5.4. Hello Kitty

Tämä muoti saattoi jo mennä ohi, mutta meillä on vielä muutama Hello Kitty -vaate komeron ylähyllyllä. Näissä tulee keväinen olo, vaikka kevät tänään olikin pukeutunut usvaiseen harmaaseen asuun heleän auringonpaisteen sijaan. Mutta vaikka asujemme kuvio saattaa olla menneen talven lumia, niin pinkki on joka vuosi tähän aikaan aina yhtä muodikas.

3.4. Tulkohon hallat ja harmit ja muut

Eilen satoi paljon lunta ja tänään olemme katsoneet sen hidasta sulamista. Äärettömän mielenkiintoista puuhaa etenkin näissä retrokuvioisissa joustofroteehaalareissa. Tulee jotenkin vanhanaikainen olo, kun vielä huhtikuussa on lunta maassa, puussa ja katolla sekä vetisenä olomuotona myös ränneissä. Muutaman päivän kuluttua saamme ihastella takapihalta näkyvää järveä, joka kesään mennessä muuttaa itsensä joko laitumeksi tai kaurapelloksi.

Kun vielä ikkunanpieleen pesää rakentavat tiaiset ymmärtäisivät, että meidän ulkoseinämme ei ole heidän olohuoneensa, niin asiat maailmassa olisivat aika lailla mainiosti.

30.3. Saammeko esitellä: Hedwig Digestive ensimmäinen, pääsiäiskakku

 

Reseptistä tiedämme vain sen, että Hedwig on mallia vegaani eli soijakermaa, paljon suklaata ja muuta terveellistä. Varsinainen höttökakku, mutta niin näyttävä! Ja täyttävä.

Ai että miksi tämän nimi on Hedwig? Koska se nimi tuli ensimmäisenä mieleen ja pitäähän nyt kakulla nimi olla!  

Me puolestamme etsimme näin pääsiäisen kunniaksi keltaista ylle. Sattumalta samalla osuimme myös lintuaiheeseen: Purjolla on pöllöjä, Pirjolla kanoja. 

Vallan mukavaa pääsiäistä kaikille! 

28.3. Miksi ihmiset hamstraavat ruokaa

Ensin kauhistellaan koirankakkaa joka paikassa ja sitten kummastellaan, että miksi ihmeessä etenkin mummot ostavat kahmalokaupalla ruokaa, vaikka kaupat ovat pääsiäisenä auki joka päivä. Kevät on siis tullut, koska keskustelunaiheissa on siirrytty laturaivosta uusiin otsikoihin.

Me olemme aina kuvitelleet, että kaupat ovat olemassa siksi, että sieltä voi ostaa juuri niin paljon kuin haluaa tai tarvitsee. Viime päivinä olemme nettikeskusteluissa oppineet, että joitakin kanssaostajia häiritsee ihan kamalasti se, että toiset ostavat paljon ruokaa ja vielä säkillisen vessapaperia kärryjen päälle vähän kuin näyttääkseen, että sukujuhlaa pukkaa ja nyt on varauduttu. Sillä koska kaupat ovat avoinna kaikkina pääsiäispäivinä, niin sinne voi mennä joka päivä sen sijaan, että juuri tänään tai huomenna kiusaa muita ostamalla viisi kassillista ruokaa. On noloa ja naurettavaa hamstrata ruokaa, koska sitä riittää ja riittää ja riittää ja uutta valmistetaan koko ajan.

Mutta kun me emme halua mennä joka päivä kauppaan! Me suosimme yksinkertaista elämää ja siihen kuuluu se, että ei hötkyillä joka päivä hyllyjen välissä pohtimassa, että tarvittaisiinko tänään kardemummaa vai kirveliä. Sen  sijaan ennakoidaan ja suunnitellaan ja jos unohdetaan jotain, niin ollaan luovia ja sovelletaan reseptiä omannäköiseksi. Näin meidän kesken esimerkiksi kirveli on oikeastikin aika tarpeetonta, sen voi jopa jättää korvaamatta eikä kukaan huomaa mitään.

Toisaalta huomasimme, että meillä on kärrysokeus. Emme koskaan katsele, mitä muut ostavat ja kuinka paljon. Tai kyllä me sitä määrää kurkimme ennen kassajonon valintaa, koska runsas tavaramäärä tarkoittaa pitkää jonotusta, mutta emme me tiedä, että mitä muut ostavat. Emme tuijota kassahihnaa miettien, että mitäköhän tuokin kuvittelee tekevänsä makaronista, suklaasta ja pakastepinaatista, mutta näköjään on niitäkin, joita asia kiinnostaa niin paljon, että siitä pitää tehdä keskustelunavaus. Ehkä meidänkin takanamme tänään jonottanut henkilö rustaa juuri nyt facebookiin kauhistunutta kirjoitusta ostoksistamme ja pohtii, miten maapallo tuhoutuu itsekkäiden hankintojemme takia. Maustettua rahkaa ja Domino-keksejä, voi hyvänen aika sentään.

Pääsiäisestä tulee ensimmäisenä mieleen suklaa ja se on ruskeaa. Meillä ei ole kovinkaan paljoa ruskeita vaatteita, mutta löytyy kaapista sentään jotain. Molemmilla on paidoissa pöllökuvioita, vaikka Purjon pönäkän vakosamettihaalarin alta  ei kuvioista oikein saa selvää.

20.3. Lumetusta

Takatalvi iski sakeallä ja sitkeällä lumisateella, mutta ei huolta, me olemme varautuneet vaikka mihin. Nämä haalarit ovat sisäpuolelta pehmeäksiharjattua collegekangasta, joka pitää varpaat ja korvat lämpöisinä. Pirjon haalarissa huppu on vuoritettu trikoolla, Purjon hupussa on reunasomisteena melkein aitoa kärpännahkaa. Tai voihan se olla vaikka keinoturkista.

18.3. Joskus sitä onnistuu ja joskus ei

Kuvioiden kohdistaminen on periaatteessa visuaalisesti tärkeä asia myös vaatteissa. Ajoittain siinä onnistuu paremmin kuin toisinaan. Periaatteessa pyrimme siihen, että raidat olisivat ainakin melkein kohdallaan ja kuviot samaan suuntaan, mutta koska materiaalit ovat usein muiden ompelusten hukkapaloja, niin sattumalla on enemmän sanomista lopputulokseen kuin vakaalla harkinnalla ja kaavojen asettelulla.

 Tässä Purjon velourhaalarissa kaikki meni nappiin tai oikeastaan vetoketjuun, jonka molemmin puolin kuvio jatkuu lähes saumattomasti.

Pirjon haalarissa onnistumisprosentti oli pienempi, sillä vaikka kuviot osuivat kohdalleen vaakatasossa, niin pystysuunnassa ei onnistuttu yhtä hyvin. Hevosten etu- ja takapäät eivät niin sanotusti kokonaan täydentäneet toisiaan. Jostain syystä tämä on silti hellyttävä.

15.3. Pirjo ja Purjo kohtaavat liukukäytävässä itsepintaisen perheen

Ensin kerromme, mikä on liukukäytävä. Se on ihmisten kuljettamiseen tarvittava kuljetin, joka voi olla tasainen tai kalteva. Tavallaan se on siis liukuportaat ilman portaita ja näitähän löytyy vaikka kaupoista. Jos osuu paikalle ostoskärryjen kanssa niin huomaa, että kärryjen pyörät solahtavat käytävän pintaan siten, että niiden kanssa ei lähde hallitsemattomaan liukuun.

Eilen olimme onnistuneen ostosreissun päätteeksi tanakasti tavaroinemme liukukäytävällä matkalla ylöspäin eli kohti kulkupeliämme, kun arviolta 5v nassikka päätti viereisellä eli alaspäin matkaavien liukuhihnalla lähteäkin kipittämään kanssamme samaan suuntaan. Hauskaahan se on, että pääsee tekemään jotain ihan väärinpäin, vaikka kieltämättä samaan aikaan alas pyrkivät vaikuttivat pikkuruisen närkästyneiltä yrittäessään väistellä vastavirtaan kulkevaa.

Lapsen höpsöttelyt vielä ymmärtää, mutta kun seuraavaksi tämän vanhemmat päättivät tehdä saman, niin kyseessä vaikutti olevan koko perheen pieni mielenosoitus vallitsevia olosuhteita vastaan. Sen sijaan, että isä, äiti, kolme kassillista ostoksia ja yksi sylikokoinen lapsi olisivat valinneet kanssamme samaan suuntaan vievän liukukäytävän, niin he seurasivat iskujoukkoja eli vanhempaa lasta, joka ylätasanteelle päästyään kannusti kaikuvasti perhettään. Hetken ajan saatoimme antaa pientä ymmärrystä yllättävälle valinnalle, koska juuri sillä hetkellä reitti oli vapaa, mutta eiväthän muut asiakkaat kunnioittaneet tätä yksilöllistä vaihtoehtoa. Päättäväisesti muutama alaspäin suuntaava omia ostoksiaan pohtiva kuluttaja asteli liukukäytävälle vähän välittämättä siitä, että vastaantulijat pyrkivät osoittamaan olevansa etukulkuoikeutettuja.

Seurauksena oli pientä hälinää, tönimistä, pyrkimystä asettua tilaa antaen riittävästi sivuun ja samaan aikaan sinnikästä yritystä päästä aivan liian ahtaasta paikasta ohi  kiivaasti tepsutellen, jotta tulosuuntaan viettävä hihna ei työntäisi alaspäin. Kieltämättä helpompaa olisi ollut kääntyä takaisin ja hyväksyä se, että liukukäytävillä on tietty kulkusuunta, mutta kuten perheen isä jollekin kyselijälle tokaisikin, niin "ei näissä ole mitään merkintää pakollisesta reitistä ole". 

Kyllä, tässä vaiheessa meidän olisi pitänyt jo olla vaikka missä asti, mutta uteliaisuus oli aikaa sitten voittanut ja olimme pysähtyneet ylätasanteen sivuun muka kaivelemaan laukusta puhelinta ja muka katsomaan, minkä viestin olimme saaneet. Olihan koko näytelmä pakko nähdä loppuun asti ja samalla varmistaa, että jos kyseessä on piilokamera, niin pääsisimme mukaan toljottaen tapahtumaa suu hämmästyksestä puoliavoinna. Perhe pääsi lopulta perille ja jatkoi matkaansa hieman yllättäen ihan normaalisti, vaikka periaatteessa he olisivat voineet kävellä takaperin autolleen.

Vielä kotimatkalla mietimme, mikä sai perheen toimimaan tavallaan. Aikaa kului paljon enemmän kuin menemällä "oikeaan" suuntaan, joten syynä ei voinut olla edes kiire. Vanhemmalle lapselle ei kertaakaan huudeltu, että älä mene parkkialueen puolelle, joten huoli lapsen karkaamisesta ei sekään vaikuttanut motiivilta. Ylöspäin menevien puolella ei ollut mitään erityistä ruuhkaa tai jonotusta. Ainoaksi syyksi keksimme sen, että perhe oli päättänyt, että näin me menemme ja sillä selvä. Tai ehkä heillä on joka päivä tapana tehdä joku juttu päinvastoin kuin tavallisesti ja juuri sillä hetkellä kohteeksi osui kulku liukukäytävällä.

Meidän ylösalaspäivämme näkyy ensisijaisesti Purjon puserossa, jossa villakoirakuvio on täsmälleen navan kohdalla pää alaspäin. Äärettömän huolimatonta sijoittelua siltä, joka on vaatteet aikanaan kankaasta leikannut!