ja röyhelöt sen sijaan, että aina ihailtaisiin poikamaisia tekoja. Samoin pojille pitää antaa lupa istua kaikessa rauhassa paikallaan eikä aina olettaa, että heidän elämäänsä kuuluu riehuminen ja meteli. Ehkä se sukupuoli ei sittenkään ole niin vahvasti maailmaa määrittävä asia kuin feministit haluavat nähdä vaan ihminen koostuisi jostain muustakin paljon tärkeämmästä.

Me päätimme osoittaa olevamme suorastaan hurjia ja nappasimme kuvaan mukaan mopokypärän. Tämä tosin näyttää joltain Star Wars -hahmolta enemmän kuin päänsuojalta. Asumme ovat vähän kuin vastapainoksi hempeilevää trikoota. Purjolla on vaaleanpunaisia kukkia ja Pirjolla oranssilla pohjalla mustia tähtiä. 

tiistai 27. marraskuuta 2012

27.11. Väliaikakatsaus

lilapinkki

Helsinki on taas koettu ja erityisesti sen metro. Suosittelemme sitä ehdottomasti kaikille, jotka haluavat jännitystä elämäänsä. Metro ei itsessään ole sen kummallisempi kuin muovipenkkinen juna, mutta liukuportaat maan alle ovat joka kerta yhtä vavahduttavat. Oikeastaan ei tunnu lainkaan turvalliselta vajota syvälle maan alle vain siksi, että päätyisi metrolaiturille odottelemaan kulkupeliä. Järjen mukaan niin kaukana maan pinnasta ei yksinkertaista ole turvallista oleskella paitsi jos sattuu olemaan fossiili tai epätavallisen ahkera kastemato.

Siellä me kuitenkin taas kävimme leikkimässä köyhän nuken Linnanmäkeä eli ajelemassa metrolla edestakaisin ja kokeilemalla kaikkia mahdollisia liukuportaita. Hisseihin ei kannata yrittää, sillä osa helsinkiläisistä käyttää niitä käymälöinään. Säälimme syvästi siivoojia, joiden pitää ihmisjätökset hissin lattialta kerätä. Ehkä liian suuri ihmistiheys aiheuttaa osassa paikalllisia asukkaita yllättäviä ulostusreaktioita tai halun merkitä reviirinsä kakkimalla, sillä mitään muutakaan selitystä moiselle me emme keksi. 

Muista tekemisistämme kerromme myöhemmin, sillä nyt meillä on muodikkaasti joulukiire. Kaikilla pääkaupunkilaisillakin on sellainen, sillä he pyrähtelivät sinne tänne päättömän hermostuneesti kuin säikyt varpuset. Jotta erottuisimme tontuista, laitoimme päälle pinkkiä ja lilaa. Purjon vakosamettihousuissa saattaa olla myös hieman sinistä.
 

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

25.11. Pinkkiä päälle ja kaamosta karkuun

Pinkki�

Meillä ei ole tänään mitään asiaa. Tuohtumuksemme nimemme (tai kaiketi juridisesti samankaltaisen nimen) käyttöönotosta ihan muuhun tarkoitukseen kuin esittelemään nukenvaatteita 43 cm mittaisille aiheuttaa meille edelleenkin puuskahduksia. 

Pahaa mieltämme pienentääksemme olemme tutkailleet, mikä kaikki muu juuri nyt painaa ihmisten oloa. Havaitsimme, että lelukuvastot ovat taas herättäneet ankaraa keskustelua eikä suinkaan niiden sisältämien värikkäiden ja hyvälaatuisten kuvien vuoksi vaan siksi, että ne saattavat aiheuttaa joissakin selaajissaan mielipahaa ja orastavaa kulutushysteriaa. Siksi ne pitäisi pakata huomiotaherättämättömiin kirjekuoriin, jotta lapset eivät saisi luetteloja käsiinsä ja rastittaisi innoissaan jokaista lelua toiveekseen. Näin vanhemmat saisivat huoleti ostaa lapsilleen lahjoiksi kerrastoja, sukkia ja kaulahuiveja, koska nämä eivät muunlaisista lahjoista osaisi edes unelmoida. Tai niinhän jotkut luulevat, sillä osa lapsista osaa puhua ja jopa keskustella ikätovereittensa kanssa. Tällaiset agitaattorit ovat juuri niitä, jotka levittävät lasten keskuudessa tietoa siitä, mikä on tämän joulun hittilahja. Pitäisikö  lelutietoiset lapset siirtää kuukauden ajaksi eristyksiin muusta maailmasta, jotta he eivät jatkaisi tiedotustoimintaansa?

Ruotsissa lelukuvastoissa on kaikenlaisia omituisia asioita kuten poikia leikisti silittämässä vaatteita. Suomessa moista menoa on ihmetelty vähän samaan tapaan kuin sitä Ikean muslimimaihin jakamaa kuvastoa, jossa ei ole lainkaan naisia. Jostain syystä suomalaiset aikuiset uskovat, että pojat eivät leiki kotia tai jos leikkivät, niin he ottavat siinä koiran roolin. Ruokaa laittava, vaatteita silittävä tai nukkea nukuttava poika on vähän... omituinen (?) ainakin joidenkin aikuisten mielestä, sillä ei kai niitä naapurimaan lelukuvastoja muuten olisi esille otettu. Meidän mielestämme kyseessä on pelkästään ihmettelijöiden suppeakatseisuus eikä mikään muu. 

Me päätimme olla oikein avarakatseisia ja lähteä Helsinkiin asti ihmettelemään, millaista on niiden toisten Pirjon ja Purjon "tuottama taide". Saattaa olla, että perille päästyämme keskitymme jouluostoksiin, mutta periaatteessa lähdemme taidematkalle. Tosin emme näissä asuissa, joissa voisi tulla aika kylmä. Pirjolla on pinkkiä koko rahalla eli trikoinen pallopaita ja intianpuuvillainen hame. Purjon asuna on jostain kasmirkuvioisesta jätepalasta heikkona hetkenä ommeltu tunika ja housut. Kokonaisuuden ankeutta on pyritty pehmentämään pinkillä satiinirusetilla, mutta lopputulos tuo mieleen huonosti pakatun lahjan. Jos kuva olisi parempi, niin näkisitte, että kankaassa on pieniä hopeanvärisiä hippusia tuomassa juhlavuutta.

perjantai 23. marraskuuta 2012

23.11. Pirjo ja Purjo - The One and Only

The lamppu

Otsikossa on hieman ulkomaankieltä. Niille, jotka eivät kaikenlaisia hupsujuttuja mongertele, voimme kertoa, että suomeksi se tarkoittaa "yksi ja ainoa". Meitä on tosin kaksi, mutta tekstillä on enemmänkin symbolinen merkitys.

Havaitsimme nimittäin, että meidän nimemme on plagioitu eli kopioitu eli otettu ihan muuhun käyttöön kuin kertomaan meistä ja nukenvaatekaapmme sisällöstä. Tuohduttavaa. Emmehän me tosin ole patentoineet nimiämme tai rekisteröineet niitä vain omaan käyttöömme (kukapa olisi), mutta siitä huolimatta tismalleen samalla nimellä löytyvä sivusto sai meidät nostamaan vasenta kulmakarvaamme kummastuneina. Että ei sitten mitään muuta nimeä keksitty, vaan piti käydä meiltä noutamassa.

Se toinen Pirjo & Purjo on "nuori,  taiteen ja designin parissa työskentelevä porukka, joka tekee ja tuottaa taidetta ja designia yksittäisistä teoksista näyttelyihin, kaupunkitempauksiin sekä laajoihin yhteiskunnallisiin hankkeisiin." Tuo on suora lainaus sivultaan, sillä emme tuon epäsuoremmin sitä osanneet sanoa. Tosin emme täysin ymmärtäneet, mistä on kyse esim. kaupunkitempauksissa, eroavatko ne ratkaisevasti maaseututempauksista tai kylätempauksista eli ovatko ne jotenkin enemmän designia, jos niiden lähellä on asfalttia. Tarvitseeko taide ympärilleen kaupungin? Mielestämme ihan vähän rajoittunut katsantokanta, mutta mahtuuhan tähän maailmaan niin paljon muutakin kummallista.

Joka tapauksessa he ovat yhtä kaukana meistä kuin Picasso Heljä Sundströmistä, mitenkään siis arvottamatta esimerkkihenkilöitä ja heidän töitään. Siis aidosti hyvin kaukana, sillä meillä ei ole mitään hinkua tehdä ja tuottaa taidetta tai designia vaan pelkästään esitellä äärettömän laajaa vaatekaappiamme ja vielä laajempia ajatuksiamme, joita toki voisi taiteeksi kutsua niitäkin. Meitä ei todellakaan saisi edes pienellä rahalla (isolla voisi yrittää) mukaan laajoihin yhteiskunnallisiin hankkeisiin, paitsi ehkä palkatuksi koordinaattoriksi, joka laatisi niitä väliraportteja ja rahoitushakemuksia ja istuisi ohjausryhmässä juomassa kahvia kampaviinerin kera. Missään nimessä emme haluaisi sotkea käsiämme maalilla tai luoda valoinstallaatioita vain kertoaksemme, että väri vapauttaa tai viivan ankara sävy kertoo patoutuneista tunteista. Rohkenemme kertoa, että meillä on parempaakin tekemistä.

Toivottavasti ihailijakuntamme ovat niin erilaisia, ettei mitään ahdistunutta sotkeutumista toisen Pirjon ja Purjon sivuille pääse tapahtumaan. Joka tapauksessa me olimme julkisesti olemassa ensin, jo lähes kolme vuotta ja reilusti yli tuhat esiteltyä asua sitten. Ettäs tiedätte.

Tänään meillä on kuvassa mukana ikivanha lamppu, jonka tarkoituksena on tuoda valoa niille, jotka kaipaavat valaistusta. Kuten esimerkiksi kaikki ne, jotka eivät tienneet originaalin eli alkuperäisen Pirjon ja Purjon majailevan tässä blogissa. Meillä on melkein samanlaiset trikoomekot, mutta hoksaavainen henkilö löytää niistä kyllä pienen eron. Ja pankaa merkille: ei ainuttakaan näennäistaiteellista tietoisesti tarkasti sijoitettua maalitahraa!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

21.11. Pirjo ja Purjo miettivät kosintaa

siniset mekot

Meitä ei ole kosittu eikä meillä ole aikeita kosia ketään. Tähän kirjoitukseen meitä kirvoitti netistä löytämämme uutinen, jonka mukaan suomalaisessa elokuvateatterissa on kosittu ihan merentakaiseen malliin eli ennen varsinaista elokuvaa esitetty video, johon oli otettu mallia youtuben muinaisesta hitistä. Siinä mies herää kaiketi kotonaan, pukeutuu, ottaa matkaansa sormuksen, ajaa omakotialueen halki elokuvateatteriin, jättää autonsa sakkopaikalle teatterin eteen ja kipittää halki aulan kosimaan tyttöystäväänsä. Juuri kun siinä yleisön edessä valkokankaalla aukeaa ovi, aukeaa se tosielämässäkin ja yltiöromanttinen (tai matkiva) sulhanen saapuu paikalle lausuakseen kuolemattomat sana "Tuletko vaimokseni?". Ja kamerakännykät välkkyvät, yleisö taputtaa ja kaikki olisi lähes täydellistä, ellei morsio erehtyisi sanomaan, että minähän olen jo sinun vaimosi. Jos on yhteinen koti, yhteistä taivalta takana  muutamakin vuosi ja vauva tulossa, niin kosinta lienee lähempänä muodollisuutta kuin maailmojakaatava rakkaudenosoitus. 

Oli miten oli, me kehittelimme ideaa hiema laajemmaksi. Missä kaikissa tapauksissa vastaava videoesitys voisi olla toimiva? Esimerkiksi YT-neuvottelujen päätteeksi voitaisiin kutsua firman väki katsomaan uusinta James Bondia ja siinä alkumainosten jälkeen esittää filminpätkä, jossa rennot remonttimiehet vaihtavat tutulla konttorilla työhuoneiden nimikilpiä ja lukkoja uusiin. Hetkeksi voitaisiin zoomata työpöydän henkilökohtaisiin esineisiin, vaatekaappiin siististi sijoitettuihin varakenkiin ja ikkunasta näkyvään maisemaan. Sitten kuvaan tulisi henkilöstöpäällikkö tai muu esimies, joka katsoisi kameraan iloisesti hymyillen ja kertoisi, että "Juhani, Eira ja Sylvi, nouskaa ylös ja ottakaa kaksi askelta eteenpäin. Turhaan odotitte eläkepäivien koittavan muutaman vuoden kuluttua, sillä olitte heikoin lenkki ja saatte nyt kenkää." Raikuvien aplodien kaikuessa kolme irtisanottua saisivat poistua työpaikalle noutamaan entisistä työhuoneistaan jo käytävälle nostetut henkilökohtaiset tavaransa.

Toinen käyttökelpoinen tapa olisi erosta ilmoittaminen. Puolison voisi usuttaa kavereiden kanssa katsomaan kauhufilmiä, jota ennen pyörähtäisikin käyntiin synkkäsävyinen lyhytelokuva. Siinä muuttoauto kurvaisi tutun talon pihaan, tavarat pakattaisiin ja kannettaisiin pois. Omakotitalossa voisi napata matkaansa myös nuorimmat omenapuut ja parhaat perennat sekä leikkimökin, jos se sattui olemaan sellaista pienempää mallia. Esitys päättyisi siihen, miten puoliso lasten kanssa seisoisi vakavana tyhjässä olohuoneessa ainoana valolähteenään tietokone, jonka ruudulla näkyisi pariskunnan yhteisen pankkitilin saldo. "Kiitos yhteisistä vuosista", sanoisi puoliso kameralle ja samalla zoomattaisiin läppärin näytölle, jossa hetki sitten ihan kelpoinen tilin loppusumma oli yhdellä enterinpainalluksella vaihtunut pyöreäksi nollaksi. 

Emmekä voi olla ajattelematta firman pikkujoulua, jossa ennen pääruokaa voisi esittää videon, jossa inha omistaja polttaisi kirjanpidon roviolla (voikohan nettikirjanpitoa polttaa, emme tiedä, mutta kai ne kuitit ainakin saa palamaan?), poistuisi toimistosta ja ajaisi lentokentälle. Siellä hän kulkisi aina lähtöselvityksen ja turvatarkastuksen kautta lähes portille asti, jossa kääntyisi ja toivottaisi hämmentyneelle henkilökunnalleen "Hyvää joulua ja iloista konkurssia". Tämän jälkeen kamera tallentaisi lentolipun määränpään eli jonkun sellaisen paikan, josta talousrikoksiin syyllistyneitä ei palauteta Suomeen.

Samaa systeemiä voisi toki levittää muihinkin taidemuotoihin kuten vaikka teatteriin. Olisi varmasti ikimuistoista mennä puolisonsa kanssa katsomaan jotain näytelmää, jossa jossain sopivassa kohdassa pääosan esittäjä kertoisi, että "Armaani, meille tulee vauva" ja vastanäyttelijä vastaisi "Ihanaa, aivan kuten Siiri ja Kalle Korhoselle rivillä 7 paikoilla 82 ja 83". Tämän jälkeen esitys jatkuisi alkuperäisin vuorosanoin, mutta Kalle ei todennäköisesti tajuaisi siitä yhtään mitään.

Olemme täydellisen ihastuneita tähän ideaan, joten laitoimme vähän paremmat mekot päälle. Purjolla on vuorisilkkimekko, jonka edusta on erittäin paljettisesta kankaasta (se on varmasti maksanut aikoinaan yli 100 euroa metri, mutta me saimmekin siitä vain leikkuutähteet käyttöömme, joten olkaa huoleti, konkurssi ei uhkaa). Pirjo puolestaan yhdisteli varsin luovasti erilaisia juhlavahkoja kankaita, joista syntyi lopulta pienesti röyhelöinen kokonaisuus satiininauhasomisteineen.

 

maanantai 19. marraskuuta 2012

19.11. Kummallista asiaa kirjastosta

kirjasto

Me pidämme kirjoista. Voisimme lukea niitä tuntitolkulla tai vaihtoehtoisesti katsoa kuvia. Valitettavasti kirjahyllymme tila on rajallinen, joten meistä on tulltu erittäin ahkeria kirjastonkäyttäjiä. Pitkiltä kunnallisilta hyllyrivistöiltä olemme viikottain kantaneet kotiin kilokaupalla luettavaa ja siten osoittaneet omalta osaltamme innostunutta kulttuurinkaipuuta.

Kirjastojen nykykäytäntönä ovat alennus- ja tyhjennysmyynnit, jolloin tilanpuutteen vuoksi myydään kirjoja, joita kukaan ei ole aikoihin lukenut tai sitten sellaisia kirjoja, joita ei muuten vain katsota tarpeellisiksi säilyttää, kun uutta kertakäyttökirjallisuutta on saatavilla runsain mitoin. Niinpä hyllyistä saavat väistyä erilaiset maailmankirjallisuuden klassikot siinä kuin nuhjuiseksi kulunut salapoliisiromaanikin, jos ne jonkun matemaattisen mittariston mukaan ovat loppuunluettuja.

Enää ei siis voi olla varma, että kirjaston hyllystä löytyy se maailman ihanin käännös Monte Criston kreivistä vuodelta kirves ja kivi. Ehei, hyllyssä saattaa olla mikä tahansa surkeampi väännös samasta teoksesta, mutta se paras on mahdollisesti myyty muutamalla eurolla pois vain siitä syystä, että sitä ei ole luettu riittävästi. Tilalle on ostettu noin neljätoista kappaletta jotain esikoiskirjailijan novellikokoelmaa, joka kiinnostaa tasan kaksi kuukautta ja häipyy sitten unholaan, jos ei kirjailija ymmärrä avautua naistenlehtien palstoilla elämästään ja siten lisää kirjansa hengissäoloaikaa. 

Varma ei voi enää olla edes siitä, että joku mukava kirja viime vuosituhannelta löytyy vuodesta toiseen omalta paikaltaan siististi aakkostetulta hyllyltä. Jos huonosti käy, joutuu se lempiteoskin myyntiin. Turha on enää ajatella, että omaa opusta ei kannata ostaa, koska melkein kirjan kuin kirjan voi etsiä kirjastosta. Kaukana ovat tuollaiset ajat tai edes se, että kirja oli rauhallisena varastossa odottamassa lukijaansa. Kun ei ole tilaa niin ei ole tilaa ja liiat myydään pois, joten kirjaston alennusmyynnissä kannattaa katsoa valikoima tarkasti ja täydentää sitten omaa kirjahyllyään juuri niillä kirjoilla, jotka olivat joulumyynnissä vuonna 1981 ja joita ei enää saa mistään. 

Ne kirjat, jotka eivät mahdu kirjaston hyllyyn tai joita kukaan ei suostu ostamaan, revitään palasiksi ja toimitetaan energiajätteeksi. Tämä raastaa kirjallista sydäntämme ankarasti. Toisaaltaon helpotus ajatella, että sinne lämpöroviolle päätyvät sellaiset menestysteokset kuten "Tuunaa sisustuselementtejä vanhoista villasukista" tai "Itä-Saksan maakellarirakennustaiteen helmiä", joita ei koskaan olisi edes pitänyt painaa. Samalla valitettavasti miettii, että lieskat päätyvät ahnaasti tuhoamaan myös kokonaisia tietosanakirjasarjoja, joista voisi oppia vaikka sellaisen tärkeän asian, että napakettu on toiselta nimeltään naali.

Meillä ovat arvot kohdallaan ja Arvo Ylpön muistelmat napakasti hyllyssä. Siksi saatamme tässä esitellä suorastaan satumaisia mekkojamme. Purjon asuun on aplikoitu sininen elefantti, joka varmasti löytyy jostain satukirjasta. Pirjolla on liivihameellinen Hello Kittyjä ja somasti sointuva vaaleanpunainen pusero.

lauantai 17. marraskuuta 2012

17.11. Aina ei ymmärrä: vuorossa neulegraffitit

kaksiuikkaria

Me olemme aika usein hämmennyksen tainnuttamia. Tällä kertaa kummastuksemme osuu neulegraffiteihin eli wikipedian mukaan "julkiselle paikalle kiinnitettyihin neulottuihin koristeisiin", joita voi nähdä vaikka lyhtypylväiden ympärillä tai porraskaiteissa. Viimeksi havaitsimme sellaisen patalapun näköisen virkkauksen puiston lehmukseen viritettynä. Miksi ihmeessä niitä täytyy olla? Jos puilta kysyisi, ei niitä palella eikä niillä mitenkään erityisesti ole tarvetta joutua villalankasuhrujen uhreiksi.

Puolustajat hehkuttavat sitä, miten neulegraffitit ovat kauniita, luovia ja inspiroivia, ne pehmentävät ja piristävät ympäristöä, joka muuten olisi kova ja tylsä. Kauhea tunnustaa, mutta me voisimme ihan varmasti elää hyvää ja täyttä elämää ilman, että polkupyörätelineessä on isoäidinneliöistä koottu suojus tai bussipysäkillä ketjusilmukoista virkattu nauha huojumassa tuulessa.

Jos on liikaa aikaa, liikaa lankaa ja ihan hillitön himo inspiroitua, niin miksi ei tekisi vaikka sukkia sukattomille? Yhtä lailla kodittomien alkoholistimiesten elämä kohentuisi uusista sukista kuin siitä, että heidän varaamansa puistonpenkin jalat on koristeltu kimallelangasta virkatuilla suojuoksilla. Tai jos haluaa onnistua mahdottomassa, ryhtyy keräämään kaduilta parittomia lapasia ja tekee niille parit ja palauttaa sitten löytöpaikalle. Kyllä ne joku siitä matkaansa ottaa toisin kuin sen pudonneen parittoman.

Haluamme siis sanoa, että vain liian korkean elintason maassa on varaa tuhlata lankoja johonkin sellaiseen, josta ei ole sitten niin mitään hyötyä ja jonka kauneusarvotkin ovat katsojan silmissä. Voihan sitä taiteeksi kutsua vaikka parkkiruutuun kaatunutta viiliä, jos kukaan ei tajua sanoa, että höpöhöpön. Eikä se, että moni tekee neulegraffiteja, merkitse sitä, että ne olisivat jotenkin ihailtavia ja tavoiteltavia. Eikä edes se, että on olemassa neulegraffitienbongaussivustoja, tee niistä nautittavaa taidetta. Netistä löytyy sellaisiakin sivustoja, joissa kuvataan wc-pyttyyn syntyneitä tuotoksia, mutta meille on ihan turha vakuutella niiden taidearvoja tai yhteiskunnallista merkitystä. Joku vain huijaa hyväuskoisia ja katsoo, minkä kaiken saa mahtumaan taiteen määritelmän sisään.

Joten jos on pakko väsätä jotain, niin niiden surkeiden neulegraffitivirkkausten sijaan voi tehdä sukkia, lapasia, patalappuja ja vaikka vauvanpeittoja ja lahjoittaa ne tarvitseville. Ihan yhtä paljon ne ilahduttavat käyttäjiään kuin ovenkahvaan kieputetut villalankaraidat.

Korostaaksemme yleisen mielipiteen ja omamme vastakkainasettelua kuvautimme itsemme kylpyhuoneessa. Asuina ovat uimapuvut, joista ei värejä puutu.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

14.11. Kiirettä on pitänyt

vihre��

Nyt meillä on niin paljon tekemistä, että tuskin ennätämme sanan tai kaksi tänne kirjoittamaan. Viime päivinä on ollut kaikenlaista lähestyvään jouluun liittyvää asiainhoitoa, joten tänne tarinoiminen on jäänyt turhan vähälle.

Vaatepuolella olemme ajankohtaisia eli jo melkein jouluisia, sävy on vaihteeksi vihreä. Purjolla on Marimekon puuvillasta ommeltu liivihame ja sen alla Hello Kitty -kuvioinen trikoopaita. Liivihameen taskuun on aplikoitu samainen kissaneito. Pirjolla on jostain ikivanhasta viskoosista tehty mekko, joka ei osaa päättää, ollako retro vai pelkästään rytky.

Sen verran voimme tekemisistämme kertoa, että kangaskauppa Wexlerissa on trikooalennusmyynti, joten käväisimme hankkimassa sieltä oikein ison kassillisen kuviollisia kankaita. Kuvankin laitoimme, jotta ymmärtäisitte olla kateellisia. Näistä saa aika monta pyjamaa, pipoa ja kaulahuivia. Tuo omenakuvioinen muuten on nyt loppu, turha mennä sitä etsimään, sillä nappasimme sitä viimeisen palan. Ymmärtänette siis, että meillä menee nyt muutama päivä tai viikko tärkeissä suunnittelutehtävissä luodessamme joulukuun vaatemallistoa. Emme siis ennätä ottamaan kantaa Talvivaaran myrkkyvuotoihin tai tulevaan perunapulaan, vaan palaamme niihin myöhemmin.

Wexler tarjouskankaat

lauantai 10. marraskuuta 2012

10.11. Mahdollisuus on muutos

renkaat

Me olemme kyllästyneet muutospuheeseen eli siihen löpinään, jonka mukaan muutos on aina tarpeellinen, se vie asioita eteenpäin ja mahdollistaa kaiken hyvän ja ihanan. Muutosvastarinta puolestaan on vain sitä, että on jumittunut johonkin vanhoihin ja toimiviin tapoihin ja pelkää kehittyä. 

Ja höpsis sanomme me tähän: ihmiset saisivat töissä paljon enemmän aikaan, jos eivät joutuisi koko ajan istumaan muutosvalmennuksissa miettimässä sitä, miten tekisivät työnsä entistä hankalammin vain siksi, että jollain on ollut työaikana tylsää, ja hän on päättänyt keksiä uuden organisaatiokaavion. Sitä on sitten käsitelty johtokunnissa ja palavereissa ja alunperin pelkkä tylsyydenestokeino onkin yllättäen ikään kuin muuttunut lihaksi eli vaikka mikään ei ole vialla (tai ehkä juuri siksi), sotketaan kaikki asiat muutoksen tarpeellisuuteen vedoten. Näin voidaan tehdä, koska kukaan ei oikein tiedä, mistä koko ajatus sai alkunsa eikä kehtaa sitä kyseenalaistaa, koska se voisi tarkoittaa työpaikan menettämistä.

Erityisesti inhoamme konsulttien levittämää sanontaa, jonka mukaan muutos on aina mahdollisuus, johon meidän tulee sen enempiä järkevästi miettimättä tarttua. Me olemme erittäin päinvastaista mieltä eli vielä varmemmin mahdollisuus on pelkkä muutos, ja jos meiltä kysyy, ei se ole koskaan pelkästään hyvä asia. 

Me esimerkiksi toimimme tuossa kuvassa juuri niin kuin kaikki muutosinnovaattorit ehdottelevat eli katsomme vaihteeksi asioita uudesta näkökulmasta. Meille tämä näkökulma on ns. yläviisto, eli olemme tekemässä uhkarohkeita trapetsitemppuja ihan ilman sitä trapetsia näillä renkailla, jotka on kiinnitetty lähestulkoon kattoon. Vaikka me miten yritämme nähdä asioita uudella tavalla, niin ainoa havaintomme on se, että täällä pyöriminen ei ole mitään tervepäisen tekemistä. Jalostamme siksi omaa ajatustamme edelleen ja päädymme siihen, että muutos on pelkkä temppu, jossa epäonnistuminen satuttaa sitä, joka putoaa korkeimmalta. Monta muutosta puolestaan on temppurata, jossa on vaikka miten monia mahdollisuuksia teloa kätensä tai jalkansa.

Asuvalintamme osui nappiin eli meidän mielestämme kunnon muutos ansaitsee seurakseen joustofroteeta. Purjon asussa on vaikka miten monta Nalle Puhia ja Pirjolla jotain muita suloisia nallehahmoja. Näissä on helppo tehdä kieppi tai kaksi tai vaikka kuperkeikkoja, jos ei pelottaisi niin hurjasti katsella maailmaa uudella tavalla.

torstai 8. marraskuuta 2012

8.11. Vaippakaruselli

vaipat

Tänään emme ole kuvassa ollenkaan, vaan esittelemme aika kattavan kestovaippakokoelmamme. Inhottaville henkilöille tiedoksi: nämä ovat kaikki käyttämättömiä.

Suosimme tätä yhtä istuvaa mallia. Tosin voi näiden vaippojen käyttäjä vaikka juostakin, sillä nämä sopivat kaikenlaiseen käyttöön. Päällyskerros on sellaista kosteuttakammoavaa PUL-kangasta, jota kytetään ihan oikeissakin vaipoissa. Meidän suosikkimme on ehdottomasti tuo apinakuvioinen tai ehkä sittenkin isot leppäkertut. Sisäpuoli voi olla collegekangasta, trikoota tai vaikka velouria, kunhan on pehmeää. Lisäksi näissä on imuksi kutsuttu froteekaistale, joka oikeiden vauvojen vaipoissa imee kosteutta, mutta meillä on lähinnä siksi, että se saa vaipan näyttämään aidommalta. Istuvuus on saatu aikaan ompelemalla kuminauhat lahkeensuuhun ja selkäpuolelle, jolloin näistä on tullut melkein kuin housut.

Olemme keränneet vaippakaruselliamme jo usean kuukauden ajan ihan vain voidaksemme esitellä sen teille, joten ihailkaa ja ihmetelkää.

tiistai 6. marraskuuta 2012

6.11. Sun pitäs kuule Kale oppia avautumaan mulle!

pallohaalarit

Otsikon tekstin tarttui tahtomattamme korvaan käydessämme kaupassa. Huomaamme kaikenlaista epäolennaista, koska meillä ei ole oikeaa elämää vaan kuljemme kerhon, kaupan ja kodin bermudankolmiossa. Siksi tarkkailemme läheisiämme turhankin uteliaina joka kerta, kun poistumme kotipihasta ihmisten ilmoille ja valitettavasti kuulemme satunnaisia lauseita, joita ei ole korviimme tarkoitettu.

Kyseinen Kale oli suunnilleen viisikymppinen tavallisenoloinen mies, joka yrmeänä lykki ostoskärryjä marketissa. Sanoja oli samanikäiseltä vaikuttava nainen, joka uteli mieheltä kuin sylilapselta, että tätäkö leikkelettä vai sittenkin tuota, näitäkö omenoita vai sittenkin vihreitä, tätäkö shampoota vai mieluummin tuota toista. Tätä siis loputtomiin. Kale vaikeni kuin muuri, korkeintaan ynähteli tai korahteli sen mukaan, mitä mieltä sattui olemaan.

Meillä on tapana kiertää kauppa aina tiettyä reittiä, ja jostain syystä kyseinen pariskunta osui samoille hyllyille tämän tästä. Kuulimme siis suurimman osan keskusteluistaan tai oikeastaan siitä vuodatuksesta, jota nainen suustaan suolsi. Jatkuvan kyselemisen lisäksi nainen alkoi vähitellen purkaa mieltään muinkin tavoin eli kertoi naapureista, sukulaisista, työpaikasta, lapsuudesta ja milloin mistäkin vaitonaiselle miehelle, joka hylly hyllyltä tympeämmän näköisenä kulki naisen perässä.

Lopulta nainen tarrasi kärryihin kiinni ja lausui meidän mielestämme kuolemattomat sanat: Sun pitäs Kale oppia avautumaan mulle!

Täytyy myöntää, että jämähdimme niille sijoillemme ja ryhdyimme hyvin perusteellisesti tutkimaan kurkkusäilykkeiden eroja. Emme voineet poistua paikalta kuulematta, mitä Kale sanoisi. Lisäksi meitä kiinnosti, miksi ihmeessä nainen halusi Kalen avautuvan hänelle nimenomaan iltapäivän ruuhkaisessa marketissa eikä esimerkiksi kotona tai lenkkipolulla.

Kale tuhahti hyvin monimerkityksellisesti. Olimme tuhahduksessa aistivinamme pienen määrän halveksuntaa, kohtalaisen ison palasen pidätettyä tyytymättömyyttä, hienoisesti ironiaa ja ylenpalttisesti alistumista. Toisaalta: jos toinen avautuu omista ja etenkin muiden asioista koko ajan, on siihen väliin hankala saada ujutettua edes pientä mielipidettä. Lopulta mies avasi sanaisen arkkunsa ja totesi hyvin tilannetietoisesti, että "jaaha". Sitten hän kääntyi ja lähti rivakasti etenemään kohti virkoitusjuomapuolta, josta uskomme hänen ryhtyneen etsimään jotain kielenkantoja kirvoittavaa. Meillä ei valitettavasti enää ollut aikaa jäädä tarkkailemaan tilannetta, vaikka nainen lähti miehen perään kiekaisten, että "meidän pitää puhua enemmän". Tarkentaisimme, että kovin paljoa enemmän ei voi puhua kuin hän, joten tuo tuskin onnistuu.

Me olemme pukeutuneet talven tulon kunniaksi (tosin talvi jäi ikävällä tavalla saapumatta) pallollisiin fleecehaalareihin, joissa meillä on mukava ja pehmoinen olo. Suosittelemme tällaisia asuja myös Kalelle. Kun vetää hupun kunnolla päähänsä, ei tarvitse turhia avautua.
 

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

4.11. Hämärän rajamailla

ruskean s�vyj�


Kuvassa näyttää valoisalta, mutta tosielämässä kaikki on harmaata tai erittäin harmaata. Ulkona tuntuu siltä, että pilvet matelevat muutaman sentin päässä kynnöspelloista ja kaikkialla on sumuista ja ankeaa. Siksi emme mene ulos, vaan pysyttelemme sisällä.

Olemme touhunneet kaikenlaista lystiä kuten asetelleet hiirivieraille loukkuja, lajitelleet nappeja ja leiponeet joulupipareita. Kyllä, tässä vaiheessa vuotta täytyy etsiä muotit ja sokerikoristeet valmiiksi, jotta voi kokeilla, vieläkö vanha uuni osaa paistaa tonttuja ja tähtiä. Olisi nimittäin hyvin surullista, jos siinä joulun alla havaitsisi, että uunilla ei ole enää mitään muistikuvaa siitä, miten joulupipareita valmistetaan.

Halusimme varmistaa uunin toimivuuden, koska muut kodinkoneet ovat viime viikolla käyttäytyneet epäasiallisesti. Jääkaappipakastin keksi, että sen ei tarvitse pysytellä kylmänä. Koska kyseisellä aparaatilla tuntuu olevan kaksisuuntainen mielialahäiriö, hurahteli sen moottori käyntiin silloin tällöin täysin satunnaisesti, joten koskaan ei voi tietää, onko jääkaapin sisälämpötila reilusti miinuksella vai sittenkin niin paljon plussalla, että maito muuttuu melkein lypsylämpimäksi.

Ohjeeksi saimme sulattaa pakastimen, koska joskus jonnekin haihdutinyksikköön kertyy jäätä, joka estää termostaattia toimimasta asiallisesti. Teimme työtä käskettyä, mutta siitä ei ollut mitään apua. Kutsuimme ihkaelävän kodinkonekorjaajan paikalle saadaksemme kuulla, että kyse voi olla vaikka ohjausjärjestelmän rappiosta. Tosin saattaa olla, että juuri tuollaisia sanoja ei käytetty, mutta noin me sen ymmärsimme. Avuksi saimme tiedon siitä, että varaosa saadaan Italiasta noin neljässä viikossa.

Jouduimme siis miettimään, hankkiako uusi ruuansäilytyskaappi vai korjatako vanha. Siinä rupatellessamme ja töniessämme hyvin hiljaista ja vaiennutta jääkaappipakastinta diagnoosin jälkeen takaisin paikalleen, sattui asentaja epähuomiossa kopauttamaan sen yläpintaa ja kas - tapahtui ihme. Laite hyrähti käyntiin. Kyseessä saattaa siis olla kosketushäiriö tai sitten ei. Joka tapauksessa lupasimme kurmuttaa, napauttaa ja muksia rikkinäistä jääkaappiamme joka kerta, kun se keskeyttää kylmettymisensä. Ehkä siitä on sen verran hyötyä, että joku irronnut juotos taas hetkeksi palaa paikalleen ja kone toimii, kuten pitää aina siihen asti, kunnes varaosa saapuu.

Olemme muuten viettäneet leppoisaa pyhäpäivää joustavissa asuissa. Pirjolla on ruskeasta velourista kaksiosainen asu, jossa paitaan on aplikoitu kissakuvio. Musta ei yleensä ole meidän värimme, mutta näin pieninä määrinä se on ihan OK. Purjolla on paidassa Nalle Puh kavereineen ja paidan kankaasta pottapipo. Housut ovat kirkaan keltaiset, koska syksyn synkkyyttä täytyy vastustaa kaikin mahdollisin keinoin.




perjantai 2. marraskuuta 2012

2.11. Veroluettelojen hurmio

hippasilla

Eilen oli taas median suuri juhlapäivä. Nettilehdet täyttyivät aamusta alkaen
erilaisista nimilistoista numerosarjoineen kertoakseen uteliaille, ketkä kaikki ovat viime vuonna maksaneet veroja sen verran, että heitä olisi syytä kadehtia antaumuksella. Verottaja siis avasi salaiset arkistonsa ja antoi uteliaiden toimittajien - ja mikä ettei tavallisten kansalaistenkin - seuloa esille hyvätuloisia veronmaksajia (alleviivaus sanalla maksaja) tai täysin tulottomia julkkiksia.

Mekin seurasimme loputtoman uteliaina, miten mielikuvitusrikkaat toimittajat keksivät toinen toistaan omituisempia ryhmiä, joiden tietoja esille tonkia. Ainakin muusikot, meteorologit, turhat julkkikset, BB-talon asukkaat, Maajussille morsian -ohjelman maajussit ja erilaiset TV-tyrkyt oli listattu ja vertailtu tarkentavien selitysten kera. Kuka oli myynyt yrityksensä, kuka tehnyt ison sopimuksen ja kuka menettänyt kaiken typerissä kaupoissa, kaikki tämä on selvitetty kansalaisten tiedonjanon sammuttamiseksi.

Listojen pääpaino oli tuloissa ja veroissa, jotka jostain kumman syystä näyttivät olevan sillä tavalla suhteessa toisiinsa, että suurista tuloista maksetaan aika usein kohtalaisen isoja veroja. Tätä eivät toimittajat näytä huomanneen, koska he hehkuttivat vain tulopuolta unohtaen sen, että  sotuloinen saattaa veroillaan tulla epähuomiossa kustantaneeksi vaikka  yhden päiväkotiryhmän todelliset hoitomaksut vuoden ajalta ja muutaman pienehkön sillan korjaamisen siinä sivussa. Eipä niitä listoja todella turhaan kateuslistoiksi nimitetä.

Me emme löydy miltään toimittajien laatimalta listalta. Osasyynä voi olla se, että emme maksa veroja. Sillä taas on suorahko yhteys siihen, että meillä ei ole tuloja toisin kuin monilla suosituilla ihmisblogisteilla. Netistä löytyi lista keskenään kilpailevien tyyliblogistien tuloista, joiden oletusarvoisesti uskottiin olevan suorassa yhteydessä blogin suosioon aivan kuin bloginpitäjä ei voisi käydä vaikka töissä ja tienata euron tai kymmenentuhatta sillä tavalla. Yksi suosittu vaatekomeronsa ja wannabe -maailmansa esittelijä kirjoittikin kirpeän vuodatuksen siitä, että blogia pitämällä ei elä, vaan pitää myös tehdä ihan oikeita töitä. Meistä se on hurjan surullista, sillä me tulemme varsin hyvin toimeen tekemättä varsinaisesti yhtään mitään.

Nytkin viihdytämme itseämme leikkimällä hippaa kukkaruukkujen luona. Asut ovat samasta kankaasta eli oranssinsävyisestä popliinista, josta Pirjo sai haalarin ja Purjo liivihameen. Paidat ovat raidallista maritrikoota. Lisäksi meillä molemmilla on lierihatut osin siksi, että ne nyt sattuvat näyttämään aika kivoilta näiden vaatteiden kanssa ja osin siksi, että että ne nyt on satuttu ompelemaan ja me niitä haluamme esitellä.