perjantai 24. elokuuta 2018

24.8. Kuiskuttelua


Meillä on todennäköisesti jotain salaista juteltavaa, koska Purjo kuiskuttelee Pirjon korvaan asioita, joita muille ei koskaan kerrota. Asut ovat hämäävästi melkein samanlaisia, mutta oikeastaan hihojen resoreissa on näkyvissä selkeä ero. Jos siis osaa katsoa.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

19.8. Tänään tämmöistä


Tänään asut ovat niin tavalliset, että Pirjokin heilauttaa kättään sen merkiksi, että tosissasiko kuvaat jotain näin tylsää. Purjon paidassa kipittävät leppäkertut ja Pirjon puseron voisi väittää enteilevän sadetta. Ainoa valopilkku ovat oikeastaan nuo keltaiset resorit, punainen tai valkoinen olisi ollut paljon todennäköisempi valinta.

perjantai 17. elokuuta 2018

17.8. Ovatkohan nämä liian laimeita?



Ensin sitä innostuu jostain heleästä väristä tai kivasta kankaasta ja haluaa siitä asun, mutta lopputulos onkin jotenkin väkinäinen, vähän kuin trikoosta olisi kuitenkin unohtunut pohjaväri pois. Jotensakin sellainen tunne meillä näiden vaatteiden kanssa on, koska mikään ei ole oikeastaan vialla, mutta jotain puuttuu. Purjon puuvillahaalarissa on ainakin kymmenen muodikasta yksisarvista ja Pirjon puserossa on jäätelöpalloja muistuttavia kuvioita. Emme suosittele kumpaakaan asua sellaiselle, joka pitää punajuuresta, mansikasta tai muista mahdollisesti massiivisia tahroja aiheuttavista syötävistä.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

15.8. Monta riviä eläimiä


Sama kangas, samat kuviot, mutta eriväriset resorit ja housut. Näin helposti saadaan liukuhihnatyönä ommellut asut ihan erilaisiksi. Pirjolle tehtiin vielä pottamallinen pipo samasta kankaasta ja kas - olemme niin 80-lukulaisia, että itseäkin hirvittää.

tiistai 14. elokuuta 2018

14.8. Oranssi


Niin varmasti kuin syksy tuo tullessaan sinapinkeltaiset ja viininpunaiset vaatteet, niin myös poltettu oranssi tai okra tunkeutuu vaatekomeroon. Koska olemme nukkeja, voimme käyttää vaatteita, joissa on epätavallisia eläimiä, tässä tapauksessa tyylitelty siililauma. Yhtään isommissa vaatekappaleessa nämä saattaisivat näyttää suorastaan pelottavilta.

lauantai 11. elokuuta 2018

11.8. Sinapinkeltaista


Kyllä, taas tänä syksynä se saapuu kauppoihin tai oikeastaan saapui jo eli sinapinkeltainen. Väri, joka ei oikeastaan sovi kenellekään, mutta jota sinnikkäästi meille halutaan myydä. Meillä sitä on paidan kuvioissa ja tunikan rimpsuhelmassa. Näin pieninä annoksina se on jotensakin siedettävää, mutta kokonaisena vaatteena - ihan oikeasti, se on pelkkä suunnittelijoiden juoni saada hankkimaan uusi vaate, joka voisi olla tummanpunainen, mutta kun se väri myytiin jo loppuun, niin tehtiin jostain varastojen kätköistä löytyneestä värivirheellisestä erästä tällaista keltaista.

Ja sinulle, joka väität, että väri on täydellinen ja ihana: hanki silmälasit tai sellainen ystävä, joka uskaltaa sanoa sinulle totuuden!

torstai 9. elokuuta 2018

9.8. Uimapukupäivä


Jos tuuli voi olla samettia, niin tänään se sitä oli. Kuumuuskaan ei tuntunut niin lannistavalta, kun paahde paineli pitkin peltoja ja teitä tuulen mukana vieden hyttyset ja paarmat mukanaan. Me etsimme kaapista uimapuvut, joissa on vaihteeksi vähän tummempi väritys. Kuvioina on iloinen kalastaja ja viekkaanoloisia kettuja.