torstai 15. maaliskuuta 2018

15.3. Pirjo ja Purjo kohtaavat liukukäytävässä itsepintaisen perheen


Ensin kerromme, mikä on liukukäytävä. Se on ihmisten kuljettamiseen tarvittava kuljetin, joka voi olla tasainen tai kalteva. Tavallaan se on siis liukuportaat ilman portaita ja näitähän löytyy vaikka kaupoista. Jos osuu paikalle ostoskärryjen kanssa niin huomaa, että kärryjen pyörät solahtavat käytävän pintaan siten, että niiden kanssa ei lähde hallitsemattomaan liukuun.

Eilen olimme onnistuneen ostosreissun päätteeksi tanakasti tavaroinemme liukukäytävällä matkalla ylöspäin eli kohti kulkupeliämme, kun arviolta 5v nassikka päätti viereisellä eli alaspäin matkaavien liukuhihnalla lähteäkin kipittämään kanssamme samaan suuntaan. Hauskaahan se on, että pääsee tekemään jotain ihan väärinpäin, vaikka kieltämättä samaan aikaan alas pyrkivät vaikuttivat pikkuruisen närkästyneiltä yrittäessään väistellä vastavirtaan kulkevaa.

Lapsen höpsöttelyt vielä ymmärtää, mutta kun seuraavaksi tämän vanhemmat päättivät tehdä saman, niin kyseessä vaikutti olevan koko perheen pieni mielenosoitus vallitsevia olosuhteita vastaan. Sen sijaan, että isä, äiti, kolme kassillista ostoksia ja yksi sylikokoinen lapsi olisivat valinneet kanssamme samaan suuntaan vievän liukukäytävän, niin he seurasivat iskujoukkoja eli vanhempaa lasta, joka ylätasanteelle päästyään kannusti kaikuvasti perhettään. Hetken ajan saatoimme antaa pientä ymmärrystä yllättävälle valinnalle, koska juuri sillä hetkellä reitti oli vapaa, mutta eiväthän muut asiakkaat kunnioittaneet tätä yksilöllistä vaihtoehtoa. Päättäväisesti muutama alaspäin suuntaava omia ostoksiaan pohtiva kuluttaja asteli liukukäytävälle vähän välittämättä siitä, että vastaantulijat pyrkivät osoittamaan olevansa etukulkuoikeutettuja.

Seurauksena oli pientä hälinää, tönimistä, pyrkimystä asettua tilaa antaen riittävästi sivuun ja samaan aikaan sinnikästä yritystä päästä aivan liian ahtaasta paikasta ohi  kiivaasti tepsutellen, jotta tulosuuntaan viettävä hihna ei työntäisi alaspäin. Kieltämättä helpompaa olisi ollut kääntyä takaisin ja hyväksyä se, että liukukäytävillä on tietty kulkusuunta, mutta kuten perheen isä jollekin kyselijälle tokaisikin, niin "ei näissä ole mitään merkintää pakollisesta reitistä ole". 

Kyllä, tässä vaiheessa meidän olisi pitänyt jo olla vaikka missä asti, mutta uteliaisuus oli aikaa sitten voittanut ja olimme pysähtyneet ylätasanteen sivuun muka kaivelemaan laukusta puhelinta ja muka katsomaan, minkä viestin olimme saaneet. Olihan koko näytelmä pakko nähdä loppuun asti ja samalla varmistaa, että jos kyseessä on piilokamera, niin pääsisimme mukaan toljottaen tapahtumaa suu hämmästyksestä puoliavoinna. Perhe pääsi lopulta perille ja jatkoi matkaansa hieman yllättäen ihan normaalisti, vaikka periaatteessa he olisivat voineet kävellä takaperin autolleen.

Vielä kotimatkalla mietimme, mikä sai perheen toimimaan tavallaan. Aikaa kului paljon enemmän kuin menemällä "oikeaan" suuntaan, joten syynä ei voinut olla edes kiire. Vanhemmalle lapselle ei kertaakaan huudeltu, että älä mene parkkialueen puolelle, joten huoli lapsen karkaamisesta ei sekään vaikuttanut motiivilta. Ylöspäin menevien puolella ei ollut mitään erityistä ruuhkaa tai jonotusta. Ainoaksi syyksi keksimme sen, että perhe oli päättänyt, että näin me menemme ja sillä selvä. Tai ehkä heillä on joka päivä tapana tehdä joku juttu päinvastoin kuin tavallisesti ja juuri sillä hetkellä kohteeksi osui kulku liukukäytävällä.

Meidän ylösalaspäivämme näkyy ensisijaisesti Purjon puserossa, jossa villakoirakuvio on täsmälleen navan kohdalla pää alaspäin. Äärettömän huolimatonta sijoittelua siltä, joka on vaatteet aikanaan kankaasta leikannut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti