5.11. Erään aikakauden loppu

Maanantaina päättyy yksi meille tärkeä aikakausi. Aamulla postilaatikkoon ei enää tuoda Hesaria, koska lehden jakelupäällikkö tai joku muu ikävä ihminen on päättänyt, että päiväpostin matkassa saapuva paperinen sanomalehti on saapuu sopivaan aikaan sammuttamaan tiedonjanoamme. Silti kaksi paikallista lehteä voidaan edelleen toimittaa ennen kukonlaulua perille tilaajalleen, mutta Hesaria ei ryhdytä samojen jakajien toimesta varhaisjakeluna tuomaan.

Emme siis enää aamulla ennen kerhoonlähtöä saa lukea uutisia rapisevasta paperiversiosta, vaan meitä ohjataan avaamaan nettisivut ja katsomaan sieltä, miten maailma makaa. Mutta kun se ei ole sama asia! Ruudun sininen valo ei kompensoi painomusteentuoksuista lehteä eikä ruudulta ikinä huomaa niitä hulvattomia pikku-uutisia, joita toimittajat sirottelevat sivujentäytteeksi todennäköisest itsekin huvittuneina ideoistaan.

Saamamme kirjeen mukaan "Ymmärrämme, että moni tilaaja kokee muutoksen palvelutason heikennyksenä. Pahoittelemme tilannetta ja pyrimme jatkossa tarjoamaan kaikkille asiakkaillemme parhaiten sopivan tilausvaihtoehdon." Juuri nyt ja todennäköisesti myös tulevaisuudessa se tarjottu paras vaihtoehto tulee olemaan kustantajalle halvempi tapa eli asiakkaan yhteydenotto bittiavaruuteen, joka keino tulee muutamassa vuodessa jäämään ainoaksi tavaksi saada lehti luettavakseen. Harmillista tässä on se, että jos asuisimme 5 km päässä, saisimme lehden aamulla laatikkoon, mutta juuri täällä asuessamme saamme vain pahoittelut.

Kaiken lisäksi päiväposti ei ole enää aikoihin tullut päivällä vaan enemmänkin iltapäivän puolella. Jos huonosti käy, saavumme alkuillalla kerhosta kotiin samaa matkaa postinjakajan kanssa. Hänellä on silloin mukanaan aviiseja, joiden mainokset eivät enää ole ajankohtaisia ja joiden tarjoukset ovat siirtyneet historian puolelle. Turha siis ilmoitella, että ilmaisia ämpäreitä olisi jonotettavissa klo 9 alkaen, me saamme tiedon vasta klo 17 jälkeen ja silloin sankoja ei ole enää jäljellä.

Tiedämme, että on turha pitäytyä menneessä ja haikailla sanomalehtien perään, tiedon tulevaisuus on netissä. Harmillisesti netti ei aina toimi tai sitten voi saada ruudulle ilmoituksen, että palomuuri on niin täynnä ilkeitä veijareita, että tiedonhippuset eivät enää suodatu läpi ennen kuin palomuuri on päivitetty. Tai sitten saa päähänsä etsiä sen jutun, joka edellisenä sunnuntaina oli suunnilleen lehden puolivälissä vasemmassa alalaidassa. Hakusanoilla ei löydy mitään, joten etsintä ei onnistu toisin kuin paperilehdessä, jota voi selailla uudestaan ja uudestaan huomatakseen, että se olikin lauantainumerossa.

Joka tapauksessa iso tiedonsiirron ovi on nyt sulkeutunut paukkeella ja ryskeellä. Tästä eteenpäin luemme aamupuuroa syödessämme Aku Ankan taskukirjoja tällaisena konventionaalisena versiona emmekä edes vilkuile tietokoneen ruudulta, mitä maailmalla olisi tapahtunut. Taskukirjat kertovat sen kyllä eli väärinkäsityksiä, keksintöjä, veroja, rahoja pankissa ja pankin ulkopuolella, onnea ja onnettomuuksia sekä shoppailua. Aina yhtä ajantasaista.